Julkaisupäivä 10.11.2010
Arkkipiispa Cyrille Salim Bustros
Alkuperäinen teksti
 
10.-24. lokakuuta 2010 Vatikaanissa kokoontui piispojen erityissynodi, jonka aiheena oli "Katolinen kirkko Lähi-Idässä - yhteys ja todistus - Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu (Apt 4:32)". Kokoukseen osallistuivat paavi Benedictus XVI:n lisäksi Lähi Idän katolisten kirkkojen patriarkat ja piispat sekä kardinaaleja ja arkkipiispoja Vatinaanista, piispainkokousten puheenjohtajat ympäri maailman sekä vieraita ortodoksikirkoista sekä muslimien ja juutalaisten edustaja.

Loppulauselmassaan synodi tarkasteli teeman mukaisesti "yhteyttä ja todistusta" historiassa, sen toteutumista katolisissa kirkoissa sekä Lähi-Idässä ortodoksisten ja protestanttisten yhteisöjen kanssa. Lisäksi otettiin kantaan yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen juutalaistsen ja muslimien kanssa.

8. pykälässä selitettiin juutalaisia ja kristinuskon ja juutalaisuuden yhtymäkohtia ja yhteistä pyhää kirjaa - vanhaa testamenttia - koskien, että "kaiken tämän Jumala ilmoitti kutsumalla Abrahamin, uskon yhteisen isän, juutalaisten, kristittyjen ja muslimien isän". Synodi painotti, että vuoropuhelua kirkon ja juutalaisuuden välillä, mutta jatkoi: "toivomme, että tämä vuoropuhelu voi tuoda meidät toimimaan yhdessä ja painostamaan vallanpitäjiä, että poliittinen konflikti, joka erottaa meitä ja vaikeuttaa jokapäiväistä elämäämme kotimaissamme, saadaan loppumaan. Meidän kaikkien on syytä sitoutua aidon, oikeudenmukaisen ja pysyvän rauhan saavuttamiseen. Jumala on kutsunut sekä kristityt että juutalaiset tavoittelemaan tätä. Molempia koskee kutsu kuulla Jumalan sanaa, kun hän puhuu kansalleen: 'Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen' (Ps 85:8)."

Tähän piispat vielä lisäsivät: "Teologiset ja raamatulliset näkökannat, joissa Jumalan Sanalla yritetään perustella sortoa ja väärinkäytöksiä eivät ole hyväksyttäviä. Päinvastoin, uskon pitää johdattaa jokainen näkemään Jumalan kuva toisissa ihmisissä ja kohtelemaan heitä Jumalan olemusta ja käskyjä toteuttaen niin että kohtaamme Hänen mittaamattoman hyvyytensä, armonsa, oikeudenmkaisuutensa ja rakkautensa."

Luvattu maa

Synodin päättäneessä lehdistötilaisuudessa esitin nämä viestit, koska olin työryhmän puheenjohtajana ollut niitä laatimassa. Silloin toimittaja kysyi: "Mitä tarkoitte lauseella, jossa sanotte, että vetoaminen Raamattuun sorron ja väänrinkäytöksien perusteena on väärin?" Vastasin: "Israel ei voi perusteella Palestiinalaisalueiden miehitystä ja siellä vuosisatoja asuneen palestiinalaisväestön karkottamista väittämällä maata sille Raamatussa luvatuksi maaksi. Kristittyinä emme voi puhua juutalaisille luvatusta maasta. Kristuksessa luvattu maa on Jumalan valtakunta". Jeesus viittasi tähän maahan vuorisaarnassaan antaen sille hengellisen tulkinnan: "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan." (Mt 5:3,5).

