Lähde: Kirkon tiedotuskeskus. Tiedote 2.4. 2012.

Luterilaisen kirkon piispat vierailivat Jerusalemissa ja Pyhällä maalla 25.3.–1.4.2012 luterilaisen piispan Munib Younanin kutsusta. Palestiinalaistaustainen piispa Younan on myös Luterilaisen maailmanliiton presidentti. Arkkipiispa Kari Mäkisen tarjoamalle ekumeeniselle päivälliselle Jerusalemissa osallistuivat muun muassa latinalainen patriarkka Fouad Twal sekä alueen anglikaanisten ja eri ortodoksisten kirkkoprovinssien edustajat.

Alueen kirkonjohtajat olivat erityisen huolissaan rauhankehityksestä ja kristittyjen poismuutosta ja vetosivat poismuuton pysäyttämiseksi. Kristittyjä on asunut Lähi-idässä 2000 vuotta, mutta viime vuosina heidän määränsä on laskenut voimakkaasti sekä arabimaissa että Israelissa ja palestiinalaisalueilla poliittisten konfliktien takia.

Arkkipiispa Kari Mäkinen korostaa kirkkojen asemaa rauhan edellytysten vahvistamisessa.

"Tilanne alueella on kompleksinen ja uhkaa monin tavoin sekä turvallisuutta että inhimillistä arvokkuutta. Tämä tuli konkreettisesti vastaan, kun kävelimme palestiinalaisaluetta rajaavan muurin läpi Gilon tarkastuspisteen kautta", Mäkinen kertoo.

"Arvostan kirkkojen työtä, joka luo edellytyksiä alueen rauhanprosessille. Kirkot muodostavat pienen vähemmistön, mutta tekevät merkittävää työtä uskontojen välisen ymmärryksen ja yhteistyön rakentamisessa. Kansainvälisten järjestöjen kuten Luterilaisen maailmanliiton ja Kirkkojen maailmanneuvoston läsnäolo ja työ palestiinalaisalueella vahvistavat sosiaalista turvallisuutta ja luovat elämän ja rauhan edellytyksiä", Mäkinen toteaa.

Piispa Younanin johtama Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko hoitaa jumalanpalveluksia, pitää yllä kouluja ja harjoittaa laaja-alaista sosiaalista työtä ja diakoniaa vaikeissa olosuhteissa. Palestiinalaisalueita pilkkova muuri ja liikkumisrajoitukset vaikeuttavat myös kirkon elämää ja toimintaa. Israel ei ole toistaiseksi myöntänyt kirkolle lain suojaa. Vaikeasta tilanteesta huolimatta kirkko on omistautunut työhön kestävän rauhan ja kaikkien ihmisoikeuksien puolesta. Rauhankasvatusta tukevat luterilaisen kirkon ylläpitämät koulut, joissa palestiinalaisalueella elävät kristityt ja muslimit opiskelevat yhdessä.

Luterilaiset piispat tutustuivat sekä israelilaisten että palestiinalaisten tilanteeseen tapaamalla molempien kansanryhmien poliittisia ja uskonnollisia johtajia. Piispat tapasivat palestiinalaishallinnon pääministerin Salaam Fayyan Ramallahissa ja sunnimuslimien johtavan muftin Kalliomoskeijan alueella. Israelilaisista piispat tapasivat muun muassa apulaisulkoministeri Dan Ayalonin ja Jerusalemin päärabbi Yona Metzgerin. Ohjelmaan kuului myös vierailu Israelin turistiministeriössä sekä juutalaisvainojen museossa Yad Vashem -keskuksessa. Matkan aikana piispat tapasivat myös Suomen Israelin suurlähettilään ja Palestiinalaisalueiden asiainhoitajan. Virallisten tapaamisten lisäksi piispat kävivät Betlehemissä, Jerusalemissa ja Genesaretinjärven kylissä. Matka päätteeksi piispat viettivät puolisoineen yhteistä ehtoollista Tiberiaksessa Jeesuksen kotijärven rannalla.

