1. Keitä me olemme?
Ekumeeniseen kristittyjen ryhmäämme Jerusalemissa kuuluvat muiden muassa latinalainen patriarkka (emeritus) Michel Sabbah, kreikkalais-ortodoksinen arkkipiispa Attallah Hanna ja luterilainen piispa Munib Younan (emeritus), sekä papistoa että maallikoita. Olemme vuosikymmenten ajan toimineet tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolestapuhujina. Haluamme esittää ajatuksemme Jerusalemin ja Pyhän maan tilanteesta Gazan ja Länsirannan kauhujen keskellä.

Näkymme perustuu siihen tosiasiaan, että tässä maassa on kaksi kansaa: israelilaiset ja palestiinalaiset. Molemmilla on luonnolliset ja historialliset oikeudet asua täällä turvallisesti ja arvokkaasti. Poliittinen sopimus tai päätös, joka ohittaa tämän lähtökohdan ei voi tuoda rauhaa ja sovintoa. Jokaisella yksilöllä, sekä israelilaisella että palestiinalaisella, täytyy olla mahdollisuus elää rauhassa, ja tasa-arvoisesti Palestiinassa/Israelissa siten että heidän oikeuksiaan kunnioitetaan.

Muodostamme yhteisön - Pyhän maan kirkon eli Palestiinan/Israelin kirkon ja olemme sen aktiivisia jäseniä. Pohdimme asioita yhdessä rakkaudessa, yhtenä perheenä. Tavoitteenamme on syventää yhteyttämme ja julistaa kristittyinä olemisemme ja antamamme todistuksen merkitystä ja tehtävää tässä maassa.

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Joh. 1:4-5

Joulun ja adventin juhlan yhteydessä Jerusalemin patriarkat ja kirkkojen johtajat antavat lausunnon, jossa he kehottavat seurakuntia ja uskovia pysymään vahvoina vaikeina aikoina ja rukoilemaan, välttäen tarpeetonta juhlintaa. Tämä kehotus on kuultu ja sitä on noudatettu sekä Jordaniassa että Palestiinassa. Kristittyjen johtajien lausunto annettiin, koska kirkot ovat olennainen osa yhteiskuntaamme ja elävät sen kriisin keskellä. Uskonnollisesta identiteetistä riippumatta naapureidemme ilo on ilomme, naapureidemme suru on surumme ja naapureidemme pyrkimykset ovat myös meidän pyrkimyksiämme. Siksi tämän sodan aikana ja väkivallan kierteessä kristilliset johtajamme ovat kannustaneet kansaansa keskittymään joulun syvempään merkitykseen ja omistamaan tämän ajan rukoukselle eikä juhlimiselle.

Mitä me rukoilemme? Rukoilemme välitöntä sodan ja kärsimyksen lopettamista sekä pitkään kaivattua oikeuden ja rauhan syntymistä kaikille ihmisille. 137. psalmissa kohtaamme samanlaisen tilanteen. Kansaa kehotettiin laulamaan. He vastasivat: "Kuinka voisimme laulaa Herran lauluja vieraalla maalla?" Kuinka voisimme laulaa Herran laulua niin vaikeassa poliittisessa tilanteessa? Babylonin virtojen äärellä istumme ja siellä itkemme." He itkivät niin monien rakastettujen, naisten ja lasten puolesta. He itkivät menetettyjen lähes kaiken omaisuutensa puolesta. He itkivät tulevaisuuden vuoksi, joka näytti synkältä. Samoin tänä jouluna rukouksemme sisältävät kyyneleitä jokaisen elämän menetyksestä, ja pyydämme Beetlehemin tallissa syntyneeltä vauvalta armoa, voimaa ja lujaa uskoa.

Toisin kuin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit, Johanneksen evankeliumi ei ala Jeesuksen syntymästä tai kehdosta, vaan maailmankaikkeuden synnystä. Ei enkeleitä, ei kapaloita eikä lampaita, jotka poikkeaisivat huomion olennaisesta asiasta. Jumala, jonka kautta maailma luotiin, se joka antaa elämän ja valon kaikille ihmisille, tuli ihmiseksi. Jumala eli meidän keskellämme, kärsi kuten me, hengitti samaa ilmaa kuin me ja kuoli meidän keskellämme. Tässä yhdessä ihmisessä Jumalan kirkkaus loisti elämää antavana valona. "Kristuksessa oli valo, ja valo oli ihmisten valo." Tämä tarkoittaa, että Beetlehemin lapsi on kaiken elämän lähde (Joh. 5:21 ja 11:25). Jumalalla on ollut iankaikkinen elämä ikuisesti. Jeesus, Jumalan Sana, ei vain syntynyt elämään, vaan on myös elämän lähde, sillä "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan kanssa, ja Sana oli Jumala." (Joh. 1:1)

