Pyhä Maa
  • Pyhä Maa
  • Rauha
  • Ihmisoikeudet
  • Kirkko ja Israel
  • Matkailu
  • Blogit
  • Tietoa palvelusta
  • Postia ylläpidolle

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta

23/12/2016

 
Piispa Munib Younanin perinteinen joulutervehdys on taas luettavissa suomeksi Pyhä Maa-verkkopalvelussa. Englanniksi se löytyy Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon sivulta. 

Piispa Munib Younanin joulutervehdys 2016

Picture
Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Luuk. 1:37

Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella -- hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."


Salaam ja rauha teille Jerusalemista Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Viettäessämme joulua, Jumalan Sanan ihmiseksi tulemisen juhlaa, voimme jättää kaikki maailman murheet taaksemme. Muutaman päivän ajan voimme keskittyä muistelemaan Joosefin ja Marian, Jeesuksen, paimenien, enkelien tarinaa ja muistamaan tietäjiä, jotka seurasivat tähteä Jeesuksen luo. Jeesuksen ihmeellinen tarina täyttää mielen ja valloittaa sydämen niin että hetkeksi voimme unohtaa arjen huolet.

Aivan liian pian, kun lahjat on jaettu, joulupuu korjattu pois ja jouluvalot sammutettu, maailma palaa entisille uralleen täynnä epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa ja äärimmäisiä terroritekoja, jotka ovat tulleet jo aivan liian yleisiksi.

On suuri siunaus, että saamme kokoontua viettämään Vapahtajan syntymäjuhlaa ja viettää aikaa ystävien kanssa, perhepiirissä ja ylistää Jumalaa seurakunnissamme. Samalla joudumme myös kysymään, onko joulu vain poikkeus normaalista tai jopa pakoa todellisuudesta, joka kestää vain hetken verran. Onko se vain suuri juhla, vai onko siinä tärkeämpi viesti elämäämme ja maailmalle?

Tänä vuonna sota, terroriteot ja väkivalta ovat kiihtyneet äärimmilleen ja pahuus on valloillaan. Tätä kirjoittaessani olen joka päivää saanut kuulla uusista hirvittävistä tapahtumista. Kristittyjen sisarten ja veljien murha Kairossa, terroriteot Istanbulissa ja Karakissa sekä Alepossa jatkuva kauhu ja hävitys. Aivan hetki sitten kuulimme iskusta joulutorille Berliinissä. Samalla kun iloiten odotamme joulua ja ilosanoman tuojaa, saavat nämä kauhut ja pahuus epäilemään, voiko maailmassa enää olla rauhaa, sovintoa, ihmiskunnan rauhanomaista yhteiseloa kaikessa moninaisuudessaan.

Siksi valitsin tänä jouluna aiheekseni Luukkaan evankeliumin viestin: “Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Enkelin viesti jouluyönä kertoo, mikä on meidän murtumattoman toivomme voimavara ja perusta tässä rikkinäisessä maailmassa - se ei ole mikään haihtuva haavekuva.

Kun enkeli puhui Marialle ja kertoi että hänestä tulee pyhän lapsen - Jumalan Pojan - äiti, Maria ei ensin saattanut uskoa sitä. Hän ei voinut ymmärtää, että hän yksinkertainen nainen voisi olla “jumalansynnyttäjä” - theotokos. “Kuinka se on mahdollista, kun olen vielä neitsyt?” Enkeli vakuutti hänelle: “Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”

Helposti sivuutamme joulukertomuksessa tämän lyhyen ja merkittävän toteamuksen ja se jää muiden tuttujen kertomuksen osien varjoon. Se kuitenkin kaikkien joululaulujen, tarinoiden ja perinteiden tyhjentävä kiteytys ja yhteenveto. Jos Jumalan poika syntyi seimeen, paimenet ja matkustajan kaukaa idästä kutsuttiin häntä palvomaan, hän vältti kuninkaan vainon - kaikki tämä ennen kuin hän uhrautui ristillä meidän puolestamme - silloin todellakin: Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta.

Joitakin päiviä sitten vierailin kirkkojen johtajien kanssa Jordanian kuninkaan luona, kun hän halusi toivottaa meille hyvää joulua. Se oli meille ilon ja rauhan sekä uskontojen välisen kunnioituksen ja suvaitsevaisuuden hetki. Sen jälkeen kuitenkin kuulimme uutisen terrorihyökkäyksestä kristtyjen kylään Karakissa. Se sumensi jouluilomme ja sai meidät suorastaan vihaisiksi. Kysyimme itseltämme, kuinka tällaista voi tapahtua? Missä on rauhan, laupeuden  ja oikeudenmukaisuuden Jumala?

Sama tunne valtasi meidät 3. Adventtisunnuntaina kuullessamme hyökkäyksestä Pyhän Markuksen katedraaliin Kairossa. Oli tuskallista ajatella kristittyjä sisarten ja veljien kohtaloa, kun monissa kirkoissamme vietimme sunnuntaita, jonka teema on “gaudete” - iloitkaa! Tuo hyökkäys ei kuitenkaan kohdistunut pelkästään kristittyihin vaan koko Egyptin yhteiskuntaan. Se oli myös hyökkäys ihmiskuntaa ja Jumalaa vastaan. Vaikka hyökkääjät väittävät olevansa Jumalan asialla, he todellisuudessa tekevät syntiä sekä Jumalaa koko ihmiskuntaa vastaan.

