Kristillinen sionismi ja sen vaikutukset
Alkuvaiheet 1800-luvulla
1820-1830-luvuilla joukko pappeja Iso-Britanniassa – heidän joukossaan Edward Irving, Lewis Way, Joseph Wolff, ja Henry Drummond – pitivät sarjan raamattukokouksia, jotka saivat nimensä Drummondin kotikylän Alburyn mukaan. Nämä Alburyn kokoukset edistivät ajatusta, että juutalaisten pitäisi muuttaa Palestiinaan. Eräät muut järjestöt kuten Lontoon juutalaiseura (London Jews’ Society) ja Palestiinan tutkimusseura (Palestine Exploration Fund), jakoivat tämän tavoitteen. Vuosikymmeniä myöhemmin, Itävallan juutalainen kirjoittaja ja aktivisti Theodor Herzl levitti sionistisia ajatuksia vuonna 1896 ilmestyneessä kirjassaan Juutalaisvaltio (Der Judenstaat). Ensimmäinen Sionistikongressi (First Zionist Congress) järjestettiin Sveitsissä vuonna 1897.
Tuohon aikaan Palestiinaa hallitsi Ottomaanivaltakunta ja se oli sekä eurooppalaisten että amerikkalaisten suosittu matkakohde. Kristittyjen lisääntyvä matkailu lisäsi kiinnostusta Ottomaanien valtakunnan aikaiseen Palestiinaan. 1880-luvulla monet näistä matkaajista olivat vaikutusvaltaisia sananjulistajia. Eräänä heistä pastori DeWitt Talmage New Yorkin Brooklyn Tabernacle -kirkosta. Palattuaan Palestiinan pyhiinvaellukseltaan hän julkaisi saarnakokoelmansa “25 saarnaa Pyhältä Maalta (Twenty-Five Sermons from the Holy Land). Siinä hän maalaili romanttisen kuvan Juutalaisten uudesta kukoistuksessa Pyhässä Maassa ja johdatuksen sormista, jotka mahdollisuuteen kehittää juutalaista elämäntapaa alueella. 1891 George Adam Smith kirjoitti kuuluisan kirjansa ”Pyhän Maan historiallinen maantiede” (The Historical Geography of the Holy Land), joka kuvaili avointa ja tyhjää raamatullista seutua, joka vain odotti juutalaisuuden saapumista.
Kristillisten yhteisöjen johtajat Britanniassa alkoivat painostaa hallitusta edistämään juutalaisten muuttoa Palestiinaan. Näitä johtajia olivat John Nelson Darby, Charles Simeon, ja Charles Spurgeon. Koska Jumala oli antanut maan Abrahamille, tulevaisuuden Israel kuului juutalaiselle kansalle, Darby opetti. Ennen kaikkea hän julisti, että uuden Israelin syntyminen johtaisi lopun aikojen alkamiseen.
Darby teki kahdeksan lähetysmatkaa Yhdysvaltoihin, mutta ei saanut sieltä vastakaikua. Siellä johtavat amerikkalaisevankelistat Dwight Moody, Billy Sunday, ja Harry Ironside panivat merkille miten kuulijat vaikuttuivat Darbyn opetuksista. Näin hänen ajatuksensa alkoivat saada jalansijaa. Vuonna 1881 Horatio ja Anna Spafford ja heidän 16 ystäväänsä käynnistivät Jerusalemin vanhassa kaupungissa amerikkalaisen siirtokunnan (American Colony), jonka tarkoitus oli olla paikan päällä seuraamassa kuinka ”profetiat kävivät toteen.”
Isossa Britanniassa johtava poliitikot kuten Lord Shaftesbury, Lord Palmerston, David Lloyd George, ja Lord Balfour näkivät juutalaisvaltion merkityksen Palestiinassa. Myös juutalaisten sionistiliike vahvistui erityisesti brittiläisten kristillisten liikkeiden johtajien kuten William Hechlerin tuen ansiosta. Sionismi sai virallisen tunnustuksen vuoden 1917 Balfourin julistuksessa, joka 1. maailmansodan käynnissä ollessa takasi juutalaisille kotimaan Palestiinassa.
Kehityskausi 1900-luvulla
Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. (1 Moos 12:3).
Chicagolainen Dwight Moodyn oppilas William Blackstone julkaisi kirjan “Jeesus tulee” (Jesus is Coming) vuonna 1878. Tämä myyntimenestyksen kokenut kirja levitti amerikkalaisten keskuuteen William Darbyn opin että Jumala oli antanut Israelin juutalaisille. Vuonna 1890 Blackstone vieraili Pyhän Maan juutalaissiirtokunnissa ja järjesti konferensseja Chicagossa juutalaisten siirtämiseksi Palestiinaan. Blackstone painosti Yhdysvaltain presidentti Harrisonia luomaan sinne juutalaivaltion. Blackstonen yhteistyö juutalaisten sionistien kanssa johti siihen että vuoden 1918 sionistikonferenssissa Philadelfiassa häntä kutsuttiin sionismin isäksi. Vuonna 1956 Israelissa nimettiin metsäalue hänen kunniakseen.
