Kotimaa-lehden pääkirjoituksesta 24.7. 2014.

Mari Teinilä kirjoittaa:

"Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan vaati muutama päivä sitten välitöntä väkivaltaisuuksien lopettamista Israelin ja Palestiinan välillä. Younanin kirkko tuomitsee molempien osapuolten väkivaltaisuudet. Hänen mukaansa ne rikkovat kansainvälistä humanitaarista oikeutta sekä kansainvälisiä ihmisoikeuslakeja. Younan korosti, ettei kirkko hyväksy minkäänlaista väkivaltaa konfliktin ratkaisemiseksi. 

Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerin Martin Jungen mukaan Munib Younanin edustaman kirkon maltillisuuden ääni ja vaatimus osapuolten väliseen dialogiin on nyt tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Jäsenmäärältään pieni Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko onkin huomattavasti kokoaan suurempi. Äärimmäisen tulehtuneessa tilanteessa, palestiinalainen piispa käyttää rohkeasti ääntä väkivallattomuuden puolesta. 

Suomalaisten ja etenkin suomalaisten kristittyjen suhdetta Israeliin ja Palestiinaan määrittää tahto arvioida tilannetta vain toisen osapuolen näkökulmasta. Kristittyjen mustavalkoinen suhtautuminen Israelin tai palestiinalaisten toimiin ei edistä alueen hyvää. Nyt tarvetta näkemyksille, jotka tuomitsevat kaiken väkivallan ja korostavat rauhanomaisten ratkaisujen merkitystä alueen suunnattomissa ja monimutkaisissa ongelmissa. 

Sosiaalisessa mediassa näyttää siltä, että Israeliin myönteisesti suhtautuvilta kristityiltä ei löydy myötätuntoa sodassa kuolleita palestiinalaisia siviilejä kohtaan. Etenkin kristityillä pitäisi kuitenkin olla kykyä myötätuntoon kaikkia sodassa kuolleita ja heidän omaisiaan kohtaan." 

Piispa Munib Younanin haastattelu Der Spiegel, 24.2.2014

Piispa Munib Younan edustaa kristillistä vähemmistöä palestiinalaisalueilla ja Itä-Jerusalemissa. Hän arvostelee avoimesti Israelin miehityspolitiikkaa ja Länsirannan israelilaissiirtolaisten ääriaineisten väkivaltaa - erityisesti silloin kun se kohdistuu kristtyjen pyhiin paikkoihin. Ne jotka vaikenevat tukevat vaikenemisellaan ääriliikkeitä, tähdentää Younan.

Spiegel: Piispa Younan, olette luterilainen kristitty mutta myös myös palestiinalaispakolaisen poika ja sellaisena tuomitsette miehityspolitiikan. Arvostelijanne väittävät että olette vain 10-prosenttisesti kristitty ja 90-prosenttisesti poiitikko. Pitääkö tämä paikkansa?

MY: Olen kirkkokunnan johtaja. Minun tehtäväni ei ole politikoida, mutta kirkko voi toimia uskottavasti vain silloin kun se toimii totuuden velvoittamana oikein. Jos kirkot alkavat pelata valtapelejä, ei ole mahdollista enää pysyä totuudessa.

Spiegel: Mutta otatte yksiselitteisesti kantaa palestiinalaisten puiolesta.

MY: Olen luterilainen ja Palestiinan pakolainen. Siten kannan kansani kärsimystä mukanani. En voi katsoa vaieten miten ihmisiä alistetaan. Dietrich Bonhoeffer teologina ja vastarintaliikkeen taistelijana vaati että kirkon tulee toimia valtion omanatuntona. Olen työssäni päivittäin tekemisissä kolmen valtion: Jordanian, Palestiinan ja Israelin kanssa. Tällöin minun on pakko sanoa mikä on oikein ja mikä väärin.

Spiegel: Monet uskonveljenne Jerusalemissa pidättäytyvät poliittisista kannanotoista.

MY: Heillä on näkemys, mutta he ei tee tarpeeksi. Krisittyjen tehtävä Jerusalemissa on rohkeasti tukea rauhanprosessia. Juutalaisten kansanmurhan takia ymmärrän saksalaisten pidättyväisyyden ja erityissuhteen Israeliin. Kun olen Saksassa sanon tapaamilleni ihmisille: Teidän ei tarvitse lastata kannettavaksenne kaksinkertaista syyllisyyden taakkaa. Jos vaaditte miehityksen lopettamista ja puolustatte kahden valtion ratkaisua, kuka voi syyttää teitä juutalaisvastaisuudesta?

Spiegel: Onko avoin arvostelu parempi keino kuin hiljainen diplomatia?

MY: Jos kukaan ei sano mitään, tilanne pahenee. Siirtolaisten ääriaines hyökkää jatkuvasti kristtyjen pyhiä paikkoja vastaan häpäistäkseen niitä. Vaikeneminen vahvistaa ääriaineksia. He tulkitsevat vaikenemisen toimiensa hyväksymiseksi tai peloksi. Äärielementit haluavat tehdä poliittisesta konfliktista uskonnollisen. Se mitä nämä ääriainekset puuhaavat nyt vaikka Syyriassa kaikkine raakuuksineen voi synnyttää Lähi-Idässä todellisen uskonsodan ja on erittäin vaarallista.

Spiegel: Miten Pyhän Maan kristtyjen pitää suhtautua hyökkäyksiin?

