28.1. 2014 - Vapahtajan luterilainen kirkko (Lutheran Church of Redeemer), Jerusalem
Piispa Tri Munib A. Younan
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien kanssa.
Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1 Kor 12:4-5
Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa
Tänä vuonna kysymys hengellisistä lahjoista on erityisen ajankohtainen ekumeenisen yhteistyön näkökulmasta. Mitä kirkot voivat tehdä tuodakseen Jumalan valtakunnan todellisuutta maailmaan. Voimmeko tarjota lahjamme yhdessä vai onko kohtalomme pysyä erillämme?
Tarkastelen tänään ruokintaihmettä, jossa Jeesus ravitsi viisi tuhatta ihmistä. Oppineet miehet ja nokkelat opetuslapset sen paremmin kuin anteliaat naiset eivät tienneet kuinka väkijoukko voitaisiin ruokkia. Nuori poika, jolla oli viisi leipää ja kaksi kalaa tarjosi nämä vaatimattomat lahjat Kristukselle. Tämä oli tämän Raamatussa nimettömäksi jääneen lapsen hengellinen armolahja. Hän antoi sen vähän mitä hänellä oli. Välillä mietin, miksi poika ei sanonut opetuslapsille: ”Minähän näännyn nälkään, jos luovutan ateriani teille” tai ”Äitini toruu minua jos en syö lounastani.”
Poika vain yksinkertasesti tarjosi lahjan Jeesukselle luovuttamalla sen hänen käsiinsä. Ei hän osannut odottaa, että Jeesus siunaamalla lahjan lisää sen niin että sen runsaudesta riittäisi kaikille syödä. Tämä poika on esimerkkinä antamisesta ja lahjojen jakamisesta meille kaikille kirkkojen johtajille, kokeneille ekumeenikoille, vaativille seurakuntalaisille, itsekkäille hallitusmiehille, välinpitämättömille poliitikoille ja itsekeskeisille talousneroille, jotka kaikki haluamme hyväksikäyttää toisia tullaksemme itse tavalla tai toisella rikkaammiksi.
Me emme kuitenkaan voi tulla ahneudessamme rikkaiksi ennen kuin kaikilla ihmisillä on syötävää. Ihailtu ihmisoikeuksien esitaistelija Martin Luther King Jr. sanoi: ”Niin kauan kuin maailmassa on köyhyyttä, en koskaan voi olla rikas – vaikka minulla olisi miljardeja dollareita. Niin kauan kuin taudit riehuvat ja miljoonat ihmiset eivät voi odottaa elävänsä kuin 28-30 vuotta, minä en voi olla kokonaan terve – vaikka olisin juuri saanut puhtaat paperit kalliin klinikan terveystarkastuksesta. En voi olla sitä mitä minun tulisi olla, ellet sinä tule siksi mikä sinun tulisi olla.”
Kaikilla on jotakin tarjottavaa – vaikka pientäkin. Patriarkka Michael Sabah sanoi kerran että kun seurakunta apostolien tekojen 42. luvun esimerkkiä seuraten jakaa sen mitä sillä on, kirkko onkin paljon rikkaampi kuin on kuviteltu. Jos uskaltaisimme seurata tätä esimerkkiä, ei meiltä puuttuisi mitään.
Paavali kirjoittaa 1. korinttilaiskirjeen 12. luvussa kirkon hengellisistä lahjoista.
“Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.” Paavali jatkaa: ” Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. (1 Kor 12:4-11). Kuvittele; näin paljon lahjoja – ja nykyisin kirkossamme meillä on vielä paljon enemmän.
Pyhää Paavalia kiusasi Korintin seurakunnan jakautuminen Paavalin ja Apolloksen kannattajiin. Siksi hän sanoi: ”Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun (1 Kor 3:-5-7). Istuttajalla ja kastelijalla sama tarkoitus ja kumpikin saa palkkionsa. Olemme Jumalan palvelijoita, työskennelläksemme yhdessä Jumalan pellolla, Jumalan huoneen rakentajina.