Vastatessani ajattelin erityisesti juutalaissiirtokuntalaisia, jotka perustelevat rakentamista palestiinalaisten maalle sillä, että se on osa raamatullista Israelia,jonka Jumala on antanut juutalaisille Vanhassa Testamentissa. Varoitin myös siitä vaarasta, että Israelista tulisi yksinomaan juutalaisvaltio, joka olemuksellaan uhkaa 1,2 miljoonan maassa elävän islaminuskoisen ja kristityn arabin oikeuksia. Synodi tähdentää uskonnon ja politiikan erottamisen tärkeyttä: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu" (Mt 22:21).

Kristittynä ja erityisesti Lähi-Idän kristittynä - tämä pätee yhtä lailla katolilaisiin, ortodokseihin ja protestantteihin - näen, että ajatusta luvatusta maasta ei voida käyttää perustelemaan juutalaisten paluuta Israeliin ja siitä seuranneita palestiinalaisten karkotuksia. Israelin valtion perustaminen 1948 ja Brittien mandaatin hallinnon alla olleen Palestiinan jakaminen arabien ja juutalaisten kesken Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1947 päätöslauselman mukaisesti on poliittinen, ei uskonnollinen asia. Se on historiallinen tosiseikka kuten sekin, että juutalaisia vainottiin Euroopassa ja he joutuivat kokemaan shoahin kauhut ja että he sitten päättivät tulla Palestiinaan ja rakentaa oman valtion. Palestiinan valintaa vaikutti muisto siitä, että siellä asui juutalaisia 2000 vuotta sitten. Heitä tuli suuria määriä, syttyi sota heidän ja arabien välillä ja he voittivat sodan. Sadattuhannet palestiinalaiset joutuivat jättämään kotinsa ja pakenemaan ympäröiviin arabimaihin Libanoniin, Syyriaan ja Jordaniaan. Joillekin israelilaisille paluu perustui Vanhan Testamentin lupauksiin maasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Jumala olisi suonut heille voiton arabeista ja mahdollisuuden palata.

Vanhasta Testamentista löydämme sodan Jumalan - Jumalan joka taistelee valitun kansansa rinnalle ja tuomitsee tuhoon kansansa vastustajat. Tämä ei ole kristinuskon Jumala. Me luemme Vanhaa Testamenttia Jeesuksen hengessä ja hänen opetustensa valossa. Jeesus ei antanut Pietarin edes vetää miekkaa esiin puolustukseksi. Jeesuksen opetuksen mukaan Jumala on rakkauden, rauhan, oikeudenmukaisuuden ja armon Jumala. Miten Jumala voisi taistella jonkun kansan rinnalla toista kansaa vastaan? Näin ajattelivat ehkä jotkut kristityt keskiajalla tai niin saattavat ajatella muslimiekstremistit, jotka väittävät että Palestiina on maa, jonka Jumala on antanut muslimeille ja on vastoin Jumalan tahtoa antaa palaakaan siitä Israelille. Tämä ei ole meille hyväksyttävää. Tällä ei ole mitään tekemistä sen Jumalan kanssa, jonka Jeesus ilmoitti meille.

Valittu kansa

Mitä tulee ajatukseen valitusta kansasta, on epäilemättä selvää, että kristillisessä teologiassa ja erityisesti Paavalin opetuksen mukaan ei ole enää yhtä valittua kansaa! Kristuksen kanssa ja Kristuksessa miehet ja naiset kaikista maista on kutsuttu Jumalan lapsiksi ja yhdeksi Kristuksen ruumiiksi.

Valittuna kansana oleminen ei ollut etuoikeus vaan missio: Vanhan Testamentin Israel oli Jumalan valitsema elämään pyhyydessä, julistamaan hänen nimeään kansojen keskuudessa ja valmistelemaan Messiaan tulemista. Paavali ei kiellä juutalaisten roolia pelastushistoriassa. Roomalaiskirjeessään hän kirjoittaa:

"Minulla on sydämessäni raskas suru ja lakkaamaton tuska. Toivoisin suorastaan, että itse olisin kirottu ja erotettu Kristuksen yhteydestä, jos se vain auttaisi veljiäni, oman kansani jäseniä. Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!" (Room. 9:2-5).

