Lähde: (c) Corinna Mullin, 14 syyskuuta 2010. www.opendemocracy.net
Suhde palestiinalaisten islamislaiseen vapautusjärjestöön Hamasiin on kiistanalaisimpia kysymyksiä keskusteltaessa Palestiinan ja Israelin rauhan mahdollisuuksista. Virallinen linja on, että Hamasin kanssa ei neuvotella, koska se ei ole valmis tunnustamaan Israelin valtiota, turvautuu väkivaltaan ja syyllistyy terrorismiin. Muiden muassa Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton vetosi rauhanneuvotteluissa, että neuvottelijoiden täytyy sanoutua irti "rauhan vihollisista" - viittaus Hamasiin. On olemassa myös toinen kanta, jonka argumenttien esille tuominen on tähdellistä. Pyhä Maa ei tapansa mukaan ota kantaa, mutta haluaa avata foorumin erilaisille näkemyksille. Annetaan siis Corinna Mullinin argumentoida.
Hamasin huomioimista tukee se ohittamaton tosiasia, että Hamas on Palestiinassa demokraattisen prosessin kautta mandaatin saanut puolue, joka sai vaaleissa tukea hyvin erilaisilta väestöryhmiltä. Vaalit, joissa Hamas sai vaalivoiton olivat sellaisten valtioiden valvomat ja sponsoroimat, jotka väittävät kannattavansa avointa demokratiaa.
Corinna Mullin, jonka näkemyksiin tämä artikkeli perustuu, on kansainvälisen politiikan lehtori Lontoon tunnetussa tutkimusinstituutissa "School of Oriental and African Studies" (SOAS). Mullin kysyy, miten rauhan asiaa lopulta edistää epäsuositun ja vailla demokraattista mandaattia toimivan Mahmoud Abbasin tukeminen ainoana hyväksyttynä palestiinalaisten edustajana kansainvälisessä politiikassa. Mullin on varma, että Abbasilla ei ole edellytyksiä tehdä rauhananeuvotteluissa myönnytyksiä ja kompromisseja palestiinalaisten puolesta. Palestiinalaisten enemmistän mielestä Abbasilla ei yksinkertaisesti ole oikeutta toimia heidän edustajanaan. Jos nyt kätilöidään keinotekoinen rauha, jota palestiinalaiset eivät hyväksy, kylvetään vihan siemenet tulevaisuuteen. Ollaanko nyt menossa ratkaisuun, jossa vahvat osapuolet Yhdysvallat ja Israel neuvottelevat keskenään ratkaisun, johon Abbas pakotetaan mukaan?
Hamasilla puolestaan on se kansan tuki, joka Abbasilta puuttuu. Rauhanneuvottelujen "kvartetti" sivuuttaa Hamasin nauttiman kansansuosion ja esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriö pitäytyy määritelmässä, että Hamas on ulkomainen terroristijärjestö. Kyseessä on poliittinen linjanveto, ei suinkaan realiteetti, joka historian tai kansainvälisen oikeuden valossa estäisi kutsumasta Hamasia neuvottelupöytään. Mullin muistuttaa, että vuonna 1993 Oslossa neuvoteltaessa pöydässä istui PLO, joka alajärjestöjensä kautta ja johdosta myös oli tulkittu terroristijärjestöksi. Neuvottelujen tuloksena PLO taipui tunnustamaan Israelin ja luopumaan väkivallasta.
Nyt ehdoksi Hamasin osallistumiselle asetetaan, että sen on tunnustettava Israel, lopetettava väkivaltainen vastarinta ja hyväksyttävä kaikki tähän asti Israelin ja Palestiinan välillä solmitut sopimukset. On merkillepantavaa, että Israelin osalta rauhanneuvottelujen ehdoksi ei ole asetettu väkivaltaisen taistelun lopettamista tai vastapuolen statuksen tunnustamista. Palestiinaa demokraattisella mandaatilla edustava puolue ei pääse edes neuvottelupöytää ilman yksipuolisesti asetettujen ennakkoehtojen täyttämistä. Palestiinalaisia arveluttavat tällaiset täysin epäsymmetriset ennakkoehdot rauhanneuvotteluissa. Kvartetin toiminta on herättänyt Palestiinassa vahvan epäilyn, että lopulta ei olla valmiita painostamaan Israelia riittävästi, että edes tasapuolinen neuvotteluasetelma syntyisi - puhumattakaan että olisi edellytykset edetä oikeudenmukaiseen rauhansopimukseen.
