Mideast Media Monitors /Nicola Nasser 1.1. 2012.
Israelin strategia Jerusalemissa on juutalaistaa kaupunkia vähä vähältä. Israel toteuttaa tiekarttaa, johon kuuluu arabialaisuuden, islamin, kristinuskon, historian ja inhimillisyyden poistaminen Jerusalemista. Jerusalemista, joka on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti asuttuja kaupunkeja, tulee juutalaisuuden laboratorio, josta vieraat elementit on siivottu pois. Nämä vieraat elementit tosin ovat niitä, joista kaupungin rikas historia rakentuu. Tällainen toimintatapa voi johtaa vain katastrofiin.
Maailmassa eletään parhaillaan historiallista muutosta, jossa etnisestä ja kulttuurisesta eksklusiivisuudesta ollaan siirrytty arvostamaan inhimillisen kulttuurin moninaisuutta ja hakeman erilaisten elementtien rinnakkaineloa ja keskinäistä hedelmällistä vuorovaikutusta. Israel soutaa hampaat irvessä tätä virtaa vastaan pyrkimällä historian, väestötieteen, maantieteen, arkeologian alueilla monokulttuuriin, jossa vain sekä mikä puhtaasti juutalaista saa elää. Erityisen räikeästi tämä näkyy Jerusalemissa, jossa Israelin ottanut kansalliseksi tehtäväkseen luoda juutalaiselle kansakunnalle ja kaikille maailman juutalaisille pääkaupungin. Tämä tarkoittaa käytännössä aggressiivisia pyrkimyksiä vuosisataisten palestiinalaisten, arabialaisten, islamilaisten ja kristillisten kulttuurikerrostumien hävittämiseen ja syvään juurtuneen väestön karkoittamiseen. Näillä toimilla kylvää välittömän konfliktin ja näköpiirissä olevan sodan siemeniä kaupungissa, joka on perinteisesti ollut monimuotoinen ja moniarvoinen.
Israelin politiikka ei ole ainoastaan historian valtavirtaa vastaan vaan haastaa kansainvälisen oikeuden ja politiikan periaatteet ja menettelytavat. Israelin parlamentti Knesset on päättänyt 13. joulukuuta 1949 siirtää pääkaupungin Jerusalemiin Tel Avivista ja liittää päästöksellään kesäkuun 27. päivänä 1967 Itä-Jerusalemin Israeliin. Jälkimmäisen päätöksen YK:n turvallisuusneuvosto on julistanut pätemättömäksi eikä kumpaakaan yksipuolista päätöstä ole kansainvälisesti koskaan hyväksytty. Ne eivät ole saaneet edes Israelin strategisen kumppanin Yhdysvaltojen hyväksyntää.
Juuri äsken kun miljoona kristityt jouluna juhlivat Beetlehemissä Jerusalemin lähellä tapahtunutta Jeesuksen syntymää ja kristinuskon syntymistä Jerusalemissa, missä Jeesus nousi kuolleista ristiinnaulitsemisen jälkeen, Knesset valmisteli joulupäivänä lainsäädäntöä, jolla Jerusalem julistettaisiin paitsi Israelin myös juutalaisten pääkaupungiksi.
Israelin valtaeliitin julistaa, että Israelin tunnustaminen juutalaisvaltioksi on ennakkoehto rauhansopimukselle. Tällä on keskeinen merkitys myös kristityille. Tällaisen ajattelun seurauksena Vatikaani taistelee pyhien paikkojen hallinnasta Jerusalemissa vaikka 30.12. 1993 Israel ja Vatikaanivaltio ovat allekirjoittaneet perussopimuksen ja 10.10. 1997 sopimuksen papiston oikeuksien tunnustamisesta Jerusalemissa. Knesset ei ole ratifioinut kumpaakaan sopimusta. Sen sijaan Israelin mediassa Vatikaania on syytetty yrityksistä anastaa juutalaisten pyhien paikkojen hallinta Jerusalemissa.