Kuva: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen delegaatio. vierailemassa Temppelivuorella piispa Munib Younanin kanssa. Delegaatio tapasi islamilaisen neuvoston puheenjohtajan sheikki Abed Elathim Salhabin sekä Kalliomoskeijan johtajan (Waqf) Azzam Khatibin. © ELCJHL/Rev. Elizabeth McHan. Katso lisää kuvia tästä.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon tiedote Suomen piispojen vierailusta.

JERUSALEM, 3.4. 2012 –  Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisella kirkolla oli kunnia toivottaa tervetulleeksi Suomen arkkipiispa TT Kari Mäkinen sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat puolisoineen.

21-henkinen delegaatio vieraili viikon mittaisella Pyhän Maan vierailullaan Jerusalemissa, Beetlehemissä ja Ramallahissa.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa ja Luterilaisen maailmanliiton presidentti Munib Younan isännöi piispojen vierailua. Ohjelmaan sisältyivät tapaamiset Israelin ja Palestiinalaishallinnon edustajien sekä paikallisten ja kansainvälisten järjestöjen edustajien kanssa. Lisäksi ryhmä vieraili kouluissa ja tutustui kehittämiohjelmiin. Ohjelmaan sisältyi myös henkilökohtaisia tapaamisia.

Piispat tapasivat Palestiinalaishallinnon ministerin Salam Fayyadin sekä Israelin varaulkoministerin Daniel Ayalonin.

Delegaatio tapasi Jerusalemin uskonnollisista johtajista päärabbi Yona Metzgerin, islamilaisen neuvoston johtajan sheikki Abed Elathim Salhabin, sekä islamilaisen Waqfin johtajan sheikki Azzam Khatibin sekä nautti päivällistä Jerusalemin kirkkojen edustajien kanssa.

Kirkkojen edustajien kanssa vaihdettiin tervehdykset päivällisen aikana. Arkkipiispa Mäkinen kirkon kutsumuksesta ja kiitti paikallaolijoita mahdollisuudesta kuulla heidän kokemuksistaan.

“Meidän kutsumuksemme on antaa ääni niille, joita ei huutoa ei kuulla ja tuoda valoa pimeyteen. Jotta voisimme tehdä sen, meidän täytyy kuulla ja ymmärtää nämä vaiennettujen ja piiloon jääneiden kertomukset. Olemme kiitollisia mahdollisuudesta olla koolla teidän kanssanne. Rukoilemme puolestanne ja toivomme, että te kannatte meitä rukouksillanne."

Ryhmä vieraili kristittyjen, juutalaisten ja muslimien pyhillä paikoilla, mm. Syntymäkirkossa, Pyhän haudan kirkossa, Al-Aqsan moskeijassa, Kalliomoskeijassa, Haram Ash-Sharifissa ja Itkumuurilla.

Jordanian ja Pyhän Maan luterilaisessa kirkossa ryhmä tapasi pastori TT Mitri Rahebin, joka on evankelisluterilaisen Joulun kirkon pastori Beetlehemissä ja kirkon kirkolliskokouksen puheenjohtaja sekä pastori Sani Ibrahim Azarin, joka on Vapahtajan evankelisluterilaisen kirkon pastori Jerusalemissa.

Kirkon toimintaan ryhmällä oli mahdollisuus tutustua vierailulla Toivon ev.lut. koulussa Ramallahissa, Al-Mahaba-lastentarhassa Öljymäellä, Martti Luther toimintakeskuksessa Jerusalemin vanhassa kaupungissa sekä Dar Annadwa-kansainväliseen keskukseen Beetlehemissä. Vierailulla Luterilaisen maailmanliiton toimipaikassa Öljymäellä, ryhmällä oli mahdollisuus tutustua LML:n projekteihin. Ryhmälle myös esiteltiin ekumeenisen ihmisoikeuksien seurantaohjelman EAPPIn toimintaa (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel; www.eappi.fi).

