Piispa Munib A.Younanin saarna kristittyjen yhteyden viikolla Vapahtajan kirkossa, Jerusalemissa. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko
25.1. 2011
“Keskinäisessä yhteydessä… …noudattaen apostolien opetusta” (Apt 2:42)
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne. Amen.
Hyvät sisaret ja veljet Kristuksessa,
Olemme iloisia siitä, että Kirkkojen Maailmanneuvosto ja Vatikaanin kristittyjen yhteyden neuvosto ovat pyytäneet meitä valmistamaan tämän kristittyjen yhteyden rukousviikon ja halunneet tehdä yhteistyötä meidän paikallisten kirkkojemme kanssa.
Valmistelutoimikunnassa päätimme, että on sopivaa muistaa varhaisen kirkon apostolien elämää, kun ”seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat (Apt 2:42). Tuona helluntaina Jerusalemissa sai alkunsa yhteyden ja ekumeenisuuden henki.
Olen usein sanonut, että yhteyden rakentaminen Jerusalemissa on mahdollisen taidetta. Tarvitsemme taitavia taiteilijoita tuottamaan jotain niin kaunista. Tiedämme kaikki, miten paljon työtä ja huolellista suunnittelua vaatii kauniin itämaisen maton kutominen. Kukin kirkko on kuin yksi värillinen lanka tässä kudoksessa, jossa langat toisiinsa kietoutuneina muodostavat kauniin kuvion – kauniimman kuin yksin ollessaan. Yksittäisen langan väri, olemus ja kauneus säilyvät ennallaan.
Pyhä Henki itse ohjaa tämän kauniin ekumeenisen maton kutomista. Kuvitelkaa ja sellainen kaunis matto riippumassa täällä seinällä. Ehkäpä siinä kauniissa matossa on kuvaJeesuksesta viettämässä ehtoollista. Kuvittele mielessäsi kuinka kaunis sellainen matto voisi olla!
Jos ekumeeninen yhteys toteutuu Jerusalemissa, se voi toteutua myös kaikkialla maailmassa. Siksi meille on annettu tehtävä, että me osaavina taiteilijoina kutoisimme tämän kauniin maton, joka kuvaa pyhää ehtoollista. Se ei ole kuorma tai haaste. Kysymys on velvollisuudesta, joka meidät on kutsuttu ottamaan vastaan toteuttaaksemme Kristuksen ylipapillista kehotusta …että he yhtä olisivat (Joh 17).
Mattoa tehdessä sattuu joskus virheitä. Silloin kutominen pitää pysäyttää ja korjata virheet ennen kuin työtä voidaan jatkaa. Niin on myös kirkossa. Viime heinäkuussa Luterilaisen maailmanliiton 11. yleiskokous kokoontui Stuttgartissa Saksassa. Tutkimme huolellisesti tiedot siitä mitä tapahtui luterilaisten, mennoniittien ja anabaptistien välillä keskiajalla ja teimme historiallisen päätöksen. Vaikka meillä on erimielisyyksiä joistakin teologisista kysymyksisä, koimme, että meidän on luterilaisten on julkisesti osoitettava katumuksemme ja pahoittelumme siitä sorrosta, johon kirkkomme tuolloin syyllistyivät. Nuo tapahtumat johtivat siihen, että mennoniittien oli pakko muuttaa Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Totesimme, että emme olleet kohdelleet näitä ihmisiä veljinä ja sisarinamme Kristuksessa
Opillisista ei asioista oli ollut erimielisyyttä. Me luterilaiset emme tuolloin tajunneet, että silti olemme saman Taivaan Isän lapsia. Kysymyksessä oli virhe ja synti Jumalaa kohtaan, jonka on täytynyt tuntea suurta surua lastensa jakautumisesta. Luterilaisena yhteisönä päädyimme julkiseen katumuksenosoitukseen ja parannuksentekoon. Kyynelet silmissä luterilaiset ja mennoniitit etsivät sovintoa ja lupasivat elää yhdessä anteeksiannon ja katumuksen hengessä.
