Kristityt on kutsuttu itsensä uhriksi antavaan Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen
Palestiinalaisten luterilainen piispa Munib Younan vieraili Kuopion hiippakunnan synodaalikokouksessa. Saarna Kuopion hiippakunnan synodaalikokouksen päätösjumalanpalveluksessa Kuopion tuomiokirkossa 28.9.2016
Piispa Munib Younan, Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko.
Matt. 22: 34–40
”Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Rakkaat sisaret ja veljet,
On aina iloinen asia olla Suomessa. Suomi oli minun kotini elämäni tärkeänä aikana. Kiitos, että kutsuitte minut uudelleen tänne, ja kiitos erityisesti, että kutsuitte minut jakamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kanssanne tänään.
Jeesus sanoi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi” ja ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Kun katsomme maailmaa ympärillämme tänään, huomaamme, että meidän tulee kiinnittää huomiota näihin käskyihin. Huomaamme myös, että nämä käskyt ovat hyvin tarpeellisia tänään. Ympäri maailman ihmiskunta epäonnistuu surkeasti rakkaudessa Jumalaan ja lähimmäiseen.
Piispa Munib Younan, Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko.
Matt. 22: 34–40
”Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Rakkaat sisaret ja veljet,
On aina iloinen asia olla Suomessa. Suomi oli minun kotini elämäni tärkeänä aikana. Kiitos, että kutsuitte minut uudelleen tänne, ja kiitos erityisesti, että kutsuitte minut jakamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kanssanne tänään.
Jeesus sanoi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi” ja ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Kun katsomme maailmaa ympärillämme tänään, huomaamme, että meidän tulee kiinnittää huomiota näihin käskyihin. Huomaamme myös, että nämä käskyt ovat hyvin tarpeellisia tänään. Ympäri maailman ihmiskunta epäonnistuu surkeasti rakkaudessa Jumalaan ja lähimmäiseen.
Jeesuksen seuraajina meillä on ollut jo yli kaksituhatta vuotta aikaa panna nämä kaksi käskyä täytäntöön, mutta toisinaan on vaikeaa nähdä tuloksia. Naapurit eivät enää tunne toisiaan. Itsekkyydestä, ahneudesta ja välinpitämättömyydestä toisten kärsimyksille on tullut epidemia. Sota, miehitys, rasismi, seksismi ja muukalaispelko eivät ole vähentyneet. Pikemminkin niistä on tulossa valtavirtaa. Ääriajattelu kukoistaa joka mantereella ja jokaisessa uskonnossa.
Uskonnollisen ääriajattelun suosio voi jopa johtaa meidät ajattelemaan, että maailman ongelman syy on uskonnossa. Jumalan nimessä tehdyt terroriteot voivat johtaa ajattelemaan, että Jumalan rakkaus on varsinainen ongelma.
Uskovina ihmisinä meidän tulee kuitenkin todeta lujasti, että ääriliikkeet ja fundamentalistiset liikkeet eivät ollenkaan edusta todellista uskontoa. Juutalaisuus, kristinusko tai islam eivät ole ongelma. Jumalan rakkaus ei ole ongelma. Mutta se on ongelma, kun jotkut yksilöt, jotka väittävät puhuvansa Jumalan puolesta tai puolustavansa Jumalaa, toimivat tavalla, joka on vastakkainen heidän uskontonsa ydinopetuksien kanssa. Charles Kimball on sanonut: ”Mitä tahansa uskonnolliset ihmiset sanovatkaan rakkaudestaan Jumalaan tai uskontonsa käskyistä, voit olla varma, että heidän uskontonsa on korruptoitunut ja reformin tarpeessa, mikäli heidän käytöksensä toisia kohtaan on väkivaltaista, tuhoavaa ja silloin kun se tuottaa kärsimystä lähimmäisille.”
