”Tämä päivä näyttää minulle kirkkaammalta kuin muut. Tähdet ja kaikki luonnonvoimat iloitsevat. Jeesuksen kuollessa ne hiljenivät ja sammuivat mennen piiloon, koska ne eivät voineet katsoa Luojaansa ristillä riippumassa. Tänä päivänä kun Hän on kukistanut kuoleman, ne palaavat suorittamaan tehtäväänsä palvellen Häntä kirkkaudellaan.” Näin kirjoittaa Pyhä Hieronymus pääsiäissaarnassaan julistaen että Kristuksen ylösnousemus ei avaa toivon näköalojan vain muutamille harvoille vaan koko maailmakaikkeudelle – mukaan lukien tähdet ja kaikki luonnonvoimat.
Piispa Munib Younanin perinteinen joulutervehdys on taas luettavissa suomeksi Pyhä Maa-verkkopalvelussa. Englanniksi se löytyy Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon sivulta. Piispa Munib Younanin joulutervehdys 2016Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Luuk. 1:37
Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella -- hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Salaam ja rauha teille Jerusalemista Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen. Viettäessämme joulua, Jumalan Sanan ihmiseksi tulemisen juhlaa, voimme jättää kaikki maailman murheet taaksemme. Muutaman päivän ajan voimme keskittyä muistelemaan Joosefin ja Marian, Jeesuksen, paimenien, enkelien tarinaa ja muistamaan tietäjiä, jotka seurasivat tähteä Jeesuksen luo. Jeesuksen ihmeellinen tarina täyttää mielen ja valloittaa sydämen niin että hetkeksi voimme unohtaa arjen huolet. Aivan liian pian, kun lahjat on jaettu, joulupuu korjattu pois ja jouluvalot sammutettu, maailma palaa entisille uralleen täynnä epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa ja äärimmäisiä terroritekoja, jotka ovat tulleet jo aivan liian yleisiksi. On suuri siunaus, että saamme kokoontua viettämään Vapahtajan syntymäjuhlaa ja viettää aikaa ystävien kanssa, perhepiirissä ja ylistää Jumalaa seurakunnissamme. Samalla joudumme myös kysymään, onko joulu vain poikkeus normaalista tai jopa pakoa todellisuudesta, joka kestää vain hetken verran. Onko se vain suuri juhla, vai onko siinä tärkeämpi viesti elämäämme ja maailmalle? Tänä vuonna sota, terroriteot ja väkivalta ovat kiihtyneet äärimmilleen ja pahuus on valloillaan. Tätä kirjoittaessani olen joka päivää saanut kuulla uusista hirvittävistä tapahtumista. Kristittyjen sisarten ja veljien murha Kairossa, terroriteot Istanbulissa ja Karakissa sekä Alepossa jatkuva kauhu ja hävitys. Aivan hetki sitten kuulimme iskusta joulutorille Berliinissä. Samalla kun iloiten odotamme joulua ja ilosanoman tuojaa, saavat nämä kauhut ja pahuus epäilemään, voiko maailmassa enää olla rauhaa, sovintoa, ihmiskunnan rauhanomaista yhteiseloa kaikessa moninaisuudessaan. Siksi valitsin tänä jouluna aiheekseni Luukkaan evankeliumin viestin: “Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Enkelin viesti jouluyönä kertoo, mikä on meidän murtumattoman toivomme voimavara ja perusta tässä rikkinäisessä maailmassa - se ei ole mikään haihtuva haavekuva. Kun enkeli puhui Marialle ja kertoi että hänestä tulee pyhän lapsen - Jumalan Pojan - äiti, Maria ei ensin saattanut uskoa sitä. Hän ei voinut ymmärtää, että hän yksinkertainen nainen voisi olla “jumalansynnyttäjä” - theotokos. “Kuinka se on mahdollista, kun olen vielä neitsyt?” Enkeli vakuutti hänelle: “Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Helposti sivuutamme joulukertomuksessa tämän lyhyen ja merkittävän toteamuksen ja se jää muiden tuttujen kertomuksen osien varjoon. Se kuitenkin kaikkien joululaulujen, tarinoiden ja perinteiden tyhjentävä kiteytys ja yhteenveto. Jos Jumalan poika syntyi seimeen, paimenet ja matkustajan kaukaa idästä kutsuttiin häntä palvomaan, hän vältti kuninkaan vainon - kaikki tämä ennen kuin hän uhrautui ristillä meidän puolestamme - silloin todellakin: Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta. Joitakin päiviä sitten vierailin kirkkojen johtajien kanssa Jordanian kuninkaan luona, kun hän halusi toivottaa meille hyvää joulua. Se oli meille ilon ja rauhan sekä uskontojen välisen kunnioituksen ja suvaitsevaisuuden hetki. Sen jälkeen kuitenkin kuulimme uutisen terrorihyökkäyksestä kristtyjen kylään Karakissa. Se sumensi jouluilomme ja sai meidät suorastaan vihaisiksi. Kysyimme itseltämme, kuinka tällaista voi tapahtua? Missä on rauhan, laupeuden ja oikeudenmukaisuuden Jumala? Sama tunne valtasi meidät 3. Adventtisunnuntaina kuullessamme hyökkäyksestä Pyhän Markuksen katedraaliin Kairossa. Oli tuskallista ajatella kristittyjä sisarten ja veljien kohtaloa, kun monissa kirkoissamme vietimme sunnuntaita, jonka teema on “gaudete” - iloitkaa! Tuo hyökkäys ei kuitenkaan kohdistunut pelkästään kristittyihin vaan koko Egyptin yhteiskuntaan. Se oli myös hyökkäys ihmiskuntaa ja Jumalaa vastaan. Vaikka hyökkääjät väittävät olevansa Jumalan asialla, he todellisuudessa tekevät syntiä sekä Jumalaa koko ihmiskuntaa vastaan. Jerusalemista teimme vierailun koptikirkon paavi Tawadroksen luo Kairoon. Mukana oli myös Jerusalemin islamilaisen yhteisön mufti. Kerroin Tawadrokselle että ihailemme heidän kamppailuaan ja sitä miten koptit marttyyreinä todistavat Herrasta Kristuksesta paitsi sanoilla, myös ruumiillaan ja verellään. Vaikka emme hae marttyyrin kohtaloa, nämä kristityt, jotka viattomina kärsivät ovat nykyajan todellisia marttyyreitä ja pyhimyksiä. Säikyttävätkö nämä tapahtumat Lähi-Idän kristityt niin että heidän todistuksensa ei enää kuuluisi? Ei voi sanoa, etteikö näillä kammottavilla tapahtumilla olisi vaikutusta. Toisaalta me Lähi-Idän kristityt joudumme miettimään kutsumustamme yhteisönä ja rooliamme rauhan edistäjinä alueella. Uskon että vastaus on selvä. Arabikristittyjen tehtävä on sama kuin kaikilla uskonveljillään: Julistaa rohkeasti rakkauden evankeliumia omalla paikallamme. Sorron, väkivallan, terrorismin ja sotilaallisen miehityksen keskellä emme saa jättää paikkaamme. Meidän tulee seurata Marian esimerkkiä, joka päätti mahdottoman edessä uskoa Jumalan sanansaattaja ja seurata Jumalan kutsua. Samoin Maria, mekin saamme sanoa kun koko maailma näyttää olevan meitä vastaan: “Jumalalle mikään ei ole mahdotonta.” Tosiasiat eivät ruoki optimismia sen paremmin maailmassa kuin Lähi-Idässäkään. Itsekkyyden, rajojen vetämisen, erottelemisen ja suvaitsemattomuuden huudot voittavat ne äänet, jotka vetoavat tarpeeseen tukea oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja yhdessä elämistä. Kuinka käy rauhanprosessin? Eteneekö ranskalaisten aloite? Kuinka käy Jerusalemin? Poliitikot, professorit ja saarnamiehet puhuvat rauhansopimuksista, mutta oikeus ja todellinen rauha puuttuu heidän puheistaan. Joulu tulee ja lauletaan rauhasta maan päällä; kuka olisi valmis panemaan itsensä likoon, että siitä tulisi joskus todellisuutta? Minun täytyy olla rehellinen ja tunnustaa, etten näe paljon mahdollisuuksia rauhalle. Kun lähestymme Palestiinan miehityksen 50-vuotispäivää ja muistamme 100-vuotta sitten tehtyjä Sykes-Picot’n sopimuksia ja Balfourin julistusta, rauha on tuntuu olevan kauempana kuin koskaan. En haluaisi olla tuomiopäivän profeetta, mutta näyttää siltä että olemme voimattomina jääneet suurten mahtien kamppailun keskelle. Olemme niin voimattomia että aina emme edes pysty puhumaan rauhan puolesta. Vaikka en olekaan optimisti enkä näe merkkejä rauhasta, joulu antaa silti minulle toivoa. Kun joulu tulee, emme pakene ankeaa todellisuutta, mutta hiljentyessämme jouluun muistamme että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Rauhan ruhtinas syntyi maailman toivottomuuteen ja toivottomana aikana. Silloinkin kun kaikki näytti menevän väärin, Jumala voima oli suurempi kuin poliitikkojen. Niin synkältä kuin tilanne maailmassa näyttääkin, minun toivoni on Immanuel, Jumala kanssamme, maailman valo. Silloin kun meidän tiemme vie umpikujaan, lähtekäämme kulkemaan Jumalan teitä - emme omiamme. Siksi myöskään