1900-luvun alkupuoliskolla, kristittyjen sionistien johtajat järjestivät konferensseja aatteen edistämiseksi. Maailmaa piinanneiden kahden maailmansodan, espanjantaudin ja taloudellisen laman keskellä, jotkut evankelikaalikristityt halusivat nähdä jumalallisen suunnitelman ihmiskunnan vapauttamiseksi kärsimyksistä.
Kun Israelin valtio perustettiin 1948, kristityille sionisteille se oli osoitus Jumalan johdatuksesta. Kristillisen sionismin vaikutus kasvoi merkittävästi. Kun Israelin lippu 14.5. kohotettiin salkoon, he olivat hurmioituneita ja varmoja siitä että heidän silmiensä edessä oleellinen osa profetioista toteutui ja lisää olisi odotettavissa. He pitivät Israelin sotilaallista voittoa 1967 Jumalan ihmeenä, joka lisäsi intoa ja vakuuttuneisuutta. Olihan Israel nyt vallannut hallintaanso koko Pyhän Maan alueen.
Kristillis-sionistiset kirjoittajat John Walvoord ja Charles Ryrie tulkitsivat uudelle sukupolvelle koko uuden ajan historian raamatullisesta näkökulmasta. Vuonna 1970 Hal Lindsey julkaisi suunnattoman suosituksi tulleen kirjansa “Maa, entinen suuri planeetta” (The Late Great Planet Earth, suomeksi Ristin Voitto, 1972), joka tulkitsi nyky-Israelin poliittiset tapahtumat raamatun ennustusten valossa. Myöhemmin Tim LaHaye ja Jerry Jenkins myivät yli 50 kappaletta lopun aikojen profetioita tulkitsevaa kirjaansa ”Viimeisten päivien vaellus” (Left behind).
Kristillinen sionismi nykyisin
Monet kristillisen sionismin edustajat ovat luopuneet aikaisemmasta eskatologisessa kirjallisuudessa vallinneesta ajatuksesta pelastushistoriallisista aikakausista (dispensationalismi). Sen mukaan ihmiskunnan historia jakautui Jumalan säädösten mukaisiin aikakausiin. Aatteen piirissä on säilynyt ajatus lopun ajoista ja raamatun edellyttämästä tuesta ja uskollisuudesta Israelin valtiolle. Yhdysvalloissa vaikutusvaltainen aatteen edustaja John Hagee vaikuttaa aktiivisesti kongressiin järjestönsä ”Kristityt yhdessä Israelin puolesta” (Christians United for Israel) edistääkseen Israel-myönteistä ulkopolitiikkaa.
Kristillistä sionismia leimaavat keskeiset teemat ovat:
Eräissä kristillisen sionismin suunnissa on kehitetty hieman erilaisia painopisteitä, joissa perusteena Israelin tukemiselle ei ole profetioiden toteutuminen vaan Israelin tukeminen nähdään kristittyjen moraalisena velvollisuutena johtuen historiallisesta ja tämän päivän antisemitismistä ja juutalaisten ainutlaatuisesta roolista pyhissä kirjoituksissa.
Joidenkin mielestä uskollisuus Israelille sovittaa juutalaisten kansanmurhan kauhuja, joissa kuusi miljoonaa menetti henkensä ja lukemattomia muita kaltoinkohdeltiin ja heiltä riistettiin heidän omaisuutensa. On tosiaan välttämätöntä muistaa nämä rikokset ja inhimillinen kärsimys ja toimia niin Natsien vallan aikana ryöstetty omaisuus palautetaan laillisille omistajille.
Eräät kristityt sionistit kuitenkin menevät pitemmälle ja sortuvat virheelliseen päättelyyn ajattelemalla, että korvaukseksi holokaustista uhreilla olisi oikeus anastaa ja asuttaa palestiinalaisten perheiden maat, tuhota heidän kotinsa, liiketoimintansa ja koulunsa, rikkoa ihmisoikeuksia sekä ylläpitää sotilaallista miehitystä palestiinalaisten maassa. Toisen ihmisoikeuksien riistäminen ei voi olla oikeutettu hyvitys holokaustin uhreille. Holokaustin jälkeen koko ihmiskunta huusi yhteen ääneen: “Ei enää koskaan!” Monet ihmiset, jotka edustavat kaikkien maailman pääuskontoja, ajattelevat että “ei enää koskaan” pitää ymmärtää niin että minkään ihmisryhmän oikeuksia ei riistetä heidän uskontonsa tai kansallisuutensa perusteella.
