Helsingissä ilmestyvän seurakuntalehden 'Kirkon ja kaupugin' artikkelissa 'Kristityt kärsivät muurin varjossa' Timo R. Stewart kirjoittaa maailman kristittyjen reaktioista palestiinalaiskristittyjen ja palestiinalaisten tilanteeseen. 

Juttu on kirjoitettu Pyhämaankin raportoiman Christ at Checkpoint-konferensssin pohjalta. Järjestäjätahon Bethlehem Bible Collegen dekaani Munther Isaac  kommentoi muiden kristittyjen yleisiä asenteita: "En voi edes puhua kärsimyksistäni ilman että minut leimataan juutalaisvastaiseksi". 

Konferenssin merkitys oli siinä, että useimmat 600 osallistujasta kuuluivat Yhdysvaltojen evankelikaalisuutta lähellä oleviin herätyskristillisiin kirkkoihin, jotka perinteisesti ovat olleet kristillisen sioniismin puolestapuhujia. He yhdistävät tyypillisesti nykyisen Israelin valtion yksi yhteen Raamatun Israeliin. Nyt kuitenkin tunnetut raamatunopettajat Lynne Hebels ja Tony Campolo saarnasivat konferenssissa ja konservatiivisten raamattuteologien viesti oli, ettei Israelin miehitys ole oikeutettavissa Raamatun perusteella.

Puhujat vastustivat Raamatun käyttämistä Israelin miehityspolitiikan puoliustamiseen tai sen rajojen määrittelemiseen - asioita, joista kristillinen sionismi erityisesti on tunnettu. Toisaalta palestiinalaisten kannalta kysymys on käytännöllisistä ja poliittisista asioista. Jos kristillinen sionismi olisi vain teologiaa, ongelmia olisi vähemmän, kommentoi pastori Alex Awad Kirkon ja kaupungin jutussa. Monet kristityt sionistit kuitenkin tukevat käytännössä aktiivisesti Israelin toimintaa ja sulkevat silmänsä ihmisoikeuksien rikkomiselta. He tukevat Israelia, eivät Pyhän Maan kirkkoja ja kristittyjä. Awadin kehottaa heitä lukemaan Uudesta Testamentista, mitä Jeesus sanoo Jumalan valtakunnasta.

Koko artikkeliin on linkki tässä.

9. maaliskuuta 2012

Kristus tarkastuspisteellä: Toivo konfliktin keskellä. 2012
Christ at the Checkpoint: Hope in the Midst of Conflict

Beetlehemiin kokoontui "Kristus tarkastuspisteellä"-konferenssiin 600 evankelista uskovaista ja kirkkojen johtajaa eri puolilta maailmaa ja Palestiinasta. Konferenssi oli merkittävä edistysaskel evankelisten kirkkojen asenteiden muuttamiseksi Palestiinan ja Israelin konfliktin suhteen.

Konferenssin järjestäjänä toimi Beetlehemin raamattuopisto (Bethlehem Bible College. Kokous keskittyi siihem, miten toivoa voi löytää konfliktin keskellä. Konferenssin tulokset ylittivät osallitujien mielestä kaikki odotukset.

Ensimmäistä kertaa laaja kirjo evankelisten kirkkojen jäseniä kohtasi toisensa kirjaimellisesti Israelin armeijan tarkastuspisteellä ja syventyi Raamatun opetuksiin, jotka ovat aikaisemmin jakaneet evankelisten kirkkojen näkemyksiä. Esille nousseita teemoja olivat kristillinen sionismi, islamismi, oikeudenmukaisuus, väkivallattomuus ja sovinto. Näiden teemojen varaan oli tarkoitus luoda pysyvä kristillisen rauhantyön foorumi, joka keskittyy erityisesti Israelin-Palestiinan konfliktiin. Työskentelymuotoja konferenssissa olivat keskustelut, Raamatun tutkistelu, työpajat, paneelit ja tutustumiskäynnit.

Palestiinan kristityt todistivat, kuinka he vastustavat kiusausta vaipua epätoivoon: päinvastoin heidän toivonsa uudistuu, kun he nousevat vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta, laiton kotimaansa miehitystä ja sellaisia kristillisen sionismin muotoja, jotka pyrkivät opetuksellaan ja toiminnallaan syrjäyttämään heidät ja sivuuttamaan heidän olemassaolonsa. Palestiinan kristityt myös vahvistavat Israelin valtion olemassaolon oikeuden ja israeliilaisten oikeuden elää turvattujen rajojen sisällä.