MY: Jokainen hyökkäys on tuomittava tapauskohtaisesti Ne ovat Jumalan vastaista raakuutta. Tästä ei ole pienintäkään epäilystä ja se on sanottava selvästi. Viranomaisten velvollisuus on toimia ja saattaa näiden hyökkäysten tekijät edesvastuuseen. Ratkaisu ongelmaan ei kuitenkaan löydy rikoslaista.

Spiegel: Vaan mistä?

MY: Radikaalismin levittäminen oppilaitoksissa täytyy lopettaa ja sen sijaan tähdentää että vastapuolella ihmiset ovat samanarvoisia ja heillä on samat oikeudet kuin omallakin puolella. Tarvitsemme kestävää suvaitsevaisuuskasvatusta kouluissa, yliopistoissa, kirkoissa, moskeijoissa ja synagogissa.

Spiegel: Ei kai kuitenkaan voida puhua järjestelmällisestä kristittyjen vainosta?

MY: Joskus esiintyy syrjintää, mutta ei vainoa. Turvallisuusjoukot ja sotilaat eivät vielä seiso kirkkojemme edessä. Saan ilmaista itseäni avoimesta ja kenenkään estämättä. Silti kristittyjen tilanne kokonaisuutena johtuu poliittisesta tilanteesta ja on kiinteästi siitä riippuvainen.

Spiegel: Itse johdatte pientä vain 3000 jäsenen suuruista kirkkoa. Kuuluuko kristittyjen ääni ylipäätään Pyhässä Maassa?

MY: Saan usein kuulla, että kuulun vähemmistöön. Poliitikot ajattelevat, että meillä ei ole merkitystä kun meitä on niin vähän. Meillä on kuitenkin keskeinen rooli uskontojen välisessä vuoropuhelussa. Näemme paljon vaivaa demokraattisen ja nykyaikaisen kansalaisyhteiskunnan idean tukemiseksi. Sellainen voi puolustaa myös sosiaalisia, poliittisia ja uskonnollisia vapauksia. Näihin päämääriin pyrimme diakoniatyön ja kasvatuksen avulla. Näin voimme vaikuttaa yhteiskuntaan.

Spiegel: Mikä on ollut vaikein hetki työssänne piispana?

MY: On ollut usein hyvin vaikeaa pitää kaikki pallot ilmassa samanaikaisesti. Eniten minua vaivaa, kun minut määritellään kuulematta näkemyksiäni.

Spiegel: Olette myös Luterilaisen maailmanliiton presidentti ja valmistelemassa reformaation 500-vuotisjuhlavuotta. Mitä Luther teille merkitsee?

MY: Hyvin paljon. Armollinen Jumala on minulle tärkeä. Kun teen virheitä ja väärin, tiedän että Jumala ottaa minut huostaansa sellaisena kuin olen ja vahvistaa armollaan.

Interview mit Bischof Munib Younan. (C) Der Spiegel.

Palestiinalainen adventtikalenteri  - 3. adventti
Kairos Palestiina

Perheiden yhdistäminen
Society of St.Yves

Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Siksi kaikki yhteiskunnat ylläpitävät ihmisten oikeutta perheen muodostamiseen perustavana ihmisoikeutena. Silloin kun perheenjäsenet jostain syystä ovat joutuneet erilleen ja oleskelevat eri maissa, valtioiden velvollisuus edistää perheenjäsenten yhteydenpitoa ja pyydettyjä toimenpiteitä perheiden yhdistämiseksi inhimillisellä tavalla mahdollisimman pikaisesti.

Palestiinan kansa on jakautunut erilaisissa oikeudellisissa asemissa oleviin ryhmiin, joiden väliset rajat usein kulkevat perheiden sisällä. Vuoden 1967 Jerusalemin valtauksen jälkeen Israel on laittomasti liittänyt kaupungin omaan alueeseensa antamatta kaupungin asukkaille kansalaisuutta. Kaupungin asukkaille myönnettiin oleskelulupa ja heitä alettiin kohdella ikään kuin he olisivat ulkomaalaisia, jotka oleskelevat tilapäisesti Israelissa vaikka he eivät olleet siirtyneet minnekään vaan joutuneet asumaan vihamielisen valtion alaisuuteen. Jerusalemin palestiinalaisilla asukkailla on tämän seurauksena Jerusalemin henkilökortti. Heidän sukulaisillaan Länsirannalla on Palestiinalaishallinnon henkilökortti.

Kun Jerusalemin asukas solmii avioliiton Länsirannalla asuvan kanssa, hänen täytyy anoa perheen yhdistämistä. Vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan vain 10 km päässä toisistaan sijaitsevat Jerusalem ja Beetlehem ovat molemmat Israelin laittomasti miehittämiä alueita, Beetlehemin asukasta kohdellaan Israelissa ulkomaalaisena.

Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan perheenyhdistämiset tulee hoitaa viivyttelemättä inhimillisellä tavalla. Tosiasiat Jerusalemissa ovat toisenlaiset. Vuoteen 2002 useipien tapausten käsittely eteni hyvin hitaasti. Pitkien selvittely- ja odotusvaiheiden ja viivyttelyn jälkeen Israelin sisäasiainministeriö myönsi hakemuksesta Länsirannalta kotoisin olevalle puolisolle oleskeluluvan Jerusalemiin. Tämä antoi pariskunnalle oikeuden asua ja työskennellä Jerusalemissa ja kaikkialla Israelissa.