Uuden testamentin ilmoitus ja teologia
Monet ovat kritisoineet kristillistä sionismia ja kritiikillään aiheuttaneet paljon polemiikkia. Teologit ovat pohtineet, mitätöikö kristillinen sionismi Kristuksen uuden liiton merkityksen. Vanhan testamentin tutkijat ovat muistuttaneet, että kristityt sionistit ohittavat profeettojen eettiset vaatimukset. Uuden testamentin tutkimuksen pohjalta ajatellaan, että lupaukset maasta tulkitaan uudessa liitossa uudelleen. Evankeliumin lupaus ei ole heimokohtainen tai paikallinen vaan universaali ja globaali eli koko luomakuntaa ja kaikkia ihmisiä koskeva. Sen mukaan myös juutalaisten on käännyttävä ja astuttava uuteen messiaaniseen todellisuuteen. Monet tutkijat hylkäävät ajatuksen, että nykyajan Israel olisi sama asia kuin raamatun Israel tai että juutalaisille olisi yksinoikeus maan hallintaan. Heidän näkemyksensä mukaan Jerusalemin tulisi olla kaikkien kansojen yhteinen kaupunki. (Roomalaiskirjeen 9-11. lukujen tulkinta on tässä keskeistä). Monia uskovia ja heidän esipaimeniaan huolestuttaa kun he Pyhässä Maassa vieraillessaan näkevät palestiinalaisten kärsimystä ja sortoa, kun raamatun profeetat päinvastoin kehottivat jakamaan maassa oikeutta.
Sekä monet juutalaiset että kristityt näkevät eettisesti vääräksi kristillisen sionismin pyrkimyksen oikeuttaa jumalallisesti Israelin hallituksen kiistanalaiset ja väkivaltaiset toimet. Heidän mielestään se on antanut Israelille erikoisaseman ja poikkeuksellisen poliittisen valtakirjan ja tukahduttanut kirkkojen profeetallisen äänen oikeuden ja rauhan edistäjinä Lähi-Idässä.
1820-1830-luvuilla joukko pappeja Iso-Britanniassa – heidän joukossaan Edward Irving, Lewis Way, Joseph Wolff, ja Henry Drummond – pitivät sarjan raamattukokouksia, jotka saivat nimensä Drummondin kotikylän Alburyn mukaan. Nämä Alburyn kokoukset edistivät ajatusta, että juutalaisten pitäisi muuttaa Palestiinaan. Eräät muut järjestöt kuten Lontoon juutalaiseura (London Jews’ Society) ja Palestiinan tutkimusseura (Palestine Exploration Fund), jakoivat tämän tavoitteen. Vuosikymmeniä myöhemmin, Itävallan juutalainen kirjoittaja ja aktivisti Theodor Herzl levitti sionistisia ajatuksia vuonna 1896 ilmestyneessä kirjassaan Juutalaisvaltio (Der Judenstaat). Ensimmäinen Sionistikongressi (First Zionist Congress) järjestettiin Sveitsissä vuonna 1897.
Tuohon aikaan Palestiinaa hallitsi Ottomaanivaltakunta ja se oli sekä eurooppalaisten että amerikkalaisten suosittu matkakohde. Kristittyjen lisääntyvä matkailu lisäsi kiinnostusta Ottomaanien valtakunnan aikaiseen Palestiinaan. 1880-luvulla monet näistä matkaajista olivat vaikutusvaltaisia sananjulistajia. Eräänä heistä pastori DeWitt Talmage New Yorkin Brooklyn Tabernacle -kirkosta. Palattuaan Palestiinan pyhiinvaellukseltaan hän julkaisi saarnakokoelmansa “25 saarnaa Pyhältä Maalta (Twenty-Five Sermons from the Holy Land). Siinä hän maalaili romanttisen kuvan Juutalaisten uudesta kukoistuksessa Pyhässä Maassa ja johdatuksen sormista, jotka mahdollisuuteen kehittää juutalaista elämäntapaa alueella. 1891 George Adam Smith kirjoitti kuuluisan kirjansa ”Pyhän Maan historiallinen maantiede” (The Historical Geography of the Holy Land), joka kuvaili avointa ja tyhjää raamatullista seutua, joka vain odotti juutalaisuuden saapumista.