Vatikaanivaltion kanta on ollut, että Jerusalemista tulisi muodostaa erillishallintoalue (corpus separatum) ja kansainvälinen kaupunki YK:n päätöslauselman 181 (1947) mukaisesti. Israelin haluttomuus noudattaa päätöslauselmia viivytti Israelin valtion tunnustamista Vatikaanin puolesta aina vuoteen 1993 saakka.
Äskettäin Vatikaani on uudistanut vaatimuksensa sopimuksesta Jerusalemin paikkojen hallinnasta. Vatikaanin uskontojen välisen vuoropuhelin johtaja Kardinaali Jean-Louis Tauran ja aikaisempi ulkoministeri ilmaisi kantanaan, että rauhaa ei saavuteta ellei kysymystä pyhien paikkojen suojelemisesta ja hallinnasta ratkaista tyydyttävällä tavalla. Jerusalemin vanhan kaupungin muurit sulkevat sisäänsä kolmen uskonnon pyhät paikat ja se on ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä. Alueen uskonnonhistoriallista ja uskonnollista erityisarvoa pitää suojella. Tämä on mahdollista ainoastaan kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisten turvallisuustakuiden kautta.
Vatikaani taistelee yhtä ainoaa pyhiin paikkoihin kohdistuvaa uhkaa vastaan: se on Israelin etninen ja kulttuurinen puhdistuspolitiikka. Rabbi David Rosen, joka on jäsen Israelin Vatikaanin suhteita hoitavassa valtuuskunnassa, on todennut (Haaretz 17.1.2010), että Israeli ei ole noudattanut 1993 solmitun sopimuksen periaatteita.
Palestiinalaisten vapautusjärjestö PLO, joka on Israelin kumppani rauhanneuvotteluissa, on torjunut Israelin vaatimuksen maan tunnustamisesta juutalaisvaltioksi. Arabiliitto, Islamilainen yhteistyöjärjestö (OIC) ja palestiinalaishallinto totesivat julkilausumasssan 26.12. 2011, että vaatimukset ja lainsäädäntö Israelin ja Jerusalemin juutalaistamisesta ovat hyökkäys palestiinalaisten kiistämättömiä ja peruuttamattomia oikeuksia vastaan sekä jyrkästi ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Kansainvälisten säädösten ja päätöslauselmien perusteella on kiistatonta, että Jerusalem on osa Israelin vuonna 1967 miehittämiä palestiinalaisalueita. PLO piti Israelin lainvalmstelua sodanjulistuksena ja uskonnollisen konfliktin lietsontana. Jerusalemin muslimien ja kristittyjen yhteistyökomitean mielestä Jerusalemin julistaminen juutalaiseksi riistää uskonnonvapauden kahden muun uskonnon edustajilta näiden uskontojen syntysijoilla.
Maanpäällinen Jerusalem-järjestön perustaja, asianajaja Daniel Seidemann kirjoitti 30.11.2011: "Israelin toiminta Itä-Jerusalemissa uhkaa muuttaa kahden kansan välisen alueellisen konfliktin veriseksi uskonsodaksi, jota ei voida enää ratkaista aluejaoilla ja kompromisseilla. Tämä uhka on syntynyt Israelin valtion tuesta siirtolaisryhmien ajamalle visiolle Jerusalemin anastamisesta yksinomaan juutalaisten hallintaan."
“...Israelin on nyt valittava kahden skenaarion välillä. Se voi jatkaa eksklusiivisen vision väkivaltaista toteuttamista kaupungissa, joka on todellisuudessa jakautunut kahden kansallisuuden kesken. Näin se altistaa Israelin yleismaailmalliselle julkiselle arvostelulle ja tuhoaa kahden valtion ratkaisun edellytykset. Toisaalta Israeli voi toteuttaa politiikkaa, jolla Jerusalemista tehdään kukoistava ja tunnustettu kansallinen pääkaupunki Yerushalayim, jonka naapurikaupunkina vain poliittisen rajan erottamana on Palestiinan pääkaupunki Itä-Jerusalemissa al Quds. Valinta on päivänselvä niille jotka oikeasti rakastavat Israelia ja ymmärtävät mistä nyt on kysymys." Seidemann päättelee.
Etnisellä ja kulttuurisella puhdistuskampanjallaan Israel on astunut tielle, joka vie kadotukseen.
