Helsingissä ilmestyvän seurakuntalehden 'Kirkon ja kaupugin' artikkelissa 'Kristityt kärsivät muurin varjossa' Timo R. Stewart kirjoittaa maailman kristittyjen reaktioista palestiinalaiskristittyjen ja palestiinalaisten tilanteeseen. 

Juttu on kirjoitettu Pyhämaankin raportoiman Christ at Checkpoint-konferensssin pohjalta. Järjestäjätahon Bethlehem Bible Collegen dekaani Munther Isaac  kommentoi muiden kristittyjen yleisiä asenteita: "En voi edes puhua kärsimyksistäni ilman että minut leimataan juutalaisvastaiseksi". 

Konferenssin merkitys oli siinä, että useimmat 600 osallistujasta kuuluivat Yhdysvaltojen evankelikaalisuutta lähellä oleviin herätyskristillisiin kirkkoihin, jotka perinteisesti ovat olleet kristillisen sioniismin puolestapuhujia. He yhdistävät tyypillisesti nykyisen Israelin valtion yksi yhteen Raamatun Israeliin. Nyt kuitenkin tunnetut raamatunopettajat Lynne Hebels ja Tony Campolo saarnasivat konferenssissa ja konservatiivisten raamattuteologien viesti oli, ettei Israelin miehitys ole oikeutettavissa Raamatun perusteella.

Puhujat vastustivat Raamatun käyttämistä Israelin miehityspolitiikan puoliustamiseen tai sen rajojen määrittelemiseen - asioita, joista kristillinen sionismi erityisesti on tunnettu. Toisaalta palestiinalaisten kannalta kysymys on käytännöllisistä ja poliittisista asioista. Jos kristillinen sionismi olisi vain teologiaa, ongelmia olisi vähemmän, kommentoi pastori Alex Awad Kirkon ja kaupungin jutussa. Monet kristityt sionistit kuitenkin tukevat käytännössä aktiivisesti Israelin toimintaa ja sulkevat silmänsä ihmisoikeuksien rikkomiselta. He tukevat Israelia, eivät Pyhän Maan kirkkoja ja kristittyjä. Awadin kehottaa heitä lukemaan Uudesta Testamentista, mitä Jeesus sanoo Jumalan valtakunnasta.

Koko artikkeliin on linkki tässä.

Piispa Seppo Häkkinen kävi muiden Suomen piispojen kanssa Israelissa ja Palestiialaisalueilla. Piispa Häkkinen kommentoi matkan kokemuksia Kotimaa-lehdessä 5.4..2012.
"Oli traagista huomata, kuinka monien ryhmien välillä vallitsee syvä epäluottamaus. Turvattomuus tuntui olevan yhteinen nimittäjä molemmilla puolilla," piispa Häkkinen toteaa.

Piispat tapasivat israelilaisten ja palestiinalaisten uskonnollisia johtajia (ks. tiedotteet alla). Matkan erityistä antia oli tutustuminen palestiinalaiskristittyjen oloihin Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla. 

Piispa summaa tilannetta: "Israel ei ole myöntänyt Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaiselle kirkolle lain suojaa. Palestiinalaisalueita pilkkova muuri ja liikkumisrajoitukset vaikeuttavat kirkon jäsenten elämää. Kirkkko on kuitenkin omistautunut työhön rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta. Jerusalemissa tapaamamme eri kirkkokuntien edustajat olivat erittäin huolissaan siitä, että kristittyjä muuttaa jatkuvasti pois alueelta. He vetosivat kehityksen pysäyttämiseksi. Meidän on muistettava näitä sisariamme ja veljiämme, jotka elävät ahdingossa ja toimittava heidän hyväkseen. Mieleeni jäi latinalaisen patriarkan Fouad Twalin voimakas vetoomus, ettemme unohtaisi heitä. Hän toisti kolme kertaa: 'rukoilkaa meidän puolestamme.'"

Piispa Younanin viesti ylösnousemuksesta Pääsiäisenä

He pysähtyivät murheellisina. Luuk 24:17

Äskettäin kuljin Jaffan portilta Jerusalemin vanhan kaupungin katuja pitkin kohti toimistoani, kun tapasin kauppiaan, joka on vanha tuttavani. Hän on sellainen henkilö, joka aina pursuaa energiaa, hyvin puhelias, aina hymy huulillaan. Tuona päivänä, jona hiljainen viikko ja Pääsiäinen olivat jo lähestymässsä, hän vain seisoskeli hiljaisena ja näytti surulliselta. Kysyin häneltä mikä oli hätänä. "Ei mikään" oli vastaus. Kun hieman painostin häntä hän sanoi: "Mikään ei ole hyvin Jerusalemissa." Lopun päivää kyselin itseltäni: Miksi?

Psykologit kertovat meille, että surullisuus on turhautuneisuuden aste. Suru ja murheellisuus syntyvät pettymyksen aiheuttaneen tapahtumaketjun aikaan saamasta hämmennyksestä.

Ensimmäisenä pääsiäisiltapäivänä tuntemamme kaksi opetuslasta Emmauksessa seiisoivat tiellä murheellisen näköisinä. Heidän murheensa syynä oil heidän hämmennyksensä. He olivat kuulleet julistettavan Jeesuksen nousseen kuolleista, mutta kaikki muut tapahtumat ja olosuhteet olivat menneet yli heidän ymmärryksensä ja johtaneet heidät kyselemään, epäilemään ja saaneet heidät turhautuneiksi. He tuskin pystyivät siirtämään jalkaa toisen eteen. He olisivat halunneet vain istua keskellä tietä ja itkeä.

Mistä johtui tämä murhe, turhautuneisuus ja hämmennys?

Sen ajan tiedotusvälineessä - kuulopuheissa - oli kulkenut viesti, että yhden Golgatalla ristiinnaulitun miehen ruumis oli kadonnut. Huhut levisivät. "Opetuslapset ovat tulleet yöllä ja varastaneet ruumiin," toiset sanoivat. "Se oli se puutarhuri," sanoivat toiset. "Sotilaiden on täytynyt olla asialla," väittivät jotkut toiset. Jeesuksen seuraajat olivat surun murtamia eivätkä pystyneet ajattelemaan järkevästi. Kaiken tämän lisäksi nämä huhut hämmensivät heidän ennestäänkin järkkynyttä mieltään.

Me kaikki tiedämme, että media usein tarjoilee erilaisia ristiriitaisia näkökulmia synnyttäen epäilyksiä ja hämmennystä siinä määrin ettei aina tiedä mihin uskoa. Me tiedämme, että joukkotiedotusvälineet voivat tulkita uutisia haluamallaan tavalla tai jopa synnyttää uutisia tyhjästä ja vääristellä totuutta. Tällaiset vääristyneet viestit yllyttävät ihmisiä toimimaan ennalta arvaamattomasti. Näyttää siltä, että tällainen maailmamme perustuu tällaiselle yllyttämiselle yhteiskunnallisissa ja poliittissa kysymyksissä.

Opetuslasten saivat huomata uskoneensa sen ajan tiedotusvälineisiin Jeesuksen varman ja järkähtämättömän opetuksen sijaan.

Jeesus oli itse opettanut heille useita kertoja: " Ihmisen Pojan* täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista" (Mark 8:31). Niin selkeää ja yksinkertaista - naulan kantaan! Siinä vaiheessa kun opetuslapset olivat kertoneet tiellä kulkevalle muukalaiselle tästä Jeesuksen opetuksesta, he olivat unohtaneet tai jättäneet pois tärkeimmän: "kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista". Siinä vaiheessa kun he sanoivat sanan "ristiinnaulittiin" (Luuk 24:20), heidän äänensä murtui ja he vaikenivat. Jeesus oli opettanut heitä, mutta nyt Jerusalemin kaduilla kiertävät huhut olivat kuin ukkosenjyrinä johon hukkuivat heidän rakkaan opettajansa lupaukset.

Ei ihme, että he olivat hämmentyneitä. Mutta oli toinenkin syy.

Hei olivat menettäneet toivonsa. "Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin," he sanoivat (Luuk 24:21). Nykyään me tulkitsemme tämän toivon kovin hengellisesti. Heidän toivonsa kuitenkin todennäköisesti liittyi päivänpolitiikkaan. Jeesus oli monien mielestä ollut radikaali kiivailija. Monille vapautus merkitsi vapautta Rooman miehityksestä. Daavidin valtaistuimen palauttaminen tarkoitti monien mielestä valtion rakentamista. Oikeuden toteutuminen merkitsi monien mielissä paikkaa seuraajien sisäpiirissä. "Olimme eläneet siinä toivossa," he huokaisivat ja ajattelivat sitä mitä olivat odottaneet: valtaa, kunniaa ja poliittista menestystä. Unelmat ja valtakuvitelmat olivat kadonneet ja toivo oli mennyt.

Eipä ihme, että he olivat turhautuneita. Mutta oil vielä muutakin.

Muut opetuslapset olivat menettäneet järkensä - niin aikakin Luukas kertoi. Monet, jotka menettävät rakkaansa kuten puolison, näkevät harhanäyissä tämän istuvan tutussa paikassa lempituolissa lempivaatteet päällään ja kuulevat helliä sanoja. Tällaista voisi odottaa jonkun äidiltä, mutta että toisetkin käyttäytyivät näin. He väittivät nähneensä enkeleitä. Pitikö kaikkien vielä menettää järkensä tilanteessa, jossa olisi tarvittu kylmää harkintaa.

Ei ihme, että opetuslapset Emmauksessa eivät voineet ottaa askeltakaan ja olivat murheellisia ensimmäisenä Pääsiäisenä.

Meidän elämämme nykypäivän Lähi-Idässä on samanlaista: Olemme murheellisia, turhautuneita ja hämmentyneitä.

