27.02.2012 Konferenssi "Väkivalta Jumalan nimissä - Joosuan sanoma vaihtuvissa konteksteissa. "

Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." (Joosua 24:15)

Maailma on täynnä väkivaltaa. Liian usein Raamatussa olevia väkivaltaisia kertomuksia käytetään pikemminkin lietsomaan kuin ehkäisemään maailman väkivaltaa. Meidät on tämän vuoksi kohtaamaan Raamatun teksteissä oleva väkivalta niin, että niiden kautta voimme työskennellä maailman rauhan puolesta. Kristittyinä meidän reaktiomme tuskaan on empatia. Meidän pyrkiä rakastamaan ja kunnioittamaan niitäkin, jotka voivat olla vihollisiamme.

Palestiinan ja Israelin ekumeeninen foorumi (PIEF) ja Kirkkojen maailmanneuvosto kokosivat 23.-27.2. 2012 Hofgeismariin Saksaan kristittyjä ja juutalaisia eri puolilta maailmaa yhteistyössä Saksan evankelisen kirkon (EKD) ja Kurhessen-Waldeckin evankelisen kirkon kanssa. Päivittäiset liturgiat ja rukouksen harjoittaminen avasivat tekstien hengellisiä ulottuvuuksia. Konferenssissa pyrittiin vahvistamaan uskontojen välistä pohdiskelua Israelin ja Palestiinan konfliktin teologisista ulottuvuuksista. Aikaisempien Ammanissa, Bernissä ja Balamandissa järjestettyjen kokousten tavoin Hofgeismarissa pyrittiin lisäämään yhteistä ekumeenista tietoisuutta niistä viitekehyksistä, joissa Raamatun tekstejä luetaan ja teologisia tulkintoja muotoillaan sekä erityisesti osoittamaan niitä haasteita joita näihin kontekstuaalisiin tulkintoihin liittyy.

Joosuan kirja valittiin konferenssin pohjatekstiksi koska siitä esitetään ilmeisiä viittauksia koskien oikeutta maahan ja se linkittyy uskonnon jo väkivallan suhteiden tematiikkaan. Monet juutalaiset ja krisilliset liikkeet myös käyttävät usein Joosuan kirjaa perustellakseen nyky-Israelin miehitystä ja siirtokuntien rakentamista [Palestiinalaisalueilla].

Bernin kokouksessa painotettiin, että "Raamattua ei saa käyttää perustelemaan sortoa tai nykyajan päivänkohtaisten tapahtumien yksioikoisena kommentaarina, jolla pyhitetään Israelin-Palestiinan konflikti ja pyritään siirtämään huomio 
pois sen sosiaalis-poliittisista, taloudellisista ja historiallisista ulottuvuuksista." Joosuan kirja myyttisine kuvauksineen suunnitellusta kansanmurhasta, joukkomurhista, etnisestä puhdistuksesta, orjuudesta ja rotuerottelusta on äärimmäisen provokatiivinen teksti. Eräät tekstin preskriptiivisenä ottavat tulkinnat voivat johtaa hyvin vaarallisiin johtopäätöksiin. Tietoisena tästä, konferenssi keskittyi tutkimaan Raamattua työryhmissä ja yhteisistunnoissa, kuulemaan alustuksia koskien kirjan eksegeettistä, historiallista taustaa ja nykyajan merkitystä sekä vertaamaan sitä väkivaltaan muissa Raamatun kertomuksissa.

Kokous suurena siunauksena oli laaja maailmanlaajuinen osanotto ja sen mukaiset  monipuoliset näkökulmat. Aikaisemmissa kokouksissa on onnistuttu hyvin synnyttämään vuoropuhelua peilaamalla Palestiinan kristittyjen ja läntisen kristinuskon tulkintoja juutalaisiin näkemyksiin. Hofgeismarissa keskustelu laajeni, kun mukaan oli kutsuttu juutalaisten edustajat ja laajennettu näkökulma maailmanlaajuiseksi. Lähi-Idän ja lännen kirkkojen lisäksi edustettuina olivat Latinalainen Amerikka, Afrikka ja Itä-Aasia. Yhdessä vietetty aika ja keskustelut osoittivat, että avoimet keskustelut ovat mahdollista eri taustoista tulevien ihmisten kesken ja erityisen hedelmällisiä, kun ollaan yhteisten pyhien tekstien äärellä. Laaja-alainen näkemysten kuuleminen myös osoitti hyödyllisellä tavalla ettei ole kysymys vain tekstien uskonnollisesta tulkinnasta vaan myös siitä kuinka se mitä tapahtuu Lähi-Idässä vaikuttaa ihmisiin ympäri maailman.

Monipuolisen osallistujakunnan pohjalta Hofgeismarissa käsiteltiin useita eri lähestymistapoja käsillä olevaan kysymykseen. Kaikenaikaa oli selvää, että tekstejä on mahdollista tulkita usealla eri tavalla ja jokainen lähestyy Raamattua oman viitekehyksensä kautta. Kristityille esimerkiksi on apua Vanhan Testamentin tekstien ymmärtämiseen siitä että pohjana on kristologinen tulkinta tai sellainen tulkinta, jossa Vanha Testamentti tulkitsee itse itseään. Kummassakin tapauksessa Vanhan Testamentin keskeinen merkitys osana elävää kristittyjen Raamattua korostuu.

On myös monia ongelmallisia tapoja lähestyy Raamatun todistusta. Monissa valtavirran kirkoissa on tavallista, että tutkijat ja pastorit tuottavat hyvää eksegeettistä tulkintaa, mutta eivät kiinnitä huomiota tulkinnan merkitykseen ihmisille tämän päivän
maailmassa. Toisaalta kirjaimellinen ja pintapuolinen tapa lukea Raamattua osoittaa epäkunnioitusta tekstiä itseään kohtaan ja voi johtaa seuraamuksiin, joissa ihmisarvoa ei enää kunnioiteta.