Aina kun tapahtuu uusia väkivallantekoja, niitä väitetään uskonnollisten ääriainesten tekemiksi. Itse asiassa ekstremismillä ja terrorismilla ei ole mitään uskontoa. Ekstremistit, jotka käyttävät Jumalan nimeä tehdessään väkivaltaa, edustavat turmeltunutta uskontoa ja häpäisevät Jumalan nimen. Taannoisessa puheessaan Europarlamentissa Hänen Pyhyytensä Dalai Lama tuomitsi kaiken toisiin ihmisiin kohdistuvan väkivallan, erityisesti Jumalan nimessä tehdyn väkivallan. Dalai Lama sanoi näin:
”Muslimiterroristi. Buddalainen terroristi. Nämä ilmaisut ovat vääriä. Kuka tahansa, joka haluaa synnyttää väkivaltaa, ei ole aito buddhalainen tai aito muslimi. Muslimit opettavat, että mikäli olet mukana verenvuodatuksessa, et enää ole aito islamin uskova. Kaikki maailman pääuskonnot opettavat samaa: rakkauden sanomaa, myötätuntoa, anteeksiantamusta, toleranssia, tyytyväisyyttä, itsekuria. Tämä on kaikkien uskontojen opetusta. Niinpä onkin olemassa yhteinen maaperä ja yhteisiä käytäntöjä. Voimme rakentaa aidon harmonian keskinäisen kunnioituksen, oppimisen ja kunnioituksen perustalle.”
Tämä sama ajatus on vahvasti sanottuna myös vuonna 2007 Jordaniassa julkaistussa dokumentissa “Yhteinen sana”. Sen laativat 138 muslimitutkijaa, ja myös monet kristityt johtajat ovat yhtyneet siihen. Dokumentti alkaa:
"Meillä on jo olemassa pohja rauhalle ja keskinäiselle ymmärrykselle. Tämä pohja on yhden Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen. Tämä pohja on hyvin tärkeä molemmille uskonnoille. Tämä periaate löytyy toistuvasti islamin ja kristinuskon pyhistä teksteistä. Jumalan ykseys, Jumalan rakastamisen välttämättömyys ja lähimmäisen rakastamisen tärkeys on siten islamin ja kristinuskon yhteinen pohja."
Koska nämä perusajatukset ovat täysin vastakkaisia sellaiselle yleiselle ajattelulle, joka liittää yhteen uskonnon ja ekstremismin, meidän on hyvä kuulla niitä uskonnollisia johtajia, jotka eivät hyväksy uskonnon vääristymiä ja jotka hylkäävät vihasaarnaajat. Mikä on kristillinen näkökulma? Me tiedämme, että kun Jeesukselta kysyttiin: ”Mikä on suurin käsky”?, hän vastasi: ”Rakasta Jumalaa” ja ”rakasta lähimmäistäsi.” Näitä kahta käskyä ei voi erottaa toisistaan. Ne ovat keskenään symbioottisessa suhteessa. Jumalan rakastaminen avaa sydämen lähimmäiselle. Samalla tavoin lähimmäisen puoleen kääntynyt sydän kääntyy lopulta myös Jumalaa kohtaan, sillä me näemme lähimmäisessä Jumalan kuvan. 1. Joh: 4:20 puhuu juuri tästä: ” Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään [tai sisartaan], hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään [ja sisartaan], jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.”
Tästä näemme, että Pyhän Johanneksen määritelmän mukaan maailmassamme on tänä päivänä monia valehtelijoita!
Juuri tästä syystä on selvää, että kristillisessä perinteessämme ei ole tilaa väkivallalle, epätasa-arvolle, rasismille, miehitykselle eikä toisen alistamiselle. Joka tapauksessa kun pohdimme näitä kahta toisiinsa liittyvää kysymystä, esiin nousee väistämättä yksi kysymys: Kuka on minun lähimmäiseni? Onko lähimmäiseni vain se, joka asuu lähelläni? Onko lähimmäiseni se, joka on samannäköinen kuin minä? Onko lähimmäiseni vain se, joka puhuu, käyttäytyy ja uskoo kuten minä?
Meidän tulee huomata, että nämä kaksi käskyä tulevat siltä samalta Jeesukselta, joka piti vuorisaarnan. Kun Jeesus näki väkijoukot, hän nousi vuorelle. Sitten kun hän istuutui, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen. Jeesus sanoi heille: ”Minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.” (Matt. 5:24). Tämä oli jotakin aivan uutta.