Ryhmä vieraili Yad Vashem juutalaisten kansanmurhan museossa ja laski seppeleen kansanmurhan uhrien muistomerkille.

Piispojen puolisojen ryhmä, joka sekä pappis- että maallikkojäsenistä, esiteltiin Helen Kellerin sokeiden koulu ja he tapasivat piispa Younanin puolison Suad Younanin, joka on toiminut koulun rehtorina yli seitsemäntoista vuoden ajan.

Vierailu oli hedelmällinen ja se vahvisti kirkkojen välistä yhteistyötä. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko on kiitollinen vieraille heidän käynnistään ja toivoo keskustelujen ja kirkkonen yhteistyön saavan jatkoa.

Linkki alkuperäiseen tiedotteeseen (englanniksi): Bishops visit...

Mondoweiss on Yhdysvaltojen edistyksellisten tai liberaalien juutalaisten uutispalvelu, joka seuraa Israelin ja Palestiinan tapahtumia. Se on julkaissut kiinnostavia artikkeleita, joissa tehdään yhteenvetoa siitä miten Israelin sionistinen valtio harjoittaa rotuerottelua paletiinalaisia kohtaan. Aihe herättää paljon vastakkaisia näkemyksiä ja kiistaa. Tässä kirjoituksessa pyritään keräämään faktoja Israelin toiminnasta ja analysoimaan mitä ne mahtavat merkitä niitten uskonnollisten ja eettisten velvotteiden näkökulmasta, joita sekä juutalaisille että kristityille Vanhassa Testamentissa asetetaan. Lukemalla Vanhaa Testamenttia kuka tahansa voi helposti havaita, että Jumala on antanut monia ohjeita siitä, miten juutalaisten tulee elää Jumalan heille lupaamassa maassa. Erityisesti juutalaisia on kielletty ajamasta toista kansaa pakkosiirtolaisuuteen, ottamasta panttivangiksi ja sortamasta siten kuin muinaisia heprealaisia kohdeltiin Egyptissä Mooseksen aikaan. Jumala toistuvasti käskee Israelin lapsia olemaan armahtavaisia ja suvaitsevaisia ei-juutalaisia kohtaan luvatussa maassa ja huolehtimaan heidän oikeuksien toteutumisesta kuin omistaan.

Seuraavassa nostan esimerkkejä Mondoweissin Ilan Pappen dokumentoimista Israelin käytänteistä, joiden pitäisi antaa ajattelemisen aihetta ja soittaa hälytyskelloja niille, jotka haluavat tukea sionistista valtiota ehdoissa ja väittävät Jumalan puolustavan tällaista valtiota (linkit lähteisiin löytyvät kirjoituksen englanninkielisestä alkuperäisversiosta).

• Israelissa on yli 30 lakia, jotka suoraan tai epäsuorasti mahdollistavat palestiinalaisten syrjinnän ja tekevät heistä kansallisuutensa perusteella toisen tai kolmannen luokan kansalaisia kotimaassaan.
• 93 prosenttia maasta on valtion tai valtiota lähellä olevien organisaatioiden kuten Juutalaisen kansallissäätiön (Jewish National Fund) omistuksessa, jotka syrjivät käytännöissään ei-juutalaisia. Palestiinalaista alkuperää olevien Israelin kansalaisten on erittäin vaikeaa saada käyttöönsä maata asumis-, maanviljely- tai kaupallisessa tarkoituksessa.
• Israelissa on yli 70 kylää ja palestiinalaisyhteisöä - osa niistä ajalta ennen Israelin valtion perustamista - joilla ei ole hallituksen tunnustamaa virallista asemaa, joihin ei ole järjestetty yhteiskunnan palveluja ja joita ei ole edes merkitty karttoihin. Monissa muissa merkittävissä palestiinalaisyhdyskunnissa palvelujen taso on merkittävästi Israelin muita asutuskeskuksia heikompi ja ne saavat huomattavasti vähemmän valtion rahoitusta kuin juutalaisenemmistöiset kaupungit.
• Israelin perustamisen jälkeen vuodesta 1948 on perustettu yli 600 juutalaisten asuttamaa kuntaa mutta yhtään arabienemmistöistä kaupunkia tai yhteisöä ei ole virallisesti tunnustettu.
• Israelin hallinnon voimavarat on kohdennettu juutalaisille, ei arabeille. Seurauksena on,  että arabiväestön elintaso ja elämänlaatu on Israelin yhteiskunnassa alhaisin kaikilla sosioekonomisilla mittareilla mitattuna.
• Arabiankielisten koulujen rahoitus on huomattavasti pienempi kuin juutalaisten koulujen. Vuonna 2004 julkistettujen tietojen mukaan panostus oppilasta kohti on kolminkertainen juutalaisten kouluissa.
  
