Lokakuu 2010. Holylander's blog
Butros Ibn El Roumeih
Jerusalemin ilma näinä päivinä on raskas samoin kuin se oli kuuden päivän sotaa edeltävinä päivinä. Itä-Jerusalemin juutalaissiirtokunnat ovat ongelma, joka koskee erityisesti Jerusalemin kristittyjä väestöä. Kirkko Jerusalemissa on keskellä hirmumyrskyä, jonka merkkejä eivät kuitenkaan näe muut ne, jotka muutenkin seuraavat sen tilannetta. Katolinen kirkko panostaa säilyttääkseen kirkkonsa Jerusalemissa monikansallisena. Katolinen kirkko myös koettaa palauttaa haltuunsa kiinteistöjä, jotka se on vuokrannut israelilaisille organisaatioille. Samaan aikaan ortodoksikirkko yrittää yhä toipua Jaffan portin skandaalista (jossa ortodoksinen patriarkaatti vuokrasi kiinteistöjä uskonnolliselle juutalaisryhmälle). Ortodoksinen kirkko voi jopa luhistua. Israelin "investoreiden" uusimmat hankinnat jouduttavat ortodoksikirkon tuhoa. Kirkkojen ja israelilaisten temmellyksessä arabiväestön ortodoksikristityt ovat jääneet sivurooliin ja häviäjän osaan. He kuitenkin omistavat neljänneksen Jerusalemin vanhan kaupungin maasta.
Kristityt ovat onnistuneet säilyttämään rauhan keskenään status quo-sopimuksen avulla. Kirkko jakautuu fyysisesti paitsi ortodokseihin, katolisiin ja protestantteihin, myös kansallisuuksien mukaan itäisiin ja läntisiin kirkkoihin. Vaikka Jerusalemin kristitty yhteistö elää osana palestiinalaista kulttuuria, Jerusalemiin ei ole koskaan perustettu palestiinalaista kirkkoa. Jerusalemin historia todistaa millaisessa universaalissa roolissa kirkko Jerusalemissa on nähty myös arabikristittyjen keskuudessa. Arabikristittyt pitävät Jerusalemia yhtä pyhänä kuin arabimuslimit Mekkaa. Ennen kuuden päivän sotaa 1967 kristityt kaikkialta arabimaailmasta kerääntyivät Al Qudsiin - pyhään kaupunkiin pääsiäiseksi. Muistan kuinka väkeä tuli Palestiinasta, Libanonista, Egyptistä, Irakista, Syyriasta, Sudanista ja muista arabimaista.
Vaikka seurakunnat pääosin koostuvat arabikristityistä, muitakin keili puhutaan kuin helluntaina 2000 vuotta sitten konsanaan. Notre Dame-kirkossa espanjaa, Pyhän Annan kirkossa ranskaaja Pyhän Magdaleenan kirkossa venäjää, kreikkaa Pyhän Elian kirkossa ja englantia Pyhän Yrjön kirkossa. Pyhä Augustan kirkossa puhutaan saksaa ja Pyhän Jaakobin kirkossa armeniaa - kaikki nämä seurakunnat kuitenkin toimivat osana kristittyä arabiyhteisöä Jerusalemissa. Juutalaistaustaiset katolilaiset ovat uusimpia tulokkaita Länsi-Jerusalemissa. Arabikristittyjä, jotka ovat vuosisatojen ajan asuneet kaupungissa kutsutaan nimellä "ruum". Nykyään jakolinjat ortodoksien ja katolilaisten sekä kansallisten kirkkojen välillä ovat selvät varsinkin juhlapyhinä. Vain Jerusalemissa kristillistä joulua vietetään kolme kertaa vuodessa erilaisten juhlakalenterien vuoksi.
Historiasta tiedämme, että vuonna 637 patriarkka Sofronius luovutti kristillisen Jerusalemin (Aelia Capitolana) avaimet kalifi Omar Ibn Elkhattabille. Nykyään näitä Pyhän Kaupungin (Al Quds) avaimia säilyttää islamilainen mufti. Pyhän Haudan Kirkon avaimet säilyivät patriarkaatin hallussa ristiretkeläisten tuloon asti. Kun Saladdin valloitti kaupungin ja karkotti ristiretkeläiset, paikalliset kristityt maksoivat siitä hinnan. Jerusalemin pyhien paikkojen suojelu siirtyi muslimien käsiin. Ottomaanien sulttaanin vuonna 1545 antamalla asetuksella Shikh Abd Al Qader Bin Al Shikh Mosa Al Ghudayeh tuli Pyhän Haudan Kirkon vartija. Kirkon avaimet ovat tähän päivään asti hänen seuraajiensa hallinnassa. Syynä tähän oli pyrkimys lopettaa idän ja lännen kirkon kiista kirkon hallinnasta. Seurauksena oli kuitenkin arabien jakaminen muslimeihin ja kristittyihin. Sanasta arabi tuli adjektiivi ja muslimi- ja kristityt arabit olivat pikemminkin serkkuja kuin veljeksiä keskenään. Jakolinjat ovat syventyneet samoin kuin idän ja lännen kirkkojen jakautuminen.