Tässä on meille esimerkki myös siitä, kuinka kristittyjen yhteyttä voi toteuttaa täällä Jerusalemissa. Ekumeniaa ei rakenneta toisten olkapäiden varaan, ei toisten erheiden ja opillisten virheiden osoittelun varaan. Ekumenia ei synny myöskään keskittymällä joiden historian tapahtumien käsittelyyn. Yhteys syntyy, kun olemme avoimia ja valmiita elämään aidossa katumuksessa ja anteeksiannossa pyytäen Herraamme opastamaan meitä. Yhteys ei ole samanlaisuutta. Matossa voi olla pelkästään punaisia tai sinisiä tai vihreitä lankoja ja se voi olla ihan hyvä, mutta kaikki tiedämme, että täydellisessä matossa eri värit yhdistyvät kuin me kristittyinä ehtoollisaterialla. Jokainen kirkko tuo mattoon omat lahjansa. Me luterilaiset arvostamme sitä todistusta, minkä kukin teistä antaa:
Miksi Jumala päätti ensimmäisenä helluntaina käyttää 19 kieltä arabia mukaan lukien? Miksi Jumala on pannut meidät nykyaikana elämään Jerusalemissa ortodokseina, katolisina, luterilaisina ja anglikaaneina. Miksi Jerusalemissa? Miksi me? Miksi nämä kirkot? Yksi asia on varmaa: Meidän pitää olla Jerusalemissa valona maailmalle. Se valo loistaa Golgatalta ja tyhjästä haudasta ja heijastaa anteeksiannon ja katumuksen henkeä kutsuen meitä olemaan eläviä todistajia ja toistemme palvelijoita.
Tänä yhteyden viikon kolmantena päivänä puhumme apostolien opetuksesta. Ajatelkaa varhaisen kirkon aikoja. Olisin niin halunnut istua apostolien jalkojen juuressa kuullakseni Pietarin, Andreaan, Johanneksen, Jaakobin, Matteuksen ja Tuomaan puheita. Ja kuullakseni mitä sanoo nuori Markus ja Luukas, joka seurasi heitä. Mitä he opettivat. Mikä heidän opetuksessaan sai ihmiset janoamaan Jumalan Sanaa? Miten he lukivat ja tulkitsivat Vanhaa Testamenttia niin että se kosketti ihmisten sydämiä? Kuvitelkaa? Pelkästään yhden Simon Pietarin opetussaarnan johdosta 3000 ihmistä uskoi!
Nykyajassa kirkko voi säilyä vain jos se jatkaa apostolien opetusta. Ei vain perinteitä, vaan nimenomaan opetusta. Apostolinen oppi on se suunnitelma, jonka avulla itämaisessa matossamme jokaisesta yksittäisestä langasta tulee osa kokonaisuutta ja matosta taideteos.
Opetus on voima, joka muuttaa maailman. Kun luemme Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon historiaa isoisistämme ja isoäideistämme Schnellerin ja Talitha Kumin koulussa, selviää että tarkoituksena ei ollut perustaa kirkkoa. Opetuksella oli voima muuttaa yhteiskuntaa. Sama voima, josta Paavali puhuu: ” Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille”. Apostolinen opetus on jumalallinen kutsumus kaikille kirkoille.
Nykyainana haasteenamme on, että Palestiinan kristityt muuttavat pois Pyhästä Maasta. Se suuri huolenaihe: nyt kristittyjä on alle 2 prosenttia väestöstä. Tutkimusten mukaan syinä muuttoon ovat poliittisen tilanteen vakiintumattomuus, rauhan puuttuminen, työttömyys, asunnottomuus sekä poliittisten ja uskonnollistenääriliikkeiden vaikutusvallan kasvu konfliktin molempien osapuolten puolella. Kristityt muuttavat pois. Entä mikä on Jerusalemin kristillisten kirkkojen rooli. Mitä meidän pitää tehdä kirkkojen opettajina?