• Yhdysvaltain ulkoministeriön uskonnon vapautta käsitellyt raportti vuodelta 2009 toteaa että monien kansallisten ja kuntatason ohjelmien tavoitteena oli pienentään ei-juutalaisen väestön osuutta Jerusalemin asukkaista.
  
• Lokakuussa 2010 hyväksyttiin laki, joka antaa pienemmille kunnille mahdollisuuden kieltää asumisoikeus asukkailta, jotka eivät sovi yhteisön henkeen (community's fundamental outlook) rodun, uskonnon tai sosioekonomisen aseman vuoksi. Lain kriitikoiden näkemyksen mukaan lain tarkoituksena oli estää arabien ja ei-juutalaisten asuminen juutalaisissa kaupungeissa.
  
• Nakba-laki kieltää valtiota rahoittamasta yhteisöjä, jotka viettävät 1948 Israelin valtion perustamisen yhteydessä tapahtuneen 725 000 palestiinalaisen karkotuksen ja etnisen puhdistuksen muistoa.
  
• The so-called “Nakba Bill” bans state funding for groups that commemorate the tragedy that befell Palestinians during Israel’s creation in 1948, when approx. 725,000 Palestinian Arabs were ethnically cleansed to make way for a Jewish majority state.

Nämä ovat vain esimerkkejä tilanteesta, joka merkitsee sitä, että palestiinalaiset Israelissa ovat toisen luokan kansalaisia. Ilan Pappen kirjassa Unohdetut palestiinalaiset (The Forgotten Palestinians: A History of the Palestinians in Israel) aihetta käsitellään laajemmin.

Israelissa on syrjintä toteutuu kolmella tasolla:

Ensiksi on lainsäädännöllinen taso, jossa syrjintää harjoitetaan ennenkaikkea jakamalla yhteiskunta niihin, jotka suorittavat asepalveluksen ja niihin jotka eivät. Lain mukaan niillä, jotka eivät suorita varusmiespalvelusta ei ole samoja kiinteistönjen omistusoikeuksia, samoja oikeuksia mm.turvallisuuteen, vakuutuksiin, sosiaalihuoltoon ja yliopisto-opiskeluun.

Voi tietysti väittää ettei kysymys ole rasismista, koska kysymys on kansallisesta identiteetistä. On kuitenkin niin, että laki ei koske juutalaisia, jotka eivät suorita varusmiespalvelusta. Käytännössä lait koskevat ainoastaan Israelin arabikansalaisia, jotka on vapautettu varusmiespalveluksesta Israelin armeijassa. Näin ollen kysymyksessä selkeä kansanryhmään kohdistuva lainsäädäntö.

Toisena syrjinnän muotona on puolilainsäädännöllinen harmaa alue, jossa sovelletaan erilaisia asetuksia ja säädöksiä. Israel soveltaa koko joukkoa hätätilasäädöksiä, joita voidaan ottaa käyttöön milloin ja missä tahansa. Niitä hyödynnetään tilannekohtaisesti mutta yleensä aina palestiinalaisyhteisöä vastaan. Näin sotilashallinnolla on käytännössä absoluuttinen valta määrätä ihmisten elämästä.