Elämä tuli ilmi meidän keskuudessamme Jeesuksen syntymän myötä, ja sama elämä antaa ilmestyksen valon. Siksi Jeesuksen syntymä Beetlehemissä on lahja, joka on antanut meille syvemmän ymmärryksen elämän pyhyydestä. Hänen kauttaan, hänen kanssaan, hänessä, Pyhän Hengen yhteydessä, meitä kutsutaan liittymään elämän juhlaan. Gazan jatkuvan sodan ja väkivallan keskellä Kristus maan päälle tulleena paljastaa meille jokaisen elämän pyhyyden, sukupuolesta, uskonnosta, etnisestä taustasta, poliittisesta tai uskonnollisesta suuntautumisesta riippumatta. Sota muuttaa arvokkaat ihmiselämät pelkiksi numeroiksi. Jeesus vauvasta asti vakuuttaa meille, että jokainen ihminen kantaa mukanaan Jumalan kuvaa. Jokainen ihminen ansaitsee saman arvon. Jumala rakastaa meitä kaikkia yhtä lailla, kuten kirjoitettu on: Sillä Jumala rakasti maailmaa niin, että hän antoi ainoan Poikansa, jotta jokainen, joka uskoo häneen, ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16) Ja myös: Minä olen tullut, jotta teillä olisi elämä, ja elämä olisi yltäkylläistä.
 
Piispa tohtori Munib A. Younan
[email protected]
 
 

Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki. (Jes. 11:1-3).

Jesajan ennustus Jeesuksen syntymästä ja tulosta maailman on tunnetuimpia Vanhan Testamentin profetioita. Kristillisessä perinteessä Jesajan sanat on tulkittu profetiaksi Messiaan neitseellisestä syntymästä (Jes 7:14), luvatun Messiaan luonteesta (Jes 6:7) sekä Jeesuksen universaalista merkityksestä sekä pakanakansojen että juutalaisten Vapahtajana. Jesajan 53 luvussa ennustetaan Hänen kärsimyksestään, jolla maailman synnit sovitetaan. Jesajan mukaan Jeesus tuo oikeudenmukaisuuden ja rauhan ihmiskunnalle; mutta myös luonnolle ekologisen rauhan kun eläimetkin elävät sopusoinnussa. Suden, leopardit, leijonat ja karhut eivät enää satuta lampaita, vuohia ja vasikoita. Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena (Jes 11:6). Emmekö nähneet lasta kunniassaan Betlehemissä, kun eläimet hengityksellään lämmittivät häntä seimessä. Joulukertomus tuo maailman sekasortoon messiaanisen rakkauden, ilon, sopusoinnun, oikeudenmukaisuuden ja rauhan sanoman.

Jesajan profetiat Vapahtajan syntymän ihmeestä ja ilosta joka valtaa ihmiset, ovat ristiriidassa maailman synkän todellisuuden kanssa. Pandemia, kuivuus, tulvat, myrskyt, metsäpalot ja kolmannen maailmansodan uhka ovat riskejä joiden kanssa olemme jo tottuneet elämään. The Financial Timesin artikkelin mukaan olemme elämme “polykriisin” keskellä. Tilanne on monimutkainen, epätoivoinen ja erilaiset seuraavien 40 vuoden haasteet kietoutuvat toisiinsa. Yhdessä taloudelliset, poliittiset ja ympäristökriisit muodostavat tosiaan monimutkaisen kokonaisuuden – polykriisin. Uutisista näemme, että kaikki mantereet ja alueet kohtaavat uusia kriisejä. Hallituksia ja poliitikkoja huolestuttaa jopa ruokaturvallisuus tänä huipputeknologian aikana.

Keskustelin erään poliitikon kanssa siitä, miten mielestäni jerusalemilaisten näkökulmasta maailmanpolitiikassa toteutuu kaksinaismoralismi. Palesiinalaisena ymmärrän länsimaiden pyrkimystä auttaa Ukrainaa. Kuitenkin, jos sama huoli ja myötätunto olisi kohdistunut  palestiinalaisten tilanteeseen, miehitys olisi päättynyt aikoja sitten ja oikeus toteutunut kauan odotetun kahden valtion ratkaisun muodossa. Me kysymme, kuinka kauan pitää kärsiä vääryyttä ennen kuin maailman valtiot lakkaavat laskelmoimasta omia etujaan ja alkavat työskennellä oikeudenmukaisen rauhan saavuttamiseksi myös alistetuille kansoille? Pyhä Maa ei kaipaa enää lisää juhlapuheita vaan tekoja.

