27.02.2012 Konferenssi "Väkivalta Jumalan nimissä - Joosuan sanoma vaihtuvissa konteksteissa. "

Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." (Joosua 24:15)

Maailma on täynnä väkivaltaa. Liian usein Raamatussa olevia väkivaltaisia kertomuksia käytetään pikemminkin lietsomaan kuin ehkäisemään maailman väkivaltaa. Meidät on tämän vuoksi kohtaamaan Raamatun teksteissä oleva väkivalta niin, että niiden kautta voimme työskennellä maailman rauhan puolesta. Kristittyinä meidän reaktiomme tuskaan on empatia. Meidän pyrkiä rakastamaan ja kunnioittamaan niitäkin, jotka voivat olla vihollisiamme.

Palestiinan ja Israelin ekumeeninen foorumi (PIEF) ja Kirkkojen maailmanneuvosto kokosivat 23.-27.2. 2012 Hofgeismariin Saksaan kristittyjä ja juutalaisia eri puolilta maailmaa yhteistyössä Saksan evankelisen kirkon (EKD) ja Kurhessen-Waldeckin evankelisen kirkon kanssa. Päivittäiset liturgiat ja rukouksen harjoittaminen avasivat tekstien hengellisiä ulottuvuuksia. Konferenssissa pyrittiin vahvistamaan uskontojen välistä pohdiskelua Israelin ja Palestiinan konfliktin teologisista ulottuvuuksista. Aikaisempien Ammanissa, Bernissä ja Balamandissa järjestettyjen kokousten tavoin Hofgeismarissa pyrittiin lisäämään yhteistä ekumeenista tietoisuutta niistä viitekehyksistä, joissa Raamatun tekstejä luetaan ja teologisia tulkintoja muotoillaan sekä erityisesti osoittamaan niitä haasteita joita näihin kontekstuaalisiin tulkintoihin liittyy.

Joosuan kirja valittiin konferenssin pohjatekstiksi koska siitä esitetään ilmeisiä viittauksia koskien oikeutta maahan ja se linkittyy uskonnon jo väkivallan suhteiden tematiikkaan. Monet juutalaiset ja krisilliset liikkeet myös käyttävät usein Joosuan kirjaa perustellakseen nyky-Israelin miehitystä ja siirtokuntien rakentamista [Palestiinalaisalueilla].

Bernin kokouksessa painotettiin, että "Raamattua ei saa käyttää perustelemaan sortoa tai nykyajan päivänkohtaisten tapahtumien yksioikoisena kommentaarina, jolla pyhitetään Israelin-Palestiinan konflikti ja pyritään siirtämään huomio 
pois sen sosiaalis-poliittisista, taloudellisista ja historiallisista ulottuvuuksista." Joosuan kirja myyttisine kuvauksineen suunnitellusta kansanmurhasta, joukkomurhista, etnisestä puhdistuksesta, orjuudesta ja rotuerottelusta on äärimmäisen provokatiivinen teksti. Eräät tekstin preskriptiivisenä ottavat tulkinnat voivat johtaa hyvin vaarallisiin johtopäätöksiin. Tietoisena tästä, konferenssi keskittyi tutkimaan Raamattua työryhmissä ja yhteisistunnoissa, kuulemaan alustuksia koskien kirjan eksegeettistä, historiallista taustaa ja nykyajan merkitystä sekä vertaamaan sitä väkivaltaan muissa Raamatun kertomuksissa.

Kokous suurena siunauksena oli laaja maailmanlaajuinen osanotto ja sen mukaiset  monipuoliset näkökulmat. Aikaisemmissa kokouksissa on onnistuttu hyvin synnyttämään vuoropuhelua peilaamalla Palestiinan kristittyjen ja läntisen kristinuskon tulkintoja juutalaisiin näkemyksiin. Hofgeismarissa keskustelu laajeni, kun mukaan oli kutsuttu juutalaisten edustajat ja laajennettu näkökulma maailmanlaajuiseksi. Lähi-Idän ja lännen kirkkojen lisäksi edustettuina olivat Latinalainen Amerikka, Afrikka ja Itä-Aasia. Yhdessä vietetty aika ja keskustelut osoittivat, että avoimet keskustelut ovat mahdollista eri taustoista tulevien ihmisten kesken ja erityisen hedelmällisiä, kun ollaan yhteisten pyhien tekstien äärellä. Laaja-alainen näkemysten kuuleminen myös osoitti hyödyllisellä tavalla ettei ole kysymys vain tekstien uskonnollisesta tulkinnasta vaan myös siitä kuinka se mitä tapahtuu Lähi-Idässä vaikuttaa ihmisiin ympäri maailman.