Tiukennuksia käytäntöön

Toukokuussa 2002 hallituksen asetus nro 1813 jäädytti perheiden yhdistämisen. Seuraavana vuonna asetus muutettiin Israelin kansalaisuutta ja maahanpääsyä sääteleväksi laiksi, jonka piti olla tilapäinen ja olla voimassa vuoden ajan. Tämän jälkeen lain voimassaoloa on jatkettu kunnes lakituomioistuin hyväksyi lain pysyväksi tammikuussa 2012.

Nyt pariskunnat voivat hakea vain vuoden voimassa olevaa oleskelulupaa. Vuosittain ”Israelin ulkopuolelta” tulevan puolison on esitettävä todisteet kotipaikasta Itä-Jerusalemissa ja käytävä läpi moninkertaiset turvallisuuskontrollit. Tilapäinen oleskelulupa sallii vain oleskelun Jerusalemissa ilman mitään oikeuksia tai sosiaalietuuksia. Oleskelulupa ei oikeuta edes sairausvakuutuksen saamiseen. Menettelytapa kohdistuu erityisesti naisiin, jotka perheen perustamisvaiheessa tarvitsevat raskauden ja synnytyksen aikaista terveydenhoitoa. Aluksi oleskelulupaan ei liittynyt työlupaa, mutta viimeaikaisen muutoksen myötä oleskeluluvan haltijalla on oikeus työntekoon.

Oleskeluluvan hakemisenkin kynnys on nostettu erittäin korkealle. Hakemuksen jättämiseksi on täytettävä tietyt tiukat kriteerit. Hakemuksen voivat jättää vain yli 35-vuotiaat palestiinalaismiehet ja yli 24-vuotiaat palestiinalaisnaiset. Mikäli ikävaatimus ei täyty, anomusta ei käsitellä.  Lisäksi Jerusalemin henkilökortin haltijan on todistettava, että hän tosiasiallisesti asuu Jerusalemissa esittämällä vuokrasopimukset, sähkö, vesi-, ja puhelinlaskut sekä verokuitit. Mikäli selvitystä ei pidetä riittävänä seurauksena on mahdollisesti hakemuksen hylkäämisen lisäksi myös oleskeluluvan peruuttaminen. Tämän lisäksi pariskunnan on läpäistävä Israelin turvallisuusviranomaisten vaatimukset. Heillä kummallakaan eikä heidän perheenjäsenillään saa olla Israelin rekistereissä merkintöjä rikoksista tai ”sisäisen turvallisuuden” uhasta. Tarkasteltavia perheenjäseniä ovat vanhemmat, lapset sekä sisarukset puolisoineen. Jos kenellä tahansa näistä on merkintöjä Israelin turvallisuusviranomaisten tai oikeuslaitoksen rekistereissä, hakemus hylätään. Tällainen oikeuskäytäntö selvästi edustaa kansainvälisen oikeuden ja Geneven sopimuksen 4 pykälän (sotilaallinen miehitys) kieltämää kollektiivista rangaistusta.

Israelin hallinnollisen käytännön vuoksi monet pariskunnat elävät laittomasti Jerusalemissa ilman sosiaaliturvaa ja peläten paljastumista ja karkotusta Länsirannalle. Jotkut joutuvat pysymään asumuserossa eristysmuurin eri puolilla. Mikäli pariskunta muuttaa Länsirannalle tai ulkomaille, Israelin viranomaisille tarjoutuu mahdollisuus perua oleskelulupa Jerusalemissa. Olipa valitsema vaihtoehto mikä tahansa, heidän perustavia ihmisoikeuksiaan räikeästi loukataan. Palestiinalaisilla, jotka ovat olleet muodostaneet Jerusalemin väestön vuorisatojen ajan tulee olla oikeus asua pysyvästi kaupungissa ja valita vapaasti puolisonsa riippumatta siitä, millainen henkilöllisyystodistus tällä on.

Tuhannet perheet väärinkäytösten uhreina

Adlahin asianajaja Sawsan Zaher vastusti Israelin lakituomioistuimessa vuonne 2012 kansalaisuuslakia. Hänen arvionsa on että vuonna 2011 jätetyistä 3000 perheenyhdistämishakemuksesta Israeli viranomaiset ovat hyväksyneet ainoastaan 33. Israelista ei saa tilastoja hakemuksista. Yleisten arvioiden mukaan määräysten vaikutuksen alaisina on 15000-20000 perhettä on vailla heille kuuluvaa laillista statusta.

Sisäministeriö ei kerro, paljonko hakemuksia on jätetty, hyväksytty tai hylätty Oslon sopimuksen jälkeen. St. Yves on lähettänyt sisäministeriöön tietopyynnön, mutta ei ole saanut vastausta.

Perheen yhteys
Abla Nasir

Me palestiinalaiset vertaamme omaa poliittisten konfliktien ja miehityksen leimaamaa aikaamme aikaan jolloin Jeesus syntyi. Pyhä Perhe siirtyi pakolaisina Egyptiin suojaan Herodeksen vainolta.

"Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet."  (Matt 2:13)

Kun perhe kuuli Herodeksen kuolleen, he uskaltautuivat palaamaan kotimaahansa. He sijoittuvat pieneen Nasaretin kylään. Siellä Jeesus eli nuorena poikana. Palestiinalaiset muistavat tästä ajan jolloin he joutuivat pakenemaan kodistaan vieraisiin kyliin tai Egyptiin vuoden 1948 sodan julmuuksia ja hävitystä. Perheet tarinat kertovat kohtaloista, jolloin kotiin ei pystytty palaamaan. Monet perheen hajosivat ja monien perheiden yhdistyminen estettiin.

Haifassa asunee Habibin perheen äiti ja lapset pakenivat tuttavien ja sukulaisten luo Egyptiin. Sodan jälkeen heidän ei annettu palata takaisin perheen isän luo. Pitkän taistelun jälkeen vaimo päästettiin miehensä luo, mutta lasten oli jäätävä Egyptiin. Puolisoiden ei kuitenkaan annettu palata kotiinsa Haifaan vaan Jerusalemiin. Perheen kokonaisuudessaan ei koskaan annettu palata kotimaahan.

Niin monet palestiinalaiset perheet ovat hajallaan ympäri maailmaa tai eri puolilla miehitettyä maatamme siten että perheiden yhdistäminen estetään. Miehityshallinto rakentaa eritysmuureja ja säätää uusia lakeja ja säädöksiä vaatien kodeistaan karkotetuilta palestiinalaisilta todistusta ”vakituisesta asuinpaikasta” Israelissa. Hallinto, joka on karkottanut ihmiset kodeistaan hylkää heiltä oikeuden palata sillä perusteella että he eivät enää asu siellä?

Äitinä kysyn itseltäni: Mikä on minun vakituinen asuinpaikkani ja elämäni keskus? Eikö se ole se maa, jossa olen syntynyt, jossa perheeni on elänyt ja johon kuulun. Eikö minun perheelläni ole oikeutta elää tässä maassa? Mutta tässä maassa vallitsee epäoikeudenmukaisuus, joka ei tunnusta jokaisen ihmisen oikeutta kotipaikkaan. Ihmisoikeuksia loukkaava valtio kieltää minun oikeuteni kotimaahani, perheeni oikeuden kotimaahan ja eri puolilla maailmaa elävien perheenjäsenteni oikeuden palata kotiin.

Joosef pakeni Egyptiin suojellakseen perhettään vaaroilta ja toi sen turvallisesti takaisin kotimaahan. Niin mekin perheenä haluamme suojella toinen toisiamme, uhrautua ja rakastaa toistemme hyvinvoinnin vuoksi. Tämä on perheen sisäinen luonnollinen side. Palestiinalaisena joudumme päivittäin taistelemaan perheidemme puolesta, oikeudestamme rakastaa ja kuulua yhteen silloin kun väkivallan voimat haluavat loukata sitä mikä meille on kaikkein pyhintä elämässä.

Kirjoittajat:

Fadwa (Abla) Nasir on eläkkeellä oleva kolmen lapsen äiti ja neljän lapsen isoäiti, joka johtaa perheyritystä Ramallahissa. Hänellä on psykologin koulutus ja hän toimii mm. Palestiinan NNKY:ssä, Sabeel vapautuksen teologian keskuksessa sekä Palestiinan konservatorion hallinnossa.

Society of St. Yves on Jerusalemin latinalaisen patriarkaatin alainen katolinen ihmisoikeusjärjestö Palestiinassa. Järjestö työskentelee estääkseen miehityksestä johtuvia ihmisoikeusloukkauksia ja auttaakseen niiden uhreja erityisesti oleskelulupa- ja maanomistuskysymyksiin liittyen. http://saintyves.org/

"Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne." (Jes 40:1)

Kun nyt istun kirjoittamaan joulutervehdystäni tänä adventtina, mikään ei kosketa minua niin syvästi kuin nämä Jesajan sanat. Tänä aikana tunteeni liittyvät elämän alkuun ja päättymiseen. Molemmissa vaiheissa tarvitsemme ihmisinä lohduttajaa. Näiden päätepisteiden väliinkin elämässämme mahtuu sellainen määrä tuskaa ja kärsimystä, että ihmiset huutavat: "Olemme kuin ruoho joka kuivuu, kuin kukkaset, jotka kuihtuvat kedolla."

Olemme jälleen kerran saaneet kokea sotaa ja kuolemaa Israelin hyökätessä kahdeksan päivän aikana Gazaan. Vaikka tulitauko onkin nyt voimassa, tunnemme yhä sodan raskaan kuorman ja tunnemme ettei sodassa voi olla voittajia, kun ihmiset molemmin puolin kärsivät fyysisistä ja henkisistä haavoista. Sodasta selviytyneet tarvitsevat lohduttajaa. Vaikka olemme täällä Jerusalemissa matkan päässä varsinaisista tapahtumista, meitä järkyttävät kuvat perheistä, jotka etsivät suojaa pommituksessa, kuvat kuolleista ja haavoittuneista ja raunioista. Raamatun sana tuntuu nyt todelta: "Kuule, kuinka minä vaikeroin, kukaan ei lohduta!" (Val 1:21).

Meille on todellisuutta Jesajan sana "Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka!" (Jes. 40:6) ja kyynelemme vuotavat kun ajattelemme ihmisten kurjaa kohtaloa.  Kuinka tässä kärsimyksen maailmassa voi olla optimistinen? Järkevä ihminen ei näe kuin avuttomuutta ja ennustaa tulevaisuudesta vielä pahempaa. Mitä auttavat lohdutuksen sanat niitä, jotka yrittävät selvitä sodan kauheuksista. Kuinka pelkät sanat muka voisivat lämmittää pakolaisia taivaan alla talven sateissa? Meille Raamattu kuitenkin vakuuttaa että "ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti!" (Jes. 40:8).

"Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt,"

Tarvitsemme Jesajaa, puhumaan meille lohdutuksen sanoja. Jonkun täytyy vakuuttaa meille, että synnit on annettu anteeksi, ei ole oleva enää kärsimystä, ei sotia, ei verenvuodatusta. Hiljaa kaikuvat lohdutuksen sanat: Rahamu, Rahamu Ammi (Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani). Lupaus kertoo että me todellakin olemme Jumalan kansaa ja Jumala hallitsee tässä maailmassa. Jumala armahtaa ja antaa anteeksi. Tämä Jumalan sana on todellinen lohdutus, ei pelkkä haavekuva.

Profeetta kehottaa: “Kertokaa että sota on päättynyt." Onko tämä todellista? Kuinka se voisi olla, kun politiikot ovat pystyneet sopimaan vain tulitauosta, ei väkivallan, pommitusten ja tappamisen loppumisesta? Kuinka se voisi olla totta, kun poliittisten analyytikkojen mielestä voittajia olivat aseisiinsa turvautuneet ja että neuvotteluista ja diplomatiasta ei ole ollut apua konfliktin ratkaisemiseksi? Kuinka se voisi olla totta, kun molemmat osapuolet ovat taas alkaneet vahvistaa asevarastojaan vastaisen varalle? Kuinka sota voisi olla päättynyt, kun kuulemme jatkuvasti uhkauksia väkivallan käytöstä - että tappaminen jatkuu? Tässä maassa me emme tarvitse lisää ohjuksia ja aseita. Meiltä puuttuu vain turvallisuus ja oikeutemme. Meidän lohdutuksemme tulee sitten kun miekat taotaan auroiksi ja keihäät vesureiksi.

"Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani." Me janoamme näitä sanoja ja kuitenkaan emme jaksa kuulla. Todellisuus ympärillämme riistää meiltä kaiken lohdun.

Kaikki Lähi-Idässä olivat kiihdyksissään, kun marraskuun 29. päivänä Palestiina hyväksyttiin YK:n tarkkailijajäseneksi. Tämä oli askel oikeaan suuntaan kahden valtion ratkaisun toteuttamiseksi. Toivomme lisää rakentavia toimenpiteitä, joilla oikeudenmukaisuus ja turvallisuus sekä palestiinalaisille että israelilaisille voi toteutua.

Kohta alkaa kolmas arabikevään jälkeinen vuosi. Kaikki alkoi siitä, että ihmiset halusivat vapautta, ihmisarvoista kohtelua, ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien tunnustamista. Seurasimme kiinnostuneina demokraattisen heräämisen leviämistä maasta toiseen. Monet halusivat rohkaista ja lohduttaa ihmisiä ja olivat huolissaan mitä lopulta tapahtuu.  Kuin vastasyntynyt lapsi, tällainen liikehdintä tarvitsee huolenpitoa. Opetellessaan kävelemään ja ryömimään lapsi kohtasi haasteita. Joissakin maissa liike edistyi rohkaisevalla tavalla ja edistystä tapahtui. Toisissa maissa vanha valta tarttui mahdollisuuteen ja seurauksena oli väkivaltaa, ihmisoikeuksien loukkauksia, ääriliikkeiden vallan kasvua ja suvaitsemattomuutta. Egypti taistelee löytääkseen tien eteenpäin ja ihmiset kokoontuvat jälleen kapinoimaan Tahrir-aukiolle. "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", huutaa profeetta.

Syyriassa kuolonuhrien määrä on noussut yli viidenkymmenen tuhannen ja pelko vallitsee kun väkivalta kiihtyy. Ihmiset pelkäävät, että kemiallisia aseita aletaan käyttää. Kuin Baabelin pakolaiset, joille Jesaja puhui, yli miljoona syyrialaista on nyt kodittomana ja etsii turvaa pakoilaisleireiltä esimerkiksi Jordaniasta. Vierailin Za'atrin pakolaisleirillä Luterilaien maailmanliiton pääsihteerin pastori Martin Jungen kanssa syyskuun lopussa. Siellä olevien perheiden jäsenistä yli puolet on alle 18-vuotiaita. He ovat menettäneet omaisuutensa ja taistelevat eloonjäämisestä kylmän talven saapuessa. Kun katson heidän kärsimystään kuulen profeetan sanat: "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo Herra."

Jerusalemissa tänä jouluna sodan rummut soivat niin paljon kovemmalla äänellä kuin rauhan trumpetit. Pelkoni on, että ihmiset panet taas toivonsa väkivaltaan ja aseisiin sen sijaan että yrittäisivät ratkaista Lähi-Idän konfliktit rauhanomaisin keinoin. Pelkään, että viha ja koston kierre leviää sekä alueella että ihmisten sydämissä. Ääriliikkeiden ideologia löytää valmiin maaperän väkivallan katkeroittamista ja niiden julistama väkivalta alkaa vaikuttaa hyveelliseltä. Pelkään myös, että maailman johtajilta ei löydy näkemystä ja rohkeutta etsiä pysyä ratkaisuja konfliktiin.