Puhujina konferenssissa vierailivat John Ortberg, Bishara Awad, Chris Wright, Doug Birdsall, David Kim, Tony Campolo, Lynne Hybels, Munther Isaac, Shane Claiborne, Joel Hunter, Ron Sider, Salim Munayer ja Colin Chapman. Osanottajat tulivat 20 maasta mukaanlukien suuri opiskelijaryhmä Wheaton Collegesta ja Eastern Universitystä. Heihin teki vaikutuksen palestiinalaisten miesten ja naisten todistus siitä tuskasta ja kärsimyksestä jota heidän päivittäinen elämänsä on jatkuvan sotilasmiehityksen alaisuudessa.

Ainutlaatuisen lisän konferenssiin toi messiaanisen yhteisön jäsenten osallistuminen ja esitykset. Richard Harvey, Evan Thomas and Wayne Hilsden toivat oleellisen täydentävän ulottuvuuden konferenssin keskusteluihin.

Konferenssin järjestäjät haastoivat evankelisten kirkkojen yhteisön luopumaan näkemyksistä, joissa Lähi-Itä nähdään yksipuolisesti lopun aikojen profetioiden tulkinnan kautta. Evankelisia kehotetaan seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä taistelussa oikeudenmukaisuuden, rauhan ja sovinnon puolesta.

Konferenssin järjestäjinä toimivat John Angle, Alex Awad, Bishara Awad, Sami Awad, Steve Haas, Munther Isaac, Yohanna Katanacho, Manfred Kohl, Salim Munayer, Jack Sara ja Stephen Sizer

Kristus tarkastuspisteellä julkilausuma:

1. Jumalan valtakunta on tullut. Evankelisten uskovien täytyy omaksua uudestaan profeerallinen tehtävä toimia rauhantekijöinä puolustaen sovintoa ja oikeudenmukaisuutta Palestiinassa ja Israelissa.
   
2. Sovinto tarkoittaa että näemme Jumalan kuvan toinen toisissamme.
3. Rotuperusteinen kansallisuus ei ole ainoa ja riittävä edellytys Abrahamin liiton lupausten nauttimiseen.
   
4. Kirkko on toiminut Kristuksen todistajana Pyhässä Maassa ensimmäisestä helluntaista asti. Sen täytyy vahvistua niin, että on jatkossa suolana ja valona alueella. Vain niin voi olla toivoa konfliktin keskellä.
   
5. Väitteet koskien oikeutta maahan [Palestiinassa] eivät ole Raamatun opetuksen mukaisia, silloin kun ne ovat toisia kansoja poissulkevia. 
   
6. Väkivalta ei ole hyväksyttävää missään muodossa.
   
7. Palestiinan kristittyjen on pystyttävä tarkastelemaan kriittisesti myös omaa toimintaansa, jotta he voisivat toimia profeetallisessa tehtävässä.
   
8. Palestiinan alueella todella tapahtuu palestiinalaisten oikeuksien loukkauksia, josta johtuu kärsimystä. Tätä todellisuutta ei voida enää sivuuttaa. Etsittäessä ratkaisua täytyy kunnioittaa sekä israelilaisten että palestiinalaisten yhteisöjen tasa-arvoisuutta ja oikeuksia.
   
9. Palestiinan kristityille sotilasmiehitys on konfliktin ydinkysymys.
10. Pyhässä Maassa tapahtuvia väärinkäytöksiä ja epäoikeudenmukaisuutta tulee lähteä haastamaan kristillisen rakkauden pohjalta. Israelin kritisointi ja miehityksen arvostelu eivät saa johtaa antisemitismiin ja Israelin valtion olemassaolon perusteiden kiistämiseen.
    
11. On syytä jatkaa vuoropuhelua messiaanisen yhteisön ja Palestiinan kristittyjen kesken. Vaikka käsityksissä toissijaisista teologisista kysymyksistä on eroja, Jeesuksen lunastussanoman ja opetusten tulee olla etusijalla.
    
12. Kristittyjen täytyy ymmärtää sitä globaalia viitekehystä, josta radikaali islam nousee.
    
13. Christians must understand the global context for the rise of extremist Islam. Uskonnoista ei pidä luoda stereotyyppejä vaan nähdä niiden opetus, joka korostaa lähimmäisten ja vihollisten rakastamista.