Jerusalemista teimme vierailun koptikirkon paavi Tawadroksen luo Kairoon. Mukana oli myös Jerusalemin islamilaisen yhteisön mufti. Kerroin Tawadrokselle että ihailemme heidän kamppailuaan ja sitä miten koptit marttyyreinä todistavat Herrasta Kristuksesta paitsi sanoilla, myös ruumiillaan ja verellään. Vaikka emme hae marttyyrin kohtaloa, nämä kristityt, jotka viattomina kärsivät ovat nykyajan todellisia marttyyreitä ja pyhimyksiä.

Säikyttävätkö nämä tapahtumat Lähi-Idän kristityt niin että heidän todistuksensa ei enää kuuluisi? Ei voi sanoa, etteikö näillä kammottavilla tapahtumilla olisi vaikutusta. Toisaalta me Lähi-Idän kristityt joudumme miettimään kutsumustamme yhteisönä ja rooliamme rauhan edistäjinä alueella.

Uskon että vastaus on selvä. Arabikristittyjen tehtävä on sama kuin kaikilla uskonveljillään: Julistaa rohkeasti rakkauden evankeliumia omalla paikallamme. Sorron, väkivallan, terrorismin ja sotilaallisen miehityksen keskellä emme saa jättää paikkaamme. Meidän tulee seurata Marian esimerkkiä, joka päätti mahdottoman edessä uskoa Jumalan sanansaattaja ja seurata Jumalan kutsua. Samoin Maria, mekin saamme sanoa kun koko maailma näyttää olevan meitä vastaan: “Jumalalle mikään ei ole mahdotonta.”

Tosiasiat eivät ruoki optimismia sen paremmin maailmassa kuin Lähi-Idässäkään. Itsekkyyden, rajojen vetämisen, erottelemisen ja suvaitsemattomuuden huudot voittavat ne äänet, jotka vetoavat tarpeeseen tukea oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja yhdessä elämistä. Kuinka käy rauhanprosessin? Eteneekö ranskalaisten aloite? Kuinka käy Jerusalemin? Poliitikot, professorit ja saarnamiehet puhuvat rauhansopimuksista, mutta oikeus ja todellinen rauha puuttuu heidän puheistaan. Joulu tulee ja lauletaan rauhasta maan päällä; kuka olisi valmis panemaan itsensä likoon, että siitä tulisi joskus todellisuutta?

Minun täytyy olla rehellinen ja tunnustaa, etten näe paljon mahdollisuuksia rauhalle. Kun lähestymme Palestiinan miehityksen 50-vuotispäivää ja muistamme 100-vuotta sitten tehtyjä Sykes-Picot’n  sopimuksia ja Balfourin julistusta, rauha on tuntuu olevan kauempana kuin koskaan. En haluaisi olla tuomiopäivän profeetta, mutta näyttää siltä että olemme voimattomina jääneet suurten mahtien kamppailun keskelle. Olemme niin voimattomia että aina emme edes pysty puhumaan rauhan puolesta.

Vaikka en olekaan optimisti enkä näe merkkejä rauhasta, joulu antaa silti minulle toivoa. Kun joulu tulee, emme pakene ankeaa todellisuutta, mutta hiljentyessämme jouluun muistamme että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Rauhan ruhtinas syntyi maailman toivottomuuteen ja toivottomana aikana. Silloinkin kun kaikki näytti menevän väärin, Jumala voima oli suurempi kuin poliitikkojen. Niin synkältä kuin tilanne maailmassa näyttääkin, minun toivoni on Immanuel, Jumala kanssamme, maailman valo. Silloin kun meidän tiemme vie umpikujaan, lähtekäämme kulkemaan Jumalan teitä - emme omiamme.

Siksi myöskään kirkko ei saa unohtaa profeetallista tehtäväänsä. Sen on puhuttava rauhan, oikeuden ja sovinnon puolesta. Kirkon on julistettava että mahdoton tulee mahdolliseksi. Samoin kuin seimen lapsi yllätti Marian ja Joosefin, Jumala yllättää meidät rauhallaan joka on täynnä rakkautta, sovintoa ja oikeudenmukaisuutta ja ylittää ymmärryksemme.

Vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut mahdottomalta, että paavi ja luterilainen piispa tulevat yhteen rukoilemaan uskonpuhdistuksen muistopäivänä ja allekirjoittamaan sovinnollisen julkilausuman katolisten ja luterilaisten suhteista. Kuitenkin minulla oli kunnia Luterilaisen maailmanliiton puheenjohtajana osallistua paavi Franciskuksen sekä LMN:n pääsihteeri pastori Martin Jungen kanssa rukouspalvelukseen Lundissa ja Malmössä 31.10. Tämä Vatikaanin ja LMN:n yhdessä järjestämä tapahtuma oli historiallinen sovinnonteko kirkkojen välillä. Se avasi uuden sivun luterilaisten ja katolilaisten suhteisiin ja vuoropuheluun. Mikä kerran 500 vuotta sitten oli mahdotonta, oli nyt tullut mahdolliseksi. Ehkä tämän olisi pitänyt tapahtua aikaisemmin? Nyt kuitenkin tunnustamme, että se ei ole meidän ansiotamme. Yhteyden muodostamisen sai aikaan Pyhä Henki. Myös Hän joka tuli ihmiseksi maailmaan ja uhrasi itsensä puolestamme rakastaa meidän kirkkojamme ja haluaa että elämme keskinäisessä kunnioituksessa ja yhteydessä keskenämme. Siksi meillä on syytä juhlia yhteyttä keskenämme sillä yhteyttä me haemme - emme yhdenmukaisuutta. Tärkeintä että todistuksemme kuullaan yhtenä pyhänä ja yhteisenä apostolisena kirkkona.

Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta on se viesti, jota kirkko julistaa jouluna ja josta kirkot muistuttavat maailmalle joulun jälkeenkin. On monia asioita, joita maailma pitää mahdottomina, mutta Jumala sanoo että ne ovat todellisuutta ja mahdollisia. Rauha on mahdollinen. Oikeudenmukaisuus on mahdollista toteuttaa. Maiden ja kirkkojen erimielisyyden on mahdollista sovittaa. Tasa-arvo on mahdollinen. Yhdessä eläminen monimuotoisuuden keskellä on mahdollista. Tarvitsee vain katsoa Betlehemin seimelle nähdäkseen että Jumala rakkaudessaan Jeesuksen Kristuksen kautta tekee mahdottoman mahdolliseksi.

Toivossa me luterilaiset vietämme joulua ja katsomme uuteen vuoteen 2017, joka on reformaation merkkivuosi. Tulkaamme paimenten tavoin seimen äärelle ja antakaamme joulun ilon ja toivon lähteiden kummuta sisältämme, kun Jumalan rakkaus säteilee seimeltä. Rakastakaamme Herraamme Jeesusta, jonka kohtaamme suloisena seimen lapsena ja on lähellä meitä ja tuo valon maailmaan! Jakakaamme hänen rakkautensa valoa maailmaan.

Merry Christmas - Frohe Weihnachten - Gud Jul - Hyvää Joulua - Feliz Navidad

Kul sane wa intou salmeen!

Jumala siunatkoon joulumme ja tulevan vuoden.

Piispa Munib Younan
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko
Jerusalem

Kuka vierittää pois kiven?

2/4/2015

 
Picture

2015 pääsiäistervehdys Jerusalemista


Kuka vierittää pois kiven?
Mark 16:1-8


Piispa Tri Munib A. Younan
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko


Halleluja! Kristus nousi kuolleista; totisesti nousi! Halleluja!



Pääsiäissunnuntai - ylösnousseen Herramme juhla - on todella myös Jerusalemin kaupungin juhla. Tänään kristityt ympäri maailman muistellessaan Herramme ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta ajattelevat myös Jerusalemia. Kun kerrotaan ylösnousemuksesta, puhutaan ylösnousemuksen kaupungista Jerusalemista. Myös täällä Jerusalemissa muistamme pitkää kärsimyksen viikkoa ja ristiinnaulitsemista ja sen jälkeen yhdymme ylösnousemuksen riemuun sisarten ja veljien kanssa ympäri maailman. Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus tuo toivon koko maailmalle. Meille jerusalmilaisille se on toivon sanoma, joka rohkaisee ja vahvista meitä niiden esteiden ja vastoinkäymisten keskellä, joita joudumme kohtaamaan Lähi-Idässä näinä päivinä. Ylösnousemuksen riemu, toivo ja luottamus pitää meidät vaikeuksista huolimatta Pyhässä Maassa.


Evankeliumistekstistä ilmenee, että kolme naisopetuslasta menivät pitkänperjantain tuskan ja kyynelten jälkeen varhain sunnuntaiaamuna haudalle. Miehet olivat häipyneet. Usein kaikkein vaikeimmissa tilanteissa kuten syntymässä, sairauden kohdatessa ja kuoleman lähestyessä, juuri naiset ovat läsnä. Tuonakin aamuna, juuri naisilla oli voima ja tahto osoittaa huolenpitoa ja ottaa vastuu Jeesuksen ruumiin voitelusta. Vaikka aurinko oli noussut, yön synkkyys ja ahdistus yhä varjostivat heitä. Heidän lähestyessään hautaa, mieleen nousi tärkeä kysymys: "Kuka vierittää pois kiven haudan suulta?"

Kun vierailee Pyhän Haudan kirkossa, saa hyvän kuvan siitä, millainen ongelma kiven vierittäminen varmasti oli naisille. Koptien ja syyrialaisortodoksien alueella kirkossa on nähtävänä hautoja, jotka vastaavat sitä johon Jeesus haudattiin. Haudat oli tarkoitettu kolmelle ruumiille ja sisäänkäyntiä sulkemassa oli hyvin suuri kivi. Juuri tätä Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ajattelivat lähestyessään hautaa: "Kivi on hyvin suuri ja meitä on vähän. Sotilaat ovat asettaneet kiven eikä meillä ole valtuuksia siirtää sitä. Kuka voisi vierittää kiven pois?" 