Onko profeetan lohdullisissa sanoissa mitään järkeä tässä maailmassa? Näkevätkö ihmiset, että se reitti joka Lähi-Idässä on valittu johtaa meidät kaikki perikatoon? Dietrich Bonhoefferin ajatus kuvaa meidänkin tilannettamme: "Jos nouset väärään junaan, ei auta vaikka juoksisit käytävällä vastakkaiseen suuntaan."

Lähi-Idässä toimivana kirkkona meidän viestimme on että tämä ei ole meidän tiemme. Herätkää poliitikot, herätkää maailman johtajat. Kuulkaa mitä tohtori Martin Luther King sanoo: "Vastavuoroinen väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa. Synkkä ja tähdetön taivas yhä pimenee. Vihaamalla ei voi voittaa vihaa - sen voi tehdä vain rakastamalla." Aseisiin turvautuminen johtaa vain vihan syvenemiseen ja uusiin tragedioihin. Maailman johtajien on otettava vastuu, että löydetään väkivallaton ratkaisu. Nyt täytyy löytää rauhanomaisia ja väkivallattomia ratkaisuja ennen kuin on liian myöhäistä. Jeesus tuli maan päälle syntymällä Beetlehemissä tuodakseen meille todellisen rauhan.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko on sitoutunut toimimaan rauhan, oikeudenmukaisuuden ja anteeksiantoon perustuvan sovinnon puolesta. Kirkko toimii nuorison rauhankasvattajana ja ristiriitojen sovittelijana. Kirkko julistaa sanomaa toivosta. Silloinkin kuin uimme hirvittävien aaltojen keskellä, kerromme maailmalle, että meidän tiemme on väkivallattomuus, meidän tiemme on oikeuden ja kohtuuden julistaminen, keskinäisen kunnioituksen vahvistaminen. Meidän tiemme vie seimelle missä näemme lapsen, joka on rauhan tuoja ja missä kasvatamme sukupolvet etsimään rauhaa.

Rauha palestiinalaisten ja Israelin välillä on yhä mahdollinen ja ihmisten oikeudet on mahdollista turvata. Historiasta muistetaan ne, jotka ovat työskennelleet rauhan puolesta eivätkä vain puhuneet siitä. Ihmiskunnan tähden on otettava rohkeita ja määrätietoisia askeleita. Jeesus ei turhaan opettanut meille että "autuaita ovat rauhantekijät."

Jouluna ajatuksemme ovat Beetlehemissä missä sana tuli lihaksi, Jumala itse ylitti kuilun joka erottaa kaksi erilaista todellisuutta. Jumala toi maan päälle toivon, lupaukset täyttyivät ja niiden varassa toivo elää silloinkin kun epäonnistumiset maailmassa masentavat meidät. Seimen lapsen luona meillä on todistus Jumalan lohdutuksesta kaiken tuskan ja kärsimyksen keskellä. Kaikkien onnettomuuksien, yksinäisyyden ja surun keskellä kuuluu Jeesuksen aikuisena vahvistama lupaus: "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on …Totuuden Henki. (Joh. 14:16-17). Tämä totuuden henki tekee työtään niiden kautta, jotka julistavat lohdutuksen sanomaa meidän maailmassamme tänään. Se henki motivoi meitä arabikristittyinä Lähi-Idässä pysymään rauhan teillä. "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kanssani."

Jouluna todellisuudeksi tulleen Jumalan Sanan tähden ei ole kysymys minun pessimismistäni tai optimismistani: Minulla on toivo Jumalalta. Jeesus syntyi tähän rikkinäiseen maailmaan keskelle sekasortoa tilanteeseen joka ei poikkea paljon siitä mitä näemme hänen syntymäpaikallaan tänään. Toivon teologi Jürgen Moltmann muistuttaa mikä toivossa on olennaisinta: "Kristityn toivo ei ole taivaasta annettua oopiumia vaan jumalallinen voima, joka antaa meille kyvyn elää tässä maailmassa." Tällainen on Jesajan kuvaama Lohduttaja.

Lohduttaja tekee lohdutuksen sanat eläviksi niin että me voimme valmistaa maailmassa Herralle tien.

Valmistamme Herralle tien silloin kun sidomme haavoittuneiden haavat ja pidämme surevan kädestä kiinni.

Valmistamme Herralle tien kun tuomitsemme väkivallan ja vastustamme äärimmäisyysajattelua.

Valmistamme Herralle tien kun tarjoamme suojan kodittomalle ja annamme talvikengät pakolaislapselle.

Valmistamme Herralle tien kun ponnistelemme oikeudenmukaisuuden puolesta kaikkialla maailmassa.

Valmistamme Herralle tien kun kehotamme poliitikkoja katumaan itsekästä politiikkaansa ja kääntymän rauhan tielle.

Valmistamme Herralle tien kun haluamme lastemme koulutuksella varmistaa että he oppivat kunnioittamaan kaikkia ihmisiä.

Valmistamme Herralle tien kun puolustamme ihmisoikeuksia, sanan-, ilmaisun ja uskonnon vapautta.

Valmistamme Herralle tien kun annamme toisillekin toivon.

Kun valmistamme Herralle tien, tarjoamme toisillemme jumalallisen lohdutuksen sanoja Jesajan tavoin: "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani."