Edelleen, eräs lainopettaja, joka halusi tehdä itsestään hyvän ja hurskaan, haastoi Jeesuksen kysymällä”: ”Kuka on minun lähimmäiseni?” Tähän Jeesus vastasi kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Tässä vertauksessa ei pappi eikä leeviläinen auttanut miestä. Sen sijaan pahoinpidellyn miehen elämän pelasti uskonnollinen vihollinen, poliittinen vihollinen, kulttuurinen vihollinen. Ja sitten Jeesus kysyy: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin." (Luuk. 10:25–37)
Jotenkin vaistomaisesti ihminen huolehtii ensin sellaisesta, joka näyttää samalta kuin minä, jonka jumalanpalvelus on samanlainen kuin minun ja jonka kulttuuri ja tradition ovat samanlaiset kuin omani. Jeesuksen seuraajille lähimmäinen ei enää olekaan se joka on kaikkien lähimpänä tai mahdollisimman samankaltainen. Millaisen uuden ymmärryksen lähimmäisestä Jeesus antoi? Sen me näemme hänen opetuksestaan, hänen parantamistoiminnastaan, siitä, keiden kanssa hän seurusteli ja lopulta myös hänen kuolemastaan. Lähimmäinen on jokainen ihminen, jokainen Jumalan luoma ja rakastama ihminen, joista jokainen on luotu Jumalan kuvaksi. Näin myös minun viholliseni. Juuri tästä syystä kirkkoisä Teofilus opetti kristittyjä n. vuonna 185: ”Sanokaa niille, jotka teitä vihaavat ja kiroavat: te olette veljiämme.” Tänään lisäisin tähän vielä: “Te olette sisariamme.”
Ajattelen, että rakkaus Jumalaan ei ole tämän ajan maailman suurin haaste. Näyttää siltä, että politiikoille ja jopa julkkiksille on lähes välttämätöntä olla uskova ihminen. Jumalan rakastaminen, tai ainakin omasta hengellisestä elämästä huolehtiminen on lähes valtavirtaa. Mutta paljon vaikeampaa tunnustaa ja panna käytäntöön on Jumalan rakastamiskäskyyn liittyvä käsky: ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkaus ei synnytä uutisotsikoita. Rakkaudesta ei saa syntymään hyviä poliittisia väittelyitä. Rakkaus ei tyydytä meidän sensaationhakuisuuttamme.
Mutta kuitenkin, Herramme Jeesus lähetti meidät maailmaan rakastamaan.
Mikäli otamme vakavasti käskyn rakastaa ja jos ymmärrämme lähimmäisyyden Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen valossa, meidän tulee kysyä itseltämme: voimmeko rakastaa vihollistamme? Voimmeko rakastaa ekstremistiä? Voimmeko rakastaa miehittäjää? Voimmeko rakastaa sitä, joka tekee meidän elämästämme vaikeaa ja jopa vaarallista? Voimmeko sanoa sille, joka vihaa ja kiroaa meitä: ”Sinä olet veljeni” tai ”Sinä olet sisareni.” Nämä eivät ole helppoja kysymyksiä, eivätkä vastauksetkaan ole helppoja.
Me emme voi tarkastella näitä kysymyksiä ilman että otamme huomioon seuraavia asioita: meidän maailmaamme hallitsevat sellaiset ihmiset, jotka haluavat määritellä uudelleen sanan ”lähimmäinen” ja jopa sanan ”Jumala”. Ekstremistille Jumala on ulossulkeva. Eksltermistin Jumala rakentaa muureja. Ekstremistin Jumala haluaa ajaa maailmamme apokalyptiseen sotaan. Heidän sairaassa ideologiassaan uskonnot taistelevat maailmanhallinnasta. Tämä kaikki tuo mieleen menneisyyden mytologiat, joissa jumalat taistelivat maailman ja ihmisen hallinnasta.
Tässä apokalyptisessa näyssä häviäjiä eivät ole vain jokin tietty uskonto. Ekstremistit käyttävät mitä tahansa saatavilla olevaa pyhää kirjaa: Raamattua, Koraania, heprealaista raamattua, päästäkseen päämääräänsä. Heidän jumalansa on sodan jumala. Tällaisen sodan todellisia häviäjiä ovat kaikkien uskontojen maltilliset ihmiset. Todellisia häviäjiä ovat ne, jotka uskovat sellaiseen maailmaan, jossa erilaisuus on Jumalan lahja, ei syy hajottaa tai tappaa.
