Lähde: Nabil Sha'ath, Haaretz

Mikä on Israelin hallituksen neuvottelutavoite rauhanneuvotteluissa? Pelataanko aikaa ja pr-peliä, jotta miehitysalueiden valloitus voisi jatkua häiriöttä? Mtiä vaatimukset juutalaisvaltion tunnustamisesta ovat? Hämäystä. Palestiinalaiset ovat jo tunnustaneet Israelin valtion ja neuvotteluja käydään siltä pohjalta.

Israelin ja sen puolustajien propagandan välittämissä viesteissä vaaditaan palestiinalaisten tunnustavan Israelin olemassaolon oikeuden. Samalla unohdetaan mainita, että tämä tapahtui jo 22 vuotta sitten. 17 vuotta sitten käynnistyneessä rauhanprosessissa tämä palestiinalaisten tunnustus Israelin valtiolle sai vahvistuksensa. Tuolloin palestiinalaiset hyväksyivät, että Israelin haltuun tulisi 78 prosenttia siitä maa-alueesta, joka oli ollut heidän isovanhempiensa hallinnassa.
Rauhan este kansainväliseltä kannalta on palestiinlaisalueiden laiton miehitys Israelin toimesta. Ongelmana on Israelin yksipuolisesti tehtailema "ratkaisu", joka loukkaa kaikkia mahdollisia palestiinalaisalueen suvereenisuuden määritelmiä. Samalla Israelin hallitus syyttää palestiinalaisia siitä, että nämä eivät ole valmiita luopumaan oikeuksistaan ja elämään alistettuina.

Benjamin Netanjahun yritykset siirtää maailman huomio pois Israelin räikeistä kansainvälisen lain loukkauksista on vain pr-temppuilua, jolla Israel yrittää ostaa aikaa ja viedä maa-alueiden anastuksen mahdollisimman pitkälle.
Kaikille tilannetta seuraaville on selvää, mikä Netanjahun startegia on: Hän välttää ryhtymästä vakaviin neuvotteluihin koskien rajoja, Jerusalemin asemaa ja pakoilaiskysymystä. Samalla hän yrittää pönkittää omaa asemaansa julkisuuden kautta. Kolmen kuukauden lähentymisneuvotteluissa ja tapaamisissa palestiinalaiset esittivät kantansa kaikkiin pysyvästi ratkaistaviin asioihin. Israel ei ole tehnyt ainuttakaan ehdotusta tai aloitetta. Kaikki mistä on viimeisten 22 vuoden aikana neuvoteltu on sysätty syrjään kun Israel on alkanut esittää uusia ennakkoehtoja rauhanneuvotteluille maailman mediassa.
Uusin Netanjahun esityksistä on kahden kuukauden jäädytys siirtokuntien rakentamiseen, jota vastaan palestiinalaisten 
antaa virallinen julistus, että Israel on juutalainen valtio. Toisin sanoen, Netanjahu vaatii palestiinalaisjohtoa kiistämään palestiinalaispakolaisten ja Israelin palestiinlaista alkuperää olevien kansalaisten oikeudet.

Tämän perusteella on helppo arvata, että kahden kuukauden jälkeen, seuraavan jäädytyksen ehtona olisi Jerusalmin tunnustaminen ikuiseksi ja jakamattomaksi Israelin pääkaupungiksi. Seuraavien kahden kuukauden kuluttua hän varmaankin vaatisi palestiinalaisia juutalaisten raamatullisen oikeuden hallita Juudeaa ja Samariaa, kuten hän yleensä kutsuu miehitettyä palestiinalaisaluetta. Näin jatkamalla, Israelilla olisi kuudessa kuukaudessa kaikki mitä se tavoittelee ja ajatus kahden valtion ratkaisusta olisi historiaa. 

