27.02.2012 Konferenssi "Väkivalta Jumalan nimissä - Joosuan sanoma vaihtuvissa konteksteissa. "

Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." (Joosua 24:15)

Maailma on täynnä väkivaltaa. Liian usein Raamatussa olevia väkivaltaisia kertomuksia käytetään pikemminkin lietsomaan kuin ehkäisemään maailman väkivaltaa. Meidät on tämän vuoksi kohtaamaan Raamatun teksteissä oleva väkivalta niin, että niiden kautta voimme työskennellä maailman rauhan puolesta. Kristittyinä meidän reaktiomme tuskaan on empatia. Meidän pyrkiä rakastamaan ja kunnioittamaan niitäkin, jotka voivat olla vihollisiamme.

Palestiinan ja Israelin ekumeeninen foorumi (PIEF) ja Kirkkojen maailmanneuvosto kokosivat 23.-27.2. 2012 Hofgeismariin Saksaan kristittyjä ja juutalaisia eri puolilta maailmaa yhteistyössä Saksan evankelisen kirkon (EKD) ja Kurhessen-Waldeckin evankelisen kirkon kanssa. Päivittäiset liturgiat ja rukouksen harjoittaminen avasivat tekstien hengellisiä ulottuvuuksia. Konferenssissa pyrittiin vahvistamaan uskontojen välistä pohdiskelua Israelin ja Palestiinan konfliktin teologisista ulottuvuuksista. Aikaisempien Ammanissa, Bernissä ja Balamandissa järjestettyjen kokousten tavoin Hofgeismarissa pyrittiin lisäämään yhteistä ekumeenista tietoisuutta niistä viitekehyksistä, joissa Raamatun tekstejä luetaan ja teologisia tulkintoja muotoillaan sekä erityisesti osoittamaan niitä haasteita joita näihin kontekstuaalisiin tulkintoihin liittyy.

Joosuan kirja valittiin konferenssin pohjatekstiksi koska siitä esitetään ilmeisiä viittauksia koskien oikeutta maahan ja se linkittyy uskonnon jo väkivallan suhteiden tematiikkaan. Monet juutalaiset ja krisilliset liikkeet myös käyttävät usein Joosuan kirjaa perustellakseen nyky-Israelin miehitystä ja siirtokuntien rakentamista [Palestiinalaisalueilla].

Bernin kokouksessa painotettiin, että "Raamattua ei saa käyttää perustelemaan sortoa tai nykyajan päivänkohtaisten tapahtumien yksioikoisena kommentaarina, jolla pyhitetään Israelin-Palestiinan konflikti ja pyritään siirtämään huomio 
pois sen sosiaalis-poliittisista, taloudellisista ja historiallisista ulottuvuuksista." Joosuan kirja myyttisine kuvauksineen suunnitellusta kansanmurhasta, joukkomurhista, etnisestä puhdistuksesta, orjuudesta ja rotuerottelusta on äärimmäisen provokatiivinen teksti. Eräät tekstin preskriptiivisenä ottavat tulkinnat voivat johtaa hyvin vaarallisiin johtopäätöksiin. Tietoisena tästä, konferenssi keskittyi tutkimaan Raamattua työryhmissä ja yhteisistunnoissa, kuulemaan alustuksia koskien kirjan eksegeettistä, historiallista taustaa ja nykyajan merkitystä sekä vertaamaan sitä väkivaltaan muissa Raamatun kertomuksissa.

