Pyhä Maa
  • Pyhä Maa
  • Rauha
  • Ihmisoikeudet
  • Kirkko ja Israel
  • Matkailu
  • Blogit
  • Tietoa palvelusta
  • Postia ylläpidolle

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta

23/12/2016

 
Piispa Munib Younanin perinteinen joulutervehdys on taas luettavissa suomeksi Pyhä Maa-verkkopalvelussa. Englanniksi se löytyy Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon sivulta. 

Piispa Munib Younanin joulutervehdys 2016

Picture
Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Luuk. 1:37

Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella -- hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."


Salaam ja rauha teille Jerusalemista Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Viettäessämme joulua, Jumalan Sanan ihmiseksi tulemisen juhlaa, voimme jättää kaikki maailman murheet taaksemme. Muutaman päivän ajan voimme keskittyä muistelemaan Joosefin ja Marian, Jeesuksen, paimenien, enkelien tarinaa ja muistamaan tietäjiä, jotka seurasivat tähteä Jeesuksen luo. Jeesuksen ihmeellinen tarina täyttää mielen ja valloittaa sydämen niin että hetkeksi voimme unohtaa arjen huolet.

Aivan liian pian, kun lahjat on jaettu, joulupuu korjattu pois ja jouluvalot sammutettu, maailma palaa entisille uralleen täynnä epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa ja äärimmäisiä terroritekoja, jotka ovat tulleet jo aivan liian yleisiksi.

On suuri siunaus, että saamme kokoontua viettämään Vapahtajan syntymäjuhlaa ja viettää aikaa ystävien kanssa, perhepiirissä ja ylistää Jumalaa seurakunnissamme. Samalla joudumme myös kysymään, onko joulu vain poikkeus normaalista tai jopa pakoa todellisuudesta, joka kestää vain hetken verran. Onko se vain suuri juhla, vai onko siinä tärkeämpi viesti elämäämme ja maailmalle?

Tänä vuonna sota, terroriteot ja väkivalta ovat kiihtyneet äärimmilleen ja pahuus on valloillaan. Tätä kirjoittaessani olen joka päivää saanut kuulla uusista hirvittävistä tapahtumista. Kristittyjen sisarten ja veljien murha Kairossa, terroriteot Istanbulissa ja Karakissa sekä Alepossa jatkuva kauhu ja hävitys. Aivan hetki sitten kuulimme iskusta joulutorille Berliinissä. Samalla kun iloiten odotamme joulua ja ilosanoman tuojaa, saavat nämä kauhut ja pahuus epäilemään, voiko maailmassa enää olla rauhaa, sovintoa, ihmiskunnan rauhanomaista yhteiseloa kaikessa moninaisuudessaan.

Siksi valitsin tänä jouluna aiheekseni Luukkaan evankeliumin viestin: “Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Enkelin viesti jouluyönä kertoo, mikä on meidän murtumattoman toivomme voimavara ja perusta tässä rikkinäisessä maailmassa - se ei ole mikään haihtuva haavekuva.

Kun enkeli puhui Marialle ja kertoi että hänestä tulee pyhän lapsen - Jumalan Pojan - äiti, Maria ei ensin saattanut uskoa sitä. Hän ei voinut ymmärtää, että hän yksinkertainen nainen voisi olla “jumalansynnyttäjä” - theotokos. “Kuinka se on mahdollista, kun olen vielä neitsyt?” Enkeli vakuutti hänelle: “Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”

Helposti sivuutamme joulukertomuksessa tämän lyhyen ja merkittävän toteamuksen ja se jää muiden tuttujen kertomuksen osien varjoon. Se kuitenkin kaikkien joululaulujen, tarinoiden ja perinteiden tyhjentävä kiteytys ja yhteenveto. Jos Jumalan poika syntyi seimeen, paimenet ja matkustajan kaukaa idästä kutsuttiin häntä palvomaan, hän vältti kuninkaan vainon - kaikki tämä ennen kuin hän uhrautui ristillä meidän puolestamme - silloin todellakin: Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta.

Joitakin päiviä sitten vierailin kirkkojen johtajien kanssa Jordanian kuninkaan luona, kun hän halusi toivottaa meille hyvää joulua. Se oli meille ilon ja rauhan sekä uskontojen välisen kunnioituksen ja suvaitsevaisuuden hetki. Sen jälkeen kuitenkin kuulimme uutisen terrorihyökkäyksestä kristtyjen kylään Karakissa. Se sumensi jouluilomme ja sai meidät suorastaan vihaisiksi. Kysyimme itseltämme, kuinka tällaista voi tapahtua? Missä on rauhan, laupeuden  ja oikeudenmukaisuuden Jumala?

Sama tunne valtasi meidät 3. Adventtisunnuntaina kuullessamme hyökkäyksestä Pyhän Markuksen katedraaliin Kairossa. Oli tuskallista ajatella kristittyjä sisarten ja veljien kohtaloa, kun monissa kirkoissamme vietimme sunnuntaita, jonka teema on “gaudete” - iloitkaa! Tuo hyökkäys ei kuitenkaan kohdistunut pelkästään kristittyihin vaan koko Egyptin yhteiskuntaan. Se oli myös hyökkäys ihmiskuntaa ja Jumalaa vastaan. Vaikka hyökkääjät väittävät olevansa Jumalan asialla, he todellisuudessa tekevät syntiä sekä Jumalaa koko ihmiskuntaa vastaan.

Jerusalemista teimme vierailun koptikirkon paavi Tawadroksen luo Kairoon. Mukana oli myös Jerusalemin islamilaisen yhteisön mufti. Kerroin Tawadrokselle että ihailemme heidän kamppailuaan ja sitä miten koptit marttyyreinä todistavat Herrasta Kristuksesta paitsi sanoilla, myös ruumiillaan ja verellään. Vaikka emme hae marttyyrin kohtaloa, nämä kristityt, jotka viattomina kärsivät ovat nykyajan todellisia marttyyreitä ja pyhimyksiä.

Säikyttävätkö nämä tapahtumat Lähi-Idän kristityt niin että heidän todistuksensa ei enää kuuluisi? Ei voi sanoa, etteikö näillä kammottavilla tapahtumilla olisi vaikutusta. Toisaalta me Lähi-Idän kristityt joudumme miettimään kutsumustamme yhteisönä ja rooliamme rauhan edistäjinä alueella.

Uskon että vastaus on selvä. Arabikristittyjen tehtävä on sama kuin kaikilla uskonveljillään: Julistaa rohkeasti rakkauden evankeliumia omalla paikallamme. Sorron, väkivallan, terrorismin ja sotilaallisen miehityksen keskellä emme saa jättää paikkaamme. Meidän tulee seurata Marian esimerkkiä, joka päätti mahdottoman edessä uskoa Jumalan sanansaattaja ja seurata Jumalan kutsua. Samoin Maria, mekin saamme sanoa kun koko maailma näyttää olevan meitä vastaan: “Jumalalle mikään ei ole mahdotonta.”

Tosiasiat eivät ruoki optimismia sen paremmin maailmassa kuin Lähi-Idässäkään. Itsekkyyden, rajojen vetämisen, erottelemisen ja suvaitsemattomuuden huudot voittavat ne äänet, jotka vetoavat tarpeeseen tukea oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja yhdessä elämistä. Kuinka käy rauhanprosessin? Eteneekö ranskalaisten aloite? Kuinka käy Jerusalemin? Poliitikot, professorit ja saarnamiehet puhuvat rauhansopimuksista, mutta oikeus ja todellinen rauha puuttuu heidän puheistaan. Joulu tulee ja lauletaan rauhasta maan päällä; kuka olisi valmis panemaan itsensä likoon, että siitä tulisi joskus todellisuutta?

Minun täytyy olla rehellinen ja tunnustaa, etten näe paljon mahdollisuuksia rauhalle. Kun lähestymme Palestiinan miehityksen 50-vuotispäivää ja muistamme 100-vuotta sitten tehtyjä Sykes-Picot’n  sopimuksia ja Balfourin julistusta, rauha on tuntuu olevan kauempana kuin koskaan. En haluaisi olla tuomiopäivän profeetta, mutta näyttää siltä että olemme voimattomina jääneet suurten mahtien kamppailun keskelle. Olemme niin voimattomia että aina emme edes pysty puhumaan rauhan puolesta.