Sen sijaan, että valmistaisi Israelin kansalaisia hyväksymään kahden valtion ratkaisuun perustuvan rauhansopimuksen, Netanjahu valmistaa maailmaa uuteen syyttelykierrokseen. Sen sijaan, että hän valmistelisi Israelin yhteiskuntaa hyväksymään jaetun ja avoimen Jerusalemin kahden valtion pääkaupunkina, Netanjahu vahvistaa, että Israelilla tulee olemaan koko kaupungin hallinta. Sen sijaan, että Netanjahu keskustelisi Jordanin laakson turvallisuusjärjestelyistä kansainvälisten joukkojen tukemana, hän pitää kiinni Israelin armeijan ylivallasta alueella. Eikä Netanjahu tietenkään halua jäädyttää laittomien siirtokuntien rakentamista palestiinalaisten maalle. Päin vastoin, hän tukee vahvasti niiden rakentajia, jotka ovat "sionistisia veljiä ja sisaria Juudeassa ja Samariassa". 

Netanjahu ei kunnioita neuvotteluprosessia, eikä kunnioita aikaisemmin sovittuja velvoitteita. Hän yrittää siirtää huomion pois sopimusten ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksista väittämällä, että palestiinlaisjohton on tunnustettava juutalaisvaltio. Tämä on epälooginen ja kohtuuton vaatimus ja ehto, jota Israel ei ole koskaan esittänyt ennen vuotta 2004. Ei myöskään Wye-joella, missä Netanjahu itse johti Israelin valtuuskuntaa. Israel ei myöskään koskaan ole esittänyt tällaista vaatimusta millekään muulle valtiolle - ei myöskään arabivaltioille, joiden kanssa sillä on rauhansopimus. Miksi kenenkään pitäisi tunnustaa Israel rodullisin perustein määrittyvänä valtiona? Kuinka se olisi kansainvälisen oikeuden mukaan edes mahdollista?

Palestiinalaisten vaatimuksina ovat kahden valtio ratkaistu 1967 rajojen mukaisesti, Jerusalem jaettuna avoimena pääkaupunkina, vapaa pääsy pyhille paikoille Jerusalemissa sekä pakolaiskysymyksen ratkaiseminen vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti. Konfliktin ratkaisun myötä Palestiina ja 57 arabi- ja muslimimaata tunnustaisi Israelin.
Jos Israelin johto ei arvosta stiä, että palestiinalaiset ovat jo tinkineet vaatimuksista koskien 78 prosenttia historiallisen Palestiinan aluetta ja että sillä olisi mahdollisuudet luoda pysyvät diplomaattisuhteet 57 maahan, on kysyttävä, onko Israelin hallituksen asettama rauhanneuvottelun tavoite todellakin rauhansopimuksen saavuttaminen vaiko vain ajan pelaaminen omalle valloituspolitiikalle?

Kirjoittaja on entinen Palestiinan ulkoministeri, joka on Fatahin kansainvälisten asioiden johtaja ja Palestiinan neuvotteluryhmän jäsen.

Lähde: Jonathan Cook TheNational/Jfjfp

Ulkomaailma ihmettelee, miksi Israelin on niin vaikea käynnistää aitoa rauhanprosessia. Syyksi epäillään uskonnollista ja äärioikeiston vaikutusvaltaa maassa ja siirtolaisten poliittista painoarvoa. Jonathan Cook epäilee, että syyt ovat paljon arkisempia: Israeliin on syntynyt sota- ja miehitystalous, jonka purkaminen käy erittäin kalliiksi.

Jo kuusi vuosikymmentä sitten, syntyi kolonialismiin perustuva talous, jossa kasvun moottorina oli laajeneminen palestiinalaisilta valloitetuille alueille. Palestiinalaisten maan, kotien, liiketoimien ja pankkitilien siirtäminen israelilaisten haltuun on prosessi, joka on jatkunut Israelin perustamisesta alkaen ja joka on kiihtynyt Länsirannan miehityksen ja siirtokuntien rakentamisen myötä. Israelin vaurauden kääntöpuoli on miljoonien palestiinalaisten köyhtyminen.

Virallinen Israel edellyttää kansainvälisen yhteisön ottavan vastuulleen korvausten maksamisen pakolaisille. Juutalaisväesön kannalta ongelmalliseksi muodostuu, että viidesosa maan kansalaisista on palestiinalaisia, jotka ovat edelleen Israelissa, mutta ovat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa. Vaikka Mahmud Abbas päättäisi allekirjoituksellaan rauhansopimuksessa mitätöidä ulkoisten pakolaisten oikeudet, hänellä ei ole edes teoriassa oikeutta tehdä sitä maan sisäisten pakolaisten puolesta. Rauhansopimus voisi juutalaisväestön näkökulmasta merkitä varsinaisen korvausvaatimusten hyökyaallon iskemistä koskien maan sisäisiä korvausvaatimuksia Israelin arabiväestöltä.