Sisaret ja veljet. Tämän vuoden teema haastaa myös meidät täällä Jerusalemissa päivittäin. Kaikille kirkoillemme on annettu hengellisiä lahjoja, joita ne eivät voi omistaa ja arvostaa ilman että ne myös kukin iloitsevat yhdessä myös toistensa lahjoista. Ilman kaikkien kirkkojen yhteyttä emme voi tehdä mitään Jerusalemin hyväksi tai Jerusalemissa. Ilman kirkkojen yhteyttä kristittyjen tehtävä viedä evankeliumia ei voi toteutua. Ilman kaikkien kirkkojen yhteyttä ekumenia ei menesty. Pyhä Henki on jakanut meille hengellisiä lahjoja, että yhdessä voisimme antaa todistuksemme.
Olivatpa rikkaita tai köyhiä, suuria tai pieniä, vanhoja tai uusia, kaikilla kirkoilla on hengellisiä lahjoja. Toiset ovat suorastaan monilahjakkuuksia kun toiset voivat jakaa yksinkertaisesta lahjastaan kuten tuo poika jakoi kaksi kalaa ja viisi leipää. Jos tuomme lahjamme yhteen ja rukoilemme Kristusta siunaaman ne, emme saa siunausta ainoastaan itsellemme vaan lahjoista riittää koko maallemme. Meistä tulee Jumalamme ja Vapahtajamme eläviä todistajia.
Tulee mieleen vanha tarina vanhemmista, jotka kutsuivat lapset luokseen ja antoivat kullekin oljenkorren perinnöksi. Vanhemmat kehottivat lapsia murtamaan oljenkorret, mikä olikin helppo tehtävä. Sitten lapsille annettiin oljen pätkiä ja kehotettiin punomaan oljenkorret yhteen. Syntyikin punos, jota kukaan ei pystynyt rikkomaan. Näin on myös meidän kirkoissamme Jerusalemissa ja kaikkialla, jos pystymme tunnistamaan hengen lahjat toisissa kirkoissa. Olemme vahvempia yhdessä sillä erilaiset lahjat mitä meillä on täydentävät toisiaan. Täydennämme kaikki niillä lahjoilla joita olemme saaneet - emme kilpaile.
Eilen kävin rukouspalveluksessa Pyhän Jaakobin armenialaisessa kirkossa. Kirkossa oli pimeää, mutta kaikilla läsnä olevilla oli kynttilät, jotka valaisivat kirkon kirkkaasti. Minua tämä vertauskuva puhutteli vahvasti: jos me kaikki kannamme kynttilämme maailmaan, Jeesuksen sanat Mattauksen evankeliumin 5. luvussa käyvät toteen: ”Te olette maailman valo. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”
Haluaisitko selvyyden kysymykseen, mikä on paras kirkko? Parhaalla kirkolla on ortodoksisen kirkon uskollisuus, roomalaiskatolisen kirkon kurinalaisuus, anglikaanisen kirkon hyvä järjestys, luterilaisen kirkon tinkimättömyys ja armenialaisen kirkon sankaruus, koptikirkon marttyyrius, reformoidun kirkon uskollisuus kirjoituksille, baptistikirkon yksinkertaisuus ja syyrialais-ortodoksisen kirkon järkkymätön tunnustus sekä sakramentit ja Jumalan evankeliumi kuten kaikilla kirkoilla. Kun me kannamme nämä toisiaan täydentävät lahjat Kristuksen eteen ja pyydämme Hänen siunaustaan, me voimme yhdessä tulla siunaukseksi koko maailmalle ja todistaa Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa.
Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä vierailin hiljattain pääsihteeri Martin Jungen ja varapuheenjohtajien kanssa paavi Fransiskus 1. luona. Annoimme hänelle somalialaisen ruostuneen teemukin, jossa on keitetty teetä luterilaisen maailmanliiton Dadaabin pakolaisleirillä. Paavi Fransiskus innostui ja sanoi: ”Nykyajan kirkko tarvitsee uhrautuvaa ekumeenisuutta.” Keskustelimme siitä, miten kirkko tarvitsee epäitsekästä ekumeenista palvelun ja uhrautumisen henkeä antaakseen todistuksen Kristuksesta. Meidän on tunnustettava toistemme täydentävät lahjat ja sitten voimme alkaa elää yhtenä Kristuksen ruumiina maailmassa. Poliittisten ristiriitojen ja uskonnollisten ääriliikkeiden repimässä maailmassa voimme todistaa Jumalan hyvästä tahdosta epäileville ja malttamattomille vain antamalla todistuksen yhteydestämme, jossa tunnustamme toinen toistemme hengelliset lahjat. Toinen istuttaa, toinen kastelee, mutta Jumala antaa kasvun.
Jerusalemissa ekumeenisuuden tehtävä on uhrautumista kaupungin ja koko mailman puolesta vanhurskauden ja rauhan hedelmien saamiseksi.
Luterilainen maailmanliitto valmistautuu reformation 500-vuotisjuhlaan. Olemme kuitenkin syvästi tietoisia siitä, että emme voi juhlia ilman yhteyttä toisiin kristittyihin. Siksi olemme sopineet vuonna 2010 paavi Benediktus 16. kanssa, että laadimme yhteyden julistuksen. Katolilais-luterilainen työryhmä on laatinut yhteisen julkilausuman ”Vastakkainasettelusta yhteyteen” (From Conflict to Communion). Katolilaiset ja luterilaiset ovat havainneet, että he ja heidän yhteisönsä ovat yhdessä yksi Kristuksen ruumis. Olemme päättäneet, että 1500-luvun taistelut ovat ohi. Syyt toistemme uskon tuomitsemiseen ovat menettäneet merkityksensä. Vastakkainasettelun aika on ohi, nyt on yhteyden aika. Tämä asiakirja avaa kokonaan uusia ja tuoreita näköaloja. Kun lähestymme toisiamme ykseydestä käsin, palvelumme ja todistuksemme vahvistaa kaikkia kirkkoja.
Meidät liittää yhteen kasteen sakramentti, jonka kautta tunnustamme toisemme kristityiksi. Kasteen voiman kautta meidät on kutsuttu elämään yhteydessä – ei erottautumaan – että voimme vahvistaa sitä, mikä meillä on yhteistä. Tämän yhteisen aarteen kautta vapaudumme ottamaan vastamaan evankeliumin ja elämäämme vapauden Kristuksessa sekä joka hetki palvelemaan maailmaa. Kasteen yhteys yhdistää luterilaisia, katolilaisia, kaikkia kristittyjä täällä Jerusalemissa ja ympäri maailman.
Totta puhuen, maailma tai edes omat seurakuntalaisemme eivät suuriakaan välitä meidän pienistä näkemyseroistamme. Heillä tärkeitä ovat ne toisiaan täydentävät hengelliset lahjat, joita me jaamme ja palvelutehtävä, jonka kautta annamme todistuksemme maailmalle. Erityisesti heille on tärkeää, että todistuksemme toteutuu oikeuden ja vanhurskauden puolustamisena. He hakevat hengellistä syvyyttä väkivallan ja ääriajattelun keskellä. He tarvitsevat tunnustavan, taistelevan ja uhrautuvan kirkon, ei jakautunutta kirkkoa. Eikö tämä ole Jeesuksen ylipapillisen rukouksen viesti: ”Että he olisivat yhtä.”
Nykyään myös poliitikot kertovat minulle, että kirkoilla on kyllä mahdollisuus vaikuttaa, kunhan ne vain puhuvat yhdellä äänellä ja yhdistävät voimansa tehtävänsä suorittaakseen. Olemmeko valmiita Jerusalemissa tähän uhrautuvaan ekumeniaan? Olemmeko valmiita jakamaan lahjat keskenämme todistaaksemme Kristuksesta? Tämä on meidän kutsumuksemme. Paavali muistuttaa: ”Olemme Jumalan palvelijoita, työskentelemme yhdessä Jumalan pellolla, Jumalan huoneessa.”
Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa. Amen.
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko. Linkki alkuperäiseen dokumenttiin.