Vaikka en olekaan optimisti enkä näe merkkejä rauhasta, joulu antaa silti minulle toivoa. Kun joulu tulee, emme pakene ankeaa todellisuutta, mutta hiljentyessämme jouluun muistamme että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Rauhan ruhtinas syntyi maailman toivottomuuteen ja toivottomana aikana. Silloinkin kun kaikki näytti menevän väärin, Jumala voima oli suurempi kuin poliitikkojen. Niin synkältä kuin tilanne maailmassa näyttääkin, minun toivoni on Immanuel, Jumala kanssamme, maailman valo. Silloin kun meidän tiemme vie umpikujaan, lähtekäämme kulkemaan Jumalan teitä - emme omiamme.

Siksi myöskään kirkko ei saa unohtaa profeetallista tehtäväänsä. Sen on puhuttava rauhan, oikeuden ja sovinnon puolesta. Kirkon on julistettava että mahdoton tulee mahdolliseksi. Samoin kuin seimen lapsi yllätti Marian ja Joosefin, Jumala yllättää meidät rauhallaan joka on täynnä rakkautta, sovintoa ja oikeudenmukaisuutta ja ylittää ymmärryksemme.

Vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut mahdottomalta, että paavi ja luterilainen piispa tulevat yhteen rukoilemaan uskonpuhdistuksen muistopäivänä ja allekirjoittamaan sovinnollisen julkilausuman katolisten ja luterilaisten suhteista. Kuitenkin minulla oli kunnia Luterilaisen maailmanliiton puheenjohtajana osallistua paavi Franciskuksen sekä LMN:n pääsihteeri pastori Martin Jungen kanssa rukouspalvelukseen Lundissa ja Malmössä 31.10. Tämä Vatikaanin ja LMN:n yhdessä järjestämä tapahtuma oli historiallinen sovinnonteko kirkkojen välillä. Se avasi uuden sivun luterilaisten ja katolilaisten suhteisiin ja vuoropuheluun. Mikä kerran 500 vuotta sitten oli mahdotonta, oli nyt tullut mahdolliseksi. Ehkä tämän olisi pitänyt tapahtua aikaisemmin? Nyt kuitenkin tunnustamme, että se ei ole meidän ansiotamme. Yhteyden muodostamisen sai aikaan Pyhä Henki. Myös Hän joka tuli ihmiseksi maailmaan ja uhrasi itsensä puolestamme rakastaa meidän kirkkojamme ja haluaa että elämme keskinäisessä kunnioituksessa ja yhteydessä keskenämme. Siksi meillä on syytä juhlia yhteyttä keskenämme sillä yhteyttä me haemme - emme yhdenmukaisuutta. Tärkeintä että todistuksemme kuullaan yhtenä pyhänä ja yhteisenä apostolisena kirkkona.

Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta on se viesti, jota kirkko julistaa jouluna ja josta kirkot muistuttavat maailmalle joulun jälkeenkin. On monia asioita, joita maailma pitää mahdottomina, mutta Jumala sanoo että ne ovat todellisuutta ja mahdollisia. Rauha on mahdollinen. Oikeudenmukaisuus on mahdollista toteuttaa. Maiden ja kirkkojen erimielisyyden on mahdollista sovittaa. Tasa-arvo on mahdollinen. Yhdessä eläminen monimuotoisuuden keskellä on mahdollista. Tarvitsee vain katsoa Betlehemin seimelle nähdäkseen että Jumala rakkaudessaan Jeesuksen Kristuksen kautta tekee mahdottoman mahdolliseksi.

Toivossa me luterilaiset vietämme joulua ja katsomme uuteen vuoteen 2017, joka on reformaation merkkivuosi. Tulkaamme paimenten tavoin seimen äärelle ja antakaamme joulun ilon ja toivon lähteiden kummuta sisältämme, kun Jumalan rakkaus säteilee seimeltä. Rakastakaamme Herraamme Jeesusta, jonka kohtaamme suloisena seimen lapsena ja on lähellä meitä ja tuo valon maailmaan! Jakakaamme hänen rakkautensa valoa maailmaan.

Merry Christmas - Frohe Weihnachten - Gud Jul - Hyvää Joulua - Feliz Navidad

Kul sane wa intou salmeen!

Jumala siunatkoon joulumme ja tulevan vuoden.

Piispa Munib Younan
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko
Jerusalem

Jerusalemin kirkkojen joulutervehdys

22/12/2016

 
Picture
Jerusalemin kirkkojen patriarkkojen ja johtajien joulutervehdys
...mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. – Luuk 2:10.
Iloitsemme voidessamme jakaa kanssanne ilosanoman Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymästä Betlehemissä. Kun sana tuli lihaksi ja maailmaan, uusia valo alkoi loistaa siellä. Jeesus Jumalan Poika asui kanssamme saaden ihmisen muodon siunatusta Neitsyt Mariasta voidaakseen ilmaista Jumalan kunnian säteilyn maan päällä. Hänen kauttaan Jumala haluaa tuoda meidät pimeydet ihmeelliseen valoonsa.

Ilosanoma, joka koskee koko luomakuntaa, on lupaus yltäkylläisestä elämästä vapaana ulkopuolisuudesta, vieraantumisesta ja moraalittomasta käytöksestä. Kun enkelit kertoivat Vapahtajan syntymästä, pelon ja epäilyksen vankilan muurit murtuivat ja paljastui hyvä sanoa vapaudesta, uskosta, kestävyydestä joilla Jumala haluaa kansaansa vahvistaa.  

Nykyään tässä maassa ja kaikkialla Lähi-Idässä on paljon ihmisiä, jotka pelkäävät tätä ja huomispäivää ja sen tuomia koettelemuksia. Heillä on todellinen syy pelätä sotaa, väkivaltaa, verilöylyä, pakolaisuutta, sortoa ja kaikenlaista vainoa. Rukoilemme että joulun hyvän sanoman saisivat kuulla myös Aleppon ja Mosulin asukkaat ja että se merkitsisi rauhan saapumista kaduille ja kortteleihin niin että ihmiset voisivat palata kotiinsa ja elää rauhassa ihmisarvoista elämää.

Kristityt  ja kristilliset seurakunnat Pyhässä Maassa rukoilevat kaikkien kärsivien ja pelkäävien puolesta ja haluavat tukea niitä, jotka eivät tiedä mitä tulevaisuus tuo heille tullessaan. Kehotamme kaikki hakeutumaan rukoukseen yhdessä kirkkojen ja kristtyjen yhteisöjen kanssa palvelemaan Jumalaa. Kristillinen yhteisö kokoontuu Jumalan Sanan ääreen viettämään pyhää liturgiaa ja ehtoollista luottaen Jumalan lupaukseen.

Pyhät paikat Jerusalemissa ja pyhien tapahtumien muisto ovat meille täällä asuville rohkaisuna ja tukena pyrkiessämme turvaamaan tulevaisuutemme kaupungissa. Yhdessä pyhiinvaeltajasisarien ja veljien kanssa koemme yhteenkuuluvuutta ja kun kristityt kokoontuvat yhteen pyhille paikoille, koemme yhteenkuuluvuutta ja opimme kunnioittamaan eri uskonyhteisöjä. Pyhien paikkojen nykyinen status ja niitä hoitavat instituutiot toimivat vaativassa ja herkässä tehtävässä. Kehotamme kaikki valtaapitäviä kunnioittamaan kaikkia uskontoja ja niiden pyhiä paikkoja Jerusalemissa.

Kehotamme valtaapitäviä kulkemaan rauhan teitä sekä edistämään sovintoa ja oikeudenmukaisuutta kaikkien yhteisten etujen toteuttamiseksi. Muistamma myös rukouksissamme kaikki Lähi-Idän lapsia ja erityisesti niitä, jotka kärsivät hiljaa, ovat pakolaisia, ja joiden tarpeista ei huolehdita.

Johtakaan joulujuhlamme sydämemme ymmärtämään Jumalan rauhan sanoman kaikille ihmisillle. Rohkaiskoon joulun sanoma meitä, karkottakoon se pelkomme ja ahdistuksemme niin ylösnousemususkossa, toivossa ja rakkaudessa voimme viettää joulumme ja lähteä rauhaisaan uuteen vuoteen.