Ihmisiä pidätetään ilman oikeuskäsittelyä, karkotetaan väkivalloin kodeistaan sekä karkotetaan maasta. Taloja tuhotaan ja kotikylä voidaan eristää ja sulkea sotilasalueeksi ilman perusteluja tai valitusmahdollisuuttta. Sotilashallinto voi käytännössä toimia haluamallaan tavalla ilman seurauksia.

Viimeksi näitä hätätilasäädöksiä sovellettiin kun pantiin käytäntöön laki, joka kieltää Länsirannalta kotoisin olevan avioituvaa Israelin (palestiinalaista) kansalaista asumasta Israelissa puolisonsa kanssa. Näin nämä pariskunnat karkotettiin väkivalloin Israelista ja käytännössä tehtiin eräistä Keski-Israelissa sijaitsevista arabikylistä suljettuja alueita, joilta väestö karkotettiin.

Syrjinnän kolmas taso koskee palestiinalaisten Israelin kansalaisten päivittäistä asiointia viranomaisissa. On runsaasti todisteita palestiinalaisten huonosta kohtelusta verohallinnossa, oikeusistuimissa ja poliisin toimesta. Israelissa tehty tutkimus on aukottomasti todistanut, että palestiinalaiset saavat oikeudessa ankarampia tuomioita samoista rikoksista kuin juutalaiset syytetyt.

Toinen esimerkki on, että poliisi ei ole ampunut juuri ketään juutalaisia pikkurikollisuuden torjunnan yhteydessä, mutta tilastojen mukaan koko joukko palestiinalaisia on menettänyt henkensä poliisioperaatioissa. Palestiinalaisten kohdalla viranomaisten asenne on  yleensäkin on toisenlainen. Se tulee esiin lentokentillä, julkisessa liikenteessä, rautateillä ja maanteillä missä palestiinalaiset ovat jatkuvasti nöyryyttävien turvatarkastusten kohteena tai heitä estetään nousemasta junaa tai lentokoneeseen pelkästään siksi että he ovat palestiinalaisia.

Artikkeli on käännetty englanninkielisestä alkuperäistekstistä kirjoittajan luvalla. ©Craig Nielsen. http://craignielsen.wordpress.com.

Mideast Media Monitors /Nicola Nasser 1.1. 2012.

Israelin strategia Jerusalemissa on juutalaistaa kaupunkia vähä vähältä. Israel toteuttaa tiekarttaa, johon kuuluu arabialaisuuden, islamin, kristinuskon, historian ja inhimillisyyden poistaminen Jerusalemista. Jerusalemista, joka on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti asuttuja kaupunkeja, tulee juutalaisuuden laboratorio, josta vieraat elementit on siivottu pois. Nämä vieraat elementit tosin ovat niitä, joista kaupungin rikas historia rakentuu.  Tällainen toimintatapa voi johtaa vain katastrofiin.

Maailmassa eletään parhaillaan historiallista muutosta, jossa etnisestä ja kulttuurisesta eksklusiivisuudesta ollaan siirrytty arvostamaan inhimillisen kulttuurin moninaisuutta ja hakeman erilaisten elementtien rinnakkaineloa ja keskinäistä hedelmällistä vuorovaikutusta. Israel soutaa hampaat irvessä tätä virtaa vastaan pyrkimällä historian, väestötieteen, maantieteen, arkeologian alueilla monokulttuuriin, jossa vain sekä mikä puhtaasti juutalaista saa elää. Erityisen räikeästi tämä näkyy Jerusalemissa, jossa Israelin ottanut kansalliseksi tehtäväkseen luoda juutalaiselle kansakunnalle ja kaikille maailman juutalaisille pääkaupungin. Tämä tarkoittaa käytännössä aggressiivisia pyrkimyksiä vuosisataisten palestiinalaisten, arabialaisten, islamilaisten ja kristillisten kulttuurikerrostumien hävittämiseen ja syvään juurtuneen väestön karkoittamiseen. Näillä toimilla kylvää välittömän konfliktin ja näköpiirissä olevan sodan siemeniä kaupungissa, joka on perinteisesti ollut monimuotoinen ja moniarvoinen.