Tavallaan tämä on ajankohtainen meille Lähi-Idässä nykyäänkin. Kuka vierittää pois kiven, joka on saanut terrorismin, ääriajattelun ja väkivallantekojen muodon. Kivi edustaa kristittyjen ja monien etnisten ja uskonnollisten ryhmien vainoa. Kuka vierittää pois kiven, joka saa antisemitismin ja islamiin kohdistuvien epäluulojen muodon? Miehitysvalta, eristysmuuri ja oikeuksien loukkaukset ovat kivi, joka estää meidän kulkumme. Meitä on vain vähän ja esteet ovat suuria. Kuka vierittäisi kiven hautakammion ovelta?


Tässä mielessä voimme varmasta asettua pääsiäisaamun naisten asemaan. Päivittäin kuulemme hirvittäviä kertomuksia kristittyjen vainoista Irakissa, Syyriassa ja Libyassa. Näemme sen ääriliikehdinnän aallon, joka nousee Lähi-Idän kysymyksiin sovelletun virheellisen politiikan aiheuttamassa valtatyhjiössä. Jumalan nimeä käyttävät tappavat Jumalan kansaa. Nähdessämme kauhun kuvia koko ruumiimme vapisee ja hiljennymme neuvottomina. Kuin naiset haudalla, meiltä loppuvat sanat. Voittamattomien esteiden ja selittämättömien asioiden edessä olemme voimattomia ja pelokkaita. Kuka vierittäisi pois kiven?


Tottakai monella on paljonkin sanottavaa Lähi-Idän tilanteesta. Artikkeleita kirjoitetaan ja konferensseja järjestetään. Poliitikon, toimittajat, teologit ja televisiojuontajat kaikki tarkastelevat kiveä kysellen kuinka suuri se on. Minkä muotoinen kivi on? Kuka asetti kiven siihen? Puhutaan paljon solidaarisuudesta, mutta suuri huolemme on että kaikki tämä jää puheeksi eikä kukaan meistä voi tehdä juuri mitään vainottujen kristittyjen sisarten ja veljien tai muiden vainottujen auttamiseksi. Varmasti Irakissa, Syyriassa, Nigeriassa ja Pakistanissa kysellään, kuka lopettaa kaiken tämän ja nujertaa ääriainekset. Kuka korottaa äänensä, kun Jumalan kuvaa häväistään lähimmäisessämme? Kuka pelastaa meidät?



Israelin-Palestiinan konflikti on isompi kivi tiellämme kuin koskaan. Joidenkin mielestä tämän kiven siirtäminen ei edes ole kovin kiireellinen tehtävä. Jotkut ovat sitä mieltä että kiveä on mahdotonta vierittää: tasa-arvo ja rauha jäävät pelkäksi haaveeksi. Monien mielestä vain sotilaallinen riittää vierittämään pois kiven. Milloin konflikti on pystytty lopettamaan sotilastoimin? Ovat aseet joskus tuoneet todellisen ja kestävän rauhan ja oikeudenmukaisuuden? Luovatko panssarivaunut ja ammukset elämää?

Naiset pääsiäisaamuna eivät käyttäneet sotilasvoimaa - eivät myöskään mediavaltaa, eivät tieteellisiä asiantuntijoita kiven vierittämiseen. He tulivat palvelemaan sitä joka oli heille rakas. Kun he tulivat paikalle, he yllättyivät ja järkyttyivät sillä suuri kivi oli jo vieritetty pois haudalta.


Suuri kivi oli jo vieritetty pois haudan suulta! Tämä on toivon sanoma meille tänäkin päivänä. Me jotka suremme kohtaloamme Lähi-Idässä murheen vallassa olemme kuin nuo surun varjossa kulkevat naiset pääsiäisaamuna. Suru ja pelko painaa meitäkin ja odotamme näkevämme suuren kiven. Tiedämme miten todellisuutemme on kuolemaa, ääriliikkeitä, väkivaltaa ja oikeuksien riistoa tässä maailmassa. Emme voi ummistaa silmiämme miehitysvallalta, erottelumuurilta tai epäoikeudenmukaisilta käytännöiltä joihin törmäämme. Kuka meille vierittää kiven pois?



Hyvä sanoma on että elävä Jumala on jo vierittänyt pois kiven sydämissämme ja elämässämme. Ylösnousemuksen voimassa se haudan suulla oleva kivi, jota meille edustaa ääriajattelu, terrorismi ja sorto on jo vieritetty pois. Vääryyden vallat eivät voi enää hallita meitä. Ylösnoussut Kristus voimasuuruudessaan on hävittänyt kaikki esteet ja antaa meille yltäkylläisen elämän. Ei ole kiveä meidän ja ylösnousseen Herramme välillä. Niillä jotka voivat kyllä tappaa ruumiin, ei ole mitään valtaa meihin sillä tiedämme, että he eivät voi nujertaa hengessä vaeltavaa ylösnousemuksen kansaa.


Yhdyn Jerusalemin katolisen kirkon emerituspatriakka Michel Sabbahin sanoihin: "Nyt on marttyyrien todistuksen aika." Marttyyrius ei tarkoita että annamme itsemme alttiiksi teurastettavaksi vaan että me halulla uhraamme tahtomme ja sydämemme samoin Kristus uhrasi itsensä kertakaikkisesti koko ihmiskunnan puolesta. Arkkipiispa Romero sanoin: "Vatikaanin toisen konsiilin mukaisesti kaikilla ei ole kunniaa vuodattaa vertaan uskonsa tähden tai tulla surmatuksi. Jumala kuitenkin kysyy meiltä kaikilta marttyyriuden henkeä että olisimme valmiita uhrautumaan uskomme tähden vaikkei Herra antaisikaan meille mahdollisuutta antaa tätä uhria."