kirkko ei saa unohtaa profeetallista tehtäväänsä. Sen on puhuttava rauhan, oikeuden ja sovinnon puolesta. Kirkon on julistettava että mahdoton tulee mahdolliseksi. Samoin kuin seimen lapsi yllätti Marian ja Joosefin, Jumala yllättää meidät rauhallaan joka on täynnä rakkautta, sovintoa ja oikeudenmukaisuutta ja ylittää ymmärryksemme. Vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut mahdottomalta, että paavi ja luterilainen piispa tulevat yhteen rukoilemaan uskonpuhdistuksen muistopäivänä ja allekirjoittamaan sovinnollisen julkilausuman katolisten ja luterilaisten suhteista. Kuitenkin minulla oli kunnia Luterilaisen maailmanliiton puheenjohtajana osallistua paavi Franciskuksen sekä LMN:n pääsihteeri pastori Martin Jungen kanssa rukouspalvelukseen Lundissa ja Malmössä 31.10. Tämä Vatikaanin ja LMN:n yhdessä järjestämä tapahtuma oli historiallinen sovinnonteko kirkkojen välillä. Se avasi uuden sivun luterilaisten ja katolilaisten suhteisiin ja vuoropuheluun. Mikä kerran 500 vuotta sitten oli mahdotonta, oli nyt tullut mahdolliseksi. Ehkä tämän olisi pitänyt tapahtua aikaisemmin? Nyt kuitenkin tunnustamme, että se ei ole meidän ansiotamme. Yhteyden muodostamisen sai aikaan Pyhä Henki. Myös Hän joka tuli ihmiseksi maailmaan ja uhrasi itsensä puolestamme rakastaa meidän kirkkojamme ja haluaa että elämme keskinäisessä kunnioituksessa ja yhteydessä keskenämme. Siksi meillä on syytä juhlia yhteyttä keskenämme sillä yhteyttä me haemme - emme yhdenmukaisuutta. Tärkeintä että todistuksemme kuullaan yhtenä pyhänä ja yhteisenä apostolisena kirkkona. Mikään ei ole Jumalalle mahdotonta on se viesti, jota kirkko julistaa jouluna ja josta kirkot muistuttavat maailmalle joulun jälkeenkin. On monia asioita, joita maailma pitää mahdottomina, mutta Jumala sanoo että ne ovat todellisuutta ja mahdollisia. Rauha on mahdollinen. Oikeudenmukaisuus on mahdollista toteuttaa. Maiden ja kirkkojen erimielisyyden on mahdollista sovittaa. Tasa-arvo on mahdollinen. Yhdessä eläminen monimuotoisuuden keskellä on mahdollista. Tarvitsee vain katsoa Betlehemin seimelle nähdäkseen että Jumala rakkaudessaan Jeesuksen Kristuksen kautta tekee mahdottoman mahdolliseksi. Toivossa me luterilaiset vietämme joulua ja katsomme uuteen vuoteen 2017, joka on reformaation merkkivuosi. Tulkaamme paimenten tavoin seimen äärelle ja antakaamme joulun ilon ja toivon lähteiden kummuta sisältämme, kun Jumalan rakkaus säteilee seimeltä. Rakastakaamme Herraamme Jeesusta, jonka kohtaamme suloisena seimen lapsena ja on lähellä meitä ja tuo valon maailmaan! Jakakaamme hänen rakkautensa valoa maailmaan. Merry Christmas - Frohe Weihnachten - Gud Jul - Hyvää Joulua - Feliz Navidad Kul sane wa intou salmeen! Jumala siunatkoon joulumme ja tulevan vuoden. Piispa Munib Younan Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko Jerusalem 28.1. 2014 - Vapahtajan luterilainen kirkko (Lutheran Church of Redeemer), Jerusalem
Piispa Tri Munib A. Younan Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien kanssa. Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1 Kor 12:4-5 Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa Tänä vuonna kysymys hengellisistä lahjoista on erityisen ajankohtainen ekumeenisen yhteistyön näkökulmasta. Mitä kirkot voivat tehdä tuodakseen Jumalan valtakunnan todellisuutta maailmaan. Voimmeko tarjota lahjamme yhdessä vai onko kohtalomme pysyä erillämme? Tarkastelen tänään ruokintaihmettä, jossa Jeesus ravitsi viisi tuhatta ihmistä. Oppineet miehet ja nokkelat opetuslapset sen paremmin kuin anteliaat naiset eivät tienneet kuinka väkijoukko voitaisiin ruokkia. Nuori poika, jolla oli viisi leipää ja kaksi kalaa tarjosi nämä vaatimattomat lahjat Kristukselle. Tämä oli tämän Raamatussa nimettömäksi jääneen lapsen hengellinen armolahja. Hän antoi sen vähän mitä hänellä oli. Välillä mietin, miksi poika ei sanonut opetuslapsille: ”Minähän näännyn nälkään, jos luovutan ateriani teille” tai ”Äitini toruu minua jos en syö lounastani.” Poika vain yksinkertasesti tarjosi lahjan Jeesukselle luovuttamalla sen hänen käsiinsä. Ei hän osannut odottaa, että Jeesus siunaamalla lahjan lisää sen niin että sen runsaudesta riittäisi kaikille syödä. Tämä poika on esimerkkinä antamisesta ja lahjojen jakamisesta meille kaikille kirkkojen johtajille, kokeneille ekumeenikoille, vaativille seurakuntalaisille, itsekkäille hallitusmiehille, välinpitämättömille poliitikoille ja itsekeskeisille talousneroille, jotka kaikki haluamme hyväksikäyttää toisia tullaksemme itse tavalla tai toisella rikkaammiksi. Me emme kuitenkaan voi tulla ahneudessamme rikkaiksi ennen kuin kaikilla ihmisillä on syötävää. Ihailtu ihmisoikeuksien esitaistelija Martin Luther King Jr. sanoi: ”Niin kauan kuin maailmassa on köyhyyttä, en koskaan voi olla rikas – vaikka minulla olisi miljardeja dollareita. Niin kauan kuin taudit riehuvat ja miljoonat ihmiset eivät voi odottaa elävänsä kuin 28-30 vuotta, minä en voi olla kokonaan terve – vaikka olisin juuri saanut puhtaat paperit kalliin klinikan terveystarkastuksesta. En voi olla sitä mitä minun tulisi olla, ellet sinä tule siksi mikä sinun tulisi olla.” Kaikilla on jotakin tarjottavaa – vaikka pientäkin. Patriarkka Michael Sabah sanoi kerran että kun seurakunta apostolien tekojen 42. luvun esimerkkiä seuraten jakaa sen mitä sillä on, kirkko onkin paljon rikkaampi kuin on kuviteltu. Jos uskaltaisimme seurata tätä esimerkkiä, ei meiltä puuttuisi mitään. Paavali kirjoittaa 1. korinttilaiskirjeen 12. luvussa kirkon hengellisistä lahjoista. “Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.” Paavali jatkaa: ” Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. (1 Kor 12:4-11). Kuvittele; näin paljon lahjoja – ja nykyisin kirkossamme meillä on vielä paljon enemmän. Pyhää Paavalia kiusasi Korintin seurakunnan jakautuminen Paavalin ja Apolloksen kannattajiin. Siksi hän sanoi: ”Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun (1 Kor 3:-5-7). Istuttajalla ja kastelijalla sama tarkoitus ja kumpikin saa palkkionsa. Olemme Jumalan palvelijoita, työskennelläksemme yhdessä Jumalan pellolla, Jumalan huoneen rakentajina. Sisaret ja veljet. Tämän vuoden teema haastaa myös meidät täällä Jerusalemissa päivittäin. Kaikille kirkoillemme on annettu hengellisiä lahjoja, joita ne eivät voi omistaa ja arvostaa ilman että ne myös kukin iloitsevat yhdessä myös toistensa lahjoista. Ilman kaikkien kirkkojen yhteyttä emme voi tehdä mitään Jerusalemin hyväksi tai Jerusalemissa. Ilman kirkkojen yhteyttä kristittyjen tehtävä viedä evankeliumia ei voi toteutua. Ilman kaikkien kirkkojen yhteyttä ekumenia ei menesty. Pyhä Henki on jakanut meille hengellisiä lahjoja, että yhdessä voisimme antaa todistuksemme. Olivatpa rikkaita tai köyhiä, suuria tai pieniä, vanhoja tai uusia, kaikilla kirkoilla on hengellisiä lahjoja. Toiset ovat suorastaan monilahjakkuuksia kun toiset voivat jakaa yksinkertaisesta lahjastaan kuten tuo poika jakoi kaksi kalaa ja viisi leipää. Jos tuomme lahjamme yhteen ja rukoilemme Kristusta siunaaman ne, emme saa siunausta ainoastaan itsellemme vaan lahjoista riittää koko maallemme. Meistä tulee Jumalamme ja Vapahtajamme eläviä todistajia. Tulee mieleen vanha tarina vanhemmista, jotka kutsuivat lapset luokseen ja antoivat kullekin oljenkorren perinnöksi. Vanhemmat kehottivat lapsia murtamaan oljenkorret, mikä olikin helppo tehtävä. Sitten lapsille annettiin oljen pätkiä ja kehotettiin punomaan oljenkorret yhteen. Syntyikin punos, jota kukaan ei pystynyt rikkomaan. Näin on myös meidän kirkoissamme Jerusalemissa ja kaikkialla, jos pystymme tunnistamaan hengen lahjat toisissa kirkoissa. Olemme vahvempia yhdessä sillä erilaiset lahjat mitä meillä on täydentävät toisiaan. Täydennämme kaikki niillä lahjoilla joita olemme saaneet - emme kilpaile. Eilen kävin rukouspalveluksessa Pyhän Jaakobin armenialaisessa kirkossa. Kirkossa oli pimeää, mutta kaikilla läsnä olevilla oli kynttilät, jotka valaisivat kirkon kirkkaasti. Minua tämä vertauskuva puhutteli vahvasti: jos me kaikki kannamme kynttilämme maailmaan, Jeesuksen sanat Mattauksen evankeliumin 5. luvussa käyvät toteen: ”Te olette maailman valo. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Haluaisitko selvyyden kysymykseen, mikä on paras kirkko? Parhaalla kirkolla on ortodoksisen kirkon uskollisuus, roomalaiskatolisen kirkon kurinalaisuus, anglikaanisen kirkon hyvä järjestys, luterilaisen kirkon tinkimättömyys ja armenialaisen kirkon sankaruus, koptikirkon marttyyrius, reformoidun kirkon uskollisuus kirjoituksille, baptistikirkon yksinkertaisuus ja syyrialais-ortodoksisen kirkon järkkymätön tunnustus sekä sakramentit ja Jumalan evankeliumi kuten kaikilla kirkoilla. Kun me kannamme nämä toisiaan täydentävät lahjat Kristuksen eteen ja pyydämme Hänen siunaustaan, me voimme yhdessä tulla siunaukseksi koko maailmalle ja todistaa Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa. Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä vierailin hiljattain pääsihteeri Martin Jungen ja varapuheenjohtajien kanssa paavi Fransiskus 1. luona. Annoimme hänelle somalialaisen ruostuneen teemukin, jossa on keitetty teetä luterilaisen maailmanliiton Dadaabin pakolaisleirillä. Paavi Fransiskus innostui ja sanoi: ”Nykyajan kirkko tarvitsee uhrautuvaa ekumeenisuutta.” Keskustelimme siitä, miten kirkko tarvitsee epäitsekästä ekumeenista palvelun ja uhrautumisen henkeä antaakseen todistuksen Kristuksesta. Meidän on tunnustettava toistemme täydentävät lahjat ja sitten voimme alkaa elää yhtenä Kristuksen ruumiina maailmassa. Poliittisten ristiriitojen ja uskonnollisten ääriliikkeiden repimässä maailmassa voimme todistaa Jumalan hyvästä tahdosta epäileville ja malttamattomille vain antamalla todistuksen yhteydestämme, jossa tunnustamme toinen toistemme hengelliset lahjat. Toinen istuttaa, toinen kastelee, mutta Jumala antaa kasvun. Jerusalemissa ekumeenisuuden tehtävä on uhrautumista kaupungin ja koko mailman puolesta vanhurskauden ja rauhan hedelmien saamiseksi. Luterilainen maailmanliitto valmistautuu reformation 500-vuotisjuhlaan. Olemme kuitenkin syvästi tietoisia siitä, että emme voi juhlia ilman yhteyttä toisiin kristittyihin. Siksi olemme sopineet vuonna 2010 paavi Benediktus 16. kanssa, että laadimme yhteyden julistuksen. Katolilais-luterilainen työryhmä on laatinut yhteisen julkilausuman ”Vastakkainasettelusta yhteyteen” (From Conflict to Communion). Katolilaiset ja luterilaiset ovat havainneet, että he ja heidän yhteisönsä ovat yhdessä yksi Kristuksen ruumis. Olemme päättäneet, että 1500-luvun taistelut ovat ohi. Syyt toistemme uskon tuomitsemiseen ovat menettäneet merkityksensä. Vastakkainasettelun aika on ohi, nyt on yhteyden aika. Tämä asiakirja avaa kokonaan uusia ja tuoreita näköaloja. Kun lähestymme toisiamme ykseydestä käsin, palvelumme ja todistuksemme vahvistaa kaikkia kirkkoja. Meidät liittää yhteen kasteen sakramentti, jonka kautta tunnustamme toisemme kristityiksi. Kasteen voiman kautta meidät on kutsuttu elämään yhteydessä – ei erottautumaan – että voimme vahvistaa sitä, mikä meillä on yhteistä. Tämän yhteisen aarteen kautta vapaudumme ottamaan vastamaan evankeliumin ja elämäämme vapauden Kristuksessa sekä joka hetki palvelemaan maailmaa. Kasteen yhteys yhdistää luterilaisia, katolilaisia, kaikkia kristittyjä täällä Jerusalemissa ja ympäri maailman. Totta puhuen, maailma tai edes omat seurakuntalaisemme eivät suuriakaan välitä meidän pienistä näkemyseroistamme. Heillä tärkeitä ovat ne toisiaan täydentävät hengelliset lahjat, joita me jaamme ja palvelutehtävä, jonka kautta annamme todistuksemme maailmalle. Erityisesti heille on tärkeää, että todistuksemme toteutuu oikeuden ja vanhurskauden puolustamisena. He hakevat hengellistä syvyyttä väkivallan ja ääriajattelun keskellä. He tarvitsevat tunnustavan, taistelevan ja uhrautuvan kirkon, ei jakautunutta kirkkoa. Eikö tämä ole Jeesuksen ylipapillisen rukouksen viesti: ”Että he olisivat yhtä.” Nykyään myös poliitikot kertovat minulle, että kirkoilla on kyllä mahdollisuus vaikuttaa, kunhan ne vain puhuvat yhdellä äänellä ja yhdistävät voimansa tehtävänsä suorittaakseen. Olemmeko valmiita Jerusalemissa tähän uhrautuvaan ekumeniaan? Olemmeko valmiita jakamaan lahjat keskenämme todistaaksemme Kristuksesta? Tämä on meidän kutsumuksemme. Paavali muistuttaa: ”Olemme Jumalan palvelijoita, työskentelemme yhdessä Jumalan pellolla, Jumalan huoneessa.” Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa. Amen. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko. Linkki alkuperäiseen dokumenttiin. Palestiinalainen adventtikalenteri - 3. adventti Kairos Palestiina Perheiden yhdistäminen Society of St.Yves Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Siksi kaikki yhteiskunnat ylläpitävät ihmisten oikeutta perheen muodostamiseen perustavana ihmisoikeutena. Silloin kun perheenjäsenet jostain syystä ovat joutuneet erilleen ja oleskelevat eri maissa, valtioiden velvollisuus edistää perheenjäsenten yhteydenpitoa ja pyydettyjä toimenpiteitä perheiden yhdistämiseksi inhimillisellä tavalla mahdollisimman pikaisesti. Palestiinan kansa on jakautunut erilaisissa oikeudellisissa asemissa oleviin ryhmiin, joiden väliset rajat usein kulkevat perheiden sisällä. Vuoden 1967 Jerusalemin valtauksen jälkeen Israel on laittomasti liittänyt kaupungin omaan alueeseensa antamatta kaupungin asukkaille kansalaisuutta. Kaupungin asukkaille myönnettiin oleskelulupa ja heitä alettiin kohdella ikään kuin he olisivat ulkomaalaisia, jotka oleskelevat tilapäisesti Israelissa vaikka he eivät olleet siirtyneet minnekään vaan joutuneet asumaan vihamielisen valtion alaisuuteen. Jerusalemin palestiinalaisilla asukkailla on tämän seurauksena Jerusalemin henkilökortti. Heidän sukulaisillaan Länsirannalla on Palestiinalaishallinnon henkilökortti. Kun Jerusalemin asukas solmii avioliiton Länsirannalla asuvan kanssa, hänen täytyy anoa perheen yhdistämistä. Vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan vain 10 km päässä toisistaan sijaitsevat Jerusalem ja Beetlehem ovat molemmat Israelin laittomasti miehittämiä alueita, Beetlehemin asukasta kohdellaan Israelissa ulkomaalaisena. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan perheenyhdistämiset tulee hoitaa viivyttelemättä inhimillisellä tavalla. Tosiasiat Jerusalemissa ovat toisenlaiset. Vuoteen 2002 useipien tapausten käsittely eteni hyvin hitaasti. Pitkien selvittely- ja odotusvaiheiden ja viivyttelyn jälkeen Israelin sisäasiainministeriö myönsi hakemuksesta Länsirannalta kotoisin olevalle puolisolle oleskeluluvan Jerusalemiin. Tämä antoi pariskunnalle oikeuden asua ja työskennellä Jerusalemissa ja kaikkialla Israelissa. Tiukennuksia käytäntöön Toukokuussa 2002 hallituksen asetus nro 1813 jäädytti perheiden yhdistämisen. Seuraavana vuonna asetus muutettiin Israelin kansalaisuutta ja maahanpääsyä sääteleväksi laiksi, jonka piti olla tilapäinen ja olla voimassa vuoden ajan. Tämän jälkeen lain voimassaoloa on jatkettu kunnes lakituomioistuin hyväksyi lain pysyväksi tammikuussa 2012. Nyt pariskunnat voivat hakea vain vuoden voimassa olevaa oleskelulupaa. Vuosittain ”Israelin ulkopuolelta” tulevan puolison on esitettävä todisteet kotipaikasta Itä-Jerusalemissa ja käytävä läpi moninkertaiset turvallisuuskontrollit. Tilapäinen oleskelulupa sallii vain oleskelun Jerusalemissa ilman mitään oikeuksia tai sosiaalietuuksia. Oleskelulupa ei oikeuta edes sairausvakuutuksen saamiseen. Menettelytapa kohdistuu erityisesti naisiin, jotka perheen perustamisvaiheessa tarvitsevat raskauden ja synnytyksen aikaista terveydenhoitoa. Aluksi oleskelulupaan ei liittynyt työlupaa, mutta viimeaikaisen muutoksen myötä oleskeluluvan haltijalla on oikeus työntekoon. Oleskeluluvan