Israelin politiikka ei ole ainoastaan historian valtavirtaa vastaan vaan haastaa kansainvälisen oikeuden ja politiikan periaatteet ja menettelytavat. Israelin parlamentti Knesset on päättänyt 13. joulukuuta 1949 siirtää pääkaupungin Jerusalemiin Tel Avivista ja liittää päästöksellään kesäkuun 27. päivänä 1967 Itä-Jerusalemin Israeliin. Jälkimmäisen päätöksen YK:n turvallisuusneuvosto on julistanut pätemättömäksi eikä kumpaakaan yksipuolista päätöstä ole kansainvälisesti koskaan hyväksytty. Ne eivät ole saaneet edes Israelin strategisen kumppanin Yhdysvaltojen hyväksyntää.

Juuri äsken kun miljoona kristityt jouluna juhlivat Beetlehemissä Jerusalemin lähellä tapahtunutta Jeesuksen syntymää ja kristinuskon syntymistä Jerusalemissa, missä Jeesus nousi kuolleista ristiinnaulitsemisen jälkeen, Knesset valmisteli joulupäivänä lainsäädäntöä, jolla Jerusalem julistettaisiin paitsi Israelin myös juutalaisten pääkaupungiksi.

Israelin valtaeliitin julistaa, että Israelin tunnustaminen juutalaisvaltioksi on ennakkoehto rauhansopimukselle. Tällä on keskeinen merkitys myös kristityille. Tällaisen ajattelun seurauksena Vatikaani taistelee pyhien paikkojen hallinnasta Jerusalemissa vaikka 30.12. 1993 Israel ja Vatikaanivaltio ovat allekirjoittaneet perussopimuksen ja 10.10. 1997 sopimuksen papiston oikeuksien tunnustamisesta Jerusalemissa. Knesset ei ole ratifioinut kumpaakaan sopimusta. Sen sijaan Israelin mediassa Vatikaania on syytetty yrityksistä anastaa juutalaisten pyhien paikkojen hallinta Jerusalemissa.

Vatikaanivaltion kanta on ollut, että Jerusalemista tulisi muodostaa erillishallintoalue (corpus separatum) ja kansainvälinen kaupunki YK:n päätöslauselman 181 (1947) mukaisesti. Israelin haluttomuus noudattaa päätöslauselmia viivytti Israelin valtion tunnustamista Vatikaanin puolesta aina vuoteen 1993 saakka.

Äskettäin Vatikaani on uudistanut vaatimuksensa sopimuksesta Jerusalemin paikkojen hallinnasta. Vatikaanin uskontojen välisen vuoropuhelin johtaja Kardinaali Jean-Louis Tauran ja aikaisempi ulkoministeri ilmaisi kantanaan, että rauhaa ei saavuteta ellei kysymystä pyhien paikkojen suojelemisesta ja hallinnasta ratkaista tyydyttävällä tavalla. Jerusalemin vanhan kaupungin muurit sulkevat sisäänsä kolmen uskonnon pyhät paikat ja se on ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä. Alueen uskonnonhistoriallista ja uskonnollista erityisarvoa pitää suojella. Tämä on mahdollista ainoastaan kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisten turvallisuustakuiden kautta.

Vatikaani taistelee yhtä ainoaa pyhiin paikkoihin kohdistuvaa uhkaa vastaan: se on Israelin etninen ja kulttuurinen puhdistuspolitiikka. Rabbi David Rosen, joka on jäsen Israelin Vatikaanin suhteita hoitavassa valtuuskunnassa, on todennut (Haaretz 17.1.2010), että Israeli ei ole noudattanut 1993 solmitun sopimuksen periaatteita.