Joka päivä kuulemme poliittisen kiihotuksen sanojen kaiun kaduilla. Mitä meidän pitäisi ajatella arabikeväästä ja viime aikojen tapahtumista? Mitä johtopäätöksiä pitäisi tehdä Syyriasta tulevista uutisista? Mitä pitäisi uskoa siitä mitä meille kerrotaan Iranista? Huhutaan sodista - mitä tämä merkitsee? Kuulemme ääriliikkeiden kiihotusta joka puolelta. He haluavat muuttaa poliittiset ristiriidat uskonnollisiksi. Tuhotut kirkot, palavat moskeijat ja hyökkäykset synagogiin todistavat kasvavasta vihasta ja suvaitsemattomuudesta. Jerusalemissa elämme kuin kuplan sisällä. Talvinen tuuli taivuttaa pitkää ruohoa suuntaan ja toiseen. Missä on totuus? Keneen voimme luottaa?

Haluan kertoa teille siitä viestistä, jonka meille lähettivät Lähi-Idän ortodoksikirkkojen johtajat kokouksestaan Kyproksessa viime viikolla.  He halusivat muistuttaa, että kristityt ovat asuneet Syyriassa kristinuskon alkuajoista asti ja elävät siellä edelleen tiiviinä osana yhteiskuntaa, jossa kristityt ja muslmit pitävät toisiaan veljinään ja kunnioittavat toisiaan. Johtajat lupasivat tukea kaikkia pyrkimyksiä ja aloitteita, joilla voidaan palauttaa rauha Syyriaan ja auttaa Syyrian asukkaita toteuttamaan pyrkimyksiään.

Viime aikoina arabikristityt ovat esiintyneet uutisissa. Pienen kristittyjen yhteistön tarinasta on tullut poliittinen hyödyke. Se kertoo uskosta, toivosta ja saavutuksista. Samalla siihen liittyy syytöksiä ja vääristelyä, henkilöiden mustamaalausta ja poliittista kiihotusta. Ei ihme, että tämä hämmentää joitakin ihmisiä. Meitä arabikristittyjä ei saa nähdä omissa yhteisöissämme muukalaisina vaan meidät pitää nähdä yhteiskunnan erottamattomana osana. Pystymmekö näiden oman aikamme ristiriitojen keskellä näkemään ja uskomaan, että Kristus todella on noussut kuolleista ja elää keskellämme - täällä Jerusalemissa?

Jerusalemissa me tunnemme itsemme haavoittuviksi ja voimattomiksi. Kristus selvästikään ei etsi valtaa voimaa - ainoastaan totuus johdattaa anteeksiantoon. Poliittisen vallan houkutus avaa tien äärimmäisyyksille ja tekee lopulta Lähi-Idästä ääriliikkeiden taistelukentän.

Mikä on maltillisten kansalaisten tehtävä tässä ympäristössä? Missä on meidän äänemme? Oli aika, jolloin maltillisuuden tyynnyttävät äänet kuuluivat keskustasta, jota edusti yhteiskunnassa vahva enemmistö. Nyt ääriliikkeiden kova kiihotus hallitsee ja tukahduttaa maltilliset äänet ja tekee ne voimattomiksi. Ekstremismi ja kiihkoilu ei leimaa pelkästään yhtä kansakuntaa tai uskontoa vaan siitä on tullut koko Lähi-Idän käyttövoima. Ääriliikkeiden kannattajat uskottelevat meille, että ajatukset yhteiselosta, lähimmäisenrakkaudesta ja keskinäisestä  kunnioituksesta ovat turhia: Ne eivät kuulu siihen maailmaan missä me elämme. He levittävät maailmankatsomusta, jossa 'toisten' oikeudet kielletään. Kun maltilliset tahot menettävät vallan, niitä katsotaan ylenkatsoen ja kutsutaan mielenvikaisiksi. Yhteiskunta kokonaisuutena kärsii tästä ja on suurin häviäjä. Siksi jotkut meistä kokevat olevansa murheellisia ja kykenemättömiä kuin opetuslapset Emmauksen tiellä

Opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen opetuksen väärin. Heille ei oltu annettu valtaa hallita maailmaa vaan voima muuttaa sitä. Heidän tehtäväkseen oli tullut rakentaa siltoja muurien sijasta.

Ylösnousemuksen sanoma on, että Jeesus yhä tulee keskuuteemme ja kulkee kanssamme Emmauksen tiellä. Me emme useinkaan tunnista ylösnoussutta Jeesusta siinä muukalaisesta, joka tulee toveriksemme tiellä. Se on kuitenkin Jeesus, joka kulkee kanssamme nuorena, vanhana, miehenä, naisena, eri kansallisuuksien edustajana, eri kielien puhujana ja niin outona meille. Jeesus on meillä siinä 'toisessa' - siinä joka kulkee tiellä kanssamme, kuulee tarinamme ja myötäelää kohtaloissamme ja kohottaa silmämme tiestä näkemään pidemmälle kuin tähän hetkeen.

Tällaisen kehotuksen rinnalla kulkemiseen esitti Ignatius Antiokialainen Vähän Aasian kirkoille matkallaan Roomaan ja siellä seuraavaan marttyyriuteen:

Työskennelkää, ponnistelkaa, juoskaa, kärsikää, levätkää ja nouskaa levolta yhdessä. Te olette Jumalan talon taloudenhoitajia, Hänen palvelijoitaan ja perhekuntaansa. Olkaa lempeitä ja pitkämielisiä toisillenne niinkuin Jumalakin on teille. Olkaa aina minun iloni! (Ignatiuksen kirje Polykarpokselle, luku 6).

Ignatiuksen sanat ovat kehoitus meille. Ylösnousemuksen toivo on paras matkakumppanimme.

Hyvä sanoma on se, että Jeesus antaa meille syyn toivoa. "Olimme eläneet toivossa" sanomme usein ikäänkuin toivomme lähde olisi kuivunut, ikäänkuin toivomme olisi ollut vain ohikiitävä mielenliikahdus, kuin huhtikuun tuuli voisi puhaltaa toivomme pois pölyn tavoin. "Olimme eläneet toivossa" sanomme epätoivossamme ja Jeesus muistuttaa meille että osamme ikuinen toivo Jumalassa. Jeesus johtaa meidät lukemaan Jumalan Pyhästä Sanasta Hänen järkkymättömistä lupauksistaan kunnes sydämemme palaa innosta ja kaipuusta ja muistamme Jeesuksen oman opetuksen, että Ihmisen Pojan piti kärsiä ja nousta kuolleista ja että Hän elää Jerusalemissa, koko Lähi-Idässä ja kaikkialla maailmassa. Elämme toivossa riippumatta olosuhteistamme, ympärillämme pyörivistä huhuista ja tiedotusvälineiden vastaväitteistä. Elämme toivossa koska Jeesus elää ja on kanssamme aikojen loppuun asti. Me arabikristityt, jotka saimme kauan sitten viestin ylösnousemuksesta, pidämme yllä toivoa sukupolvesta toiseen ja murennamme toivollamme vihaa ja erottavia raja-aitoja, että toivomme kautta saisimme yltäkylläisen elämän. Niin kauan kuin kirkko Lähi-Idässä todistaa ja elää toivossa, maailmalla on merkki totuudesta ja ylösnousemuksesta.

Ylösnousemus uudistaa meissä toivon joka kumpuaa rististä ja tyhjästä haudasta. Ei voitonvarmuutta vaan toivon johon johon tartutaan silloinkin kun se tuntuu kadonneen. Jos ylösnousemus on vähiten odotettu yllätys, toivomme avaa ikkunan yllätyksiin tuleisuudessa: elämään rakkauden ja ihmisyyden täyteläisyydessä. Siksi haluamme edelleen sitoutua kahden valtion ratkaisuun, jossa Jerusalem on yhteinen juutalaisile, muslimeille ja kristityille - israelilaisille ja palestiinalaisille.

Hyvä uutinen on, että Jeesus antaa meille matkalla elämän leipää niin että silmämme avautuvat näkemään maailman puutteen ja sielumme vahvistuu palaamaan Jerusalemiin. Me emme ole uupumuksesta jähmettyneet paikoillemme tuskamme ja pelkojemme tähden. Sen sijaan kiirehdimme matkaamme tuuli takanamme. Emme ole enää murheellisia vaan ilolla täyttyneitä. Valitusvirtemme on vaihtunut tanssiin. Jeesus on kutsunut meidän todistajikseen, kertomaan että Kristus nousi kuolleista - totisesti nousi!

Siksi kirkolla on tässä ajassa tehtävä ja kutsumus todistaa ylösnousemuksesta ja ylösnousseena. Meidän tulee kiiruhtaa Emmauksesta takaisin Jerusalemiin sekä ehtoollisen ravitsemina ja toivomme uudistaneina liittyä uskovien yhteisöön. Meidän tulee kiirehtiä Jerusalemiin vahvistamaan murheellisia, hämmentyneitä ja epävarmoja. Meidän tulee muistuttaa veljillemme ja sisarillemme, että vaikka PItkänperjantain pimeys viipyy Lähi-Idässä, ylösnousemuksen valo koittaa. Meidän täytyy kiirehtiä Jerusalemiin todistamaan että Jeesus elää maailmassa tänään. Totisesti Hän nousi kuolleista.

Al Masih Qam! Haqan Qam!

Piispa Munib A. Younan
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko

Lähde: Kirkon tiedotuskeskus. Tiedote 2.4. 2012.

Luterilaisen kirkon piispat vierailivat Jerusalemissa ja Pyhällä maalla 25.3.–1.4.2012 luterilaisen piispan Munib Younanin kutsusta. Palestiinalaistaustainen piispa Younan on myös Luterilaisen maailmanliiton presidentti. Arkkipiispa Kari Mäkisen tarjoamalle ekumeeniselle päivälliselle Jerusalemissa osallistuivat muun muassa latinalainen patriarkka Fouad Twal sekä alueen anglikaanisten ja eri ortodoksisten kirkkoprovinssien edustajat.