hakemisenkin kynnys on nostettu erittäin korkealle. Hakemuksen jättämiseksi on täytettävä tietyt tiukat kriteerit. Hakemuksen voivat jättää vain yli 35-vuotiaat palestiinalaismiehet ja yli 24-vuotiaat palestiinalaisnaiset. Mikäli ikävaatimus ei täyty, anomusta ei käsitellä. Lisäksi Jerusalemin henkilökortin haltijan on todistettava, että hän tosiasiallisesti asuu Jerusalemissa esittämällä vuokrasopimukset, sähkö, vesi-, ja puhelinlaskut sekä verokuitit. Mikäli selvitystä ei pidetä riittävänä seurauksena on mahdollisesti hakemuksen hylkäämisen lisäksi myös oleskeluluvan peruuttaminen. Tämän lisäksi pariskunnan on läpäistävä Israelin turvallisuusviranomaisten vaatimukset. Heillä kummallakaan eikä heidän perheenjäsenillään saa olla Israelin rekistereissä merkintöjä rikoksista tai ”sisäisen turvallisuuden” uhasta. Tarkasteltavia perheenjäseniä ovat vanhemmat, lapset sekä sisarukset puolisoineen. Jos kenellä tahansa näistä on merkintöjä Israelin turvallisuusviranomaisten tai oikeuslaitoksen rekistereissä, hakemus hylätään. Tällainen oikeuskäytäntö selvästi edustaa kansainvälisen oikeuden ja Geneven sopimuksen 4 pykälän (sotilaallinen miehitys) kieltämää kollektiivista rangaistusta. Israelin hallinnollisen käytännön vuoksi monet pariskunnat elävät laittomasti Jerusalemissa ilman sosiaaliturvaa ja peläten paljastumista ja karkotusta Länsirannalle. Jotkut joutuvat pysymään asumuserossa eristysmuurin eri puolilla. Mikäli pariskunta muuttaa Länsirannalle tai ulkomaille, Israelin viranomaisille tarjoutuu mahdollisuus perua oleskelulupa Jerusalemissa. Olipa valitsema vaihtoehto mikä tahansa, heidän perustavia ihmisoikeuksiaan räikeästi loukataan. Palestiinalaisilla, jotka ovat olleet muodostaneet Jerusalemin väestön vuorisatojen ajan tulee olla oikeus asua pysyvästi kaupungissa ja valita vapaasti puolisonsa riippumatta siitä, millainen henkilöllisyystodistus tällä on. Tuhannet perheet väärinkäytösten uhreina Adlahin asianajaja Sawsan Zaher vastusti Israelin lakituomioistuimessa vuonne 2012 kansalaisuuslakia. Hänen arvionsa on että vuonna 2011 jätetyistä 3000 perheenyhdistämishakemuksesta Israeli viranomaiset ovat hyväksyneet ainoastaan 33. Israelista ei saa tilastoja hakemuksista. Yleisten arvioiden mukaan määräysten vaikutuksen alaisina on 15000-20000 perhettä on vailla heille kuuluvaa laillista statusta. Sisäministeriö ei kerro, paljonko hakemuksia on jätetty, hyväksytty tai hylätty Oslon sopimuksen jälkeen. St. Yves on lähettänyt sisäministeriöön tietopyynnön, mutta ei ole saanut vastausta. Perheen yhteys Abla Nasir Me palestiinalaiset vertaamme omaa poliittisten konfliktien ja miehityksen leimaamaa aikaamme aikaan jolloin Jeesus syntyi. Pyhä Perhe siirtyi pakolaisina Egyptiin suojaan Herodeksen vainolta. "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet." (Matt 2:13) Kun perhe kuuli Herodeksen kuolleen, he uskaltautuivat palaamaan kotimaahansa. He sijoittuvat pieneen Nasaretin kylään. Siellä Jeesus eli nuorena poikana. Palestiinalaiset muistavat tästä ajan jolloin he joutuivat pakenemaan kodistaan vieraisiin kyliin tai Egyptiin vuoden 1948 sodan julmuuksia ja hävitystä. Perheet tarinat kertovat kohtaloista, jolloin kotiin ei pystytty palaamaan. Monet perheen hajosivat ja monien perheiden yhdistyminen estettiin. Haifassa asunee Habibin perheen äiti ja lapset pakenivat tuttavien ja sukulaisten luo Egyptiin. Sodan jälkeen heidän ei annettu palata takaisin perheen isän luo. Pitkän taistelun jälkeen vaimo päästettiin miehensä luo, mutta lasten oli jäätävä Egyptiin. Puolisoiden ei kuitenkaan annettu palata kotiinsa Haifaan vaan Jerusalemiin. Perheen kokonaisuudessaan ei koskaan annettu palata kotimaahan. Niin monet palestiinalaiset perheet ovat hajallaan ympäri maailmaa tai eri puolilla miehitettyä maatamme siten että perheiden yhdistäminen estetään. Miehityshallinto rakentaa eritysmuureja ja säätää uusia lakeja ja säädöksiä vaatien kodeistaan karkotetuilta palestiinalaisilta todistusta ”vakituisesta asuinpaikasta” Israelissa. Hallinto, joka on karkottanut ihmiset kodeistaan hylkää heiltä oikeuden palata sillä perusteella että he eivät enää asu siellä? Äitinä kysyn itseltäni: Mikä on minun vakituinen asuinpaikkani ja elämäni keskus? Eikö se ole se maa, jossa olen syntynyt, jossa perheeni on elänyt ja johon kuulun. Eikö minun perheelläni ole oikeutta elää tässä maassa? Mutta tässä maassa vallitsee epäoikeudenmukaisuus, joka ei tunnusta jokaisen ihmisen oikeutta kotipaikkaan. Ihmisoikeuksia loukkaava valtio kieltää minun oikeuteni kotimaahani, perheeni oikeuden kotimaahan ja eri puolilla maailmaa elävien perheenjäsenteni oikeuden palata kotiin. Joosef pakeni Egyptiin suojellakseen perhettään vaaroilta ja toi sen turvallisesti takaisin kotimaahan. Niin mekin perheenä haluamme suojella toinen toisiamme, uhrautua ja rakastaa toistemme hyvinvoinnin vuoksi. Tämä on perheen sisäinen luonnollinen side. Palestiinalaisena joudumme päivittäin taistelemaan perheidemme puolesta, oikeudestamme rakastaa ja kuulua yhteen silloin kun väkivallan voimat haluavat loukata sitä mikä meille on kaikkein pyhintä elämässä. Kirjoittajat: Fadwa (Abla) Nasir on eläkkeellä oleva kolmen lapsen äiti ja neljän lapsen isoäiti, joka johtaa perheyritystä Ramallahissa. Hänellä on psykologin koulutus ja hän toimii mm. Palestiinan NNKY:ssä, Sabeel vapautuksen teologian keskuksessa sekä Palestiinan konservatorion hallinnossa. Society of St. Yves on Jerusalemin latinalaisen patriarkaatin alainen katolinen ihmisoikeusjärjestö Palestiinassa. Järjestö työskentelee estääkseen miehityksestä johtuvia ihmisoikeusloukkauksia ja auttaakseen niiden uhreja erityisesti oleskelulupa- ja maanomistuskysymyksiin liittyen. http://saintyves.org/ Palestiinalainen adventtikalenteri: Toinen adventti Kairos Palestiina Israelin miehitys ja palestiinalaisten vangitseminen Teksti: Addameer Palestiinan miehityksen ylläpitäminen edellyttää Israelilta, että se pystyy kukistamaan palestiinalaisväestön vastarinnan. Israelin tärkeimpiä menetelmiä palestiinalaisten nujertamiseen ovat väestön laajamittaiset pidätykset ja vangitsemiset. Miehityksen vastustaminen on milloin minkäkin lain nojalla kriminalisoitu ja näin kaikki vastarinnaksi tulkittava toiminta voi johtaa pidätykseen. Miehitysvalta on jo pidättänyt tai vanginnut vuoden 1967 jälkeen yli 800 000 palestiinalaista. Vuoden 2000 jälkeen yli 8000 lasta on vangittu. Tässä laajuudessa suoritetut pidätykset ja vangitsemiset ovat olleet tehokas keino paitsi vastarinnan nujertamiseen, myös Palestiinan yhteiskunnallisten instituutioiden horjuttamiseen. Kansakunnalle välttämättömän normaalin kansalaisyhteiskunnan ja hallintoelinten kehittäminen tällaisissa oloissa ei ole ollut mahdollista. Tällä hetkellä (2013) Israelilla on 4 979 palestiinalaista poliittista vankia, joista 156 on hallinnollisen päätöksen perusteella ilman oikeudenkäyntiä tai salaisen päätöksen perusteella vankeudessa pidettyjä. Vankeudessa on 236 lasta, joista 44 on alle 16-vuotiaita, 16 naista ja 13 Palestiinan lakia säätävän neuvoston jäsentä. Vangittuja kohdellaan huonosti. Pidätetyt haetaan kotoaan keskellä yötä väkivaltaisten sotilasoperaatioiden yhteydessä ja pitkään jatkuviin ankariin kuulusteluihin liittyy henkistä ja fyysistä kidutusta ja eristämistä. Palestiinalaisten tapauksia käsittelevät sotilasoikeudet, jotka antavat langettavan tuomion 99 prosentissa tapauksissa. Julmat ja alkeelliset olosuhteet ovat johtaneet vuodesta 1967 203 pidätetyn kuolemaan. 