Tällaisen todellisuuden ja aikamme suurien haasteiden edessä kristittyjen tulee palata uskomme perustalle. Jeesuksen Kristuksen seuraajien tulee rohkeasti tunnustaa ja laittaa käytäntöön kaksi suurta käskyä: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistä.
Herramme Jeesus ei sanonut: Siedä tai suvaitse Jumalaa, siedä tai suvaitse lähimmäistä. Jeesus kutsui, vahvisti ja varusti meidät rakastamaan kuten hän itse teki: täydesti. Itsensä uhraavasti, vastakulttuurisesti.
Mutta tämä ei ole romanttista rakkautta.
Tämä ei ole tunteellista rakkautta.
Tämä on ristin rakkautta.
Tämä on sellaista rakkautta, joka tuo mukanaan vainoa.
Tämä on rakkautta toisen puolesta.
Tämä on martyrian rakkautta.
Tämä rakkaus avaa rajat vastaanottaa pakolaisia.
Tämä rakkaus hyväksyy erilaisuuden, vaikka olismme eri mieltä.
Tämä rakkaus vaatii, että kaikki Jumalan lapset ansaitsevat arvokkuuden, samanarvoisuuden, kunnioituksen ja turvan.
Tämän rakkauden voima muuttaa maailmaa.
Tietysti tämä rakkaus myös laittaa meidät vaaraan ja jopa tekee meidät naurunalaisiksi tai tuottaa meille vainoa.
Herramme ei kuitenkaan sanonut: “Rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi, niin sinusta tulee rikas, onnellinen ja menestyksekäs.” Herramme sanoi: ”Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi…näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Tämä sanoma tuo mieleen myös Hoosean kirjan kuudennnen luvun jakeen: ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.”
Toisin sanoen, lähimmäisen rakastaminen, ja jopa vihollisen rakastaminen ei ole vaihtoehto tai harrastus. Rakkaudessa näkyy meidän uskollisuutemme Jumalalle. Rakkaudessa näkyy, miten me täytämme lain. Rakkaudessa näkyy meidän kiitollisuutemme, joka ei ole pelkästään kiitollisuutta elämän lahjasta, vaan myös kiitollisuutta siitä pelastuksen ja anteeksiantamuksen lahjasta, jonka olemme saaneet ristinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen kautta. Jos sitten rakkaus vie meidät ristille, tai jos rakkaus vie meidät kärsimykseen tai vainoon, silloin me iloitsemme. Onhan kirjoitettu:
”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. 12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” (Matt. 5:11-12)
Kun hänen pyhyytensä paavi Franciscus asetettiin virallisesti tehtäväänsä katolisen kirkon päänä, minulla oli ilo tavata hänet Vatikaanissa. Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Martin Junge ja minä annoimme lahjan hänen pyhyydelleen. Lahja ei ollut kullasta tai hopeasta tai mistään arvokkaasta tehty. Lahja oli yksinkertainen, ruosteinen teekannu, jota somalipakolaiset olivat käyttäneet LML:n pakolaisleirillä Dadaabissa. Tuo leiri on maailman suurin pakolaisleiri.
Kun pyhä isä näki lahjan, hän pomppasi ylös tuolistaan. Hän otti tuon vanhan teekannun ja kiitti meitä näin merkityksellisestä lahjasta. Sitten hän sanoi: ”Tällaista rakkautta maailma tarvitsee. Me tarvitsemme ekumeenista martyriaa.” Me kysyimme häneltä: “Tarkoitatteko todistamisen valkoista martyriaa vai kenties kärsimyksen ja vainon punaista martyriaa.” Hänen pyhyytensä paavi vastasi: ”Meidän tulee jatkaa valkoista martyriaa, mutta jos se on tarpeellista, meidän tulee olla valmiita myös punaiseen.”
Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa. Tänään haluan haastaa teidät sitoutumaan uudelleen transformatiiviseen, itsensä uhriksi antavaan Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Tällaiseen rakkauteen meitä ei ole vain kutsuttu, vaan se on rakkautta, johon risti ja ylösnousemus meitä varustaa ja vahvistaa. Siitä huolimatta, että se on vaikeaa. Siitä huolimatta, että se tuo meille vainoa. Siitä huolimatta, että se vie meidät ristille.
Kirkko uudistuu ja reformoituu rakkauden kautta.