Palestiinalaisten vapautusjärjestö PLO, joka on Israelin kumppani rauhanneuvotteluissa, on torjunut Israelin vaatimuksen maan tunnustamisesta juutalaisvaltioksi. Arabiliitto, Islamilainen yhteistyöjärjestö (OIC)  ja palestiinalaishallinto totesivat julkilausumasssan 26.12. 2011, että vaatimukset ja lainsäädäntö Israelin ja Jerusalemin juutalaistamisesta ovat hyökkäys palestiinalaisten kiistämättömiä ja peruuttamattomia oikeuksia vastaan sekä jyrkästi ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Kansainvälisten säädösten ja päätöslauselmien perusteella on kiistatonta, että Jerusalem on osa Israelin vuonna 1967 miehittämiä palestiinalaisalueita. PLO piti Israelin lainvalmstelua sodanjulistuksena ja uskonnollisen konfliktin lietsontana. Jerusalemin muslimien ja kristittyjen yhteistyökomitean mielestä Jerusalemin julistaminen juutalaiseksi riistää uskonnonvapauden kahden muun uskonnon edustajilta näiden uskontojen syntysijoilla.

Maanpäällinen Jerusalem-järjestön perustaja, asianajaja Daniel Seidemann kirjoitti 30.11.2011: "Israelin toiminta Itä-Jerusalemissa uhkaa muuttaa kahden kansan välisen alueellisen konfliktin veriseksi uskonsodaksi, jota ei voida enää ratkaista aluejaoilla ja kompromisseilla. Tämä uhka on syntynyt Israelin valtion tuesta siirtolaisryhmien ajamalle visiolle Jerusalemin anastamisesta yksinomaan juutalaisten hallintaan."

“...Israelin on nyt valittava kahden skenaarion välillä. Se voi jatkaa eksklusiivisen vision väkivaltaista toteuttamista kaupungissa, joka on todellisuudessa jakautunut kahden kansallisuuden kesken. Näin se altistaa Israelin yleismaailmalliselle julkiselle arvostelulle ja tuhoaa kahden valtion ratkaisun edellytykset. Toisaalta Israeli voi toteuttaa politiikkaa, jolla Jerusalemista tehdään kukoistava ja tunnustettu kansallinen pääkaupunki Yerushalayim, jonka naapurikaupunkina vain poliittisen rajan erottamana on Palestiinan pääkaupunki Itä-Jerusalemissa al Quds. Valinta on päivänselvä niille jotka oikeasti rakastavat Israelia ja ymmärtävät mistä nyt on kysymys." Seidemann päättelee.

Etnisellä ja kulttuurisella puhdistuskampanjallaan Israel on astunut tielle, joka vie kadotukseen.

Israelin ystävien maailmanlaajuiset kellokkaat, kristilliset sionistit John Hagee ja Pat Robertson ja heidän lukuisat kannattajansa koettavat vakuuttaa meille, että kaikkien [kristittyjen] pitää ehdoitta tukea sionistista valtiota Israelia. Pat Robertson todistaa, että vasta kun hän alkoi ilman ehtoja tukea Israeli riippumatta siitä mitä se tekee, alkoi hänen toimintansa kasvaa sekä kävijämäärillä että taloudellisella tuloksella mitattuna. Robertson haluaa kertoa, että Jumala rakastaa niitä, jotka rakastavat Israelia ja Israelin rakastaminen tarkoittaa sionistisen valtion tukemistä tekipä se mitä tahansa.

Minun on mahdoton käsittää tällaista käyttäytymistä. Tuen täydestä sydämestäni Palestiinan arabien pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen, vapauteen, tasa-arvoon ja itsehallintoon, mutta minulle ei juolahtaisi mieleenikään hyväksyä ehdoitta heidän tekemisiään ja antaa tukeani riippumatta siitä, miten he pyrkivät näihin päämääriinsä.