Valmistamme Herralle tien niin että hän Immanuel tulee, Jumala kanssamme. Rukoilemme Pyhän Patrikin sanoin:

Kristus luonani,
Kristus minussa,
Kristus takanani,
Kristus edessäni,
Kristus vierelläni,
Kristus voittaen minut,
Kristus lohduttaen ja vahvistaen minut.

Kuulukoot nämä lohdutuksen sanat sydämessäsi kun valmistat Herralle tietä.


Hyvää Joulua ja Siunattua Uutta Vuotta  2013
وكل عام وأنتم وعائلاتكم بألف خير
Piispa Munib A. Younan
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko

Profeetan ääni kuuluu Jerusalemista yli maan piirin myös meidän aikanamme. Jolla on korvat se kuulkoon... Ääni kuuluu Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispalle Munib Younanille, joka on palestiinalaisten luterilaisten pienen kirkon johtaja.

Our Shared Witness: A Voice for Justice and Reconciliation. Munib A. Younan. Fred Strickert, editor. Minneapolis: Lutheran University Press, 2012. 235 pages, $20, perfectbound. www.lutheranupress.org.

Munib Younan ei oikein istu monien ennakkokäsityksiin palestiinalaisesta. Hän on suorittanut teologian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Kansansa kärsimysten keskellä Munib Younan on kehittänyt vahvan raamatullisen vapautuksen teologian, jonka mukaisesti hän saarnaa vapautusta vangituille ja oikeutta sorron alla eläville. Ei ihme, että tämä arabikosmopoliitti on valittu luterilaisen maailmanliiton presidentiksi. Englanninkielen taitoisille on tarjolla erinomainen mahdollisuus tutustua piispa Younanin ajatteluun hänen uuden kirjansa Yhteinen todistuksemme: Ääni sovinnon ja oikeuden puolesta (2012) myötä.

Younan syntyi sodan aikana, Israelin itsenäistymisen vuonna 1948, Jerusalemin vanhassa kaupungissa, jonne vanhemmat olivat paenneet sotaa. Perhe oli ortodoksinen mutta luterilaisuus teki vaikutuksen luterilaisen kirkon koulua käyneeseen Munibiin. Younan vihittiin papiksi 1976 ja hän on palvellut pastorina Jerusalemissa, Beit Jalassa ja Ramallahissa. Vuodesta 1988 Younan on ollut Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa. 

Nyt ilmestyneessä kirjassa on 27 Younanin tekstiä, jotka on toimittanut parhaillaan Jerusalemissa työskentelevä Tri Fred Stickert Wartburg Collegesta Iowasta. Kirjoitukset käsittelevät Pyhän Maan luterilaisuutta sen 170-vuotisen historian aikana saksalaisten lähetystyöstä aina itsenäisen kirkon historiaan. Erityisesti painottuu luterilaisen diakonian, terveydenhuollon ja koulutuksen merkitys koko palestiinalaiselle yhteiskunnalle uskontoon katsomatta. Luterilaisen kirkon koulut ja Augusta Victorian sairaala palvelevat kaikkia palestiinalaisia. Kouluissa kristittyjen ja islaminuskoisten lasten määrä on jokseenkin tasoissa.

"Kutsumuksemme on auttaa ihmisiä kansallisuuteen, kansalaisuuteen, yhteiskuntaluokkaan, polittiseen katsantokantaan tai uskontoon katsomatta" tähdentää piispa Younan. "Tehtävämme ja velvollisuutemme on palestiinalaisina uskollisesti ja vastuullisesti rakentaa tätä yhteiskuntaa nykyaikaiseksi kansalaisyhteiskunnaksi."

Luterilaiset elävät Pyhässä Maassa vähemmistön vähemmistön vähemmistönä. Israelin puolella he ovat vähemmistökansallisuus, uskonnon puolesta kristittyinä vähemmistössä juutalaisten ja muslimien rinnalla ja kristittyjen keskuudessa pieni sirpalevähemmistö luterilaisina. "Palestiinan luterilaiset ovat kehittäneet oman kontekstuaalisen teologian, joka kumpuaa Raamatun lupauksista ja ilosanomasta maahan poljetuille sekä polittiisen sorron alaisille. Se todistaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden toivosta". 

Palestiinalaisluterilaisten elinpiirissä myös toisten uskontojen kohtaaminen on väistämätöntä ja dialogin onnistuminen elintärkeää. Munib Younan on Pyhän Maan Uskontojen Neuvoston perustajajäseniä ja kantava voima juutalaisten, kristittyjen ja islaminuskoisten uskonnollisten johtajien vuoropuhelun ylläpitämisessä. Younan lainaa saksalaisteologi Hans Kungia: "Jos uskonnot eivät voi saavuttaa rauhanomaista rinnakkaineloa ilman dialogia. Ilman sopusointua uskontojen kesken myöskään kansat eivät voi saavuttaa rauhaa." 

Younan on kiinnittänyt huomiota ääriliikkeiden vahvistumiseen ja kehottaa etsimään ristiriitojen ja eroavuuksien sijaan yhdistäviä tekijöitä. "Meidän on lakattava kiroamasta toisiamme Jumalan nimissä ja sen sijaan nähtävä Jumalan työ toinen toisissamme. Silloin opimme toisiltamme ja pääsemme kasvamaan yhdessä -  voimme yhdessä rakentaa rauhan maailmaa. Kristittyjen on paras siivota oma pesänsä ja käydä keskustelu kristillisestä sionismista ennenkuin alkavat syyttää toisia ekstremismistä.”