YK:n pääsihteeri puhui ilmastokokouksessa 7.12. 2022 samalla tavalla. Hän haluaa konkreettisia tekoja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Hän varoitti luonnon monimuotoisuuden katoamisesta ja ilmaston lämpenemisestä. Jos emme ryhdy toimiin nyt, maailma lämpenee tulevina vuosina 3-4 astetta. Pääsihteeri Guterres muistutti että ne jotka ovat vähiten syyllisiä muutoksiin, kärsivät niistä eniten. YK:n jäsenvaltioiden tulee toimia lupausten mukaan ja ihmiskunnan tehdä rauha luonnon kanssa.

Jesajan kirjan kirjoittamisen aikana ihmiset elivät epätoivoisissa olosuhteissa. Maa oli Assyrian miehittämänä. Unelma yhdistyneestä vahvasta valtiosta oli murskattu sorron ja sodan keskellä. Maa oli arvoton kuin katkaistun puun kanto. Jesaja saa heidät kuvittelemaan toivon näköaloja. ”Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää.”  ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh 1:14).

Jesaja profetoi Messiaan syntymästä seitsemän sataa vuotta ennen Kristuksen tuloa. Toivoa vailla olevassa maailmassa Jumala toimi historiassa ja tuli lihaksi, ihmiseksi. Joulu on toivottomille ihmisille muistutus että Jumala ei koskaan hylkää meitä. Jeesuskin synty toivottomaan tilanteeseen, Hänen syntymänsä haastoi keisarikunnan ja uskonnolliset instituutiot. Samalla se antoi toivon paimenille ja tietäjille sekä tavallisille ihmisille. Heille luvattiin että Jumalan tahdosta oikeus lopulta voittaa.

Dietrich Bonhoeffer kehotti viettämään joulua toivottomuuden keskellä: ”Meidän pitää heittäytyä elämän moniäänisyyteen. Niin tehdessämme meidän pitää myös panna toivomme Jumalaan. Jos vain uppoamme itseemme ja elämämme haasteisiin, kadotamme itsemme. Toisaalta, jos yritämme paeta maailman velvollisuuksia, arvoituksia ja haasteita Jumalan syliin, petämme itseämme ja kuvittelemme saavuttaneemme jonkin erityisen hengellisyyden asteen.” Todellinen hengellisyys ja maailma toteutuvat siellä missä kristitty heittäytyy elämään maailmassa Jumalan varassa ja kohtaamaan Jumalan kanssa maailman kärsimyksen.

Siitä joulussa on kysymys. Kristus tuli osalliseksi meidän kärsimyksestämme pitämään yllä meidän arvoamme ja ihmisyyttämme. Kun maailma vie valon ja toivon, kristitty kantaa valoa kriisien maailmaan. Betlehemin lapsi kehottaa seimestä: “Älkää menettäkö toivoanne. Olkaa toivon majakoita sorron ja kärsimyksen keskellä.” Jumala toimii historiassa niin kuin Hän toimi jo jouluna. Hän tuo meille rauhan ja oikeuden. Betlehemissä enkelit lauloivat:

“Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk 2:14).
 
Toivotan kaikille Hyvää Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta 2023.

Piispa (emeritus) Munib Younan, Jerusalem

Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. (Luuk 24:21)

Kertomus Emmauksen tiestä kertoo toivosta ja toivottomuudesta samalla kertaa. Matka alkaa, kun Kleopas ja hänen kumppaninsa jakavat pettymystään kanssaan kävelleelle muukalaiselle.

He eivät ainoastaan purkaneet turhautuneisuuttaan, vaan pohtivat poliittista tilannetta Jerusalemissa. Jeesus oli ristiinnautseminen oli Rooman valtakunnassa mitä suurimmassa määrin poliittinen tapahtuma. Kuten monet omana aikanamme, kaksi opetuslasta olivat menettäneet toivonsa päivän uskonnollisen ja poliittisen todellisuuden edessä. ”Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin,” he valittivat.

Ehkäpä opetuslapset olivat pettyneitä koska olivat panneet toivonsa voimakkaaseen karismaattiseen johtajaan, joka näytti pettäneet heidän odotuksensa. Ehkä hei olivat pettyneet ettei Jumala puuttunut peliin ja pelastanut Jeesusta. On mahdollista, että he olivat toivoneet Jeesuksen muuttavan epäoikeudenmukaisuuden täyttämän maailman. Ehkäpä Jeesus olisi jopa noussut vastustamaan roomalaismiehitystä? Mutta Jeesus oli ristiinnaulittu ja heidän näkökulmastaan hänen aloittamansa liike oli menettänyt poliittisen vaikutusvaltansa.