+Patriarkka Theofilos III,
Kreikkalais-ortodoksinen patriarkaatt

+Patriarkka Nourhan Manougian,
Armenian ortodoksisen apostolisen kirkon patriarkaatti

+Arkkipiispa Pierbattista Pizzaballa,
Latinalaisen patriarkaatin apostolinen esimies

+Isä Francesco Patton, ofm,
Pyhän Maan kustos

+Arkkipiispa Anba Antonious,
Ortodoksisen koptikirkon patriarkaatti, Jerusalem

+Arkkipiispa Swerios Malki Murad,
Syyrian ortodoksinen patriarkaatti

+Arkkipiispa Aba Embakob,
Etiopian ortodoksinen patriarkaatti

+Arkkipiispa Joseph-Jules Zerey,
Melkiittis-kreikkalaiskatolinen patriarkaatti
+Arkkipiispa Mosa El-Hage,
Maroniittien patriarkaalinen eksarkaatti

+Arkkipiispa Suheil Dawani,
Jerusalemin ja Lähi-Idän episkopaalinen kirkko
+Piispa Munib Younan,
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko
+Piispa Pierre Malki,
Syyrian katolinen partriarkaalinen eksarkaatti

+Monsignor Georges Dankaye’
,
Armenian katolinen patriarkaalinen eksarkaatti

Eläviä kiviä, autuaita ja reformaattoreita

7/11/2015

 
Picture
An icon of the 21 Coptic martyrs of Libya by artist Tony Rezk

Uskonpuhdistuksen päivän saarna

Piispa Munib Younan
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko, 31. lokakuuta 2015 Vapahtajan luterilainen kirkko (Lutheran Church of the Redeemer), Jerusalem.

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon meidän kaikkien kanssa.

+++
Matt 5:1-12 (autuaaksijulistukset)
Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.

+++



Read More

Jerusalemin rukous 2015

10/9/2015

 
”Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia.” (2. Kor. 4:8)

Rukoilemme taivaallista Isäämme Jeesuksen Kristuksen, Vapahtajamme ja Pelastajamme nimessä. Jumala, suurissa töissäsi olet pyhittänyt tämän maan ja tehnyt siitä pyhän. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta tälle maalle on annettu erityinen tehtävä. Jatkuva poliittinen konflikti, joka haavoittaa tätä maata ja vahingoittaa kaikkia sen kansoja, on häpeä ja tahtoasi vastaan.

Suremme väkivallan monia muotoja, jotka tuottavat tuskaa tämän maan ihmisille. Suremme sitä, että erottelumuuri on erottanut palestiinalaisyhteisöt toisistaan ja kärjistänyt Palestiinan ja Israelin yhteiskuntien välistä jakolinjaa. Muuri ei ole edistänyt oikeutta, vielä vähemmän rauhaa. Rukoilemme lohdustusta ja voimaa, ettemme menettäisi toivoamme. Rukoilemme, että muuri ja kaikki muut vastaavat muurit murtuisivat. Uskomme, että muuri on ”hetkellinen ahdinkomme ... sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti” (2. Kor. 4:17-18).

Rukoilemme sovintoa ja rauhaa samalla kun sitoudumme työskentelemään oikeuden toteutumiseksi kaikille Pyhällä maalla eläville ihmisille. Kun vietämme tätä viikkoa eri puolilla maailmaa olevien sisartemme ja veljiemme kanssa, pyydämme Pyhän Hengen voimallista tukea kaikille, jotka haluavat oikeudenmukaisuutta tähän maahan. Anna meille voimaa, jotta emme tyytyisi pelkkiin sanoihin vaan ryhtyisimme kalliisiin solidaarisuuden tekoihin. Innosta meitä olemaan rauhasi välikappaleita, tahtosi tekijöitä.

”Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin.” (Ef. 2:14) Amen.

PIEF, Palestine Israel Ecumenical Forum. Palestiinan ja Israelin Ekumeeninen Foorumi on kirkkojen välinen rauhanaloite Israelin ja Palestiinan konfliktin ratkaisemiseksi. PIEF ja Kirkkojen maailmanneuvoston Palestiinan ja Israelin rauhanviikko 20.-26.9.

Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon saarna Jerusalemissa

3/2/2014

 
Picture
28.1. 2014 - Vapahtajan luterilainen kirkko (Lutheran Church of Redeemer), Jerusalem

Piispa Tri Munib A. Younan

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien kanssa.

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1 Kor 12:4-5

Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa

Tänä vuonna kysymys hengellisistä lahjoista on erityisen ajankohtainen ekumeenisen yhteistyön näkökulmasta. Mitä kirkot voivat tehdä tuodakseen Jumalan valtakunnan todellisuutta maailmaan. Voimmeko tarjota lahjamme yhdessä vai onko kohtalomme pysyä erillämme?

Tarkastelen tänään ruokintaihmettä, jossa Jeesus ravitsi viisi tuhatta ihmistä. Oppineet miehet ja nokkelat opetuslapset sen paremmin kuin anteliaat naiset eivät tienneet kuinka väkijoukko voitaisiin ruokkia. Nuori poika, jolla oli viisi leipää ja kaksi kalaa tarjosi nämä vaatimattomat lahjat Kristukselle. Tämä oli tämän Raamatussa nimettömäksi jääneen lapsen hengellinen armolahja. Hän antoi sen vähän mitä hänellä oli. Välillä mietin, miksi poika ei sanonut opetuslapsille: ”Minähän näännyn nälkään, jos luovutan ateriani teille” tai ”Äitini toruu minua jos en syö lounastani.”

Poika vain yksinkertasesti tarjosi lahjan Jeesukselle luovuttamalla sen hänen käsiinsä. Ei hän osannut odottaa, että Jeesus siunaamalla lahjan lisää sen niin että sen runsaudesta riittäisi kaikille syödä. Tämä poika on esimerkkinä antamisesta ja lahjojen jakamisesta meille kaikille kirkkojen johtajille, kokeneille ekumeenikoille, vaativille seurakuntalaisille, itsekkäille hallitusmiehille, välinpitämättömille poliitikoille ja itsekeskeisille talousneroille, jotka kaikki haluamme hyväksikäyttää toisia tullaksemme itse tavalla tai toisella rikkaammiksi.

Me emme kuitenkaan voi tulla ahneudessamme rikkaiksi ennen kuin kaikilla ihmisillä on syötävää. Ihailtu ihmisoikeuksien esitaistelija Martin Luther King Jr. sanoi: ”Niin kauan kuin maailmassa on köyhyyttä, en koskaan voi olla rikas – vaikka minulla olisi miljardeja dollareita. Niin kauan kuin taudit riehuvat ja miljoonat ihmiset eivät voi odottaa elävänsä kuin 28-30 vuotta, minä en voi olla kokonaan terve – vaikka olisin juuri saanut puhtaat paperit kalliin klinikan terveystarkastuksesta.  En voi olla sitä mitä minun tulisi olla, ellet sinä tule siksi mikä sinun tulisi olla.”

Kaikilla on jotakin tarjottavaa – vaikka pientäkin. Patriarkka Michael Sabah sanoi kerran että kun seurakunta apostolien tekojen 42. luvun esimerkkiä seuraten jakaa sen mitä sillä on, kirkko onkin paljon rikkaampi kuin on kuviteltu. Jos uskaltaisimme seurata tätä esimerkkiä, ei meiltä puuttuisi mitään.

Paavali kirjoittaa 1. korinttilaiskirjeen 12. luvussa kirkon hengellisistä lahjoista.

“Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.” Paavali jatkaa: ” Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. (1 Kor 12:4-11). Kuvittele; näin paljon lahjoja – ja nykyisin kirkossamme meillä on vielä paljon enemmän.

Pyhää Paavalia kiusasi Korintin seurakunnan jakautuminen Paavalin ja Apolloksen kannattajiin. Siksi hän sanoi: ”Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun (1 Kor 3:-5-7). Istuttajalla ja kastelijalla sama tarkoitus ja kumpikin saa palkkionsa. Olemme Jumalan palvelijoita, työskennelläksemme yhdessä Jumalan pellolla, Jumalan huoneen rakentajina.