Se on yksinkertaisesti tämä: meidän pitää yhdistää voimamme kohdataksemme ne haasteet, jotka ovat edessämme Jerusalemissa. Meihin vaikuttavat tapahtumat Irakissa ja Egyptissä. Ehkä Vatikaanin Lähi-Idän synodin esille nostamat kysymykset koskien kristittyjä Lähi-Idässä huolettavat meitä. Kaikesta huolimatta, ensimmäisestä helluntaista lähtien kristityt ovat asuneet Jerusalemissa ja aina olleet elävänä ja dynaamisena todistuksena uskostaan. Rohkaisemme toisiamme osana yhteiskuntaa antamaan todistuksen uskostamme. Kuukausi sitten, kun tapasin hänen pyhyytensä Paavi Benediktuksen Roomassa, sovimme, että meidän pitää yhdessä ponnistella, toimia yhteisen strategian mukaan ja yhdessä korottaa äänemme antaaksemme todistuksemme.
Yhteys on voimamme. Yhteys, jota ei käytetä toisia vastaan vaan toisten hyödyksi, ollaksemme valona maailmassa. Meillä on oltava strategioita ja toimintaohjelmia, mutta ennen kaikkea meidän on järkähtämättä pysyttävä apostolisen opetuksen pohjalla. Kaikkien kirkkojen tehtävä on syventää kutsumusta antamaan todistus Pyhässä Maassa. Meidät on kutsuttu kouluttamaan ihmisiä
Tämän opetuksen kautta meidät on kutsuttu antamaan elävä todistuksemme. Opetus on niin tärkeää, että muuttaa koko ihmisen ja antaa voimavarat kohdata ne haasteet, joita edessämme on. Koko joukko kirjoittajia – muslimeja ja juutalaisia, arabeja ja israelilaisia – sanoo että kristityt ovat Lähi-Idässä tasapainottava tekijä. Kristityt ovat kohtuuden puolestapuhujia. Meidät on kutsuttu toimimaan rauhan välikappaleina, välittäjinä ja sovittelijoina. Kasvatuksen kautta pystymme muuttamaan yhteiskuntaa. Meidän olemassaolollamme on tarkoitus: Se on muuttaa vääryys oikeudenmukaisuudesta, viha ystävyydeksi, äärimmäisyys kohtuullisuudeksi, sorto tasa-arvon mahdollisuudeksi ja parantaa naisten asemaa yhteiskunnassa. Tämä on Kristuksen tahto kaikille kirkoille.
Meidät on kutsuttu tekemään muutosta ja sovintoa ja antamaan voimaa masentuneille. Tämän me voimme tehdä vain elämällä yhdessä katumuksen ja anteeksiantamuksen hengessä. Voimme tehdä tämän ainoastaan, kun olemme kiitollisia siitä lahjasta minkä kukin kirkko antaa. Voimme tehdä tämän ainoastaan silloin kun olemme yhtä apostolisen opetuksen mukaan murtaen yhdessä leipää rukouksessa.
Kaikkien katseet kohdistuvat Jerusalemiin. Ihmiset katsovat meihin saadakseen vastauksia, opastusta ja johdatusta. Toivon, että kukaan joka katsoo ei meihin ei näkisi vain kuppikuntaisuutta ja erimielisyyttä, vaan että ihmiset näkisivät meidän yhteisen todistuksemme ja sanoisivat: Katsokaa kuinka paljon he rakastavat toisiansa!
Veljet ja sisaret Kristuksessa – olemmeko valmiit? Kaikkien katseet kohdistuvat meihin. Koko maailma katsoo. Mitä he sanovat meistä? Kertovatko he tarinaa meidän todistuksestamme? Rukoilen, että he voisivat sanoa: ”Kuinka kaunis itämainen matto heistä muodostuukaan, kauniin väriset langat ja kuinka kaunis suunnittelu! ”Katsokaa kuinka paljon he rakastavat toisiansa!”
Amen
25.1. 2011
“Keskinäisessä yhteydessä… …noudattaen apostolien opetusta” (Apt 2:42)
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne. Amen.
Hyvät sisaret ja veljet Kristuksessa,
Olemme iloisia siitä, että Kirkkojen Maailmanneuvosto ja Vatikaanin kristittyjen yhteyden neuvosto ovat pyytäneet meitä valmistamaan tämän kristittyjen yhteyden rukousviikon ja halunneet tehdä yhteistyötä meidän paikallisten kirkkojemme kanssa.