Israelin strategia Jerusalemissa on juutalaistaa kaupunkia vähä vähältä. Israel toteuttaa tiekarttaa, johon kuuluu arabialaisuuden, islamin, kristinuskon, historian ja inhimillisyyden poistaminen Jerusalemista. Jerusalemista, joka on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti asuttuja kaupunkeja, tulee juutalaisuuden laboratorio, josta vieraat elementit on siivottu pois. Nämä vieraat elementit tosin ovat niitä, joista kaupungin rikas historia rakentuu. Tällainen toimintatapa voi johtaa vain katastrofiin.
Maailmassa eletään parhaillaan historiallista muutosta, jossa etnisestä ja kulttuurisesta eksklusiivisuudesta ollaan siirrytty arvostamaan inhimillisen kulttuurin moninaisuutta ja hakeman erilaisten elementtien rinnakkaineloa ja keskinäistä hedelmällistä vuorovaikutusta. Israel soutaa hampaat irvessä tätä virtaa vastaan pyrkimällä historian, väestötieteen, maantieteen, arkeologian alueilla monokulttuuriin, jossa vain sekä mikä puhtaasti juutalaista saa elää. Erityisen räikeästi tämä näkyy Jerusalemissa, jossa Israelin ottanut kansalliseksi tehtäväkseen luoda juutalaiselle kansakunnalle ja kaikille maailman juutalaisille pääkaupungin. Tämä tarkoittaa käytännössä aggressiivisia pyrkimyksiä vuosisataisten palestiinalaisten, arabialaisten, islamilaisten ja kristillisten kulttuurikerrostumien hävittämiseen ja syvään juurtuneen väestön karkoittamiseen. Näillä toimilla kylvää välittömän konfliktin ja näköpiirissä olevan sodan siemeniä kaupungissa, joka on perinteisesti ollut monimuotoinen ja moniarvoinen.
Israelin politiikka ei ole ainoastaan historian valtavirtaa vastaan vaan haastaa kansainvälisen oikeuden ja politiikan periaatteet ja menettelytavat. Israelin parlamentti Knesset on päättänyt 13. joulukuuta 1949 siirtää pääkaupungin Jerusalemiin Tel Avivista ja liittää päästöksellään kesäkuun 27. päivänä 1967 Itä-Jerusalemin Israeliin. Jälkimmäisen päätöksen YK:n turvallisuusneuvosto on julistanut pätemättömäksi eikä kumpaakaan yksipuolista päätöstä ole kansainvälisesti koskaan hyväksytty. Ne eivät ole saaneet edes Israelin strategisen kumppanin Yhdysvaltojen hyväksyntää.
Juuri äsken kun miljoona kristityt jouluna juhlivat Beetlehemissä Jerusalemin lähellä tapahtunutta Jeesuksen syntymää ja kristinuskon syntymistä Jerusalemissa, missä Jeesus nousi kuolleista ristiinnaulitsemisen jälkeen, Knesset valmisteli joulupäivänä lainsäädäntöä, jolla Jerusalem julistettaisiin paitsi Israelin myös juutalaisten pääkaupungiksi.
Israelin valtaeliitin julistaa, että Israelin tunnustaminen juutalaisvaltioksi on ennakkoehto rauhansopimukselle. Tällä on keskeinen merkitys myös kristityille. Tällaisen ajattelun seurauksena Vatikaani taistelee pyhien paikkojen hallinnasta Jerusalemissa vaikka 30.12. 1993 Israel ja Vatikaanivaltio ovat allekirjoittaneet perussopimuksen ja 10.10. 1997 sopimuksen papiston oikeuksien tunnustamisesta Jerusalemissa. Knesset ei ole ratifioinut kumpaakaan sopimusta. Sen sijaan Israelin mediassa Vatikaania on syytetty yrityksistä anastaa juutalaisten pyhien paikkojen hallinta Jerusalemissa.
Vatikaanivaltion kanta on ollut, että Jerusalemista tulisi muodostaa erillishallintoalue (corpus separatum) ja kansainvälinen kaupunki YK:n päätöslauselman 181 (1947) mukaisesti. Israelin haluttomuus noudattaa päätöslauselmia viivytti Israelin valtion tunnustamista Vatikaanin puolesta aina vuoteen 1993 saakka.