Alueen kirkonjohtajat olivat erityisen huolissaan rauhankehityksestä ja kristittyjen poismuutosta ja vetosivat poismuuton pysäyttämiseksi. Kristittyjä on asunut Lähi-idässä 2000 vuotta, mutta viime vuosina heidän määränsä on laskenut voimakkaasti sekä arabimaissa että Israelissa ja palestiinalaisalueilla poliittisten konfliktien takia.

Arkkipiispa Kari Mäkinen korostaa kirkkojen asemaa rauhan edellytysten vahvistamisessa.

"Tilanne alueella on kompleksinen ja uhkaa monin tavoin sekä turvallisuutta että inhimillistä arvokkuutta. Tämä tuli konkreettisesti vastaan, kun kävelimme palestiinalaisaluetta rajaavan muurin läpi Gilon tarkastuspisteen kautta", Mäkinen kertoo.

"Arvostan kirkkojen työtä, joka luo edellytyksiä alueen rauhanprosessille. Kirkot muodostavat pienen vähemmistön, mutta tekevät merkittävää työtä uskontojen välisen ymmärryksen ja yhteistyön rakentamisessa. Kansainvälisten järjestöjen kuten Luterilaisen maailmanliiton ja Kirkkojen maailmanneuvoston läsnäolo ja työ palestiinalaisalueella vahvistavat sosiaalista turvallisuutta ja luovat elämän ja rauhan edellytyksiä", Mäkinen toteaa.

Piispa Younanin johtama Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko hoitaa jumalanpalveluksia, pitää yllä kouluja ja harjoittaa laaja-alaista sosiaalista työtä ja diakoniaa vaikeissa olosuhteissa. Palestiinalaisalueita pilkkova muuri ja liikkumisrajoitukset vaikeuttavat myös kirkon elämää ja toimintaa. Israel ei ole toistaiseksi myöntänyt kirkolle lain suojaa. Vaikeasta tilanteesta huolimatta kirkko on omistautunut työhön kestävän rauhan ja kaikkien ihmisoikeuksien puolesta. Rauhankasvatusta tukevat luterilaisen kirkon ylläpitämät koulut, joissa palestiinalaisalueella elävät kristityt ja muslimit opiskelevat yhdessä.

Luterilaiset piispat tutustuivat sekä israelilaisten että palestiinalaisten tilanteeseen tapaamalla molempien kansanryhmien poliittisia ja uskonnollisia johtajia. Piispat tapasivat palestiinalaishallinnon pääministerin Salaam Fayyan Ramallahissa ja sunnimuslimien johtavan muftin Kalliomoskeijan alueella. Israelilaisista piispat tapasivat muun muassa apulaisulkoministeri Dan Ayalonin ja Jerusalemin päärabbi Yona Metzgerin. Ohjelmaan kuului myös vierailu Israelin turistiministeriössä sekä juutalaisvainojen museossa Yad Vashem -keskuksessa. Matkan aikana piispat tapasivat myös Suomen Israelin suurlähettilään ja Palestiinalaisalueiden asiainhoitajan. Virallisten tapaamisten lisäksi piispat kävivät Betlehemissä, Jerusalemissa ja Genesaretinjärven kylissä. Matka päätteeksi piispat viettivät puolisoineen yhteistä ehtoollista Tiberiaksessa Jeesuksen kotijärven rannalla.

Kuva: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen delegaatio. vierailemassa Temppelivuorella piispa Munib Younanin kanssa. Delegaatio tapasi islamilaisen neuvoston puheenjohtajan sheikki Abed Elathim Salhabin sekä Kalliomoskeijan johtajan (Waqf) Azzam Khatibin. © ELCJHL/Rev. Elizabeth McHan. Katso lisää kuvia tästä.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon tiedote Suomen piispojen vierailusta.

JERUSALEM, 3.4. 2012 –  Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisella kirkolla oli kunnia toivottaa tervetulleeksi Suomen arkkipiispa TT Kari Mäkinen sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat puolisoineen.

21-henkinen delegaatio vieraili viikon mittaisella Pyhän Maan vierailullaan Jerusalemissa, Beetlehemissä ja Ramallahissa.

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispa ja Luterilaisen maailmanliiton presidentti Munib Younan isännöi piispojen vierailua. Ohjelmaan sisältyivät tapaamiset Israelin ja Palestiinalaishallinnon edustajien sekä paikallisten ja kansainvälisten järjestöjen edustajien kanssa. Lisäksi ryhmä vieraili kouluissa ja tutustui kehittämiohjelmiin. Ohjelmaan sisältyi myös henkilökohtaisia tapaamisia.

Piispat tapasivat Palestiinalaishallinnon ministerin Salam Fayyadin sekä Israelin varaulkoministerin Daniel Ayalonin.

Delegaatio tapasi Jerusalemin uskonnollisista johtajista päärabbi Yona Metzgerin, islamilaisen neuvoston johtajan sheikki Abed Elathim Salhabin, sekä islamilaisen Waqfin johtajan sheikki Azzam Khatibin sekä nautti päivällistä Jerusalemin kirkkojen edustajien kanssa.

Kirkkojen edustajien kanssa vaihdettiin tervehdykset päivällisen aikana. Arkkipiispa Mäkinen kirkon kutsumuksesta ja kiitti paikallaolijoita mahdollisuudesta kuulla heidän kokemuksistaan.

“Meidän kutsumuksemme on antaa ääni niille, joita ei huutoa ei kuulla ja tuoda valoa pimeyteen. Jotta voisimme tehdä sen, meidän täytyy kuulla ja ymmärtää nämä vaiennettujen ja piiloon jääneiden kertomukset. Olemme kiitollisia mahdollisuudesta olla koolla teidän kanssanne. Rukoilemme puolestanne ja toivomme, että te kannatte meitä rukouksillanne."

Ryhmä vieraili kristittyjen, juutalaisten ja muslimien pyhillä paikoilla, mm. Syntymäkirkossa, Pyhän haudan kirkossa, Al-Aqsan moskeijassa, Kalliomoskeijassa, Haram Ash-Sharifissa ja Itkumuurilla.

Jordanian ja Pyhän Maan luterilaisessa kirkossa ryhmä tapasi pastori TT Mitri Rahebin, joka on evankelisluterilaisen Joulun kirkon pastori Beetlehemissä ja kirkon kirkolliskokouksen puheenjohtaja sekä pastori Sani Ibrahim Azarin, joka on Vapahtajan evankelisluterilaisen kirkon pastori Jerusalemissa.

Kirkon toimintaan ryhmällä oli mahdollisuus tutustua vierailulla Toivon ev.lut. koulussa Ramallahissa, Al-Mahaba-lastentarhassa Öljymäellä, Martti Luther toimintakeskuksessa Jerusalemin vanhassa kaupungissa sekä Dar Annadwa-kansainväliseen keskukseen Beetlehemissä. Vierailulla Luterilaisen maailmanliiton toimipaikassa Öljymäellä, ryhmällä oli mahdollisuus tutustua LML:n projekteihin. Ryhmälle myös esiteltiin ekumeenisen ihmisoikeuksien seurantaohjelman EAPPIn toimintaa (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel; www.eappi.fi).

Ryhmä vieraili Yad Vashem juutalaisten kansanmurhan museossa ja laski seppeleen kansanmurhan uhrien muistomerkille.

Piispojen puolisojen ryhmä, joka sekä pappis- että maallikkojäsenistä, esiteltiin Helen Kellerin sokeiden koulu ja he tapasivat piispa Younanin puolison Suad Younanin, joka on toiminut koulun rehtorina yli seitsemäntoista vuoden ajan.

Vierailu oli hedelmällinen ja se vahvisti kirkkojen välistä yhteistyötä. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko on kiitollinen vieraille heidän käynnistään ja toivoo keskustelujen ja kirkkonen yhteistyön saavan jatkoa.

Linkki alkuperäiseen tiedotteeseen (englanniksi): Bishops visit...

Mondoweiss on Yhdysvaltojen edistyksellisten tai liberaalien juutalaisten uutispalvelu, joka seuraa Israelin ja Palestiinan tapahtumia. Se on julkaissut kiinnostavia artikkeleita, joissa tehdään yhteenvetoa siitä miten Israelin sionistinen valtio harjoittaa rotuerottelua paletiinalaisia kohtaan. Aihe herättää paljon vastakkaisia näkemyksiä ja kiistaa. Tässä kirjoituksessa pyritään keräämään faktoja Israelin toiminnasta ja analysoimaan mitä ne mahtavat merkitä niitten uskonnollisten ja eettisten velvotteiden näkökulmasta, joita sekä juutalaisille että kristityille Vanhassa Testamentissa asetetaan. Lukemalla Vanhaa Testamenttia kuka tahansa voi helposti havaita, että Jumala on antanut monia ohjeita siitä, miten juutalaisten tulee elää Jumalan heille lupaamassa maassa. Erityisesti juutalaisia on kielletty ajamasta toista kansaa pakkosiirtolaisuuteen, ottamasta panttivangiksi ja sortamasta siten kuin muinaisia heprealaisia kohdeltiin Egyptissä Mooseksen aikaan. Jumala toistuvasti käskee Israelin lapsia olemaan armahtavaisia ja suvaitsevaisia ei-juutalaisia kohtaan luvatussa maassa ja huolehtimaan heidän oikeuksien toteutumisesta kuin omistaan.