Kokous suurena siunauksena oli laaja maailmanlaajuinen osanotto ja sen mukaiset  monipuoliset näkökulmat. Aikaisemmissa kokouksissa on onnistuttu hyvin synnyttämään vuoropuhelua peilaamalla Palestiinan kristittyjen ja läntisen kristinuskon tulkintoja juutalaisiin näkemyksiin. Hofgeismarissa keskustelu laajeni, kun mukaan oli kutsuttu juutalaisten edustajat ja laajennettu näkökulma maailmanlaajuiseksi. Lähi-Idän ja lännen kirkkojen lisäksi edustettuina olivat Latinalainen Amerikka, Afrikka ja Itä-Aasia. Yhdessä vietetty aika ja keskustelut osoittivat, että avoimet keskustelut ovat mahdollista eri taustoista tulevien ihmisten kesken ja erityisen hedelmällisiä, kun ollaan yhteisten pyhien tekstien äärellä. Laaja-alainen näkemysten kuuleminen myös osoitti hyödyllisellä tavalla ettei ole kysymys vain tekstien uskonnollisesta tulkinnasta vaan myös siitä kuinka se mitä tapahtuu Lähi-Idässä vaikuttaa ihmisiin ympäri maailman.

Monipuolisen osallistujakunnan pohjalta Hofgeismarissa käsiteltiin useita eri lähestymistapoja käsillä olevaan kysymykseen. Kaikenaikaa oli selvää, että tekstejä on mahdollista tulkita usealla eri tavalla ja jokainen lähestyy Raamattua oman viitekehyksensä kautta. Kristityille esimerkiksi on apua Vanhan Testamentin tekstien ymmärtämiseen siitä että pohjana on kristologinen tulkinta tai sellainen tulkinta, jossa Vanha Testamentti tulkitsee itse itseään. Kummassakin tapauksessa Vanhan Testamentin keskeinen merkitys osana elävää kristittyjen Raamattua korostuu.

On myös monia ongelmallisia tapoja lähestyy Raamatun todistusta. Monissa valtavirran kirkoissa on tavallista, että tutkijat ja pastorit tuottavat hyvää eksegeettistä tulkintaa, mutta eivät kiinnitä huomiota tulkinnan merkitykseen ihmisille tämän päivän
maailmassa. Toisaalta kirjaimellinen ja pintapuolinen tapa lukea Raamattua osoittaa epäkunnioitusta tekstiä itseään kohtaan ja voi johtaa seuraamuksiin, joissa ihmisarvoa ei enää kunnioiteta.

Jotkut kristityt ja juutalaiset käyttävät Joosuan kirjaa puolustaakseen väkivaltaa. Erilaiset hermeneuttiset lähestymistavat ja tulkintavaihtoehdot tarjoavat useita mahdollisia tapoja lähestyä tekstiä. Valitsimme tulkinta-avaimeksi oikeudenmukaisuuden (justice). Siihen liittyviä teemoja ovat etiikka, ihmisoikeudet sekä sosioekonominen todellisuus mukaanlukien ahneus. Oikeudenmukaisuus itsessään on kiistanalainen kategoria, joka johtaa hedelmälliseen keskusteluun sekä kristinuskon sisällä että uskontojen välillä. Keskeistä oikeudenmukaisuuskäsitteeeseen perustuvalle Raamatun tulkinnalle on vastuullisuuden luonteen ymmärtäminen. Joudumme vastaamaan Jumalan ja yhteisöjemme edessä, ottamaan vastuuta historian ja nykyajan todellisuudesta mukaanlukien antisemitismi ja palestiinalaisten karkotuksen katastrofi. Suhteessa muslimeihin joudumme vastuuseen islamofobiasta. Joudumme vastuuseen niille, jotka ovat heikkoja ja sorrettuja esimerksi siirtomaavallan alaisina.

Kokouksessa todettiin, että uskonnolliset tekstit, joita käytetään poliittisen ja sotilaallisen vallankäytön perustelemiseen voivat olla erittäin haitallisia. Palestiinan kristityt osoittivat, kuinka Joosuan kirjan teksteillä poliittista ja uskonnollista merkitystä heille. Voimakkaat uskonnolliset ryhmät ovat perustelleet näillä Vanhan Testamentin teksteillä Palestiinalaisalueiden miehitystä ja Israelin siirtokuntien rakentamista. Palestiinan kristittyjen kohdalla tämä on merkinnyt konkreettisesti yhteyden katkeamista omaan maahan mutta myös vieraantumista oman kristillisen uskon keskeisistä teksteistä. Palestiinalaiskristityt puolustavatkin Vanhan Testamentin kokonaisvaltaista tulkintaa, joka tue niitä historiallisia ja poliittisia prosesseja jotka tuottavat heidän elämäänsä kärsimystä.