Kristillisten yhteisöjen johtajat Britanniassa alkoivat painostaa hallitusta edistämään juutalaisten muuttoa Palestiinaan. Näitä johtajia olivat John Nelson Darby, Charles Simeon, ja Charles Spurgeon. Koska Jumala oli antanut maan Abrahamille, tulevaisuuden Israel kuului juutalaiselle kansalle, Darby opetti. Ennen kaikkea hän julisti, että uuden Israelin syntyminen johtaisi lopun aikojen alkamiseen.
Darby teki kahdeksan lähetysmatkaa Yhdysvaltoihin, mutta ei saanut sieltä vastakaikua. Siellä johtavat amerikkalaisevankelistat Dwight Moody, Billy Sunday, ja Harry Ironside panivat merkille miten kuulijat vaikuttuivat Darbyn opetuksista. Näin hänen ajatuksensa alkoivat saada jalansijaa. Vuonna 1881 Horatio ja Anna Spafford ja heidän 16 ystäväänsä käynnistivät Jerusalemin vanhassa kaupungissa amerikkalaisen siirtokunnan (American Colony), jonka tarkoitus oli olla paikan päällä seuraamassa kuinka ”profetiat kävivät toteen.”
Isossa Britanniassa johtava poliitikot kuten Lord Shaftesbury, Lord Palmerston, David Lloyd George, ja Lord Balfour näkivät juutalaisvaltion merkityksen Palestiinassa. Myös juutalaisten sionistiliike vahvistui erityisesti brittiläisten kristillisten liikkeiden johtajien kuten William Hechlerin tuen ansiosta. Sionismi sai virallisen tunnustuksen vuoden 1917 Balfourin julistuksessa, joka 1. maailmansodan käynnissä ollessa takasi juutalaisille kotimaan Palestiinassa.
Kehityskausi 1900-luvulla
Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. (1 Moos 12:3).
Chicagolainen Dwight Moodyn oppilas William Blackstone julkaisi kirjan “Jeesus tulee” (Jesus is Coming) vuonna 1878. Tämä myyntimenestyksen kokenut kirja levitti amerikkalaisten keskuuteen William Darbyn opin että Jumala oli antanut Israelin juutalaisille. Vuonna 1890 Blackstone vieraili Pyhän Maan juutalaissiirtokunnissa ja järjesti konferensseja Chicagossa juutalaisten siirtämiseksi Palestiinaan. Blackstone painosti Yhdysvaltain presidentti Harrisonia luomaan sinne juutalaivaltion. Blackstonen yhteistyö juutalaisten sionistien kanssa johti siihen että vuoden 1918 sionistikonferenssissa Philadelfiassa häntä kutsuttiin sionismin isäksi. Vuonna 1956 Israelissa nimettiin metsäalue hänen kunniakseen.
1900-luvun alkupuoliskolla, kristittyjen sionistien johtajat järjestivät konferensseja aatteen edistämiseksi. Maailmaa piinanneiden kahden maailmansodan, espanjantaudin ja taloudellisen laman keskellä, jotkut evankelikaalikristityt halusivat nähdä jumalallisen suunnitelman ihmiskunnan vapauttamiseksi kärsimyksistä.
Kun Israelin valtio perustettiin 1948, kristityille sionisteille se oli osoitus Jumalan johdatuksesta. Kristillisen sionismin vaikutus kasvoi merkittävästi. Kun Israelin lippu 14.5. kohotettiin salkoon, he olivat hurmioituneita ja varmoja siitä että heidän silmiensä edessä oleellinen osa profetioista toteutui ja lisää olisi odotettavissa. He pitivät Israelin sotilaallista voittoa 1967 Jumalan ihmeenä, joka lisäsi intoa ja vakuuttuneisuutta. Olihan Israel nyt vallannut hallintaanso koko Pyhän Maan alueen.
Kristillis-sionistiset kirjoittajat John Walvoord ja Charles Ryrie tulkitsivat uudelle sukupolvelle koko uuden ajan historian raamatullisesta näkökulmasta. Vuonna 1970 Hal Lindsey julkaisi suunnattoman suosituksi tulleen kirjansa “Maa, entinen suuri planeetta” (The Late Great Planet Earth, suomeksi Ristin Voitto, 1972), joka tulkitsi nyky-Israelin poliittiset tapahtumat raamatun ennustusten valossa. Myöhemmin Tim LaHaye ja Jerry Jenkins myivät yli 50 kappaletta lopun aikojen profetioita tulkitsevaa kirjaansa ”Viimeisten päivien vaellus” (Left behind).