Jotkut kristityt ja juutalaiset käyttävät Joosuan kirjaa puolustaakseen väkivaltaa. Erilaiset hermeneuttiset lähestymistavat ja tulkintavaihtoehdot tarjoavat useita mahdollisia tapoja lähestyä tekstiä. Valitsimme tulkinta-avaimeksi oikeudenmukaisuuden (justice). Siihen liittyviä teemoja ovat etiikka, ihmisoikeudet sekä sosioekonominen todellisuus mukaanlukien ahneus. Oikeudenmukaisuus itsessään on kiistanalainen kategoria, joka johtaa hedelmälliseen keskusteluun sekä kristinuskon sisällä että uskontojen välillä. Keskeistä oikeudenmukaisuuskäsitteeeseen perustuvalle Raamatun tulkinnalle on vastuullisuuden luonteen ymmärtäminen. Joudumme vastaamaan Jumalan ja yhteisöjemme edessä, ottamaan vastuuta historian ja nykyajan todellisuudesta mukaanlukien antisemitismi ja palestiinalaisten karkotuksen katastrofi. Suhteessa muslimeihin joudumme vastuuseen islamofobiasta. Joudumme vastuuseen niille, jotka ovat heikkoja ja sorrettuja esimerksi siirtomaavallan alaisina.

Kokouksessa todettiin, että uskonnolliset tekstit, joita käytetään poliittisen ja sotilaallisen vallankäytön perustelemiseen voivat olla erittäin haitallisia. Palestiinan kristityt osoittivat, kuinka Joosuan kirjan teksteillä poliittista ja uskonnollista merkitystä heille. Voimakkaat uskonnolliset ryhmät ovat perustelleet näillä Vanhan Testamentin teksteillä Palestiinalaisalueiden miehitystä ja Israelin siirtokuntien rakentamista. Palestiinan kristittyjen kohdalla tämä on merkinnyt konkreettisesti yhteyden katkeamista omaan maahan mutta myös vieraantumista oman kristillisen uskon keskeisistä teksteistä. Palestiinalaiskristityt puolustavatkin Vanhan Testamentin kokonaisvaltaista tulkintaa, joka tue niitä historiallisia ja poliittisia prosesseja jotka tuottavat heidän elämäänsä kärsimystä.

Joosuan kirjan teksti on täynnä väkivaltaa, jota esiintyy myös muualla Raamatussa. Väkivallan muotoja ovat paitsi tappaminen myös alistaminen, eristäminen, oikeuksien riistäminen ja rakenteellinen väkivalta. Myös sukupuolittunut tekstien tulkinta avaa uusia näkökulmia raamatun teksteihin ja poliittiseen todellisuuteen. On välttämätöntä puolustaa luovia ja rauhanomaisia tapoja rakentaa rauhaa ja vastustaa sortoa ja väkivaltaa. Muistamme saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin opetusta, että Raamattua pitää lukea alhaalta käsin niin, että Raamatun kertomukset voimaannuttavat sorrettuja hakemaan itse vapautustaan.

Joosuan kirja rakentaa merkityksiä ja kansallista muistia. Voi olla hyvin väkivaltaista kieltää kansallinen muisti joiltakin yhteisöiltä ja kansainvälinen muistinmenetys voi merkitä niiden olemassaolon oikeuden kiistämistä.

Joosuan kirja on ollut teksti, jolla on pyritty oikeuttamaan Afrikan, Latinalaisen Amerikan, Pohjois-Amerikan, Australian ja Lähi-Idän maiden siirtomaavaltaa. Siirtomaavalta on synnyttänyt väkivallan perinteen entisiin siirtomaihin. Kirkkojen tehtävä on toimia siellä, missä noiden historiallisten toimien ja ideologioiden käyttövoimana on ollut uskonnollinen vakaumus. Kun kirkot tuomitsevat uskonnollisesti perustellun väkivallan, emme saa unohtaa että näin tapahtuu tilanteessa, jossa kirkkojen oma valta vähenee. Tosin voimme tunnistaa kirkon profeetallisen äänen myös toisenlaisina aikoina. Uskonnollinen väkivalta on kuitenkin ollut Euroopan yhteiskuntien elämän vakituinen piirre viime aikoihin asti. Uskonsodista on opittu, että poliittiset järjestelmät, jotka sallivat uskonnolliset erot ja joissa kaikki ovat samanarvoisia lain edessä, ovat parempia. Tällainen lännen itsekritiikki voi olla avuksi, kun tarkastelemme niitä ideologioita ja valtarakenteita, jotka toimivat Israelin-Palestiinan konfliktissa.

Viestimme on selvä: Ei enää väkivaltaa Jumalan nimissä!

Autuaita murheelliset: He saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: He perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. (Matt 5).

Lähde: Alkuperäinen dokumentti(englanniksi) © Kirkkojen maailmanneuvosto Kirkkojen maailmanneuvosto vaalii ja edistää kristittyjen yhteyttä uskossa, todistuksessa ja maailmanlaajuisessa palvelutehtävässä rauhan ja oikedenmukaisuden toteuttamiseksi maailmassa. Tämä kirkkojen välinen ekumeeninen yhteisö perustettiin vuonna 1948. Nyt sen jäseninä on 349 protestanttista, ortodoksista, anglikaanista ja muuta kirkkoa, jotka edustavat maailmanlaajuisesti yli  560 miljoonaa kristittyä. yli 110 maassa. Kirkkojen maailmanneuvosto toimii läheisessä yhteydessä roomalaiskatolisen kirkon anssa. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri on pastori, tohtori Olav Fykse Tveit Norjan luterilaisesta kirkosta. Järjestön päämaja on Genevessä Sveitsissä

Kirkkojen maailmanneuvoston Israelin ja Palestiinan rauhanviikon 29.5-4.6. 2011 aineistoa
Toivon ja rakkauden heijastuksia: Jerusalemilaisten kristittyjen, muslimien ja juutalaisten ajatuksia

Me rauhanviikon osallistujat 2011 liitymme rukoukseen rauhan puolesta näiden Jerusalemin asukkaiden kanssa.