Monipuolisen osallistujakunnan pohjalta Hofgeismarissa käsiteltiin useita eri lähestymistapoja käsillä olevaan kysymykseen. Kaikenaikaa oli selvää, että tekstejä on mahdollista tulkita usealla eri tavalla ja jokainen lähestyy Raamattua oman viitekehyksensä kautta. Kristityille esimerkiksi on apua Vanhan Testamentin tekstien ymmärtämiseen siitä että pohjana on kristologinen tulkinta tai sellainen tulkinta, jossa Vanha Testamentti tulkitsee itse itseään. Kummassakin tapauksessa Vanhan Testamentin keskeinen merkitys osana elävää kristittyjen Raamattua korostuu.

On myös monia ongelmallisia tapoja lähestyy Raamatun todistusta. Monissa valtavirran kirkoissa on tavallista, että tutkijat ja pastorit tuottavat hyvää eksegeettistä tulkintaa, mutta eivät kiinnitä huomiota tulkinnan merkitykseen ihmisille tämän päivän
maailmassa. Toisaalta kirjaimellinen ja pintapuolinen tapa lukea Raamattua osoittaa epäkunnioitusta tekstiä itseään kohtaan ja voi johtaa seuraamuksiin, joissa ihmisarvoa ei enää kunnioiteta.

Jotkut kristityt ja juutalaiset käyttävät Joosuan kirjaa puolustaakseen väkivaltaa. Erilaiset hermeneuttiset lähestymistavat ja tulkintavaihtoehdot tarjoavat useita mahdollisia tapoja lähestyä tekstiä. Valitsimme tulkinta-avaimeksi oikeudenmukaisuuden (justice). Siihen liittyviä teemoja ovat etiikka, ihmisoikeudet sekä sosioekonominen todellisuus mukaanlukien ahneus. Oikeudenmukaisuus itsessään on kiistanalainen kategoria, joka johtaa hedelmälliseen keskusteluun sekä kristinuskon sisällä että uskontojen välillä. Keskeistä oikeudenmukaisuuskäsitteeeseen perustuvalle Raamatun tulkinnalle on vastuullisuuden luonteen ymmärtäminen. Joudumme vastaamaan Jumalan ja yhteisöjemme edessä, ottamaan vastuuta historian ja nykyajan todellisuudesta mukaanlukien antisemitismi ja palestiinalaisten karkotuksen katastrofi. Suhteessa muslimeihin joudumme vastuuseen islamofobiasta. Joudumme vastuuseen niille, jotka ovat heikkoja ja sorrettuja esimerksi siirtomaavallan alaisina.

Kokouksessa todettiin, että uskonnolliset tekstit, joita käytetään poliittisen ja sotilaallisen vallankäytön perustelemiseen voivat olla erittäin haitallisia. Palestiinan kristityt osoittivat, kuinka Joosuan kirjan teksteillä poliittista ja uskonnollista merkitystä heille. Voimakkaat uskonnolliset ryhmät ovat perustelleet näillä Vanhan Testamentin teksteillä Palestiinalaisalueiden miehitystä ja Israelin siirtokuntien rakentamista. Palestiinan kristittyjen kohdalla tämä on merkinnyt konkreettisesti yhteyden katkeamista omaan maahan mutta myös vieraantumista oman kristillisen uskon keskeisistä teksteistä. Palestiinalaiskristityt puolustavatkin Vanhan Testamentin kokonaisvaltaista tulkintaa, joka tue niitä historiallisia ja poliittisia prosesseja jotka tuottavat heidän elämäänsä kärsimystä.