Sisaret ja veljet. Tämän vuoden teema haastaa myös meidät täällä Jerusalemissa päivittäin. Kaikille kirkoillemme on annettu hengellisiä lahjoja, joita ne eivät voi omistaa ja arvostaa ilman että ne myös kukin iloitsevat yhdessä myös toistensa lahjoista.  Ilman kaikkien kirkkojen yhteyttä emme voi tehdä mitään Jerusalemin hyväksi tai Jerusalemissa. Ilman kirkkojen yhteyttä kristittyjen tehtävä viedä evankeliumia ei voi toteutua. Ilman kaikkien kirkkojen yhteyttä ekumenia ei menesty. Pyhä Henki on jakanut meille hengellisiä lahjoja, että yhdessä voisimme antaa todistuksemme.

Olivatpa rikkaita tai köyhiä, suuria tai pieniä, vanhoja tai uusia, kaikilla kirkoilla on hengellisiä lahjoja. Toiset ovat suorastaan monilahjakkuuksia kun toiset voivat jakaa yksinkertaisesta lahjastaan kuten tuo poika jakoi kaksi kalaa ja viisi leipää. Jos tuomme lahjamme yhteen ja rukoilemme Kristusta siunaaman ne, emme saa siunausta ainoastaan itsellemme vaan lahjoista riittää koko maallemme. Meistä tulee Jumalamme ja Vapahtajamme eläviä todistajia.

Tulee mieleen vanha tarina vanhemmista, jotka kutsuivat lapset luokseen ja antoivat kullekin oljenkorren perinnöksi. Vanhemmat kehottivat lapsia murtamaan oljenkorret, mikä olikin helppo tehtävä. Sitten lapsille annettiin oljen pätkiä ja kehotettiin punomaan oljenkorret yhteen. Syntyikin punos, jota kukaan ei pystynyt rikkomaan. Näin on myös meidän kirkoissamme Jerusalemissa ja kaikkialla, jos pystymme tunnistamaan hengen lahjat toisissa kirkoissa. Olemme vahvempia yhdessä sillä erilaiset lahjat mitä meillä on täydentävät toisiaan. Täydennämme kaikki niillä lahjoilla joita olemme saaneet - emme kilpaile.

Eilen kävin rukouspalveluksessa Pyhän Jaakobin armenialaisessa kirkossa. Kirkossa oli pimeää, mutta kaikilla läsnä olevilla oli kynttilät, jotka valaisivat kirkon kirkkaasti. Minua tämä vertauskuva puhutteli vahvasti: jos me kaikki kannamme kynttilämme maailmaan, Jeesuksen sanat Mattauksen evankeliumin 5. luvussa käyvät toteen: ”Te olette maailman valo. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Haluaisitko selvyyden kysymykseen, mikä on paras kirkko? Parhaalla kirkolla on ortodoksisen kirkon uskollisuus, roomalaiskatolisen kirkon kurinalaisuus, anglikaanisen kirkon hyvä järjestys, luterilaisen kirkon tinkimättömyys ja armenialaisen kirkon sankaruus, koptikirkon marttyyrius, reformoidun kirkon uskollisuus kirjoituksille, baptistikirkon yksinkertaisuus ja syyrialais-ortodoksisen kirkon järkkymätön tunnustus sekä sakramentit ja Jumalan evankeliumi kuten kaikilla kirkoilla. Kun me kannamme nämä toisiaan täydentävät lahjat Kristuksen eteen ja pyydämme Hänen siunaustaan, me voimme yhdessä tulla siunaukseksi koko maailmalle ja todistaa Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa.

Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä vierailin hiljattain pääsihteeri Martin Jungen ja varapuheenjohtajien kanssa paavi Fransiskus 1. luona.  Annoimme hänelle somalialaisen ruostuneen teemukin, jossa on keitetty teetä luterilaisen maailmanliiton Dadaabin pakolaisleirillä. Paavi Fransiskus innostui ja sanoi: ”Nykyajan kirkko tarvitsee uhrautuvaa ekumeenisuutta.” Keskustelimme siitä, miten kirkko tarvitsee epäitsekästä ekumeenista palvelun ja uhrautumisen henkeä antaakseen todistuksen Kristuksesta. Meidän on tunnustettava toistemme täydentävät lahjat ja sitten voimme alkaa elää yhtenä Kristuksen ruumiina maailmassa. Poliittisten ristiriitojen ja uskonnollisten ääriliikkeiden repimässä maailmassa voimme todistaa Jumalan hyvästä tahdosta epäileville ja malttamattomille vain antamalla todistuksen yhteydestämme, jossa tunnustamme toinen toistemme hengelliset lahjat. Toinen istuttaa, toinen kastelee, mutta Jumala antaa kasvun.

Jerusalemissa ekumeenisuuden tehtävä on uhrautumista kaupungin ja koko mailman puolesta vanhurskauden ja rauhan hedelmien saamiseksi.

Luterilainen maailmanliitto valmistautuu reformation 500-vuotisjuhlaan. Olemme kuitenkin syvästi tietoisia siitä, että emme voi juhlia ilman yhteyttä toisiin kristittyihin. Siksi olemme sopineet vuonna 2010 paavi Benediktus 16. kanssa, että laadimme yhteyden julistuksen. Katolilais-luterilainen työryhmä on laatinut yhteisen julkilausuman ”Vastakkainasettelusta yhteyteen” (From Conflict to Communion). Katolilaiset ja luterilaiset ovat havainneet, että he ja heidän yhteisönsä ovat yhdessä yksi Kristuksen ruumis. Olemme päättäneet, että 1500-luvun taistelut ovat ohi. Syyt toistemme uskon tuomitsemiseen ovat menettäneet merkityksensä. Vastakkainasettelun aika on ohi, nyt on yhteyden aika. Tämä asiakirja avaa kokonaan uusia ja tuoreita näköaloja. Kun lähestymme toisiamme ykseydestä käsin, palvelumme ja todistuksemme vahvistaa kaikkia kirkkoja.

Meidät liittää yhteen kasteen sakramentti, jonka kautta tunnustamme toisemme kristityiksi. Kasteen voiman kautta meidät on kutsuttu elämään yhteydessä – ei erottautumaan – että voimme vahvistaa sitä, mikä meillä on yhteistä. Tämän yhteisen aarteen kautta vapaudumme ottamaan vastamaan evankeliumin ja elämäämme vapauden Kristuksessa sekä joka hetki palvelemaan maailmaa. Kasteen yhteys yhdistää luterilaisia, katolilaisia, kaikkia kristittyjä täällä Jerusalemissa ja ympäri maailman.

Totta puhuen, maailma tai edes omat seurakuntalaisemme eivät suuriakaan välitä meidän pienistä näkemyseroistamme. Heillä tärkeitä ovat ne toisiaan täydentävät hengelliset lahjat, joita me jaamme ja palvelutehtävä, jonka kautta annamme todistuksemme maailmalle. Erityisesti heille on tärkeää, että todistuksemme toteutuu oikeuden ja vanhurskauden puolustamisena. He hakevat hengellistä syvyyttä väkivallan ja ääriajattelun keskellä. He tarvitsevat tunnustavan, taistelevan ja uhrautuvan kirkon, ei jakautunutta kirkkoa. Eikö tämä ole Jeesuksen ylipapillisen rukouksen viesti: ”Että he olisivat yhtä.”

Nykyään myös poliitikot kertovat minulle, että kirkoilla on kyllä mahdollisuus vaikuttaa, kunhan ne vain puhuvat yhdellä äänellä ja yhdistävät voimansa tehtävänsä suorittaakseen. Olemmeko valmiita Jerusalemissa tähän uhrautuvaan ekumeniaan? Olemmeko valmiita jakamaan lahjat keskenämme todistaaksemme Kristuksesta? Tämä on meidän kutsumuksemme. Paavali muistuttaa: ”Olemme Jumalan palvelijoita, työskentelemme yhdessä Jumalan pellolla, Jumalan huoneessa.”

Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa. Amen.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko. Linkki alkuperäiseen dokumenttiin.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisesta kirkosta Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen

30/3/2013

 
Picture
JERUSALEM – Kaksi vuotta kestäneen prosessin jälkeen Kirkkojen maailmanneuvosto hyväksyi Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon jäsenekseen. Kirkon piispa, Luterilaisen maailmanliiton puheenjohtaja, Munib Younan toteaa että Kirkkojen maailmanneuvoston kutsu pienelle kirkolle on solidaarisuuden osoitus, joka ei ole jäänyt huomaamatta Lähi-Idässä. "Teidän valmiutenne kulkea kanssamme Jumalan osoittamaa tietä antaa meille voimaa." KMN:n toimeenpaneva komitea päätti yksimielisesti jäsenyydestä Genevessä 5. maaliskuuta 2013. JPMLK:sta tulee Kirkkojen maailmanneuvoston 350. jäsen.