71 on kuollut kidutuksen seurauksena, 51lääkinnällisen huollon epäämisen johdosta, 74 pidätyksen yhteydessä saatuihin vammoihin ja seitsemän erikoisjoukkojen ampumina vankilassa. Oikeudenmukaista rauhaa Palestiinassa ei ole olemassa ennen kuin kaikki poliittiset vangit on vapautettu ilman ehtoja. Palestiinalaisten näkemyksen mukaan poliittisten vankien vapauttamisen tulee olla edellytys rauhanneuvottelujen käymiselle. Muiden Palestiinan kaupunkien tavoin Beetlehem joutuu kokemaan Israelin miehitysjoukkojen hyökkäyksiä ja pidätyskampanjoita. Tällä hetkellä (2013) 453 beetlehemiläistä – heistä naisia 4, 10 alle 16-vuotiasta lasta ja 23 16-18-vuotiasta lasta – on vangittuina. Yliopiston 19-vuotias naispuolinen opiskelija Manar Zawarha pidätettiin, kun hän oli kulkemassa Beetlehemin tarkastuspisteen läpi. Manar on lupaava ja lahjakas opiskelija. Häntä kuulusteltiin 30 päivää Moscobiyyeh tutkintakeskuksessa Jerusalemissa. Kuulusteluissa häntä ja hänen perhettään uhkailtiin, jotta häneltä olisi saatu kiristettyä tietoja. Hänet tuomittiin lopulta 12 kuukaudeksi vankeuteen ja 3000 shekelin sakkoihin, mutta tuomio muutettiin ehdolliseksi ja Manar vapautui toukokuun puolivälissä. Israelin miehitysjoukot eivät erottele miehiä ja naisia pidätysten yhteydessä eivät ota huomioon sosiaalisia olosuhteita. Hiba Bdeer Dohan kylästä pidätettiin kotoaan aviomiehen ja tyttärien Malkin (7) ja Jaran (5) läsnä ollessa aamuyöllä. Sotilaat hyökkäsivät kotiin ja veivät perheen äidin silmät sidottuna ja kahlehdittuna. Hiba vietiin Asqalanin pidätyskeskukseen missä hän kuulusteltiin kahdeksan päivän ajan. Hiba on nyt ollut pidätettynä 2.4. 2013 lähtien ilman oikeudenkäyntiä. Perhettä ei ole päästetty tapaamaan äitiä. Kukaan ei tiedä milloin hän näkee tyttärensä uudelleen. Vankilahallinnon yleinen käytäntö on kieltää perheenjäsenten tapaaminen. Dheishehin pakolaisleiristä pidätetyn An’am Hasanatin perhellä on vaikeuksia pasta tapaamaan äitiä. Kansainvälisen oikeuden vastaisesti valtaosa pidätetyistä siirretään Israelin valtion alueelle, jonne päästäkseen perheiden on haettava vierailulupa ja erityislupia. Näin Israel pala palalta murentaa ja hajottaa perheitä ja palestiinalaista yhteiskuntaa. Palestiinalaisten lapsuus Israelin vankiloissa Teksti: DCI, Palestiinan osasto Vuoden 2000 syyskuussa alkaneen toisen intifadan jälkeen Israelin viranomaistet ovat kiihdyttäneet palestiinalaisten lasten pidätyksiä. Kuluneiden 12 vuoden aikana yli 8000 lasta on pidätetty – heistä nuorimmat 12-vuotiaita. Israelin sotilaiden pidättäminä lapsia pahoinpidellään potkimalla, kidutetaan, uhkaillaan, pidetään kahlehdittuina, laiminlyödään ja eristetään. Lasten pidättäminen ja kaltoinkohtelu Israelin sotilastuomioistuimissa on yleistä ja systemaattista. Kysymys ei ole niinkään uusista toimista intifadan hillitsemiseksi vaan olemassa olevien pysyvien toimintaohjeiden soveltamisesta laaja-alaisemmin miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Tavoitteena on palestiinalaisten perheiden ja yhteiskunnan toimintakyvyn nujertaminen ja hallitseminen pelon avulla. Laajamittaisten pidätysten ja mielivallan avulla pyritään nujertamaan kansan pyrkimyksen itsehallinnon saavuttamiseksi ja vaatimukset rauhan, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteuttamisesta. On itsestään selvää, että palestiinalaislasten kohtelu on syrjivää ja loukkaa lasten oikeuksia, jotka on kirjattu YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa. Palestiinalaislapset on alistettu sotilashallinnon määräyksille ja heitä tuomitaan sotilastuomioistuimissa, joissa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vähimmäisvaatimukset eivät täyty. Kaikkein vahingollisinta lapsille ovat Israelin käyttämät psykologiset kuulustelutekniikat kuten pitkäaikainen eristäminen. Vuodesta 2008 lastenoikeusjärjestö DCI on kirjannut 73 tapausta, joissa lapsia on pidetty erityksissä jopa 29 päivää. Lisäksi heihin käytetään väkivaltaisia kuulustelutekniikoita, heillä ei ole mahdollisuutta saada puolustusasianajajaa eikä heidän sallita tavata vanhempiaan. DCI:n keräämän todistusaineiston mukaan hepreaksi kirjattuja väkivalloin saatuja tunnustuksia on käytetty todistusaineistona sotilastuomioistuimissa. Sotilastuomioistuimien käsittelemistä tapauksista 98 prosenttia päätyy langettavaan tuomioon. Al Jalamen pidätyskeskukseen joutuneet lapset ovat kertoneet, että heitä on pidetty eristettyinä pienessä 2x3 metrisessä sellissä, jossa he ovat joutuneet nukkumaan betonilaatan päällä tai lattialla ohuella, likaisella ja haisevalla patjalla. Ruokaa on annettu luukusta siten että heillä ei ole ollut mitään inhimiskontaktia. Sellien harmaissa seinissä on teräviä piikkejä, jotka estävät niihin nojaamisen. Selleissä ei ole luonnonvaloa; ainoa valonlähde on heikko lamppu, joka on päällä 24 tuntia vuorokaudessa. Kohtelun tuloksena lapset ovat saaneet särkyä silmiinsä ja kärsineet psykologisista oireista pidätyksen jälkeen. Todistajalausuntojen perusteella lasten pidätysten ja eristämisen tarkoitus on heidän henkinen luhistumisensa tunnustuksen saamiseksi. Eritys ja rankat kuulustelut vuorottelevat. Kuulusteluissa käytetään jalkojen ja käsien perusteetonta kahlehtimista, kiduttamista pitämällä pidätettyä huonoissa asennoissa, suoraa fyysistä väkivaltaa, uhkailemista ja pelottelua. Näillä menetelmillä useimmilta kuulustelluilta lapsilta on saatu tunnustus, jonka perusteella lapset on tuomittu sotilastuomioistuimessa. Pidätetyille erityksestä ja psykologisista kuulustelumenetelmistä on seurauksena paniikkihäiriöitä, kuolemanpelkoa, kroonista masennusta, sosiaalista eristäytymistä, toivottomuuden tunnetta, tunteiden hallinnan heikkenemistä ja siitä seuraavia raivokohtauksia, keskittymiskyvyn häiriöitä, vainoharhaisuutta, psykoottisia oireita, itsensä vahingoittamista ja itsemurhayrityksiä. Vuonna 2011 YK erityisraportoija Juan Méndez turhaan vaati Israelin kieltämään pidätettyjen lasten eristämisrangaistukset. Rakkauden voima vankilassa OTT Charlie Abou Saada Psalminlaulaja sanoo: ”Herra kuulee köyhien rukouksen eikä hylkää omiaan, jotka ovat vankeudessa.” (Ps. 69:33). Jumala yhä pitää Sanansa ja on uskollinen kansalleen – erityisesti niille, jotka kärsivät ja pysyvät uskollisina Jumalan lupaukselle ja rakkailleen. Uskollisuutensa tähden heillä on voimaa taistella pahuutta vastaan ja vapautensa ja oikeuksiensa puolesta. Eräs näistä uskollisista on Abu Naji, joka vangittiin ensimmäisen intifadan aikana. Beit Sahourista - ”Paimenten kedolta” - kotoisin oleva Abu on rehellinen ja perhettään rakastava nuori mies vaatimattomasta perheestä. Teini-ikäisenä hän päätti ettei halua elää epäoikeudenmukaisen miehityshallinnon alaisuudessa. Abu avioitui ja halusi elää puolisonsa kanssa kotimaassaan sitä rakentaen. Jo ennen kuin Abu oli valmistunut koulustaan pahuus tuli taloon ovesta. Israelin viranomaiset pidättivät Abun, joka oli luokiteltu vaaralliseksi sen jälkeen kun hän oli julkisesti arvostellut miehitystä. Abu vangittiin ja vietiin Nablusiin ja sieltä erämaahan, missä hän vietti vankeudessa kymmenen vuotta ikävöiden puolisoaan Lameesia. Samasta kylästä kotoisin olut Lamees oli tuntenut Abun jo vuosia ja rakastanut häntä. Lamees järkyttyi Abun pidätysestä. Hän rukoili Jumalaa kertomaan mitä hänen pitäisi tehdä. Jumalan vastaus oli: ”Luota minuun ja pidä Abu sydämessäsi.” Lamees pysyi uskollisena Jumalalle ja Abulle. Kolme kuukautta pidätyksen jälkeen Lamees pääsi äitinsä ja seurakunnan pastorin kanssa tapaamaan Abua. Abul ja Lamees kihlattiin vankilassa vanginvartijoiden ja toisten vankien läsnä ollessa. Lamees pysyi uskossaan lujana ja vieraili säännöllisesti Abun luona noudattaen kirjaimellisesti Raamatun kehoitusta: ”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.” (Hepr. 13:3). Lamees tunsi, että Sielunvihollinen pyrki horjuttamaan hänen kutsumustaan ja päättäväisyyttään ja oli usein hämmentynyt. Jumalan Pyhä Henki oli kuitenkin hänen kanssaan ja Lamees voitti kiusaukset Jumalan ja perheen rakkauden avulla. Päivä jona Abu Naji vapautettiin oli vastaus Lameesin kiihkeisiin rukouksiin. Meitä kaikkia koetellaan kutsumuksessamme näinä päivinä. Lamees ja Abu Naji olkoot meille ja nuorelle polvelle esimerkkejä kilvoittelusta