Lapsen joulu Pyhässä Maassa
Kirjoittanut ©Mary Joury, alkuperäisteksti.
Joulukuusi tuli Lähi-Itään 1800-luvun loppupuolella. Perinteisessä joulunvietossa sitä ei tunnettu, mutta saksalaisperäinen tapa koristella puu jouluna otettiin innokkaasti vastaan Lähi-Idän kolmen miljoonan kristityn parissa. Myös monet muslimit omaksuivat tavan. Muslimeille Jeesus on kunnioitettu profeetta. Kaksi sukupolvea arabikristittyjen lapsia on oppinut rakastamaan koristeltua joulupuuta, jossa on palloja, köynöksiä, pienoislintuja, kiiltävä tähti latavassa ja pikkuruisia hauraita enkeleitä sekä tietenkin iloinen joulupukki, jolla on punaiset posket ja pitkä valkea parta. Kuvaan kuuluu myös lumi koristeissa ja kynttilät, jotka sytytetään jouluaattoiltana. Monille Lähi-Idän lapsille joulu myös merkitsee joulupukkia lahjojen tuojana (ilman poroa), lahjoja joulupuun alla tai sukkia, jotka ripustetaan sängyn päätyyn odottamaan saalista. Joulu on kuitenkin myös hiljentymisen ja perheiden kokoontumisten aikaa.
Meidän perheessämme, joka on tyyppillinen keskiluokkainen perhe Jerusalemissa, jännitys alkaa tiivistyä jo viikkoja ennen joulua ja huipentuu jouluaattona, joka on lasten juhla. Viikkojen ajan äidit tulevat ostoksilta nyyttien kanssa, jotka sitten katoavat vanhempien makuuhuoneeseen lukkojen taakse. Kaksi veljeäni ja minä koetimme keksiä tekosyitä mennä huoneeseen tarkistamaan olisiko avain vahingossa jäänyt kaapin oven lukkoon. Mutta äiti oli liian ovela. Joskus myös pieni ullakkohuone oli lukossa. Silloin aloimme unelmoida polkupyöristä, nukkekodeista, polkuautoista, pikkukaupoista kassakoneineen ja muista epätoivoisten haaveiden kohteista, jotka olisivat liian suuria mahtuakseen äidin komeroon.
Kaksi viikkoa ennen joulua talo siivottiin perusteellisesti. Tarvittavat korjaukset tehtiin ja matot, seinä- ja petivaatteet puhdistettiin ja silitettiin. Tällöin lapset olivat aina tiellä. Saimme kuitenkin auttaa leipomisessa joulua varten. Leipomispäivänä talon emännän ja tätien ja isoäitien luokse kokoontuivat suvun naiset ja lapset leipomaan ja valmistelemaan joulua. Jouluksi leivottiin kahdenlaisia kakkuja tai pikemminkin pieniä piiraita: Semolina leivotaan hienosta vehnäjauhosta käyttäen samnehia - kirkasta voisulaa - joista tulee tiivis taikina. Semolinan täytteeksi tulee pyöreiksi liuskoiksi hierottuja kivettömiä taateleita. Toinen täyte on saksanpähkinän-sokeri-kaneliseos. Näitä kakkuja tehtiin suuria määriä ja tarjoiltiin arabialaisen kahvin kanssa vieraille, jotka tulivat toivottamaan hyvää joulua. Lapset rakastivat niitä ja auttoivat koristelemaan kakkusia vetämällä niihin erilaisia viivoituksia. Koristelujen tekeminen oli työlästä ja kakkujen koristeluun osallistuivat kaikki perheenjäsenet.
Muistoissani perheiden kokoontumisia ympäröi pehmeä hämy. Keskellä olohuoneessa istuivat naiset ison taikinakulhon ympärillä. Vieressä oli täytettä kahdessa kulhossa. Naiset muotoilivat taikinaa ja täyttivät piiraita. Lapset ja miehet viimeistelivät piiraat koristelemalla ne. Huoneen nurkassa suuri uuni puhisi ja rätisi levittäen huoneeseen suloista lämpöä. Iltapäiväauringosta lankesi huoneeseen ja perhepiirin päälle oranssi hohde. Myöhemmin sähkövalot syttyivät. Tarjottiin piiraita ja teetä ja miesten tultua viiniä ja arrakkia. Vanhemmat kertoivat tarinoita ja vitsejä sekä pilailivat toisilleen ja lapsille muistellen lapsuuttaan. Me lapset iloitsimme tästä ja kärtimme kuulla lisää: "Setä kiltti, kerro uudestaan tarina siitä kuinka kadotit uudet punaiset tossusi kun oli pikkupoika!"