KMN:n pääsihteeri Olav Fykse Tveit toivotti JPMLK:n tervetulleeksi: "Kirkollanne on tärkeä viesti alueella jolla kirkot elävät monesta syystä jatkuvassa paineessa ja jossa kristittyjä todella paljon tarvitaan palvelemaan ja antamaan todistamaan [Jeesuksesta]. Teemme poikkeuksen jäsenyyskriteereihin, koska olemme sitoutuneet Lähi-Idän alueelle ja pidämme tärkeänä ja kannatettavana kirkkojen työtä siellä. KMN:n keskuskomitean johtaja Pastori Walter Altmann kiitti JPMLK:a erityisesti sen profeetallisesta äänestä Lähi-Idässä. 

JPMLK ei täytä jäsenmäärän osalta KMN:n muodollista jäsenyyskriteeriä. KMN panee kuitenkin pääsihteeri Fykse Tveitin mukaan erityistä painoa kirkon ekumeeniselle työlle,joka on paikallisesti, alueellisesti ja kansainvälisesti merkittävää. Piispa Younan totesi että KMN:n toimii merkittävässä roolissa yhdistäessään kirkot niiden koosta riippumatta. Sijainnista, koosta ja varallisuudesta riippumatta tärkeintä kaikille on eläminen Kristuksen rakkaudessa. Kaikki maailman kirkot ovat riippuvaisia toistensa erilaisista lahjoista, perinteistä ja erityisosaamisesta ristiinnaulitun Herran ja lähimmäistemme palvelemiseksi.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisessa kirkossa on 3000 jäsentä seurakunnissa, jotka sijaitsevat Jerusalemissa, Jordaniassa ja Länsirannalla. "Vaikka meitä ei ole paljon, työmme on laaja-alaista sekä seurakunnissa, koulutuksessa että yhteiskunnan piirissä. Me vaikutamme sosiaalisesti, kulttuurisesti ja poliittisesti," piispa Younan toteaa. Kirkon painopisteenä ovat työ naisten ja lasten keskuudessa, ekumeenisuus ja uskontojen välinen vuoropuhelu sekä laaja-alainen vuorovaikutus yhteiskunnassa riippumatta sukupuolesta, poliittisesta kannata tai uskontokunnasta. Kirkon työmuotoina seurakuntatyön ohella ovat hyväntekeväisyys, koulutus, naistyö ja ympäristönsuojelu. Kirkko toimii tiiviissä yhteistyössä Luterilaisen maailmanliiton Jerusalem-ohjelman kanssa. Piispa Younan totesi, että pieneksi kirkoksi toimintaa on paljon, mutta Apostolien teoista meille selviää, että Pyhän Hengen avulla 12 apostolia riitti tuomaan hyvän sanoman maailmalle.

Kirkkojen maailmanneuvoston tehtävä on edistää kristittyjen yhteyttä ja toteuttaa palvelutehtävää yli 110 maassa. Monet Lähi-Idän kirkot ovat jo KMN:n jäseniä ja neuvostolla on käynnissä olevia humanitaarisia ohjelmia Jerusalemissa ja miehitetyillä palesliinalaisalueilla. Näistä tärkeimpiä ovat Jerusalemin kirkkojen keskus (Jerusalem Inter-church Center), ihmisoikeuksien tarkkailuohjelma EAPPI sekä Palestiinan ja Israelin ekumeeninen foorumi (PIEF). 


Ei väkivallalle Jumalan nimissä

8/3/2012

 
27.02.2012 Konferenssi "Väkivalta Jumalan nimissä - Joosuan sanoma vaihtuvissa konteksteissa. "

Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." (Joosua 24:15)

Maailma on täynnä väkivaltaa. Liian usein Raamatussa olevia väkivaltaisia kertomuksia käytetään pikemminkin lietsomaan kuin ehkäisemään maailman väkivaltaa. Meidät on tämän vuoksi kohtaamaan Raamatun teksteissä oleva väkivalta niin, että niiden kautta voimme työskennellä maailman rauhan puolesta. Kristittyinä meidän reaktiomme tuskaan on empatia. Meidän pyrkiä rakastamaan ja kunnioittamaan niitäkin, jotka voivat olla vihollisiamme.

Palestiinan ja Israelin ekumeeninen foorumi (PIEF) ja Kirkkojen maailmanneuvosto kokosivat 23.-27.2. 2012 Hofgeismariin Saksaan kristittyjä ja juutalaisia eri puolilta maailmaa yhteistyössä Saksan evankelisen kirkon (EKD) ja Kurhessen-Waldeckin evankelisen kirkon kanssa. Päivittäiset liturgiat ja rukouksen harjoittaminen avasivat tekstien hengellisiä ulottuvuuksia. Konferenssissa pyrittiin vahvistamaan uskontojen välistä pohdiskelua Israelin ja Palestiinan konfliktin teologisista ulottuvuuksista. Aikaisempien Ammanissa, Bernissä ja Balamandissa järjestettyjen kokousten tavoin Hofgeismarissa pyrittiin lisäämään yhteistä ekumeenista tietoisuutta niistä viitekehyksistä, joissa Raamatun tekstejä luetaan ja teologisia tulkintoja muotoillaan sekä erityisesti osoittamaan niitä haasteita joita näihin kontekstuaalisiin tulkintoihin liittyy.

Joosuan kirja valittiin konferenssin pohjatekstiksi koska siitä esitetään ilmeisiä viittauksia koskien oikeutta maahan ja se linkittyy uskonnon jo väkivallan suhteiden tematiikkaan. Monet juutalaiset ja krisilliset liikkeet myös käyttävät usein Joosuan kirjaa perustellakseen nyky-Israelin miehitystä ja siirtokuntien rakentamista [Palestiinalaisalueilla].

Bernin kokouksessa painotettiin, että "Raamattua ei saa käyttää perustelemaan sortoa tai nykyajan päivänkohtaisten tapahtumien yksioikoisena kommentaarina, jolla pyhitetään Israelin-Palestiinan konflikti ja pyritään siirtämään huomio 
pois sen sosiaalis-poliittisista, taloudellisista ja historiallisista ulottuvuuksista." Joosuan kirja myyttisine kuvauksineen suunnitellusta kansanmurhasta, joukkomurhista, etnisestä puhdistuksesta, orjuudesta ja rotuerottelusta on äärimmäisen provokatiivinen teksti. Eräät tekstin preskriptiivisenä ottavat tulkinnat voivat johtaa hyvin vaarallisiin johtopäätöksiin. Tietoisena tästä, konferenssi keskittyi tutkimaan Raamattua työryhmissä ja yhteisistunnoissa, kuulemaan alustuksia koskien kirjan eksegeettistä, historiallista taustaa ja nykyajan merkitystä sekä vertaamaan sitä väkivaltaan muissa Raamatun kertomuksissa.

Kokous suurena siunauksena oli laaja maailmanlaajuinen osanotto ja sen mukaiset  monipuoliset näkökulmat. Aikaisemmissa kokouksissa on onnistuttu hyvin synnyttämään vuoropuhelua peilaamalla Palestiinan kristittyjen ja läntisen kristinuskon tulkintoja juutalaisiin näkemyksiin. Hofgeismarissa keskustelu laajeni, kun mukaan oli kutsuttu juutalaisten edustajat ja laajennettu näkökulma maailmanlaajuiseksi. Lähi-Idän ja lännen kirkkojen lisäksi edustettuina olivat Latinalainen Amerikka, Afrikka ja Itä-Aasia. Yhdessä vietetty aika ja keskustelut osoittivat, että avoimet keskustelut ovat mahdollista eri taustoista tulevien ihmisten kesken ja erityisen hedelmällisiä, kun ollaan yhteisten pyhien tekstien äärellä. Laaja-alainen näkemysten kuuleminen myös osoitti hyödyllisellä tavalla ettei ole kysymys vain tekstien uskonnollisesta tulkinnasta vaan myös siitä kuinka se mitä tapahtuu Lähi-Idässä vaikuttaa ihmisiin ympäri maailman.