Christ at Checkpoint Conference: Hope in the Midst of Conflict. Press release. www.christatthecheckpoint.com

Israelin ystävien maailmanlaajuiset kellokkaat, kristilliset sionistit John Hagee ja Pat Robertson ja heidän lukuisat kannattajansa koettavat vakuuttaa meille, että kaikkien [kristittyjen] pitää ehdoitta tukea sionistista valtiota Israelia. Pat Robertson todistaa, että vasta kun hän alkoi ilman ehtoja tukea Israeli riippumatta siitä mitä se tekee, alkoi hänen toimintansa kasvaa sekä kävijämäärillä että taloudellisella tuloksella mitattuna. Robertson haluaa kertoa, että Jumala rakastaa niitä, jotka rakastavat Israelia ja Israelin rakastaminen tarkoittaa sionistisen valtion tukemistä tekipä se mitä tahansa.

Minun on mahdoton käsittää tällaista käyttäytymistä. Tuen täydestä sydämestäni Palestiinan arabien pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen, vapauteen, tasa-arvoon ja itsehallintoon, mutta minulle ei juolahtaisi mieleenikään hyväksyä ehdoitta heidän tekemisiään ja antaa tukeani riippumatta siitä, miten he pyrkivät näihin päämääriinsä.

En kannata rakettien umpimähkäistä ampumista Israeliin, en kannata itsemurhapommituksia tai lentokonekaappauksia. En hyväksyä arabien tai kenenkään muunkaan lietsomaa anti-semitismiä missään muodossa. En usko siihen, että arabeilla - olivat sitten muslimeja, kristittyjä tai maallistuneita - on mitään oikeuttaa tuputtaa omia ideologioitaan toisille.

En missään olosuhteissa hyväksyisi tai antaisi tukeani juutalaisten tai arabien tai ylipäänsä kenenkään kylien tuhoamiselle, etniselle puhdistuksella, juutalaisten maan varastamiselle tai heidän murhaamiselleen, jos sellaista tapahtuu. En tukisi sitä, että palestiinalaiset tuhoaisivat juutalaisten koteja. En tukisi valtiota, joka arabien kansallisvaltiota, joka ei anna muille kuin arabeille täysiä kansalaisoikeuksia. En antaisi tukeani muurin rakentamiselle, jolla eristetään juutalaisyhteisöt toisistaan Israelissa. Enkä hyväksyisi vain palestiinalaisille tarkoitettujen asutuskeskusten rakentamista, jotka käyttävät anastavat alueen niukat vesivarannot itselleen jättäen juutalaiset ilman puhdasta juomavettä.

En voisi milloinkaan tukea juutalaisten - lapset mukaanlukien - sulkemista vankileireille ilman syytettä ja ilman mahdollisuutta tasapuoliseen oikeudenkäyntiin. En ikinä tukisi arabivaltiota, joka varaa 93 prosenttia maa-alastaan ainoastaan arabien käyttöön.

Voimme kiistellä siitä, onko olemassa arabimaita, jotka syyllistyvät tai voisivat syyllistyä tällaisiin tekoihin, mutta lopputulema joka tapauksessa on, että ihmisenä en voisi olla mukana toiminnassa, jolla osoitetaan hyväksyntää ja tukea tällaisille teoille.

Israelin valtio tekee edellä mainittuja asioita palestiinalaislle. Israelin ystävät ylpeinä ja kritiikittä tukevat Israelin valtiota ja sen nykyistä politiikkaa suhteessa arabeihin ja palestiinalaisiin. Meillä on kaksi vaihtoehtoa: Joko tuomitsemme vääryydet ja epätasa-arvoisuuden tai sitten emme. Sionistinen Israelin valtio ei saa Jumalalta poikkeuslupaa toimilleen. Raamattu opettaa meille selkeästi, että vaikka Jumala rakastaa ehdoitta kaikki juutalaisia, hän ei ehdoitta hyväksy heidän kaikkea käyttäytymistään. Juuri tämä näkökanta tuodaan Raamatussa esiin kerta toisensa jälkeen niin usein, ettei tässä blogissa riitä tila kaikkien raamatunkohtien luettelemiseen.