ja kestävyydestä. Lamees ja Abu ovat rakkaat setäni ja tätini. Aina kun tapaan heidät muistan apostoli Paavalia, joka aina jaksoi tarrautua toivoon ja rohkaista pieniä seurakuntiaan. Jumala on rakkaus ja Hän on kanssamme rohkaisemassa meitä kaikkein vaikeimpanakin aikana. Meidän tulee tulla vaikeuksinemme Hänen luokseen, luottaa Jumalaan ja odottaa Hänen armoaan. Jumalan lahja uskollisille palvelijoilleen Abulle ja Lameesille oli kolme lasta ja onnellinen elämä perheenä. He muistavat Jumalan sanan Raamatussa: ” Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.” Rakas Jumala, auta että jokaisella vangitulla olisi uskollinen ja rakastava lähimmäinen kuten Lamees rinnallaan. Auta heitä kohtaamaan koettelemus rehellisinä ja uskollisina sinulle kuin Abu Naji. Anna rakkauden ja rohkeuden henki heidän sydämiinsä. Muista kaikkia niitä, jotka on vangittu siksi he kaipaavat vapautta ja oikeudenmukaisuutta. Jumala on Sanassaan uskollinen ja antta meille tehtävän: “Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen (Luuk 4:18). Tekstien tuottajat: Addameer vankien oikeusjärjestö on palestiinalainen kansalaisjärjestö, joka antaa oikeusapua vangituille, puolustaa vankien oikeuksia ja vastustaa kidutusta ja ihmisoikeusrikkomuksia sekä valvoo vankien oikeuksien toteutumista. Lisätietoja: www.addameer.org DCI lastenoikeusjärjestön Palestiinan osasto (Defence for Children International) perustettiin 1979. Se toimii yhteistyössä YK:n ECOSOCin kanssa. Palestiinan osasto perustettiin vuonna 1991 ja se puolustaa, edistää ja suojelee Palestiinan lasten oikeuksia ja kansainvälisen lasten oikeuksien sopimuksen toteutumista. Lisätietoja: www.dci-palestine.org/ OTT Charlie Abou Saada on työskennellyt World Vision Jerusalemin toimistossa vuodesta 2009 kirkollisasioiden koordinaattorina. Tri Saada on valmistunut kanonisen oikeuden tohtoriksi Vatikaanin itämaiden instituutista. Tri. Saada asuu perheensä kanssa Beetlehmissä. Linkki alkuperäiseen tekstiin löytyy tästä. _Pyhän Maan vartija ('custodian of the holy land' on katolisen kirkon johtaja Pyhässä Maassa). fransiskaani-isä Pierbattista Pizzaballa on ottanut kantaa pyhiinvaelluksen politisoimista ja yhteiskunnallisten näkökulmien korostamista vastaan tai jotain sinne päin. Tässä ei ole niinkään tärkeää, mitä tarkalleenottaen Pizzaballa on sanonut, vaan ne perustelut miksi Suomessakin suosittu ajattelutapa, että Israelin matkoissa "ei ole mitään poliittista" pitää kyseenalaistaa.
==== Avoin kirje isä Pierbattista Pizzaballalle, Pyhän Maan vartijalle Pyhiinvaellus on kutsu etsiä ja noudattaa oikeudenmukaisuutta Olemme panneet huolestuneina merkille, että isä Pierbattista Pizzaballan kannaoton, jossa hän sanoo: "pyhiinvaeltaja ei tule Pyhään Maahan oppimaan politiikkaa tai maantietoa. Ennen kaikkea hän on uskonnollinen etsijä" ("a pilgrim does not come to the Holy Land to understand politics or to understand the geography. First and foremost he is a religious pilgrim.") Kairos Palestiina ja Alternative Tourism Group haluavat kyseenlaistaa tämän väitteen todellisen pyhiinvaelluksen luonteesta. Vakaumuksemme on, että kun kristityt sisaremme ja veljemme matkustavat Palestiinaan, heidän on syytä muistaa kristillisen pyhiinvaelluksen olevan hengellinen matka Jeesuksen Kristuksen jalanjäljissä. Se on matka, jonka tarkoituksena on uudistaa ja vahvistaa uskovan lupaus ja vahvistaa halua elää Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Tämän mukaisesti on on välttämätöntä tunnistaa jatkuva konfliktitilanne, joka aiheutuu 45-vuotisesta Israelin ylläpitämästä palestiinalaisalueiden miehityksestä, joka alkoi vuoden 1948 katastrofista. Hankalissa elämäntilanteissa väkivallan ja sorron keskellä palestiinalaiset kutsuvat matkailijat ja pyhiinvaeltajat vieraikseen että he näkisivät ja kertoisivat kokemastaan: siitä miten palestiinalaiset elävät ja miten heidän oikeuksiaan loukataan väkivaltaisen miehitysvallan alaisina. Pyhiinvaeltaja tulon syynä ovat uskonnolliset tarkoitusperät: halu seurata meidän Herraamme. Kristitty ei saa kuitenkaan eristää elämäänsä kristittyjen sisartensa ja veljiensä elämästä - sellainen ei ole Jeesuksen opetuksen mukaista: "Mitä ikinä teette yhdelle näistä veljistäni... ...sen te teette minulle". Siksi myös pyhiinvaeltajan tulee olla tietoinen pyhiä paikkoja hoitavien kristittyjen sisartensa ja veljiensä olosuhteista. Poliitiikka ei ole vain jotain kahnausta Israelin ja Palestiinan hallinnon välillä. Pyhässä Maassa 'politiikka' määrittää meidän jopapäiväisen elämämme. Palestiinan kristittyjen elämää määräävät sotilaiden tarkastuspisteet, vapauksien rajoitukset ja taloudellinen puute. Monit palestiinalaiset riutuvat vankiloissa kidutuksen uhreina. Israelilaiset eivät useinkaan ole tietoisia hallituksensa kovista otteista ja saadaakseen otteen jatkuvasta pelosta, jonka vallassa joutuvat elämään, hyväksyvät palestiinalaisten sorron välttämättömyytenä. Pyhiinvaeltajan tulee sen tähden kantaa sydämessään sisartensa ja veljiensä tuskaa ja muistaa heitä rukouksissaan: kaikkia, jotka haluavat hoitaa pyhiä paikkoja kolmen uskonnon Pyhässä Maassa: juutalaisia, muslimeja ja kristittyjä. Voiko aito kristillinen usko elää puolitotuudessa ja valheessa ylläpitäen ja vahvistaen ennakkoluuloja? Aito pyhiinvaeltaja etsii elävää Kristusta tässä ja nyt. Silloin hän haluaa puolustaa sorrettuja ja auttaa köyhiä eikä halua edistää teologisia harhaoppeja, joilla jotkut yrittävät oikeuttaa Palestiinan miehityksen. Samalla nämä tuhon opettajat romuttavat keskeisimmät Jeesuksen opetukset rakkaudesta ja myötätunnosta sorrettuja kohtaan. "Tulkaa ja nähkää" on meidän kehoituksemme. Tulkaa katsomaan kuinka israelilaiset kaatavat oliivitarhamme, puskutraktorit tuhoavat kotimme ja puutarhamme, kuinka kylämme ja kaupunkimme eristetään rotuerottelumuureilla, lapsemme teljetään vankiloihin ja palestiinalaisilta riistetään oikeus asua kotiseudullaan ja heidät ajetaan maanpakoon. Palestiinan kristityille pyhät paikat ovat muutakin kuin matkailunähtävyyksiä. Ne ovat meidän kirkkojamme, joihin kokoonnumme päivittäin rukoilemaan Jumalaa. Näiden kirkkojen ympärille muodostuvat ne yhteisöt, jotka ovat 'eläviä kiviä'- uskon todistajia ja pyhien perinteiden ylläpitäjiä Pyhässä Maassa. He ovat vuosisatojen ajan eläneet tässä maassa pitäneet yllä Kristuksen ja profeettojen elämän muistoa. Toivomme, että näkemyksemme aidosta pyhiinvaelluksesta kannustaisi kristittyjä kaikkialla arvoimaan pyhiinvaelluksen ja Pyhän Maan matkan merkitystä ja rohkaisisi heitä toimimaan Jeesuksen opetuksen mukaisesti sorrettuja puolustaen sen sijaan he sulkisivat silmänsä 'politiikalta' Pyhässä Maassa vieraillessaan. Tällaisella politiikasta puhdistetulla uskonnolla on tehty niin paljon pahaa kansallemme. Toivomme kiihkeästi, että ihmiset, jotka tulevat ovat valmiita kokemaan ajattelutavan muutoksen. Silloin pyhiinvaellus ei tarjoa valheellista individualistista ja hedonistista hengellistä nautintoa vaan aidon ja uskoa vahvistavan kokemuksen kristityn kutsumuksesta Jeesuksen seuraajana. Siksi uskomme, että pyhiinvaelluksen pitäisikin kiusata mukavuudenhaluisia ja lohduttaa kiusattuja. Kairos-Palestiina-dokumentissa kirjoitimme luvussa 6.2. "Jotta voisitte tietää, millaisessa tilanteessa elämme, sanomme: Tulkaa ja katsokaa. Me puolestamme pysymme totuudessa ja kerromme siitä. Otamme teidät vastaan pyhiinvaeltajina viemään viestiä rauhasta, rakkaudesta ja sovituksesta. Saatte tietää totuuden palestiinalaisista ja israelilaisista. Opitte tuntemaan kansan ja maan." Pyydääme teitä rukoilemaan ja toimimaan niiden puolesta, jotka rakentavat rauhaa ja etsivät oikeudenmukaisuutta maassamme. Kairos Palestine Alternative Tourism Group Kairos-Palestiina ja Alternative Tourism Group ovat "Pyhä Maa" verkkopalvelun yhteistyökumppaneita Palestiinassa. Mideast Media Monitors /Nicola Nasser 1.1. 2012.