Joosuan kirjan teksti on täynnä väkivaltaa, jota esiintyy myös muualla Raamatussa. Väkivallan muotoja ovat paitsi tappaminen myös alistaminen, eristäminen, oikeuksien riistäminen ja rakenteellinen väkivalta. Myös sukupuolittunut tekstien tulkinta avaa uusia näkökulmia raamatun teksteihin ja poliittiseen todellisuuteen. On välttämätöntä puolustaa luovia ja rauhanomaisia tapoja rakentaa rauhaa ja vastustaa sortoa ja väkivaltaa. Muistamme saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin opetusta, että Raamattua pitää lukea alhaalta käsin niin, että Raamatun kertomukset voimaannuttavat sorrettuja hakemaan itse vapautustaan.

Joosuan kirja rakentaa merkityksiä ja kansallista muistia. Voi olla hyvin väkivaltaista kieltää kansallinen muisti joiltakin yhteisöiltä ja kansainvälinen muistinmenetys voi merkitä niiden olemassaolon oikeuden kiistämistä.

Joosuan kirja on ollut teksti, jolla on pyritty oikeuttamaan Afrikan, Latinalaisen Amerikan, Pohjois-Amerikan, Australian ja Lähi-Idän maiden siirtomaavaltaa. Siirtomaavalta on synnyttänyt väkivallan perinteen entisiin siirtomaihin. Kirkkojen tehtävä on toimia siellä, missä noiden historiallisten toimien ja ideologioiden käyttövoimana on ollut uskonnollinen vakaumus. Kun kirkot tuomitsevat uskonnollisesti perustellun väkivallan, emme saa unohtaa että näin tapahtuu tilanteessa, jossa kirkkojen oma valta vähenee. Tosin voimme tunnistaa kirkon profeetallisen äänen myös toisenlaisina aikoina. Uskonnollinen väkivalta on kuitenkin ollut Euroopan yhteiskuntien elämän vakituinen piirre viime aikoihin asti. Uskonsodista on opittu, että poliittiset järjestelmät, jotka sallivat uskonnolliset erot ja joissa kaikki ovat samanarvoisia lain edessä, ovat parempia. Tällainen lännen itsekritiikki voi olla avuksi, kun tarkastelemme niitä ideologioita ja valtarakenteita, jotka toimivat Israelin-Palestiinan konfliktissa.

Viestimme on selvä: Ei enää väkivaltaa Jumalan nimissä!

Autuaita murheelliset: He saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: He perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. (Matt 5).

Lähde: Alkuperäinen dokumentti(englanniksi) © Kirkkojen maailmanneuvosto Kirkkojen maailmanneuvosto vaalii ja edistää kristittyjen yhteyttä uskossa, todistuksessa ja maailmanlaajuisessa palvelutehtävässä rauhan ja oikedenmukaisuden toteuttamiseksi maailmassa. Tämä kirkkojen välinen ekumeeninen yhteisö perustettiin vuonna 1948. Nyt sen jäseninä on 349 protestanttista, ortodoksista, anglikaanista ja muuta kirkkoa, jotka edustavat maailmanlaajuisesti yli  560 miljoonaa kristittyä. yli 110 maassa. Kirkkojen maailmanneuvosto toimii läheisessä yhteydessä roomalaiskatolisen kirkon anssa. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri on pastori, tohtori Olav Fykse Tveit Norjan luterilaisesta kirkosta. Järjestön päämaja on Genevessä Sveitsissä

24.1. 2012Piispa Tri. Munib A. Younan

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko
Vapahtajan evankelisluterilainen kirkko, Jerusalemin vanha kaupunki.