Mutta efesolaiskirjeessä hän julistaa, että Jeesus on yhdistänyt kaikki kansat yhdeksi kansaksi ja ruumiiksi:

"Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia, ympärileikkaamattomia -- niinhän teitä nimittävät ne, joita ihmisten tekemän leikkauksen vuoksi sanotaan ympärileikatuiksi. Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina." (Ef 2:11-18).

Kahden valtion ratkaisu

Israelin ja Palestiinan kysymyksessä joudumme kohtaamaan kaksi vastakkaista äärimmäistä uskonnollista ideologiaa: toisaalta juutalaiset äärimmäisyysaineksi,joiden mielestä Palestiina on Jumalan juutalaisille antama maa, josta he eivät luovuttaa palaakaan arabeille ja toisaalta muslimien äärimmäisryhmät, jotka sanovat, että Palestiina on muslimimaa, jonka Jumala on antanut arabien valloittaa ja siksi palaakaan siitä ei saa luovuttaa israelilaisille. Näitä vastakkaisia uskonnollisia ideologioita on mahdoton sovittaa yhteen eikä pysyvälle rauhalle ole edellytyksiä.

Synodi ottaa maltillisen kannan ja ehdottaa kahden valtion ratkaisua:
“Lähi-Idän maiden kansalaiset pyytävät kansainvälistä yhteisöä, erityisesti YK:ta, työskentelemään hellittämättä rauhanomaise, oikeudenmukaisen ja pysyvän ratkaisun löytämiseksi konfliktiin panemalla täytäntöön turvallisuusneuvoston päätöslauselmat ja ryhtymällä tarvittaviin lainsäädännöllisiin toimiin palestiinalaisalueiden ja arabimaiden alueiden miehityksen lopettamiseksi. Palestiilaisten tulee saada itsenäinen ja riippumaton kotimaa, jossa he voivat elää turvassa ja nauttia ihmisoikeuksien suojaa. Israelin valtio saa elää turvassa ja rauhan vallitessa omien kansainvälisesti vahvistettujen rajojensa puitteissa. Pyhä kaupunki Jerusalemin nostetaan sille kuuluvaan asemaan kolmen uskonnon - juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin - kaupunkina. Toivomme, että kahden valtion ratkaisu toteutuu eikä jää pelkäksi haaveeksi.Tuomitsemme väkivallan ja uskonnolliset ääriliikkeet. Tuomitsemme rasismin, antisemitismin, kristinuskon ja islamin vastaisuuden ja kehotamme kaikkien uskontojen edustajia kantamaan vastuunsa kulttuurien välisen vuoropuhelun edistämisessä meidän alueellamme ja koko maailmassa."

Vain vuorovaikutus ja valmius kompromisseihin - ei uskonnollisiin kuvitelmiin perustuva sota - voi johtaa pysyvään rauhaan Pyhässä Maassa.
 
+ Arkkipiispa Cyril S. Bustros
Newtonin eparkki

Neljässäkymmenessä vuodessa Jerusalemin kristitty väestö on kutistunut kolmannekseen. Ennusteen mukaan väestö vähenee edelleen seitsemän vuoden kuluessa puoleen. Tärkeimpiä syitä ovat taloudellisen tilanteen heikkous, Israelin toimista johtuva asuntopula,  ongelmat oleskelulupien saannissa sekä Israelin rakentaman muurin myötä tapahtunut Itä-Jerusalemin eristäminen muista kristittyjen asutuskeskuksista kuten Beetlehemistä, Beit Sahourista ja Beit Jalasta. 


Yusef Daherin (Jerusalem Inter-Church Centre) tuore raportti suomeksi.

Piispa Munib Younanin kannanotto, Jerusalem 30.9. 2010
Lähde: ELCJHL Newsletter October/November 2010.

Onko uskonto Lähi-Idän ongelmien syy vai voisiko se olla osa konfliktien ratkaisua?