Vuonna 1967 käynnistyneen palestiinalaislalueiden miehityksen myötä syntyi uusia taloudellisia rakenteita, joiden purkaminen uhkaisi monien Israelin juutalaisten intressejä ja saa heidät siksi suhtautumaan varauksellisesti rauhan solmimiseen. Suurimipia hyödynsaajia ovat siirtokuntalaiset, jotka ovat nauttineet hallituksen tukiaisia ja verohelpotuksia, joilla valtio on tietoisesti houkutellut asukkaita Länsirannalle. Peace Now -järjestön arvion mukaan näiden etuisuuksien arvo vuositasolla on lähes 400 miljoonaa euroa. Siirtokuntiin on syntynyt nopeasti kasvavaa liiketoimintaa Länsirannan C-vyöhykkeelle, joka on otettu täysimittaisesti Israelin haltuun.  Erityisen kannattavaa on rakennusteollisuus, joka käyttää raakamaana palestiinalaisilta anastettua maata ilmaiseksi. Teollisuusyritykset, jotka ovat muuttaneet Länsirannalle käyttävät hyväkseen anastetun maan lisäksi halpaa palestiinalaista työvoimaa, veroetuja ja laiminlyötyä ympäristösäädösten valvontaa. Israelin matkailuteollisuus hyödyntää palestiinalaisten alueella Itä-Jerusalemissa ja Beetlehemissä olevat pyhät paikat oman liiketoimintansa raaka-aineeksi siten, että palestiinalaiset eivät saa osuuttaan matkailutulosta.

Tämä taloudellisten etujen verkko on kehittynyt "maanpesujärjestelmäksi", jota pyörittävät ministeriöt, valtion virastot ja sionistiset ryhmät. Maanpesutalous, jota poliittisista syistä on pyritty piilottelemaan, on synnyttänyt korruptiota Isreaelin hallitsevan luokan keskuudessa, joka on pyrkinyt jakamaan näin syntynee taloudelliset edut keskuudesssaan.

Miehitystilasta suorimmin Israelissa kuitenkin hyötyy Israelin puolustusvoimat. Ei ole pienintäkään epäilystä etteikö juuri armeija ole se, joka rauhan myötä menettää eniten. Armeijan ja turvallisuuselinten upseeristo on konfliktin myötä paisunut. Monimljoonaisen palestiinalaisväestön ympärivuorokautinen valvonta vaatii käsittämättömän suuret resurssit ja on yksi syy miksi maa saa taloudellista apua Yhdysvalloilta. Asevelvolliset tekevät likaisen työn Palestiinalaisalueille ja tarkastuspisteillä. Armeijan johtoportaasta on muodostunut yhteiskunnan yläluokka, joka siirtyy 40-vuoden iässä täydelle eläkkeelle armeijasta ja aloittaa uuden uran liiketoiminnan piirissä tai politiikassa. Monet työllistyvät hyvin palkattuihin tehtäviin turvallisuus- ja aseteollisuuden piirissä. Israelin erikoisosaamista on valvontateollisuus, joka ammentaa armeijan kokemuksista Länsirannalla ja Gazassa ja soveltaa uusia teknologioita väkijoukkojen valvontaan, hallitsemiseen ja kaupunkisodankäyntiin. Tällä osaamisella on rajattomat markkinat maailmalla. Ei ihme, että Israelin sotateollisuus on 3 miljardin euron viennillään maailman neljänneksi suurin asekauppias.

Rauha ja Palestiinan valtion perustaminen voisi poistaa perusteet Yhdysvaltojen talousavulta, romuttaa miehitystalouden kasvun dynamiikan, pakottaa palauttamaan anastetun maan ja luonnonvarat palestiinalaisten hallintaan ja supistamaan sotilasmenoja.  Osa siirtokunnista jouduttaisiin luovuttamaan palestiinalaisille kenties vastikkeetta samalla kun niiden asukkaat menettäisivät erityisetunsa. Näyttääkin siltä, että liian moni juutalainen Israelin kansalainen laskee rauhan tulevan aivan liian kalliiksi heille.