Kun kakut oli täytetty ja koristeltu, ne järjestettiin suurille messinkitarjottimille joku lapsista päästä varpaisiin puettuna (Jerusalemissa talvi voi olla hyvin kylmä) lähettiin hakemaan leipurin poikaa, joka vei päällekkäin asetellut tarjottimet leipomoon. "Käske hänen tulla viivyttelemättä ettei taikina nouse liikaa". Leipurin apupoika kantoi tarjottimet varovasti päänsä ja leveät ovet avattiin hänelle. Moneen kerrataan kehotettiin: "Kehota leipurimestaria paistamaan kakut huolellisesti!". Kakkujen vienti oli apuna olleille sukulaisille lähteä kotiin hieman lepäämään ennen seuraavan päivän leivontaurakkaa jossain toisen sukulaisen luona.
Kaksi päivää ennen joulua, tuoksuva kattoon asti ulottuva havupuu nostettiin huoneen nurkkaan. Lapset saivat auttaa puun koristelussa. Joulupuun koristeet ilmeistyivät äidin kaapin uumenista. Ne olivat huolellisesti käärepaperissa, missä ne olivat odottaneet edellisestä joulusta. Näitä hauraita koristeita kaikki käsittelivät erityisen varovaisesti. Pienen lapsen kätösen tarvitsi vain hieman puristaa koristetta ja se hajoa palasiksi kuin kuiva mutapaakku. Millaisia kauniita koristeita meillä olikaan. Niitä oli tuotu Jerusalmiin eri puolilta maailmaa: Sveitsistä, Saksasta, Englannista, Ruotsista, Japanista ja Yhdysvalloista. Emme osanneet päättää, mistä pidimme eniten: läpikuultavista linnuista joissa oli oikeita sulkia, vaiko opaaleista suloisesti kilisevistä kulkusista. Meillä oli myös omia koristeita: Yksi kaikkein rakkaimmista oli Beetlehemissä taidokkaasti valmistettu öljypuinen seimiasetelma. Sen paikka oli pienellä kahvipöydällä joulupuun vieressä. Siinä he seisoivat: Maria ja Joosef ja paimenet ja heidän edessään makaamassa luonnottoman iso Jeesus-lapsi. Asetelmaan kuuluivat myös tietäjät, lampaat ja hurmaava pikkuinen aasi, jonka toinen korva törrötti ilmassa.
Suurin osa joulusta kului lapsilla kelloa seuraten. Hauskuus alkoi vasta myöhään iltapäivällä, kun me kaikki lämpimäksi pyntättyinä ajoimme Paimenten Kedolle Beetlehemin ulkopuolelle osallistuaksemme NMKY:n järjestämään kansainväliseen jouluhartauteen ja joululaulutilaisuuteen. Paimenten keto on pienehkö niittyalue ja oliivilehto, jossa perinnetiedon mukaan enkeli ilmestyi paimenille tuoden ilosanoman Kristuksen syntymästä. Hartaus järjestetään ulkoilmassa.
Pyhiinvaeltajat ja matkailijat kaikkialta maailmasta liittyivät arabikristittyjen juhlaan laulamaan tuttuja joululauluja kukin omalla kielellään. Seisoessani kylmällä niityllä Beetlehemin kirkkaan taivaan alla odottamassa iltatähden syttymistä kylki kyljessä eri maalaisten ihmisten kanssa, minut valtasi aina tunne maailmakaikkeuden ykseydestä. Sitten luettiin Luukkaan evankeliumista arabiaksi ja englanniksi, laulettiin lisää joululauluja ja sitten yksinkertainen hartaus oli ohi. Toisilleen vieraat ihmiset kääntyivät toisiaan kohti ja toivottivat hyvää joulua eri kielillä. Hartauden jälkeen ihmiset tungeksivat katsomaan luolaa, jonka on täytynyt suojata paimenia ja matkustavaisia aikojen alusta saakka. Sinne oli katettu paimenten iltaruoka: ohuita leipiä, grillattua lammasta ja Beetlehemiä ympäröivien oliivilehtojen oliiveja.