Monet ovat päätyneet ensimmäiseen vaihtoehtoon. Syynä on se, että uskonnon negatiivinen puoli nousee yleensä aina esiin maailman mediassa kerrottaessa Lähi-Idän tilanteesta. Kovan linjan kannattajat pääsevät helposti uutiskuviin – kuten pastori Jones Floridasta uhatessaan polttaa koraaneja. He esiintyvät ehdottomina ja joustamattomina, eivätkä jätä sijaa kompromisseille. He valavat bensiiniä liekkeihin ja luovat kuvaa, että juuri uskonto on käynnissä olevien konfliktien ytimessä.

Onko ongelmana uskonto vai uskonnolliset ääriliikkeet?

Vastaus löytyy Raamatusta: Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. (1 Joh. 4:20). Kristinuskon ydin on rakkauden kaksoiskäsky: ihmisen tulee Jeesuksen opetuksen mukaan rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään (Matt. 22:37-40).  Jeesus ei kuitenkaan ollut ensimmäinen tai ainut opettaja, joka opetti rakkaudesta: käsky löytyy Toorasta ja islam opettaa samoin.

Ongelmana ei ole islam, kristinusko tai juutalaisuus vaan se, että jotkut ihmiset, jotka toimivat rakkauden käskyn vastaisesti väittävät edustavansa tai puolustavansa Jumalaa.  Rakkaus Jumalaa kohtaan kuitenkin näkyy juuri siinä kuinka kohtelemme lähimmäisiämme. Ihmiset, jotka väittävät puhuvansa Jumalan puolesta ovat ekstremistejä.

Kirjassaan ”Kun uskonnosta tulee pahuutta” (When Religion Becomes Evil) Charles Kimball kirjoittaa: ”Voit olla varma, että uskonto on vääristynyt irvikuvakseen silloin kun sen kannattajien toiminta  toimia kohtaan on tuhoisaa  ja väkivaltaista - silloin kun uskonto aiheuttaa kärsimystä lähimmäisille. Riippumatta siitä kuinka paljon tahansa uskonnolliset ihmiset väittävät rakastavansa Jumalaa tai noudattavansa uskontonsa määräyksiä, tällaisessa tilanteessa uudistus on välttämätön. Kääntäen, kun uskonto pysyy uskollisena alkulähteilleen, se pystyy aktiivisesti  uudistumaan ja vastustamaan näitä vääristymiä.”

Havaitsen toisen ongelman, johon Kimball viittaa: kun uskonnon valtavirran edustajat  - kristityt, juutalaiset ja muslimit ja erityisesti heidän johtajansa – eivät nosta ääntään perusarvoista, he antautuvat ääriainesten panttivangeiksi ja tulevat sillä lailla osaksi ongelmaa.

Siksi ratkaisu ei ole uskonnon ja politiikan erottaminen toisistaan. Uskonnon pitää ottaa vakavasti roolinsa poliitikkojen vartijana, kuten Dietrich Bonhoeffer sanoi.  Meidän täytyy uskonnollisina johtajina sitoutua tiiviisti vastustamaan näitä vääristymiä ja luoda kokonaisvaltainen näky elämästä erilaisuuden keskellä.

Mielestäni meidän tulee ottaa kolme askelta tuodaksemme uskonnon positiivisella tavalla osaksi julkista keskustelua. Uskonnon täytyy ottaa profeetallinen rooli sovinnon ja rauhantahdon levittäjänä ja kasvattajana.

Historiasta löydämme paljon esimerkkejä siitä, miten uskonto on hylännyt profeetallisen roolinsa ja tullut poliittiseksi ja alkanut tukea poliittisia vallanpitäjiä sen sijaan, että olisi säilyttänyt kriittisyytensä ja itsenäisyytensä. Näissä tilanteissa uskonto on vaiennut ja myötäillyt säilyttääkseen saavutetun statuksen ja etuoikeudet. Raamatun profeetat ovat esikuvia totuuden ja oikeuden puolustamisessa. Palestiinan-Israelin tilanne vaatii nyt profeettojen ääntä, joka puhuu Israelin turvallisuuden ja palestiinalaisten oikeuksien kunnioittamisen puolesta, jotta historiallinen sovinnon hetki voisi koittaa.

