Kuva: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen delegaatio. vierailemassa Temppelivuorella piispa Munib Younanin kanssa. Delegaatio tapasi islamilaisen neuvoston puheenjohtajan sheikki Abed Elathim Salhabin sekä Kalliomoskeijan johtajan (Waqf) Azzam Khatibin. © ELCJHL/Rev. Elizabeth McHan. Katso lisää kuvia tästä.
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon tiedote Suomen piispojen vierailusta.
JERUSALEM, 3.4. 2012 – Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisella kirkolla oli kunnia toivottaa tervetulleeksi Suomen arkkipiispa TT Kari Mäkinen sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat puolisoineen.
21-henkinen delegaatio vieraili viikon mittaisella Pyhän Maan vierailullaan Jerusalemissa, Beetlehemissä ja Ramallahissa.
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa ja Luterilaisen maailmanliiton presidentti Munib Younan isännöi piispojen vierailua. Ohjelmaan sisältyivät tapaamiset Israelin ja Palestiinalaishallinnon edustajien sekä paikallisten ja kansainvälisten järjestöjen edustajien kanssa. Lisäksi ryhmä vieraili kouluissa ja tutustui kehittämiohjelmiin. Ohjelmaan sisältyi myös henkilökohtaisia tapaamisia.
Piispat tapasivat Palestiinalaishallinnon ministerin Salam Fayyadin sekä Israelin varaulkoministerin Daniel Ayalonin.
Delegaatio tapasi Jerusalemin uskonnollisista johtajista päärabbi Yona Metzgerin, islamilaisen neuvoston johtajan sheikki Abed Elathim Salhabin, sekä islamilaisen Waqfin johtajan sheikki Azzam Khatibin sekä nautti päivällistä Jerusalemin kirkkojen edustajien kanssa.
Kirkkojen edustajien kanssa vaihdettiin tervehdykset päivällisen aikana. Arkkipiispa Mäkinen kirkon kutsumuksesta ja kiitti paikallaolijoita mahdollisuudesta kuulla heidän kokemuksistaan.
“Meidän kutsumuksemme on antaa ääni niille, joita ei huutoa ei kuulla ja tuoda valoa pimeyteen. Jotta voisimme tehdä sen, meidän täytyy kuulla ja ymmärtää nämä vaiennettujen ja piiloon jääneiden kertomukset. Olemme kiitollisia mahdollisuudesta olla koolla teidän kanssanne. Rukoilemme puolestanne ja toivomme, että te kannatte meitä rukouksillanne."
Ryhmä vieraili kristittyjen, juutalaisten ja muslimien pyhillä paikoilla, mm. Syntymäkirkossa, Pyhän haudan kirkossa, Al-Aqsan moskeijassa, Kalliomoskeijassa, Haram Ash-Sharifissa ja Itkumuurilla.
Jordanian ja Pyhän Maan luterilaisessa kirkossa ryhmä tapasi pastori TT Mitri Rahebin, joka on evankelisluterilaisen Joulun kirkon pastori Beetlehemissä ja kirkon kirkolliskokouksen puheenjohtaja sekä pastori Sani Ibrahim Azarin, joka on Vapahtajan evankelisluterilaisen kirkon pastori Jerusalemissa.
Kirkon toimintaan ryhmällä oli mahdollisuus tutustua vierailulla Toivon ev.lut. koulussa Ramallahissa, Al-Mahaba-lastentarhassa Öljymäellä, Martti Luther toimintakeskuksessa Jerusalemin vanhassa kaupungissa sekä Dar Annadwa-kansainväliseen keskukseen Beetlehemissä. Vierailulla Luterilaisen maailmanliiton toimipaikassa Öljymäellä, ryhmällä oli mahdollisuus tutustua LML:n projekteihin. Ryhmälle myös esiteltiin ekumeenisen ihmisoikeuksien seurantaohjelman EAPPIn toimintaa (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel; www.eappi.fi).
Ryhmä vieraili Yad Vashem juutalaisten kansanmurhan museossa ja laski seppeleen kansanmurhan uhrien muistomerkille.
Piispojen puolisojen ryhmä, joka sekä pappis- että maallikkojäsenistä, esiteltiin Helen Kellerin sokeiden koulu ja he tapasivat piispa Younanin puolison Suad Younanin, joka on toiminut koulun rehtorina yli seitsemäntoista vuoden ajan.
Vierailu oli hedelmällinen ja se vahvisti kirkkojen välistä yhteistyötä. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko on kiitollinen vieraille heidän käynnistään ja toivoo keskustelujen ja kirkkonen yhteistyön saavan jatkoa.
Linkki alkuperäiseen tiedotteeseen (englanniksi): Bishops visit...