Hamasin keskuskomitean jäsen Osama Hamdan toteaa: ‘Jos Yhdysvaltojen kanta ei muutu eikä kansainvälinen yhteisö ryhdy toimenpiteisiin, Israelilla ei ole minkäänlaista painetta tunnustaa palestiinalaisten oikeuksia". Kansainväliseltä yhteisöltä on Mullanin mielestä jäänyt huomaamatta, että parin viime vuoden aikana näkemyserot palestiinalaisten keskuudessa ovat kaventuneet erityiseti kun tarkastellaan toisaalta Fatahin ja toisaalta Hamasin poliittisia ohjelmia. Eroavaisuudet löytyvät keinoista. Mullan toteaa, että Hamasin johtajat ovat nyt useassa yhteydessä ilmaisseet valmiutensa hyväksyä rauhansopimus, jolla Palestiinan valtio perustetaan vuoden 1967 rajojen pohjalta. Fatahin ja Hamasin kannoista ei löydy juurikaan eroa myöskään pakolaisten paluuoikeutta koskevissa kysymyksissä. Osallistumalla Oslon prosessin perusteella järjestettyihin vaaleihin, Hamas on jo käytännössä osoittanut hyväksyvänsä aikaisemmat sopimukset.
Libanonilaisen uutissivuston haastattelusas ennen rauhanneuvottelujen alkua Hamasin johtaja Khaled Meshaal totesi, että Hamas on valmis neuvottelemaan Yhdysvaltojen ja kansainvälisen yhteisön kanssa siltä pohjalta, että Israel vetäytyy vuoden 1967 rajoille kansainväliset YK:n päätöslauselmat saatetaan voimaan.
Hamasin torjunta lännessä perustuu presidentti George Bushin ideologiseen näkemykseen terrorisminvastaisesta sodasta. Bushin luomalla politiikalla valikoivasti suljetaan ovia poliittisilta ratkaisuilta silloin kun ahtaalle joutunut kansallinen liike katsoo välttämättömäksi viimeisenä keinonaan turvautua terrorismiin. Rauhanprosessi on monessa konflktissa ollut väylä, jonka kautta väkivallan käyttö on saatu loppumaan, kun sen tilalle on luotu uskottava poliittinen prosessi. Yhdysvaltojen yhä jatkama terrorismin vastainen sota sen sijaan ideologisoi politiikkaa siinä määrin, että siinä tietoisesti levitetään yleistäviä käsityksiä muslimien taipumuksesta väkivaltaan, sekä sitoutumista jihadiin nimenomaan väkivaltaisena vastakkainasetteluna lännen kanssa kansaa läpäisevänä ideologiana. Meille kaikille on tuttua, kuinka helposti suuria yleisö lännessä omaksuu nämä leimaavat näkemykset. Väkivallan käyttö selitetään kyseisen ihmisryhmän halulla tai taipumuksella väkivaltaisuuteen ilman että ollenkaan tuotaisiin esiin sitä yhteiskunnallista tilannetta (väkivaltainen alistaminen, oikeuksien riisto, ihmisoikeuksien loukkaukset, liikkumisvapauden riisto), josta väkivalta syntyy.
Tässä selitysmallissa, länsimaat edustavat oletusarvoisesti viatonta, rationaalista ja rauhantahtoista osapuolta, islamilaisen yhteiskunnan edustaessa irrationaalisuutta ja vihaa. Tällainen todellisuudelle vieras leimaava päättely on aiheuttanut Yhdysvalloille suunnatonta vahinkoa erityisesti Lähi-Idässä. Länsirannalla näyttää siltä, että Hamas päinvastoin nähdään johdonmukaisena ja suoraselkäisenä palestiinalaisten edustajana. Näin se vahvistuu entisestään.
Alkaa näyttää siltä, että todelliset vaihtoehdot ovat rauhanneuvottelujen käyminen Hamasin kanssa tai konfliktin ja verilöylyn jatkuminen.
