Elämämme valon lapsina
Munib Younanin saarna Loviisan kirkossa 8.8. 2010
(c) Munib Younan
Hyvät sisaret ja veljet Kristuksessa,
Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne nyt ja aina.
On minulle suuri kunnia saada palvella Jumalaa kanssanne tänä aamuna.
Tuon teille terveisiä omasta kirkostani, joka on Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko. Me olemme eläviä todistajia uskontojen välisen vuoropuhelun, kasavatuksen, diakonian ja hengellisen todistuksen kautta Lähi-Idässä. Kristittyinä ja luterilaisina meillä on oma roolimme sovinnon ja vuoropuhelun ylläpitäjinä. Vaikka lukumääräisesti olemme vähäinen joukko, julistamme evankeliumia ja jaamme sakramentteja sekä levitämme sanomaa Jumalan valtakunnasta kristittyjen ja ei-kristittyjen keskuudessa. Luterilaisena yhteisönä näemme tehtävämme toimia luovasti profeetallisen palvelutehtävän toteuttamiseksi. Rukoilkaa puolestamme, että Palestiinan kristityt eivät menetä uskoaan ja pakene maastaan. Kuka haluaa edes kuvitella Jeesuksen kotimaata, jossa ei enää asu ainoatakaan Jeesuksen opetuslasta?
Viime kuussa (heinäkuu 2010) luterilaiset kaikkialta maailmasta kerääntyivät Stuttgartiin Luterilaisen maailmanliiton 11. yleiskokoukseen. Sen teemana oli ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” (Matt 8:8). Tämä saattaa aluksi tuntua yksinkertaiselta, mutta meidän tulee muistaa mitä Martti Luther kirjoitti Vähä-Katekismuksessa: Jokapäiväinen leipä tarkoittaa kaikkia elämämme tarpeita. Yleiskokous tulkitsi tätä seuraavasti:
“Leivän ja viinin jakamisen ehtoollisen sakramentissa velvoittaa meidät huolehtimaan jokapäiväisestä leivästä omassa yhteiskunnassamme (1 Kor 11:17-34). Pienten ja suurten kirkkojen yhteisönä tunnustamme tehtävämme ruokkia maailmaa fyysisesti ja hengellisesti eri tavoin. Näitä tapoja ovat evankeliumin julistaminen, kasvatus ja osaamisen vahvistaminen, sosiaalinen ja poliittinen diakonia, avustus- ja tukitoiminta sekä tehokas viestintä”
Paavalin kehoituksen mukaisesti valon lapsina (Ef 5:8) elämme silloin kun havaitsemme, että rukous jokapäiväisestä leivästä tarkoitta myös sitä, että huolehdimme toinen toistemme tarpeista ja jokapäiväisestä leivästä. Tämä merkitsee erityisesti myös huolehtimista siitä, että oikeus jokapäiväiseen leipään toteutuu kaikille maailman ihmisille.
Mitähän Paavali on mahtanut ajatella, kun hän kehotti efesolaisia elämään valon lapsina? Kuten tiedämme, alkukirkko odotti Jeesuksen paluun tapahtuvan pian. Paavali toteaa, ettei Jeesuksen paluu tapahtunut siten kuin ihmiset sitä odottivat. Hän osoittaa kirjeensä seurakunnalle, joka yritti muokata ymmärrystä itsestään – identiteettiään – irrottautua menneestä ja suuntautua elämään kristittyinä. Paavalin ja Johanneksen kirjoituksissa heijastuu vastakkainasettelu pakanuuden pimeyden ja valontäyteisen kristillisen elämän välillä.
Paavalin sanat muistuttavat meitä Jeesuksen opetuksesta, kun hän sanoi: “"Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne… …uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia” (Joh 12:35-36). Tämä tarkoittaa sitä, että kristitty elää yhteydessä Kristukseen, joka on hänelle valon lähde. Kasteen kautta valon lapset pääsevät osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2 Piet 1:4).
Tämän vuoksi Herramme ja Vapahtajamme vetoaa seuraajiinsa: “Te olette maailman valo… …Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Matt 5:14, 16) ja Paavali kehottaa: “Eläkää valon lapsina (Ef 5:8).