Piispa Tri Munib A. Younan
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien kanssa.
Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1 Kor 12:4-5
Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa
Tänä vuonna kysymys hengellisistä lahjoista on erityisen ajankohtainen ekumeenisen yhteistyön näkökulmasta. Mitä kirkot voivat tehdä tuodakseen Jumalan valtakunnan todellisuutta maailmaan. Voimmeko tarjota lahjamme yhdessä vai onko kohtalomme pysyä erillämme?
Tarkastelen tänään ruokintaihmettä, jossa Jeesus ravitsi viisi tuhatta ihmistä. Oppineet miehet ja nokkelat opetuslapset sen paremmin kuin anteliaat naiset eivät tienneet kuinka väkijoukko voitaisiin ruokkia. Nuori poika, jolla oli viisi leipää ja kaksi kalaa tarjosi nämä vaatimattomat lahjat Kristukselle. Tämä oli tämän Raamatussa nimettömäksi jääneen lapsen hengellinen armolahja. Hän antoi sen vähän mitä hänellä oli. Välillä mietin, miksi poika ei sanonut opetuslapsille: ”Minähän näännyn nälkään, jos luovutan ateriani teille” tai ”Äitini toruu minua jos en syö lounastani.”
Poika vain yksinkertasesti tarjosi lahjan Jeesukselle luovuttamalla sen hänen käsiinsä. Ei hän osannut odottaa, että Jeesus siunaamalla lahjan lisää sen niin että sen runsaudesta riittäisi kaikille syödä. Tämä poika on esimerkkinä antamisesta ja lahjojen jakamisesta meille kaikille kirkkojen johtajille, kokeneille ekumeenikoille, vaativille seurakuntalaisille, itsekkäille hallitusmiehille, välinpitämättömille poliitikoille ja itsekeskeisille talousneroille, jotka kaikki haluamme hyväksikäyttää toisia tullaksemme itse tavalla tai toisella rikkaammiksi.
Me emme kuitenkaan voi tulla ahneudessamme rikkaiksi ennen kuin kaikilla ihmisillä on syötävää. Ihailtu ihmisoikeuksien esitaistelija Martin Luther King Jr. sanoi: ”Niin kauan kuin maailmassa on köyhyyttä, en koskaan voi olla rikas – vaikka minulla olisi miljardeja dollareita. Niin kauan kuin taudit riehuvat ja miljoonat ihmiset eivät voi odottaa elävänsä kuin 28-30 vuotta, minä en voi olla kokonaan terve – vaikka olisin juuri saanut puhtaat paperit kalliin klinikan terveystarkastuksesta. En voi olla sitä mitä minun tulisi olla, ellet sinä tule siksi mikä sinun tulisi olla.”
Kaikilla on jotakin tarjottavaa – vaikka pientäkin. Patriarkka Michael Sabah sanoi kerran että kun seurakunta apostolien tekojen 42. luvun esimerkkiä seuraten jakaa sen mitä sillä on, kirkko onkin paljon rikkaampi kuin on kuviteltu. Jos uskaltaisimme seurata tätä esimerkkiä, ei meiltä puuttuisi mitään.
Paavali kirjoittaa 1. korinttilaiskirjeen 12. luvussa kirkon hengellisistä lahjoista.
“Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.” Paavali jatkaa: ” Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. (1 Kor 12:4-11). Kuvittele; näin paljon lahjoja – ja nykyisin kirkossamme meillä on vielä paljon enemmän.
Pyhää Paavalia kiusasi Korintin seurakunnan jakautuminen Paavalin ja Apolloksen kannattajiin. Siksi hän sanoi: ”Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun (1 Kor 3:-5-7). Istuttajalla ja kastelijalla sama tarkoitus ja kumpikin saa palkkionsa. Olemme Jumalan palvelijoita, työskennelläksemme yhdessä Jumalan pellolla, Jumalan huoneen rakentajina.