Seuraavassa nostan esimerkkejä Mondoweissin Ilan Pappen dokumentoimista Israelin käytänteistä, joiden pitäisi antaa ajattelemisen aihetta ja soittaa hälytyskelloja niille, jotka haluavat tukea sionistista valtiota ehdoissa ja väittävät Jumalan puolustavan tällaista valtiota (linkit lähteisiin löytyvät kirjoituksen englanninkielisestä alkuperäisversiosta).

• Israelissa on yli 30 lakia, jotka suoraan tai epäsuorasti mahdollistavat palestiinalaisten syrjinnän ja tekevät heistä kansallisuutensa perusteella toisen tai kolmannen luokan kansalaisia kotimaassaan.
• 93 prosenttia maasta on valtion tai valtiota lähellä olevien organisaatioiden kuten Juutalaisen kansallissäätiön (Jewish National Fund) omistuksessa, jotka syrjivät käytännöissään ei-juutalaisia. Palestiinalaista alkuperää olevien Israelin kansalaisten on erittäin vaikeaa saada käyttöönsä maata asumis-, maanviljely- tai kaupallisessa tarkoituksessa.
• Israelissa on yli 70 kylää ja palestiinalaisyhteisöä - osa niistä ajalta ennen Israelin valtion perustamista - joilla ei ole hallituksen tunnustamaa virallista asemaa, joihin ei ole järjestetty yhteiskunnan palveluja ja joita ei ole edes merkitty karttoihin. Monissa muissa merkittävissä palestiinalaisyhdyskunnissa palvelujen taso on merkittävästi Israelin muita asutuskeskuksia heikompi ja ne saavat huomattavasti vähemmän valtion rahoitusta kuin juutalaisenemmistöiset kaupungit.
• Israelin perustamisen jälkeen vuodesta 1948 on perustettu yli 600 juutalaisten asuttamaa kuntaa mutta yhtään arabienemmistöistä kaupunkia tai yhteisöä ei ole virallisesti tunnustettu.
• Israelin hallinnon voimavarat on kohdennettu juutalaisille, ei arabeille. Seurauksena on,  että arabiväestön elintaso ja elämänlaatu on Israelin yhteiskunnassa alhaisin kaikilla sosioekonomisilla mittareilla mitattuna.
• Arabiankielisten koulujen rahoitus on huomattavasti pienempi kuin juutalaisten koulujen. Vuonna 2004 julkistettujen tietojen mukaan panostus oppilasta kohti on kolminkertainen juutalaisten kouluissa.
  
• Yhdysvaltain ulkoministeriön uskonnon vapautta käsitellyt raportti vuodelta 2009 toteaa että monien kansallisten ja kuntatason ohjelmien tavoitteena oli pienentään ei-juutalaisen väestön osuutta Jerusalemin asukkaista.
  
• Lokakuussa 2010 hyväksyttiin laki, joka antaa pienemmille kunnille mahdollisuuden kieltää asumisoikeus asukkailta, jotka eivät sovi yhteisön henkeen (community's fundamental outlook) rodun, uskonnon tai sosioekonomisen aseman vuoksi. Lain kriitikoiden näkemyksen mukaan lain tarkoituksena oli estää arabien ja ei-juutalaisten asuminen juutalaisissa kaupungeissa.
  
• Nakba-laki kieltää valtiota rahoittamasta yhteisöjä, jotka viettävät 1948 Israelin valtion perustamisen yhteydessä tapahtuneen 725 000 palestiinalaisen karkotuksen ja etnisen puhdistuksen muistoa.
  
• The so-called “Nakba Bill” bans state funding for groups that commemorate the tragedy that befell Palestinians during Israel’s creation in 1948, when approx. 725,000 Palestinian Arabs were ethnically cleansed to make way for a Jewish majority state.

Nämä ovat vain esimerkkejä tilanteesta, joka merkitsee sitä, että palestiinalaiset Israelissa ovat toisen luokan kansalaisia. Ilan Pappen kirjassa Unohdetut palestiinalaiset (The Forgotten Palestinians: A History of the Palestinians in Israel) aihetta käsitellään laajemmin.

Israelissa on syrjintä toteutuu kolmella tasolla:

Ensiksi on lainsäädännöllinen taso, jossa syrjintää harjoitetaan ennenkaikkea jakamalla yhteiskunta niihin, jotka suorittavat asepalveluksen ja niihin jotka eivät. Lain mukaan niillä, jotka eivät suorita varusmiespalvelusta ei ole samoja kiinteistönjen omistusoikeuksia, samoja oikeuksia mm.turvallisuuteen, vakuutuksiin, sosiaalihuoltoon ja yliopisto-opiskeluun.

Voi tietysti väittää ettei kysymys ole rasismista, koska kysymys on kansallisesta identiteetistä. On kuitenkin niin, että laki ei koske juutalaisia, jotka eivät suorita varusmiespalvelusta. Käytännössä lait koskevat ainoastaan Israelin arabikansalaisia, jotka on vapautettu varusmiespalveluksesta Israelin armeijassa. Näin ollen kysymyksessä selkeä kansanryhmään kohdistuva lainsäädäntö.

Toisena syrjinnän muotona on puolilainsäädännöllinen harmaa alue, jossa sovelletaan erilaisia asetuksia ja säädöksiä. Israel soveltaa koko joukkoa hätätilasäädöksiä, joita voidaan ottaa käyttöön milloin ja missä tahansa. Niitä hyödynnetään tilannekohtaisesti mutta yleensä aina palestiinalaisyhteisöä vastaan. Näin sotilashallinnolla on käytännössä absoluuttinen valta määrätä ihmisten elämästä.

Ihmisiä pidätetään ilman oikeuskäsittelyä, karkotetaan väkivalloin kodeistaan sekä karkotetaan maasta. Taloja tuhotaan ja kotikylä voidaan eristää ja sulkea sotilasalueeksi ilman perusteluja tai valitusmahdollisuuttta. Sotilashallinto voi käytännössä toimia haluamallaan tavalla ilman seurauksia.

Viimeksi näitä hätätilasäädöksiä sovellettiin kun pantiin käytäntöön laki, joka kieltää Länsirannalta kotoisin olevan avioituvaa Israelin (palestiinalaista) kansalaista asumasta Israelissa puolisonsa kanssa. Näin nämä pariskunnat karkotettiin väkivalloin Israelista ja käytännössä tehtiin eräistä Keski-Israelissa sijaitsevista arabikylistä suljettuja alueita, joilta väestö karkotettiin.

Syrjinnän kolmas taso koskee palestiinalaisten Israelin kansalaisten päivittäistä asiointia viranomaisissa. On runsaasti todisteita palestiinalaisten huonosta kohtelusta verohallinnossa, oikeusistuimissa ja poliisin toimesta. Israelissa tehty tutkimus on aukottomasti todistanut, että palestiinalaiset saavat oikeudessa ankarampia tuomioita samoista rikoksista kuin juutalaiset syytetyt.

Toinen esimerkki on, että poliisi ei ole ampunut juuri ketään juutalaisia pikkurikollisuuden torjunnan yhteydessä, mutta tilastojen mukaan koko joukko palestiinalaisia on menettänyt henkensä poliisioperaatioissa. Palestiinalaisten kohdalla viranomaisten asenne on  yleensäkin on toisenlainen. Se tulee esiin lentokentillä, julkisessa liikenteessä, rautateillä ja maanteillä missä palestiinalaiset ovat jatkuvasti nöyryyttävien turvatarkastusten kohteena tai heitä estetään nousemasta junaa tai lentokoneeseen pelkästään siksi että he ovat palestiinalaisia.

Artikkeli on käännetty englanninkielisestä alkuperäistekstistä kirjoittajan luvalla. ©Craig Nielsen. http://craignielsen.wordpress.com.

9. maaliskuuta 2012

Kristus tarkastuspisteellä: Toivo konfliktin keskellä. 2012
Christ at the Checkpoint: Hope in the Midst of Conflict

Beetlehemiin kokoontui "Kristus tarkastuspisteellä"-konferenssiin 600 evankelista uskovaista ja kirkkojen johtajaa eri puolilta maailmaa ja Palestiinasta. Konferenssi oli merkittävä edistysaskel evankelisten kirkkojen asenteiden muuttamiseksi Palestiinan ja Israelin konfliktin suhteen.

Konferenssin järjestäjänä toimi Beetlehemin raamattuopisto (Bethlehem Bible College. Kokous keskittyi siihem, miten toivoa voi löytää konfliktin keskellä. Konferenssin tulokset ylittivät osallitujien mielestä kaikki odotukset.

Ensimmäistä kertaa laaja kirjo evankelisten kirkkojen jäseniä kohtasi toisensa kirjaimellisesti Israelin armeijan tarkastuspisteellä ja syventyi Raamatun opetuksiin, jotka ovat aikaisemmin jakaneet evankelisten kirkkojen näkemyksiä. Esille nousseita teemoja olivat kristillinen sionismi, islamismi, oikeudenmukaisuus, väkivallattomuus ja sovinto. Näiden teemojen varaan oli tarkoitus luoda pysyvä kristillisen rauhantyön foorumi, joka keskittyy erityisesti Israelin-Palestiinan konfliktiin. Työskentelymuotoja konferenssissa olivat keskustelut, Raamatun tutkistelu, työpajat, paneelit ja tutustumiskäynnit.

Palestiinan kristityt todistivat, kuinka he vastustavat kiusausta vaipua epätoivoon: päinvastoin heidän toivonsa uudistuu, kun he nousevat vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta, laiton kotimaansa miehitystä ja sellaisia kristillisen sionismin muotoja, jotka pyrkivät opetuksellaan ja toiminnallaan syrjäyttämään heidät ja sivuuttamaan heidän olemassaolonsa. Palestiinan kristityt myös vahvistavat Israelin valtion olemassaolon oikeuden ja israeliilaisten oikeuden elää turvattujen rajojen sisällä.