Monien maiden matkailuasiantuntijat ja kansalaisjärjestöt ovat kärjekkäästi arvostelleet OECD:n päätöstä järjestää hallitusten välinen matkailukonferenssi Jerusalemissa. Nyt konferenssi näyttää olevan vastatuulessa, kun Espanja ja Iso-Britannia ovat ilmoittaneet etteivät aio osallistua. Israelin matkailuministeri valottaa konferenssin järjestämistä Israelin näkökulmasta Haaretz-lehdessä.

Lähde: (c) Haaretz. Irit Rosenblum
Aikaisempi postaus: Ei matkailukonferenssia Jerusalemiin.

Iso-Britannia ja Espanja ovat päättäneet boikotoida OECD:n matkailukonferenssia, joka järjestetään kestävän matkailun teemalla lokakuussa Jerusalemissa. Palestiinalaiset painostavat Euroopan hallituksia boikotoimaan kestävän matkailun teema  konferenssia, joka normaalisti järjestettäisiin Pariisissa, mutta on nyt päätetty järjestää Jerusalemissa. Kyseessä on toinen kerta, kun konferenssi järjestetään mualla kuin OECD:n päämajakaupungissa Pariisissa.  Kyseiset maat eivät lähetä edustajia lokakuun 20.-22. päivänä järjestettävään konferenssiin, koska järjestämispaikka on Jerusalem. Asiasta kertoi matkailuministeri Stas Misezhnikov (Yisrael Beiteinu ).

"OECD:n virkailijat vaativat, että osallistujia ei viedä Itä-Jerusalemiin tai että konferenssi siirretään Tel Aviviin" Mesezhnikov kertoi. "Meille sanottiin, että jos suostumme ehtoihin, maat lähettävät useita edustajia. Ulkoministeriön kanssa käydyn neuvottelun perusteella päätimme hylätä ehdotuksen konferenssin järjestämisestä Tel Avivissa". 
  
Israel lupasi, ettei edustajia viedä Itä-Jerusalemiin ja että Itä-Jerusalemia ei edes mainita konferenssissa. Misezhnikov paheksuu, että näistä myönnytyksistä huolimatta palestiinalaiset jatkoivat painostustaan ja vaatimuksia konferenssin boikotoinnista.
  
"Palestiinalaiset haluvat luoda kuvaa, että he ovat luotettava neuvottelukumppani. Silti he jatkuvasti pyrkivät vahingoittamaan meitä kaikin tavoin." Misezhnikov sanoi. "Omasta puolestamme pyrimme vaikuttamaan suurlähettäisiin myönteisen ratkaisun aikaansaamiseksi ja päätimme pitää konferenssin riippumatta joidenkin maiden päätöksestä jättäytyä sieltä pois. Näitä miata ovat Iso-Britannia ja Espanja. "
  
"Tuomitsen voimakkaasti sen, että jotkut maat antavat periksi tällaisen uhkailun edessä" Misezhnikov totesi ja lisäsi: "Konferenssiin osallistuu 21 ministeriä, heidän avustajiaan ja osastopäälliköitä ja se pidetään suunnitellusti Jerusalemissa.  Konferenssi on voimakas viesti ja hyväntahdon osoitus meille siitä, että valtiomme kansainvälisesti tunnustettu pääkaupunki on Jerusalem".

Konferenssiin osallistuvat edustajat Itävallasta, Tshekistä, Tanskasta, Ranskasta, Saksasta, Etelä-Afrikasta, Alankomaista, Puolasta, Slovakiasta, Sloveniasta, Ruotsista, Sveitsistä, Virosta ja Turkista. 

Israelilla näyttää olevan yllättäviä haasteita kartografian alalla. Yhteistyökumppanimme Lontoosta kiinnitti huomiotamme karttaan, jota käytettiin Israelin matkailutoimiston mainoskampanjassa Lontoon maanalaisessa jonkin aikaa. Kampanja keskeytyi, kun kartasta tehtiin kantelu oikeuslaitokselle. Israelilaisversiota voi verrata vaikkapa CIA:n käsitykseen Israelin kartasta tässä.