Joskus maassa oli useita senttimetrejä lunta. Silloin lasten riemulla ei ollut rajaa sillä Pyhässä Maassa lumi on outo ilmiö. Lunta saatettiin saada kerran kolmessa vuodessa ja se säilyi enintään kolme päivää. Lapset menivät lumessa innostuksesta aivan sekaisin. Me emme osanneet tehdä lumiukkoja emmekä suhtautua lumeen tottuneesti kuin vaikkapa Pohjois-Amerikan lapset. Lumisotasilla ollessa vedimme vertoja kenelle tahansa Amerikan lapselle.
Paimenten kedon hartauden jälkeen jouluaattoilta vietettiin kotona tai isän seuraavaksi nuoremman veljen luona. Mukana oli koko laaja perheyhteisö mukaanlukien isoisät, isoäidit, sedät, tädit ja serkut.
Kun saavuimme olohuoneeseen meitä kohtasi henkeäsalpaava näky, kun joulupuun alla säihkyivät joululahjapaketit. Katosta roikkui paperikoristeita, ilmapalloja ja paperilyhtyjä, joissa paloivat kynttilät. Jerusalmin talot on rakennettu kauniista punaisesta tai valkoisesta kivestä, joten palovaaraa ei juurikaan ole. Huoneen keskellä sitä lämmittämässä oli messinkinen hiilivati, jonka hiilloksessa kypsyivät kastanjat. Ensin saatiin kotitekoista hedelmäsalaattia, jossa oli fiikunoita, pähkinöitä, manteleita rusinoita, Jerikon banaaneja, pohjoisrannikon appelsiineja sekä paljon kermaa. Tarjolla oli myös kakkuja, keksejä, suklaapatukoita, karamelleja ja paahdettuja kastanjoita. Juomaksi tarjoiltiin Latrunin ja Kremisaaniluostarin punaviiniä. Aikuisten mielestä pieni määrä viiniä oli hyväksi myös kylmissään oleville lapsille, että heidän poskilleen nousisi mukava puna.
Kun kaikki olivat saaneet kylläkseen ja aikuiset nautiskelivat lasillisesta viiniä tai ehkä polttivat sikaria tai vesipiippua, oli lasten aika esiintyä. Perinteen mukaan lapset lauloivat joululauluja arabiaksi. Kukaan meistä ei pysynyt äänessä, joten olimme varsin meluisa joukko joka kuitenkin aina sai yhtä voimakkaat ja kannustavat taputukset joka laulun jälkeen. Selvästikään kellään meidän perheessä ainakaan isän puolelta ei ollut sävelkorvaa.
Kun lauluesitys päättyi ovikello soi. "Kuka siellä nyt voi olla?" kyselivät aikuiset samalla lailla joka jouluna teeskennellen hämmästystä. Me lapsette kyllä tiesimme ja ryntäsimme avaamaan oven kilpailleen siitä kuka ehtisi ensimmäisenä. Oven takana seisoi lihava ja iloinen joulupukki. Hän kiersi kättelemässä koko perheen, suudellen lapsia ja kysellen olivatko lapset olleet kilttejä ja pärjänneet koulussa. Elehtimisellään ja linkkaamisellaan ja vapisevalla parrallaan hän nauratti kaikkia. Me yritimme nykiä hänen partaansa, mutta pikkulapset juoksivat pelästyneinä äidin tai isän luo. "Miten hän tulee tänne" kysyimme isältä ja äidiltä. "Kamelilla itäisen aavikon halki" oli vastaus. Joulupukki jakoi kimaltelevat lahjat joita olimme tuijottaneet koko illan. Voi sitä jännitystä pakettia avatessa! Olisiko siellä unelmien täyttymys? Jännityksestä, lahjoista ja runsaasta ruuasta uupuneina raahauduimme lopulta sänkyyn. Jouluaattoilta oli ohi. Joulupukki tulisi vielä nukkuessamme täyttämän sukkamme. Joulupäivänä kävisimme messussa Pyhän Jaakobin Pyhän Haudan kirkossa ja nauttisimme jouluaterian isoisän ja isoäidin kanssa, mutta lapset huokaisivat hieman surullisina nukkumaan käydessään. Menisi taas vuosi seuraavaan jännittävään aattoiltaan.
Rouva Joyry syntyi Nasaretissa Palestiinassa ja asuu nykyisin Jordaniassa. Hän on suorittanut opinnot Beirut College for Women, Beirut, American University Cairo sekä kandidaatin tutkinnon Smith College Northhampton ,Massachusetts sekä maisterin tutkinnon Haverford College, Pennsylvania. Hän on työskennellyt tiedottajana Jordanian valtion matkailutoimistossa, opettajana ja dekaanina Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa sekä kirjastonhoitajana Arabivaltioiden lähetystössä New Yorkissa.
