Usein levitetään virheellistä tietoa, että ihmisoikeus- ja rauhanaktivistit tuomitsevat väkivallan puolueellisesti. Kirkkojen maailmanneuvoston parhaillaan Pyhässä Maassa olevan delegaation johtaja Pastori Olav Fykse Tveit, tuomitsee Kikkojen maailmanneuvoston pääsihteerinä neljän Israelin siirtokuntalaisen kuolemaan johtaneen väkivallanteon voimakkain sanoin. Tveit ilmaisi osanottonsa surmansa saaneiden omaisille ja tähdensi, että väkivallan käyttö on täysin väärä tie pyrkiä toivottuun rauhaan alueella.
Kannantossaan Tveit totesi että "hetkellä jolloin Palestiinan ja Israelin johtajat ovat aloittamassa rauhanneuvotteluja, väkivaltaan turvautuvat ja sitä perustelemaan pyrkivät ääriainekset eivät saa onnistua pyrkimyksissään. Neuvottelujen on tähdättävä sekä israelilaisten että palestiinalaisten rauhan ja turvallisuuden takaamiseen. Tämä merkitsee sitä, että Palestiinalaisalueen miehitys on lopetettava ja palestiinalaisten päivittäin kokemat oikeuksien loukkaukset on lopetettava"
Pääsihteeri totesi, että hän ja Kirkkojen maailmanneuvosto yhtyvät rukouksiin neuvottelujen onnistumisen puolesta. "Johtajien on otettava välttämätön askel oikeudenmukaisen rauhan saavuttamiseksi ja vältettävä pettymyksen toistuminen ja epäoikeudenmukaisuuden jatkuminen alueella".