Rakkauden avulla minun kotimaatani jakava muuri tulee kaatumaan ja tasa-arvo ottaa sen paikan.
Rakkauden avulla Syyrian pakolaiset eivät ainostaan löydä koteja vaan myös palaavat vapaaseen demokraattiseen Syyriaan.
Rakkauden avulle yhteisöjämme vaivaava rasismin sairaus paranee.
Rakkauden avulla kodittomuuden ja köyhyyden tuottama paha poistetaan.
Rakkauden avulla löydämme yhteisen pohjan, kunnioituksen ja yhteisen päämäärän muslimi- juutalais- buddhalais- ja hindu-lähimmäistemme kanssa samoin kuin niiden lähimmäistemme kanssa, jotka eivät tunnusta mitään uskontoa.
Kirkon ja maailman uudistus jatkuu rakkauden kautta kunnes jokaisella lähimmäisellämme on vapaus, sama arvo, ihmisoikeudet, arvokkuus ja kunnioitus. Me teemme tämän Kristuksen ristin voimalla. Sen kautta me olemme oppineet tuntemaan Jumalan suuren rakkauden meitä kohtaan.
Varjelkoon Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, teidän sydämenne ja ajatuksenne niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.
Uskonnollisen ääriajattelun suosio voi jopa johtaa meidät ajattelemaan, että maailman ongelman syy on uskonnossa. Jumalan nimessä tehdyt terroriteot voivat johtaa ajattelemaan, että Jumalan rakkaus on varsinainen ongelma.
Uskovina ihmisinä meidän tulee kuitenkin todeta lujasti, että ääriliikkeet ja fundamentalistiset liikkeet eivät ollenkaan edusta todellista uskontoa. Juutalaisuus, kristinusko tai islam eivät ole ongelma. Jumalan rakkaus ei ole ongelma. Mutta se on ongelma, kun jotkut yksilöt, jotka väittävät puhuvansa Jumalan puolesta tai puolustavansa Jumalaa, toimivat tavalla, joka on vastakkainen heidän uskontonsa ydinopetuksien kanssa. Charles Kimball on sanonut: ”Mitä tahansa uskonnolliset ihmiset sanovatkaan rakkaudestaan Jumalaan tai uskontonsa käskyistä, voit olla varma, että heidän uskontonsa on korruptoitunut ja reformin tarpeessa, mikäli heidän käytöksensä toisia kohtaan on väkivaltaista, tuhoavaa ja silloin kun se tuottaa kärsimystä lähimmäisille.”
Aina kun tapahtuu uusia väkivallantekoja, niitä väitetään uskonnollisten ääriainesten tekemiksi. Itse asiassa ekstremismillä ja terrorismilla ei ole mitään uskontoa. Ekstremistit, jotka käyttävät Jumalan nimeä tehdessään väkivaltaa, edustavat turmeltunutta uskontoa ja häpäisevät Jumalan nimen. Taannoisessa puheessaan Europarlamentissa Hänen Pyhyytensä Dalai Lama tuomitsi kaiken toisiin ihmisiin kohdistuvan väkivallan, erityisesti Jumalan nimessä tehdyn väkivallan. Dalai Lama sanoi näin:
”Muslimiterroristi. Buddalainen terroristi. Nämä ilmaisut ovat vääriä. Kuka tahansa, joka haluaa synnyttää väkivaltaa, ei ole aito buddhalainen tai aito muslimi. Muslimit opettavat, että mikäli olet mukana verenvuodatuksessa, et enää ole aito islamin uskova. Kaikki maailman pääuskonnot opettavat samaa: rakkauden sanomaa, myötätuntoa, anteeksiantamusta, toleranssia, tyytyväisyyttä, itsekuria. Tämä on kaikkien uskontojen opetusta. Niinpä onkin olemassa yhteinen maaperä ja yhteisiä käytäntöjä. Voimme rakentaa aidon harmonian keskinäisen kunnioituksen, oppimisen ja kunnioituksen perustalle.”