12. Joulukuuta , 1999
Joulukuusi tuli Lähi-Itään 1800-luvun loppupuolella. Perinteisessä joulunvietossa sitä ei tunnettu, mutta saksalaisperäinen tapa koristella puu jouluna otettiin innokkaasti vastaan Lähi-Idän kolmen miljoonan kristityn parissa. Myös monet muslimit omaksuivat tavan. Muslimeille Jeesus on kunnioitettu profeetta. Kaksi sukupolvea arabikristittyjen lapsia on oppinut rakastamaan koristeltua joulupuuta, jossa on palloja, köynöksiä, pienoislintuja, kiiltävä tähti latavassa ja pikkuruisia hauraita enkeleitä sekä tietenkin iloinen joulupukki, jolla on punaiset posket ja pitkä valkea parta. Kuvaan kuuluu myös lumi koristeissa ja kynttilät, jotka sytytetään jouluaattoiltana. Monille Lähi-Idän lapsille joulu myös merkitsee joulupukkia lahjojen tuojana (ilman poroa), lahjoja joulupuun alla tai sukkia, jotka ripustetaan sängyn päätyyn odottamaan saalista. Joulu on kuitenkin myös hiljentymisen ja perheiden kokoontumisten aikaa.
Meidän perheessämme, joka on tyyppillinen keskiluokkainen perhe Jerusalemissa, jännitys alkaa tiivistyä jo viikkoja ennen joulua ja huipentuu jouluaattona, joka on lasten juhla. Viikkojen ajan äidit tulevat ostoksilta nyyttien kanssa, jotka sitten katoavat vanhempien makuuhuoneeseen lukkojen taakse. Kaksi veljeäni ja minä koetimme keksiä tekosyitä mennä huoneeseen tarkistamaan olisiko avain vahingossa jäänyt kaapin oven lukkoon. Mutta äiti oli liian ovela. Joskus myös pieni ullakkohuone oli lukossa. Silloin aloimme unelmoida polkupyöristä, nukkekodeista, polkuautoista, pikkukaupoista kassakoneineen ja muista epätoivoisten haaveiden kohteista, jotka olisivat liian suuria mahtuakseen äidin komeroon.
Kaksi viikkoa ennen joulua talo siivottiin perusteellisesti. Tarvittavat korjaukset tehtiin ja matot, seinä- ja petivaatteet puhdistettiin ja silitettiin. Tällöin lapset olivat aina tiellä. Saimme kuitenkin auttaa leipomisessa joulua varten. Leipomispäivänä talon emännän ja tätien ja isoäitien luokse kokoontuivat suvun naiset ja lapset leipomaan ja valmistelemaan joulua. Jouluksi leivottiin kahdenlaisia kakkuja tai pikemminkin pieniä piiraita: Semolina leivotaan hienosta vehnäjauhosta käyttäen samnehia - kirkasta voisulaa - joista tulee tiivis taikina. Semolinan täytteeksi tulee pyöreiksi liuskoiksi hierottuja kivettömiä taateleita. Toinen täyte on saksanpähkinän-sokeri-kaneliseos. Näitä kakkuja tehtiin suuria määriä ja tarjoiltiin arabialaisen kahvin kanssa vieraille, jotka tulivat toivottamaan hyvää joulua. Lapset rakastivat niitä ja auttoivat koristelemaan kakkusia vetämällä niihin erilaisia viivoituksia. Koristelujen tekeminen oli työlästä ja kakkujen koristeluun osallistuivat kaikki perheenjäsenet.
Muistoissani perheiden kokoontumisia ympäröi pehmeä hämy. Keskellä olohuoneessa istuivat naiset ison taikinakulhon ympärillä. Vieressä oli täytettä kahdessa kulhossa. Naiset muotoilivat taikinaa ja täyttivät piiraita. Lapset ja miehet viimeistelivät piiraat koristelemalla ne. Huoneen nurkassa suuri uuni puhisi ja rätisi levittäen huoneeseen suloista lämpöä. Iltapäiväauringosta lankesi huoneeseen ja perhepiirin päälle oranssi hohde. Myöhemmin sähkövalot syttyivät. Tarjottiin piiraita ja teetä ja miesten tultua viiniä ja arrakkia. Vanhemmat kertoivat tarinoita ja vitsejä sekä pilailivat toisilleen ja lapsille muistellen lapsuuttaan. Me lapset iloitsimme tästä ja kärtimme kuulla lisää: "Setä kiltti, kerro uudestaan tarina siitä kuinka kadotit uudet punaiset tossusi kun oli pikkupoika!"