Juuri tämän haasteen kohtaamme tässä ja nyt omassa elämässämme. Kuinka voimme maailmassa eläessämme kantaa Kristuksen valoa mukanamme? Tämä haaste koskee päivittäin sekä kirkkoja että yksittäisiä kristittyjä. Meidän on helppo ilmoittaa aikomuksestamme elää valossa. Kuitenkin, kun kohtaamme elämässämme ongelmia, yhteiskunta ja sosiaalinen paine painostaa meitä toteuttamaan kostoa niin että jalo ihanteemme jää kaukaiseksi päämääräksi. Kaikkine heikkouksinemmekin olemme valon lapsia. Paavali neuvoo: ”Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista” (Ef 5:9-10).
Joku saattaa nyt huomauttaa, että kristikunta on elänyt niin monien tapahtumien läpi, että meidän tilanteemme poikkeaa siitä missä efesolaiset elivät Paavalin aikana. On totta, että sellaiset aatevirtaukset kuin uskonpuhdistus, valistus, modernismi ja postmodernismi ovat vaikuttaneet kristilliseen identiteettiimme. Ydinkysymys on kuitenkin edelleen: ”Kuinka voimme Kristuksessa kastettuina elää valon lapsina?”
Erityisesti postmodernismin aikakautena on helppoa leimata ihmiset konservatiiveiksi, liberaaleiksi, ultraliberaaleiksi ja niin edelleen. Myös kristityt luokitellaan ja leimataan. Minä on pane paljonkaan piano tällaisille luokitteluille siksi että minun kannaltani merkitystä on vain sillä elämmekö me kristityt valon lapsina.
Menneinä päivinä kangaskauppiaat säilyttivät kankaita pimeissä huoneissa. Kauppias otti kangaspakan valoon asiakkaan tarkasteltavaksi. Asiakas tutki kankaan kudosta ja tarkisti ettei siinä ole värivirheitä. Samalla lailla kristittyjen tulee seistä Kristuksen valossa, niin että näemme puutteemme, heikkoutemme, kapeakatseisuutemme, tuomiohenkisyytemme ja tekopyhyytemme; niin että tunnustamme Herralle, ettemme ole eläneet Hänen valossaan. Tällainen katumus palauttaa meidät kutsumukseemme elää valon lapsina.
Eräänä päivänä kävelin toimistostani Jerusalemin vanhassa kaupungissa kohti Jaffan porttia, kun eras kauppias pysäytti minut ja kiinnitti huomioni lapsen kanssa ohi kulkevaan naiseen. Kauppias tiesi, että nainen oli kristitty ja lapsi, vammainen poika jota hän kantoi, oli muslimiperheestä. Kauppias ihmetteli kuinka tämä kristitty nainen hoiti vierasta lasta kuin omaansa. Vastasin hänelle: “Kristittyinä meidän kutsumuksemme on palvella kaikkia ihmisiä sukupuoleen, rotuun, kansallisuuteen, uskontoon tai poliittisiin kantoihin katsomatta. Tehtävämme on olla valona – palvelu on meidän todistuksemme. “
Tehtävämme on elää valon lapsina. Siksi antakaamme tilaa valolle loistaa. Meidän ei tuli pyrkiä kiinnittämään huomiota itseemme ikäänkuin pelastus riippuisi meistä. Elämme valon lapsina siksi, että meidän valonamme on Kristus, joka on antanut meille jaettavaksi aivan erityisiä lahjoja koko maailmalle. Emme ehkä pysty käännyttämään maailmaa kristinuskoon. Jumalan armoa ja rakkautta jakamalla voimme tuoda Kristuksen valoa maailman pimeyteen. Sitä tehtävää voimme toteuttaa julistamalla sanomaa ja palvelemalla toinen toisiamme ja koko ihmiskuntaa.
Juuri tämän vuoksi kirkolla täytyy olla profeetallinen ääni. Kirkon ei tule ainoastaan tuomita syntiä. Kirkon tulee myös uskaltaa näyttää valonsäteitä pimeässä maailmassa. Sen täytyy suhtautua vakavasti niihin ongelmiin, jotka askarruttavat niitä ihmisiä, joita kirkko on kutsuttu palvelemaan. Kirkon pitää ottaa vastaan kaikki Jumalan ihmiset – valon lapset.