Vaikea tilanne Lähi-Idässä ei saa olla meille epätoivon ja murheen aikaan. Sorron, väkivallan ja Lähi-Idän levottomuuksien keskellä meidän täytyy nousta ja kysyä itseltämme: "Kuinka voin olla Ylösnousseen elävä todistaja?" Meidän Lähi-Idän pitkän pitkän perjantai jälkeen muistutan sisaria ja veljiä 2. korinttolaiskirjeen sanasta (4:8-10): 


"Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin."

Nyt ei ole aika tukeutua ääriajatteluun tai luottaa niihin, jotka haluavat turvautua väkivaltaan sisaria ja veljiä kohtaan. Nyt meidän tulee uskoa ylösnousemukseen, jonka voima voi muuttaa hylkäämisen hyväksynnäksi. Hyvyyden voima voittaa ylösnousseessa Kristuksessa pahan, rakkaus vihan, valo pimeyden ja elämä kuoleman. Nyt meidän tehtävämme on olla ylösnousemuksen todistajia.

Yksi tällainen elävä todistaja on Koptikirkon paavi Tawadros II. Kun terroristit surmasivat 21 koptikristittyä Libyassa, paavi Tawadros opetti että nyt ei ole koston aika. "Tuomitsemme nämä pahuuden teot, mutta olemme valmiit anteeksiantoon syyllisille samoin meillekin on annettu anteeksi." Paavi Tawadros on todistaa, miten usko ylösnousemukseen voittaa kuoleman vallan.

Jotkut sanovat että tämä kertoo pelkästään heikkoudesta. Jotkut protestoivat, että niille, jotka antavat anteeksi, osoittavat armahtavaisuutta ja todistavat rakkauden evankeliumista, ei jää käteen mitään millä puolustaa itseään. Jotkut jopa syyttävät meitä voimattomasta fatalismista. Ylösnousemuksen sanoma ei kuitenkaan kerro heikkoudesta vaan rakkaudesta kumpuavasta rakkauden ja anteeksiantamuksen voimasta. Kristus on jo voittanut pahan vallan, sorron, riiston ja kuoleman ja antanut kaikille elämän. Jumala valitsi sen mikä maailmassa on hulluutta saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. (1 Kor 1:27) sillä tämän maailman viisaus on Jumalan silmissä hulluutta (1 Kor 3:19).

Kuka vierittäisi pois kiven? Lähi-Idän äärimmäisiä ideologioita ja uskonnon varjolla harjoitettua vallankäyttöä vastaan ei tarvita äärimmäisiä sotilaallisia voimakeinoja. Me tarvitsemme rakkautta, armeliaisuutta ja anteeksiantoa; sellaista jota kärsivä koptikirkkoa on osoittanut. Me tarvitsemme sellaisia ylösnousseen todistajia, jotka monien sukupolvien ajan ovat uskossa rakentaneet kirkkoa. Me tarvitsemme sitä lempeää rakkautta, joka ilmenee ristillä ja tyhjällä haudalla - itsestään luopuvaa, uhrautuvaa rakkautta koko maailman puolesta. Meidän pääsiäisemme on tällaisen rakkauden ja toivon juhla. Tämä uhrautuva rakkaus ja elävä todistus voivat herättää Lähi-Idän uuteen rauhan, oikeudenmukaisuuden, vapauden ja tasa-arvon aikaan.



Kuka vierittää kiven pois haudan suulta? Kuluneina vuosina ja erityisesti viikkoina monien on helppo samaistua Mariaan, Salomeen ja Magdalan Mariaan. Ympäri maailman ihmiset ovat neuvottomia katsoessaan Lähi-Idän tilannetta. Monet teistä ovat sanoneet minulle: "Kerro nyt piispa, kuka vierittää kiven pois!" Tunnustan että minulla on epäilyksen hetkeni. Pimeys on liian syvä ja kivi liian suuri. On päiviä jolloin voimme vain katsoa ristillä riippuvaan kuolevaan Jeesukseen. Maailmamme elää todellista pitkää perjantaitaan.

Mutta hyvä ihmiset: Tarttukaa ylösnousemuksen toivoon! Katsokaa aina tyhjään hautaan ja luottakaa ylösnousseeseen Kristukseen. Jumala ei ikinä anna minkään kiven murskata meidän uskoamme. Jumala ei voi jättää poliitikkojen ja maailman johtajien sydämiä kylmiksi ja antaa heidän vain hamuta lisää valtaa itselleen. Koska Kristus on ylösnoussut, kansat eivät jää ikuisesti sotimaan toisiaan vastaan. Koska kivi on vieritetty, Jumala tekee työtään kaiken aikaa avatakseen poliitikkojen silmät, vahvistaakseen kirkkoaan ja maailmaa - samoin kuin Hän voimallaan aukaisi haudan salvat.