Sisaret ja veljet. Tämän vuoden teema haastaa myös meidät täällä Jerusalemissa päivittäin. Kaikille kirkoillemme on annettu hengellisiä lahjoja, joita ne eivät voi omistaa ja arvostaa ilman että ne myös kukin iloitsevat yhdessä myös toistensa lahjoista. Ilman kaikkien kirkkojen yhteyttä emme voi tehdä mitään Jerusalemin hyväksi tai Jerusalemissa. Ilman kirkkojen yhteyttä kristittyjen tehtävä viedä evankeliumia ei voi toteutua. Ilman kaikkien kirkkojen yhteyttä ekumenia ei menesty. Pyhä Henki on jakanut meille hengellisiä lahjoja, että yhdessä voisimme antaa todistuksemme.
Olivatpa rikkaita tai köyhiä, suuria tai pieniä, vanhoja tai uusia, kaikilla kirkoilla on hengellisiä lahjoja. Toiset ovat suorastaan monilahjakkuuksia kun toiset voivat jakaa yksinkertaisesta lahjastaan kuten tuo poika jakoi kaksi kalaa ja viisi leipää. Jos tuomme lahjamme yhteen ja rukoilemme Kristusta siunaaman ne, emme saa siunausta ainoastaan itsellemme vaan lahjoista riittää koko maallemme. Meistä tulee Jumalamme ja Vapahtajamme eläviä todistajia.
Tulee mieleen vanha tarina vanhemmista, jotka kutsuivat lapset luokseen ja antoivat kullekin oljenkorren perinnöksi. Vanhemmat kehottivat lapsia murtamaan oljenkorret, mikä olikin helppo tehtävä. Sitten lapsille annettiin oljen pätkiä ja kehotettiin punomaan oljenkorret yhteen. Syntyikin punos, jota kukaan ei pystynyt rikkomaan. Näin on myös meidän kirkoissamme Jerusalemissa ja kaikkialla, jos pystymme tunnistamaan hengen lahjat toisissa kirkoissa. Olemme vahvempia yhdessä sillä erilaiset lahjat mitä meillä on täydentävät toisiaan. Täydennämme kaikki niillä lahjoilla joita olemme saaneet - emme kilpaile.
Eilen kävin rukouspalveluksessa Pyhän Jaakobin armenialaisessa kirkossa. Kirkossa oli pimeää, mutta kaikilla läsnä olevilla oli kynttilät, jotka valaisivat kirkon kirkkaasti. Minua tämä vertauskuva puhutteli vahvasti: jos me kaikki kannamme kynttilämme maailmaan, Jeesuksen sanat Mattauksen evankeliumin 5. luvussa käyvät toteen: ”Te olette maailman valo. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”
Haluaisitko selvyyden kysymykseen, mikä on paras kirkko? Parhaalla kirkolla on ortodoksisen kirkon uskollisuus, roomalaiskatolisen kirkon kurinalaisuus, anglikaanisen kirkon hyvä järjestys, luterilaisen kirkon tinkimättömyys ja armenialaisen kirkon sankaruus, koptikirkon marttyyrius, reformoidun kirkon uskollisuus kirjoituksille, baptistikirkon yksinkertaisuus ja syyrialais-ortodoksisen kirkon järkkymätön tunnustus sekä sakramentit ja Jumalan evankeliumi kuten kaikilla kirkoilla. Kun me kannamme nämä toisiaan täydentävät lahjat Kristuksen eteen ja pyydämme Hänen siunaustaan, me voimme yhdessä tulla siunaukseksi koko maailmalle ja todistaa Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa.
