Lähde: Jonathan Cook TheNational/Jfjfp
Ulkomaailma ihmettelee, miksi Israelin on niin vaikea käynnistää aitoa rauhanprosessia. Syyksi epäillään uskonnollista ja äärioikeiston vaikutusvaltaa maassa ja siirtolaisten poliittista painoarvoa. Jonathan Cook epäilee, että syyt ovat paljon arkisempia: Israeliin on syntynyt sota- ja miehitystalous, jonka purkaminen käy erittäin kalliiksi.
Jo kuusi vuosikymmentä sitten, syntyi kolonialismiin perustuva talous, jossa kasvun moottorina oli laajeneminen palestiinalaisilta valloitetuille alueille. Palestiinalaisten maan, kotien, liiketoimien ja pankkitilien siirtäminen israelilaisten haltuun on prosessi, joka on jatkunut Israelin perustamisesta alkaen ja joka on kiihtynyt Länsirannan miehityksen ja siirtokuntien rakentamisen myötä. Israelin vaurauden kääntöpuoli on miljoonien palestiinalaisten köyhtyminen.
Virallinen Israel edellyttää kansainvälisen yhteisön ottavan vastuulleen korvausten maksamisen pakolaisille. Juutalaisväesön kannalta ongelmalliseksi muodostuu, että viidesosa maan kansalaisista on palestiinalaisia, jotka ovat edelleen Israelissa, mutta ovat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa. Vaikka Mahmud Abbas päättäisi allekirjoituksellaan rauhansopimuksessa mitätöidä ulkoisten pakolaisten oikeudet, hänellä ei ole edes teoriassa oikeutta tehdä sitä maan sisäisten pakolaisten puolesta. Rauhansopimus voisi juutalaisväestön näkökulmasta merkitä varsinaisen korvausvaatimusten hyökyaallon iskemistä koskien maan sisäisiä korvausvaatimuksia Israelin arabiväestöltä.
Vuonna 1967 käynnistyneen palestiinalaislalueiden miehityksen myötä syntyi uusia taloudellisia rakenteita, joiden purkaminen uhkaisi monien Israelin juutalaisten intressejä ja saa heidät siksi suhtautumaan varauksellisesti rauhan solmimiseen. Suurimipia hyödynsaajia ovat siirtokuntalaiset, jotka ovat nauttineet hallituksen tukiaisia ja verohelpotuksia, joilla valtio on tietoisesti houkutellut asukkaita Länsirannalle. Peace Now -järjestön arvion mukaan näiden etuisuuksien arvo vuositasolla on lähes 400 miljoonaa euroa. Siirtokuntiin on syntynyt nopeasti kasvavaa liiketoimintaa Länsirannan C-vyöhykkeelle, joka on otettu täysimittaisesti Israelin haltuun. Erityisen kannattavaa on rakennusteollisuus, joka käyttää raakamaana palestiinalaisilta anastettua maata ilmaiseksi. Teollisuusyritykset, jotka ovat muuttaneet Länsirannalle käyttävät hyväkseen anastetun maan lisäksi halpaa palestiinalaista työvoimaa, veroetuja ja laiminlyötyä ympäristösäädösten valvontaa. Israelin matkailuteollisuus hyödyntää palestiinalaisten alueella Itä-Jerusalemissa ja Beetlehemissä olevat pyhät paikat oman liiketoimintansa raaka-aineeksi siten, että palestiinalaiset eivät saa osuuttaan matkailutulosta.
Tämä taloudellisten etujen verkko on kehittynyt "maanpesujärjestelmäksi", jota pyörittävät ministeriöt, valtion virastot ja sionistiset ryhmät. Maanpesutalous, jota poliittisista syistä on pyritty piilottelemaan, on synnyttänyt korruptiota Isreaelin hallitsevan luokan keskuudessa, joka on pyrkinyt jakamaan näin syntynee taloudelliset edut keskuudesssaan.