Koska kirkon muodostavat Kristuksen seuraajat, kirkon kutsumus on olla valona. Kirkolle valona oleminen merkitsee sitä, ettei sen hengellisyys voi olla todellisuuspakoista itseensä käpertymistä vaan sen täytyy hengellinen tehtävä on kohdata ihmisten kärsimys ja palvella maailman valona. Kirkolla tehtävä on todistaa elämässä kaikilla sen osa-alueilla – ei mestaroida. Kirkosta säteilee uskon, toivon, rakkauden ja anteeksiantamuksen säteitä.
Kirkon jäseninä meidät on kutsuttu hylkäämään epäoikeudenmukaisuus ja antaa Jumalan oikeudenmukaisuuden valon valaista maailmaa. Meidät on kutsuttu poistamaan köyhyys, turvaamaan ravinnon saanti, parantamaan naisten asemaa yhteiskunnassa, tuomitsemaan ihmiskauppa, vaatimaan luonnonvarojen oikeudenmukaista jakamista, vastustamaan ilmastonmuutosta ja ennen kaikkea työskentelemään oikeuden toteutumiseksi. Valon lapsina tehtävämme on edistää oikeutta, anteeksiantoa, rauhaa ja sovintoa. Meidän tulee työskennellä aktiivisesti muukalaisiin, uskontoihin ja rotuihin kohdistuvien ennakkoluulojen torjumiseksi (islam, antisemitismi, muukalaisvihamielisyys). Näin valon lapsien yhteisö - kirkko - voi tuoda toivoa keskelle toivottomuutta.
Joskus pohdin, miten Palestiinassa on asunut kristittyjä aina ensimmäisestä helluntaista alkaen. Nyt kristittyjen osuus Palestiinan väestöstä on alle 1,5 prosenttia. Betlehemin yliopiston ja Dijar-yhteenliittymän uusien tutkimusten mukaan kristityt lähtevät Palestiinasta kolmesta syystä, jotka ovat: poliittisen konfliktin aiheuttamat vaikeudet, työttömyys ja poliittinen ja uskonnollinen radikalisoituminen.
Joka tapauksessa, palestiinalaiskristityt ovat asuneet maassa 2000 vuotta. He eivät koskaan olleet maan hallitsijoita, eivät edes muodostaneet väestön enemmistöä. Kristityillä ei ollut paljon omaisuutta, rahaa tai vaikutusvaltaa. Kuitenkin he ovat selviytyneet vuosisadasta toiseen. Selityksenä on, että olemme kantaneet Herramme kuolemaa ja ylösnousemusta ruumiissamme, sielussamme ja mielessämme. Heikkoudessa voimamme on ollut antamamme todistus Kristuksesta. Pelastuksen salaisuus säilyttää toivomme ja todistuksemme elävänä. Jumalan armosta
Pelastuksen salaisuus pitää toivomme ja todistuksemme elävänä. Jumalan armosta kannamme valoa maailmaan ja olemme valmiit myös maksamaan hinnan siitä. Emme laskelmoi keskitys numeroihin vaan keskitymme siihen, että palvelutehtävässämme olemme valona omassa yhteisössämme. Olosuhteista huolimatta Palestiinan kristityt yrittävät olla sovinnon rakentajia, rauhan välikappaleita, sovituksen ja anteeksiannon lähettiläitä, rakkauden apostoleja sekä ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajia. Rukoukseni on, että Kristus valollaan kutsuu meidät pyhään tehtävään olla valon kantajia maailmassa yhdessä veljiemme ja sisartemme kanssa maailmassa ja Jerusalemissa.
Pyydämme teitä muistamaan meitä rukouksissanne, että Jumala antaisi meidän toimia Valona. Rukoilkaa, että poliittinen tilanne ei sammuta valoa ja estä todistustamme. Sisarina ja veljinä Kristuksessa antakaamme Kristus-valon loistaa meissä Taivaallisen Isämme kunniaksi.
Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.
(c) Munib Younan
Hyvät sisaret ja veljet Kristuksessa,
Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne nyt ja aina.
On minulle suuri kunnia saada palvella Jumalaa kanssanne tänä aamuna.
Tuon teille terveisiä omasta kirkostani, joka on Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko. Me olemme eläviä todistajia uskontojen välisen vuoropuhelun, kasavatuksen, diakonian ja hengellisen todistuksen kautta Lähi-Idässä. Kristittyinä ja luterilaisina meillä on oma roolimme sovinnon ja vuoropuhelun ylläpitäjinä. Vaikka lukumääräisesti olemme vähäinen joukko, julistamme evankeliumia ja jaamme sakramentteja sekä levitämme sanomaa Jumalan valtakunnasta kristittyjen ja ei-kristittyjen keskuudessa. Luterilaisena yhteisönä näemme tehtävämme toimia luovasti profeetallisen palvelutehtävän toteuttamiseksi. Rukoilkaa puolestamme, että Palestiinan kristityt eivät menetä uskoaan ja pakene maastaan. Kuka haluaa edes kuvitella Jeesuksen kotimaata, jossa ei enää asu ainoatakaan Jeesuksen opetuslasta?
Viime kuussa (heinäkuu 2010) luterilaiset kaikkialta maailmasta kerääntyivät Stuttgartiin Luterilaisen maailmanliiton 11. yleiskokoukseen. Sen teemana oli ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” (Matt 8:8). Tämä saattaa aluksi tuntua yksinkertaiselta, mutta meidän tulee muistaa mitä Martti Luther kirjoitti Vähä-Katekismuksessa: Jokapäiväinen leipä tarkoittaa kaikkia elämämme tarpeita. Yleiskokous tulkitsi tätä seuraavasti:
“Leivän ja viinin jakamisen ehtoollisen sakramentissa velvoittaa meidät huolehtimaan jokapäiväisestä leivästä omassa yhteiskunnassamme (1 Kor 11:17-34). Pienten ja suurten kirkkojen yhteisönä tunnustamme tehtävämme ruokkia maailmaa fyysisesti ja hengellisesti eri tavoin. Näitä tapoja ovat evankeliumin julistaminen, kasvatus ja osaamisen vahvistaminen, sosiaalinen ja poliittinen diakonia, avustus- ja tukitoiminta sekä tehokas viestintä”
Paavalin kehoituksen mukaisesti valon lapsina (Ef 5:8) elämme silloin kun havaitsemme, että rukous jokapäiväisestä leivästä tarkoitta myös sitä, että huolehdimme toinen toistemme tarpeista ja jokapäiväisestä leivästä. Tämä merkitsee erityisesti myös huolehtimista siitä, että oikeus jokapäiväiseen leipään toteutuu kaikille maailman ihmisille.
Mitähän Paavali on mahtanut ajatella, kun hän kehotti efesolaisia elämään valon lapsina? Kuten tiedämme, alkukirkko odotti Jeesuksen paluun tapahtuvan pian. Paavali toteaa, ettei Jeesuksen paluu tapahtunut siten kuin ihmiset sitä odottivat. Hän osoittaa kirjeensä seurakunnalle, joka yritti muokata ymmärrystä itsestään – identiteettiään – irrottautua menneestä ja suuntautua elämään kristittyinä. Paavalin ja Johanneksen kirjoituksissa heijastuu vastakkainasettelu pakanuuden pimeyden ja valontäyteisen kristillisen elämän välillä.
Paavalin sanat muistuttavat meitä Jeesuksen opetuksesta, kun hän sanoi: “"Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne… …uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia” (Joh 12:35-36). Tämä tarkoittaa sitä, että kristitty elää yhteydessä Kristukseen, joka on hänelle valon lähde. Kasteen kautta valon lapset pääsevät osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2 Piet 1:4).
Tämän vuoksi Herramme ja Vapahtajamme vetoaa seuraajiinsa: “Te olette maailman valo… …Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. (Matt 5:14, 16) ja Paavali kehottaa: “Eläkää valon lapsina (Ef 5:8).
