Pyhä Maa onnistui saamaan käsiinsä dokumentin, jossa Suomen kirkko on virallisesti ottanut kantaa Israel-teologiaan. Israel on teema, josta virallinen kirkko on mieluiten vaiennut. Asioihin ovat ottaneet kantaa herätysliikeet. Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Lähetysseura, mutta harvemmin vankoin teologisin perustein.
Kirkon haluttomuus ottaa kantaa Israelia ja juutalaisia koskevaan teologiaan on saattanut hämmentää kirkon jäsenistössä niitä, joilta kansainväliset asiat askarruttavat. Syistä voidaan esittää spekulaatioita. Varsin todennäköistä on, että herätyskristillisiä piirejä ei ole halutta ärsyttää. Niissä II maailmansodan jälkeen ovat levinneet evankelikaaliset amerikkalaiset vaikutteet, joissa on elementtejä USA politiikan myötäilystä ja dispensationalistisesta teologiasta. Näiden pohjalta on syntynyt varsin syvään juurtunut rasismi arabeja kohtaan, joka ilmenee arabeja ja palestiinalaisia leimaavina yleistävinä väitteinä useimpien kristittyinä Israelin valtion politiikkaa puolustavien kirjoituksissa.
Erityisesti luterilaisen kirkon esiintymiseen muuna kuin Israelin ja juutalaisten tavoitteiden myötäilijänä voi jarruttaa myös häpeä Lutherin varsin räikeistä kannanotoista juutalaisia koskien. Keski-Euroopassa Israel-teologiaa on mahdollisesti leimannut "holocaust-teologia", joka keskittyy juutalaisten kansanmurhan sovitukseen ja kompensaatioon ja unohtaa kristittyjen ja juutalaisten historian pitkän jatkumon. On myös mahdollista, että solidaarisuus palestiinalaisia ja arabikansoja kohtaan leimautui vasemmistolaiseksi projektiksi, johon perinteisesti oikeistoa myötäillyt kirkko on halunnut pitää hajurakoa. Suomessa rauhanliike ja ihmisoikeustyö ovat myöskin saaneet mielestäni verraten vähän jalansijaa kirkossa: Ne eivät ole mitenkään korostetusti tulleet kirkon opetuksessa esille uskosta ja kutsumuksesta (witness) todistamisen muotona.
Kirkon julkinen teologinen linjanveto olisi hyvin tervetullut, sillä kristillisen sionismin ideologialla ja politiikalla näyttäisi olevan varsin vähän yhtymäkohtia varsinkaan perinteiseen luterilaiseen tai läntiseen teologiaan. Ainakin maallikon on vaikea löytää Jeesuksen ja Paavalin opetuksista tukea juutalaisten erityisasemaa perustelevalle teologialle, jota herätyskristillisissä piireissä opetetaan jopa siinä määrin, että ihmisiä ja kansoja suorasanaisesti uhataan Jumalan kirouksella, jos nämä eivät tue Israelin nykyvaltiota. Nämä linjaukset herättävät kysymyksen, ovatko nämä uudenlaista Israeli-teologiaa opettavat piirit asettamassa pelastukselle uusia ehtoja ja asettumassa vaatimuksineen Kristuksen ja syntisen ihmisen väliin. Tällaiset opetukset kirkon olisi ainakin suorasanaisesti syytä torjua.
Kuitenkin kirkko siis on ottanut lähes salaa kantaa Israel- ja juutalaisteologiaan. Tämä on tapahtunut, kun Kirkon ulkoasiain neuvosto on antanut lausunnon 15.9. 2000 Leuenburgin kirkkoyhteisön (jossa Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole mukana) asiakirjaa Kirkko ja Israel. Maallikon tulkintana siinä Suomen kirkko esittää kantanaan (mm.) seuraavaa:
1. Juutalaisia ja Israelia koskevan teologian perustana tulisi olla näkemys juutalaisuuden ja kristinuskon yhteisistä juurista ja historiasta ja siitä kuinka kristinusko on syntynyt alunperin juutalaisena liikkeenä. Näin voidaan myös tutkimusta hyödyntäen päästä eroon kristinuskoon varhaiskatolisuuden aikana kehittyneestä juutalaisvastaisesta tendenssistä ilman että teologiaa muotoillaan negaatioista ja kristittyjen syyllisyydestä käsin.
2. UT:ssa Jeesus ja Paavali juutalaisina esittävät kovia puheita juutalaisia vastaan, mutta niitä ei esittäjiensä juutalaisuus huomioiden voi pitää antisemitistisinä eikä niissä kiistetä Jumalan lupauksia juutalaisille. Pikemmin ne alleviivaavat ajan retorisin keinoin uutta hengellistä todellisuutta, jossa Jumalan lupaukset ovat edelleen voimassa ja täyttyneet Jeesuksen solmimassa Uudessa Liitossa, jossa ne koskevat sekä juutalaisia että pakanoita ja kristillistä kirkkoa. Juutalaisten Paavali sanoo joutuneen epäuskonsa takia Jumalan Israelin ulkopuolelle.