Puhujina konferenssissa vierailivat John Ortberg, Bishara Awad, Chris Wright, Doug Birdsall, David Kim, Tony Campolo, Lynne Hybels, Munther Isaac, Shane Claiborne, Joel Hunter, Ron Sider, Salim Munayer ja Colin Chapman. Osanottajat tulivat 20 maasta mukaanlukien suuri opiskelijaryhmä Wheaton Collegesta ja Eastern Universitystä. Heihin teki vaikutuksen palestiinalaisten miesten ja naisten todistus siitä tuskasta ja kärsimyksestä jota heidän päivittäinen elämänsä on jatkuvan sotilasmiehityksen alaisuudessa.

Ainutlaatuisen lisän konferenssiin toi messiaanisen yhteisön jäsenten osallistuminen ja esitykset. Richard Harvey, Evan Thomas and Wayne Hilsden toivat oleellisen täydentävän ulottuvuuden konferenssin keskusteluihin.

Konferenssin järjestäjät haastoivat evankelisten kirkkojen yhteisön luopumaan näkemyksistä, joissa Lähi-Itä nähdään yksipuolisesti lopun aikojen profetioiden tulkinnan kautta. Evankelisia kehotetaan seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä taistelussa oikeudenmukaisuuden, rauhan ja sovinnon puolesta.

Konferenssin järjestäjinä toimivat John Angle, Alex Awad, Bishara Awad, Sami Awad, Steve Haas, Munther Isaac, Yohanna Katanacho, Manfred Kohl, Salim Munayer, Jack Sara ja Stephen Sizer

Kristus tarkastuspisteellä julkilausuma:

1. Jumalan valtakunta on tullut. Evankelisten uskovien täytyy omaksua uudestaan profeerallinen tehtävä toimia rauhantekijöinä puolustaen sovintoa ja oikeudenmukaisuutta Palestiinassa ja Israelissa.
   
2. Sovinto tarkoittaa että näemme Jumalan kuvan toinen toisissamme.
3. Rotuperusteinen kansallisuus ei ole ainoa ja riittävä edellytys Abrahamin liiton lupausten nauttimiseen.
   
4. Kirkko on toiminut Kristuksen todistajana Pyhässä Maassa ensimmäisestä helluntaista asti. Sen täytyy vahvistua niin, että on jatkossa suolana ja valona alueella. Vain niin voi olla toivoa konfliktin keskellä.
   
5. Väitteet koskien oikeutta maahan [Palestiinassa] eivät ole Raamatun opetuksen mukaisia, silloin kun ne ovat toisia kansoja poissulkevia. 
   
6. Väkivalta ei ole hyväksyttävää missään muodossa.
   
7. Palestiinan kristittyjen on pystyttävä tarkastelemaan kriittisesti myös omaa toimintaansa, jotta he voisivat toimia profeetallisessa tehtävässä.
   
8. Palestiinan alueella todella tapahtuu palestiinalaisten oikeuksien loukkauksia, josta johtuu kärsimystä. Tätä todellisuutta ei voida enää sivuuttaa. Etsittäessä ratkaisua täytyy kunnioittaa sekä israelilaisten että palestiinalaisten yhteisöjen tasa-arvoisuutta ja oikeuksia.
   
9. Palestiinan kristityille sotilasmiehitys on konfliktin ydinkysymys.
10. Pyhässä Maassa tapahtuvia väärinkäytöksiä ja epäoikeudenmukaisuutta tulee lähteä haastamaan kristillisen rakkauden pohjalta. Israelin kritisointi ja miehityksen arvostelu eivät saa johtaa antisemitismiin ja Israelin valtion olemassaolon perusteiden kiistämiseen.
    
11. On syytä jatkaa vuoropuhelua messiaanisen yhteisön ja Palestiinan kristittyjen kesken. Vaikka käsityksissä toissijaisista teologisista kysymyksistä on eroja, Jeesuksen lunastussanoman ja opetusten tulee olla etusijalla.
    
12. Kristittyjen täytyy ymmärtää sitä globaalia viitekehystä, josta radikaali islam nousee.
    
13. Christians must understand the global context for the rise of extremist Islam. Uskonnoista ei pidä luoda stereotyyppejä vaan nähdä niiden opetus, joka korostaa lähimmäisten ja vihollisten rakastamista.

Christ at Checkpoint Conference: Hope in the Midst of Conflict. Press release. www.christatthecheckpoint.com

27.02.2012 Konferenssi "Väkivalta Jumalan nimissä - Joosuan sanoma vaihtuvissa konteksteissa. "

Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." (Joosua 24:15)

Maailma on täynnä väkivaltaa. Liian usein Raamatussa olevia väkivaltaisia kertomuksia käytetään pikemminkin lietsomaan kuin ehkäisemään maailman väkivaltaa. Meidät on tämän vuoksi kohtaamaan Raamatun teksteissä oleva väkivalta niin, että niiden kautta voimme työskennellä maailman rauhan puolesta. Kristittyinä meidän reaktiomme tuskaan on empatia. Meidän pyrkiä rakastamaan ja kunnioittamaan niitäkin, jotka voivat olla vihollisiamme.

Palestiinan ja Israelin ekumeeninen foorumi (PIEF) ja Kirkkojen maailmanneuvosto kokosivat 23.-27.2. 2012 Hofgeismariin Saksaan kristittyjä ja juutalaisia eri puolilta maailmaa yhteistyössä Saksan evankelisen kirkon (EKD) ja Kurhessen-Waldeckin evankelisen kirkon kanssa. Päivittäiset liturgiat ja rukouksen harjoittaminen avasivat tekstien hengellisiä ulottuvuuksia. Konferenssissa pyrittiin vahvistamaan uskontojen välistä pohdiskelua Israelin ja Palestiinan konfliktin teologisista ulottuvuuksista. Aikaisempien Ammanissa, Bernissä ja Balamandissa järjestettyjen kokousten tavoin Hofgeismarissa pyrittiin lisäämään yhteistä ekumeenista tietoisuutta niistä viitekehyksistä, joissa Raamatun tekstejä luetaan ja teologisia tulkintoja muotoillaan sekä erityisesti osoittamaan niitä haasteita joita näihin kontekstuaalisiin tulkintoihin liittyy.

Joosuan kirja valittiin konferenssin pohjatekstiksi koska siitä esitetään ilmeisiä viittauksia koskien oikeutta maahan ja se linkittyy uskonnon jo väkivallan suhteiden tematiikkaan. Monet juutalaiset ja krisilliset liikkeet myös käyttävät usein Joosuan kirjaa perustellakseen nyky-Israelin miehitystä ja siirtokuntien rakentamista [Palestiinalaisalueilla].

Bernin kokouksessa painotettiin, että "Raamattua ei saa käyttää perustelemaan sortoa tai nykyajan päivänkohtaisten tapahtumien yksioikoisena kommentaarina, jolla pyhitetään Israelin-Palestiinan konflikti ja pyritään siirtämään huomio 
pois sen sosiaalis-poliittisista, taloudellisista ja historiallisista ulottuvuuksista." Joosuan kirja myyttisine kuvauksineen suunnitellusta kansanmurhasta, joukkomurhista, etnisestä puhdistuksesta, orjuudesta ja rotuerottelusta on äärimmäisen provokatiivinen teksti. Eräät tekstin preskriptiivisenä ottavat tulkinnat voivat johtaa hyvin vaarallisiin johtopäätöksiin. Tietoisena tästä, konferenssi keskittyi tutkimaan Raamattua työryhmissä ja yhteisistunnoissa, kuulemaan alustuksia koskien kirjan eksegeettistä, historiallista taustaa ja nykyajan merkitystä sekä vertaamaan sitä väkivaltaan muissa Raamatun kertomuksissa.

Kokous suurena siunauksena oli laaja maailmanlaajuinen osanotto ja sen mukaiset  monipuoliset näkökulmat. Aikaisemmissa kokouksissa on onnistuttu hyvin synnyttämään vuoropuhelua peilaamalla Palestiinan kristittyjen ja läntisen kristinuskon tulkintoja juutalaisiin näkemyksiin. Hofgeismarissa keskustelu laajeni, kun mukaan oli kutsuttu juutalaisten edustajat ja laajennettu näkökulma maailmanlaajuiseksi. Lähi-Idän ja lännen kirkkojen lisäksi edustettuina olivat Latinalainen Amerikka, Afrikka ja Itä-Aasia. Yhdessä vietetty aika ja keskustelut osoittivat, että avoimet keskustelut ovat mahdollista eri taustoista tulevien ihmisten kesken ja erityisen hedelmällisiä, kun ollaan yhteisten pyhien tekstien äärellä. Laaja-alainen näkemysten kuuleminen myös osoitti hyödyllisellä tavalla ettei ole kysymys vain tekstien uskonnollisesta tulkinnasta vaan myös siitä kuinka se mitä tapahtuu Lähi-Idässä vaikuttaa ihmisiin ympäri maailman.

Monipuolisen osallistujakunnan pohjalta Hofgeismarissa käsiteltiin useita eri lähestymistapoja käsillä olevaan kysymykseen. Kaikenaikaa oli selvää, että tekstejä on mahdollista tulkita usealla eri tavalla ja jokainen lähestyy Raamattua oman viitekehyksensä kautta. Kristityille esimerkiksi on apua Vanhan Testamentin tekstien ymmärtämiseen siitä että pohjana on kristologinen tulkinta tai sellainen tulkinta, jossa Vanha Testamentti tulkitsee itse itseään. Kummassakin tapauksessa Vanhan Testamentin keskeinen merkitys osana elävää kristittyjen Raamattua korostuu.