Joosuan kirjan teksti on täynnä väkivaltaa, jota esiintyy myös muualla Raamatussa. Väkivallan muotoja ovat paitsi tappaminen myös alistaminen, eristäminen, oikeuksien riistäminen ja rakenteellinen väkivalta. Myös sukupuolittunut tekstien tulkinta avaa uusia näkökulmia raamatun teksteihin ja poliittiseen todellisuuteen. On välttämätöntä puolustaa luovia ja rauhanomaisia tapoja rakentaa rauhaa ja vastustaa sortoa ja väkivaltaa. Muistamme saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin opetusta, että Raamattua pitää lukea alhaalta käsin niin, että Raamatun kertomukset voimaannuttavat sorrettuja hakemaan itse vapautustaan.

Joosuan kirja rakentaa merkityksiä ja kansallista muistia. Voi olla hyvin väkivaltaista kieltää kansallinen muisti joiltakin yhteisöiltä ja kansainvälinen muistinmenetys voi merkitä niiden olemassaolon oikeuden kiistämistä.

Joosuan kirja on ollut teksti, jolla on pyritty oikeuttamaan Afrikan, Latinalaisen Amerikan, Pohjois-Amerikan, Australian ja Lähi-Idän maiden siirtomaavaltaa. Siirtomaavalta on synnyttänyt väkivallan perinteen entisiin siirtomaihin. Kirkkojen tehtävä on toimia siellä, missä noiden historiallisten toimien ja ideologioiden käyttövoimana on ollut uskonnollinen vakaumus. Kun kirkot tuomitsevat uskonnollisesti perustellun väkivallan, emme saa unohtaa että näin tapahtuu tilanteessa, jossa kirkkojen oma valta vähenee. Tosin voimme tunnistaa kirkon profeetallisen äänen myös toisenlaisina aikoina. Uskonnollinen väkivalta on kuitenkin ollut Euroopan yhteiskuntien elämän vakituinen piirre viime aikoihin asti. Uskonsodista on opittu, että poliittiset järjestelmät, jotka sallivat uskonnolliset erot ja joissa kaikki ovat samanarvoisia lain edessä, ovat parempia. Tällainen lännen itsekritiikki voi olla avuksi, kun tarkastelemme niitä ideologioita ja valtarakenteita, jotka toimivat Israelin-Palestiinan konfliktissa.

Viestimme on selvä: Ei enää väkivaltaa Jumalan nimissä!

Autuaita murheelliset: He saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: He perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. (Matt 5).

Lähde: Alkuperäinen dokumentti(englanniksi) © Kirkkojen maailmanneuvosto Kirkkojen maailmanneuvosto vaalii ja edistää kristittyjen yhteyttä uskossa, todistuksessa ja maailmanlaajuisessa palvelutehtävässä rauhan ja oikedenmukaisuden toteuttamiseksi maailmassa. Tämä kirkkojen välinen ekumeeninen yhteisö perustettiin vuonna 1948. Nyt sen jäseninä on 349 protestanttista, ortodoksista, anglikaanista ja muuta kirkkoa, jotka edustavat maailmanlaajuisesti yli  560 miljoonaa kristittyä. yli 110 maassa. Kirkkojen maailmanneuvosto toimii läheisessä yhteydessä roomalaiskatolisen kirkon anssa. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri on pastori, tohtori Olav Fykse Tveit Norjan luterilaisesta kirkosta. Järjestön päämaja on Genevessä Sveitsissä

Luterilaiselle maailmanliitolle antamassaan haastattelussa Luterilaisen maailmanliiton presidentti Munib Younan toteaa, että maailmankatsomusten rikasttava rinnakkainelo vaatiin ponnisteluja ja työtä.

Länsirannan Beit Jalassa toimivassa Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon Talitha Kumin koulussa muslmien ja kristittyjen lapset kasvavat ja oppivat yhdessä. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko ylläpitää kaikkiaan neljää koulua, joissa on 2027 oppilasta vuonna 2011. Oppilaista 52 prosenttia on kristittyjä ja 48 prosenttia muslimeja.

YK:n yleiskokouksen lokakuussa tekemän päätöksen mukaisesti viettävän Maailman maailmankatsomusten sopusoinnun viikon johdosta pastori Elizabeth McHan haastatteli Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispaa ja Luterilaisen maailmanliiton presidenttiä Munib Younania.