Kristittyjen tehtävä on työskennellä rauhan puolesta Pyhässä Maassa. Vähemmistönä kristityille tarjoutuu tilaisuus toimia sillanrakentajina koska heitä ei koeta uhkaaviksi. Palestiinan luterilaiset haluavat työskennellä avoimesti ja rohkeasti kaikkien niiden juutalaisten, islaminuskoisten ja toisten kristittyjen kanssa, jotka haluavat tukea rauhantyötä ja etsiä yhteistä arvoperustaa.

Younanin mukaan "Rauhanneuvottelut voivat onnistua vain jos uskonnot otetaan mukaan neuvotteluihin. Jos uskontoja ei sitouteta työskentelemään rauhan puolesta ja ne jäävät sivuraiteelle, uskonnot tarjoavat helpon väylän ääriainesten kiihotukselle. Silloin uskonnosta tulee osa ongelmaa eikä osa ongelman ratkaisua. Uskon, että uskonnoilla voi olla keskeinen rooli rauhanomaisen ratkaisun synnyttämisessä."

Charles P. Lutzin kirja-arvostelun "Prophetic leader of Palestinian Lutherans preaches peace and justice with power" pohjalta. Julkaistu Metro Lutheran-lehdessä Minneapolisissa.

Laadunvalvonta näköjään petti pahasti - kirjoitusvirheet on nyt yritetty korjata. Ylläpito 15.10. 2012.

Evangelical Lutheran Church of America - Susquehanna SynodELCAn aluesynodi ottaa kantaa kirkon suosituksiin Lähi-Idän rauhantyön tukemisesta, kiteyttää perustelut ja linjaa toimintaa.

Tausta:

• ELCA:n vuonna 2005 käynnistämä yleiskirkollinen strategia Lähi-Idän rauhantyön tukemiseksi erityisesti koskien Israelin ja miehitettyjen palestiinalaisalueiden tilannetta. Strategian pohjalta käynnistetty "Peace not Walls"-kampanja.
• Luterilainen raamattunäkemys, joka korostaa sitä, että Jumala rakastaa ihmisiä ja on tullut keskuuteemme tuomaan pelastuksen sekä kirjoitetussa sanassaan toivon, eheytymisen ja sovinnon viestin koko luomakunnalle.
• Luterilainen teologia ei hyväksy kristillisen sionismin perustana olevaa premilleniaalista dispensationalismia (ylöstempauksen teologiaa), joka opettaa, että maailma on paha paikka ja Kristus tulee rankaisemaan väärintekijöitä, pelastamaan oikeamieliset uudelleenrakentamalla Jerusalemin temppelin.
• Kristllinen sionismi vaikuttaa voimakkaasti Yhdysvaltojen Lähi-Idän politiikkaan ja sen opetusten väitetään/ymärretään edustavan kristllistä näkemystä Lähi-Idän kysymyksiin.
• Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa ja luterlaisen maailmanliiton presidentti Munib Younan on määritellyt kristillisen sionismin harhaopiksi ja pyytänyt maailman luterilaisia torjumaan sen opetukset.
• Olemme kuulleet selvän kehotuksen Palestiinan luterilaisilta, jotka ovat olleet mukana laatimassa Kairos-dokumenttia ja uskomme sen kuvaavan kutsumustamme kristittyinä toimia rauhan puolesta. 
• Kirkkomme (Peace not Walls-kampanjan kautta) tuottama materiaali valottaa asiaa rauhantyön ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta (The Dividing Wall DVD, “Water from the Rock: Lutheran Voices from Palestine” “Peace Not Walls: Making a Difference in the Holy Land”).
• Kirkon johtava piispa Mark Hanson ovat näyttäneet esimerkkiä vastuullisen teologian ja politiikan muotoilemisessa koskien rauhantyötä Pyhässä Maassa, kirkkojen roolia siinä ja vaikuttamista kansallisen tason ulkopolitiikkaan.
  

Suosittelemme että

• Seurakunnat 1) tutkivat ja hyödyntävät Kairos-dokumenttia todistuksena palestiinan kristittyjen sitoutumisena rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolustamiseen, 2) perehtyvät kristillisen sionismin vaikutuksiin Israelissa ja Palestiinassa ja asenteisiin Lähi-Idän konfliktia koskien sekä 3) tutkivat kuinka luterilaisen kirkon opetus voi ohjata meitä toimimaan rauhantekijöinä Lähi-Idässä
• Kehotamme kaikki rakentamaan yhteyttä luterilaisiin sisariin ja veljiin Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisessa kirkossa, sen seurakunnassa ja kouluissa, tukemaan heitä ja rukoilemaan heidän työnsä puolesta. Erityisesti suosittelemme seurakuntia ohjaamaan varoja em. kirkon koulujen oppilaiden stipendeihin.
• Rohkaisemme seurakuntia järjestämään pyhiinvaellusmatkoja Pyhälle Maalle siten että matkoilla vieraillaan pyhillä paikoilla sekä Israelissa että Länsirannalla, tavataan sekä palestiinalaisia että israelilaisia ja kuullaan kokemuksia  luterilaisilta sisarilta ja veljiltä, jotka asuavat alueella.
  

Esityksen tekijät Pastorit Tim Seitz-Brown, Allan Wysocki, Sandra Mackie, Terry McCarthy, Fredrica Meitzen
30.4. 2012
Alkuperäinen dokumentti (engl.).