"UT ei missään puhu siitä, että "uusi Jumalan kansa" olisi astunut "vanhan Jumalankansan" tilalle. Tämä on oikein siinä mielessä, että "vanhalla Jumalan kansalla" on edelleen Jumalanantamat lupaukset ja toivo siitä, että kansa kääntyy Jumalan lähettämän Messiaan puoleen. Toisaalta UT:nmukaan vain kristillisessä yhteisössä voi ensiksi juutalainen ja sitten kreikkalainen pelastua."
Paavali tähdentää, että uudessa Jumalan Israelissa ei ole eroa juutalaisen ja pakanan välillä.
3. Koskien yhtä vs. kahta Jumalan kansaa (Jeesukseen uskovat/juutalaiset) Suomen kirkon lausunnossa kritisoidaan näkemystä, jonka mukaan Jumalan kansa ei olisi yksi (=Jeesukseen uskovat) ja huomautetaan, että Paavalin ajattelussa, molemmat - so. juutalaiset Jumalan kansana, joka tulee saamaan pelastuksen Kristuksessa ja kristillinen seurakunta/kirkko Jumalan kansana ovat voimassa.
4. Dialogi ja missio: [Juutalaisten kanssa käytävän] "dialogin kannalta kysymys missiosta on ratkaiseva. Jos kirkko itse väheksyy omaamissiotaan ja tulkitsee UT:n kohtia tavalla, joka ei tee oikeutta niiden sanomalle, juutalainen osapuoli tuskintulee ottamaan tällaista dialogia tosissaan. Kirkon todistuksen tulee pitää sisällään myös uskottava raamatuntulkinta." Kirkolla on missio juutalaisten keskuudessa eikä ole olemassa kahta pelastustietä. Evankeliumien tavoin, nykyajan kristittyjen täytyy olla missionaarisia myös suhteessa juutalaisiin ja tavoitella että kaikki juutalaiset uskoisivat Jeesukseen.
Dokumentissa ei käsitellä teologian suhdetta poliittisiin kysymyksiin lukuunottamatta holocaust-teologian pohjalta nousevaa Leuenburgin kirkkoliiton piirissä käsiteltyä solidaarisuuden vaadetta juutalaisia kohtaan. Suomen kirkko on kuitenkin tässä pitäytynyt luterilaiseen ajatukseen yhdestä Jumalan kansasta Kristuksessa ja uudesta liitosta, joka koskee myös juutalaisia. Tämän perusteella juutalaisten ja Israelin valtion poliittista erityisasemaa tuskin voi teologisesti perustella?
Onko tulkinta väärä? Ehkä joku teologi voi valaista lisää?
Erityisesti luterilaisen kirkon esiintymiseen muuna kuin Israelin ja juutalaisten tavoitteiden myötäilijänä voi jarruttaa myös häpeä Lutherin varsin räikeistä kannanotoista juutalaisia koskien. Keski-Euroopassa Israel-teologiaa on mahdollisesti leimannut "holocaust-teologia", joka keskittyy juutalaisten kansanmurhan sovitukseen ja kompensaatioon ja unohtaa kristittyjen ja juutalaisten historian pitkän jatkumon. On myös mahdollista, että solidaarisuus palestiinalaisia ja arabikansoja kohtaan leimautui vasemmistolaiseksi projektiksi, johon perinteisesti oikeistoa myötäillyt kirkko on halunnut pitää hajurakoa. Suomessa rauhanliike ja ihmisoikeustyö ovat myöskin saaneet mielestäni verraten vähän jalansijaa kirkossa: Ne eivät ole mitenkään korostetusti tulleet kirkon opetuksessa esille uskosta ja kutsumuksesta (witness) todistamisen muotona.
Kirkon julkinen teologinen linjanveto olisi hyvin tervetullut, sillä kristillisen sionismin ideologialla ja politiikalla näyttäisi olevan varsin vähän yhtymäkohtia varsinkaan perinteiseen luterilaiseen tai läntiseen teologiaan. Ainakin maallikon on vaikea löytää Jeesuksen ja Paavalin opetuksista tukea juutalaisten erityisasemaa perustelevalle teologialle, jota herätyskristillisissä piireissä opetetaan jopa siinä määrin, että ihmisiä ja kansoja suorasanaisesti uhataan Jumalan kirouksella, jos nämä eivät tue Israelin nykyvaltiota. Nämä linjaukset herättävät kysymyksen, ovatko nämä uudenlaista Israeli-teologiaa opettavat piirit asettamassa pelastukselle uusia ehtoja ja asettumassa vaatimuksineen Kristuksen ja syntisen ihmisen väliin. Tällaiset opetukset kirkon olisi ainakin suorasanaisesti syytä torjua.