Miehitystilasta suorimmin Israelissa kuitenkin hyötyy Israelin puolustusvoimat. Ei ole pienintäkään epäilystä etteikö juuri armeija ole se, joka rauhan myötä menettää eniten. Armeijan ja turvallisuuselinten upseeristo on konfliktin myötä paisunut. Monimljoonaisen palestiinalaisväestön ympärivuorokautinen valvonta vaatii käsittämättömän suuret resurssit ja on yksi syy miksi maa saa taloudellista apua Yhdysvalloilta. Asevelvolliset tekevät likaisen työn Palestiinalaisalueille ja tarkastuspisteillä. Armeijan johtoportaasta on muodostunut yhteiskunnan yläluokka, joka siirtyy 40-vuoden iässä täydelle eläkkeelle armeijasta ja aloittaa uuden uran liiketoiminnan piirissä tai politiikassa. Monet työllistyvät hyvin palkattuihin tehtäviin turvallisuus- ja aseteollisuuden piirissä. Israelin erikoisosaamista on valvontateollisuus, joka ammentaa armeijan kokemuksista Länsirannalla ja Gazassa ja soveltaa uusia teknologioita väkijoukkojen valvontaan, hallitsemiseen ja kaupunkisodankäyntiin. Tällä osaamisella on rajattomat markkinat maailmalla. Ei ihme, että Israelin sotateollisuus on 3 miljardin euron viennillään maailman neljänneksi suurin asekauppias.
Rauha ja Palestiinan valtion perustaminen voisi poistaa perusteet Yhdysvaltojen talousavulta, romuttaa miehitystalouden kasvun dynamiikan, pakottaa palauttamaan anastetun maan ja luonnonvarat palestiinalaisten hallintaan ja supistamaan sotilasmenoja. Osa siirtokunnista jouduttaisiin luovuttamaan palestiinalaisille kenties vastikkeetta samalla kun niiden asukkaat menettäisivät erityisetunsa. Näyttääkin siltä, että liian moni juutalainen Israelin kansalainen laskee rauhan tulevan aivan liian kalliiksi heille.
Ulkomaailma ihmettelee, miksi Israelin on niin vaikea käynnistää aitoa rauhanprosessia. Syyksi epäillään uskonnollista ja äärioikeiston vaikutusvaltaa maassa ja siirtolaisten poliittista painoarvoa. Jonathan Cook epäilee, että syyt ovat paljon arkisempia: Israeliin on syntynyt sota- ja miehitystalous, jonka purkaminen käy erittäin kalliiksi.
Jo kuusi vuosikymmentä sitten, syntyi kolonialismiin perustuva talous, jossa kasvun moottorina oli laajeneminen palestiinalaisilta valloitetuille alueille. Palestiinalaisten maan, kotien, liiketoimien ja pankkitilien siirtäminen israelilaisten haltuun on prosessi, joka on jatkunut Israelin perustamisesta alkaen ja joka on kiihtynyt Länsirannan miehityksen ja siirtokuntien rakentamisen myötä. Israelin vaurauden kääntöpuoli on miljoonien palestiinalaisten köyhtyminen.
Virallinen Israel edellyttää kansainvälisen yhteisön ottavan vastuulleen korvausten maksamisen pakolaisille. Juutalaisväesön kannalta ongelmalliseksi muodostuu, että viidesosa maan kansalaisista on palestiinalaisia, jotka ovat edelleen Israelissa, mutta ovat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa. Vaikka Mahmud Abbas päättäisi allekirjoituksellaan rauhansopimuksessa mitätöidä ulkoisten pakolaisten oikeudet, hänellä ei ole edes teoriassa oikeutta tehdä sitä maan sisäisten pakolaisten puolesta. Rauhansopimus voisi juutalaisväestön näkökulmasta merkitä varsinaisen korvausvaatimusten hyökyaallon iskemistä koskien maan sisäisiä korvausvaatimuksia Israelin arabiväestöltä.