Tämä sama ajatus on vahvasti sanottuna myös vuonna 2007 Jordaniassa julkaistussa dokumentissa “Yhteinen sana”. Sen laativat 138 muslimitutkijaa, ja myös monet kristityt johtajat ovat yhtyneet siihen. Dokumentti alkaa:
"Meillä on jo olemassa pohja rauhalle ja keskinäiselle ymmärrykselle. Tämä pohja on yhden Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen. Tämä pohja on hyvin tärkeä molemmille uskonnoille. Tämä periaate löytyy toistuvasti islamin ja kristinuskon pyhistä teksteistä. Jumalan ykseys, Jumalan rakastamisen välttämättömyys ja lähimmäisen rakastamisen tärkeys on siten islamin ja kristinuskon yhteinen pohja."
Koska nämä perusajatukset ovat täysin vastakkaisia sellaiselle yleiselle ajattelulle, joka liittää yhteen uskonnon ja ekstremismin, meidän on hyvä kuulla niitä uskonnollisia johtajia, jotka eivät hyväksy uskonnon vääristymiä ja jotka hylkäävät vihasaarnaajat. Mikä on kristillinen näkökulma? Me tiedämme, että kun Jeesukselta kysyttiin: ”Mikä on suurin käsky”?, hän vastasi: ”Rakasta Jumalaa” ja ”rakasta lähimmäistäsi.” Näitä kahta käskyä ei voi erottaa toisistaan. Ne ovat keskenään symbioottisessa suhteessa. Jumalan rakastaminen avaa sydämen lähimmäiselle. Samalla tavoin lähimmäisen puoleen kääntynyt sydän kääntyy lopulta myös Jumalaa kohtaan, sillä me näemme lähimmäisessä Jumalan kuvan. 1. Joh: 4:20 puhuu juuri tästä: ” Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään [tai sisartaan], hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään [ja sisartaan], jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt.”
Tästä näemme, että Pyhän Johanneksen määritelmän mukaan maailmassamme on tänä päivänä monia valehtelijoita!
Juuri tästä syystä on selvää, että kristillisessä perinteessämme ei ole tilaa väkivallalle, epätasa-arvolle, rasismille, miehitykselle eikä toisen alistamiselle. Joka tapauksessa kun pohdimme näitä kahta toisiinsa liittyvää kysymystä, esiin nousee väistämättä yksi kysymys: Kuka on minun lähimmäiseni? Onko lähimmäiseni vain se, joka asuu lähelläni? Onko lähimmäiseni se, joka on samannäköinen kuin minä? Onko lähimmäiseni vain se, joka puhuu, käyttäytyy ja uskoo kuten minä?
Meidän tulee huomata, että nämä kaksi käskyä tulevat siltä samalta Jeesukselta, joka piti vuorisaarnan. Kun Jeesus näki väkijoukot, hän nousi vuorelle. Sitten kun hän istuutui, hänen opetuslapsensa tulivat hänen luokseen. Jeesus sanoi heille: ”Minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.” (Matt. 5:24). Tämä oli jotakin aivan uutta.
Edelleen, eräs lainopettaja, joka halusi tehdä itsestään hyvän ja hurskaan, haastoi Jeesuksen kysymällä”: ”Kuka on minun lähimmäiseni?” Tähän Jeesus vastasi kertomalla vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Tässä vertauksessa ei pappi eikä leeviläinen auttanut miestä. Sen sijaan pahoinpidellyn miehen elämän pelasti uskonnollinen vihollinen, poliittinen vihollinen, kulttuurinen vihollinen. Ja sitten Jeesus kysyy: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin." (Luuk. 10:25–37)
Jotenkin vaistomaisesti ihminen huolehtii ensin sellaisesta, joka näyttää samalta kuin minä, jonka jumalanpalvelus on samanlainen kuin minun ja jonka kulttuuri ja tradition ovat samanlaiset kuin omani. Jeesuksen seuraajille lähimmäinen ei enää olekaan se joka on kaikkien lähimpänä tai mahdollisimman samankaltainen. Millaisen uuden ymmärryksen lähimmäisestä Jeesus antoi? Sen me näemme hänen opetuksestaan, hänen parantamistoiminnastaan, siitä, keiden kanssa hän seurusteli ja lopulta myös hänen kuolemastaan. Lähimmäinen on jokainen ihminen, jokainen Jumalan luoma ja rakastama ihminen, joista jokainen on luotu Jumalan kuvaksi. Näin myös minun viholliseni. Juuri tästä syystä kirkkoisä Teofilus opetti kristittyjä n. vuonna 185: ”Sanokaa niille, jotka teitä vihaavat ja kiroavat: te olette veljiämme.” Tänään lisäisin tähän vielä: “Te olette sisariamme.”