Juuri tämän haasteen kohtaamme tässä ja nyt omassa elämässämme. Kuinka voimme maailmassa eläessämme kantaa Kristuksen valoa mukanamme? Tämä haaste koskee päivittäin sekä kirkkoja että yksittäisiä kristittyjä. Meidän on helppo ilmoittaa aikomuksestamme elää valossa. Kuitenkin, kun kohtaamme elämässämme ongelmia, yhteiskunta ja sosiaalinen paine painostaa meitä toteuttamaan kostoa niin että jalo ihanteemme jää kaukaiseksi päämääräksi. Kaikkine heikkouksinemmekin olemme valon lapsia. Paavali neuvoo: ”Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista” (Ef 5:9-10).
Joku saattaa nyt huomauttaa, että kristikunta on elänyt niin monien tapahtumien läpi, että meidän tilanteemme poikkeaa siitä missä efesolaiset elivät Paavalin aikana. On totta, että sellaiset aatevirtaukset kuin uskonpuhdistus, valistus, modernismi ja postmodernismi ovat vaikuttaneet kristilliseen identiteettiimme. Ydinkysymys on kuitenkin edelleen: ”Kuinka voimme Kristuksessa kastettuina elää valon lapsina?”
Erityisesti postmodernismin aikakautena on helppoa leimata ihmiset konservatiiveiksi, liberaaleiksi, ultraliberaaleiksi ja niin edelleen. Myös kristityt luokitellaan ja leimataan. Minä on pane paljonkaan piano tällaisille luokitteluille siksi että minun kannaltani merkitystä on vain sillä elämmekö me kristityt valon lapsina.
Menneinä päivinä kangaskauppiaat säilyttivät kankaita pimeissä huoneissa. Kauppias otti kangaspakan valoon asiakkaan tarkasteltavaksi. Asiakas tutki kankaan kudosta ja tarkisti ettei siinä ole värivirheitä. Samalla lailla kristittyjen tulee seistä Kristuksen valossa, niin että näemme puutteemme, heikkoutemme, kapeakatseisuutemme, tuomiohenkisyytemme ja tekopyhyytemme; niin että tunnustamme Herralle, ettemme ole eläneet Hänen valossaan. Tällainen katumus palauttaa meidät kutsumukseemme elää valon lapsina.
Eräänä päivänä kävelin toimistostani Jerusalemin vanhassa kaupungissa kohti Jaffan porttia, kun eras kauppias pysäytti minut ja kiinnitti huomioni lapsen kanssa ohi kulkevaan naiseen. Kauppias tiesi, että nainen oli kristitty ja lapsi, vammainen poika jota hän kantoi, oli muslimiperheestä. Kauppias ihmetteli kuinka tämä kristitty nainen hoiti vierasta lasta kuin omaansa. Vastasin hänelle: “Kristittyinä meidän kutsumuksemme on palvella kaikkia ihmisiä sukupuoleen, rotuun, kansallisuuteen, uskontoon tai poliittisiin kantoihin katsomatta. Tehtävämme on olla valona – palvelu on meidän todistuksemme. “
Tehtävämme on elää valon lapsina. Siksi antakaamme tilaa valolle loistaa. Meidän ei tuli pyrkiä kiinnittämään huomiota itseemme ikäänkuin pelastus riippuisi meistä. Elämme valon lapsina siksi, että meidän valonamme on Kristus, joka on antanut meille jaettavaksi aivan erityisiä lahjoja koko maailmalle. Emme ehkä pysty käännyttämään maailmaa kristinuskoon. Jumalan armoa ja rakkautta jakamalla voimme tuoda Kristuksen valoa maailman pimeyteen. Sitä tehtävää voimme toteuttaa julistamalla sanomaa ja palvelemalla toinen toisiamme ja koko ihmiskuntaa.
Juuri tämän vuoksi kirkolla täytyy olla profeetallinen ääni. Kirkon ei tule ainoastaan tuomita syntiä. Kirkon tulee myös uskaltaa näyttää valonsäteitä pimeässä maailmassa. Sen täytyy suhtautua vakavasti niihin ongelmiin, jotka askarruttavat niitä ihmisiä, joita kirkko on kutsuttu palvelemaan. Kirkon pitää ottaa vastaan kaikki Jumalan ihmiset – valon lapset.
