Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. (Joh 1:5)
Sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa,
Lähetän teille rakkaimmat hyvän joulun toivotukset Jerusalemista – Herramme kuoleman ja ylösnousemuksen tapahtumapaikoilta. Koko Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko ja erityisesti seurakuntamme Beetlehemissä, Jeesuksen syntymäkaupungissa ja Beit Sahourissa paimenten kedolla yhtyvät tervehdykseen. Juuri Beit Sahourissa paimenet ensimmäisinä kuulivat uutisen Vapahtajan syntymästä.
Joskus saarnamiehet ja opettajat koettavat lähestyä joulun sanomaa eri lailla ja luovalla tavalla saadakseen oppilaat kiinnostumaan. Silti yksi koulumme oppilaista sanoi: ”Sehän on se sama tarina rauhasta, jonka kuulemme joka vuosi.” Hän oli täysin oikeassa. Kun Rauhan Ruhtinas tulee, Hänen viestinsä on sama. Kirkko on toistanut Beetlehemin kedolta asti tuhansien vuosien ajan samaa viestiä – ilosanomaa Beetlehemistä – ettei se vain pääsisi unohtumaan.
Vaikka joulun sanoma on kaksi tuhatta vuotta vanha, se yhä koskettaa sydämiä ja sieluja ympäri maailman. Beit Sahourin – paimen kedon – paimenien kanssa voimme kuulla enkelien julistavan: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisille, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.”
Tahtoisin jakaa teidän kanssanne kolme tähän viestiin sisältyvää näkökulmaa, jotka erityisesti koskettavat meidän tilannettamme Lähi-Idässä, Israelin ja Palestiinan konfliktia ja sitä kriisiä, jossa kristinusko on Lähi-Idässä.
Lähi-Itä
Koko Lähi-Itä on sekasorron vallassa. Jotkut asiantuntijat sanovat, että tämä vaikea aika merkitsee demokratian synnytystuskia. Vaikka jotkut ovat ottaneet sydämen asiakseen kuunnella ihmisten huolia ja vaatimuksia sekä rakentaa vahvempaa kansalaisyhteiskuntaa, ovat monet kääntyneet poliittisten ja uskonnollisten ääriliikkeiden kannattajiksi ja alkaneet levittää sekasortoa ihmisten päivittäiseen elämään. Olemme jo turtuneet päivittäisiin uutisiin yhä katastrofaalisemmista olosuhteista, joissa ihmiset joutuvat selviytymään. Voimmeko olla välinpitämättömiä, kun näemme miten lapset, nuoret ja naiset joutuvat sodan uhreiksi sen sijaan että he saisivat rakentaa tulevaisuuttaan ja omaa maatansa?
Mitä on tapahtumassa? Ne, jotka ovat halunneet kiihdyttää väestöryhmien välistä väkivaltaa ovat onnistuneet hyvin tavoitteissaan. Sydämeni särkyy kun kuulen miten turvattomissa oloissa ihmiset joutuvat elämään jopa pakolaisleireissä. Ikään kuin tämä vielä olisi tarpeeksi, ovat talvimyrskyt entisestään pahentaneet näiden avuttomien ihmisten tilannetta.
Mikä on joulun sanoma meille tämän kärsimyksen ja hämmennyksen keskellä? Loistaako meille Lähi-Idässä tämän pimeyden keskellä valo? Miten rauhan ja vapauden valo voisi loistaa kirkkaammin? Toiset vaativat kansainvälistä sotilaallista väliintuloa. Minun näkyni on jouluna rukoilla entistäkin enemmän, että Jumala itse pehmittäisi kovat sydämet ja rauha voisi saapua.
Pyydän että sinäkin rukoilet kanssani, että sota loppuisi ja hallitukset kunnioittaisivat ihmisoikeuksia – erityisesti naisten oikeuksia, mielipiteenvapautta, sananvapautta ja uskonnonvapautta. Jouluna toivon valo loistakoon erityisesti niille, jotka kärsivät sodan keskellä tai joilta poliittiset ja uskonnolliset kiihkoilijat vievät elämän edellytykset. Valo loistakoon pimeydessä.
Israelin/Palestiinan tilanne
Voivatko taas käynnissä olevat rauhanneuvottelut tuoda ratkaisun konfliktiin? Kaikkia Pyhässä Maassa asuvia askarruttaa tämä kysymys. Onko edes halua rauhan ja oikeuden toteuttamiseen? Rehellisesti sanoen en pysty vastaamaan kysymykseen – en tiedä. Kuitenkaan konfliktin jatkuessa nykyisessä muodossaan, kummallaan puolella ei ole voittajia. Mitä kauemmin vihanpitoa jatketaan, sitä kovemmiksi yhä useampien sydämet tulevat ja sitä vaikeampaa on saavuttaa rauhaa.
Kuulemme joka päivä uusista toimista, jotka pienentävät entisestään rauhan mahdollisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi koko ajan jatkuva Israelin siirtokuntien laajentaminen. Vain oikeudenmukaisuus voi tuoda rauhan ja sen tuomiseksi tarvitaan rohkeita johtajia, jotka näkevät, että kansamme voivat elää ja menestyä rinnakkain. Israelin ja Palestiinan johtajien pitäisi nyt ymmärtää, että molempien kansat tarvitsevat oikeuden toteutumista. Mikä on se perintö, jonka jätämme lapsillemme ja lapsenlapsillemme, jos emme juuri nyt ja koko ajan tavoittele oikeudenmukaisuutta ja rauhaa?