Kysymys ei ollut siitä, etteivät opetuslapset olisi tienneet Jerusalemin tapahtumista. Heidän keskustelunsa osoittaa, että he olivat kuulleet Jeesuksen pidättämisestä, ristiinnaulitsemisesta ja jopa uutisen hänen ylösnousemuksestaan. He eivät siis olleet epäuskon vallassa tai tietämättömiä. He olivat panneet toivonsa Jeesukseen ja hänen opetuksiinsa, mutta juuri sillä hetkellä näytti, että Jeesus ei ollut sitä mitä he olivat toivoneet.

Heidän kanssaan kävellyt muukalainen osallistui poliittiseen keskusteluun.  Hän selitti kuoleman tarkoituksen – aloittaen aina Mooseksesta ja selostaen mitä profeetat olivat sanoneet. Hän vakuutti, että Jeesuksen Messiaana oli välttämätöntä kärsiä, kuolla ja nousta ylös kunniaan. Silti heidän silmänsä eivät avautuneet totuudelle, eivätkä he tunnistaneet kanssaan kulkevaa.

Minusta tuntuu, että moni meistä kävelee opetuslasten kanssa tuota pettymyksen ja epätoivon tietä. Kleopaksen tavoin huokaamme: “Olimme panneet toivomme häneen!”

Palestiinan kristityt ovat pitkään toivoneet että maailmanvallat luopuisivat oman edun tavoittelusta ja kaksinaismoraalista ja nostaisivat oikeuden kunniaan. Toivoimme, ettei Venäjän hyökkäystä Ukrainaan olisi tapahtunut. Olemme pettyneitä, että pommit ja aseiden tulitus peittävät rauhan äänet. Vielä masentavampaa on, kun jotkut lietsovat pyhää sotaa Googin ja Maagogin välillä Hesekieliin vedoten ja siten koettavat löytää oikeutuksen täysin turhalle sodalle.

Tällainen on palestiinalaisille tuttua taktikointia. Me tähdennämme: Älkää käyttäkö raamattua oikeuttamaan sotaa, miehitystä ja siirtomaavaltaa! Raamattu julistaa ainoastaan oikeudenmukaisuutta.  Pyhien sotien sijaan maailma tarvitsee ainoastaan oikeudenmukaisen rauhan.

Minulle tulee mieleen luterilainen pastori ja teologi Dietrich Bonhoeffer (1905-1945), joka sanoi että kirkon täytyy olla valtion vartijana. Bonhoeffer kannattaa kristittyjen pyrkimyksiä nousta valtioita vastaan silloin kun ne ryhtyvät väkivallan tekoihin, kuten sotimaan, miehittämään alueita ja sortamaan ihmisiä. Barmenin julistus 1934 painotti, että Jumalan Sana on pidettävä erillään poliittisesta ja maallisesta vallasta. Väkivalta ja sotiminen eivät ole yhteensopivia kristinuskon sanoman kanssa.

Tämän päivän Jerusalemista varmasti kuuluu pettymyksen huokauksia. Maailman valtioita ei kiinnosta ratkoa Israelin-Palestiinan konfliktia. Edessä ei häämötä polkua oikeudenmukaiseen rauhaan. Pelkäänpä, että juuri nyt olemme joutumassa uuteen vihan, väkivallan ja ekstremismin kierteeseen.  Pelkäämme tulevaisuutemme puolesta. Emme haluaisi, että lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat sopeutumaan vihan ja toivottomuuden olosuhteisiin. Meidän aikamme Emmauksen tieltä kuuluu kysymys: Missä ovat johtajat? Missä ovat rauhantekijät? Missä ovat profeetat, jotka kertovat, että rauhaa ei saavuteta voimalla, väkivallalla, uhkaamalla ja anastamalla maata ja omaisuutta?
 
Kristittynä uskon yhä rauhan mahdollisuuteen, mutta tiedän että rauha saapuu sitten kun jokainen kansa voi olla turvassa ja toteuttaa kansakuntana oikeuksiaan. Emme koskaan lakkaa saarnaamasta oikeudenmukaisesta rauhasta, toivomasta ja tekemästä työtä sen eteen tässä maassa.

Emmauksen tarinassa opetuslapset kutsuivat muukalaisen pöytäänsä. Heidän istuessaan pöytään, kun leipää murrettiin, he heti tunnistivat muukalaisen Jeesukseksi. Leivän murtaminen muutti heidän toivottomuutensa toivoksi. He muuttuivat epätoivoisten uskomusten levittäjistä uuden toivon ja elämän julistajiksi. ”Me olemme nähneet ylösnousseen Herran!” Taas heidän sydämensä paloivat niin kuin naisten sydämet heidän nähdessään ylösnousseen Herran. Sen sijaan, että olisivat paenneet, he palasivat Jerusalemiin täynnä iloa ja toivoa. He olivat nyt valmiita rohkaisemaan myös toisia opetuslapsia.