Opetus, jonka mukaan Israel Jumalan silmäteränä saa valtuudet etniseen puhdistukseen ja ei-juutalaisten syrjintään on suoranaista kristillistä harhaoppia. Raamatun mukaan kiistatta Jumalan lupaus maasta juutalaisille on ehdollinen ja riippuu Tooran eettisten ja uskonnollisten määräysten noudattamisesta. Ne asettavat eettisen vaatimustason, joka johtaa sionistivaltion moraaliseen vararikkoon.

Mitkään itseään Israelin ystäviksi kutsuvat, jotka tukevat Israelin harjoittamaa sortoa, eivät ole Israelin todellisia ystäviä. Epäilen, että tällaiset moraalittomuutta edistävät ryhmät ovat todellisi anti-semiittejä.

_Christian Zionism Supports Terrorism, Racism and Murder
CRAIG NIELSEN

Craig Nielsen, Action for Palestine
Christian Zionism – more Zionist than Israel and less Christian than Islam

Craign Nielsen kommentoi Yhdysvalloissa vaikuttavaa kristillistä sionismia. Jokainen voi miettiä missä määrin muutettavat muuttaen suomalaisilla on vastaavaa järkähtämätöntä uskoa Israelin valtion tekoja oikeutukseen.

Benjamin Netanjahu otti yleisönsä puhuessaan USA:n kongressille ja samalla maksoi kalavelkoja presidentti Barack Obamalle, joka julkesi ehdottaa, että rauhanneuvottelujen lähtökohtana olisivat  Israel hyväksytyt rajat vuodelta 1967. Netanjahu sai salilta raikuvat aplodit kärjekkäästi puheestaan. Israelin Knessitissä Netanjahu tuskin voi odottaa vastaavaa varauksetonta ihailua. Netanjahun palvonnassa kongressiedustajat eivät kuitenkaan pärjää Yhdysvaltain kristillisille sionisteille ja heidän etujoukoissa John Hageelle, jotka kietoutuvat Israelin lippuun ja laulavat hallelujaa.

Näkemykseni on, että eräät kristilliset kirkot Yhdysvalloissa ja niissä maissa joiden kirkot seuraavat näiden esimerkkiä, ovat kohdanneet suurimman hengellisen, moraalisen ja eettisen haaksirikon joka konsanaan on kohdannut kristittyä maailmaa viimeisten 500 vuoden aikana. Tähän ideologiseen ja teologiseen romahdukseen ovat johtaneet miehet, jotka ovat hylänneet Vapahtajan palvelemisen ja lähtenee lobbaaman kristillisyyttä, jonka innostus tukea Israelin valtiota kaikissa sen toimissa saisi David Ben Gurionin punastumaan. Tämä sionistisen valtion palvonta on johtanut tilanteeseen, jossa kristillisen sionismin johdossa olevat ovat hylänneet ne eettiset ja hengelliset ohjenuorat, joita heidän pitäisi kristittyinä puolustaa. Kuin läheisriippuvuussuhteessa olevat, he eivät näe kuinka tämä suhde tuhoaa heidät. Kristityt sionistit hukuttavat omantuntonsa äänen ylistämällä yhä kovemmalla äänellä Israelin valtiota.

Heiltä jää huomaamatta, että Israel vastustaa kristinuskon julistamista rajojensa sisällä voimakkaammin kuin Kuuba koskaan on tehnyt. Sionistivaltio samoin kuin eräät arabivaltiot kieltää tunnustavien kristittyjen maahanmuuton. Uskonnollinen oikeisto nostaa metakan kristinuskon rajoituksista arabimaissa, syyttäen islamia antikristillisyydestä ja Israelin samankaltaisesta toiminnasta huolimatta käyttää tätä perusteena Israelin puolustamiseen.

Uskonnollinen oikeisto lähes kokonaisuudessaan vastustaa aborttia. Abortin sallivia lakeja pidetään saatanallisina ja niitä verrataan juutalaisten tuhoamiseen holokaustissa. Sen tosiasian, että demokraattisena liberaalina valtiona itseään pitävä Israel sallii vuosittain 40 000 aborttia, ei anneta häiritä mielenrauhaa. Israel on ainoa maa Lähi-Idässä, jolla ei ole abortteja rajoittavaa lainsäädäntöä, mutta yllättäen kristityillä sionisteilla ei ole mitään mielipidettä asiasta.

Pyrkimykset taata Yhdysvalloissa kaikille terveydenhuolto ovat kohdanneet kiivaimmat vastustajat uskonnollisen oikeiston piiristä. Julkinen terveydenhuolto on näille piireille sama yhtä kuin sosialismi. Kuitenkaan Israelin julkista terveydenhoitojärjestelmää nämä piirit eivät näe samalla lailla jumalattomana menona.