Ehdotus uskontojen harmonian viikon viettämisestä tuli Jordaniasta. Mikä merkitys Jordanialla on tämän aloitteen kotimaana?

Sopii erittäin hyvin, että juuri Jordania teki tämän aloitteen sillä Jordania on maa, jossa kristityt ja muslimit ovat eläneet sovussa jo 1400 vuotta. Kiitän kuningas Abdullahia aloitteen johdosta ja toivon, että tätä mallia kristittyjen ja muslimien rinnaikkainelosta sovellettaisiin ja kehitettäisiin - ei ainoastaan Jordaniassa ja Lähi-Idässä vaan kautta koko maailman.

Toivon että me arabikristityt voisimme auttaa maita, joissa islamofobia kasvaa jakamalla kokemuksiamme Jordaniassa ja Pyhässä Maassa kun elämme täällä eri uskonnot rinnakkain ja taistelemme islamofobian lisäksi antisemitismiä ja kristinuskonvastaisuutta vastaan.

Mitä luterilainen teologia opettaa suvaitsevaisuudesta, toisten kunnioittamisesta ja rauhantyöstä?

Nykyisenä ääriliikkeiden aikana uskonnollisia perusarvoja - rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin - pitää vahvistaa. Minusta luterilainen luomisteologia ja sovituksen teologia puhuvat tästä. Meidät on luotu samanarvoisiksi ja yhtälailla kaikki tarvitsemme pelastusta. Yhdessä nämä ajatukset luovat perustan jolta voimme käydä vuoropuhelua toisia uskontoja tunnustavien sisartemme ja veljiemme kanssa. Samalla meillä on vahva perusta torjua rajaavat, toisia poissulkevat, toisten ylemmyyttä julistavat ja äärimmäisyyksiin johtavat opit.

Miten tätä viikkoa vietetään Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisessa kirkossa?

Meidän kirkollamme on profeerallinen rooli Lähi-Idässä. Sen on oltava profeettana palvelemassa Herraa ja lähimmäisiä. Meidän vahvuutemme ei ole suuruudessa vaan todistuksessa, jonka annamme rakkauden, oikeudenmukaisuuden, toivon, anteeksiantamuksen ja sovinnonteon kautta. Teemme tämä osallistumalla kasvatustyöhön, uskontojen väliseen vuoropuheluun muslimien ja juutalaisten kesken sekä Pyhän Maan uskonnollisten instituutioiden neuvoston (CRIHL) kautta. Neuvostossa teemme yhteistyötä kahden päärabbin, islamilaisen oikeusistuimen, Palestiinan uskontoministerin ja kirkkojen johtajien kesken. Itse näen, että niin kauan kuin kirkko on erottamaton osa yhteiskunnan kudosta, se toimii elävänä todistuksena.

Mikä on viikon merkitys Luterilaiselle maailmanliitolle ja sen jäsenkirkoille?

Uskontojen harmonian viikko on tärkeä luterilaisille ja LMN jäsenkirkoille koska missään maailmassa luterilaiset kirkot eivät elä omaa irrallista elämäänsä. Luterilaiset kirkot toimivat yhdessä muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa ja ovat usein vähemmistökirkkoja ja silloinkin kun ne ovat enemmistöasemassa eivät ole yksin.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon osallistuminen viikon viettoon lähettää viestin LMN:n jäsenkirkoille ympäri maailman, että on tärkeää löytää yhteiset arvot, edistää oikeudenmukaisuutta, rinnakkaineloa, rauhaa, suvaitsevaisuutta ja työskennetllä yhdessä köyhyyden lievittämiseksi, naisten aseman parantamiseksi ja sovinnon puolesta maailmassa. Kutsun kaikki jäsenkirkot huomioimaan tämän ja osallistumaan harmonian viikon toteutukseen tulevina vuosina.

Mitä tämä merkitsee ihmiskunnalle?

Minä vetoan kaikkiin uskoviin, että uskonto voisi olla sopusoinnun, oikeudenmukaisuuden ja sovinnon lähde tässä maailmassa. Löytäkää pyhistä kirjoituksista se mikä vahvistaa rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseen, älkää pyrkikö etsimään sitä mikä erottaa. Löytäkää pyhistä kirjoituksista yhteisiä arvoja ja inhimillisyyttä. Niin voimme elää sovinnossa.