Kristillinen sionismi nykyisin
Monet kristillisen sionismin edustajat ovat luopuneet aikaisemmasta eskatologisessa kirjallisuudessa vallinneesta ajatuksesta pelastushistoriallisista aikakausista (dispensationalismi). Sen mukaan ihmiskunnan historia jakautui Jumalan säädösten mukaisiin aikakausiin. Aatteen piirissä on säilynyt ajatus lopun ajoista ja raamatun edellyttämästä tuesta ja uskollisuudesta Israelin valtiolle. Yhdysvalloissa vaikutusvaltainen aatteen edustaja John Hagee vaikuttaa aktiivisesti kongressiin järjestönsä ”Kristityt yhdessä Israelin puolesta” (Christians United for Israel) edistääkseen Israel-myönteistä ulkopolitiikkaa.
Kristillistä sionismia leimaavat keskeiset teemat ovat:
- Historian päättyminen. Israelin valtion perustaminen vuonna 1949 merkitsi ihmiskunnan siirtymistä historiansa viimeiseen vaiheeseen.
- Jumalan suunnitelma. Lähi-Idässä Israelin ympärillä vallitseva sekasorto on osa Jumalan suunnitelman toteutumista. Tulee suuri viimeinen sota, joka päättyy Kristuksen toiseen tulemiseen.
- Jumalan lupaukset. Jumalan liitto Israelin kanssa on ikuinen ja ehdoton. Abrahamille annettu lupaus maasta on peruuttamaton. Kirkko ei ole korvannut Israelia Jumalan suunnitelmassa.
- Israelin siunaaminen. Kirkon tulee tulkita 1 Moos 12:3 niin että se tarkoittaa nykypäivän Israelin valtiota. “Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat.” Ne jotka eivät tue Israelin poliittisia valtapyrkimyksiä joutuvat Jumalan tuomion alaisiksi.
Eräissä kristillisen sionismin suunnissa on kehitetty hieman erilaisia painopisteitä, joissa perusteena Israelin tukemiselle ei ole profetioiden toteutuminen vaan Israelin tukeminen nähdään kristittyjen moraalisena velvollisuutena johtuen historiallisesta ja tämän päivän antisemitismistä ja juutalaisten ainutlaatuisesta roolista pyhissä kirjoituksissa.
Joidenkin mielestä uskollisuus Israelille sovittaa juutalaisten kansanmurhan kauhuja, joissa kuusi miljoonaa menetti henkensä ja lukemattomia muita kaltoinkohdeltiin ja heiltä riistettiin heidän omaisuutensa. On tosiaan välttämätöntä muistaa nämä rikokset ja inhimillinen kärsimys ja toimia niin Natsien vallan aikana ryöstetty omaisuus palautetaan laillisille omistajille.
Eräät kristityt sionistit kuitenkin menevät pitemmälle ja sortuvat virheelliseen päättelyyn ajattelemalla, että korvaukseksi holokaustista uhreilla olisi oikeus anastaa ja asuttaa palestiinalaisten perheiden maat, tuhota heidän kotinsa, liiketoimintansa ja koulunsa, rikkoa ihmisoikeuksia sekä ylläpitää sotilaallista miehitystä palestiinalaisten maassa. Toisen ihmisoikeuksien riistäminen ei voi olla oikeutettu hyvitys holokaustin uhreille. Holokaustin jälkeen koko ihmiskunta huusi yhteen ääneen: “Ei enää koskaan!” Monet ihmiset, jotka edustavat kaikkien maailman pääuskontoja, ajattelevat että “ei enää koskaan” pitää ymmärtää niin että minkään ihmisryhmän oikeuksia ei riistetä heidän uskontonsa tai kansallisuutensa perusteella.
Uuden testamentin ilmoitus ja teologia
Monet ovat kritisoineet kristillistä sionismia ja kritiikillään aiheuttaneet paljon polemiikkia. Teologit ovat pohtineet, mitätöikö kristillinen sionismi Kristuksen uuden liiton merkityksen. Vanhan testamentin tutkijat ovat muistuttaneet, että kristityt sionistit ohittavat profeettojen eettiset vaatimukset. Uuden testamentin tutkimuksen pohjalta ajatellaan, että lupaukset maasta tulkitaan uudessa liitossa uudelleen. Evankeliumin lupaus ei ole heimokohtainen tai paikallinen vaan universaali ja globaali eli koko luomakuntaa ja kaikkia ihmisiä koskeva. Sen mukaan myös juutalaisten on käännyttävä ja astuttava uuteen messiaaniseen todellisuuteen. Monet tutkijat hylkäävät ajatuksen, että nykyajan Israel olisi sama asia kuin raamatun Israel tai että juutalaisille olisi yksinoikeus maan hallintaan. Heidän näkemyksensä mukaan Jerusalemin tulisi olla kaikkien kansojen yhteinen kaupunki. (Roomalaiskirjeen 9-11. lukujen tulkinta on tässä keskeistä). Monia uskovia ja heidän esipaimeniaan huolestuttaa kun he Pyhässä Maassa vieraillessaan näkevät palestiinalaisten kärsimystä ja sortoa, kun raamatun profeetat päinvastoin kehottivat jakamaan maassa oikeutta.