Uskonnollinen oikeisto suhtautuu hyvin pilkuntarkasti poliittisten johtajien tunnustuskuntaan erityisesti jos kysymyksessä on musta tai demokraattijohtaja. He arvostelevat uskonnon hyödyntämistä poliittisen vallan, aseman ja taloudellisen vaurauden tavoittelun välineenä ilman, että henkilö ’aidosti’ uskoo Jumalaan ja Raamatun sanaan. He vaativat, että poliittiset johtajat ovat aitoja uskovaisia. Vastaavalla tavalla toimivat maallistuneet poliitikon Israelissa ovat kunnioitettuja ystäväkansan johtajia. Ateistinen johtaja, jonka mielestä kysymys on vain tarinoista, saa aivan vapaasti käyttää raamatullisia kielikuvia puheensa tehosteena ilman, että kristityt sionistit reagoivat asiaan millään tavalla.

Uskonnollisen oikeiston tuomionpasuunat säännönmukaisesti ennustavan Yhdysvaltojen tuhoa koska se on hylännyt Raamatun säädökset ja kristilliset arvot. Siinain vuorella Mooses – ei George Washington – teki liiton Jumalan kanssa ja sai lupauksen maasta, jossa kansa saa asua. Raamatusta ei löydy uhkauksia Yhdysvalloille koskien Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan hylkäämistä. Kansakunta, jota nämä Jumalan säädökset  Vanhassa Testamentissa kirjaimellisesti koskevat saa hylätä tooran määräykset ja kieltää Kristuksen ilman, että kristityillä sionisteilla on sanottava yhtään varoituksen sanaa.

Siitä huolimatta, että Israelin valtio syntyi YK:n päätöksellä ja että YK:n peruskirja pohjana ovat ennen muuta kristilliset ja juutalaiset arvot, kristityt sionistit jatkavat herkeämättä YK:n mustamaalaamista. Heidän puhuvat juutalaisten paluusta kotimaahansa vaikka Euroopasta muuttaneille juutalaisille Hebron oli aivan uppo-outo siinä missä mikä tahansa paikka maailmassa. Niitä satojatuhansia palestiinalaisia, jotka karkotettiin kodeistaan Palestiinasta vuoden 1948 etnisessä puhdistuksessa, kristityt sionistit pitävät laittomina maahantunkeutujina. Heillä tai heidän miljoonilla jälkeläisillään on halussaan maarekisteriasiakirjat ja kotiensa avaimet. Vaikka palestiinalaiset olisivatkin lähteneet vapaaehtoisesti kodeista arabijohtajien kehotuksesta (tutkimus Israelin armeijan arkistoissa on jo kumonnut tämän harhaanjohtavan väitteen), israelilaisilla ei ole mitään oikeutta estää heitä palaamasta kotiseudulleen.

Olen ollut puheissa satojen muslimien kanssa koskien Palestiinan-Israelin kysymystä enkä ole koskaan havainnut juutalaisvihaa tai vihamielisyyttä kristittyjä kohtaan. Kristityt sionistit sen sijaan jatkuvasti hyökkäävät islamia vastaan ja maalaavat kuvaa, jonka mukaan muslimit on kasvatettu vihaamaan juutalaisia ja kristinuskoa. Minua itseäni on tunnustavana kristittynä usein pyydetty puhumaan muslimeille Palestiinan-Israelin kysymyksestä. Olen aina voinut kertoa uskostani Jeesukseen noissa tilaisuuksissa ilman, että siitä on ollut mitään negatiivisia seurauksia. Oma käsitykseni on, että muslimit ovat tehneet kaikkensa kunnioittaakseen minun uskonnollista vakaumustani. Tätä ei ilmeisestikään voida yleistää koskemaan koko islamilaista maailmaa, mutta nähtävästi se on totta monissa tilanteissa. En ole KOSKAAN kokenut, että kristityt sionistit olisivat kunnioittaneet muslimien uskonnollista vakaumusta. Yksikään muslimi ei minun kuulteni halventanut Jeesusta, mutta olen kuullut monien kristittyjen sionistien huutavan julkisesti että profeetta Muhamed on tuomittu helvettiin.