* * *
Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: "Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty.(Luuk 19:41-42).

Noiden sanojen kaiun voi yhä kuulla kukkuloiden päällä sekä vanhankaupungin mutkaisilla kujilla missä kellot ja rukouskutsut sekoittuvat koululaisten ääniin, kaupustelijoiden kutsuhuutoihin ja israelilaissotilaiden uhkaaviin karjahduksiin. Jerusalem ei ole onnellinen paikka, vaikka siellä huumaavan mausteiden ja suitsukkeen tuoksun keskellä pyöriikin matkailijoita ja pyhiinvaeltajia, jotka ikivanhojen rakennusten mystinen ilmapiiri hurmaa.

Jerusalemia ylistävissä kauniissa psalmeissa, lauluissa ja runoissa ei kerrota kaupungin alkuperäisten asukkaiden kärsimyksestä ja siitä kuinka kovasydämiset valtaapitävät häpäisevät kaupungin pyhiä paikkoja. Voi melkein kuulla kivien itkevän: ei enää juutalaissiirtolaisia, tarkastuspisteitä, ei kiinteistöjen takavarikointia, ei enää miehitystä.

Rauha tulee, kun nauru saa vapaana kohota korkealle Jerusalemin taivaalle - kun ihmiset taas tervehtivät toisiaan hymyllä. Äiti Teresakin sanoo, että rauha alkaa hymystä.  Jerusalemissa ihmiset kohtaavat, mutta eivät näe toisiaan eivätkä Jumalan kuvaa toinen toisissaan. Rauha tulee, kun ymmärrämme, että Jerusalem ei kuullu millekään tietylle ryhmälle vaan että Jerusalemissa Jumala kohtaa ihmiskunnan, jotta rakastaisimme ja kunnioittaisimme toisiamme. Rauha tulee, kun lapsia ei opeteta vihaamaan ja pelkäämään, kun he ovat vapaita oppimaan, palvelemaan Jumalaa ja nauttimaan heille kuuluvistas kansallisista, sosiaalisista ja taloudellisista oikeuksista. Rauha tulee sitten kun kansainvälistä oikeutta kunnioitetaan ja laits ja oikeamielisyys pidetään kunniassa. Rauha tulee sitten, kun jaamme perinteitämme ja kulttuuriamme keskenämme laulaen ja iloiten. Tämä kaupunki ottaa meidät kaikki suojiinsa ja meille kaikille on tilaa täällä.

Tästä Jerusalemista minä unelmoin - kun näemme iloisia kasvoj ja tiedämme että rauha ei ole mahdottomuus, että sen osatekijät ovat käsissämme ja huomaamme, että meidät kaikki on kutsuttu iloitsemaan elämän lahjasta.

Nora Carmi

* * *
Tänä vuonna paaston alkaessa rukoilin ja mietiskelin mille asialle voisin omistaa paastoni. Ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni oli mahdollisuus harjoittaa uskontoa Jerusalemissa vapaana Palestiinan kansalaisena.

Muistan kun kauan kauan sitten äitini vei minut veljieni kanssa Pyhän Haudan kirkkoon Pyhän Tulen juhlaan pääsiäislauantaina. Se oli vaikuttavin hengellinen tapahtuma, jota olen saanut todistaa ja on vuosien saatossa pysynyt mielessäni. Oli suorastaan epätodellista nähdä Kristuksen valon leviävän haudasta kirkon ahtailla käytävillä ympäri kirkkoa, sitten kirkon pihalle ja kuulla samalla kun Herraamme ylistetään eri kielillä, nähdä nuorten palestiinalaiskristittyjen  riemuitsevan, kun he kiirehtivät viemään tulta toisiin kirkkoihin, katsella partiolaisten paraatia, joka juhli totuuden valon leviämistä maailmaan. Muistan kuinka äitini piti meitä lapsia helmoissaan kirkon tungoksessa. Kaipaan päivää, jolloin voisin juhlia tuota valon lauantaita Pyhän Haudan kirkossa uudelleen.

Viimeisenä viitenä vuotena Israelin miehitys Jerusalemissa on tehnyt minulle palestiiinalaisena kristittynä mahdottomaksi osallistumisen Pyhän Haudan kirkon pääsiäisjumalanpalveluksiin. Siitä mikä alkoi 'turvajärjestelyinä' on tullut täysimittainen eristämisjärjestelmä, johon kuuluvat katusulut vanhassa kaupungissa ja 'kulkuluvat' joilla päästetään pieni määrä paikallisia kristittyjä osallistumaan jumalanpalveluksiin. Yhteisvaikutuksena ovat massiiviset ihmisoikeuksien ja uskonnollisten oikeuksien loukkaukset. Miehittäjä häpäisee kirkkomme tuomalle pyhimpiin paikkohin konetuliaseensa, joiden tähtäimien läpi miehittäjävallan sotilaat katsovat kirkkoihin kokoontuvia kristittyjä. Tämä kaikki koskee vain kristittyjä: juutalaisilla on vapaa pääsy itkumuurille Pesach-juhlaan.