Äskettäin Vatikaani on uudistanut vaatimuksensa sopimuksesta Jerusalemin paikkojen hallinnasta. Vatikaanin uskontojen välisen vuoropuhelin johtaja Kardinaali Jean-Louis Tauran ja aikaisempi ulkoministeri ilmaisi kantanaan, että rauhaa ei saavuteta ellei kysymystä pyhien paikkojen suojelemisesta ja hallinnasta ratkaista tyydyttävällä tavalla. Jerusalemin vanhan kaupungin muurit sulkevat sisäänsä kolmen uskonnon pyhät paikat ja se on ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä. Alueen uskonnonhistoriallista ja uskonnollista erityisarvoa pitää suojella. Tämä on mahdollista ainoastaan kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisten turvallisuustakuiden kautta.
Vatikaani taistelee yhtä ainoaa pyhiin paikkoihin kohdistuvaa uhkaa vastaan: se on Israelin etninen ja kulttuurinen puhdistuspolitiikka. Rabbi David Rosen, joka on jäsen Israelin Vatikaanin suhteita hoitavassa valtuuskunnassa, on todennut (Haaretz 17.1.2010), että Israeli ei ole noudattanut 1993 solmitun sopimuksen periaatteita.
Palestiinalaisten vapautusjärjestö PLO, joka on Israelin kumppani rauhanneuvotteluissa, on torjunut Israelin vaatimuksen maan tunnustamisesta juutalaisvaltioksi. Arabiliitto, Islamilainen yhteistyöjärjestö (OIC) ja palestiinalaishallinto totesivat julkilausumasssan 26.12. 2011, että vaatimukset ja lainsäädäntö Israelin ja Jerusalemin juutalaistamisesta ovat hyökkäys palestiinalaisten kiistämättömiä ja peruuttamattomia oikeuksia vastaan sekä jyrkästi ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Kansainvälisten säädösten ja päätöslauselmien perusteella on kiistatonta, että Jerusalem on osa Israelin vuonna 1967 miehittämiä palestiinalaisalueita. PLO piti Israelin lainvalmstelua sodanjulistuksena ja uskonnollisen konfliktin lietsontana. Jerusalemin muslimien ja kristittyjen yhteistyökomitean mielestä Jerusalemin julistaminen juutalaiseksi riistää uskonnonvapauden kahden muun uskonnon edustajilta näiden uskontojen syntysijoilla.
Maanpäällinen Jerusalem-järjestön perustaja, asianajaja Daniel Seidemann kirjoitti 30.11.2011: "Israelin toiminta Itä-Jerusalemissa uhkaa muuttaa kahden kansan välisen alueellisen konfliktin veriseksi uskonsodaksi, jota ei voida enää ratkaista aluejaoilla ja kompromisseilla. Tämä uhka on syntynyt Israelin valtion tuesta siirtolaisryhmien ajamalle visiolle Jerusalemin anastamisesta yksinomaan juutalaisten hallintaan."
“...Israelin on nyt valittava kahden skenaarion välillä. Se voi jatkaa eksklusiivisen vision väkivaltaista toteuttamista kaupungissa, joka on todellisuudessa jakautunut kahden kansallisuuden kesken. Näin se altistaa Israelin yleismaailmalliselle julkiselle arvostelulle ja tuhoaa kahden valtion ratkaisun edellytykset. Toisaalta Israeli voi toteuttaa politiikkaa, jolla Jerusalemista tehdään kukoistava ja tunnustettu kansallinen pääkaupunki Yerushalayim, jonka naapurikaupunkina vain poliittisen rajan erottamana on Palestiinan pääkaupunki Itä-Jerusalemissa al Quds. Valinta on päivänselvä niille jotka oikeasti rakastavat Israelia ja ymmärtävät mistä nyt on kysymys." Seidemann päättelee.
Etnisellä ja kulttuurisella puhdistuskampanjallaan Israel on astunut tielle, joka vie kadotukseen.
RSS Feed