En kannata rakettien umpimähkäistä ampumista Israeliin, en kannata itsemurhapommituksia tai lentokonekaappauksia. En hyväksyä arabien tai kenenkään muunkaan lietsomaa anti-semitismiä missään muodossa. En usko siihen, että arabeilla - olivat sitten muslimeja, kristittyjä tai maallistuneita - on mitään oikeuttaa tuputtaa omia ideologioitaan toisille.

En missään olosuhteissa hyväksyisi tai antaisi tukeani juutalaisten tai arabien tai ylipäänsä kenenkään kylien tuhoamiselle, etniselle puhdistuksella, juutalaisten maan varastamiselle tai heidän murhaamiselleen, jos sellaista tapahtuu. En tukisi sitä, että palestiinalaiset tuhoaisivat juutalaisten koteja. En tukisi valtiota, joka arabien kansallisvaltiota, joka ei anna muille kuin arabeille täysiä kansalaisoikeuksia. En antaisi tukeani muurin rakentamiselle, jolla eristetään juutalaisyhteisöt toisistaan Israelissa. Enkä hyväksyisi vain palestiinalaisille tarkoitettujen asutuskeskusten rakentamista, jotka käyttävät anastavat alueen niukat vesivarannot itselleen jättäen juutalaiset ilman puhdasta juomavettä.

En voisi milloinkaan tukea juutalaisten - lapset mukaanlukien - sulkemista vankileireille ilman syytettä ja ilman mahdollisuutta tasapuoliseen oikeudenkäyntiin. En ikinä tukisi arabivaltiota, joka varaa 93 prosenttia maa-alastaan ainoastaan arabien käyttöön.

Voimme kiistellä siitä, onko olemassa arabimaita, jotka syyllistyvät tai voisivat syyllistyä tällaisiin tekoihin, mutta lopputulema joka tapauksessa on, että ihmisenä en voisi olla mukana toiminnassa, jolla osoitetaan hyväksyntää ja tukea tällaisille teoille.

Israelin valtio tekee edellä mainittuja asioita palestiinalaislle. Israelin ystävät ylpeinä ja kritiikittä tukevat Israelin valtiota ja sen nykyistä politiikkaa suhteessa arabeihin ja palestiinalaisiin. Meillä on kaksi vaihtoehtoa: Joko tuomitsemme vääryydet ja epätasa-arvoisuuden tai sitten emme. Sionistinen Israelin valtio ei saa Jumalalta poikkeuslupaa toimilleen. Raamattu opettaa meille selkeästi, että vaikka Jumala rakastaa ehdoitta kaikki juutalaisia, hän ei ehdoitta hyväksy heidän kaikkea käyttäytymistään. Juuri tämä näkökanta tuodaan Raamatussa esiin kerta toisensa jälkeen niin usein, ettei tässä blogissa riitä tila kaikkien raamatunkohtien luettelemiseen.

Opetus, jonka mukaan Israel Jumalan silmäteränä saa valtuudet etniseen puhdistukseen ja ei-juutalaisten syrjintään on suoranaista kristillistä harhaoppia. Raamatun mukaan kiistatta Jumalan lupaus maasta juutalaisille on ehdollinen ja riippuu Tooran eettisten ja uskonnollisten määräysten noudattamisesta. Ne asettavat eettisen vaatimustason, joka johtaa sionistivaltion moraaliseen vararikkoon.

Mitkään itseään Israelin ystäviksi kutsuvat, jotka tukevat Israelin harjoittamaa sortoa, eivät ole Israelin todellisia ystäviä. Epäilen, että tällaiset moraalittomuutta edistävät ryhmät ovat todellisi anti-semiittejä.

_Christian Zionism Supports Terrorism, Racism and Murder
CRAIG NIELSEN