Monipuolisen osallistujakunnan pohjalta Hofgeismarissa käsiteltiin useita eri lähestymistapoja käsillä olevaan kysymykseen. Kaikenaikaa oli selvää, että tekstejä on mahdollista tulkita usealla eri tavalla ja jokainen lähestyy Raamattua oman viitekehyksensä kautta. Kristityille esimerkiksi on apua Vanhan Testamentin tekstien ymmärtämiseen siitä että pohjana on kristologinen tulkinta tai sellainen tulkinta, jossa Vanha Testamentti tulkitsee itse itseään. Kummassakin tapauksessa Vanhan Testamentin keskeinen merkitys osana elävää kristittyjen Raamattua korostuu.

On myös monia ongelmallisia tapoja lähestyy Raamatun todistusta. Monissa valtavirran kirkoissa on tavallista, että tutkijat ja pastorit tuottavat hyvää eksegeettistä tulkintaa, mutta eivät kiinnitä huomiota tulkinnan merkitykseen ihmisille tämän päivän
maailmassa. Toisaalta kirjaimellinen ja pintapuolinen tapa lukea Raamattua osoittaa epäkunnioitusta tekstiä itseään kohtaan ja voi johtaa seuraamuksiin, joissa ihmisarvoa ei enää kunnioiteta.

Jotkut kristityt ja juutalaiset käyttävät Joosuan kirjaa puolustaakseen väkivaltaa. Erilaiset hermeneuttiset lähestymistavat ja tulkintavaihtoehdot tarjoavat useita mahdollisia tapoja lähestyä tekstiä. Valitsimme tulkinta-avaimeksi oikeudenmukaisuuden (justice). Siihen liittyviä teemoja ovat etiikka, ihmisoikeudet sekä sosioekonominen todellisuus mukaanlukien ahneus. Oikeudenmukaisuus itsessään on kiistanalainen kategoria, joka johtaa hedelmälliseen keskusteluun sekä kristinuskon sisällä että uskontojen välillä. Keskeistä oikeudenmukaisuuskäsitteeeseen perustuvalle Raamatun tulkinnalle on vastuullisuuden luonteen ymmärtäminen. Joudumme vastaamaan Jumalan ja yhteisöjemme edessä, ottamaan vastuuta historian ja nykyajan todellisuudesta mukaanlukien antisemitismi ja palestiinalaisten karkotuksen katastrofi. Suhteessa muslimeihin joudumme vastuuseen islamofobiasta. Joudumme vastuuseen niille, jotka ovat heikkoja ja sorrettuja esimerksi siirtomaavallan alaisina.

Kokouksessa todettiin, että uskonnolliset tekstit, joita käytetään poliittisen ja sotilaallisen vallankäytön perustelemiseen voivat olla erittäin haitallisia. Palestiinan kristityt osoittivat, kuinka Joosuan kirjan teksteillä poliittista ja uskonnollista merkitystä heille. Voimakkaat uskonnolliset ryhmät ovat perustelleet näillä Vanhan Testamentin teksteillä Palestiinalaisalueiden miehitystä ja Israelin siirtokuntien rakentamista. Palestiinan kristittyjen kohdalla tämä on merkinnyt konkreettisesti yhteyden katkeamista omaan maahan mutta myös vieraantumista oman kristillisen uskon keskeisistä teksteistä. Palestiinalaiskristityt puolustavatkin Vanhan Testamentin kokonaisvaltaista tulkintaa, joka tue niitä historiallisia ja poliittisia prosesseja jotka tuottavat heidän elämäänsä kärsimystä.

Joosuan kirjan teksti on täynnä väkivaltaa, jota esiintyy myös muualla Raamatussa. Väkivallan muotoja ovat paitsi tappaminen myös alistaminen, eristäminen, oikeuksien riistäminen ja rakenteellinen väkivalta. Myös sukupuolittunut tekstien tulkinta avaa uusia näkökulmia raamatun teksteihin ja poliittiseen todellisuuteen. On välttämätöntä puolustaa luovia ja rauhanomaisia tapoja rakentaa rauhaa ja vastustaa sortoa ja väkivaltaa. Muistamme saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin opetusta, että Raamattua pitää lukea alhaalta käsin niin, että Raamatun kertomukset voimaannuttavat sorrettuja hakemaan itse vapautustaan.

Joosuan kirja rakentaa merkityksiä ja kansallista muistia. Voi olla hyvin väkivaltaista kieltää kansallinen muisti joiltakin yhteisöiltä ja kansainvälinen muistinmenetys voi merkitä niiden olemassaolon oikeuden kiistämistä.

Joosuan kirja on ollut teksti, jolla on pyritty oikeuttamaan Afrikan, Latinalaisen Amerikan, Pohjois-Amerikan, Australian ja Lähi-Idän maiden siirtomaavaltaa. Siirtomaavalta on synnyttänyt väkivallan perinteen entisiin siirtomaihin. Kirkkojen tehtävä on toimia siellä, missä noiden historiallisten toimien ja ideologioiden käyttövoimana on ollut uskonnollinen vakaumus. Kun kirkot tuomitsevat uskonnollisesti perustellun väkivallan, emme saa unohtaa että näin tapahtuu tilanteessa, jossa kirkkojen oma valta vähenee. Tosin voimme tunnistaa kirkon profeetallisen äänen myös toisenlaisina aikoina. Uskonnollinen väkivalta on kuitenkin ollut Euroopan yhteiskuntien elämän vakituinen piirre viime aikoihin asti. Uskonsodista on opittu, että poliittiset järjestelmät, jotka sallivat uskonnolliset erot ja joissa kaikki ovat samanarvoisia lain edessä, ovat parempia. Tällainen lännen itsekritiikki voi olla avuksi, kun tarkastelemme niitä ideologioita ja valtarakenteita, jotka toimivat Israelin-Palestiinan konfliktissa.

Viestimme on selvä: Ei enää väkivaltaa Jumalan nimissä!

Autuaita murheelliset: He saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: He perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. (Matt 5).

Lähde: Alkuperäinen dokumentti(englanniksi) © Kirkkojen maailmanneuvosto Kirkkojen maailmanneuvosto vaalii ja edistää kristittyjen yhteyttä uskossa, todistuksessa ja maailmanlaajuisessa palvelutehtävässä rauhan ja oikedenmukaisuden toteuttamiseksi maailmassa. Tämä kirkkojen välinen ekumeeninen yhteisö perustettiin vuonna 1948. Nyt sen jäseninä on 349 protestanttista, ortodoksista, anglikaanista ja muuta kirkkoa, jotka edustavat maailmanlaajuisesti yli  560 miljoonaa kristittyä. yli 110 maassa. Kirkkojen maailmanneuvosto toimii läheisessä yhteydessä roomalaiskatolisen kirkon anssa. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri on pastori, tohtori Olav Fykse Tveit Norjan luterilaisesta kirkosta. Järjestön päämaja on Genevessä Sveitsissä

Kristittyjen yhteyden viikon saarna - Munib Younan

23/2/2012

 
24.1. 2012Piispa Tri. Munib A. Younan

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko
Vapahtajan evankelisluterilainen kirkko, Jerusalemin vanha kaupunki.

1 Kor. 1:26-2:2

Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
Picture
© ELCJHL/Rev. Elizabeth McHan
Kristittyjen yhteyden viikon teema nousee Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korittilaisille - seurakunnalle, jonka Paavali kamppailtuaan sitä ennen monissa pohjoisen kreikkalaisissa kaupungeissa ennen sitä. Korintissa Paavali viipyi pitempään kuin koskaan, sen seurakunnassa hän myös vieraili kolme kertaa ja jonne hän kirjoitti kaksi pitkää Uuteen Testamenttiin kuuluvaa kirjettä. Raamatuntutkijat uskovat, että hän kirjoitti ehkäpä kaikenkaikkiaan viisi kirjettä korinttilaisille. Siellä hänelle myös muodostui syviä ja pitkäaikaisia suhteita paikallisiin kristittyihin, joita olivat Priskilla, Akvila, Apollonios, Stefanus sekä Foibe diakoni.