Muslimit tiedostavat, että monet Palestiinan arabit ovat kristittyjä ja kristittyjä on mukana jopa Hamasin hallinnossa Gazassa. Kristityt sionistit sen sijaan eivät lainkaan halua huomioida palestiinalaiskristittyjen olemassaoloa. Israelin ylläpitämä kristittyjen sorto ei ole aihe, josta kristityt sionistit haluaisivat puhua. Kerrotaan kyllä värikkäitä tarinoita kristittyjen vainoista Lähi-Idässä, mutta kun tulee puhe siitä miten sionistinen valtio kohtelee kristittyjä, tiedot kiistetään.

Vaikka sionistinen valtio joskus luhistuisikin, uskon että juutalaiset silti menestyvät kaikkialla maailmassa Lähi-Itä mukaan lukien. Kristillinen sionismi jää tuolloin historiaan tunkiolle yhtenä vaarallisista kristillisistä harhaopeista. Sionistinen Israel merkitsee enemmän kristityille sionisteilla kuin juutalaisille itselleen. Heidän suvaitsemattomuutensa ja armottomuutensa maailman sorrettuja kohtaan tekee heistä vähemmän ’kristillisiä’ kuin muslimeista konsanaan.

On sanottu, että Yhdysvallat suhde Kuubaan on kuin ihmissudella täysikuuhun. Samoin kristittyjen sionistien Israel-kultti ei jätä sijaa asialliselle keskustelulle Palestiinan-Israelin kysymyksestä.

Craig Nielsen

Kansa nousee kaduille arabimaissa länsimaat ovat halunneet hallita Lähi-Itää tukemalla länsimyönteisiä diktaattoreita ja epädemokraattisia hallituksia. Arabit ja palestiinalaiset nähdään toiseutena - ei niinkään itseään toteuttamaan pyrkivinä ihmisinä, joilla pitäisi olla samat oikeudet kuin muillakin.. Kristillinen sionistmi on erityisesti Yhdsysvalloissa (ja myös Suomessa) ollut synnyttämässä Israel-myönteistä mielipidettä, jonka kääntöpuolena on, että usein palestiinalaisten ja arabien ei katsota olevan samalla lailla oikeutettuja moraaliseen kohteluun, koska he ovat väärällä puolella. Tämä ei ole Vapahtajamme Jeesuksen oppia.

Eileen Fleming pohtii kolumnissaan missä kristillinen oikeisto on mennyt harhaan, kertoo kirjasta "Pidetään toivo elävänä ja haastattelee Richard Foreria.

Linkki artikkeliin

Julkaisupäivä 10.11.2010
Arkkipiispa Cyrille Salim Bustros
Alkuperäinen teksti
 
10.-24. lokakuuta 2010 Vatikaanissa kokoontui piispojen erityissynodi, jonka aiheena oli "Katolinen kirkko Lähi-Idässä - yhteys ja todistus - Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu (Apt 4:32)". Kokoukseen osallistuivat paavi Benedictus XVI:n lisäksi Lähi Idän katolisten kirkkojen patriarkat ja piispat sekä kardinaaleja ja arkkipiispoja Vatinaanista, piispainkokousten puheenjohtajat ympäri maailman sekä vieraita ortodoksikirkoista sekä muslimien ja juutalaisten edustaja.

Loppulauselmassaan synodi tarkasteli teeman mukaisesti "yhteyttä ja todistusta" historiassa, sen toteutumista katolisissa kirkoissa sekä Lähi-Idässä ortodoksisten ja protestanttisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi otettiin kantaan yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen juutalaistsen ja muslimien kanssa.

8. pykälässä selitettiin juutalaisia ja kristinuskon ja juutalaisuuden yhtymäkohtia ja yhteistä pyhää kirjaa - vanhaa testamenttia - koskien, että "kaiken tämän Jumala ilmoitti kutsumalla Abrahamin, uskon yhteisen isän, juutalaisten, kristittyjen ja muslimien isän". Synodi painotti, että vuoropuhelua kirkon ja juutalaisuuden välillä, mutta jatkoi: "toivomme, että tämä vuoropuhelu voi tuoda meidät toimimaan yhdessä ja painostamaan vallanpitäjiä, että poliittinen konflikti, joka erottaa meitä ja vaikeuttaa jokapäiväistä elämäämme kotimaissamme, saadaan loppumaan. Meidän kaikkien on syytä sitoutua aidon, oikeudenmukaisen ja pysyvän rauhan saavuttamiseen. Jumala on kutsunut sekä kristityt että juutalaiset tavoittelemaan tätä. Molempia koskee kutsu kuulla Jumalan sanaa, kun hän puhuu kansalleen: 'Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen' (Ps 85:8)."