Ylösnoussut Herramme tekee työtään Lähi-Idässä ja kristittyjen keskuudessa kaikkialla maailmassa. Hän on kutsunut meidät eläviksi ylösnousemuksen todistajiksi. Siksi tervehdin teitä sillä tervehdyksellä, joka on kaikunut Jerusalemissa jo tuhansien vuosien ajan: 


Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!

Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!
Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!


Al Masih Qam!  Haqan Qam!

 المسيح قام             حقاً قام

كل عام وأنتم وعائلاتكم بألف خير

Piispa Munib Younanin pääsiäistervehdys 2014

19/4/2014

 
Picture
Rauha teille (Joh 20:19)

Sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa,

Salaam ja rauhaa teille Jerusalemista Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Jeesus sanoo Tuomaalle ylösnousemisensa jälkeen: ”Rauha teille.”

Read More

Lähi-Idän kristittyjen ristiinnaulitseminen

16/1/2011

 
Yusef Daher – 15. tammikuuta 2011

Kaksi joukkomurhaa - toinen Bagdadissa loppuvuodesta ja toinen Aleksandriassa uutenavuotena - saivat Lähi-Idän kristityt jälleen hätääntymään. Kansainvälisessä yhteisössä, mutta erityisesti arabimaailmassa hallituksille, puolueille ja ja poliittisille kommentaattoreille aiheesta tuli arka kysymys, josta vastuuta koetettiin vierittää milloin millekin taholle. Molemmat joukkomurhat tapahtuivat hetkenä, jolloin Vatikaani oli katolisen kirkon puolesta tarttunut asiaan ja Lähi-Idän synodissa paneutunut alueen kristittyjen asemaan. Synodin luonnostelemia suosituksia oltiin juuri julkaisemassa. Oli kuin olisi ennustettu, pelätty ja koettu välttää sitä mikä osoittautui väistämättömäksi. Tuskin olivat synodin osanottajat päässeet kotiinsa Rooman matkaltaan, kun helvetti pääsi valloilleen.

Tapaukset aiheuttivat hämmennystä myös muslimi- ja arabimaailmassa. Siellä monet hätääntyivät ja siirtyivät puolustuskannalle tuntien avuttomuutta. Hallitukset lupasivat resursseja kristittyjen suojelemiseksi. Niitä häiritsi kritiikki, joka väitti että ne eivät olleet tehneet tarpeeksi ja että olisi syntynyt hallitsematon tilanne.

Kommentaattorit avasivat ikkunoita julkisuudelta piilossa olleeseen todellisuuteen kertoen myös omista kokemuksistaan. Osa halusi syyttää uskontoja tai uskonnollista hulluutta toisten pureutuessa  syvällisemmin yhteiskunnan rakenteellisiin kysymyksiin ja koulutukseen. Eräs heistä kuvasi, että kristittyjä ja arabikristittyjä pidettiin luonnostaan saastaisina ja vääräuskoisina omissa yhteiskunnissaan. Egyptin maaseudulla oli tapana, että kristityn tuli nousta aasinsa ratsailta kohdatessaan muslimeja tiellä.

Onko nykyisissä tapauksissa kysymys uskonnollisesta kannasta vai ajaako tapahtumia poliittinen agenda? Kuinka kauan tämä henki oli kätkettynä? Mitkä tabut ovat estäneet asioiden käsittelemisen ja mistä löytyvät parannuskeinot, kysyttiin.  Jotkus kyseenalaistivat uskonnon ja uskon eron kuvaten uskontoa ihmisten mielentilaksi, joka on negatiivisen käyttäytymisen taustalla samalla kun uskon ajatellaan ole kaikessa käsittämättömyydessä Jumalaa opetuksia ja sanomaa etsivänä spiritualiteettina positiivisempaa ja ylevämpää.  Facebookissa ja monissa keskusteluissa havaitsin, että uskonnollisten kirjoitusten manipulointi ja käyttäminen  oman vihan perusteluna ja kiihotukseen toista uskontoa vastaan on keskiössä. Toiset koettivat väistää ongelmaa toteamalla, että elämme yhdessä tapahtuipa mitä tahansa.

Ainakaan vanha tabu koskien sortoa ja sorron kohteena olemista ei ainakaan toiminut. Kuulin kirkossa ja katsoin netistä videoita,  joissa uskonnolliset johtajat esittivät uhkauksia ja uhkavaatimuksia.

Samaan aikaan uuden vuoden alussa sudanilaiset kristityt juhlivat kaduilla edessä häämöttävää vapautumista Pohjois-Sudanin vallasta ja historiallisesta yhteydestä osana Sudanin valtiota. He saavat nyt maistaa vapautta vieraan uskonnon määräämästä lainsäädännöstä .  Maailma alkoi tajuta, että Etelä- ja Pohjois-Sudan eivät alunalkaenkaan kuuluneet yhteen.