Luterilaisen maailmanliiton presidenttinä vierailin hiljattain pääsihteeri Martin Jungen ja varapuheenjohtajien kanssa paavi Fransiskus 1. luona. Annoimme hänelle somalialaisen ruostuneen teemukin, jossa on keitetty teetä luterilaisen maailmanliiton Dadaabin pakolaisleirillä. Paavi Fransiskus innostui ja sanoi: ”Nykyajan kirkko tarvitsee uhrautuvaa ekumeenisuutta.” Keskustelimme siitä, miten kirkko tarvitsee epäitsekästä ekumeenista palvelun ja uhrautumisen henkeä antaakseen todistuksen Kristuksesta. Meidän on tunnustettava toistemme täydentävät lahjat ja sitten voimme alkaa elää yhtenä Kristuksen ruumiina maailmassa. Poliittisten ristiriitojen ja uskonnollisten ääriliikkeiden repimässä maailmassa voimme todistaa Jumalan hyvästä tahdosta epäileville ja malttamattomille vain antamalla todistuksen yhteydestämme, jossa tunnustamme toinen toistemme hengelliset lahjat. Toinen istuttaa, toinen kastelee, mutta Jumala antaa kasvun.
Jerusalemissa ekumeenisuuden tehtävä on uhrautumista kaupungin ja koko mailman puolesta vanhurskauden ja rauhan hedelmien saamiseksi.
Luterilainen maailmanliitto valmistautuu reformation 500-vuotisjuhlaan. Olemme kuitenkin syvästi tietoisia siitä, että emme voi juhlia ilman yhteyttä toisiin kristittyihin. Siksi olemme sopineet vuonna 2010 paavi Benediktus 16. kanssa, että laadimme yhteyden julistuksen. Katolilais-luterilainen työryhmä on laatinut yhteisen julkilausuman ”Vastakkainasettelusta yhteyteen” (From Conflict to Communion). Katolilaiset ja luterilaiset ovat havainneet, että he ja heidän yhteisönsä ovat yhdessä yksi Kristuksen ruumis. Olemme päättäneet, että 1500-luvun taistelut ovat ohi. Syyt toistemme uskon tuomitsemiseen ovat menettäneet merkityksensä. Vastakkainasettelun aika on ohi, nyt on yhteyden aika. Tämä asiakirja avaa kokonaan uusia ja tuoreita näköaloja. Kun lähestymme toisiamme ykseydestä käsin, palvelumme ja todistuksemme vahvistaa kaikkia kirkkoja.
Meidät liittää yhteen kasteen sakramentti, jonka kautta tunnustamme toisemme kristityiksi. Kasteen voiman kautta meidät on kutsuttu elämään yhteydessä – ei erottautumaan – että voimme vahvistaa sitä, mikä meillä on yhteistä. Tämän yhteisen aarteen kautta vapaudumme ottamaan vastamaan evankeliumin ja elämäämme vapauden Kristuksessa sekä joka hetki palvelemaan maailmaa. Kasteen yhteys yhdistää luterilaisia, katolilaisia, kaikkia kristittyjä täällä Jerusalemissa ja ympäri maailman.
Totta puhuen, maailma tai edes omat seurakuntalaisemme eivät suuriakaan välitä meidän pienistä näkemyseroistamme. Heillä tärkeitä ovat ne toisiaan täydentävät hengelliset lahjat, joita me jaamme ja palvelutehtävä, jonka kautta annamme todistuksemme maailmalle. Erityisesti heille on tärkeää, että todistuksemme toteutuu oikeuden ja vanhurskauden puolustamisena. He hakevat hengellistä syvyyttä väkivallan ja ääriajattelun keskellä. He tarvitsevat tunnustavan, taistelevan ja uhrautuvan kirkon, ei jakautunutta kirkkoa. Eikö tämä ole Jeesuksen ylipapillisen rukouksen viesti: ”Että he olisivat yhtä.”
Nykyään myös poliitikot kertovat minulle, että kirkoilla on kyllä mahdollisuus vaikuttaa, kunhan ne vain puhuvat yhdellä äänellä ja yhdistävät voimansa tehtävänsä suorittaakseen. Olemmeko valmiita Jerusalemissa tähän uhrautuvaan ekumeniaan? Olemmeko valmiita jakamaan lahjat keskenämme todistaaksemme Kristuksesta? Tämä on meidän kutsumuksemme. Paavali muistuttaa: ”Olemme Jumalan palvelijoita, työskentelemme yhdessä Jumalan pellolla, Jumalan huoneessa.”
Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa. Amen.
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko. Linkki alkuperäiseen dokumenttiin.
RSS Feed