Kirjeensä loppuun Paavali on sijoittanut suuren ylösnousemuksesta kertovan kappaleen (1 Kor 15), johon hän on kirjoittanut ensimmäisen kristillisen uskontunnustuksen. Paavali tunnustaa uskonsa Kristukseen, joka kuoli kirjoitusten mukaan, haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja että Hän ilmestyi monille uskoville mukaanlukien Pietari ja Jaakob, kahdelletoista, jopa 500 ihmiselle kerrallaan. Ylösnousemususko oli kristillisen julistuksen, kerygman, ja toivon ytimessä. Ilman sitä Paavalin julistus olisi ollut turhaa. Kuitenkin kaikki me, jotka olemme Kristuksessa odotamme viimeisen trumpetin sointia, lopullista voittoa kuolemasta jolloin me kaikki muutumme. Emme ainoastaan muutu ylösnousemusruumiiseemme ja täyteen pääse täyteen ymmärrykseen, mutta muutumme myös tässä maailmassa erityisessä suhteissa toinen toisiimme. Saamme koko todellista kristittyjen yhteyttä. Olla yhtä Kristuksessa, ikuisesti.

Tässä ymmärryksessä ja vakaumuksessa vietämme kristittyjen yhteyden viikkoa samalla ollen tietoisia inhimillisestä rajoittuneisuudestamme ykseyden saavuttamisessa. Se on jotain, mitä tavoittelemme, mihin panemme toivomme, rukoilemme, kaipaamme ja odotamme. Vaikka kuinka ahkerasti osallistuisimme tilaisuuksiin tämän viikon aikana, voimme kokea vain osittain sitä mitä yhteytemme voisi olla. Vaikka kuinka toivoisimme hyvää toisillemme ja tuntisimme yhteyttä, on tämä vain pieni pilkahdus siitä mitä meille on luvattu. Vaikka rukoilisimme yhdessä kuinka palavasti tahansa, on yhteytemme vain esimakua siitä juhlasta johon olemme kaikki pääsevät kun me muutumme Herramme Jeesuksen Kristuksen voiton kautta.

Tarvitsemme kaikki muutosta kohti läheisempää kristittyjen yhteyttä. Kirkkojen - alkaen omasta luterilaisesta kirkostani - täytyy elää katumuksen ja anteeksiantamuksen hengessä. Meidän täytyy keskittyä pyrkimään ykseyteen Kristuksessa.

Paavalin ajatusten on täytynyt kulkea samaa rataa, kun hän silloin 1. vuosisadalla ajatteli noita korinttilaisia, jotka olivat sekoitus eri kansallisuuksista ja kulttuureista ja tuntuivat toivottoman jakautuneilta. "Olen näet saanut kuulla, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja" Paavali kirjoittaa kirjeen ensiriveillä. Joku teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". Heidän ehtoollisensa on kaikkea muuta kuin yhteyttä toisten ollessa juovuksissa ja toisten kulkiessa nälkäisinä. Heidän omahyväisyytensä on sellaista, että toiset vaativat etuoikeutettua asemaa viisautensa ja oppineisuutensa, toiset taas erityisten hengellisten lahjojensa perusteella. Nämä lahjat kuitenkin pikemmin hajoittavat jumalanpalvelusta ja jakavat ja nöyryyttävät ihmisiä kuin rakentavat ja rohkaisevat.

Kuinka kirkko voi antaa elävän todistuksen näin hajaantuneena? Miten kirkko voi heijastaa uskon yhteyttä kun se keskittyy ulkonaisiin ja toissijaisiin asioihin? Miten kirkko voi toimia kirkkona, jos se elää menneisyyden saavutusten varassa pitäen yllä ylemmyydentunnetta toisia kohtaan? Miten kirkko voi liikahtaa kohtia täydempää yhteyttä, jos se ajattelee jo voittaneensa omillansa? Miten kirkko voi todistaa yhteydestä, jos se kieltäytyy seuraamasta elävän Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä?

Paavali julistaa selkeää ja yksinkertaista opetusta rukouksesta ja syntien tunnustamisesta. Kirkko on yksi, kun se pitää Jumalan kärsivää palvelijaa esikuvanaan, voimanlähteenään ja ravintonaan.

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.
(Jes. 53:7)

Paavali kehottaa korinttilaisia katsomaan ristiinnaulittuun Jeesukseen.

Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
(1 Kor. 2:1-­‐2)

Ristiinnaulittu Kristus on pelastuksemme, yhteisen uskomme, toivomme ja yhteytemme lähde yhteisen Taivaallisen Isän lapsina. Kristus pesi pois syntimme yhdessä kasteessa, joka on yhdistää meidät riippumatta yksilöllisistä, kulttuurillisista eroista, erilaisista perinteistä, liturgioista, rukouksista ja erilaisista lauluista. Keräännymme yhden pöydän ympärille, jossa meillä on yksi leipä ja malja. Tutkimme ja julistamme Sanaa. Ehtoollisen sakramentti on meille yhteyden ja jakamisen ateria (communion). Ei ole kysymys kansalaisjärjestöstä, klubista, sijoitusyhtiöstä vaan rikkinäisen maailmamme kokoontumisesta yhteen Kristuksen ruumiin ääreen tässä maailmassa. Tämä Kristuksen ruumiin kuva julistaa yhtenäisyyttä moninaisuudessa, sitä että tarvitsemme toisiamme, että kun yksi meistä riemuitsee me kaikki riemuitsemme hänen kanssaan samoin kärsimme kaikki yhdessä yhden kärsiessä.

Kaiken moninaisuuden keskellä tämä yhdistää meitä. Kirkko on Kristuksen ristiinnaulittu ruumis, kärsivä palvelija, joka odottaa lopullisen voiton saavuttamista; sitä hetkeä jolloin kaikki muutumme Hänessä ja Hänestä. Kirkko Kristuksen ruumiina on haavoitettu, kärsivä, täynnä epätäydellisyyttä ja yhä riippuvainen toistuvasti ja säännöllisestä katumuksen ja anteeksiannon harjoittamisesta. Tällainen on kirkko Kristuksen ruumiina tänään. Siksi Paavali teroittaa korinttilaisille: "En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta." Meitä Jerusalemin kirkoissa kutsutaan katsomaan tänä päivänä toisia kirkkoja ja näkemään niissä kärsivä Kristuksen ruumis, että voisimme uskossa yhtyä siihen. Rukoilen, että kerran vielä koittaa päivä, jolloin voimme yhdessä nauttia ehtoollisen yhteytemme täyteyden merkiksi.

Lopuksi Paavali sanoo: "Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista." Tämän voi monella tapaa soveltaa meidän tilanteeseemme - kuka meistä on jalosukuinen? (Maailman silmissä kaikki on kuvittelua). Kuka meistä on vaikutusvaltainen? (Median silmissä emme ole mitään). Kuka meistä on viisas? (Poliitikkojen mielestä, emme pysty esittämään mitään järkevää). Mikä on meidän valtamme? (Kansasta ja äänestäjäkunnasta meidän osuutemme on vähäiset 2 prosenttia - me emme ole mitään).

"Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä"

Mitä muuta Paavali ehkä haluaisi sanoa meille Jerusalemissa ja Pyhässä Maassa? Ajatelkaa kutsumustanne, veljet ja sisaret: olemme vähäisiä, äänemme on pelokas, mainettamme tahrataan ja sumennetaan, meillä ei ole liikkumavapautta, elämme pelon ja turvattomuuden ilmapiirissä - ja kuitenkin odotamme ja toivomme rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Jos kerskaamme, voimme kerskata vain Herrastamme.  Pysymme lujina ja kestävinä tässä maassa palavassa uskossa ja toivossa. Emme vaivu epätoivoon vaan pidämme silmämme kiinnitettyinä Jeesuksen ristiin. Julistamme ainoastaan ristiinnaulittua Kristusta osuutenamme ja salaisuutenamme. Katsoessamme ristille ja ylösnousemukseen, odotamme Herramme Jeesuksen Kristuksen tulevaa voittoa, jolloin kaikki muuttuu toiseksi.

Uskon että Paavali todella tiesi mitä teki, kun hän julisti ainoastaan Kristuksen ristiä sillä se on keskeinen asia meille kaikille, jotka omassa jokapäiväisessä elämässämme haluamme seurata Herramme jalanjälkiä. Kristuksen risti ei ole vain yksi tapahtuma Vapahtajamme elämässä eikä se ole mikään suun tunnustuksella kuitattava oppirakennelma: kuin jokin koru jota kannamme. Risti on meidän elämämme ja elämäntapamme. Risti on meidän yhdistäjämme. Risti on meidän yhteinen kokemuksemme. Risti on jotain, minkä voimme tietää ja ymmärtää paremmin kuin mitään muuta sillä Jeesus sanoi Pietarille ja muille opetuslapsille: "Jos joku haluaa seurata minua, kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."