Piispa Munib Younanin haastattelu Interview with Bishop Younan on First “World Interfaith Week of Harmony” JERUSALEM/GENEVA, 4 February 2011 (LWI) – Alkuperäinen teksti (engl).

Julkaisupäivä 10.11.2010
Arkkipiispa Cyrille Salim Bustros
Alkuperäinen teksti
 
10.-24. lokakuuta 2010 Vatikaanissa kokoontui piispojen erityissynodi, jonka aiheena oli "Katolinen kirkko Lähi-Idässä - yhteys ja todistus - Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu (Apt 4:32)". Kokoukseen osallistuivat paavi Benedictus XVI:n lisäksi Lähi Idän katolisten kirkkojen patriarkat ja piispat sekä kardinaaleja ja arkkipiispoja Vatinaanista, piispainkokousten puheenjohtajat ympäri maailman sekä vieraita ortodoksikirkoista sekä muslimien ja juutalaisten edustaja.

Loppulauselmassaan synodi tarkasteli teeman mukaisesti "yhteyttä ja todistusta" historiassa, sen toteutumista katolisissa kirkoissa sekä Lähi-Idässä ortodoksisten ja protestanttisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi otettiin kantaan yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen juutalaistsen ja muslimien kanssa.

8. pykälässä selitettiin juutalaisia ja kristinuskon ja juutalaisuuden yhtymäkohtia ja yhteistä pyhää kirjaa - vanhaa testamenttia - koskien, että "kaiken tämän Jumala ilmoitti kutsumalla Abrahamin, uskon yhteisen isän, juutalaisten, kristittyjen ja muslimien isän". Synodi painotti, että vuoropuhelua kirkon ja juutalaisuuden välillä, mutta jatkoi: "toivomme, että tämä vuoropuhelu voi tuoda meidät toimimaan yhdessä ja painostamaan vallanpitäjiä, että poliittinen konflikti, joka erottaa meitä ja vaikeuttaa jokapäiväistä elämäämme kotimaissamme, saadaan loppumaan. Meidän kaikkien on syytä sitoutua aidon, oikeudenmukaisen ja pysyvän rauhan saavuttamiseen. Jumala on kutsunut sekä kristityt että juutalaiset tavoittelemaan tätä. Molempia koskee kutsu kuulla Jumalan sanaa, kun hän puhuu kansalleen: 'Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen' (Ps 85:8)."

Tähän piispat vielä lisäsivät: "Teologiset ja raamatulliset näkökannat, joissa Jumalan Sanalla yritetään perustella sortoa ja väärinkäytöksiä eivät ole hyväksyttäviä. Päinvastoin, uskon pitää johdattaa jokainen näkemään Jumalan kuva toisissa ihmisissä ja kohtelemaan heitä Jumalan olemusta ja käskyjä toteuttaen niin että kohtaamme Hänen mittaamattoman hyvyytensä, armonsa, oikeudenmkaisuutensa ja rakkautensa."

Luvattu maa

Synodin päättäneessä lehdistötilaisuudessa esitin nämä viestit, koska olin työryhmän puheenjohtajana ollut niitä laatimassa. Silloin toimittaja kysyi: "Mitä tarkoitte lauseella, jossa sanotte, että vetoaminen Raamattuun sorron ja väänrinkäytöksien perusteena on väärin?" Vastasin: "Israel ei voi perusteella Palestiinalaisalueiden miehitystä ja siellä vuosisatoja asuneen palestiinalaisväestön karkottamista väittämällä maata sille Raamatussa luvatuksi maaksi. Kristittyinä emme voi puhua juutalaisille luvatusta maasta. Kristuksessa luvattu maa on Jumalan valtakunta". Jeesus viittasi tähän maahan vuorisaarnassaan antaen sille hengellisen tulkinnan: "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan." (Mt 5:3,5).