Sekä monet juutalaiset että kristityt näkevät eettisesti vääräksi kristillisen sionismin pyrkimyksen oikeuttaa jumalallisesti Israelin hallituksen kiistanalaiset ja väkivaltaiset toimet. Heidän mielestään se on antanut Israelille erikoisaseman ja poikkeuksellisen poliittisen valtakirjan ja tukahduttanut kirkkojen profeetallisen äänen oikeuden ja rauhan edistäjinä Lähi-Idässä.
Israelin siirtokuntaa rakennetaan Länsirannalla Betlehemin läheisyydessä. Copyright: Trocaire, 2019. Wikimedia Commons CC BY-SA 2.0
Palestiinalaiset ja Pyhä Maa
Kristillis-sionistisen näkemyksen mukaan Palestiinassa asuvat palestiinalaiset ovat Israelin valtion vierasmaalaisia asukkaita. Monet eivät ole valmiita tunnustamaan palestiinalaista kansallisuutta vaan väittävät vastoin tosiasioita että palestiinalaiset muuttivat Israeliin ympärillä olevista arabimaista Israelin vaurastuttua tai että palestiinalaiset ovat kansallisuudeltaan ympäröivien valtioiden arabeja, joilla ei olisi oikeutta oleskella Israelin alueella. Jotkut näistä ajatuksista nousevat islamiin, araeihin ja muslimeihin yleensä kohdistuvasta pelosta ja vihasta. Kristityt sionistit sivuuttavat sen tosiasian että monet palestiinalaiset ovat kristittyjä ja että arabikristityt ovat julistaneet sanomaa Kristuksesta ja hoitaneet pyhiä paikkoja kirkon varhaisimmista ajoista asti, kuten raamattu todistaa ”toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia -- ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja" (Apt. 2:11).
Vuodesta 2005 tutkijat ovat selvittäneet Yhdysvaltojen evankelikaalien asenteita ja havainneet eron vanhemman ja nuoremman sukupolven välillä. Nuoremmat kristityt näkevät että on mahdollista yhdistää sekä pro-Israel että pro-Palestiina asenne ja toimia rauhan puolesta. Kristilliset sionistit eivät ole
valmiita hyväksymään tällaista välittävää kantaa vaan väittävät että välittävä kanta on vain tarkoitettu peittämään Israelin vastaiset asenteet.
Polemiikki kristillisestä sionismista jatkuu protestanttisissa ja Yhdysvaltojen evankelikaalisissa kirkoissa. Sitä sävyttää raamatun tulkintojen lisäksi kulloinenkin poliittinen konteksti.
[edellä oleva on julkaistu käännöksenä sivustolta www.christianzionism.org]
Kristillinen sionismi Suomessa
Kristillinen sionismi ei ole sovitettavissa klassisen luterilaisen teologian kanssa, joka lähtee uuden liiton lupauksesta ja Jeesuksen opetuksesta, jonka mukaan on oleva yksi lauma ja yksi paimen ja kaikki maailman kansat yhdistyvät Kristuksessa Jeesuksessa.
Timo Stewart on kirjassaan ”Ja sana tuli valtioksi” (2015) käsitellyt kristillisen sionismin aatehistoriaa Suomessa. Kristillisen sionismin syntyi Suomessa jo ennen Israelin itsenäistymistä. Keskeisiä vaikutteita olivat Palestiinaan suuntautunut matkailu ja siihen perustunut matkakirjallisuus, jossa aktiivisia olivat papit ja teologit. Palestiinaan suuntautunut lähetystyö loi Suomessa Palestiinan asiantuntijoita, jotka samaistuivat sionisteihin ja välittivät kokemuksiaan Suomeen. Kolmas merkittävä väylä oli laajalle levinnyt eskatologinen ja profetiakirjallisuus, jota esiintyi erityisesti helluntailaisten, mutta myös muiden herätyskristittyjen piireissä. Israelin valtion syntyessä nämä suunnat yhdistyivät ja laajenivat yleiskirkollisiin medioihin ja julistukseen. Yhteys profetioiden ja Israelin valtion välillä koettiin niin ongelmattomaksi, että edes kristillisen sionismin äärimmäisiä muotoja ei kyseenalaistettu. Suomessa Israelin valtion taistelu arabisosialismin luomaa eksistentiaalista uhkaa vastaan samaistettiin Suomen Neuvostoliittoa vastaan käymään taisteluun ja muodostui osaksi amerikkalaisvaikutteisenn oikeistolaisen ideologian leviämistä. Ennen 1960-lukua palestiinalaisten ääni jäi täysin kuulematta ja myöhemmin se hukkui vasemmiston ja oikeiston ideologisen taistelun alle.