On myös monia ongelmallisia tapoja lähestyy Raamatun todistusta. Monissa valtavirran kirkoissa on tavallista, että tutkijat ja pastorit tuottavat hyvää eksegeettistä tulkintaa, mutta eivät kiinnitä huomiota tulkinnan merkitykseen ihmisille tämän päivän
maailmassa. Toisaalta kirjaimellinen ja pintapuolinen tapa lukea Raamattua osoittaa epäkunnioitusta tekstiä itseään kohtaan ja voi johtaa seuraamuksiin, joissa ihmisarvoa ei enää kunnioiteta.

Jotkut kristityt ja juutalaiset käyttävät Joosuan kirjaa puolustaakseen väkivaltaa. Erilaiset hermeneuttiset lähestymistavat ja tulkintavaihtoehdot tarjoavat useita mahdollisia tapoja lähestyä tekstiä. Valitsimme tulkinta-avaimeksi oikeudenmukaisuuden (justice). Siihen liittyviä teemoja ovat etiikka, ihmisoikeudet sekä sosioekonominen todellisuus mukaanlukien ahneus. Oikeudenmukaisuus itsessään on kiistanalainen kategoria, joka johtaa hedelmälliseen keskusteluun sekä kristinuskon sisällä että uskontojen välillä. Keskeistä oikeudenmukaisuuskäsitteeeseen perustuvalle Raamatun tulkinnalle on vastuullisuuden luonteen ymmärtäminen. Joudumme vastaamaan Jumalan ja yhteisöjemme edessä, ottamaan vastuuta historian ja nykyajan todellisuudesta mukaanlukien antisemitismi ja palestiinalaisten karkotuksen katastrofi. Suhteessa muslimeihin joudumme vastuuseen islamofobiasta. Joudumme vastuuseen niille, jotka ovat heikkoja ja sorrettuja esimerksi siirtomaavallan alaisina.

Kokouksessa todettiin, että uskonnolliset tekstit, joita käytetään poliittisen ja sotilaallisen vallankäytön perustelemiseen voivat olla erittäin haitallisia. Palestiinan kristityt osoittivat, kuinka Joosuan kirjan teksteillä poliittista ja uskonnollista merkitystä heille. Voimakkaat uskonnolliset ryhmät ovat perustelleet näillä Vanhan Testamentin teksteillä Palestiinalaisalueiden miehitystä ja Israelin siirtokuntien rakentamista. Palestiinan kristittyjen kohdalla tämä on merkinnyt konkreettisesti yhteyden katkeamista omaan maahan mutta myös vieraantumista oman kristillisen uskon keskeisistä teksteistä. Palestiinalaiskristityt puolustavatkin Vanhan Testamentin kokonaisvaltaista tulkintaa, joka tue niitä historiallisia ja poliittisia prosesseja jotka tuottavat heidän elämäänsä kärsimystä.

Joosuan kirjan teksti on täynnä väkivaltaa, jota esiintyy myös muualla Raamatussa. Väkivallan muotoja ovat paitsi tappaminen myös alistaminen, eristäminen, oikeuksien riistäminen ja rakenteellinen väkivalta. Myös sukupuolittunut tekstien tulkinta avaa uusia näkökulmia raamatun teksteihin ja poliittiseen todellisuuteen. On välttämätöntä puolustaa luovia ja rauhanomaisia tapoja rakentaa rauhaa ja vastustaa sortoa ja väkivaltaa. Muistamme saksalaisen teologin Dietrich Bonhoefferin opetusta, että Raamattua pitää lukea alhaalta käsin niin, että Raamatun kertomukset voimaannuttavat sorrettuja hakemaan itse vapautustaan.

Joosuan kirja rakentaa merkityksiä ja kansallista muistia. Voi olla hyvin väkivaltaista kieltää kansallinen muisti joiltakin yhteisöiltä ja kansainvälinen muistinmenetys voi merkitä niiden olemassaolon oikeuden kiistämistä.

Joosuan kirja on ollut teksti, jolla on pyritty oikeuttamaan Afrikan, Latinalaisen Amerikan, Pohjois-Amerikan, Australian ja Lähi-Idän maiden siirtomaavaltaa. Siirtomaavalta on synnyttänyt väkivallan perinteen entisiin siirtomaihin. Kirkkojen tehtävä on toimia siellä, missä noiden historiallisten toimien ja ideologioiden käyttövoimana on ollut uskonnollinen vakaumus. Kun kirkot tuomitsevat uskonnollisesti perustellun väkivallan, emme saa unohtaa että näin tapahtuu tilanteessa, jossa kirkkojen oma valta vähenee. Tosin voimme tunnistaa kirkon profeetallisen äänen myös toisenlaisina aikoina. Uskonnollinen väkivalta on kuitenkin ollut Euroopan yhteiskuntien elämän vakituinen piirre viime aikoihin asti. Uskonsodista on opittu, että poliittiset järjestelmät, jotka sallivat uskonnolliset erot ja joissa kaikki ovat samanarvoisia lain edessä, ovat parempia. Tällainen lännen itsekritiikki voi olla avuksi, kun tarkastelemme niitä ideologioita ja valtarakenteita, jotka toimivat Israelin-Palestiinan konfliktissa.

Viestimme on selvä: Ei enää väkivaltaa Jumalan nimissä!

Autuaita murheelliset: He saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: He perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. (Matt 5).

Lähde: Alkuperäinen dokumentti(englanniksi) © Kirkkojen maailmanneuvosto Kirkkojen maailmanneuvosto vaalii ja edistää kristittyjen yhteyttä uskossa, todistuksessa ja maailmanlaajuisessa palvelutehtävässä rauhan ja oikedenmukaisuden toteuttamiseksi maailmassa. Tämä kirkkojen välinen ekumeeninen yhteisö perustettiin vuonna 1948. Nyt sen jäseninä on 349 protestanttista, ortodoksista, anglikaanista ja muuta kirkkoa, jotka edustavat maailmanlaajuisesti yli  560 miljoonaa kristittyä. yli 110 maassa. Kirkkojen maailmanneuvosto toimii läheisessä yhteydessä roomalaiskatolisen kirkon anssa. Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri on pastori, tohtori Olav Fykse Tveit Norjan luterilaisesta kirkosta. Järjestön päämaja on Genevessä Sveitsissä

24.1. 2012Piispa Tri. Munib A. Younan

Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilainen kirkko
Vapahtajan evankelisluterilainen kirkko, Jerusalemin vanha kaupunki.

1 Kor. 1:26-2:2

Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.

Kristittyjen yhteyden viikon teema nousee Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korittilaisille - seurakunnalle, jonka Paavali kamppailtuaan sitä ennen monissa pohjoisen kreikkalaisissa kaupungeissa ennen sitä. Korintissa Paavali viipyi pitempään kuin koskaan, sen seurakunnassa hän myös vieraili kolme kertaa ja jonne hän kirjoitti kaksi pitkää Uuteen Testamenttiin kuuluvaa kirjettä. Raamatuntutkijat uskovat, että hän kirjoitti ehkäpä kaikenkaikkiaan viisi kirjettä korinttilaisille. Siellä hänelle myös muodostui syviä ja pitkäaikaisia suhteita paikallisiin kristittyihin, joita olivat Priskilla, Akvila, Apollonios, Stefanus sekä Foibe diakoni.

Kirjeensä loppuun Paavali on sijoittanut suuren ylösnousemuksesta kertovan kappaleen (1 Kor 15), johon hän on kirjoittanut ensimmäisen kristillisen uskontunnustuksen. Paavali tunnustaa uskonsa Kristukseen, joka kuoli kirjoitusten mukaan, haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja että Hän ilmestyi monille uskoville mukaanlukien Pietari ja Jaakob, kahdelletoista, jopa 500 ihmiselle kerrallaan. Ylösnousemususko oli kristillisen julistuksen, kerygman, ja toivon ytimessä. Ilman sitä Paavalin julistus olisi ollut turhaa. Kuitenkin kaikki me, jotka olemme Kristuksessa odotamme viimeisen trumpetin sointia, lopullista voittoa kuolemasta jolloin me kaikki muutumme. Emme ainoastaan muutu ylösnousemusruumiiseemme ja täyteen pääse täyteen ymmärrykseen, mutta muutumme myös tässä maailmassa erityisessä suhteissa toinen toisiimme. Saamme koko todellista kristittyjen yhteyttä. Olla yhtä Kristuksessa, ikuisesti.

Tässä ymmärryksessä ja vakaumuksessa vietämme kristittyjen yhteyden viikkoa samalla ollen tietoisia inhimillisestä rajoittuneisuudestamme ykseyden saavuttamisessa. Se on jotain, mitä tavoittelemme, mihin panemme toivomme, rukoilemme, kaipaamme ja odotamme. Vaikka kuinka ahkerasti osallistuisimme tilaisuuksiin tämän viikon aikana, voimme kokea vain osittain sitä mitä yhteytemme voisi olla. Vaikka kuinka toivoisimme hyvää toisillemme ja tuntisimme yhteyttä, on tämä vain pieni pilkahdus siitä mitä meille on luvattu. Vaikka rukoilisimme yhdessä kuinka palavasti tahansa, on yhteytemme vain esimakua siitä juhlasta johon olemme kaikki pääsevät kun me muutumme Herramme Jeesuksen Kristuksen voiton kautta.

Tarvitsemme kaikki muutosta kohti läheisempää kristittyjen yhteyttä. Kirkkojen - alkaen omasta luterilaisesta kirkostani - täytyy elää katumuksen ja anteeksiantamuksen hengessä. Meidän täytyy keskittyä pyrkimään ykseyteen Kristuksessa.

