Israelin kansalaisuuden lisäksi Barenboim on hankkinut palestiinalaishallinnon passin itselleen. Barenboim kirjoittaa:
Israelilainen kapellimestari Daniel Barenboim on esimerkki valtiomiestason moraalisesta johtajuudesta Israelissa.
Israelin kansalaisuuden lisäksi Barenboim on hankkinut palestiinalaishallinnon passin itselleen. Barenboim kirjoittaa: Kotimaa-lehden pääkirjoituksesta 24.7. 2014.
Mari Teinilä kirjoittaa: "Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan vaati muutama päivä sitten välitöntä väkivaltaisuuksien lopettamista Israelin ja Palestiinan välillä. Younanin kirkko tuomitsee molempien osapuolten väkivaltaisuudet. Hänen mukaansa ne rikkovat kansainvälistä humanitaarista oikeutta sekä kansainvälisiä ihmisoikeuslakeja. Younan korosti, ettei kirkko hyväksy minkäänlaista väkivaltaa konfliktin ratkaisemiseksi. Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerin Martin Jungen mukaan Munib Younanin edustaman kirkon maltillisuuden ääni ja vaatimus osapuolten väliseen dialogiin on nyt tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Jäsenmäärältään pieni Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko onkin huomattavasti kokoaan suurempi. Äärimmäisen tulehtuneessa tilanteessa, palestiinalainen piispa käyttää rohkeasti ääntä väkivallattomuuden puolesta. Suomalaisten ja etenkin suomalaisten kristittyjen suhdetta Israeliin ja Palestiinaan määrittää tahto arvioida tilannetta vain toisen osapuolen näkökulmasta. Kristittyjen mustavalkoinen suhtautuminen Israelin tai palestiinalaisten toimiin ei edistä alueen hyvää. Nyt tarvetta näkemyksille, jotka tuomitsevat kaiken väkivallan ja korostavat rauhanomaisten ratkaisujen merkitystä alueen suunnattomissa ja monimutkaisissa ongelmissa. Sosiaalisessa mediassa näyttää siltä, että Israeliin myönteisesti suhtautuvilta kristityiltä ei löydy myötätuntoa sodassa kuolleita palestiinalaisia siviilejä kohtaan. Etenkin kristityillä pitäisi kuitenkin olla kykyä myötätuntoon kaikkia sodassa kuolleita ja heidän omaisiaan kohtaan." 22. heinäkuuta, 2014 Holy Land Trust - Pyhä Maa-säätiö koskien tämänhetkistä tilannetta Israelissa/Palestiinassa. Alkuperäinen artikkeli (englanniksi). Jo vuosikymmenien ajan Pyhässä Maassa on vallinnut ilmapiiri, jossa lietsotaan pelkoa, vihaa ja halveksuntaa toisia kohtaan. Vastapuolen edustajien ihmisyys kielletään ja heitä demonisoidaan. Poliittisella eliitin tasolla näitä negatiivisia tunteita on peittänyt ohuenohut illuusioiden kalvo, joka on liittynyt polittiseen näytelmään nimeltä rauhanprosessi. Meille on uskoteltu vuosi vuodelta, että kyseessä on nimenomaan kahden kansakunnan välinen polittinen konflikti, joka on ratkaistavissa diplomatian keinoin rauhanprosessin kautta. Kun sopimus olisi saavutettu, kaksi kansallisvaltiota voisi elää rinta rinnan rauhan vallitessa. Ajankohtainen ja tärkeä rukous; Palestiinan litania Jerusalemista (by piispa Munib Younan, suom. Jukka Helle). Saa käyttää vapaasti.
Liturgi: Kaikkivaltias iankaikkinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Me ylistämme ja kiitämme sinua. Sinä olet ainoa turvamme tässä turvattomassa maailmassa. Seurakunta: Me ylistämme ja kiitämme sinua, Jumala. L: Armollinen Jumala, kun Poikasi Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi Betlehemissä, sinä tulit yhdeksi meistä ja näin jaoit ja otit omaksesi ihmisyytemme, kärsimyksemme ja ongelmamme. Sinä suuri Jumala, joka sanoit meille
"Kosto on minun." Pelasta meidät itseltämme, pelasta meidät sydämessämme itävästä kostonhimosta ja siitä mitä mustaa sieluamme. |
Arkisto
December 2021
Aiheet
All
|