Pimeyden vallat vastustivat joulun valon leviämistä. Joulun sanomasta opimme, että silloin kun pimeys on syvimmillään, valo syttyy pimeään ja ennustus toteutuu. Joulun sanomasta opimme, että valo voittaa pimeyden, että tämä valo valaisee sydämemme ja tällä valolla on voima sulattaa pimeässä pysyvien kovimmatkin sydämet – niiden, jotka haluaisivat ratkaista ongelmat väkivallan keinoin. Joulun sanoma palautta rauhan ja rakkauden sydämiimme.
Oikeudenmukainen rauha on mahdollinen Israelille ja Palestiinalle. Samoin kuin Jeesus syntyi seimeen Beetlehemissä, rauhakin syntyy tähän maahan. Rukoilkaa tänä jouluna israelilaisten ja palestiinalaisten puolesta, että me kaikki näkisimme valon syttyvän pimeyteemme.
Lähi-Idän arabikristityt
Kirkkojen maailmanneuvoston on ilmaissut huolensa Lähi-Idän kristittyjen tilanteen johdosta. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko yhtyy KMN:n huoleen. Iloitsemme myös siitä, että Jordanian kuningas Abdullah II järjesti Lähi-Idän johtajille kokouksen, jossa hän myös painotti kristittyjen huolia alueella.
Lähi-Idän suhteen ei kuitenkaan pidä sortua yleistyksiin. Alueella on monta valtiota. Tilanne Pyhässä Maassa on toinen kuin Syyriassa tai Egyptissä ja Jordanian tilanne poikkeaa siitä, mitä tapahtuu Irakissa. Syyrian tilanne on kuitenkin kaikkein vakavin.
Syyrian sisällissota alkoi hallituksen ja opposition välisenä konfliktina. Vähitellen sota on muuttanut kansanryhmien väliseksi taisteluksi, johon on alkanut osallistua myös ulkomaisia taistelijoita. Tämä kehitys huolestuttaa erityisesti Syyrian kristittyjä. Antiokian patriarkka Gregorius III on hiljattain arvioinut, että maan 1,7 miljoonasta kristitystä jo 450 000 on paennut maasta. Maloulassa ekstremistit kaappasivat 12 nunnaa vain siksi että he olivat kristittyjä. Kuinka voimme olla mukana kantamassa Syyrian kristittyjen kuormaa? Kuinka maailman kristityt voisivat vaikuttaa Syyrian hallitukseen?
Syyrialainen kristitty nainen Hanna kirjoitti: “Äitinä ja vaimona haluan hakeutua turvaan, mutta kristittynä koen että minun tulisi jäädä. Kun rukoilemme, koemme mieheni kanssa, että Jumala tahtoo meidän jäävän Syyriaan.” Syyrian kristityt rakastavat maataan ja haluaisivat rakentaa sitä. Rukoilemme Hannan ja hänen miehensä kanssa, että tilanteeseen löytyisi rauhanomainen ratkaisu.
Hannan asenne on tyypillinen Lähi-Idän kristityille. Me rakastamme maata missä asumme. Kristityt eivät koe olevansa sellainen vähemmistö, joka tarvitsee ulkovaltojen hallitusten apua tai suojelua joiltakin ulkopuolelta tulevilta uskonnollisilta ryhmiltä. Kristityt tuntevat olevansa osa omaa kansaansa. Lähi-Idässä, samoin kuin muuallakin maailmassa, kristityt haluavat vain olla samanarvoisia kansalaisia muiden maansa asukkaiden kanssa ja saada saamat oikeudet ja velvollisuudet, jotka kuuluvat muillekin maan kansalaisille.
Me haluamme vastustaa ääriliikkeiden kasvavaa valtaa vahvistamalla kansalaisyhteistkuntaa, puolustamalla ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa, omantunnon vapautta sekä uskonnon ja sananvapautta.
Vaikka pimeys laajenee, joulun sanoma osoittaa meille tien valoon Joulun Lapsen seimen äärelle. Vaikka hallitsijat yrittävät polkea oikeuden jalkoihinsa ja sortaa niitä, jotka ovat toisenlaisia, arabikristityt muiden maltillisten ja ymmärtäväisten kansalaisten hiljaisen enemmistön kanssa haluavat näyttää valoa. Jeesus-lapsi vakuuttaa meille: ”Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.” (Luuk 12:32).
Pyydän teitä kristittyjä kaikkialla maailmassa rukoilemaan arabikristittyjen puolesta Lähi-Idässä, että Jumala uudistaisi heidän voimansa toimia elävinä todistajina niin että heidän uskonsa voi olla sovinnon ja rauhan välikappale.
Loistakoon joulun valo pimeydessä. Jumala siunatkoon teitä kaikkia.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014
وكل عام وأنتم وعائلاتكم بألف خير
Piispa, tri. Munib A. Younan
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko.
Piispa Munib Younan on Pyhässä arabikristitty ja Israelissa/Palestiinassa ja Jordaniassa toimivan pienen Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa. Hän on opiskellut Suomessa ja osaa hyvin suomea. Vuonna 2010 piispa Younan valittiin Luterilaisen maailmanliiton presidentiksi.