Kutsun jokaista meistä paikallisista kristityistä ottamaan ristinsä ja seuraamaan Jeesusta. Tämä on ollut myös meidän historiamme juuri tässä maassa ja kaupungissa, missä Jeesus käveli, kärsi, kuoli ja nousi kuolleista. Täällä varhaiset kristityt tunnustivat Jeesuksen Hänestä rohkeasti todistaen vaikka he taistelivat ja kärsivät. Kristillinen usko kaikista kristillisen uskonnon heikkouksista huolimatta on säilynyt tässä maassa 2000 vuotta. Kristityt eivät ole koskaan olleet tämän maan rikkaita vallanpitäjiä. Mutta kristillinen kirkko on säilynyt elävän todistuksensa ansiosta. Todistus ja kutsumus on tehnyt siitä aktiivisen yhteiskunnallisen toimijan, saanut sen toimimaan palvelutehtävässä tarjoten koulutusta ja terveydenhoitoa kaikille ihmisille riippumatta uskontokunnasta, rodusta, kansallisuudesta tai poliittisesta kannasta.

Kirkkoa kutsutaan tänä päivänä toimimaan sillanrakentajana ja lähettiläänä sovinnon rakentamiseksi. Meillä on tärkeä tehtävä nykyaikaisen kansalaisyhteiskunnan rakentajina ja tukijoina. Meidän pitää vahvistaa yhteiskunnassa kaikkien uskontojen yhteisiä arvoja: rauhaa, rinnakkaiseloa, oikeudenmukaisuutta ja hyväksyntää. Meillä profeetallinen tehtävä sanoa totuus valtaa pitäville. Koska kirkko Jerusalemissa on ristin ja ylösnousemuksen kirkko, voi sillä olla tulevaisuus ainoastaan, jos se yhteiskunnassa puolustaa kärsiviä ja sorrettuja.

Kaksi viikkoa sitten Yedot Ahranot-sanomalehdessa julkaistiin artikkeli "Arabikristittyjen lopunajat". Arabikevät uhkaa monin paikoin ympärillämme kääntyä  talveksi. Se alkoi vuosi sitten, kun rohkeat yksilöt spontaanisti käynnistivät väkivallattoman taistelun ihmisarvon, demokratian ja vapauden puolesta. Tämä vapaus, jota puolustettiin käsitti myös uskonnonvapauden ja naisten oikeudet. Kuitenkin usealla taholla näyttää siltä, että häviämme taistelun ääriaineksille, jotka torjuvat naisten tasa-arvon ja haluavat puolustaa joitakin ihmisryhmiä syrjivää ja poissulkevaa politiikkaa.
Näissäkin olosuhteissa pysymme järkähtämättöminä emmekä muuta pois sillä me olemme ihmisiä, joilla on sanoma rakkaudesta, kohtuudesta ja kuolemattomasta toivosta kerrottavana. Meille uskottu viesti on tärkeä Lähi-Idässä juuri siinä tilanteessa, jossa nyt elämme. Meidän tehtävämme on pysyä paikallamme koska Herramme kutsui meitä olemaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden välikappaleita Pyhässä Maassa.
Picture
© ELCJHL/Rev. Elizabeth McHan
Kehotan tietä paikallisia kristittyjä pysymään järkähtämättöminä. Älkää antautuko epätoivon valtaan. Muistakaa kutsumuksenne. Vastustakaa ääriaineksia ja puolustakaa kohtuutta. Ottakaa ristinne ja seuratkaa Jeesusta sillä me kaikki muutumme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa voittajana.

Kutsun myös muualla asuvia kristittyjä, jotka elävät ja todistavat kanssamme, ottamaan ristinsä ja kantamaan ristiä yhdessä paikallisten kirkkojen kanssa. Vaeltakaa kanssamme kuin opetuslapset Emmaukseen - sillä matkalla Jeesus kulki heidän kanssaan ja he kuulivat toinen toisiaan. Kuulkaa, mikä on tilanteemme Jerusalemissa ja ymmärtää tämä tärkeä Raamatun opetus että Kristuksen täytyi kärsiä ja kuolla. Tulkaa ja kulkekaa kanssamme, jakakaa leipämme - tulkaa ja katsokaa. Tarjotkaa meille rohkaisua ja toivoa. Älkää sortuko siihen kiusaukseen, että istuisitte tuomioistuimelle. Älkää lakatko rukoilemasta puolestamme. Ja muistakaa, että teitä ei ole kutsuttu seuraamaan meitä samoin kuin meidänkään kutsumuksemme ei ole seurata teitä. Yhdessä kannamme ristimme ja seuraamme sitä, joka oli lähetetty tuomaan meille yltäkylläinen elämä. Meidät on kutsuttu yhdessä todistamaan tässä ylösnousemuksen maassa.

Kun istumme täällä kylmänä tammikuun iltana uuden vuoden ollessa alullaan, muistamme että rukouksemme ja hartautemme, laulumme, ylistyksemme ja koko palveluksemme nyt yhteyden viikkona tapahtuu ylösnousemuksen valossa vain muutaman askelen päässä tyhjästä haudasta. Eläkäämme ja antakaamme todistuksemme tässä ylösnousemuksen hengessä, joka sai alkunsa täältä Jerusalemista. Uudistakaamme vakaumuksemme, että meitä ortodokseja, idän kirkkoja, katolisia ja evankelisia yhdistävät asiat ovat paljon suurempia kuin ne jotka meitä erottavat.
Pankaamme syrjään erimielisyytemme ja kuulkaamme ääntä, joka kutsuu meitä Hänen todistajikseen Jerusalemissa ja koko maailmassa.

Paavali sanoo: "Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. (1 Kor. 15:13). Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! (1 Kor. 15:57). "

Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Piispa Munib Younanin saarna englanniksi
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon kuvagalleria.
    Picture
    Seuraa helposti Pyhä Maa -uutisia Facebookin tai Twitterin kautta.

    RSS Feed

    Arkisto

    December 2021
    April 2021
    December 2020
    June 2020
    April 2020
    January 2020
    December 2019
    April 2019
    December 2018
    March 2018
    December 2017
    April 2017
    February 2017
    December 2016
    October 2016
    August 2016
    March 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    April 2015
    March 2015
    December 2014
    October 2014
    September 2014
    August 2014
    July 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    January 2014
    December 2013
    November 2013
    March 2013
    December 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    June 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    October 2011
    September 2011
    June 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    November 2010
    October 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010

    Aiheet

    All
    Adventti
    Arabikevät
    Beetlehem
    Boikotti
    Eappi
    Ecot
    Egypti
    Ekstremismi
    Ekumenia
    Elca
    Etelä-Afrikka
    Gaza
    Goldstonen Raportti
    Hamas
    Ihmisoikeudet
    Islam
    Islam Ja Kristinusko
    Israel
    Itsenäisyys
    Jari Jolkkonen
    Jerusalem
    Jordania
    Joulu
    Juutalaisuus
    Kairos Palestiina
    Kanada
    Kansalaisyhteiskunta
    Katolinen Kirkko
    Kirkko
    Kirkkojen Maailmanneuvosto
    Kirkot
    Knesset
    Koptit
    Koulutus
    Kristillinen Sionismi
    Kristinusko
    Kuopion Hiippakunta
    Lähi Idän Kristityt
    Lähi Idän Kristityt
    Lähi Itä
    Lähi Itä
    Länsiranta
    Länsiranta
    Luterilainen Maailmanliitto
    Matkailu
    Mitri Raheb
    Munib Younan
    Oecd
    Pääsiäinen
    Pääsiäinen
    Pääsiäinen
    Palestiina
    Palestiinan Kristityt
    Pyhä Maa
    Pyhä Maa
    Pyhiinvaellus
    Rauha
    Rauhankasvatus
    Rauhanneuvottelut
    Rukousviikko
    Ruotsin Kirkko
    Siirtokunnat
    Suomen Kirkko
    Teologia
    Terrorismi
    Uskonnonvapaus
    Uskonnot
    Yhdysvallat
    Yk
    Ylösnousemus
    Ylösnousemus
    Ympäristökasvatus

Powered by Create your own unique website with customizable templates.