Israelin strategia Jerusalemissa on juutalaistaa kaupunkia vähä vähältä. Israel toteuttaa tiekarttaa, johon kuuluu arabialaisuuden, islamin, kristinuskon, historian ja inhimillisyyden poistaminen Jerusalemista. Jerusalemista, joka on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti asuttuja kaupunkeja, tulee juutalaisuuden laboratorio, josta vieraat elementit on siivottu pois. Nämä vieraat elementit tosin ovat niitä, joista kaupungin rikas historia rakentuu. Tällainen toimintatapa voi johtaa vain katastrofiin. Maailmassa eletään parhaillaan historiallista muutosta, jossa etnisestä ja kulttuurisesta eksklusiivisuudesta ollaan siirrytty arvostamaan inhimillisen kulttuurin moninaisuutta ja hakeman erilaisten elementtien rinnakkaineloa ja keskinäistä hedelmällistä vuorovaikutusta. Israel soutaa hampaat irvessä tätä virtaa vastaan pyrkimällä historian, väestötieteen, maantieteen, arkeologian alueilla monokulttuuriin, jossa vain sekä mikä puhtaasti juutalaista saa elää. Erityisen räikeästi tämä näkyy Jerusalemissa, jossa Israelin ottanut kansalliseksi tehtäväkseen luoda juutalaiselle kansakunnalle ja kaikille maailman juutalaisille pääkaupungin. Tämä tarkoittaa käytännössä aggressiivisia pyrkimyksiä vuosisataisten palestiinalaisten, arabialaisten, islamilaisten ja kristillisten kulttuurikerrostumien hävittämiseen ja syvään juurtuneen väestön karkoittamiseen. Näillä toimilla kylvää välittömän konfliktin ja näköpiirissä olevan sodan siemeniä kaupungissa, joka on perinteisesti ollut monimuotoinen ja moniarvoinen. Israelin politiikka ei ole ainoastaan historian valtavirtaa vastaan vaan haastaa kansainvälisen oikeuden ja politiikan periaatteet ja menettelytavat. Israelin parlamentti Knesset on päättänyt 13. joulukuuta 1949 siirtää pääkaupungin Jerusalemiin Tel Avivista ja liittää päästöksellään kesäkuun 27. päivänä 1967 Itä-Jerusalemin Israeliin. Jälkimmäisen päätöksen YK:n turvallisuusneuvosto on julistanut pätemättömäksi eikä kumpaakaan yksipuolista päätöstä ole kansainvälisesti koskaan hyväksytty. Ne eivät ole saaneet edes Israelin strategisen kumppanin Yhdysvaltojen hyväksyntää. Juuri äsken kun miljoona kristityt jouluna juhlivat Beetlehemissä Jerusalemin lähellä tapahtunutta Jeesuksen syntymää ja kristinuskon syntymistä Jerusalemissa, missä Jeesus nousi kuolleista ristiinnaulitsemisen jälkeen, Knesset valmisteli joulupäivänä lainsäädäntöä, jolla Jerusalem julistettaisiin paitsi Israelin myös juutalaisten pääkaupungiksi. Israelin valtaeliitin julistaa, että Israelin tunnustaminen juutalaisvaltioksi on ennakkoehto rauhansopimukselle. Tällä on keskeinen merkitys myös kristityille. Tällaisen ajattelun seurauksena Vatikaani taistelee pyhien paikkojen hallinnasta Jerusalemissa vaikka 30.12. 1993 Israel ja Vatikaanivaltio ovat allekirjoittaneet perussopimuksen ja 10.10. 1997 sopimuksen papiston oikeuksien tunnustamisesta Jerusalemissa. Knesset ei ole ratifioinut kumpaakaan sopimusta. Sen sijaan Israelin mediassa Vatikaania on syytetty yrityksistä anastaa juutalaisten pyhien paikkojen hallinta Jerusalemissa. Vatikaanivaltion kanta on ollut, että Jerusalemista tulisi muodostaa erillishallintoalue (corpus separatum) ja kansainvälinen kaupunki YK:n päätöslauselman 181 (1947) mukaisesti. Israelin haluttomuus noudattaa päätöslauselmia viivytti Israelin valtion tunnustamista Vatikaanin puolesta aina vuoteen 1993 saakka. Äskettäin Vatikaani on uudistanut vaatimuksensa sopimuksesta Jerusalemin paikkojen hallinnasta. Vatikaanin uskontojen välisen vuoropuhelin johtaja Kardinaali Jean-Louis Tauran ja aikaisempi ulkoministeri ilmaisi kantanaan, että rauhaa ei saavuteta ellei kysymystä pyhien paikkojen suojelemisesta ja hallinnasta ratkaista tyydyttävällä tavalla. Jerusalemin vanhan kaupungin muurit sulkevat sisäänsä kolmen uskonnon pyhät paikat ja se on ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä. Alueen uskonnonhistoriallista ja uskonnollista erityisarvoa pitää suojella. Tämä on mahdollista ainoastaan kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisten turvallisuustakuiden kautta. Vatikaani taistelee yhtä ainoaa pyhiin paikkoihin kohdistuvaa uhkaa vastaan: se on Israelin etninen ja kulttuurinen puhdistuspolitiikka. Rabbi David Rosen, joka on jäsen Israelin Vatikaanin suhteita hoitavassa valtuuskunnassa, on todennut (Haaretz 17.1.2010), että Israeli ei ole noudattanut 1993 solmitun sopimuksen periaatteita. Palestiinalaisten vapautusjärjestö PLO, joka on Israelin kumppani rauhanneuvotteluissa, on torjunut Israelin vaatimuksen maan tunnustamisesta juutalaisvaltioksi. Arabiliitto, Islamilainen yhteistyöjärjestö (OIC) ja palestiinalaishallinto totesivat julkilausumasssan 26.12. 2011, että vaatimukset ja lainsäädäntö Israelin ja Jerusalemin juutalaistamisesta ovat hyökkäys palestiinalaisten kiistämättömiä ja peruuttamattomia oikeuksia vastaan sekä jyrkästi ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Kansainvälisten säädösten ja päätöslauselmien perusteella on kiistatonta, että Jerusalem on osa Israelin vuonna 1967 miehittämiä palestiinalaisalueita. PLO piti Israelin lainvalmstelua sodanjulistuksena ja uskonnollisen konfliktin lietsontana. Jerusalemin muslimien ja kristittyjen yhteistyökomitean mielestä Jerusalemin julistaminen juutalaiseksi riistää uskonnonvapauden kahden muun uskonnon edustajilta näiden uskontojen syntysijoilla. Maanpäällinen Jerusalem-järjestön perustaja, asianajaja Daniel Seidemann kirjoitti 30.11.2011: "Israelin toiminta Itä-Jerusalemissa uhkaa muuttaa kahden kansan välisen alueellisen konfliktin veriseksi uskonsodaksi, jota ei voida enää ratkaista aluejaoilla ja kompromisseilla. Tämä uhka on syntynyt Israelin valtion tuesta siirtolaisryhmien ajamalle visiolle Jerusalemin anastamisesta yksinomaan juutalaisten hallintaan." “...Israelin on nyt valittava kahden skenaarion välillä. Se voi jatkaa eksklusiivisen vision väkivaltaista toteuttamista kaupungissa, joka on todellisuudessa jakautunut kahden kansallisuuden kesken. Näin se altistaa Israelin yleismaailmalliselle julkiselle arvostelulle ja tuhoaa kahden valtion ratkaisun edellytykset. Toisaalta Israeli voi toteuttaa politiikkaa, jolla Jerusalemista tehdään kukoistava ja tunnustettu kansallinen pääkaupunki Yerushalayim, jonka naapurikaupunkina vain poliittisen rajan erottamana on Palestiinan pääkaupunki Itä-Jerusalemissa al Quds. Valinta on päivänselvä niille jotka oikeasti rakastavat Israelia ja ymmärtävät mistä nyt on kysymys." Seidemann päättelee. Etnisellä ja kulttuurisella puhdistuskampanjallaan Israel on astunut tielle, joka vie kadotukseen. Lokakuu 2010. Holylander's blog