Me tämän ajan kristityt saamme tulla kaikkine pelkoinemme, pettymyksinemme ja puutteinemme kohtaamaan ylösnousseen Jeesuksen ehtoollispöydässä. Leivässä ja viinissä on meille toivon merkki, joka aukaisee silmämme, että näemme totuuden: Jeesus ei ole muukalainen vaan opettaja, parantaja, ystävä ja Messias. Hän on itse opettanut: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh 16:33). Hän on myös vakuuttanut meille: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh 14:27).

Ylösnousemus uudistaa uskomme elävään Jumalaan. Meitä ei ole kutsuttu lietsomaan epätoivoa, vaan elämään toivossa. Niin kauan kuin meillä on elävä Jumala, meillä on toivoa. Rohkaisemme siksi toinen toistamme sen Kristuksen voimalla, joka tulee murtamaan leipää kanssamme, että lähtisimme kertomaan ilosanomaa ja rakentamaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden maailmaa.

19.12.2021 - Archbishops warn of 'concerted effort' to drive Christians from Holy Land

Canterburyn arkkipiispa ja Jerusalemin anglikaaninen arkkipiispa näkevät Sunday Times -lehdessä ilmestyneessä kirjoituksessaan että radikaalit ryhmät pyrkivät määrätietoisesti ajaa viimeisiä kristittyjä pois Pyhästä Maasta kiihdyttääkseen kristityn väestön jo sata vuotta jatkunutta vähenemistä. Väkivalta ja ilkivalta kristittyjä ja kirkkoja kohtaan on lisääntynyt hälyttävästi.

Jouluna ajatuksemme siirtyvät raamatun maahan. Luetuissa teksteissä ja joululauluissa toistuvat paikannimet Jerusalem, Betlehem ja Nasaret. Miljardit kristityt tuntevat nimeltä nämä paikat, olivatpa käyneet niissä tai eivät. Niiden romantisointia olisi kuitenkin vältettävä - erityisesti tänä jouluna.

Jerusalemin kirkkojen johtajat ilmaisivat joulun alla äkillisen huolensa ja hätähuutonsa. Yhteisessä julkilausumassa he totesivat että Pyhän Maan kristityt ovat joutuneet marginaalisten ääriryhmien toistuvien ja jatkuvien hyökkäysten kohteeksi. Yhteinen lausunto toteaa että kristittyyn papistoon ja kirkkoihin kohdistuu lukemattomia fyysisiä ja verbaalisia hyökkäyksiä. Pyhiin paikkoihin kuten kirkkoihin kohdistuu ilkivaltaa ja häpäisemistä. Paikallisten kristittyjen uskonnoharjoitusta ja jokapäiväistä elämää häiritään.

Jerusalemin romanialaiseen ortodoksiluostariin hyökättiin paastonaikana maaliskuussa neljä kertaa. Vuosi sitten adventtina Getsemanen puutarhassa sijaitseva kaikkien kansojen kirkko joutui tuhopolttoyrityksen kohteeksi. Getsemanessa Jeesus rukoili ennen kuin hänet vietiin ristiinnaulittavaksi. Yleensä kirkkoon suuntaa pyhiinvaeltajien virta kaikkialta maailmasta. Nyt ilkivallan tekijät käyttivät hyväkseen pandemian aiheuttamaa paikan hiljentymistä hyökkäyksen toteutuksessa.

Jatkuvien hyökkäysten ja painostuksen taktiikkaa käyttävät radikaaliryhmät ajaakseen kristittyjen yhteisöt pois Jerusalemista ja Pyhästä Maasta, toteavat kirkkojen johtajat lausunnossaan. Keskusteluissa palestiinalaiskristittyjen kanssa toistuu näkemys että 15 vuoden päästä kristittyjä tuskin on jäljellä alueella.

Nyt kriisiytyneen tilanteen taustalla on jo sata vuotta jatkunut kristityn väestön väheneminen. Ottamaanivaltakunnan purkautuessa vuonna 1922, kristittyjä arveltiin asuneen Pyhässä Maassa noin 73 000, mikä oli 10 % väestöstä. Vuonna 2019 kristittyjä oli enää 2 % koko väestöstä. Israelissa kristittyjen kokonaismäärä on hieman kasvanut. Pyhän Pietarin anglikaanikirkon uudelleen avaaminen 70 vuoden jälkeen on myös nähty rohkaisevana merkkinä.