Valmistelutoimikunnassa päätimme, että on sopivaa muistaa varhaisen kirkon apostolien elämää, kun ”seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat (Apt 2:42). Tuona helluntaina Jerusalemissa sai alkunsa yhteyden ja ekumeenisuuden henki.
Olen usein sanonut, että yhteyden rakentaminen Jerusalemissa on mahdollisen taidetta. Tarvitsemme taitavia taiteilijoita tuottamaan jotain niin kaunista. Tiedämme kaikki, miten paljon työtä ja huolellista suunnittelua vaatii kauniin itämaisen maton kutominen. Kukin kirkko on kuin yksi värillinen lanka tässä kudoksessa, jossa langat toisiinsa kietoutuneina muodostavat kauniin kuvion – kauniimman kuin yksin ollessaan. Yksittäisen langan väri, olemus ja kauneus säilyvät ennallaan.
Pyhä Henki itse ohjaa tämän kauniin ekumeenisen maton kutomista. Kuvitelkaa ja sellainen kaunis matto riippumassa täällä seinällä. Ehkäpä siinä kauniissa matossa on kuvaJeesuksesta viettämässä ehtoollista. Kuvittele mielessäsi kuinka kaunis sellainen matto voisi olla!
Jos ekumeeninen yhteys toteutuu Jerusalemissa, se voi toteutua myös kaikkialla maailmassa. Siksi meille on annettu tehtävä, että me osaavina taiteilijoina kutoisimme tämän kauniin maton, joka kuvaa pyhää ehtoollista. Se ei ole kuorma tai haaste. Kysymys on velvollisuudesta, joka meidät on kutsuttu ottamaan vastaan toteuttaaksemme Kristuksen ylipapillista kehotusta …että he yhtä olisivat (Joh 17).
Mattoa tehdessä sattuu joskus virheitä. Silloin kutominen pitää pysäyttää ja korjata virheet ennen kuin työtä voidaan jatkaa. Niin on myös kirkossa. Viime heinäkuussa Luterilaisen maailmanliiton 11. yleiskokous kokoontui Stuttgartissa Saksassa. Tutkimme huolellisesti tiedot siitä mitä tapahtui luterilaisten, mennoniittien ja anabaptistien välillä keskiajalla ja teimme historiallisen päätöksen. Vaikka meillä on erimielisyyksiä joistakin teologisista kysymyksisä, koimme, että meidän on luterilaisten on julkisesti osoitettava katumuksemme ja pahoittelumme siitä sorrosta, johon kirkkomme tuolloin syyllistyivät. Nuo tapahtumat johtivat siihen, että mennoniittien oli pakko muuttaa Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Totesimme, että emme olleet kohdelleet näitä ihmisiä veljinä ja sisarinamme Kristuksessa
Opillisista ei asioista oli ollut erimielisyyttä. Me luterilaiset emme tuolloin tajunneet, että silti olemme saman Taivaan Isän lapsia. Kysymyksessä oli virhe ja synti Jumalaa kohtaan, jonka on täytynyt tuntea suurta surua lastensa jakautumisesta. Luterilaisena yhteisönä päädyimme julkiseen katumuksenosoitukseen ja parannuksentekoon. Kyynelet silmissä luterilaiset ja mennoniitit etsivät sovintoa ja lupasivat elää yhdessä anteeksiannon ja katumuksen hengessä.