Suhde palestiinalaisten islamislaiseen vapautusjärjestöön Hamasiin on kiistanalaisimpia kysymyksiä keskusteltaessa Palestiinan ja Israelin rauhan mahdollisuuksista. Virallinen linja on, että Hamasin kanssa ei neuvotella, koska se ei ole valmis tunnustamaan Israelin valtiota, turvautuu väkivaltaan ja syyllistyy terrorismiin. Muiden muassa Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton vetosi rauhanneuvotteluissa, että neuvottelijoiden täytyy sanoutua irti "rauhan vihollisista" - viittaus Hamasiin. On olemassa myös toinen kanta, jonka argumenttien esille tuominen on tähdellistä. Pyhä Maa ei tapansa mukaan ota kantaa, mutta haluaa avata foorumin erilaisille näkemyksille. Annetaan siis Corinna Mullinin argumentoida.
Hamasin huomioimista tukee se ohittamaton tosiasia, että Hamas on Palestiinassa demokraattisen prosessin kautta mandaatin saanut puolue, joka sai vaaleissa tukea hyvin erilaisilta väestöryhmiltä. Vaalit, joissa Hamas sai vaalivoiton olivat sellaisten valtioiden valvomat ja sponsoroimat, jotka väittävät kannattavansa avointa demokratiaa.
Corinna Mullin, jonka näkemyksiin tämä artikkeli perustuu, on kansainvälisen politiikan lehtori Lontoon tunnetussa tutkimusinstituutissa "School of Oriental and African Studies" (SOAS). Mullin kysyy, miten rauhan asiaa lopulta edistää epäsuositun ja vailla demokraattista mandaattia toimivan Mahmoud Abbasin tukeminen ainoana hyväksyttynä palestiinalaisten edustajana kansainvälisessä politiikassa. Mullin on varma, että Abbasilla ei ole edellytyksiä tehdä rauhananeuvotteluissa myönnytyksiä ja kompromisseja palestiinalaisten puolesta. Palestiinalaisten enemmistän mielestä Abbasilla ei yksinkertaisesti ole oikeutta toimia heidän edustajanaan. Jos nyt kätilöidään keinotekoinen rauha, jota palestiinalaiset eivät hyväksy, kylvetään vihan siemenet tulevaisuuteen. Ollaanko nyt menossa ratkaisuun, jossa vahvat osapuolet Yhdysvallat ja Israel neuvottelevat keskenään ratkaisun, johon Abbas pakotetaan mukaan?
Hamasilla puolestaan on se kansan tuki, joka Abbasilta puuttuu. Rauhanneuvottelujen "kvartetti" sivuuttaa Hamasin nauttiman kansansuosion ja esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriö pitäytyy määritelmässä, että Hamas on ulkomainen terroristijärjestö. Kyseessä on poliittinen linjanveto, ei suinkaan realiteetti, joka historian tai kansainvälisen oikeuden valossa estäisi kutsumasta Hamasia neuvottelupöytään. Mullin muistuttaa, että vuonna 1993 Oslossa neuvoteltaessa pöydässä istui PLO, joka alajärjestöjensä kautta ja johdosta myös oli tulkittu terroristijärjestöksi. Neuvottelujen tuloksena PLO taipui tunnustamaan Israelin ja luopumaan väkivallasta.
Nyt ehdoksi Hamasin osallistumiselle asetetaan, että sen on tunnustettava Israel, lopetettava väkivaltainen vastarinta ja hyväksyttävä kaikki tähän asti Israelin ja Palestiinan välillä solmitut sopimukset. On merkillepantavaa, että Israelin osalta rauhanneuvottelujen ehdoksi ei ole asetettu väkivaltaisen taistelun lopettamista tai vastapuolen statuksen tunnustamista. Palestiinaa demokraattisella mandaatilla edustava puolue ei pääse edes neuvottelupöytää ilman yksipuolisesti asetettujen ennakkoehtojen täyttämistä. Palestiinalaisia arveluttavat tällaiset täysin epäsymmetriset ennakkoehdot rauhanneuvotteluissa. Kvartetin toiminta on herättänyt Palestiinassa vahvan epäilyn, että lopulta ei olla valmiita painostamaan Israelia riittävästi, että edes tasapuolinen neuvotteluasetelma syntyisi - puhumattakaan että olisi edellytykset edetä oikeudenmukaiseen rauhansopimukseen.