1 Kor. 1:26-2:2

Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.

Kristittyjen yhteyden viikon teema nousee Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korittilaisille - seurakunnalle, jonka Paavali kamppailtuaan sitä ennen monissa pohjoisen kreikkalaisissa kaupungeissa ennen sitä. Korintissa Paavali viipyi pitempään kuin koskaan, sen seurakunnassa hän myös vieraili kolme kertaa ja jonne hän kirjoitti kaksi pitkää Uuteen Testamenttiin kuuluvaa kirjettä. Raamatuntutkijat uskovat, että hän kirjoitti ehkäpä kaikenkaikkiaan viisi kirjettä korinttilaisille. Siellä hänelle myös muodostui syviä ja pitkäaikaisia suhteita paikallisiin kristittyihin, joita olivat Priskilla, Akvila, Apollonios, Stefanus sekä Foibe diakoni.

Kirjeensä loppuun Paavali on sijoittanut suuren ylösnousemuksesta kertovan kappaleen (1 Kor 15), johon hän on kirjoittanut ensimmäisen kristillisen uskontunnustuksen. Paavali tunnustaa uskonsa Kristukseen, joka kuoli kirjoitusten mukaan, haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja että Hän ilmestyi monille uskoville mukaanlukien Pietari ja Jaakob, kahdelletoista, jopa 500 ihmiselle kerrallaan. Ylösnousemususko oli kristillisen julistuksen, kerygman, ja toivon ytimessä. Ilman sitä Paavalin julistus olisi ollut turhaa. Kuitenkin kaikki me, jotka olemme Kristuksessa odotamme viimeisen trumpetin sointia, lopullista voittoa kuolemasta jolloin me kaikki muutumme. Emme ainoastaan muutu ylösnousemusruumiiseemme ja täyteen pääse täyteen ymmärrykseen, mutta muutumme myös tässä maailmassa erityisessä suhteissa toinen toisiimme. Saamme koko todellista kristittyjen yhteyttä. Olla yhtä Kristuksessa, ikuisesti.

Tässä ymmärryksessä ja vakaumuksessa vietämme kristittyjen yhteyden viikkoa samalla ollen tietoisia inhimillisestä rajoittuneisuudestamme ykseyden saavuttamisessa. Se on jotain, mitä tavoittelemme, mihin panemme toivomme, rukoilemme, kaipaamme ja odotamme. Vaikka kuinka ahkerasti osallistuisimme tilaisuuksiin tämän viikon aikana, voimme kokea vain osittain sitä mitä yhteytemme voisi olla. Vaikka kuinka toivoisimme hyvää toisillemme ja tuntisimme yhteyttä, on tämä vain pieni pilkahdus siitä mitä meille on luvattu. Vaikka rukoilisimme yhdessä kuinka palavasti tahansa, on yhteytemme vain esimakua siitä juhlasta johon olemme kaikki pääsevät kun me muutumme Herramme Jeesuksen Kristuksen voiton kautta.

Tarvitsemme kaikki muutosta kohti läheisempää kristittyjen yhteyttä. Kirkkojen - alkaen omasta luterilaisesta kirkostani - täytyy elää katumuksen ja anteeksiantamuksen hengessä. Meidän täytyy keskittyä pyrkimään ykseyteen Kristuksessa.

Paavalin ajatusten on täytynyt kulkea samaa rataa, kun hän silloin 1. vuosisadalla ajatteli noita korinttilaisia, jotka olivat sekoitus eri kansallisuuksista ja kulttuureista ja tuntuivat toivottoman jakautuneilta. "Olen näet saanut kuulla, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja" Paavali kirjoittaa kirjeen ensiriveillä. Joku teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". Heidän ehtoollisensa on kaikkea muuta kuin yhteyttä toisten ollessa juovuksissa ja toisten kulkiessa nälkäisinä. Heidän omahyväisyytensä on sellaista, että toiset vaativat etuoikeutettua asemaa viisautensa ja oppineisuutensa, toiset taas erityisten hengellisten lahjojensa perusteella. Nämä lahjat kuitenkin pikemmin hajoittavat jumalanpalvelusta ja jakavat ja nöyryyttävät ihmisiä kuin rakentavat ja rohkaisevat.