Tässä on meille esimerkki myös siitä, kuinka kristittyjen yhteyttä voi toteuttaa täällä Jerusalemissa. Ekumeniaa ei rakenneta toisten olkapäiden varaan, ei toisten erheiden ja opillisten virheiden osoittelun varaan. Ekumenia ei synny myöskään keskittymällä joiden historian tapahtumien käsittelyyn. Yhteys syntyy, kun olemme avoimia ja valmiita elämään aidossa katumuksessa ja anteeksiannossa pyytäen Herraamme opastamaan meitä. Yhteys ei ole samanlaisuutta. Matossa voi olla pelkästään punaisia tai sinisiä tai vihreitä lankoja ja se voi olla ihan hyvä, mutta kaikki tiedämme, että täydellisessä matossa eri värit yhdistyvät kuin me kristittyinä ehtoollisaterialla. Jokainen kirkko tuo mattoon omat lahjansa. Me luterilaiset arvostamme sitä todistusta, minkä kukin teistä antaa:
- ortodokseja kiitämme järkkymättömyydestä uskossa
- armenialaiset ja koptit ovat näyttäneet esimerkkiä marttyyreinä
- syyrilaista kirkkoa kiitämme siitä, että he ovat pitäneet elossa perinteen, joka juontaa uskomme aramealaisiin juuriin
- lännen katolinen kirkko on antanut esimerkin kirkon järjestyksestä ja uskonkuuliaisuudesta
- maroniittikristityt ovat osanneet kontekstualisoida uskon tähän aikaan
- anglikaanit todistavat uskostaan liturgian ja virsien kautta
- ja toivon, että te voitte sanoa samaa luterilaisten palavuudesta jumalan sanan saarnaamisessa, yleisen pappeuden korostamisesta ja vanhurkauttamisesta yksin armosta
Miksi Jumala päätti ensimmäisenä helluntaina käyttää 19 kieltä arabia mukaan lukien? Miksi Jumala on pannut meidät nykyaikana elämään Jerusalemissa ortodokseina, katolisina, luterilaisina ja anglikaaneina. Miksi Jerusalemissa? Miksi me? Miksi nämä kirkot? Yksi asia on varmaa: Meidän pitää olla Jerusalemissa valona maailmalle. Se valo loistaa Golgatalta ja tyhjästä haudasta ja heijastaa anteeksiannon ja katumuksen henkeä kutsuen meitä olemaan eläviä todistajia ja toistemme palvelijoita.
Tänä yhteyden viikon kolmantena päivänä puhumme apostolien opetuksesta. Ajatelkaa varhaisen kirkon aikoja. Olisin niin halunnut istua apostolien jalkojen juuressa kuullakseni Pietarin, Andreaan, Johanneksen, Jaakobin, Matteuksen ja Tuomaan puheita. Ja kuullakseni mitä sanoo nuori Markus ja Luukas, joka seurasi heitä. Mitä he opettivat. Mikä heidän opetuksessaan sai ihmiset janoamaan Jumalan Sanaa? Miten he lukivat ja tulkitsivat Vanhaa Testamenttia niin että se kosketti ihmisten sydämiä? Kuvitelkaa? Pelkästään yhden Simon Pietarin opetussaarnan johdosta 3000 ihmistä uskoi!
Nykyajassa kirkko voi säilyä vain jos se jatkaa apostolien opetusta. Ei vain perinteitä, vaan nimenomaan opetusta. Apostolinen oppi on se suunnitelma, jonka avulla itämaisessa matossamme jokaisesta yksittäisestä langasta tulee osa kokonaisuutta ja matosta taideteos.
Opetus on voima, joka muuttaa maailman. Kun luemme Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon historiaa isoisistämme ja isoäideistämme Schnellerin ja Talitha Kumin koulussa, selviää että tarkoituksena ei ollut perustaa kirkkoa. Opetuksella oli voima muuttaa yhteiskuntaa. Sama voima, josta Paavali puhuu: ” Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille”. Apostolinen opetus on jumalallinen kutsumus kaikille kirkoille.
Nykyainana haasteenamme on, että Palestiinan kristityt muuttavat pois Pyhästä Maasta. Se suuri huolenaihe: nyt kristittyjä on alle 2 prosenttia väestöstä. Tutkimusten mukaan syinä muuttoon ovat poliittisen tilanteen vakiintumattomuus, rauhan puuttuminen, työttömyys, asunnottomuus sekä poliittisten ja uskonnollistenääriliikkeiden vaikutusvallan kasvu konfliktin molempien osapuolten puolella. Kristityt muuttavat pois. Entä mikä on Jerusalemin kristillisten kirkkojen rooli. Mitä meidän pitää tehdä kirkkojen opettajina?