Rukoilen rauhaa Jerusalemiin, että pääsisin omaan kirkkooni Jerusalemin vanhaan kaupunkiin ilman että minun tarvitsee pelätä, että minua ammutaan konepistoolilla tai estetään tulemasta kirkkoon vain siksi että olen palestiinalainen. Unelmoin rauhasta, joka takaa minulle ihmiselle kuuluvan kohtelun, oikeuden palvella Jumalaani minulle kuuluvana - ei vain miehittäjän sallimana myönnytyksenä.

Dr. Muna Mushahwar

* * *
Minä kasvoin Englannin vehreällä maaseudulla käyden papiston lapsille tarkoitettua koulua. Siellä lukukauden lopussa laulettiin William Blaken sanoittamaa virttä Jerusalem. Siitä lähtien Jerusalem on merkinnyt minulle sisäisen taistelun ja henkisyyden paikka - sitä jota juutalaisuudessa on 'tikkun olam' ja islamissa 'jihad' - kilvoittelua, että tulisi paremmaksi ihmiseksi, rauhan, rakkauden ja Jumalan kaupunkia Jerusalemia muistamalla.

“Bring me my Bow of burning gold;
Bring me my Arrows of desire:
Bring me my Spear: O clouds unfold!
Bring me my Chariot of fire!
I will not cease from Mental Fight,
Nor shall my Sword sleep in my hand:
Till we have built Jerusalem,
In England's green and pleasant Land.”

Urkujen pauhu inspiroi meitä ja kohotti tunnelmaa.

Nyt asun tämän päivän Jerusalemissa israelilaisena rauhanaktivistina. Se on surulilnen kaupunki, jota konfliktit, veriöylyt ja nyt miehitys varjostaa. Palestiinalaiset Itä-Jerusalemissa asuvat miehitysvallan alaisina ilman ihmisoikeuksia ja mahdollisuuksia toteuttaa elämässään omia mahdollisuuksiaan. He elävät ahdistuneina siitä, että heidän olemassaolonsa ja tulevaisuutensa halutaan tuhota ja heidän maansa anastaa. Heidän elämänsä todellisuutta ovat talojen tuhoamiset, karkotukset ja pakkosiirrot, jonka tuloksena Israelin lupaviidakossa heistä tulee yhä uudestaa pakolaisia, joilla ei ole turvallista kotia tai kotimaata koko elinaikanaan.

Uskonnolliset kiihkoilijat ovat muutta Pyhän Laakson - erityisesti Silwanin - vanhan kaupungin läheisyydessä uskonnolliseksi huvipuistoksi ja rahantekokoneeksi, joka muistuttaa meille, miksi Jeesus ajoi pois rahanvaihtajat temppelistä. Heidän puhemiehensä sanovat silmät kiiluen: "Voit suorastaan haistaa kuningas Daavidin läsnäolon täällä!"

Niin meidän vaelluksemme jatkuu. Minne? Kristityt sionistit pyrkivät saamaan aikaan Harmageddonin tässä kaupungissa. Ikäänkuin ydintuho ja joukkomurhat voisivat tuoda meidät lähemmäksi Jumalaa. Kuinka paljon tilanteen täytyy vielä pahentua ennenkuin sorto väistyy ja pelko poistuu? Kauanko kestää ennenkuin osapuolet tarvitsevat rauhaa niin paljon, että ovat valmiita tekemään jotain sen eteen? Ennenkuin maailma herää puolustamaan oikeutta, totuutta ja rauhaa, voimme vain unelmoida toiselaisesta Jerusalemista.

Sillä aikaa itkemme Baabelin virtain vierillä: “By the waters of Babylon, there we sat down, yea, we wept, when we
remembered Zion.”

Angela Godfrey-Goldstein

* * *
Unelmat usein samaistetaan uniin, joissa kuvat, ajatukset ja tunteet seuraavat toisiaan tahdosta riippumattomasti ihmisen nukkuessa. Minä kuitenkin erotan unet ja unelmani, jotka ovat heijasteita tunteistani palestiinlaisena Jerusalemin asukkaana, jonka juuret ovat kaupungin historiassa.

Ole tervehditty, Jerusalem! Olkoon rauha sinulla ja ystävilläsi. Vallitkoon rauha muureillasi ja hyvinvointi linnoissasi. Ps. 122:6-7.

- Unelmoin rauhasta juutalaisten, kristittyjen ja muslimien sydämessä todellisessa rauhan kaupungissa.
- Unelmoin rauhasta, joka ei tunne rajoja tässä kivisessä muurien jakamassa kaupungissa
- Unelmoin avoimesta kaupungista, joka kutsuu kaikkia uskovaisia palvelemaan Jumalaa riippumatta kansallisuudesta, kansalaisuudesta, ihonväristö, sukupuolesta tai uskonsuunnasta.
- Unelmoin yhteisestä kaupungista, jossa ei ole väkivaltaa, syrjintää, sortoa ja häirintää.
- Unelmoin rauhan kaupungista, jossa ihmisyyden siteet liittävät ihmiset toisiinsa eroavaisuuksista huolimatta
- Unelmoin kaupunista, jossa aurat syrjäyttävät aseet ja veitset
- Unelmoin rauhasta, jonka vallitessa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioitetaan
- Unelmoin seitsenporttisesta kaupungissa, jossa portit ovat auki eikä mikään erotusmuuri hajoita perheitä.

Unelmani on nähdä äiti-Jerusalem suojaamassa lapsiaan kuin kanaemo poikasiaan.

Unelmoin kaupungista, jossa rakkaus, suvaitsevaisuus, ilo ja toivo vallitsevat syrjäyttäen vihan, tuhon ja kuoleman voimat.