Irakissa kristityt pakenevat pohjoiseen kurdien syliin ja heitä asutetaan kiistanalaisille alueille välimaastoon elleivät he pakene maasta diasporaan.  Heitä ajetaan kodeistaan maan keskiosista sekä Bagdadista ja Basrasta esittämällä erilaisia uhkauksia.  He joutuvat jättämään kotikaupunkinsa, joissa he ovat asuneet satoja ja tuhansia vuosia.  Palestiinalaiskristityt häädetään Jerusalemista osana Israelin toteuttamaa etnistä puhdistusoperaatiota käyttämällä välineinä asumisoikeuden rajoituksia ja kunnallishallinnon toimenpiteitä. Länsirannan kristityt jättävät alueen ja muuttavat sinne, missä uskonnon harjoittaminen ja elämä on helpompaa.  He opiskelevat demokratiaa ja poliittista vaikuttamista. Kun kuulen heidän puhuvan, mieleen tulee antiikin Kreikan ja Rooman agorat, joilla filosofit ja oppineet alkoivat opettaa meille demokratiaa ja kirjallisuutta. Egyptissä 11 miljoona koptia tuntee olonsa uhatuksi vainon ja painostuksen lisääntyessä viime kuukausina.  Näin suuri ihmisjoukko ei voi muuttaa maasta: heidän on vain sopeuduttava. Syyriassa ja Jordaniassa kristittyjen tilanne on turvallisempi viranomaisten tiukan valvonnan oloissa, jossa he ovat muita maita paremmin integroituneet osaksi yhteiskuntaa ja sen hallintokoneistoa.  Tilanne perustuu kansallisen yhteenkuuluvuuden tunteen vaalimiseen pikemminkin kuin uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen. Yleisesti ottaen tilanne on kristityille helpompi kaupungeissa kuin syrjäseuduilla, missä on elettävä tiukemmin enemmistön ehdoilla.

Median merkitys on noussut keskeiseksi erilaisten signaalien välittäjänä. Meidät kaikki hukuttaa tiedonvälityksen tsunami uutisten, videoiden ja artikkeleiden muodossa. Vain teot puuttuvat. Silti joukkotiedotuksessa mielenosoitukset jäivät huomiotta. Kaiken kaaoksen keskellä tulisi tunnustaa se tosiasia, että Lähi-Idän kristityt ovat omissa maissaan alkuperäisväestöä, joiden olemassaolon jatkuvuuden ja turvallisuuden takaamisen pitäisi olla kaiken lähtökohta. Kaikkien toimijoiden pitäisi ottaa vastuu tästä.  Suojelusta puhuminen on tabu. Se,  mitä yritetään peitellä on varsinaiset pahan kasvot, joka on tietämättömyys. Tarvitaan tietoisuuden lisäämistä yhteisöjen välillä ja toisenlaisten väestöryhmien hyväksymistä osaksi yhteiskuntaa.  Ilmeinen tapa vaikuttaa olisi koulutusjärjestelmän kautta.  Vain uskonnollisen kasvatuksen uudistaminen kouluissa voisi lisätä kristityn väestön turvallisuutta. Muslimeille on pienestä pitäen opettava, että kristitty on veljesi. Täytyy myös palata juurille ja ihmisarvon ensisijaisuuden tunnustamiseen:  kansallisuus ja uskonto  tulevat vasta toisena ja kolmantena. Uskonnollisten johtajien tulee korottaa äänensä ja tukea toisiaan.

Lähi-Idän kristityt ovat antaneet panoksensa arabimaailman yhteiskuntien rakentamiseen. Nyt he kokevat tulleensa petetyiksi näiden valtioiden, maailman, islamin,  juutalaisten ja toisten maiden kristittyjen taholta.

Yusef Daher
pääsihteeri
Jerusalemin kirkkojen välisen työn keskus
Jerusalem Inter-Church Centre - JIC

Väkivalta kopteja vastaan jatkuu - Lähi-Idän kristityt ääriainesten vainon kohteena

3/1/2011

 
Julkilausuma koskien kopteihin kohdistuvaa väkivaltaa Egyptissä 3.1. 2011.

Olemme järkyttyneinä vastaanottaneet uutisen hyökkäyksestä koptikirkkoa vastaan uutena vuotena. Hyökkäys tapahtui Aleksandriassa koptien ollessa kokoontuneina jumalanpalvelukseen. Joulusaarnassani viittasin Lähi-Idän kristittyihin kohdistuvaan kasvavaan paineeseen ja ilmaisin huoleni tilanteesta.

Muistissamme on vielä tuoreena kuuden koptikristityn murha Nag Hammadissa viime jouluna jouluaaton messussa. Viime kuukausina  välikohtaukset, uhkaukset sekä suoranaiset väkivallanteot ovat kiihtyneet. Nyt kyseessä oleva itsemurhaajan pommi-isku todistaa tästä väkivallan kiihtymisestä. Poliittisten ja uskonnollisten johtajien on tehtävä loppu tästä väkivallasta. Emme voi antaa Lähi-Idän poliittisen konfliktin luisua uskontojen väliseksi vastakkainasetteluksi; siinä taistelussa me kaikki olisimme häviäjiä.

Me tuomitsemme tämän terroriteon ja kaiken väkivallan, jolla yritetään aiheuttaa hämmennystä ja eripuraa. Sanoudumme irti ääriliikkeistä, jotka haluavat käyttäää uskontoa tuottaakseen tuhoa ja erottaakseen ihmiset, jotka ovat pitkään eläneet yhdessä yhtenä kansakuntana.

Täällä Lähi-Idässä, missä kolmen monoteistisen uskonnon perusarvoja ovat rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, ei voi olla mahdollista harjoittaa tällaista väkivaltaa väittäen tekevänsä sen uskonnon nimissä. Sellaisia tekoja voi tehdä vain vihan ja hajaannuksen nimissä.