Ajattelen, että rakkaus Jumalaan ei ole tämän ajan maailman suurin haaste. Näyttää siltä, että politiikoille ja jopa julkkiksille on lähes välttämätöntä olla uskova ihminen. Jumalan rakastaminen, tai ainakin omasta hengellisestä elämästä huolehtiminen on lähes valtavirtaa. Mutta paljon vaikeampaa tunnustaa ja panna käytäntöön on Jumalan rakastamiskäskyyn liittyvä käsky: ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkaus ei synnytä uutisotsikoita. Rakkaudesta ei saa syntymään hyviä poliittisia väittelyitä. Rakkaus ei tyydytä meidän sensaationhakuisuuttamme.
Mutta kuitenkin, Herramme Jeesus lähetti meidät maailmaan rakastamaan.
Mikäli otamme vakavasti käskyn rakastaa ja jos ymmärrämme lähimmäisyyden Jeesuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen valossa, meidän tulee kysyä itseltämme: voimmeko rakastaa vihollistamme? Voimmeko rakastaa ekstremistiä? Voimmeko rakastaa miehittäjää? Voimmeko rakastaa sitä, joka tekee meidän elämästämme vaikeaa ja jopa vaarallista? Voimmeko sanoa sille, joka vihaa ja kiroaa meitä: ”Sinä olet veljeni” tai ”Sinä olet sisareni.” Nämä eivät ole helppoja kysymyksiä, eivätkä vastauksetkaan ole helppoja.
Me emme voi tarkastella näitä kysymyksiä ilman että otamme huomioon seuraavia asioita: meidän maailmaamme hallitsevat sellaiset ihmiset, jotka haluavat määritellä uudelleen sanan ”lähimmäinen” ja jopa sanan ”Jumala”. Ekstremistille Jumala on ulossulkeva. Eksltermistin Jumala rakentaa muureja. Ekstremistin Jumala haluaa ajaa maailmamme apokalyptiseen sotaan. Heidän sairaassa ideologiassaan uskonnot taistelevat maailmanhallinnasta. Tämä kaikki tuo mieleen menneisyyden mytologiat, joissa jumalat taistelivat maailman ja ihmisen hallinnasta.
Tässä apokalyptisessa näyssä häviäjiä eivät ole vain jokin tietty uskonto. Ekstremistit käyttävät mitä tahansa saatavilla olevaa pyhää kirjaa: Raamattua, Koraania, heprealaista raamattua, päästäkseen päämääräänsä. Heidän jumalansa on sodan jumala. Tällaisen sodan todellisia häviäjiä ovat kaikkien uskontojen maltilliset ihmiset. Todellisia häviäjiä ovat ne, jotka uskovat sellaiseen maailmaan, jossa erilaisuus on Jumalan lahja, ei syy hajottaa tai tappaa.
Tällaisen todellisuuden ja aikamme suurien haasteiden edessä kristittyjen tulee palata uskomme perustalle. Jeesuksen Kristuksen seuraajien tulee rohkeasti tunnustaa ja laittaa käytäntöön kaksi suurta käskyä: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistä.
Herramme Jeesus ei sanonut: Siedä tai suvaitse Jumalaa, siedä tai suvaitse lähimmäistä. Jeesus kutsui, vahvisti ja varusti meidät rakastamaan kuten hän itse teki: täydesti. Itsensä uhraavasti, vastakulttuurisesti.
Mutta tämä ei ole romanttista rakkautta.
Tämä ei ole tunteellista rakkautta.
Tämä on ristin rakkautta.
Tämä on sellaista rakkautta, joka tuo mukanaan vainoa.
Tämä on rakkautta toisen puolesta.
Tämä on martyrian rakkautta.
Tämä rakkaus avaa rajat vastaanottaa pakolaisia.
Tämä rakkaus hyväksyy erilaisuuden, vaikka olismme eri mieltä.
Tämä rakkaus vaatii, että kaikki Jumalan lapset ansaitsevat arvokkuuden, samanarvoisuuden, kunnioituksen ja turvan.
Tämän rakkauden voima muuttaa maailmaa.