Sen sijaan Itä-Jerusalemissa, jonne kristittyjen pyhiinvaellukset suuntautuvat erityisesti Pyhän Haudan kirkkoon, väkimäärä jatkuvasti vähenee. Kirkkojen johtajat uskovat että kristittyjä on jäljellä enää alle 2000 henkeä Jerusalemin vanhassa kaupungissa.

2,5 miljardia kristittyä ympäri maailman pitää tätä maata kristillisen kirkon synnyinpaikkana. Silti kristityt, jotka ovat olleet läsnä yli 2000 vuotta, usein sivuutetaan ja jopa unohdetaan kun maailmalla kilpaillaan huomista Lähi-Idän geopoliittisessa hahmottamisessa. Kristityillä on kuitenkin väestömääräänsä suurempi merkitys.

Birminghamin yliopiston tutkimuksen mukaan Pyhän Maan kristillinen perintö synnytti matkailusektorille ja aluetalouteen yli 3 miljardin dollarin tulovaikutuksen. Palestiinan kristittyjen koulutustaso on korkea ja he antavat merkittävän panoksen korkean teknologian yritystoiminnassa, sairaaloissa ja kirkkojen ylläpitämien koulujen kautta. Kristityt tekevät hyvää alueelle.

Israelissa kristityt nauttivat esimerkillisistä demokraattisista ja uskonnollisista vapauksista. Kuitenkin radikaaliryhmien toimeenpanema häirintä, ilkivalta ja papistoon kohdistuva kiihtyvä väkivalta karkottaa kristittyjä pois alueelta.

Israelin laittomien siirtokuntien kasvu Länsirannalla ja eristysmuurin myötä tulleet liikkumisrajoitukset ovat syventäneet kristittyjen asuttamien kylien eristyneisyyttä ja kaventaneet niiden asukkaiden taloudellisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia. Seurauksena on ollut jatkuva palestiinan kristittyjen jatkuva muuttovirta pois alueelta. Ihmiset muuttavat etsimään parempia elämän edellytyksiä muualla ja samalla maailman kristityt saavat todistaa tämän historiallisen murhenäytelmän toteutumista.

Kehitys ei ole väistämätön ja kehityskulkua voidaan muuttaa. On kuitenkin tartuttava toimeen heti. Kehoitamme hallintoja ja kirkkojen johtajia käynnistämään käytännönläheiset keskustelut siitä, mitä voidaan tehdä kristillisen elämäntavan ja kulttuurin elinvoiman turvaamiseksi ja kulttuuriperintöarvojen säilyttämiseksi. Nyt on aika tarttua toimeen!

Jouluevankeliumin romanttinen kuvasto tuikkivine tähtineen, suloisine ja tyytyväisine Jeesus-lapsineen voi johtaa harhaan. Jumala on halunnut kohdata ihmiskunnan kaiken sen sekasotkun keskellä. Ensimmäinen joulu kertoo siitä miten Jumala tuli maailmaan ihmisten kamppailujen keskelle, pakolaisperheen elämään jota varjosti lasten joukkomurha. Joulun todellisuudesta ovat kaukana suloiset kehtolaulut ja suloiset pörröiset eläimet. Betlehem pienoisen soidessa voimme ajatella myös sitä todellisuuttta, jonka keskellä kirkko elää Pyhässä Maassa ja olla kiitollisia siitä että heidän lahjansa meille on joulun ilosanoma. Meidän tulee rukoilla heidän menestyksensä ja hyvinvointinsa puolesta kun se nivoutuu kaikkieen alueen uskontojen ja yhteisöjen hyvän tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Joulun sanomaan on punottu viesti toivosta ja vapautuksesta - pieni valonsäde, jota ei voi sammuttaa. Mihin tahansa uskot, olkoon kanssasi Joulun Lapsen rauha ja ilo.

Justin Welby, Canterburyn arkkipiispa
Hosam Naoum, Anglikaaninen arkkipiispa Jerusalemissa

Joulutervehdys 2021 | piispa Tri  Munib A. Younan | [email protected]

“Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.” (1 Joh. 4:9)
 
Jouluna juhlimme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymää. Joulu tunnetaan myös rauhan juhlana, koska Jeesus kuninkaiden kuningas ja herrojen herra on myös Rauhan Ruhtinas. Hän syntyi Palestiinan tallissa ja laskettiin lepäämään yksinkertaiseen seimeen. Ei ole ihme että Jumalan enkelit täyttivät Betlehemin taivaan laulaen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2:14).