Vastatessani ajattelin erityisesti juutalaissiirtokuntalaisia, jotka perustelevat rakentamista palestiinalaisten maalle sillä, että se on osa raamatullista Israelia,jonka Jumala on antanut juutalaisille Vanhassa Testamentissa. Varoitin myös siitä vaarasta, että Israelista tulisi yksinomaan juutalaisvaltio, joka olemuksellaan uhkaa 1,2 miljoonan maassa elävän islaminuskoisen ja kristityn arabin oikeuksia. Synodi tähdentää uskonnon ja politiikan erottamisen tärkeyttä: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu" (Mt 22:21).

Kristittynä ja erityisesti Lähi-Idän kristittynä - tämä pätee yhtä lailla katolilaisiin, ortodokseihin ja protestantteihin - näen, että ajatusta luvatusta maasta ei voida käyttää perustelemaan juutalaisten paluuta Israeliin ja siitä seuranneita palestiinalaisten karkotuksia. Israelin valtion perustaminen 1948 ja Brittien mandaatin hallinnon alla olleen Palestiinan jakaminen arabien ja juutalaisten kesken Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1947 päätöslauselman mukaisesti on poliittinen, ei uskonnollinen asia. Se on historiallinen tosiseikka kuten sekin, että juutalaisia vainottiin Euroopassa ja he joutuivat kokemaan shoahin kauhut ja että he sitten päättivät tulla Palestiinaan ja rakentaa oman valtion. Palestiinan valintaa vaikutti muisto siitä, että siellä asui juutalaisia 2000 vuotta sitten. Heitä tuli suuria määriä, syttyi sota heidän ja arabien välillä ja he voittivat sodan. Sadattuhannet palestiinalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja pakenemaan ympäröiviin arabimaihin Libanoniin, Syyriaan ja Jordaniaan. Joillekin israelilaisille paluu perustui Vanhan Testamentin lupauksiin maasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Jumala olisi suonut heille voiton arabeista ja mahdollisuuden palata.

Vanhasta Testamentista löydämme sodan Jumalan - Jumalan joka taistelee valitun kansansa rinnalle ja tuomitsee tuhoon kansansa vastustajat. Tämä ei ole kristinuskon Jumala. Me luemme Vanhaa Testamenttia Jeesuksen hengessä ja hänen opetustensa valossa. Jeesus ei antanut Pietarin edes vetää miekkaa esiin puolustukseksi. Jeesuksen opetuksen mukaan Jumala on rakkauden, rauhan, oikeudenmukaisuuden ja armon Jumala. Miten Jumala voisi taistella jonkun kansan rinnalla toista kansaa vastaan? Näin ajattelivat ehkä jotkut kristityt keskiajalla tai niin saattavat ajatella muslimiekstremistit, jotka väittävät että Palestiina on maa, jonka Jumala on antanut muslimeille ja on vastoin Jumalan tahtoa antaa palaakaan siitä Israelille. Tämä ei ole meille hyväksyttävää. Tällä ei ole mitään tekemistä sen Jumalan kanssa, jonka Jeesus ilmoitti meille.

Valittu kansa

Mitä tulee ajatukseen valitusta kansasta, on epäilemättä selvää, että kristillisessä teologiassa ja erityisesti Paavalin opetuksen mukaan ei ole enää yhtä valittua kansaa! Kristuksen kanssa ja Kristuksessa miehet ja naiset kaikista maista on kutsuttu Jumalan lapsiksi ja yhdeksi Kristuksen ruumiiksi.

Valittuna kansana oleminen ei ollut etuoikeus vaan missio: Vanhan Testamentin Israel oli Jumalan valitsema elämään pyhyydessä, julistamaan hänen nimeään kansojen keskuudessa ja valmistelemaan Messiaan tulemista. Paavali ei kiellä juutalaisten roolia pelastushistoriassa. Roomalaiskirjeessään hän kirjoittaa:

"Minulla on sydämessäni raskas suru ja lakkaamaton tuska. Toivoisin suorastaan, että itse olisin kirottu ja erotettu Kristuksen yhteydestä, jos se vain auttaisi veljiäni, oman kansani jäseniä. Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!" (Room. 9:2-5).

Mutta efesolaiskirjeessä hän julistaa, että Jeesus on yhdistänyt kaikki kansat yhdeksi kansaksi ja ruumiiksi:

"Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia, ympärileikkaamattomia -- niinhän teitä nimittävät ne, joita ihmisten tekemän leikkauksen vuoksi sanotaan ympärileikatuiksi. Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina." (Ef 2:11-18).