Edesmenneen paavi Johannes Paavali II:n mukaan ”ei ole rauhaa ilman oikeudenmukaisuutta eikä oikeudenmukaisuutta ilman anteeksi antamista”. Hänelle nämä eivät olleet tyhjiä sanoja: hän nöyryytti itsensä pyytääkseen anteeksi roomalaiskatolisen kirkon tekoja juutalaisia vastaan. Meidän valtiomiestemme ja uskonnollisten johtajiemme on syytä oppia häneltä tunnustamaan menneisyydessä tehdyt rikokset, että meillä olisi mahdollisuus aloittaa uudestaan.
Sovinto ei ole ainoastaan vihan puuttumista. Ihmisten täytyy myös oppia luomaan uusi yhteinen visio yhteisten arvojen pohjalta ja synnyttää uusi yhteinen tulevaisuuden toivo.

Tämän vuoksi rauhankasvutus on olennaisen tärkeää. Voimme aloittaa toteuttamalla Pyhän Maan uskonnollisten instituutioiden neuvoston suosituksen ja opettamalla toisista uskonnoista ilman vääristelyä ja ennakkoluuloja. Tätä edesauttaa käynnissä oleva hanke, jolla seurataan Palestiinan ja Israelin koulukirjojen sisältöä.

Uskonnolla voi olla myönteinen rooli käynnissä olevissa rauhanneuvotteluissa, jos uskonto painottaa, että Jumalan rakastaminen näkyy tekoina lähimmäisen hyväksi.

Toisenlaisten kielten, kulttuurien ja uskontojen kanssa eläminen vaatii taitoa. Sitä meidän täytyy opetella ja harjoitella pyrkien täydellisyyteen. Vain siten voimme toivoa että lapsemme jonain päivänä  voisivat nauttia loukkaamattomista ihmisoikeuksista ja uskonnollisista ja kulttuurisista vapauksista ja elää yhdessä toistensa kanssa rauhan vallitessa.  

Kristyillä on tärkeä tehtävä olla hiivana taikinassa Lähi-Idän maiden yhteiskunnassa. Vaikka kristinusko ei ole koskaan ollut valtauskonto alueella, sillä on tärkeä rooli ja todistustehtävä. Nyt kristittyjen pitää puolustaa moniarvoista kansalaisyhteiskuntaa, uskonnonvapautta ja keskinäistä kunnioitusta ja suvaitsevaisuutta. Kristityt on kutsuttu palvelemaan kaikki alueen asukkaita uskontoon, sukupuoleen ja poliittiseen kantaan katsomatta. 

Luterilaisen maailmanlitton presidentti ja Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan puhui Lähi-Idän katolisten piispojen synodille 21.10. 2010.  
.
Piispa Younan korosti, että kirkkokuntien ja uskontojen yhteiset ponnistelut rauhan ja keskinäisen yhteisymmärryksen vahvistamiseksi ovat keskeisiä, jotta rauha saavutettaisiin ja oikeus toteutuisi. Kirkot on myös kutsuttu taistelemaan työttömyyttä, sortoa ja köyhyyttä vastaan. 

Lähi-Idän kirkkojen neuvosto, Pyhän Maan uskonnollisten instituutioiden neuvosto ja Jerusalemin kristillisten kirkkojen johtajien yhteistyö ovat toivon merkkejä vaikeina aikoina. Vain yhdessä voidaan taistella vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta väkivaltaa, sortoa ja ääriliikkeitä vastaan.

Lue piispa Younanin puhe kokonaisuudessaan

Vatikaanissa järjestetyssä 200 katolisen pääasiassa arabimaailmasta tulevan piispan tapaamisessa piispat ottivat kristillisten seurakuntien johtajiksi voimakkaasti kantaa vastustaakseen Israelin jyrkentyvää politiikkaa ja toimintalinjaa.