Kuinka kirkko voi antaa elävän todistuksen näin hajaantuneena? Miten kirkko voi heijastaa uskon yhteyttä kun se keskittyy ulkonaisiin ja toissijaisiin asioihin? Miten kirkko voi toimia kirkkona, jos se elää menneisyyden saavutusten varassa pitäen yllä ylemmyydentunnetta toisia kohtaan? Miten kirkko voi liikahtaa kohtia täydempää yhteyttä, jos se ajattelee jo voittaneensa omillansa? Miten kirkko voi todistaa yhteydestä, jos se kieltäytyy seuraamasta elävän Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä?

Paavali julistaa selkeää ja yksinkertaista opetusta rukouksesta ja syntien tunnustamisesta. Kirkko on yksi, kun se pitää Jumalan kärsivää palvelijaa esikuvanaan, voimanlähteenään ja ravintonaan.

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.
(Jes. 53:7)

Paavali kehottaa korinttilaisia katsomaan ristiinnaulittuun Jeesukseen.

Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
(1 Kor. 2:1-­‐2)

Ristiinnaulittu Kristus on pelastuksemme, yhteisen uskomme, toivomme ja yhteytemme lähde yhteisen Taivaallisen Isän lapsina. Kristus pesi pois syntimme yhdessä kasteessa, joka on yhdistää meidät riippumatta yksilöllisistä, kulttuurillisista eroista, erilaisista perinteistä, liturgioista, rukouksista ja erilaisista lauluista. Keräännymme yhden pöydän ympärille, jossa meillä on yksi leipä ja malja. Tutkimme ja julistamme Sanaa. Ehtoollisen sakramentti on meille yhteyden ja jakamisen ateria (communion). Ei ole kysymys kansalaisjärjestöstä, klubista, sijoitusyhtiöstä vaan rikkinäisen maailmamme kokoontumisesta yhteen Kristuksen ruumiin ääreen tässä maailmassa. Tämä Kristuksen ruumiin kuva julistaa yhtenäisyyttä moninaisuudessa, sitä että tarvitsemme toisiamme, että kun yksi meistä riemuitsee me kaikki riemuitsemme hänen kanssaan samoin kärsimme kaikki yhdessä yhden kärsiessä.

Kaiken moninaisuuden keskellä tämä yhdistää meitä. Kirkko on Kristuksen ristiinnaulittu ruumis, kärsivä palvelija, joka odottaa lopullisen voiton saavuttamista; sitä hetkeä jolloin kaikki muutumme Hänessä ja Hänestä. Kirkko Kristuksen ruumiina on haavoitettu, kärsivä, täynnä epätäydellisyyttä ja yhä riippuvainen toistuvasti ja säännöllisestä katumuksen ja anteeksiannon harjoittamisesta. Tällainen on kirkko Kristuksen ruumiina tänään. Siksi Paavali teroittaa korinttilaisille: "En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta." Meitä Jerusalemin kirkoissa kutsutaan katsomaan tänä päivänä toisia kirkkoja ja näkemään niissä kärsivä Kristuksen ruumis, että voisimme uskossa yhtyä siihen. Rukoilen, että kerran vielä koittaa päivä, jolloin voimme yhdessä nauttia ehtoollisen yhteytemme täyteyden merkiksi.

Lopuksi Paavali sanoo: "Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista." Tämän voi monella tapaa soveltaa meidän tilanteeseemme - kuka meistä on jalosukuinen? (Maailman silmissä kaikki on kuvittelua). Kuka meistä on vaikutusvaltainen? (Median silmissä emme ole mitään). Kuka meistä on viisas? (Poliitikkojen mielestä, emme pysty esittämään mitään järkevää). Mikä on meidän valtamme? (Kansasta ja äänestäjäkunnasta meidän osuutemme on vähäiset 2 prosenttia - me emme ole mitään).

"Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä"

Mitä muuta Paavali ehkä haluaisi sanoa meille Jerusalemissa ja Pyhässä Maassa? Ajatelkaa kutsumustanne, veljet ja sisaret: olemme vähäisiä, äänemme on pelokas, mainettamme tahrataan ja sumennetaan, meillä ei ole liikkumavapautta, elämme pelon ja turvattomuuden ilmapiirissä - ja kuitenkin odotamme ja toivomme rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Jos kerskaamme, voimme kerskata vain Herrastamme.  Pysymme lujina ja kestävinä tässä maassa palavassa uskossa ja toivossa. Emme vaivu epätoivoon vaan pidämme silmämme kiinnitettyinä Jeesuksen ristiin. Julistamme ainoastaan ristiinnaulittua Kristusta osuutenamme ja salaisuutenamme. Katsoessamme ristille ja ylösnousemukseen, odotamme Herramme Jeesuksen Kristuksen tulevaa voittoa, jolloin kaikki muuttuu toiseksi.

Uskon että Paavali todella tiesi mitä teki, kun hän julisti ainoastaan Kristuksen ristiä sillä se on keskeinen asia meille kaikille, jotka omassa jokapäiväisessä elämässämme haluamme seurata Herramme jalanjälkiä. Kristuksen risti ei ole vain yksi tapahtuma Vapahtajamme elämässä eikä se ole mikään suun tunnustuksella kuitattava oppirakennelma: kuin jokin koru jota kannamme. Risti on meidän elämämme ja elämäntapamme. Risti on meidän yhdistäjämme. Risti on meidän yhteinen kokemuksemme. Risti on jotain, minkä voimme tietää ja ymmärtää paremmin kuin mitään muuta sillä Jeesus sanoi Pietarille ja muille opetuslapsille: "Jos joku haluaa seurata minua, kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."

Kutsun jokaista meistä paikallisista kristityistä ottamaan ristinsä ja seuraamaan Jeesusta. Tämä on ollut myös meidän historiamme juuri tässä maassa ja kaupungissa, missä Jeesus käveli, kärsi, kuoli ja nousi kuolleista. Täällä varhaiset kristityt tunnustivat Jeesuksen Hänestä rohkeasti todistaen vaikka he taistelivat ja kärsivät. Kristillinen usko kaikista kristillisen uskonnon heikkouksista huolimatta on säilynyt tässä maassa 2000 vuotta. Kristityt eivät ole koskaan olleet tämän maan rikkaita vallanpitäjiä. Mutta kristillinen kirkko on säilynyt elävän todistuksensa ansiosta. Todistus ja kutsumus on tehnyt siitä aktiivisen yhteiskunnallisen toimijan, saanut sen toimimaan palvelutehtävässä tarjoten koulutusta ja terveydenhoitoa kaikille ihmisille riippumatta uskontokunnasta, rodusta, kansallisuudesta tai poliittisesta kannasta.

Kirkkoa kutsutaan tänä päivänä toimimaan sillanrakentajana ja lähettiläänä sovinnon rakentamiseksi. Meillä on tärkeä tehtävä nykyaikaisen kansalaisyhteiskunnan rakentajina ja tukijoina. Meidän pitää vahvistaa yhteiskunnassa kaikkien uskontojen yhteisiä arvoja: rauhaa, rinnakkaiseloa, oikeudenmukaisuutta ja hyväksyntää. Meillä profeetallinen tehtävä sanoa totuus valtaa pitäville. Koska kirkko Jerusalemissa on ristin ja ylösnousemuksen kirkko, voi sillä olla tulevaisuus ainoastaan, jos se yhteiskunnassa puolustaa kärsiviä ja sorrettuja.