Kristillinen sionismi on Suomessa levinnyt helluntailaisuuden, viidesläisten herätysliikkeiden ja yhteiskristillisen liikehdinnän kautta. Pohjois-Amerikkalaisten kirjoittajien Hal Lindseyn ja käännetyn ”left behind” -kirjallisuuden merkitys on ollut suuri. Kristillisen sionismin järjestöjen vaikutus on kanavoitunut evankelis-luterilaisen kirkon kautta, jonka seurakunnat ovat tehneet yhteistyötä järjestöjen ja jopa Israelin suurlähetystön kanssa järjestämällä Israel-iltoja ja muita Israelia tukevia tapahtumia.
Tärkeimpiä järjestöjä Suomessa ovat
Israelin Ystävät ry (perustettu 1908), joka yhteiskristillinen Israelin ystävyysseura. Toiminta vilkaistui 1960-luvulta lähtien vilkastuneen Suomesta Israelin suuntautuneen matkailun myötä.
Karmel-Yhdistys ry (perustettu 1949) on Israelia tukeva ja sen puolesta rukoileva ystävyysseura, jonka motto on ”Raamatun ja Israelin puolesta”. Karmel-yhdistys korostaa Israelin merkitystä Jumalan pelastussuunnitelmassa.
Patmos Lähetyssäätiö on vuonna 1973 perustettu kristillinen evankelinen (evankelikaalinen) lähetysjärjestö, jonka toiminnassa Israel ja kristillinen sionismi on ollut keskeisessä osassa. Patmos on julkaissut paljon profetia-kirjallisuutta. Toiminta henkilöityi 1970-luvulta vuoteen 2010 perustajaan Leo Melleriin. Nykyinen johto ja toiminnanjohtaja Pasi Turunen ovat kristillisen sionismin linjoilla.
Suomen kristillistä liittoa (rp.) voi virallisten kannanottojensa perusteella luonnehtia kristillis-sionistiseksi puolueeksi johtuen sen vankkumattomasta tuesta Israelille ja sen perustelemisesta teologialla. Timo Stewart käsitteli pro gradu -tutkielmassaan kristillistä sionismia puolueessa.
Suomessa toimii myös Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö (International Christian Embassy Jerusalem, ICEJ), jonka Suomen osasto rekisteröityi yhdistykseksi vuonna 1984.
Kristillis-sionistisen näkemyksen mukaan Palestiinassa asuvat palestiinalaiset ovat Israelin valtion vierasmaalaisia asukkaita. Monet eivät ole valmiita tunnustamaan palestiinalaista kansallisuutta vaan väittävät vastoin tosiasioita että palestiinalaiset muuttivat Israeliin ympärillä olevista arabimaista Israelin vaurastuttua tai että palestiinalaiset ovat kansallisuudeltaan ympäröivien valtioiden arabeja, joilla ei olisi oikeutta oleskella Israelin alueella. Jotkut näistä ajatuksista nousevat islamiin, araeihin ja muslimeihin yleensä kohdistuvasta pelosta ja vihasta. Kristityt sionistit sivuuttavat sen tosiasian että monet palestiinalaiset ovat kristittyjä ja että arabikristityt ovat julistaneet sanomaa Kristuksesta ja hoitaneet pyhiä paikkoja kirkon varhaisimmista ajoista asti, kuten raamattu todistaa ”toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia -- ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja" (Apt. 2:11).
Vuodesta 2005 tutkijat ovat selvittäneet Yhdysvaltojen evankelikaalien asenteita ja havainneet eron vanhemman ja nuoremman sukupolven välillä. Nuoremmat kristityt näkevät että on mahdollista yhdistää sekä pro-Israel että pro-Palestiina asenne ja toimia rauhan puolesta. Kristilliset sionistit eivät ole
valmiita hyväksymään tällaista välittävää kantaa vaan väittävät että välittävä kanta on vain tarkoitettu peittämään Israelin vastaiset asenteet.
Polemiikki kristillisestä sionismista jatkuu protestanttisissa ja Yhdysvaltojen evankelikaalisissa kirkoissa. Sitä sävyttää raamatun tulkintojen lisäksi kulloinenkin poliittinen konteksti.