Kun kakut oli täytetty ja koristeltu, ne järjestettiin suurille messinkitarjottimille joku lapsista päästä varpaisiin puettuna (Jerusalemissa talvi voi olla hyvin kylmä) lähettiin hakemaan leipurin poikaa, joka vei päällekkäin asetellut tarjottimet leipomoon. "Käske hänen tulla viivyttelemättä ettei taikina nouse liikaa". Leipurin apupoika kantoi tarjottimet varovasti päänsä ja leveät ovet avattiin hänelle. Moneen kerrataan kehotettiin: "Kehota leipurimestaria paistamaan kakut huolellisesti!". Kakkujen vienti oli apuna olleille sukulaisille lähteä kotiin hieman lepäämään ennen seuraavan päivän leivontaurakkaa jossain toisen sukulaisen luona.
Kaksi päivää ennen joulua, tuoksuva kattoon asti ulottuva havupuu nostettiin huoneen nurkkaan. Lapset saivat auttaa puun koristelussa. Joulupuun koristeet ilmeistyivät äidin kaapin uumenista. Ne olivat huolellisesti käärepaperissa, missä ne olivat odottaneet edellisestä joulusta. Näitä hauraita koristeita kaikki käsittelivät erityisen varovaisesti. Pienen lapsen kätösen tarvitsi vain hieman puristaa koristetta ja se hajoa palasiksi kuin kuiva mutapaakku. Millaisia kauniita koristeita meillä olikaan. Niitä oli tuotu Jerusalmiin eri puolilta maailmaa: Sveitsistä, Saksasta, Englannista, Ruotsista, Japanista ja Yhdysvalloista. Emme osanneet päättää, mistä pidimme eniten: läpikuultavista linnuista joissa oli oikeita sulkia, vaiko opaaleista suloisesti kilisevistä kulkusista. Meillä oli myös omia koristeita: Yksi kaikkein rakkaimmista oli Beetlehemissä taidokkaasti valmistettu öljypuinen seimiasetelma. Sen paikka oli pienellä kahvipöydällä joulupuun vieressä. Siinä he seisoivat: Maria ja Joosef ja paimenet ja heidän edessään makaamassa luonnottoman iso Jeesus-lapsi. Asetelmaan kuuluivat myös tietäjät, lampaat ja hurmaava pikkuinen aasi, jonka toinen korva törrötti ilmassa.
Suurin osa joulusta kului lapsilla kelloa seuraten. Hauskuus alkoi vasta myöhään iltapäivällä, kun me kaikki lämpimäksi pyntättyinä ajoimme Paimenten Kedolle Beetlehemin ulkopuolelle osallistuaksemme NMKY:n järjestämään kansainväliseen jouluhartauteen ja joululaulutilaisuuteen. Paimenten keto on pienehkö niittyalue ja oliivilehto, jossa perinnetiedon mukaan enkeli ilmestyi paimenille tuoden ilosanoman Kristuksen syntymästä. Hartaus järjestetään ulkoilmassa.
Pyhiinvaeltajat ja matkailijat kaikkialta maailmasta liittyivät arabikristittyjen juhlaan laulamaan tuttuja joululauluja kukin omalla kielellään. Seisoessani kylmällä niityllä Beetlehemin kirkkaan taivaan alla odottamassa iltatähden syttymistä kylki kyljessä eri maalaisten ihmisten kanssa, minut valtasi aina tunne maailmakaikkeuden ykseydestä. Sitten luettiin Luukkaan evankeliumista arabiaksi ja englanniksi, laulettiin lisää joululauluja ja sitten yksinkertainen hartaus oli ohi. Toisilleen vieraat ihmiset kääntyivät toisiaan kohti ja toivottivat hyvää joulua eri kielillä. Hartauden jälkeen ihmiset tungeksivat katsomaan luolaa, jonka on täytynyt suojata paimenia ja matkustavaisia aikojen alusta saakka. Sinne oli katettu paimenten iltaruoka: ohuita leipiä, grillattua lammasta ja Beetlehemiä ympäröivien oliivilehtojen oliiveja.
Joskus maassa oli useita senttimetrejä lunta. Silloin lasten riemulla ei ollut rajaa sillä Pyhässä Maassa lumi on outo ilmiö. Lunta saatettiin saada kerran kolmessa vuodessa ja se säilyi enintään kolme päivää. Lapset menivät lumessa innostuksesta aivan sekaisin. Me emme osanneet tehdä lumiukkoja emmekä suhtautua lumeen tottuneesti kuin vaikkapa Pohjois-Amerikan lapset. Lumisotasilla ollessa vedimme vertoja kenelle tahansa Amerikan lapselle.