Paavalin ajatusten on täytynyt kulkea samaa rataa, kun hän silloin 1. vuosisadalla ajatteli noita korinttilaisia, jotka olivat sekoitus eri kansallisuuksista ja kulttuureista ja tuntuivat toivottoman jakautuneilta. "Olen näet saanut kuulla, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja" Paavali kirjoittaa kirjeen ensiriveillä. Joku teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen*", "Minä Kristuksen". Heidän ehtoollisensa on kaikkea muuta kuin yhteyttä toisten ollessa juovuksissa ja toisten kulkiessa nälkäisinä. Heidän omahyväisyytensä on sellaista, että toiset vaativat etuoikeutettua asemaa viisautensa ja oppineisuutensa, toiset taas erityisten hengellisten lahjojensa perusteella. Nämä lahjat kuitenkin pikemmin hajoittavat jumalanpalvelusta ja jakavat ja nöyryyttävät ihmisiä kuin rakentavat ja rohkaisevat.

Kuinka kirkko voi antaa elävän todistuksen näin hajaantuneena? Miten kirkko voi heijastaa uskon yhteyttä kun se keskittyy ulkonaisiin ja toissijaisiin asioihin? Miten kirkko voi toimia kirkkona, jos se elää menneisyyden saavutusten varassa pitäen yllä ylemmyydentunnetta toisia kohtaan? Miten kirkko voi liikahtaa kohtia täydempää yhteyttä, jos se ajattelee jo voittaneensa omillansa? Miten kirkko voi todistaa yhteydestä, jos se kieltäytyy seuraamasta elävän Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä?

Paavali julistaa selkeää ja yksinkertaista opetusta rukouksesta ja syntien tunnustamisesta. Kirkko on yksi, kun se pitää Jumalan kärsivää palvelijaa esikuvanaan, voimanlähteenään ja ravintonaan.

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.
(Jes. 53:7)

Paavali kehottaa korinttilaisia katsomaan ristiinnaulittuun Jeesukseen.

Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
(1 Kor. 2:1-­‐2)

Ristiinnaulittu Kristus on pelastuksemme, yhteisen uskomme, toivomme ja yhteytemme lähde yhteisen Taivaallisen Isän lapsina. Kristus pesi pois syntimme yhdessä kasteessa, joka on yhdistää meidät riippumatta yksilöllisistä, kulttuurillisista eroista, erilaisista perinteistä, liturgioista, rukouksista ja erilaisista lauluista. Keräännymme yhden pöydän ympärille, jossa meillä on yksi leipä ja malja. Tutkimme ja julistamme Sanaa. Ehtoollisen sakramentti on meille yhteyden ja jakamisen ateria (communion). Ei ole kysymys kansalaisjärjestöstä, klubista, sijoitusyhtiöstä vaan rikkinäisen maailmamme kokoontumisesta yhteen Kristuksen ruumiin ääreen tässä maailmassa. Tämä Kristuksen ruumiin kuva julistaa yhtenäisyyttä moninaisuudessa, sitä että tarvitsemme toisiamme, että kun yksi meistä riemuitsee me kaikki riemuitsemme hänen kanssaan samoin kärsimme kaikki yhdessä yhden kärsiessä.

Kaiken moninaisuuden keskellä tämä yhdistää meitä. Kirkko on Kristuksen ristiinnaulittu ruumis, kärsivä palvelija, joka odottaa lopullisen voiton saavuttamista; sitä hetkeä jolloin kaikki muutumme Hänessä ja Hänestä. Kirkko Kristuksen ruumiina on haavoitettu, kärsivä, täynnä epätäydellisyyttä ja yhä riippuvainen toistuvasti ja säännöllisestä katumuksen ja anteeksiannon harjoittamisesta. Tällainen on kirkko Kristuksen ruumiina tänään. Siksi Paavali teroittaa korinttilaisille: "En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta." Meitä Jerusalemin kirkoissa kutsutaan katsomaan tänä päivänä toisia kirkkoja ja näkemään niissä kärsivä Kristuksen ruumis, että voisimme uskossa yhtyä siihen. Rukoilen, että kerran vielä koittaa päivä, jolloin voimme yhdessä nauttia ehtoollisen yhteytemme täyteyden merkiksi.

Lopuksi Paavali sanoo: "Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista." Tämän voi monella tapaa soveltaa meidän tilanteeseemme - kuka meistä on jalosukuinen? (Maailman silmissä kaikki on kuvittelua). Kuka meistä on vaikutusvaltainen? (Median silmissä emme ole mitään). Kuka meistä on viisas? (Poliitikkojen mielestä, emme pysty esittämään mitään järkevää). Mikä on meidän valtamme? (Kansasta ja äänestäjäkunnasta meidän osuutemme on vähäiset 2 prosenttia - me emme ole mitään).

"Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä"

Mitä muuta Paavali ehkä haluaisi sanoa meille Jerusalemissa ja Pyhässä Maassa? Ajatelkaa kutsumustanne, veljet ja sisaret: olemme vähäisiä, äänemme on pelokas, mainettamme tahrataan ja sumennetaan, meillä ei ole liikkumavapautta, elämme pelon ja turvattomuuden ilmapiirissä - ja kuitenkin odotamme ja toivomme rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Jos kerskaamme, voimme kerskata vain Herrastamme.  Pysymme lujina ja kestävinä tässä maassa palavassa uskossa ja toivossa. Emme vaivu epätoivoon vaan pidämme silmämme kiinnitettyinä Jeesuksen ristiin. Julistamme ainoastaan ristiinnaulittua Kristusta osuutenamme ja salaisuutenamme. Katsoessamme ristille ja ylösnousemukseen, odotamme Herramme Jeesuksen Kristuksen tulevaa voittoa, jolloin kaikki muuttuu toiseksi.

Uskon että Paavali todella tiesi mitä teki, kun hän julisti ainoastaan Kristuksen ristiä sillä se on keskeinen asia meille kaikille, jotka omassa jokapäiväisessä elämässämme haluamme seurata Herramme jalanjälkiä. Kristuksen risti ei ole vain yksi tapahtuma Vapahtajamme elämässä eikä se ole mikään suun tunnustuksella kuitattava oppirakennelma: kuin jokin koru jota kannamme. Risti on meidän elämämme ja elämäntapamme. Risti on meidän yhdistäjämme. Risti on meidän yhteinen kokemuksemme. Risti on jotain, minkä voimme tietää ja ymmärtää paremmin kuin mitään muuta sillä Jeesus sanoi Pietarille ja muille opetuslapsille: "Jos joku haluaa seurata minua, kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."

Kutsun jokaista meistä paikallisista kristityistä ottamaan ristinsä ja seuraamaan Jeesusta. Tämä on ollut myös meidän historiamme juuri tässä maassa ja kaupungissa, missä Jeesus käveli, kärsi, kuoli ja nousi kuolleista. Täällä varhaiset kristityt tunnustivat Jeesuksen Hänestä rohkeasti todistaen vaikka he taistelivat ja kärsivät. Kristillinen usko kaikista kristillisen uskonnon heikkouksista huolimatta on säilynyt tässä maassa 2000 vuotta. Kristityt eivät ole koskaan olleet tämän maan rikkaita vallanpitäjiä. Mutta kristillinen kirkko on säilynyt elävän todistuksensa ansiosta. Todistus ja kutsumus on tehnyt siitä aktiivisen yhteiskunnallisen toimijan, saanut sen toimimaan palvelutehtävässä tarjoten koulutusta ja terveydenhoitoa kaikille ihmisille riippumatta uskontokunnasta, rodusta, kansallisuudesta tai poliittisesta kannasta.

Kirkkoa kutsutaan tänä päivänä toimimaan sillanrakentajana ja lähettiläänä sovinnon rakentamiseksi. Meillä on tärkeä tehtävä nykyaikaisen kansalaisyhteiskunnan rakentajina ja tukijoina. Meidän pitää vahvistaa yhteiskunnassa kaikkien uskontojen yhteisiä arvoja: rauhaa, rinnakkaiseloa, oikeudenmukaisuutta ja hyväksyntää. Meillä profeetallinen tehtävä sanoa totuus valtaa pitäville. Koska kirkko Jerusalemissa on ristin ja ylösnousemuksen kirkko, voi sillä olla tulevaisuus ainoastaan, jos se yhteiskunnassa puolustaa kärsiviä ja sorrettuja.

Kaksi viikkoa sitten Yedot Ahranot-sanomalehdessa julkaistiin artikkeli "Arabikristittyjen lopunajat". Arabikevät uhkaa monin paikoin ympärillämme kääntyä  talveksi. Se alkoi vuosi sitten, kun rohkeat yksilöt spontaanisti käynnistivät väkivallattoman taistelun ihmisarvon, demokratian ja vapauden puolesta. Tämä vapaus, jota puolustettiin käsitti myös uskonnonvapauden ja naisten oikeudet. Kuitenkin usealla taholla näyttää siltä, että häviämme taistelun ääriaineksille, jotka torjuvat naisten tasa-arvon ja haluavat puolustaa joitakin ihmisryhmiä syrjivää ja poissulkevaa politiikkaa.
Näissäkin olosuhteissa pysymme järkähtämättöminä emmekä muuta pois sillä me olemme ihmisiä, joilla on sanoma rakkaudesta, kohtuudesta ja kuolemattomasta toivosta kerrottavana. Meille uskottu viesti on tärkeä Lähi-Idässä juuri siinä tilanteessa, jossa nyt elämme. Meidän tehtävämme on pysyä paikallamme koska Herramme kutsui meitä olemaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden välikappaleita Pyhässä Maassa.

Kehotan tietä paikallisia kristittyjä pysymään järkähtämättöminä. Älkää antautuko epätoivon valtaan. Muistakaa kutsumuksenne. Vastustakaa ääriaineksia ja puolustakaa kohtuutta. Ottakaa ristinne ja seuratkaa Jeesusta sillä me kaikki muutumme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa voittajana.