“Jerusalem the golden, with milk and honey blessed, Beneath thy contemplation sink heart and
Voice oppressed. I know not, O I know not what Joys await us here, What radiance of glory, What
light beyond compare” (Neale James Mason, Jerusalem, the Golden). ("Jerusalem kultainen, maidolla ja hunajalla siunattu, sinua ajatellessani sydämeni pakahtuu ja ääneni murtuu. En tiedä mitkä ilot meitä siellä odotta, mikää kunnian säihke ja valo mittaamaton.")

"Veljieni ja ystävieni tähden toivotan sinulle rauhaa. Herran, Jumalamme, huoneen tähden rukoilen sinulle menestystä." (Ps 122:8-9).

"Täyttykööt notkot, alentukoot huiput, mäet madaltukoot, vuorten louhikot tasoittukoot! Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. Näin on Herra puhunut." (Jes 40:4-5).

Nora Kort

29.4. 2011. Kirkkojen maailmanneuvosto. Israelin ja Palestiinan rauhanviikko.

Piispa Munib A.Younanin saarna kristittyjen yhteyden viikolla Vapahtajan kirkossa, Jerusalemissa.  Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko

25.1. 2011 

“Keskinäisessä yhteydessä… …noudattaen apostolien opetusta” (Apt 2:42)

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne. Amen.

Hyvät sisaret ja veljet Kristuksessa,

Olemme iloisia siitä, että Kirkkojen Maailmanneuvosto ja Vatikaanin kristittyjen yhteyden neuvosto ovat pyytäneet meitä valmistamaan tämän kristittyjen yhteyden rukousviikon ja halunneet tehdä yhteistyötä meidän paikallisten kirkkojemme kanssa.

Valmistelutoimikunnassa päätimme, että on sopivaa muistaa varhaisen kirkon apostolien elämää, kun ”seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat (Apt 2:42). Tuona helluntaina Jerusalemissa sai alkunsa yhteyden ja ekumeenisuuden henki.

Olen usein sanonut, että yhteyden rakentaminen Jerusalemissa on mahdollisen taidetta. Tarvitsemme taitavia taiteilijoita tuottamaan jotain niin kaunista. Tiedämme kaikki, miten paljon työtä ja huolellista suunnittelua vaatii kauniin itämaisen maton kutominen. Kukin kirkko on kuin yksi värillinen lanka tässä kudoksessa, jossa langat toisiinsa kietoutuneina muodostavat kauniin kuvion – kauniimman kuin yksin ollessaan. Yksittäisen langan väri, olemus ja kauneus säilyvät ennallaan.

Pyhä Henki itse ohjaa tämän kauniin ekumeenisen maton kutomista. Kuvitelkaa ja sellainen kaunis matto riippumassa täällä seinällä. Ehkäpä siinä kauniissa matossa on kuvaJeesuksesta viettämässä ehtoollista. Kuvittele mielessäsi kuinka kaunis sellainen matto voisi olla!

Jos ekumeeninen yhteys toteutuu Jerusalemissa, se voi toteutua myös kaikkialla maailmassa. Siksi meille on annettu tehtävä, että me osaavina taiteilijoina kutoisimme tämän kauniin maton, joka kuvaa pyhää ehtoollista. Se ei ole kuorma tai haaste. Kysymys on velvollisuudesta, joka meidät on kutsuttu ottamaan vastaan toteuttaaksemme Kristuksen ylipapillista kehotusta …että he yhtä olisivat (Joh  17).

Mattoa tehdessä sattuu joskus virheitä. Silloin kutominen pitää pysäyttää ja korjata virheet ennen kuin työtä voidaan jatkaa. Niin on myös kirkossa.  Viime heinäkuussa Luterilaisen maailmanliiton 11. yleiskokous kokoontui Stuttgartissa Saksassa. Tutkimme huolellisesti tiedot siitä mitä tapahtui luterilaisten, mennoniittien ja anabaptistien välillä keskiajalla ja teimme historiallisen päätöksen. Vaikka meillä on erimielisyyksiä joistakin teologisista kysymyksisä, koimme, että meidän on luterilaisten on julkisesti osoitettava katumuksemme ja pahoittelumme siitä sorrosta, johon kirkkomme tuolloin syyllistyivät. Nuo tapahtumat johtivat siihen, että mennoniittien oli pakko muuttaa Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Totesimme, että emme olleet kohdelleet näitä ihmisiä veljinä ja sisarinamme Kristuksessa

Opillisista ei asioista oli ollut erimielisyyttä. Me luterilaiset emme tuolloin tajunneet, että silti olemme saman Taivaan Isän lapsia. Kysymyksessä oli virhe ja synti Jumalaa kohtaan, jonka on täytynyt tuntea suurta surua lastensa jakautumisesta. Luterilaisena yhteisönä päädyimme julkiseen katumuksenosoitukseen ja parannuksentekoon. Kyynelet silmissä luterilaiset ja mennoniitit etsivät sovintoa ja lupasivat elää yhdessä anteeksiannon ja katumuksen hengessä.

Tässä on meille esimerkki myös siitä, kuinka kristittyjen yhteyttä voi toteuttaa täällä Jerusalemissa. Ekumeniaa ei rakenneta toisten olkapäiden varaan, ei toisten erheiden ja opillisten virheiden osoittelun varaan.  Ekumenia ei synny myöskään keskittymällä joiden historian tapahtumien käsittelyyn. Yhteys syntyy, kun olemme avoimia ja valmiita elämään aidossa katumuksessa ja anteeksiannossa pyytäen Herraamme opastamaan meitä. Yhteys ei ole samanlaisuutta. Matossa voi olla pelkästään punaisia tai sinisiä tai vihreitä lankoja ja se voi olla ihan hyvä, mutta kaikki tiedämme, että täydellisessä matossa eri värit yhdistyvät kuin me kristittyinä ehtoollisaterialla. Jokainen kirkko tuo mattoon omat lahjansa.  Me luterilaiset arvostamme sitä todistusta, minkä kukin teistä antaa:

• ortodokseja kiitämme järkkymättömyydestä uskossa
• armenialaiset ja koptit ovat näyttäneet esimerkkiä marttyyreinä
• syyrilaista kirkkoa kiitämme siitä, että he ovat pitäneet elossa perinteen, joka juontaa uskomme aramealaisiin juuriin
• lännen katolinen kirkko on antanut esimerkin kirkon järjestyksestä ja uskonkuuliaisuudesta
• maroniittikristityt ovat osanneet kontekstualisoida uskon tähän aikaan
• anglikaanit todistavat uskostaan liturgian ja virsien kautta
• ja toivon, että te voitte sanoa samaa luterilaisten palavuudesta jumalan sanan saarnaamisessa, yleisen pappeuden korostamisesta ja vanhurkauttamisesta yksin armosta
  

Arvostamme toinen toistamme ja uskontodistustamme. Jerusalemissa olemme tehneet jo jonkin aikaa yhteistyötä ja sen kokemuksista voimme sanoa, että emme voisi enää kuvitella elävämme ilman toinen toisiamme. Yhteys katumuksen ja anteeksiantamuksen hengessä kehoittaa meitä erilaisinakin näkemään Kristuksen toinen toisissamme ja todistamaan yhdessä uskostamme Jerusalemissa.

Miksi Jumala päätti ensimmäisenä helluntaina käyttää 19 kieltä arabia mukaan lukien? Miksi Jumala on pannut meidät nykyaikana elämään Jerusalemissa ortodokseina, katolisina, luterilaisina ja anglikaaneina. Miksi Jerusalemissa? Miksi me? Miksi nämä kirkot? Yksi asia on varmaa: Meidän pitää olla Jerusalemissa valona maailmalle. Se valo loistaa Golgatalta ja tyhjästä haudasta ja heijastaa anteeksiannon ja katumuksen henkeä kutsuen meitä olemaan eläviä todistajia ja toistemme palvelijoita.

Tänä yhteyden viikon kolmantena päivänä puhumme apostolien opetuksesta. Ajatelkaa varhaisen kirkon aikoja. Olisin niin halunnut istua apostolien jalkojen juuressa kuullakseni Pietarin, Andreaan, Johanneksen, Jaakobin, Matteuksen ja Tuomaan puheita. Ja kuullakseni mitä sanoo nuori Markus ja Luukas, joka seurasi heitä. Mitä he opettivat. Mikä heidän opetuksessaan sai ihmiset janoamaan Jumalan Sanaa? Miten he lukivat ja tulkitsivat Vanhaa Testamenttia niin että se kosketti ihmisten sydämiä? Kuvitelkaa? Pelkästään yhden Simon Pietarin opetussaarnan johdosta 3000 ihmistä uskoi!

Nykyajassa kirkko voi säilyä vain jos se jatkaa apostolien opetusta. Ei vain perinteitä, vaan nimenomaan opetusta. Apostolinen oppi on se suunnitelma, jonka avulla itämaisessa matossamme jokaisesta yksittäisestä langasta tulee osa kokonaisuutta ja matosta taideteos.

Opetus on voima, joka muuttaa maailman. Kun luemme Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon historiaa isoisistämme ja isoäideistämme Schnellerin ja Talitha Kumin koulussa, selviää että tarkoituksena ei ollut perustaa kirkkoa. Opetuksella oli voima muuttaa yhteiskuntaa. Sama voima, josta Paavali puhuu: ” Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille”. Apostolinen opetus on jumalallinen kutsumus kaikille kirkoille.

Nykyainana haasteenamme on, että Palestiinan kristityt muuttavat pois Pyhästä Maasta. Se suuri huolenaihe: nyt kristittyjä on alle 2 prosenttia väestöstä. Tutkimusten mukaan syinä muuttoon ovat poliittisen tilanteen vakiintumattomuus, rauhan puuttuminen, työttömyys, asunnottomuus sekä poliittisten ja uskonnollistenääriliikkeiden vaikutusvallan kasvu konfliktin molempien osapuolten puolella. Kristityt muuttavat pois. Entä mikä on Jerusalemin kristillisten kirkkojen rooli. Mitä meidän pitää tehdä kirkkojen opettajina?

Se on yksinkertaisesti tämä: meidän pitää yhdistää voimamme kohdataksemme ne haasteet, jotka ovat edessämme Jerusalemissa. Meihin vaikuttavat tapahtumat Irakissa ja Egyptissä. Ehkä Vatikaanin Lähi-Idän synodin esille nostamat kysymykset koskien kristittyjä Lähi-Idässä huolettavat meitä. Kaikesta huolimatta, ensimmäisestä helluntaista lähtien kristityt ovat asuneet Jerusalemissa ja aina olleet elävänä ja dynaamisena todistuksena uskostaan. Rohkaisemme toisiamme osana yhteiskuntaa antamaan todistuksen uskostamme. Kuukausi sitten, kun tapasin hänen pyhyytensä Paavi Benediktuksen Roomassa, sovimme, että meidän pitää yhdessä ponnistella, toimia yhteisen strategian mukaan ja yhdessä korottaa äänemme antaaksemme todistuksemme.