Se on yksinkertaisesti tämä: meidän pitää yhdistää voimamme kohdataksemme ne haasteet, jotka ovat edessämme Jerusalemissa. Meihin vaikuttavat tapahtumat Irakissa ja Egyptissä. Ehkä Vatikaanin Lähi-Idän synodin esille nostamat kysymykset koskien kristittyjä Lähi-Idässä huolettavat meitä. Kaikesta huolimatta, ensimmäisestä helluntaista lähtien kristityt ovat asuneet Jerusalemissa ja aina olleet elävänä ja dynaamisena todistuksena uskostaan. Rohkaisemme toisiamme osana yhteiskuntaa antamaan todistuksen uskostamme. Kuukausi sitten, kun tapasin hänen pyhyytensä Paavi Benediktuksen Roomassa, sovimme, että meidän pitää yhdessä ponnistella, toimia yhteisen strategian mukaan ja yhdessä korottaa äänemme antaaksemme todistuksemme.
Yhteys on voimamme. Yhteys, jota ei käytetä toisia vastaan vaan toisten hyödyksi, ollaksemme valona maailmassa. Meillä on oltava strategioita ja toimintaohjelmia, mutta ennen kaikkea meidän on järkähtämättä pysyttävä apostolisen opetuksen pohjalla. Kaikkien kirkkojen tehtävä on syventää kutsumusta antamaan todistus Pyhässä Maassa. Meidät on kutsuttu kouluttamaan ihmisiä
- tuntemaan Raamattua syvemmin
- ymmärtämään sen viestin
- painottamaan kristillisen kasvatuksen merkitystä
- tietämään miksi olemme Jerusalemissa ja Pyhässä Maassa
- näyttämään maailmalle, että Jerusalemissa me olemme sekä Golgatan että tyhjän haudan kirkko: kärsimyksen ja ylösnousemuksen kirkko
Tämän opetuksen kautta meidät on kutsuttu antamaan elävä todistuksemme. Opetus on niin tärkeää, että muuttaa koko ihmisen ja antaa voimavarat kohdata ne haasteet, joita edessämme on. Koko joukko kirjoittajia – muslimeja ja juutalaisia, arabeja ja israelilaisia – sanoo että kristityt ovat Lähi-Idässä tasapainottava tekijä. Kristityt ovat kohtuuden puolestapuhujia. Meidät on kutsuttu toimimaan rauhan välikappaleina, välittäjinä ja sovittelijoina. Kasvatuksen kautta pystymme muuttamaan yhteiskuntaa. Meidän olemassaolollamme on tarkoitus: Se on muuttaa vääryys oikeudenmukaisuudesta, viha ystävyydeksi, äärimmäisyys kohtuullisuudeksi, sorto tasa-arvon mahdollisuudeksi ja parantaa naisten asemaa yhteiskunnassa. Tämä on Kristuksen tahto kaikille kirkoille.
Meidät on kutsuttu tekemään muutosta ja sovintoa ja antamaan voimaa masentuneille. Tämän me voimme tehdä vain elämällä yhdessä katumuksen ja anteeksiantamuksen hengessä. Voimme tehdä tämän ainoastaan, kun olemme kiitollisia siitä lahjasta minkä kukin kirkko antaa. Voimme tehdä tämän ainoastaan silloin kun olemme yhtä apostolisen opetuksen mukaan murtaen yhdessä leipää rukouksessa.
Kaikkien katseet kohdistuvat Jerusalemiin. Ihmiset katsovat meihin saadakseen vastauksia, opastusta ja johdatusta. Toivon, että kukaan joka katsoo ei meihin ei näkisi vain kuppikuntaisuutta ja erimielisyyttä, vaan että ihmiset näkisivät meidän yhteisen todistuksemme ja sanoisivat: Katsokaa kuinka paljon he rakastavat toisiansa!
Veljet ja sisaret Kristuksessa – olemmeko valmiit? Kaikkien katseet kohdistuvat meihin. Koko maailma katsoo. Mitä he sanovat meistä? Kertovatko he tarinaa meidän todistuksestamme? Rukoilen, että he voisivat sanoa: ”Kuinka kaunis itämainen matto heistä muodostuukaan, kauniin väriset langat ja kuinka kaunis suunnittelu! ”Katsokaa kuinka paljon he rakastavat toisiansa!”
Amen
RSS Feed