Samalla piispat vetosivat kristittyihin, muslimeihin ja juutalaisiin Lähi-Idässä ja ympäri maailman  ja erityisesti muslmimienemmistöisissä maissa taistelemaan yhdessä Israelin ja Palestiinan konfliktin sydäntäsärkevän verilöylyn lopettamiseksi. Alue on ollut väkivaltaisen konfliktin kourissa jo 60 vuotta. Konflikti on ennen kaikkea johtanut kymmenientuhansien kristittyjen emigroitumiseen Palestiinasta.

Israelin ja Palestiinan konfliktiin ja palesiinalaisalueiden miehitykseen viitaten piispojen  24.10 julkistamassa lausunnossa todetaan että "Raamatun tulkintojen ja teologisten oppirakennelmien käyttäminen vääryyksien puolustelemiseen ei ole hyväksyttävää. Lausunto valmistelleen komitean työskentelystä vastannut Cyrille Salim Bustros (Newton, Massachusetts) totesi lisäksi omana näkemyksenään lehdistötilaisuudessa, että "viittaukset juutalaisille luvattuun maahan eivät voi olla peruste palestiinalaisten karkotukselle. Jumalan Pyhää Sanaa ei saa käyttää Israelin harjoittaman Palestiinan miehityksen perusteluna."
 
Lähi-Idän kristityt piispat puuttuivat suoraan epäkohtiin, joita he näkevät Israelin toiminnassa miehitetyillä alueella:

“Olemme panneet merkille Israelin-Palestiinan konfliktin vaikutuksen koko alueelle ja erityisesti palestiinalaisille, jotka kärsivät Israelin miehityksen seurauksista. Näitä seurauksia ovat liikkumisvapauden rajoitukset, palestiinalaisväestön rajaaminen muurin ja armeijan tarkastuspisteiden taakse, poliittiset vangit, kotien tuhoaminen, taloudellisen kehityksen sabotoiminen ja tuhannet pakolaisina asuvat ihmiset."

“Me tunnistamme sen turvattomuuden ja siitä johtuvan kärsimyksen, jonka keskellä israelilaiset elävät. Olemme pohtineet pyhän kaupungin Jerusalemin asemaa ja merkitystä. Meitä huolestuttavat ne yksipuoliset toimet, joilla muutetaan väestöryhmien tasapainoa. Ottaen huomioon kaiken tämän, näemme pysyvän ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttamisen ainoaksi pelastukseksi kaikkien alueen ihmisten parhaaksi."
 
Piispat vetosivat kansainväliseen yhteisöön - erityisesti YK:n - että se "järkähtämättä työskentelisi lopullisen rauhallisen ratkaisun aikaansaamiseksi ja YK:n Palestiinaa ja Israelia koskevien päätöslauselmien voimaan saattamiseksi. YK:n toivotaan ryhtyvän vaadittaviin toimiin, jotta Israelin miehitys arabimaiden Syyrian ja Libanonin alueilla lakkaisi.

Piispat totesivat, suhteista islaminuskoisiin ja juutalaisiin, että he ovat veijiämme ja sisariamme, jotka Jumala on tarkoittanut elämään yhdessä. Juutalaisiin vedotaan, jotta nämä pyrkisivät vaikuttamaan vallanpitäjiin, jotta kaikkien jokapäiväistä elämää varjostava polittinen konflikti saataisiin loppumaan. "On aika sitoutua toimimaan yhdessä oikeudenmukaisen pysyvän rauhan saavuttamiseksi." 

Piispat kehottivat kotoaan paenneita palestiinalaiskristittyjä pitämään yllä yhteyksiä kotiseutuun ja hoitamaan omaisuuttaan Palestiinassa. "Maa on osa ihmisen identiteettiä ja missiota sekä tärkeä tekjiä niille, jotka vielä asuvat Palestiinassa sekä niille, jotka jonain päivänä haluaisivat palata."