Butros Ibn El Roumeih Jerusalemin ilma näinä päivinä on raskas samoin kuin se oli kuuden päivän sotaa edeltävinä päivinä. Itä-Jerusalemin juutalaissiirtokunnat ovat ongelma, joka koskee erityisesti Jerusalemin kristittyjä väestöä. Kirkko Jerusalemissa on keskellä hirmumyrskyä, jonka merkkejä eivät kuitenkaan näe muut ne, jotka muutenkin seuraavat sen tilannetta. Katolinen kirkko panostaa säilyttääkseen kirkkonsa Jerusalemissa monikansallisena. Katolinen kirkko myös koettaa palauttaa haltuunsa kiinteistöjä, jotka se on vuokrannut israelilaisille organisaatioille. Samaan aikaan ortodoksikirkko yrittää yhä toipua Jaffan portin skandaalista (jossa ortodoksinen patriarkaatti vuokrasi kiinteistöjä uskonnolliselle juutalaisryhmälle). Ortodoksinen kirkko voi jopa luhistua. Israelin "investoreiden" uusimmat hankinnat jouduttavat ortodoksikirkon tuhoa. Kirkkojen ja israelilaisten temmellyksessä arabiväestön ortodoksikristityt ovat jääneet sivurooliin ja häviäjän osaan. He kuitenkin omistavat neljänneksen Jerusalemin vanhan kaupungin maasta. Kristityt ovat onnistuneet säilyttämään rauhan keskenään status quo-sopimuksen avulla. Kirkko jakautuu fyysisesti paitsi ortodokseihin, katolisiin ja protestantteihin, myös kansallisuuksien mukaan itäisiin ja läntisiin kirkkoihin. Vaikka Jerusalemin kristitty yhteistö elää osana palestiinalaista kulttuuria, Jerusalemiin ei ole koskaan perustettu palestiinalaista kirkkoa. Jerusalemin historia todistaa millaisessa universaalissa roolissa kirkko Jerusalemissa on nähty myös arabikristittyjen keskuudessa. Arabikristittyt pitävät Jerusalemia yhtä pyhänä kuin arabimuslimit Mekkaa. Ennen kuuden päivän sotaa 1967 kristityt kaikkialta arabimaailmasta kerääntyivät Al Qudsiin - pyhään kaupunkiin pääsiäiseksi. Muistan kuinka väkeä tuli Palestiinasta, Libanonista, Egyptistä, Irakista, Syyriasta, Sudanista ja muista arabimaista. Vaikka seurakunnat pääosin koostuvat arabikristityistä, muitakin keili puhutaan kuin helluntaina 2000 vuotta sitten konsanaan. Notre Dame-kirkossa espanjaa, Pyhän Annan kirkossa ranskaaja Pyhän Magdaleenan kirkossa venäjää, kreikkaa Pyhän Elian kirkossa ja englantia Pyhän Yrjön kirkossa. Pyhä Augustan kirkossa puhutaan saksaa ja Pyhän Jaakobin kirkossa armeniaa - kaikki nämä seurakunnat kuitenkin toimivat osana kristittyä arabiyhteisöä Jerusalemissa. Juutalaistaustaiset katolilaiset ovat uusimpia tulokkaita Länsi-Jerusalemissa. Arabikristittyjä, jotka ovat vuosisatojen ajan asuneet kaupungissa kutsutaan nimellä "ruum". Nykyään jakolinjat ortodoksien ja katolilaisten sekä kansallisten kirkkojen välillä ovat selvät varsinkin juhlapyhinä. Vain Jerusalemissa kristillistä joulua vietetään kolme kertaa vuodessa erilaisten juhlakalenterien vuoksi. Historiasta tiedämme, että vuonna 637 patriarkka Sofronius luovutti kristillisen Jerusalemin (Aelia Capitolana) avaimet kalifi Omar Ibn Elkhattabille. Nykyään näitä Pyhän Kaupungin (Al Quds) avaimia säilyttää islamilainen mufti. Pyhän Haudan Kirkon avaimet säilyivät patriarkaatin hallussa ristiretkeläisten tuloon asti. Kun Saladdin valloitti kaupungin ja karkotti ristiretkeläiset, paikalliset kristityt maksoivat siitä hinnan. Jerusalemin pyhien paikkojen suojelu siirtyi muslimien käsiin. Ottomaanien sulttaanin vuonna 1545 antamalla asetuksella Shikh Abd Al Qader Bin Al Shikh Mosa Al Ghudayeh tuli Pyhän Haudan Kirkon vartija. Kirkon avaimet ovat tähän päivään asti hänen seuraajiensa hallinnassa. Syynä tähän oli pyrkimys lopettaa idän ja lännen kirkon kiista kirkon hallinnasta. Seurauksena oli kuitenkin arabien jakaminen muslimeihin ja kristittyihin. Sanasta arabi tuli adjektiivi ja muslimi- ja kristityt arabit olivat pikemminkin serkkuja kuin veljeksiä keskenään. Jakolinjat ovat syventyneet samoin kuin idän ja lännen kirkkojen jakautuminen. Israel on julistanut Jerusalemin juutalaisvaltion pääkaupungiksi. Ehdotan, että vastapainoksi Kirkkojen maailmanneuvosto siirtäisi päämajansa Genevestä Pyhään Kaupunkiin Jerusalemiin. Onhan Jerusalem kristinuskon kehto ja Kristuksen kuollesta nousemisen paikka, jossa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista vaan Jeesuksen seuraajat yhdessä. * Jerusalemin kirkot ja niiden johtajat: A. Ortodoksinen kirkko 1. Kreikkalaiskatolinen kirkko – Patriarkka Teofilos III B. Orientaaliortodoksiset kirkot 2. Armenialainen kirkko – Patriarkka Torkom Manoogijan 3. Syyrialainen kirkko – Arkkipiispa Swerios Malki Murad 4. Koptilainen kirkko – Arkkipiispa Anba Abraham 5. Etiopialainen kirkko – Arkkipiispa Abouna Mathias C. Katolinen kirkko 6. Roomalaiskatolinen kirkko – Patriarkka Fuad Twal 7. Syyrialainen maroniittikirkko – Arkkipiispa Paul Sayyah 8. Melkiittikirkko – Arkkipiispa Youssef Jules Zreyi 9. Armenian katolinen kirkko – Veli Rafael Minassian 10. Syyrian katolinen kirkko – Piispa Pierre Malki 11. Pyhän Maan vartijat (fransiskaanit) – Veli Pierbattista Pizzaballa, ofm D. Evankeliset kirkot 12. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko – Piispa Munib Younan 13. Jerusalemin ja Lähi-Idän episkopaalinen kirkko – Piispa Suheil Dawani Vatikaanissa järjestetyssä 200 katolisen pääasiassa arabimaailmasta tulevan piispan tapaamisessa piispat ottivat kristillisten seurakuntien johtajiksi voimakkaasti kantaa vastustaakseen Israelin jyrkentyvää politiikkaa ja toimintalinjaa.
Samalla piispat vetosivat kristittyihin, muslimeihin ja juutalaisiin Lähi-Idässä ja ympäri maailman ja erityisesti muslmimienemmistöisissä maissa taistelemaan yhdessä Israelin ja Palestiinan konfliktin sydäntäsärkevän verilöylyn lopettamiseksi. Alue on ollut väkivaltaisen konfliktin kourissa jo 60 vuotta. Konflikti on ennen kaikkea johtanut kymmenientuhansien kristittyjen emigroitumiseen Palestiinasta. Israelin ja Palestiinan konfliktiin ja palesiinalaisalueiden miehitykseen viitaten piispojen 24.10 julkistamassa lausunnossa todetaan että "Raamatun tulkintojen ja teologisten oppirakennelmien käyttäminen vääryyksien puolustelemiseen ei ole hyväksyttävää. Lausunto valmistelleen komitean työskentelystä vastannut Cyrille Salim Bustros (Newton, Massachusetts) totesi lisäksi omana näkemyksenään lehdistötilaisuudessa, että "viittaukset juutalaisille luvattuun maahan eivät voi olla peruste palestiinalaisten karkotukselle. Jumalan Pyhää Sanaa ei saa käyttää Israelin harjoittaman Palestiinan miehityksen perusteluna." Lähi-Idän kristityt piispat puuttuivat suoraan epäkohtiin, joita he näkevät Israelin toiminnassa miehitetyillä alueella: “Olemme panneet merkille Israelin-Palestiinan konfliktin vaikutuksen koko alueelle ja erityisesti palestiinalaisille, jotka kärsivät Israelin miehityksen seurauksista. Näitä seurauksia ovat liikkumisvapauden rajoitukset, palestiinalaisväestön rajaaminen muurin ja armeijan tarkastuspisteiden taakse, poliittiset vangit, kotien tuhoaminen, taloudellisen kehityksen sabotoiminen ja tuhannet pakolaisina asuvat ihmiset." “Me tunnistamme sen turvattomuuden ja siitä johtuvan kärsimyksen, jonka keskellä israelilaiset elävät. Olemme pohtineet pyhän kaupungin Jerusalemin asemaa ja merkitystä. Meitä huolestuttavat ne yksipuoliset toimet, joilla muutetaan väestöryhmien tasapainoa. Ottaen huomioon kaiken tämän, näemme pysyvän ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttamisen ainoaksi pelastukseksi kaikkien alueen ihmisten parhaaksi." Piispat vetosivat kansainväliseen yhteisöön - erityisesti YK:n - että se "järkähtämättä työskentelisi lopullisen rauhallisen ratkaisun aikaansaamiseksi ja YK:n Palestiinaa ja Israelia koskevien päätöslauselmien voimaan saattamiseksi. YK:n toivotaan ryhtyvän vaadittaviin toimiin, jotta Israelin miehitys arabimaiden Syyrian ja Libanonin alueilla lakkaisi. Piispat totesivat, suhteista islaminuskoisiin ja juutalaisiin, että he ovat veijiämme ja sisariamme, jotka Jumala on tarkoittanut elämään yhdessä. Juutalaisiin vedotaan, jotta nämä pyrkisivät vaikuttamaan vallanpitäjiin, jotta kaikkien jokapäiväistä elämää varjostava polittinen konflikti saataisiin loppumaan. "On aika sitoutua toimimaan yhdessä oikeudenmukaisen pysyvän rauhan saavuttamiseksi." Piispat kehottivat kotoaan paenneita palestiinalaiskristittyjä pitämään yllä yhteyksiä kotiseutuun ja hoitamaan omaisuuttaan Palestiinassa. "Maa on osa ihmisen identiteettiä ja missiota sekä tärkeä tekjiä niille, jotka vielä asuvat Palestiinassa sekä niille, jotka jonain päivänä haluaisivat palata." Israelin johtajat esittivät vastalauseen ehdotuksille, joita piispat tekivät. Paavi Benedictus XVI tutustui asiakirjaan hyväksyi sen todeten, että "Rauha on mahdollinen ja sitä on kiirehdittävä". Kannanotto odottaa vielä paavin kuurian lopullista käsittelyä. Lähde: Palestine Chronicle. George S. Hishmeh, Washington D.C. [email protected]. |
Arkisto
December 2021
Aiheet
All
|