Yhteys on voimamme. Yhteys, jota ei käytetä toisia vastaan vaan toisten hyödyksi, ollaksemme valona maailmassa. Meillä on oltava strategioita ja toimintaohjelmia, mutta ennen kaikkea meidän on järkähtämättä pysyttävä apostolisen opetuksen pohjalla. Kaikkien kirkkojen tehtävä on syventää kutsumusta antamaan todistus Pyhässä Maassa. Meidät on kutsuttu kouluttamaan ihmisiä

• tuntemaan Raamattua syvemmin
• ymmärtämään sen viestin
• painottamaan kristillisen kasvatuksen merkitystä
• tietämään miksi olemme Jerusalemissa ja Pyhässä Maassa
• näyttämään maailmalle, että Jerusalemissa me olemme sekä Golgatan että tyhjän haudan kirkko: kärsimyksen ja ylösnousemuksen kirkko

Meidän tehtävämme on kertoa ihmisille mikä yhdistää meitä Jeesuksessa. Meidän tehtävämme opettaa ja todistaa yhdessä on yksi ruumis ja yksi henki, yksi toivo, johon meidät on kutsuttu, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi ehtoollinen, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä.

Tämän opetuksen kautta meidät on kutsuttu antamaan elävä todistuksemme. Opetus on niin tärkeää, että muuttaa koko ihmisen ja antaa voimavarat kohdata ne haasteet, joita edessämme on.  Koko joukko kirjoittajia – muslimeja ja juutalaisia, arabeja ja israelilaisia – sanoo että kristityt ovat Lähi-Idässä tasapainottava tekijä. Kristityt ovat kohtuuden puolestapuhujia. Meidät on kutsuttu toimimaan rauhan välikappaleina, välittäjinä ja sovittelijoina. Kasvatuksen kautta pystymme muuttamaan yhteiskuntaa. Meidän olemassaolollamme on tarkoitus: Se on muuttaa vääryys oikeudenmukaisuudesta, viha ystävyydeksi, äärimmäisyys kohtuullisuudeksi, sorto tasa-arvon mahdollisuudeksi ja parantaa naisten asemaa yhteiskunnassa.  Tämä on Kristuksen tahto kaikille kirkoille.

Meidät on kutsuttu tekemään muutosta ja sovintoa ja antamaan voimaa masentuneille. Tämän me voimme tehdä vain elämällä yhdessä katumuksen ja anteeksiantamuksen hengessä. Voimme tehdä tämän ainoastaan, kun olemme kiitollisia siitä lahjasta minkä kukin kirkko antaa. Voimme tehdä tämän ainoastaan silloin kun olemme yhtä apostolisen opetuksen mukaan murtaen yhdessä leipää rukouksessa.

Kaikkien katseet kohdistuvat Jerusalemiin. Ihmiset katsovat meihin saadakseen vastauksia, opastusta ja johdatusta. Toivon, että kukaan joka katsoo ei meihin ei näkisi vain kuppikuntaisuutta ja erimielisyyttä, vaan että ihmiset näkisivät meidän yhteisen todistuksemme ja sanoisivat: Katsokaa kuinka paljon he rakastavat toisiansa!

Veljet ja sisaret Kristuksessa – olemmeko valmiit? Kaikkien katseet kohdistuvat meihin. Koko maailma katsoo. Mitä he sanovat meistä? Kertovatko he tarinaa meidän todistuksestamme? Rukoilen, että he voisivat sanoa: ”Kuinka kaunis itämainen matto heistä muodostuukaan, kauniin väriset langat ja kuinka kaunis suunnittelu! ”Katsokaa kuinka paljon he rakastavat toisiansa!”

Amen

Kirkkojen maailmanneuvoston järjestämässä nelipäiväisessä konsultaatiossa Genevessä Sveitsissä etsittiin yhteisymmärrystä muslimien ja kristittyjen missiosta maailmassa. Neuvottelujen tuloksena ehdotettiin yhteisen kriisiryhmän perustamista työskentelemään uskontojen kannattajien kriisi- ja konfliktitilanteissa.

Konsultaatioon osallistui 60 huomattavaa islamilaista ja kristttyjä uskonnollista johtajaa ja tutkijaa. Neuvottelujen teema oli "Muutos paikallisyhteisöissä - muslimit ja kristityt rakentamassa yhteistä tulevaisuutta".

Yhteisesti hyväksytyssä lausunnossa osallistujat totesivat että "uskontoa usein käytetään vastakkainasettelun välineenä vaikka konfliktin todellisia syitä olisivat luonnonvarojen epätasainen jakaminen, sorto, miehitys ja epäoikeudenmukaisuus. Meidän on löydettävä keinot, joilla uskonto voidaan irroittaa konfliktista ja kääntää se uuteen rooliin, jossa usko tukee konfliktin ratkaisua ja halua oikeuden toteuttamiseen.

Julkilausumassa painotetaan kasvatuksen tärkeyttä ja uskonnonopetuksen roolia siinä, että kaikilla tasoilla tutustutaan myös toiseen uskontoon mielekkäällä ja tasapainoisella tavalla. Osallistujat esittivät toivomuksen, että Kirkkojen maailmanneuvosto, Maailman islamilaisen kutsun järjestö (World Islamic Call Society), kuninkaallinen Aal al-Bayt Instituutti (Jordania) ja konsortio "Yhteinen maailma" (Consortium of A Common Word) käynnistävät projektin, jonka puitteissa jaetaan kokemuksia ja hyviä käytänteitä koskien uskontojen rinnakkaiseloa moniarvoisissa yhteiskunnissa ja edistämään uskontojen vuoropuhelun ilmapiiriä erityisesti sosiaalisten ja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

Linkki julkilausumaan kokonaisuudessaan: Final statement

Lähde: Alkuperäinen dokumentti (englanniksi) © Kirkkojen maailmanneuvosto Kirkkojen maailmanneuvosto vaalii ja edistää kristittyjen yhteyttä uskossa, todistuksessa ja maailmanlaajuisessa palvelutehtävässä rauhan ja oikedenmukaisuden toteuttamiseksi maailmassa. Tämä kirkkojen välinen ekumeeninen yhteisö perustettiin vuonna 1948. Nyt sen jäseninä on 349 protestanttista, ortodoksista, anglikaanista ja muuta kirkkoa, jotka edustavat maailmanlaajuisesti yli  560 miljoonaa kristittyä. yli 110 maassa. Kirkkojen maailmanneuvosto toimii läheisessä yhteydessä roomalaiskatolisen kirkon anssa. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri on pastori, tohtori Olav Fykse Tveit Norjan luterilaisesta kirkosta. Järjestön päämaja on Genevessä Sveitsissä

Lähde: 27.9.2010. Kirkkojen maailmanneuvosto

Kirkkojen maailmanneuvoston YK-viikon tapahtumassa pohdittiin kolonialismin historiaa ja heijastuksia nykypäivään. Kutsuttuna puhujana oli suurlähettiläs Afif Safieh Palestiinalaishallinnosta.