Tähän piispat vielä lisäsivät: "Teologiset ja raamatulliset näkökannat, joissa Jumalan Sanalla yritetään perustella sortoa ja väärinkäytöksiä eivät ole hyväksyttäviä. Päinvastoin, uskon pitää johdattaa jokainen näkemään Jumalan kuva toisissa ihmisissä ja kohtelemaan heitä Jumalan olemusta ja käskyjä toteuttaen niin että kohtaamme Hänen mittaamattoman hyvyytensä, armonsa, oikeudenmkaisuutensa ja rakkautensa."

Luvattu maa

Synodin päättäneessä lehdistötilaisuudessa esitin nämä viestit, koska olin työryhmän puheenjohtajana ollut niitä laatimassa. Silloin toimittaja kysyi: "Mitä tarkoitte lauseella, jossa sanotte, että vetoaminen Raamattuun sorron ja väänrinkäytöksien perusteena on väärin?" Vastasin: "Israel ei voi perusteella Palestiinalaisalueiden miehitystä ja siellä vuosisatoja asuneen palestiinalaisväestön karkottamista väittämällä maata sille Raamatussa luvatuksi maaksi. Kristittyinä emme voi puhua juutalaisille luvatusta maasta. Kristuksessa luvattu maa on Jumalan valtakunta". Jeesus viittasi tähän maahan vuorisaarnassaan antaen sille hengellisen tulkinnan: "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan." (Mt 5:3,5).

Vastatessani ajattelin erityisesti juutalaissiirtokuntalaisia, jotka perustelevat rakentamista palestiinalaisten maalle sillä, että se on osa raamatullista Israelia,jonka Jumala on antanut juutalaisille Vanhassa Testamentissa. Varoitin myös siitä vaarasta, että Israelista tulisi yksinomaan juutalaisvaltio, joka olemuksellaan uhkaa 1,2 miljoonan maassa elävän islaminuskoisen ja kristityn arabin oikeuksia. Synodi tähdentää uskonnon ja politiikan erottamisen tärkeyttä: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu" (Mt 22:21).

Kristittynä ja erityisesti Lähi-Idän kristittynä - tämä pätee yhtä lailla katolilaisiin, ortodokseihin ja protestantteihin - näen, että ajatusta luvatusta maasta ei voida käyttää perustelemaan juutalaisten paluuta Israeliin ja siitä seuranneita palestiinalaisten karkotuksia. Israelin valtion perustaminen 1948 ja Brittien mandaatin hallinnon alla olleen Palestiinan jakaminen arabien ja juutalaisten kesken Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1947 päätöslauselman mukaisesti on poliittinen, ei uskonnollinen asia. Se on historiallinen tosiseikka kuten sekin, että juutalaisia vainottiin Euroopassa ja he joutuivat kokemaan shoahin kauhut ja että he sitten päättivät tulla Palestiinaan ja rakentaa oman valtion. Palestiinan valintaa vaikutti muisto siitä, että siellä asui juutalaisia 2000 vuotta sitten. Heitä tuli suuria määriä, syttyi sota heidän ja arabien välillä ja he voittivat sodan. Sadattuhannet palestiinalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja pakenemaan ympäröiviin arabimaihin Libanoniin, Syyriaan ja Jordaniaan. Joillekin israelilaisille paluu perustui Vanhan Testamentin lupauksiin maasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Jumala olisi suonut heille voiton arabeista ja mahdollisuuden palata.

Vanhasta Testamentista löydämme sodan Jumalan - Jumalan joka taistelee valitun kansansa rinnalle ja tuomitsee tuhoon kansansa vastustajat. Tämä ei ole kristinuskon Jumala. Me luemme Vanhaa Testamenttia Jeesuksen hengessä ja hänen opetustensa valossa. Jeesus ei antanut Pietarin edes vetää miekkaa esiin puolustukseksi. Jeesuksen opetuksen mukaan Jumala on rakkauden, rauhan, oikeudenmukaisuuden ja armon Jumala. Miten Jumala voisi taistella jonkun kansan rinnalla toista kansaa vastaan? Näin ajattelivat ehkä jotkut kristityt keskiajalla tai niin saattavat ajatella muslimiekstremistit, jotka väittävät että Palestiina on maa, jonka Jumala on antanut muslimeille ja on vastoin Jumalan tahtoa antaa palaakaan siitä Israelille. Tämä ei ole meille hyväksyttävää. Tällä ei ole mitään tekemistä sen Jumalan kanssa, jonka Jeesus ilmoitti meille.