Johannes kirjeessään kommentoi tätä ihmeellistä syntymää. Hän pitää joulua rakkauden juhlana, koska ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme” (1 Joh 4:9). Kirjeensä neljännessä luvussa Johannes kehottaa uskovia elämään Jumalan rakkauden läsnäoloa. Onhan Jumalan ilmoitus Betlehemissä syntyneen vauvan kautta vahva merkkiä siitä Jumalan todellinen olemus on rakkaus. Siksi Johannes kirjoittaa että “Jumala on rakkaus.”

Johanneksen vakuutus ”Jumala on rakkaus”, on haaste lukijoilleen. Näyttää siltä, että hänen kuulijansa olivat yllättyneitä tällaisesta uudesta opetuksesta. Monet uskoivat että Jumala on eristäytynyt ja kaukainen. Joidenkin mielestä heprealaisissa kirjoituksissa ilmoitettu Jumala oli ankara. Opetus jossa Jumala kuvataan tuomariksi, hallitsijaksi, kuninkaaksi tai lakien säätäjäksi, luo mielikuvan että Jumalaa pitää pelätä. Johannes kuitenkin haastaa kuulijansa ennen ja nykyisin väittämällä, että Jumalan todellinen olemus on rakkaus. Todisteena tästä on meille joulun hyvä sanoma: Jumala lähetti Poikansa maailmaan meitä pelastamaan ja antamaan meille arvokkaan ja yltäkylläisen elämän, sillä ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16).

Uskonpuhdistaja Jean Calvin kirjoittaa Jumalan rakkaudesta näin: ”Jos kysytään, miksi maailman on luotu ja miksi ihminen on pantu sitä omistamaan ja hallitsemaan, miksi elämäämme varjellaan ja saamme nauttia lukemattomista siunauksista, miksi meille on annettu valo ja ymmärrys, ei ole muuta selitystä kuin Jumalan yksipuolinen rakkaus. Kristuksen syntymä on Kristuksen syntymä on loistava ja ainutlaatuinen todiste jumalallisesta rakkaudesta meitä kohtaan. Missä tahansa katsommekin Häneen, Jeesus vahvistaa meille täysin, että Jumala on rakkaus.”

Kun pohdin Kristuksessa ilmestynyttä Jumalan rakkautta, kysyn myös: ”Miten tämä rakkaus heijastuu maailmassamme? Heijastammeko kristittyinä tätä rakkautta kirkoissamme ja yhteisöissämme? Onko joulusta tullut vain yksi kulttuurinen juhla vai syntyykö Rauhan Ruhtinas todellisuudeksi meidän sydämiemme, kotiemme, kirkkomme ja yhteisöjemme seimeen?”

Joulu on varmasti ilon, jakamisen ja yhdessäolon aika. Mutta se on myös aika, jolloin meidät heikot syntiset kutsutaan kokemaan Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa? Silloin saamme jälleen vastaanottaa elämän lahjan; arvokkaan ja yltäkylläisen elämän, jonka antaa sydämissämme uudelleen syntynyt Jumalan rakkaus.

Paavi Franciscus, vieraillessaan Kyproksella ja Kreetassa joulukuun 2021 alkupuolella, ilmaisi huolensa maahanmuuttajien kohtalosta. Hänen mielestään Eurooppa kohtelee pakolaisia itsekkäästi sulkiessaan rajansa. Mielestäni vastuu on laajempi ja koskee monia maailman maita, jotka ovat panneet kansalliset intressinsä oikeuden ja ihmisarvon edelle. Profeetta Jesaja varoittaa: Näin oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas, näin totuus poljetaan tomuun torilla eikä rehellisyydelle ole täällä sijaa. Totuus on kaikonnut kauas. Joka varoo tekemästä pahaa, joutuu itse ryöstäjän uhriksi. Kaiken tämän Herra näki, ja se oli hänen silmissään paha: maassa ei vallinnut oikeus. (Jes. 59:14-15).  Kun omanvoitonpyynti rehottaa ja oikeudenmukaisuus puuttuu, emme voi nähdä Jumalan rakkautta maan päällä täydessä voimassaan.

Ei ole ihme, että kuluneena vuonna olemme kuulleet sodista ja sodan uhkista. Oikeudenmukaisuus sijaan sovelletaan kaksoisstandardeja ja ahneus ja vallanhimo syrjäyttävät rakkauden. Totuus ja oikeamielisyys ovat Jumalan rakkauden hedelmiä. Ne kukoistavat tässä rikkinäisessä maailmassa vain silloin kun keskellemme jo syntynyt Jumalan rakkaus saa tilaa sydämissämme ja sitä kautta yhteisöissämme ja niiden toiminnassa. Siksi Tri Martin Luther King sanoi: ”Epäoikeudenmukaisuus uhkaa oikeamielisyyttä kaikkialla.