Israelin johtajat esittivät vastalauseen ehdotuksille, joita piispat tekivät. Paavi Benedictus XVI tutustui asiakirjaan hyväksyi sen todeten, että "Rauha on mahdollinen ja sitä on kiirehdittävä". Kannanotto odottaa vielä paavin kuurian lopullista käsittelyä.
 
Lähde: Palestine Chronicle. George S. Hishmeh, Washington D.C. Hishmehg@aol.com.

Kirkkojen maailmanneuvoston järjestämässä nelipäiväisessä konsultaatiossa Genevessä Sveitsissä etsittiin yhteisymmärrystä muslimien ja kristittyjen missiosta maailmassa. Neuvottelujen tuloksena ehdotettiin yhteisen kriisiryhmän perustamista työskentelemään uskontojen kannattajien kriisi- ja konfliktitilanteissa.

Konsultaatioon osallistui 60 huomattavaa islamilaista ja kristttyjä uskonnollista johtajaa ja tutkijaa. Neuvottelujen teema oli "Muutos paikallisyhteisöissä - muslimit ja kristityt rakentamassa yhteistä tulevaisuutta".

Yhteisesti hyväksytyssä lausunnossa osallistujat totesivat että "uskontoa usein käytetään vastakkainasettelun välineenä vaikka konfliktin todellisia syitä olisivat luonnonvarojen epätasainen jakaminen, sorto, miehitys ja epäoikeudenmukaisuus. Meidän on löydettävä keinot, joilla uskonto voidaan irroittaa konfliktista ja kääntää se uuteen rooliin, jossa usko tukee konfliktin ratkaisua ja halua oikeuden toteuttamiseen.

Julkilausumassa painotetaan kasvatuksen tärkeyttä ja uskonnonopetuksen roolia siinä, että kaikilla tasoilla tutustutaan myös toiseen uskontoon mielekkäällä ja tasapainoisella tavalla. Osallistujat esittivät toivomuksen, että Kirkkojen maailmanneuvosto, Maailman islamilaisen kutsun järjestö (World Islamic Call Society), kuninkaallinen Aal al-Bayt Instituutti (Jordania) ja konsortio "Yhteinen maailma" (Consortium of A Common Word) käynnistävät projektin, jonka puitteissa jaetaan kokemuksia ja hyviä käytänteitä koskien uskontojen rinnakkaiseloa moniarvoisissa yhteiskunnissa ja edistämään uskontojen vuoropuhelun ilmapiiriä erityisesti sosiaalisten ja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

Linkki julkilausumaan kokonaisuudessaan: Final statement

Lähde: Alkuperäinen dokumentti (englanniksi) © Kirkkojen maailmanneuvosto Kirkkojen maailmanneuvosto vaalii ja edistää kristittyjen yhteyttä uskossa, todistuksessa ja maailmanlaajuisessa palvelutehtävässä rauhan ja oikedenmukaisuden toteuttamiseksi maailmassa. Tämä kirkkojen välinen ekumeeninen yhteisö perustettiin vuonna 1948. Nyt sen jäseninä on 349 protestanttista, ortodoksista, anglikaanista ja muuta kirkkoa, jotka edustavat maailmanlaajuisesti yli  560 miljoonaa kristittyä. yli 110 maassa. Kirkkojen maailmanneuvosto toimii läheisessä yhteydessä roomalaiskatolisen kirkon anssa. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri on pastori, tohtori Olav Fykse Tveit Norjan luterilaisesta kirkosta. Järjestön päämaja on Genevessä Sveitsissä

Israelin matkoja mainostava Reijo Telaranta on kartassa, jolla kuvataan matkareitit vetänyt mutkat suoriksi: Gaza, Länsiranta ja Golan kuuluvat Israeliin. Palestiinalaisilla näköjään sitten ole poliiittisia eikä minkään maailman oikeuksia.

Lähde: http://www.reijotelaranta.fi