Vuonna 1967 käynnistyneen palestiinalaislalueiden miehityksen myötä syntyi uusia taloudellisia rakenteita, joiden purkaminen uhkaisi monien Israelin juutalaisten intressejä ja saa heidät siksi suhtautumaan varauksellisesti rauhan solmimiseen. Suurimipia hyödynsaajia ovat siirtokuntalaiset, jotka ovat nauttineet hallituksen tukiaisia ja verohelpotuksia, joilla valtio on tietoisesti houkutellut asukkaita Länsirannalle. Peace Now -järjestön arvion mukaan näiden etuisuuksien arvo vuositasolla on lähes 400 miljoonaa euroa. Siirtokuntiin on syntynyt nopeasti kasvavaa liiketoimintaa Länsirannan C-vyöhykkeelle, joka on otettu täysimittaisesti Israelin haltuun. Erityisen kannattavaa on rakennusteollisuus, joka käyttää raakamaana palestiinalaisilta anastettua maata ilmaiseksi. Teollisuusyritykset, jotka ovat muuttaneet Länsirannalle käyttävät hyväkseen anastetun maan lisäksi halpaa palestiinalaista työvoimaa, veroetuja ja laiminlyötyä ympäristösäädösten valvontaa. Israelin matkailuteollisuus hyödyntää palestiinalaisten alueella Itä-Jerusalemissa ja Beetlehemissä olevat pyhät paikat oman liiketoimintansa raaka-aineeksi siten, että palestiinalaiset eivät saa osuuttaan matkailutulosta.
Tämä taloudellisten etujen verkko on kehittynyt "maanpesujärjestelmäksi", jota pyörittävät ministeriöt, valtion virastot ja sionistiset ryhmät. Maanpesutalous, jota poliittisista syistä on pyritty piilottelemaan, on synnyttänyt korruptiota Isreaelin hallitsevan luokan keskuudessa, joka on pyrkinyt jakamaan näin syntynee taloudelliset edut keskuudesssaan.
Miehitystilasta suorimmin Israelissa kuitenkin hyötyy Israelin puolustusvoimat. Ei ole pienintäkään epäilystä etteikö juuri armeija ole se, joka rauhan myötä menettää eniten. Armeijan ja turvallisuuselinten upseeristo on konfliktin myötä paisunut. Monimljoonaisen palestiinalaisväestön ympärivuorokautinen valvonta vaatii käsittämättömän suuret resurssit ja on yksi syy miksi maa saa taloudellista apua Yhdysvalloilta. Asevelvolliset tekevät likaisen työn Palestiinalaisalueille ja tarkastuspisteillä. Armeijan johtoportaasta on muodostunut yhteiskunnan yläluokka, joka siirtyy 40-vuoden iässä täydelle eläkkeelle armeijasta ja aloittaa uuden uran liiketoiminnan piirissä tai politiikassa. Monet työllistyvät hyvin palkattuihin tehtäviin turvallisuus- ja aseteollisuuden piirissä. Israelin erikoisosaamista on valvontateollisuus, joka ammentaa armeijan kokemuksista Länsirannalla ja Gazassa ja soveltaa uusia teknologioita väkijoukkojen valvontaan, hallitsemiseen ja kaupunkisodankäyntiin. Tällä osaamisella on rajattomat markkinat maailmalla. Ei ihme, että Israelin sotateollisuus on 3 miljardin euron viennillään maailman neljänneksi suurin asekauppias.
Rauha ja Palestiinan valtion perustaminen voisi poistaa perusteet Yhdysvaltojen talousavulta, romuttaa miehitystalouden kasvun dynamiikan, pakottaa palauttamaan anastetun maan ja luonnonvarat palestiinalaisten hallintaan ja supistamaan sotilasmenoja. Osa siirtokunnista jouduttaisiin luovuttamaan palestiinalaisille kenties vastikkeetta samalla kun niiden asukkaat menettäisivät erityisetunsa. Näyttääkin siltä, että liian moni juutalainen Israelin kansalainen laskee rauhan tulevan aivan liian kalliiksi heille.
RSS Feed