Israel on julistanut Jerusalemin juutalaisvaltion pääkaupungiksi. Ehdotan, että vastapainoksi Kirkkojen maailmanneuvosto siirtäisi päämajansa Genevestä Pyhään Kaupunkiin Jerusalemiin. Onhan Jerusalem kristinuskon kehto ja Kristuksen kuollesta nousemisen paikka, jossa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista vaan Jeesuksen seuraajat yhdessä.
* Jerusalemin kirkot ja niiden johtajat:
A. Ortodoksinen kirkko
1. Kreikkalaiskatolinen kirkko – Patriarkka Teofilos III
B. Orientaaliortodoksiset kirkot
2. Armenialainen kirkko – Patriarkka Torkom Manoogijan
3. Syyrialainen kirkko – Arkkipiispa Swerios Malki Murad
4. Koptilainen kirkko – Arkkipiispa Anba Abraham
5. Etiopialainen kirkko – Arkkipiispa Abouna Mathias
C. Katolinen kirkko
6. Roomalaiskatolinen kirkko – Patriarkka Fuad Twal
7. Syyrialainen maroniittikirkko – Arkkipiispa Paul Sayyah
8. Melkiittikirkko – Arkkipiispa Youssef Jules Zreyi
9. Armenian katolinen kirkko – Veli Rafael Minassian
10. Syyrian katolinen kirkko – Piispa Pierre Malki
11. Pyhän Maan vartijat (fransiskaanit) – Veli Pierbattista Pizzaballa, ofm
D. Evankeliset kirkot
12. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko – Piispa Munib Younan
13. Jerusalemin ja Lähi-Idän episkopaalinen kirkko – Piispa Suheil Dawani
Butros Ibn El Roumeih
Jerusalemin ilma näinä päivinä on raskas samoin kuin se oli kuuden päivän sotaa edeltävinä päivinä. Itä-Jerusalemin juutalaissiirtokunnat ovat ongelma, joka koskee erityisesti Jerusalemin kristittyjä väestöä. Kirkko Jerusalemissa on keskellä hirmumyrskyä, jonka merkkejä eivät kuitenkaan näe muut ne, jotka muutenkin seuraavat sen tilannetta. Katolinen kirkko panostaa säilyttääkseen kirkkonsa Jerusalemissa monikansallisena. Katolinen kirkko myös koettaa palauttaa haltuunsa kiinteistöjä, jotka se on vuokrannut israelilaisille organisaatioille. Samaan aikaan ortodoksikirkko yrittää yhä toipua Jaffan portin skandaalista (jossa ortodoksinen patriarkaatti vuokrasi kiinteistöjä uskonnolliselle juutalaisryhmälle). Ortodoksinen kirkko voi jopa luhistua. Israelin "investoreiden" uusimmat hankinnat jouduttavat ortodoksikirkon tuhoa. Kirkkojen ja israelilaisten temmellyksessä arabiväestön ortodoksikristityt ovat jääneet sivurooliin ja häviäjän osaan. He kuitenkin omistavat neljänneksen Jerusalemin vanhan kaupungin maasta.
Kristityt ovat onnistuneet säilyttämään rauhan keskenään status quo-sopimuksen avulla. Kirkko jakautuu fyysisesti paitsi ortodokseihin, katolisiin ja protestantteihin, myös kansallisuuksien mukaan itäisiin ja läntisiin kirkkoihin. Vaikka Jerusalemin kristitty yhteistö elää osana palestiinalaista kulttuuria, Jerusalemiin ei ole koskaan perustettu palestiinalaista kirkkoa. Jerusalemin historia todistaa millaisessa universaalissa roolissa kirkko Jerusalemissa on nähty myös arabikristittyjen keskuudessa. Arabikristittyt pitävät Jerusalemia yhtä pyhänä kuin arabimuslimit Mekkaa. Ennen kuuden päivän sotaa 1967 kristityt kaikkialta arabimaailmasta kerääntyivät Al Qudsiin - pyhään kaupunkiin pääsiäiseksi. Muistan kuinka väkeä tuli Palestiinasta, Libanonista, Egyptistä, Irakista, Syyriasta, Sudanista ja muista arabimaista.