Kutsun myös muualla asuvia kristittyjä, jotka elävät ja todistavat kanssamme, ottamaan ristinsä ja kantamaan ristiä yhdessä paikallisten kirkkojen kanssa. Vaeltakaa kanssamme kuin opetuslapset Emmaukseen - sillä matkalla Jeesus kulki heidän kanssaan ja he kuulivat toinen toisiaan. Kuulkaa, mikä on tilanteemme Jerusalemissa ja ymmärtää tämä tärkeä Raamatun opetus että Kristuksen täytyi kärsiä ja kuolla. Tulkaa ja kulkekaa kanssamme, jakakaa leipämme - tulkaa ja katsokaa. Tarjotkaa meille rohkaisua ja toivoa. Älkää sortuko siihen kiusaukseen, että istuisitte tuomioistuimelle. Älkää lakatko rukoilemasta puolestamme. Ja muistakaa, että teitä ei ole kutsuttu seuraamaan meitä samoin kuin meidänkään kutsumuksemme ei ole seurata teitä. Yhdessä kannamme ristimme ja seuraamme sitä, joka oli lähetetty tuomaan meille yltäkylläinen elämä. Meidät on kutsuttu yhdessä todistamaan tässä ylösnousemuksen maassa.

Kun istumme täällä kylmänä tammikuun iltana uuden vuoden ollessa alullaan, muistamme että rukouksemme ja hartautemme, laulumme, ylistyksemme ja koko palveluksemme nyt yhteyden viikkona tapahtuu ylösnousemuksen valossa vain muutaman askelen päässä tyhjästä haudasta. Eläkäämme ja antakaamme todistuksemme tässä ylösnousemuksen hengessä, joka sai alkunsa täältä Jerusalemista. Uudistakaamme vakaumuksemme, että meitä ortodokseja, idän kirkkoja, katolisia ja evankelisia yhdistävät asiat ovat paljon suurempia kuin ne jotka meitä erottavat.
Pankaamme syrjään erimielisyytemme ja kuulkaamme ääntä, joka kutsuu meitä Hänen todistajikseen Jerusalemissa ja koko maailmassa.

Paavali sanoo: "Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. (1 Kor. 15:13). Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! (1 Kor. 15:57). "

Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelkoon teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

Piispa Munib Younanin saarna englanniksi
Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon kuvagalleria.

_Pyhän Maan vartija ('custodian of the holy land' on katolisen kirkon johtaja Pyhässä Maassa). fransiskaani-isä Pierbattista Pizzaballa on ottanut kantaa pyhiinvaelluksen politisoimista ja yhteiskunnallisten näkökulmien korostamista vastaan tai jotain sinne päin. Tässä ei ole niinkään tärkeää, mitä tarkalleenottaen Pizzaballa on sanonut, vaan ne perustelut miksi Suomessakin suosittu ajattelutapa, että Israelin matkoissa "ei ole mitään poliittista" pitää kyseenalaistaa.

====

Avoin kirje isä Pierbattista Pizzaballalle, Pyhän Maan vartijalle
Pyhiinvaellus on kutsu etsiä ja noudattaa oikeudenmukaisuutta

Olemme panneet huolestuneina merkille, että isä Pierbattista Pizzaballan kannaoton, jossa hän sanoo: "pyhiinvaeltaja ei tule Pyhään Maahan oppimaan politiikkaa tai maantietoa. Ennen kaikkea hän on uskonnollinen etsijä" ("a pilgrim does not come to the Holy Land to understand politics or to understand the geography. First and foremost he is a religious pilgrim.")

Kairos Palestiina ja Alternative Tourism Group haluavat kyseenlaistaa tämän väitteen todellisen pyhiinvaelluksen luonteesta. Vakaumuksemme on, että kun kristityt sisaremme ja veljemme matkustavat Palestiinaan, heidän on syytä muistaa kristillisen pyhiinvaelluksen olevan hengellinen matka Jeesuksen Kristuksen jalanjäljissä. Se on matka, jonka tarkoituksena on uudistaa ja vahvistaa uskovan lupaus ja vahvistaa halua elää Jeesuksen opetuksen mukaisesti.

Tämän mukaisesti on on välttämätöntä tunnistaa jatkuva konfliktitilanne, joka aiheutuu 45-vuotisesta Israelin ylläpitämästä palestiinalaisalueiden miehityksestä, joka alkoi vuoden 1948 katastrofista. Hankalissa elämäntilanteissa väkivallan ja sorron keskellä palestiinalaiset kutsuvat matkailijat ja pyhiinvaeltajat vieraikseen että he näkisivät ja kertoisivat kokemastaan: siitä miten palestiinalaiset elävät ja miten heidän oikeuksiaan loukataan väkivaltaisen miehitysvallan alaisina.

Pyhiinvaeltaja tulon syynä ovat uskonnolliset tarkoitusperät: halu seurata meidän Herraamme. Kristitty ei saa kuitenkaan eristää elämäänsä kristittyjen sisartensa ja veljiensä elämästä - sellainen ei ole Jeesuksen opetuksen mukaista: "Mitä ikinä teette yhdelle näistä veljistäni... ...sen te teette minulle". Siksi myös pyhiinvaeltajan tulee olla tietoinen pyhiä paikkoja hoitavien kristittyjen sisartensa ja veljiensä olosuhteista.
Poliitiikka ei ole vain jotain kahnausta Israelin ja Palestiinan hallinnon välillä. Pyhässä Maassa 'politiikka' määrittää meidän jopapäiväisen elämämme. Palestiinan kristittyjen elämää määräävät sotilaiden tarkastuspisteet, vapauksien rajoitukset ja taloudellinen puute. Monit palestiinalaiset riutuvat vankiloissa kidutuksen uhreina. Israelilaiset eivät useinkaan ole tietoisia hallituksensa kovista otteista ja saadaakseen otteen jatkuvasta pelosta, jonka vallassa joutuvat elämään, hyväksyvät palestiinalaisten sorron välttämättömyytenä.
Pyhiinvaeltajan tulee sen tähden kantaa sydämessään sisartensa ja veljiensä tuskaa ja muistaa heitä rukouksissaan: kaikkia, jotka haluavat hoitaa pyhiä paikkoja kolmen uskonnon Pyhässä Maassa: juutalaisia, muslimeja ja kristittyjä.
Voiko aito kristillinen usko elää puolitotuudessa ja valheessa ylläpitäen ja vahvistaen ennakkoluuloja? Aito pyhiinvaeltaja etsii elävää Kristusta tässä ja nyt. Silloin hän haluaa puolustaa sorrettuja ja auttaa köyhiä eikä halua edistää teologisia harhaoppeja, joilla jotkut yrittävät oikeuttaa Palestiinan miehityksen. Samalla nämä tuhon opettajat romuttavat keskeisimmät Jeesuksen opetukset rakkaudesta ja myötätunnosta sorrettuja kohtaan.

"Tulkaa ja nähkää" on meidän kehoituksemme. Tulkaa katsomaan kuinka israelilaiset kaatavat oliivitarhamme, puskutraktorit tuhoavat kotimme ja puutarhamme, kuinka kylämme ja kaupunkimme eristetään rotuerottelumuureilla, lapsemme teljetään vankiloihin ja palestiinalaisilta riistetään oikeus asua kotiseudullaan ja heidät ajetaan maanpakoon.

Palestiinan kristityille pyhät paikat ovat muutakin kuin matkailunähtävyyksiä. Ne ovat meidän kirkkojamme, joihin kokoonnumme päivittäin rukoilemaan Jumalaa. Näiden kirkkojen ympärille muodostuvat ne yhteisöt, jotka ovat 'eläviä kiviä'- uskon todistajia ja pyhien perinteiden ylläpitäjiä Pyhässä Maassa. He ovat vuosisatojen ajan eläneet tässä maassa pitäneet yllä Kristuksen ja profeettojen elämän muistoa.
Toivomme, että näkemyksemme aidosta pyhiinvaelluksesta kannustaisi kristittyjä kaikkialla arvoimaan pyhiinvaelluksen ja Pyhän Maan matkan merkitystä ja rohkaisisi heitä toimimaan Jeesuksen opetuksen mukaisesti sorrettuja puolustaen sen sijaan he sulkisivat silmänsä 'politiikalta' Pyhässä Maassa vieraillessaan. Tällaisella politiikasta puhdistetulla uskonnolla on tehty niin paljon pahaa kansallemme.
Toivomme kiihkeästi, että ihmiset, jotka tulevat ovat valmiita kokemaan ajattelutavan muutoksen. Silloin pyhiinvaellus ei tarjoa valheellista individualistista ja hedonistista hengellistä nautintoa vaan aidon ja uskoa vahvistavan kokemuksen kristityn kutsumuksesta Jeesuksen seuraajana. Siksi uskomme, että pyhiinvaelluksen pitäisikin kiusata mukavuudenhaluisia ja lohduttaa kiusattuja.

Kairos-Palestiina-dokumentissa kirjoitimme luvussa 6.2.

"Jotta voisitte tietää, millaisessa tilanteessa elämme, sanomme: Tulkaa ja katsokaa. Me puolestamme pysymme totuudessa ja kerromme siitä. Otamme teidät vastaan pyhiinvaeltajina viemään viestiä rauhasta, rakkaudesta ja sovituksesta. Saatte tietää totuuden palestiinalaisista ja israelilaisista. Opitte tuntemaan kansan ja maan."

Pyydääme teitä rukoilemaan ja toimimaan niiden puolesta, jotka rakentavat rauhaa ja etsivät oikeudenmukaisuutta maassamme.

Kairos Palestine
Alternative Tourism Group

Kairos-Palestiina ja Alternative Tourism Group ovat "Pyhä Maa" verkkopalvelun yhteistyökumppaneita Palestiinassa.