Kaksi vuotta sitten, covid-19 pandemian leviäminen maailmaan muistutti meitä yhteisestä ihmisyydestä. Se herätti huolen ja myötätunnon toinen toisistamme. Kuitenkin, heti kun tutkijat saivat kehitettyä rokotteen, tuntui kuin olisimme uudelleen unohtaneet että olemme riippuvaisia toisistamme. Pohjoisessa 60 % ihmisistä on rokotettu. Eteläisissä maissa vain 8 % on saanut elämää suojaavan rokotteen. Tämä kertoo, kuinka heikko tietoisuutemme yhteisestä ihmisyydestä todellisuudessa on. Rokotteita köyhiin maihin toimittavat COVAX-ohjelma on esimerkki Jumalan rakkauden toiminnasta käytännössä. Kristittyinä tehtävämme on todistaa Jumalan rakkaudesta – ei ainoastaan koskien koronapandemiaa – vaan taistelussa epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa ja sortoa vastaan maailmassa.

Paavi Franciscus on sanonut: “Välinpitämättömyys on tappavaa.” Kun osallistun toimistostani Jerusalemissa moniin Zoom-kokouksiin maailman johtajien kanssa, minulle tulee yhä selvemmäksi, että maailma suhtautuu pääsääntöisesti välinpitämättömästi meidän ponnisteluihimme rauhan saamiseksi Palestiinan ja Israelin välille. Ehkäpä johtajat ovat turhautuneet, kun eivät näe muutosta. Ehkä heidän oman maansa sisäiset ongelmat, valtataistelut ja kansalliset intressit nousevat etusijalle. Tuntuu tosiaan että, Palestiinan ja Israelin konfliktissa on tultu umpikujaan. Väkivalta ja miehitystoimenpiteet lisääntyvät. Kaikkialla tässä maassa vallitsee kärsimys, tuska ja turhautuneisuus. Miksi maailma niin kevyesti sivuuttaa meidän kärsimyksemme? Meidän palestiinalaisten näkökulmasta näyttää todella siltä että välinpitämättömyys on tappavaa. Omantunnon ihmisten ääni konfliktin kummallakin puolella on pieni ja hiljainen, mutta herkeämättä he toivovat ja odottavat että välinpitämättömyys väistyy ja että lopulta näkisimme oikeudenmukaisen ratkaisun konfliktiin.

Tänä jouluna unelmani on että palestiinalaiset yhdistyvät ja luopuvat turhista jakolinjoistaan. Toivon sen päivän lähestyvän, jolloin Israelin miehitys maassamme päättyy. Unelmoin että kaksi kansaa saa elää omissa valtioissaan rauhassa tasa-arvoisina, sovinnon ja oikeudenmukaisuuden vallitessa. Jouluna maailmalle ilmestynyt Jumalan rakkaus vaatii että emme ole kiinnostuneita vain omasta turvallisuudestamme, vaan myös lähimmäistemme ja naapureidemme ja koko maailman kansojen hyvinvoinnista.

Uskonpuhdistaja Martti Luther kirjoitti: “Usko ottaa vastaan Kristuksen hyvät teot ja antaa rakkaudessa lähimmäiselle.” Tämä tarkoittaa, että kun Jumalan rakkaus on tuonut rauhan maailmaan, niin Jumala Kristuksessa haastaa meidät elämään tämän rakkauden hengessä maailmassa. Profeetta Miika muistutti: “Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (Miik 6:8).

Antakoon Betlehemin lapsi jossa Jumalan rakkaus ilmentyy meille voimaa olla tänä jouluna rauhan, rakkauden ja oikeuden välikappaleita.

Toivotan kaikille hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta totuuden, oikeuden, rakkauden ja rauhaa merkeissä.

”Tämä päivä näyttää minulle kirkkaammalta kuin muut. Tähdet ja kaikki luonnonvoimat iloitsevat. Jeesuksen kuollessa ne hiljenivät ja sammuivat mennen piiloon, koska ne eivät voineet katsoa Luojaansa ristillä riippumassa. Tänä päivänä kun Hän on kukistanut kuoleman, ne palaavat suorittamaan tehtäväänsä palvellen Häntä kirkkaudellaan.” Näin kirjoittaa Pyhä Hieronymus pääsiäissaarnassaan julistaen että Kristuksen ylösnousemus ei avaa toivon näköalojan vain muutamille harvoille vaan koko maailmakaikkeudelle – mukaan lukien tähdet ja kaikki luonnonvoimat.