Vaikka seurakunnat pääosin koostuvat arabikristityistä, muitakin keili puhutaan kuin helluntaina 2000 vuotta sitten konsanaan. Notre Dame-kirkossa espanjaa, Pyhän Annan kirkossa ranskaaja Pyhän Magdaleenan kirkossa venäjää, kreikkaa Pyhän Elian kirkossa ja englantia Pyhän Yrjön kirkossa. Pyhä Augustan kirkossa puhutaan saksaa ja Pyhän Jaakobin kirkossa armeniaa - kaikki nämä seurakunnat kuitenkin toimivat osana kristittyä arabiyhteisöä Jerusalemissa. Juutalaistaustaiset katolilaiset ovat uusimpia tulokkaita Länsi-Jerusalemissa. Arabikristittyjä, jotka ovat vuosisatojen ajan asuneet kaupungissa kutsutaan nimellä "ruum". Nykyään jakolinjat ortodoksien ja katolilaisten sekä kansallisten kirkkojen välillä ovat selvät varsinkin juhlapyhinä. Vain Jerusalemissa kristillistä joulua vietetään kolme kertaa vuodessa erilaisten juhlakalenterien vuoksi.
Historiasta tiedämme, että vuonna 637 patriarkka Sofronius luovutti kristillisen Jerusalemin (Aelia Capitolana) avaimet kalifi Omar Ibn Elkhattabille. Nykyään näitä Pyhän Kaupungin (Al Quds) avaimia säilyttää islamilainen mufti. Pyhän Haudan Kirkon avaimet säilyivät patriarkaatin hallussa ristiretkeläisten tuloon asti. Kun Saladdin valloitti kaupungin ja karkotti ristiretkeläiset, paikalliset kristityt maksoivat siitä hinnan. Jerusalemin pyhien paikkojen suojelu siirtyi muslimien käsiin. Ottomaanien sulttaanin vuonna 1545 antamalla asetuksella Shikh Abd Al Qader Bin Al Shikh Mosa Al Ghudayeh tuli Pyhän Haudan Kirkon vartija. Kirkon avaimet ovat tähän päivään asti hänen seuraajiensa hallinnassa. Syynä tähän oli pyrkimys lopettaa idän ja lännen kirkon kiista kirkon hallinnasta. Seurauksena oli kuitenkin arabien jakaminen muslimeihin ja kristittyihin. Sanasta arabi tuli adjektiivi ja muslimi- ja kristityt arabit olivat pikemminkin serkkuja kuin veljeksiä keskenään. Jakolinjat ovat syventyneet samoin kuin idän ja lännen kirkkojen jakautuminen.
Israel on julistanut Jerusalemin juutalaisvaltion pääkaupungiksi. Ehdotan, että vastapainoksi Kirkkojen maailmanneuvosto siirtäisi päämajansa Genevestä Pyhään Kaupunkiin Jerusalemiin. Onhan Jerusalem kristinuskon kehto ja Kristuksen kuollesta nousemisen paikka, jossa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista vaan Jeesuksen seuraajat yhdessä.
* Jerusalemin kirkot ja niiden johtajat:
A. Ortodoksinen kirkko
1. Kreikkalaiskatolinen kirkko – Patriarkka Teofilos III
B. Orientaaliortodoksiset kirkot
2. Armenialainen kirkko – Patriarkka Torkom Manoogijan
3. Syyrialainen kirkko – Arkkipiispa Swerios Malki Murad
4. Koptilainen kirkko – Arkkipiispa Anba Abraham
5. Etiopialainen kirkko – Arkkipiispa Abouna Mathias
C. Katolinen kirkko
6. Roomalaiskatolinen kirkko – Patriarkka Fuad Twal
7. Syyrialainen maroniittikirkko – Arkkipiispa Paul Sayyah
8. Melkiittikirkko – Arkkipiispa Youssef Jules Zreyi
9. Armenian katolinen kirkko – Veli Rafael Minassian
10. Syyrian katolinen kirkko – Piispa Pierre Malki
11. Pyhän Maan vartijat (fransiskaanit) – Veli Pierbattista Pizzaballa, ofm
D. Evankeliset kirkot
12. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko – Piispa Munib Younan
13. Jerusalemin ja Lähi-Idän episkopaalinen kirkko – Piispa Suheil Dawani
RSS Feed