Kuitenkin kirkko siis on ottanut lähes salaa kantaa Israel- ja juutalaisteologiaan. Tämä on tapahtunut, kun Kirkon ulkoasiain neuvosto on antanut lausunnon 15.9. 2000 Leuenburgin kirkkoyhteisön (jossa Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole mukana) asiakirjaa Kirkko ja Israel. Maallikon tulkintana siinä Suomen kirkko esittää kantanaan (mm.) seuraavaa:
1. Juutalaisia ja Israelia koskevan teologian perustana tulisi olla näkemys juutalaisuuden ja kristinuskon yhteisistä juurista ja historiasta ja siitä kuinka kristinusko on syntynyt alunperin juutalaisena liikkeenä. Näin voidaan myös tutkimusta hyödyntäen päästä eroon kristinuskoon varhaiskatolisuuden aikana kehittyneestä juutalaisvastaisesta tendenssistä ilman että teologiaa muotoillaan negaatioista ja kristittyjen syyllisyydestä käsin.
2. UT:ssa Jeesus ja Paavali juutalaisina esittävät kovia puheita juutalaisia vastaan, mutta niitä ei esittäjiensä juutalaisuus huomioiden voi pitää antisemitistisinä eikä niissä kiistetä Jumalan lupauksia juutalaisille. Pikemmin ne alleviivaavat ajan retorisin keinoin uutta hengellistä todellisuutta, jossa Jumalan lupaukset ovat edelleen voimassa ja täyttyneet Jeesuksen solmimassa Uudessa Liitossa, jossa ne koskevat sekä juutalaisia että pakanoita ja kristillistä kirkkoa. Juutalaisten Paavali sanoo joutuneen epäuskonsa takia Jumalan Israelin ulkopuolelle.
"UT ei missään puhu siitä, että "uusi Jumalan kansa" olisi astunut "vanhan Jumalankansan" tilalle. Tämä on oikein siinä mielessä, että "vanhalla Jumalan kansalla" on edelleen Jumalanantamat lupaukset ja toivo siitä, että kansa kääntyy Jumalan lähettämän Messiaan puoleen. Toisaalta UT:nmukaan vain kristillisessä yhteisössä voi ensiksi juutalainen ja sitten kreikkalainen pelastua."
Paavali tähdentää, että uudessa Jumalan Israelissa ei ole eroa juutalaisen ja pakanan välillä.
3. Koskien yhtä vs. kahta Jumalan kansaa (Jeesukseen uskovat/juutalaiset) Suomen kirkon lausunnossa kritisoidaan näkemystä, jonka mukaan Jumalan kansa ei olisi yksi (=Jeesukseen uskovat) ja huomautetaan, että Paavalin ajattelussa, molemmat - so. juutalaiset Jumalan kansana, joka tulee saamaan pelastuksen Kristuksessa ja kristillinen seurakunta/kirkko Jumalan kansana ovat voimassa.
4. Dialogi ja missio: [Juutalaisten kanssa käytävän] "dialogin kannalta kysymys missiosta on ratkaiseva. Jos kirkko itse väheksyy omaamissiotaan ja tulkitsee UT:n kohtia tavalla, joka ei tee oikeutta niiden sanomalle, juutalainen osapuoli tuskintulee ottamaan tällaista dialogia tosissaan. Kirkon todistuksen tulee pitää sisällään myös uskottava raamatuntulkinta." Kirkolla on missio juutalaisten keskuudessa eikä ole olemassa kahta pelastustietä. Evankeliumien tavoin, nykyajan kristittyjen täytyy olla missionaarisia myös suhteessa juutalaisiin ja tavoitella että kaikki juutalaiset uskoisivat Jeesukseen.
Dokumentissa ei käsitellä teologian suhdetta poliittisiin kysymyksiin lukuunottamatta holocaust-teologian pohjalta nousevaa Leuenburgin kirkkoliiton piirissä käsiteltyä solidaarisuuden vaadetta juutalaisia kohtaan. Suomen kirkko on kuitenkin tässä pitäytynyt luterilaiseen ajatukseen yhdestä Jumalan kansasta Kristuksessa ja uudesta liitosta, joka koskee myös juutalaisia. Tämän perusteella juutalaisten ja Israelin valtion poliittista erityisasemaa tuskin voi teologisesti perustella?
Onko tulkinta väärä? Ehkä joku teologi voi valaista lisää?
RSS Feed