[edellä oleva on julkaistu käännöksenä sivustolta www.christianzionism.org]
Kristillinen sionismi Suomessa
Kristillinen sionismi ei ole sovitettavissa klassisen luterilaisen teologian kanssa, joka lähtee uuden liiton lupauksesta ja Jeesuksen opetuksesta, jonka mukaan on oleva yksi lauma ja yksi paimen ja kaikki maailman kansat yhdistyvät Kristuksessa Jeesuksessa.
Timo Stewart on kirjassaan ”Ja sana tuli valtioksi” (2015) käsitellyt kristillisen sionismin aatehistoriaa Suomessa. Kristillisen sionismin syntyi Suomessa jo ennen Israelin itsenäistymistä. Keskeisiä vaikutteita olivat Palestiinaan suuntautunut matkailu ja siihen perustunut matkakirjallisuus, jossa aktiivisia olivat papit ja teologit. Palestiinaan suuntautunut lähetystyö loi Suomessa Palestiinan asiantuntijoita, jotka samaistuivat sionisteihin ja välittivät kokemuksiaan Suomeen. Kolmas merkittävä väylä oli laajalle levinnyt eskatologinen ja profetiakirjallisuus, jota esiintyi erityisesti helluntailaisten, mutta myös muiden herätyskristittyjen piireissä. Israelin valtion syntyessä nämä suunnat yhdistyivät ja laajenivat yleiskirkollisiin medioihin ja julistukseen. Yhteys profetioiden ja Israelin valtion välillä koettiin niin ongelmattomaksi, että edes kristillisen sionismin äärimmäisiä muotoja ei kyseenalaistettu. Suomessa Israelin valtion taistelu arabisosialismin luomaa eksistentiaalista uhkaa vastaan samaistettiin Suomen Neuvostoliittoa vastaan käymään taisteluun ja muodostui osaksi amerikkalaisvaikutteisenn oikeistolaisen ideologian leviämistä. Ennen 1960-lukua palestiinalaisten ääni jäi täysin kuulematta ja myöhemmin se hukkui vasemmiston ja oikeiston ideologisen taistelun alle.
Kristillinen sionismi on Suomessa levinnyt helluntailaisuuden, viidesläisten herätysliikkeiden ja yhteiskristillisen liikehdinnän kautta. Pohjois-Amerikkalaisten kirjoittajien Hal Lindseyn ja käännetyn ”left behind” -kirjallisuuden merkitys on ollut suuri. Kristillisen sionismin järjestöjen vaikutus on kanavoitunut evankelis-luterilaisen kirkon kautta, jonka seurakunnat ovat tehneet yhteistyötä järjestöjen ja jopa Israelin suurlähetystön kanssa järjestämällä Israel-iltoja ja muita Israelia tukevia tapahtumia.
Tärkeimpiä järjestöjä Suomessa ovat
Israelin Ystävät ry (perustettu 1908), joka yhteiskristillinen Israelin ystävyysseura. Toiminta vilkaistui 1960-luvulta lähtien vilkastuneen Suomesta Israelin suuntautuneen matkailun myötä.
Karmel-Yhdistys ry (perustettu 1949) on Israelia tukeva ja sen puolesta rukoileva ystävyysseura, jonka motto on ”Raamatun ja Israelin puolesta”. Karmel-yhdistys korostaa Israelin merkitystä Jumalan pelastussuunnitelmassa.
Patmos Lähetyssäätiö on vuonna 1973 perustettu kristillinen evankelinen (evankelikaalinen) lähetysjärjestö, jonka toiminnassa Israel ja kristillinen sionismi on ollut keskeisessä osassa. Patmos on julkaissut paljon profetia-kirjallisuutta. Toiminta henkilöityi 1970-luvulta vuoteen 2010 perustajaan Leo Melleriin. Nykyinen johto ja toiminnanjohtaja Pasi Turunen ovat kristillisen sionismin linjoilla.
Suomen kristillistä liittoa (rp.) voi virallisten kannanottojensa perusteella luonnehtia kristillis-sionistiseksi puolueeksi johtuen sen vankkumattomasta tuesta Israelille ja sen perustelemisesta teologialla. Timo Stewart käsitteli pro gradu -tutkielmassaan kristillistä sionismia puolueessa.
Suomessa toimii myös Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö (International Christian Embassy Jerusalem, ICEJ), jonka Suomen osasto rekisteröityi yhdistykseksi vuonna 1984.
Tämän artikkelin sisältö on tuotettu yhteistyössä Christian Zionism-verkkopalvelun kanssa. Suomenkielisen käännöksen ja osion koskien kristillistiä sionismia Suomessa on tuottanut Pyhämaa-palvelun ylläpito. Christian Zionism on tarkistanut käännöksen ja antanut luvan sen julkaisemiseen.