Safief totesi, että palestiinalaiset kohtaavat kolonialismia arkipävässään siinä mielessä, että Israel jatkuvasti hallitsee ja valtaa jalansijaa palestiinalaisten asuinalueella rakentamalla siirtokuntia vuonna 1967 miehitetyille alueille. Juuri ennen Safiefin puheenvuoroa kokoukseen saapui tieto, että Israel aikoo jatkaa siirtokuntien rakentamista rauhanneuvotteluista riippumatta. Safief totesi, että päätös rauhanneuvottelun jatkamisesta tai keskeyttämisestä on yksi vaikeimpia, minkä palestiinalaishallinto joutuu tekemään.

Safief totesi, että Israelin kansalliset edut ja tahtotilat ovat sivuuttaneet kansainvälisen yhteisön intressit konfliktin sovittelemiseksi ja kansainvälisen oikeuden voimaan saattamiseksi. Tämä on merkinnyt myös sitä, että EU:n, YK:n ja Venäjän federaation ja Yhdysvaltojen muodostaman rauhanneuvottelujen ”kvartetin” suositusten sivuuttamista

Safief totesi, että nk. kvartetissa käytännössä on palestiinalaisten näkökulmasta kysymys Yhdysvaltojen yksinpuhelusta – yksinapaisesta järjestelmästä, jota ohjaa Yhdysvaltojen kansallinen politiikka. Safief totesi, että Lähi-Idän politiikkansa suhteen Yhdysvallat on itse ajanut itsensä umpikujaan. Sen painoarvo ja uskottavuus arabimaissa vastaa Luxemburgia tai Lichtensteinia. Israelin ja Palestiinan rauhanneuvottelut ovat jatkuvat poliittisen rohkeuden ja kyvykkyyden testi. Palestiinassa ei juurikaan nähdä onnistumisen mahdollisuuksia ”perinteisellä tavalla” vedetyille neuvotteluille, joissa palestiinalaisia neuvottelijoita vedätetään myönnytyksestä toiseen. ”Meidän joustonvaramme on käytetty jo moneen kertaan”, Safief totesi.

Safief pyysi, että mailman kirkot alkaisivat lobata erityisesti Yhdysvalloissa, että siellä ymmärrettäisiin välttämättömyys rakentaa oikeudenmukainen rauha Israelin ja Palestiinan välille. ”Näen amerikkalaiselle arvoille nousevan näkemyksellisen politiikan tulevan uudelleen. Amerikan juutalaisyhteisöt ovat alkaneet huolestua Israelin toimista miehitetysalueilla.” Myös Pentagon on alkanut huolestua siitä, että humaanitaarinen katastrofi Palestiinassa on muodostanut räjähdysalttiin alustan radikaalijärjestöille paitsi Palestiinassa myös koko muslimimaailmassa.

Safief näki, että palestiinalaisten näkökulmasta kynnyskysymys rauhanneuvotteluissa on pakolaisten kotiuttaminen – ”right of return”. Paluu voi tarkoittaa paluuta kotiin tai jos sitä enää ole kotikaupunkiin.  Se voi tarkoittaa myös muuttoa perustettavaan uuteen palestiinalaisten kotimaahan. Palestiinalaisilla täytyy periaattessa olla oikeus näihin kolmeen – vaihtelevassa määrin.

“Valitettavasti historia on lähinnä sorrettujen kansojen hautausmaa.” Safief totesi. Jotta historiasta olisi jotain hyötyä, meidän pitää pystyä oppimaan historiasta, että osaamme tehdä oikeat päätökset. Palestiina – Pyhä Maa -  on ylösnousemuksen maa, Safief totesi viitaten Jeesukseen. ”Uskon, että myös Palestiina vaikeuksista huolimatta kokee tulevaisuudessa ylösnousemuksen.

Kirkkojen maailmanneuvoston kansainvälisten asioiden komission järjestämä YK-viikko kokosi 27.10.-1.10. 2010 Geneveen 120 osanottajaa. Se järjestettiin YK:n Ihmisoikeusneuvoston 15. kokouksen yhteydessä. Kirkkojen maailmanneuvosto vaalii ja edistää kristittyjen yhteyttä uskossa, todistuksessa ja maailmanlaajuisessa palvelutehtävässä rauhan ja oikedenmukaisuden toteuttamiseksi maailmassa. Tämä kirkkojen välinen ekumeeninen yhteisö perustettiin vuonna 1948. Nyt sen jäseninä on 349 protestanttista, ortodoksista, anglikaanista ja muuta kirkkoa, jotka edustavat maailmanlaajuisesti yli  560 miljoonaa kristittyä. yli 110 maassa. Kirkkojen maailmanneuvosto toimii läheisessä yhteydessä roomalaiskatolisen kirkon anssa. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri on pastori, tohtori Olav Fykse Tveit Norjan luterilaisesta kirkosta. Järjestön päämaja on Genevessä Sveitsissä.