Kaksi viikkoa sitten Yedot Ahranot-sanomalehdessa julkaistiin artikkeli "Arabikristittyjen lopunajat". Arabikevät uhkaa monin paikoin ympärillämme kääntyä  talveksi. Se alkoi vuosi sitten, kun rohkeat yksilöt spontaanisti käynnistivät väkivallattoman taistelun ihmisarvon, demokratian ja vapauden puolesta. Tämä vapaus, jota puolustettiin käsitti myös uskonnonvapauden ja naisten oikeudet. Kuitenkin usealla taholla näyttää siltä, että häviämme taistelun ääriaineksille, jotka torjuvat naisten tasa-arvon ja haluavat puolustaa joitakin ihmisryhmiä syrjivää ja poissulkevaa politiikkaa.
Näissäkin olosuhteissa pysymme järkähtämättöminä emmekä muuta pois sillä me olemme ihmisiä, joilla on sanoma rakkaudesta, kohtuudesta ja kuolemattomasta toivosta kerrottavana. Meille uskottu viesti on tärkeä Lähi-Idässä juuri siinä tilanteessa, jossa nyt elämme. Meidän tehtävämme on pysyä paikallamme koska Herramme kutsui meitä olemaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden välikappaleita Pyhässä Maassa.

Kehotan tietä paikallisia kristittyjä pysymään järkähtämättöminä. Älkää antautuko epätoivon valtaan. Muistakaa kutsumuksenne. Vastustakaa ääriaineksia ja puolustakaa kohtuutta. Ottakaa ristinne ja seuratkaa Jeesusta sillä me kaikki muutumme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa voittajana.

Kutsun myös muualla asuvia kristittyjä, jotka elävät ja todistavat kanssamme, ottamaan ristinsä ja kantamaan ristiä yhdessä paikallisten kirkkojen kanssa. Vaeltakaa kanssamme kuin opetuslapset Emmaukseen - sillä matkalla Jeesus kulki heidän kanssaan ja he kuulivat toinen toisiaan. Kuulkaa, mikä on tilanteemme Jerusalemissa ja ymmärtää tämä tärkeä Raamatun opetus että Kristuksen täytyi kärsiä ja kuolla. Tulkaa ja kulkekaa kanssamme, jakakaa leipämme - tulkaa ja katsokaa. Tarjotkaa meille rohkaisua ja toivoa. Älkää sortuko siihen kiusaukseen, että istuisitte tuomioistuimelle. Älkää lakatko rukoilemasta puolestamme. Ja muistakaa, että teitä ei ole kutsuttu seuraamaan meitä samoin kuin meidänkään kutsumuksemme ei ole seurata teitä. Yhdessä kannamme ristimme ja seuraamme sitä, joka oli lähetetty tuomaan meille yltäkylläinen elämä. Meidät on kutsuttu yhdessä todistamaan tässä ylösnousemuksen maassa.

Kun istumme täällä kylmänä tammikuun iltana uuden vuoden ollessa alullaan, muistamme että rukouksemme ja hartautemme, laulumme, ylistyksemme ja koko palveluksemme nyt yhteyden viikkona tapahtuu ylösnousemuksen valossa vain muutaman askelen päässä tyhjästä haudasta. Eläkäämme ja antakaamme todistuksemme tässä ylösnousemuksen hengessä, joka sai alkunsa täältä Jerusalemista. Uudistakaamme vakaumuksemme, että meitä ortodokseja, idän kirkkoja, katolisia ja evankelisia yhdistävät asiat ovat paljon suurempia kuin ne jotka meitä erottavat.
Pankaamme syrjään erimielisyytemme ja kuulkaamme ääntä, joka kutsuu meitä Hänen todistajikseen Jerusalemissa ja koko maailmassa.

Paavali sanoo: "Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. (1 Kor. 15:13). Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! (1 Kor. 15:57). "

Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Piispa Munib Younanin saarna englanniksi
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon kuvagalleria.