Yhdymme Kairon Al-Azhar-yliopiston muslimioppineiden näkemykseen kun he toteavat: "tämä on rikollinen teko, jota ei voida oikeuttaa minkään uskonnon nimissä. Siksi pyydämme kaikkia uskonnollisia johtajia, kaikkia uskovia ja omantuntoaan seuraavia ihmisiä - yhtälailla kristittyjä kuin muslimejakin - korottamaan äänensä ja tuomitsemaan nämä hyökkäykset ja paljastamaan niitä puolustelevien vetoamiset uskontoon."

Yhdymme maailman johtajien vetoomukseen Egyptin viranomaisille, että hyökkääjät saataisiin nopeasti oikeuden eteen. Vetoamme kaikkiin maailman johtajiin, että he tukisivat maltillisia voimia Lähi-Idässä ja työskentelisivät aktiivisesti oikeuden ja rauhan toteuttamiseksi alueella.

Maailmanlaajuisena kirkkona meidän on kuultava kristittyjen sisartemme ja veljiemme hätähuuto Lähi-Idästä. Maailmanlaajuisen kirkon on pysyttävä heidän rinnallaan ja luotava yhtenäinen ja yhteinen strategia kristityille Lähi-Idässä, niin että heidän ei tarvitse lähteä siirtolaisiksi vaan he voivat elää turvallisesti kotimaassaan ja antaa todistuksensa maailmassa.

Meidän paikallisten kristittyjen täytyy toteuttaa yhtenäisinä lähetys- ja palvelukutsumustamme niin että edistämme harkintaa, keskinäistä ymmärrystä, uskontojen välistä vuoropuhelua, oikeudenmukaisuutta, anteeksiantoja ja sovintoa. Tämä on oleva meidän Lähi-Idän kristittyjen todistus uskomme voimasta. Me emme saa antaa ääriliikkeiden kaapata koko Lähi-Itää panttivangiksi sillä kristittyinä Lähi-Idässä olemme erottamaton osa sen yhteiskuntaa.

Lähi-Idän evankeliset kirkot Lähi-Idän kirkkojen neuvostossa, Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko sekä luterilainen maailma seisovat Koptikirkon ja sen paavin Shenouda III:n ja Egyptin kansan rinnalla. Esitämme surunvalittelumme kaikille kohteena olleiden koptien, kohteeksi joutuneiden muslimeille ja turvallisuushenkilöstön omaisille.

Rukoilemme, että ne jotka kärsivät ja ovat vaarassa saavat lohdutuksen seimen äärellä tulevana Koptikirkon jouluna (7.1.). Kuulkaa enkelien kehotus: "Älkää pelätkö!" (Luuk 2:10).

Piispa Tri Munib A. Younan,
Lähi-Idän kirkkojen neuvoston evankelisten kirkkojen ryhmän puheenjohtaja
Piispa, Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko

    Picture
    Seuraa helposti Pyhä Maa -uutisia Facebookin tai Twitterin kautta.

    RSS Feed

    Arkisto

    December 2021
    April 2021
    December 2020
    June 2020
    April 2020
    January 2020
    December 2019
    April 2019
    December 2018
    March 2018
    December 2017
    April 2017
    February 2017
    December 2016
    October 2016
    August 2016
    March 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    April 2015
    March 2015
    December 2014
    October 2014
    September 2014
    August 2014
    July 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    January 2014
    December 2013
    November 2013
    March 2013
    December 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    June 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    October 2011
    September 2011
    June 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    November 2010
    October 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010

    Aiheet

    All
    Adventti
    Arabikevät
    Beetlehem
    Boikotti
    Eappi
    Ecot
    Egypti
    Ekstremismi
    Ekumenia
    Elca
    Etelä-Afrikka
    Gaza
    Goldstonen Raportti
    Hamas
    Ihmisoikeudet
    Islam
    Islam Ja Kristinusko
    Israel
    Itsenäisyys
    Jari Jolkkonen
    Jerusalem
    Jordania
    Joulu
    Juutalaisuus
    Kairos Palestiina
    Kanada
    Kansalaisyhteiskunta
    Katolinen Kirkko
    Kirkko
    Kirkkojen Maailmanneuvosto
    Kirkot
    Knesset
    Koptit
    Koulutus
    Kristillinen Sionismi
    Kristinusko
    Kuopion Hiippakunta
    Lähi Idän Kristityt
    Lähi Idän Kristityt
    Lähi Itä
    Lähi Itä
    Länsiranta
    Länsiranta
    Luterilainen Maailmanliitto
    Matkailu
    Mitri Raheb
    Munib Younan
    Oecd
    Pääsiäinen
    Pääsiäinen
    Pääsiäinen
    Palestiina
    Palestiinan Kristityt
    Pyhä Maa
    Pyhä Maa
    Pyhiinvaellus
    Rauha
    Rauhankasvatus
    Rauhanneuvottelut
    Rukousviikko
    Ruotsin Kirkko
    Siirtokunnat
    Suomen Kirkko
    Teologia
    Terrorismi
    Uskonnonvapaus
    Uskonnot
    Yhdysvallat
    Yk
    Ylösnousemus
    Ylösnousemus
    Ympäristökasvatus

Powered by Create your own unique website with customizable templates.