Paimenten kedon hartauden jälkeen jouluaattoilta vietettiin kotona tai isän seuraavaksi nuoremman veljen luona. Mukana oli koko laaja perheyhteisö mukaanlukien isoisät, isoäidit, sedät, tädit ja serkut.
Kun saavuimme olohuoneeseen meitä kohtasi henkeäsalpaava näky, kun joulupuun alla säihkyivät joululahjapaketit. Katosta roikkui paperikoristeita, ilmapalloja ja paperilyhtyjä, joissa paloivat kynttilät. Jerusalmin talot on rakennettu kauniista punaisesta tai valkoisesta kivestä, joten palovaaraa ei juurikaan ole. Huoneen keskellä sitä lämmittämässä oli messinkinen hiilivati, jonka hiilloksessa kypsyivät kastanjat. Ensin saatiin kotitekoista hedelmäsalaattia, jossa oli fiikunoita, pähkinöitä, manteleita rusinoita, Jerikon banaaneja, pohjoisrannikon appelsiineja sekä paljon kermaa. Tarjolla oli myös kakkuja, keksejä, suklaapatukoita, karamelleja ja paahdettuja kastanjoita. Juomaksi tarjoiltiin Latrunin ja Kremisaaniluostarin punaviiniä. Aikuisten mielestä pieni määrä viiniä oli hyväksi myös kylmissään oleville lapsille, että heidän poskilleen nousisi mukava puna.
Kun kaikki olivat saaneet kylläkseen ja aikuiset nautiskelivat lasillisesta viiniä tai ehkä polttivat sikaria tai vesipiippua, oli lasten aika esiintyä. Perinteen mukaan lapset lauloivat joululauluja arabiaksi. Kukaan meistä ei pysynyt äänessä, joten olimme varsin meluisa joukko joka kuitenkin aina sai yhtä voimakkaat ja kannustavat taputukset joka laulun jälkeen. Selvästikään kellään meidän perheessä ainakaan isän puolelta ei ollut sävelkorvaa.
Kun lauluesitys päättyi ovikello soi. "Kuka siellä nyt voi olla?" kyselivät aikuiset samalla lailla joka jouluna teeskennellen hämmästystä. Me lapsette kyllä tiesimme ja ryntäsimme avaamaan oven kilpailleen siitä kuka ehtisi ensimmäisenä. Oven takana seisoi lihava ja iloinen joulupukki. Hän kiersi kättelemässä koko perheen, suudellen lapsia ja kysellen olivatko lapset olleet kilttejä ja pärjänneet koulussa. Elehtimisellään ja linkkaamisellaan ja vapisevalla parrallaan hän nauratti kaikkia. Me yritimme nykiä hänen partaansa, mutta pikkulapset juoksivat pelästyneinä äidin tai isän luo. "Miten hän tulee tänne" kysyimme isältä ja äidiltä. "Kamelilla itäisen aavikon halki" oli vastaus. Joulupukki jakoi kimaltelevat lahjat joita olimme tuijottaneet koko illan. Voi sitä jännitystä pakettia avatessa! Olisiko siellä unelmien täyttymys? Jännityksestä, lahjoista ja runsaasta ruuasta uupuneina raahauduimme lopulta sänkyyn. Jouluaattoilta oli ohi. Joulupukki tulisi vielä nukkuessamme täyttämän sukkamme. Joulupäivänä kävisimme messussa Pyhän Jaakobin Pyhän Haudan kirkossa ja nauttisimme jouluaterian isoisän ja isoäidin kanssa, mutta lapset huokaisivat hieman surullisina nukkumaan käydessään. Menisi taas vuosi seuraavaan jännittävään aattoiltaan.
Rouva Joyry syntyi Nasaretissa Palestiinassa ja asuu nykyisin Jordaniassa. Hän on suorittanut opinnot Beirut College for Women, Beirut, American University Cairo sekä kandidaatin tutkinnon Smith College Northhampton ,Massachusetts sekä maisterin tutkinnon Haverford College, Pennsylvania. Hän on työskennellyt tiedottajana Jordanian valtion matkailutoimistossa, opettajana ja dekaanina Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa sekä kirjastonhoitajana Arabivaltioiden lähetystössä New Yorkissa.
12. Joulukuuta , 1999