Kahden valtion ratkaisu

Israelin ja Palestiinan kysymyksessä joudumme kohtaamaan kaksi vastakkaista äärimmäistä uskonnollista ideologiaa: toisaalta juutalaiset äärimmäisyysaineksi,joiden mielestä Palestiina on Jumalan juutalaisille antama maa, josta he eivät luovuttaa palaakaan arabeille ja toisaalta muslimien äärimmäisryhmät, jotka sanovat, että Palestiina on muslimimaa, jonka Jumala on antanut arabien valloittaa ja siksi palaakaan siitä ei saa luovuttaa israelilaisille. Näitä vastakkaisia uskonnollisia ideologioita on mahdoton sovittaa yhteen eikä pysyvälle rauhalle ole edellytyksiä.

Synodi ottaa maltillisen kannan ja ehdottaa kahden valtion ratkaisua:
“Lähi-Idän maiden kansalaiset pyytävät kansainvälistä yhteisöä, erityisesti YK:ta, työskentelemään hellittämättä rauhanomaise, oikeudenmukaisen ja pysyvän ratkaisun löytämiseksi konfliktiin panemalla täytäntöön turvallisuusneuvoston päätöslauselmat ja ryhtymällä tarvittaviin lainsäädännöllisiin toimiin palestiinalaisalueiden ja arabimaiden alueiden miehityksen lopettamiseksi. Palestiilaisten tulee saada itsenäinen ja riippumaton kotimaa, jossa he voivat elää turvassa ja nauttia ihmisoikeuksien suojaa. Israelin valtio saa elää turvassa ja rauhan vallitessa omien kansainvälisesti vahvistettujen rajojensa puitteissa. Pyhä kaupunki Jerusalemin nostetaan sille kuuluvaan asemaan kolmen uskonnon - juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin - kaupunkina. Toivomme, että kahden valtion ratkaisu toteutuu eikä jää pelkäksi haaveeksi.Tuomitsemme väkivallan ja uskonnolliset ääriliikkeet. Tuomitsemme rasismin, antisemitismin, kristinuskon ja islamin vastaisuuden ja kehotamme kaikkien uskontojen edustajia kantamaan vastuunsa kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämisessä meidän alueellamme ja koko maailmassa."

Vain vuorovaikutus ja valmius kompromisseihin - ei uskonnollisiin kuvitelmiin perustuva sota - voi johtaa pysyvään rauhaan Pyhässä Maassa.
 
+ Arkkipiispa Cyril S. Bustros
Newtonin eparkki

Kristyillä on tärkeä tehtävä olla hiivana taikinassa Lähi-Idän maiden yhteiskunnassa. Vaikka kristinusko ei ole koskaan ollut valtauskonto alueella, sillä on tärkeä rooli ja todistustehtävä. Nyt kristittyjen pitää puolustaa moniarvoista kansalaisyhteiskuntaa, uskonnonvapautta ja keskinäistä kunnioitusta ja suvaitsevaisuutta. Kristityt on kutsuttu palvelemaan kaikki alueen asukkaita uskontoon, sukupuoleen ja poliittiseen kantaan katsomatta. 

Luterilaisen maailmanlitton presidentti ja Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan puhui Lähi-Idän katolisten piispojen synodille 21.10. 2010.  
.
Piispa Younan korosti, että kirkkokuntien ja uskontojen yhteiset ponnistelut rauhan ja keskinäisen yhteisymmärryksen vahvistamiseksi ovat keskeisiä, jotta rauha saavutettaisiin ja oikeus toteutuisi. Kirkot on myös kutsuttu taistelemaan työttömyyttä, sortoa ja köyhyyttä vastaan. 

Lähi-Idän kirkkojen neuvosto, Pyhän Maan uskonnollisten instituutioiden neuvosto ja Jerusalemin kristillisten kirkkojen johtajien yhteistyö ovat toivon merkkejä vaikeina aikoina. Vain yhdessä voidaan taistella vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta väkivaltaa, sortoa ja ääriliikkeitä vastaan.

Lue piispa Younanin puhe kokonaisuudessaan