Tietysti tämä rakkaus myös laittaa meidät vaaraan ja jopa tekee meidät naurunalaisiksi tai tuottaa meille vainoa.
Herramme ei kuitenkaan sanonut: “Rakasta Jumalaa ja lähimmäistäsi, niin sinusta tulee rikas, onnellinen ja menestyksekäs.” Herramme sanoi: ”Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi…näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Tämä sanoma tuo mieleen myös Hoosean kirjan kuudennnen luvun jakeen: ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.”
Toisin sanoen, lähimmäisen rakastaminen, ja jopa vihollisen rakastaminen ei ole vaihtoehto tai harrastus. Rakkaudessa näkyy meidän uskollisuutemme Jumalalle. Rakkaudessa näkyy, miten me täytämme lain. Rakkaudessa näkyy meidän kiitollisuutemme, joka ei ole pelkästään kiitollisuutta elämän lahjasta, vaan myös kiitollisuutta siitä pelastuksen ja anteeksiantamuksen lahjasta, jonka olemme saaneet ristinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen kautta. Jos sitten rakkaus vie meidät ristille, tai jos rakkaus vie meidät kärsimykseen tai vainoon, silloin me iloitsemme. Onhan kirjoitettu:
”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. 12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” (Matt. 5:11-12)
Kun hänen pyhyytensä paavi Franciscus asetettiin virallisesti tehtäväänsä katolisen kirkon päänä, minulla oli ilo tavata hänet Vatikaanissa. Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Martin Junge ja minä annoimme lahjan hänen pyhyydelleen. Lahja ei ollut kullasta tai hopeasta tai mistään arvokkaasta tehty. Lahja oli yksinkertainen, ruosteinen teekannu, jota somalipakolaiset olivat käyttäneet LML:n pakolaisleirillä Dadaabissa. Tuo leiri on maailman suurin pakolaisleiri.
Kun pyhä isä näki lahjan, hän pomppasi ylös tuolistaan. Hän otti tuon vanhan teekannun ja kiitti meitä näin merkityksellisestä lahjasta. Sitten hän sanoi: ”Tällaista rakkautta maailma tarvitsee. Me tarvitsemme ekumeenista martyriaa.” Me kysyimme häneltä: “Tarkoitatteko todistamisen valkoista martyriaa vai kenties kärsimyksen ja vainon punaista martyriaa.” Hänen pyhyytensä paavi vastasi: ”Meidän tulee jatkaa valkoista martyriaa, mutta jos se on tarpeellista, meidän tulee olla valmiita myös punaiseen.”
Rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa. Tänään haluan haastaa teidät sitoutumaan uudelleen transformatiiviseen, itsensä uhriksi antavaan Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Tällaiseen rakkauteen meitä ei ole vain kutsuttu, vaan se on rakkautta, johon risti ja ylösnousemus meitä varustaa ja vahvistaa. Siitä huolimatta, että se on vaikeaa. Siitä huolimatta, että se tuo meille vainoa. Siitä huolimatta, että se vie meidät ristille.
Kirkko uudistuu ja reformoituu rakkauden kautta.
Rakkauden avulla minun kotimaatani jakava muuri tulee kaatumaan ja tasa-arvo ottaa sen paikan.
Rakkauden avulla Syyrian pakolaiset eivät ainostaan löydä koteja vaan myös palaavat vapaaseen demokraattiseen Syyriaan.
Rakkauden avulle yhteisöjämme vaivaava rasismin sairaus paranee.
Rakkauden avulla kodittomuuden ja köyhyyden tuottama paha poistetaan.
Rakkauden avulla löydämme yhteisen pohjan, kunnioituksen ja yhteisen päämäärän muslimi- juutalais- buddhalais- ja hindu-lähimmäistemme kanssa samoin kuin niiden lähimmäistemme kanssa, jotka eivät tunnusta mitään uskontoa.
Kirkon ja maailman uudistus jatkuu rakkauden kautta kunnes jokaisella lähimmäisellämme on vapaus, sama arvo, ihmisoikeudet, arvokkuus ja kunnioitus. Me teemme tämän Kristuksen ristin voimalla. Sen kautta me olemme oppineet tuntemaan Jumalan suuren rakkauden meitä kohtaan.
Varjelkoon Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, teidän sydämenne ja ajatuksenne niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.
RSS Feed