Koska kirkon muodostavat Kristuksen seuraajat, kirkon kutsumus on olla valona. Kirkolle valona oleminen merkitsee sitä, ettei sen hengellisyys voi olla todellisuuspakoista itseensä käpertymistä vaan sen täytyy hengellinen tehtävä on kohdata ihmisten kärsimys ja palvella maailman valona. Kirkolla tehtävä on todistaa elämässä kaikilla sen osa-alueilla – ei mestaroida. Kirkosta säteilee uskon, toivon, rakkauden ja anteeksiantamuksen säteitä.
Kirkon jäseninä meidät on kutsuttu hylkäämään epäoikeudenmukaisuus ja antaa Jumalan oikeudenmukaisuuden valon valaista maailmaa. Meidät on kutsuttu poistamaan köyhyys, turvaamaan ravinnon saanti, parantamaan naisten asemaa yhteiskunnassa, tuomitsemaan ihmiskauppa, vaatimaan luonnonvarojen oikeudenmukaista jakamista, vastustamaan ilmastonmuutosta ja ennen kaikkea työskentelemään oikeuden toteutumiseksi. Valon lapsina tehtävämme on edistää oikeutta, anteeksiantoa, rauhaa ja sovintoa. Meidän tulee työskennellä aktiivisesti muukalaisiin, uskontoihin ja rotuihin kohdistuvien ennakkoluulojen torjumiseksi (islam, antisemitismi, muukalaisvihamielisyys). Näin valon lapsien yhteisö - kirkko - voi tuoda toivoa keskelle toivottomuutta.
Joskus pohdin, miten Palestiinassa on asunut kristittyjä aina ensimmäisestä helluntaista alkaen. Nyt kristittyjen osuus Palestiinan väestöstä on alle 1,5 prosenttia. Betlehemin yliopiston ja Dijar-yhteenliittymän uusien tutkimusten mukaan kristityt lähtevät Palestiinasta kolmesta syystä, jotka ovat: poliittisen konfliktin aiheuttamat vaikeudet, työttömyys ja poliittinen ja uskonnollinen radikalisoituminen.
Joka tapauksessa, palestiinalaiskristityt ovat asuneet maassa 2000 vuotta. He eivät koskaan olleet maan hallitsijoita, eivät edes muodostaneet väestön enemmistöä. Kristityillä ei ollut paljon omaisuutta, rahaa tai vaikutusvaltaa. Kuitenkin he ovat selviytyneet vuosisadasta toiseen. Selityksenä on, että olemme kantaneet Herramme kuolemaa ja ylösnousemusta ruumiissamme, sielussamme ja mielessämme. Heikkoudessa voimamme on ollut antamamme todistus Kristuksesta. Pelastuksen salaisuus säilyttää toivomme ja todistuksemme elävänä. Jumalan armosta
Pelastuksen salaisuus pitää toivomme ja todistuksemme elävänä. Jumalan armosta kannamme valoa maailmaan ja olemme valmiit myös maksamaan hinnan siitä. Emme laskelmoi keskitys numeroihin vaan keskitymme siihen, että palvelutehtävässämme olemme valona omassa yhteisössämme. Olosuhteista huolimatta Palestiinan kristityt yrittävät olla sovinnon rakentajia, rauhan välikappaleita, sovituksen ja anteeksiannon lähettiläitä, rakkauden apostoleja sekä ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajia. Rukoukseni on, että Kristus valollaan kutsuu meidät pyhään tehtävään olla valon kantajia maailmassa yhdessä veljiemme ja sisartemme kanssa maailmassa ja Jerusalemissa.
Pyydämme teitä muistamaan meitä rukouksissanne, että Jumala antaisi meidän toimia Valona. Rukoilkaa, että poliittinen tilanne ei sammuta valoa ja estä todistustamme. Sisarina ja veljinä Kristuksessa antakaamme Kristus-valon loistaa meissä Taivaallisen Isämme kunniaksi.
Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Aamen.