Valittu kansa

Mitä tulee ajatukseen valitusta kansasta, on epäilemättä selvää, että kristillisessä teologiassa ja erityisesti Paavalin opetuksen mukaan ei ole enää yhtä valittua kansaa! Kristuksen kanssa ja Kristuksessa miehet ja naiset kaikista maista on kutsuttu Jumalan lapsiksi ja yhdeksi Kristuksen ruumiiksi.

Valittuna kansana oleminen ei ollut etuoikeus vaan missio: Vanhan Testamentin Israel oli Jumalan valitsema elämään pyhyydessä, julistamaan hänen nimeään kansojen keskuudessa ja valmistelemaan Messiaan tulemista. Paavali ei kiellä juutalaisten roolia pelastushistoriassa. Roomalaiskirjeessään hän kirjoittaa:

"Minulla on sydämessäni raskas suru ja lakkaamaton tuska. Toivoisin suorastaan, että itse olisin kirottu ja erotettu Kristuksen yhteydestä, jos se vain auttaisi veljiäni, oman kansani jäseniä. Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!" (Room. 9:2-5).

Mutta efesolaiskirjeessä hän julistaa, että Jeesus on yhdistänyt kaikki kansat yhdeksi kansaksi ja ruumiiksi:

"Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia, ympärileikkaamattomia -- niinhän teitä nimittävät ne, joita ihmisten tekemän leikkauksen vuoksi sanotaan ympärileikatuiksi. Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina." (Ef 2:11-18).

Kahden valtion ratkaisu

Israelin ja Palestiinan kysymyksessä joudumme kohtaamaan kaksi vastakkaista äärimmäistä uskonnollista ideologiaa: toisaalta juutalaiset äärimmäisyysaineksi,joiden mielestä Palestiina on Jumalan juutalaisille antama maa, josta he eivät luovuttaa palaakaan arabeille ja toisaalta muslimien äärimmäisryhmät, jotka sanovat, että Palestiina on muslimimaa, jonka Jumala on antanut arabien valloittaa ja siksi palaakaan siitä ei saa luovuttaa israelilaisille. Näitä vastakkaisia uskonnollisia ideologioita on mahdoton sovittaa yhteen eikä pysyvälle rauhalle ole edellytyksiä.

Synodi ottaa maltillisen kannan ja ehdottaa kahden valtion ratkaisua:
“Lähi-Idän maiden kansalaiset pyytävät kansainvälistä yhteisöä, erityisesti YK:ta, työskentelemään hellittämättä rauhanomaise, oikeudenmukaisen ja pysyvän ratkaisun löytämiseksi konfliktiin panemalla täytäntöön turvallisuusneuvoston päätöslauselmat ja ryhtymällä tarvittaviin lainsäädännöllisiin toimiin palestiinalaisalueiden ja arabimaiden alueiden miehityksen lopettamiseksi. Palestiilaisten tulee saada itsenäinen ja riippumaton kotimaa, jossa he voivat elää turvassa ja nauttia ihmisoikeuksien suojaa. Israelin valtio saa elää turvassa ja rauhan vallitessa omien kansainvälisesti vahvistettujen rajojensa puitteissa. Pyhä kaupunki Jerusalemin nostetaan sille kuuluvaan asemaan kolmen uskonnon - juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin - kaupunkina. Toivomme, että kahden valtion ratkaisu toteutuu eikä jää pelkäksi haaveeksi.Tuomitsemme väkivallan ja uskonnolliset ääriliikkeet. Tuomitsemme rasismin, antisemitismin, kristinuskon ja islamin vastaisuuden ja kehotamme kaikkien uskontojen edustajia kantamaan vastuunsa kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämisessä meidän alueellamme ja koko maailmassa."

Vain vuorovaikutus ja valmius kompromisseihin - ei uskonnollisiin kuvitelmiin perustuva sota - voi johtaa pysyvään rauhaan Pyhässä Maassa.
 
+ Arkkipiispa Cyril S. Bustros
Newtonin eparkki