Hamasin keskuskomitean jäsen Osama Hamdan toteaa: ‘Jos Yhdysvaltojen kanta ei muutu eikä kansainvälinen yhteisö ryhdy toimenpiteisiin, Israelilla ei ole minkäänlaista painetta tunnustaa palestiinalaisten oikeuksia". Kansainväliseltä yhteisöltä on Mullanin mielestä jäänyt huomaamatta, että parin viime vuoden aikana näkemyserot palestiinalaisten keskuudessa ovat kaventuneet erityiseti kun tarkastellaan toisaalta Fatahin ja toisaalta Hamasin poliittisia ohjelmia. Eroavaisuudet löytyvät keinoista. Mullan toteaa, että Hamasin johtajat ovat nyt useassa yhteydessä ilmaisseet valmiutensa hyväksyä rauhansopimus, jolla Palestiinan valtio perustetaan vuoden 1967 rajojen pohjalta. Fatahin ja Hamasin kannoista ei löydy juurikaan eroa myöskään pakolaisten paluuoikeutta koskevissa kysymyksissä. Osallistumalla Oslon prosessin perusteella järjestettyihin vaaleihin, Hamas on jo käytännössä osoittanut hyväksyvänsä aikaisemmat sopimukset.
Libanonilaisen uutissivuston haastattelusas ennen rauhanneuvottelujen alkua Hamasin johtaja Khaled Meshaal totesi, että Hamas on valmis neuvottelemaan Yhdysvaltojen ja kansainvälisen yhteisön kanssa siltä pohjalta, että Israel vetäytyy vuoden 1967 rajoille kansainväliset YK:n päätöslauselmat saatetaan voimaan.
Hamasin torjunta lännessä perustuu presidentti George Bushin ideologiseen näkemykseen terrorisminvastaisesta sodasta. Bushin luomalla politiikalla valikoivasti suljetaan ovia poliittisilta ratkaisuilta silloin kun ahtaalle joutunut kansallinen liike katsoo välttämättömäksi viimeisenä keinonaan turvautua terrorismiin. Rauhanprosessi on monessa konflktissa ollut väylä, jonka kautta väkivallan käyttö on saatu loppumaan, kun sen tilalle on luotu uskottava poliittinen prosessi. Yhdysvaltojen yhä jatkama terrorismin vastainen sota sen sijaan ideologisoi politiikkaa siinä määrin, että siinä tietoisesti levitetään yleistäviä käsityksiä muslimien taipumuksesta väkivaltaan, sekä sitoutumista jihadiin nimenomaan väkivaltaisena vastakkainasetteluna lännen kanssa kansaa läpäisevänä ideologiana. Meille kaikille on tuttua, kuinka helposti suuria yleisö lännessä omaksuu nämä leimaavat näkemykset. Väkivallan käyttö selitetään kyseisen ihmisryhmän halulla tai taipumuksella väkivaltaisuuteen ilman että ollenkaan tuotaisiin esiin sitä yhteiskunnallista tilannetta (väkivaltainen alistaminen, oikeuksien riisto, ihmisoikeuksien loukkaukset, liikkumisvapauden riisto), josta väkivalta syntyy.
Tässä selitysmallissa, länsimaat edustavat oletusarvoisesti viatonta, rationaalista ja rauhantahtoista osapuolta, islamilaisen yhteiskunnan edustaessa irrationaalisuutta ja vihaa. Tällainen todellisuudelle vieras leimaava päättely on aiheuttanut Yhdysvalloille suunnatonta vahinkoa erityisesti Lähi-Idässä. Länsirannalla näyttää siltä, että Hamas päinvastoin nähdään johdonmukaisena ja suoraselkäisenä palestiinalaisten edustajana. Näin se vahvistuu entisestään.
Alkaa näyttää siltä, että todelliset vaihtoehdot ovat rauhanneuvottelujen käyminen Hamasin kanssa tai konfliktin ja verilöylyn jatkuminen.
RSS Feed
