Palestiinan kristityt ovat maan alkuperäisiä asukkaita. He ovat asuneet Pyhässä Maassa Jeesuksen ajoista lähtien. Jeesuksen opetus rauhasta ja rakkaudesta levisi heidän kotimaastaan ympäri maailman. Aikoinaan kristityt olivat enemmistönä maan asukkaista mutta poliittisten muutosten vuoksi heidän osuutensa väestöstä oli pienentynyt 10 prosenttiin vuoteen 1948 mennessä. Tuolloin palestiinalaiset pakenivat asuinsijoiltaan Israelin valtion perustamisen yhteydessä.
Israelin miehityksen aikana Länsirannalla heidän osuutensa on kutistunut 2 prosenttiin väestöstä. Syynä on ollut ensisijaisesti kristittyjen muutto muihin maihin paremman elämän toivossa.
Palestiinan kristityt ovat laatineet Kairos Palestiina -vetoomuksen, jossa vaaditaan rauhanprosessin nopeuttamiseksi väkivallattomia painostustoimia Israelia vastaan. Myös ekumeeninen vapautuksen teologian keskus Sabeel on ottanut kantaa eettisiin investointeihin Israelissa ja Pyhässä Maassa 2006 jo ennen Kairos-dokumentin julkaisua. Kirkot ovat jossain määrin kiinnostuneet Palestiinan kristittyjen rauhanaktivismista ja vetoomuksista. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa isoimmat kirkkokunnat ovat käsitelleet Israelin-Palestiinan konfliktia ja tarpeellisia toimia. Tuloksena on ollut kannanottoja ja julkilausumia, näkyvyyttä tiedotusvälineissä sekä suosituksia. Yhdysvaltojen osalta toiminnasta löytyy tietoa FOSNA-verkkosivuilta (Friends of Sabeel North America).
Kristityt ovat osa Palestiinan kansakuntaa ja kamppailevat yhdessä sen kanssa kansan itsemääräämisoikeuden saavuttamiseksi. Muiden tavoin kristityt ovat kärsineet väkivaltaisestä ja häikäilemättömästä miehityksestä. Kristityt kokevat että heidän edessään totuuden hetki - Kairos-hetki.
Uuden poliittisen aktivismin taustalla on heräämisen siihen että kristittyjen on korotettava äänensä. Myös heidän on vedottava omien verkostojensa kautta, että kansainvälinen yhteisö heräisi. Toimettomina on seurattu yhä uusien julkilausumien ja päätöslauselmien virtaa ilman että mitään muutosta tapahtuu. Kristityt haluavat myös puhua alueen johtajille, kristillisten kirkkojen johtajille ympäri maailman ja vedota palestiinalaisten ja israelilaisten yhteisöihin ja herättää niitä toimimaan.
Vuonna 2009 julkaistua Kairos-julistusta inspiroi toivo ja rakkaus, joka syttyi rukoukseen keskittyneessä maallikoiden ja papiston - miesten ja naisten - ryhmässä. He halusivat todeta selvästi että miehitys on edustaa syntiä ja pahuutta ja sen on päätyttävä. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus nousta vastustamaan pahaa; mutta ei pahalla vaan hyvällä. Kairos-julistus oli kutsu rauhan puolustamiseen väkivallattoman vastarinnan keinoin.
Toisen intifadan alkamisesta asti ja sen aiheuttaman kärsimyksen johdosta, monet palestiinalaiset kansalaisjärjestöt ovat kutsuneet palesiinalaisia ja heidän tukijoitaan käyttämään väkivallattoman vastarinnan keinoja. Säännölliset rauhanomaiset mielenosoituksen maan anastamista ja rotuerottelumuuria vastaan alkoivat Bilinissä jo tammikuussa 2005 ja ovat nyt levinneet eri puolille Palestiinalaisaluetta. Niitä tukemaan ovat liittyneet monet israelilaiset ja kansainväliset solidaarisuusliikkeet.
Kirkot, jotka ovat tukeneet tätä rauhantyötä ovat kohdanneet voimakasta kritiikkiä ja vastustusta. Monet kirkot ovat kuitenkin rohkeasti liittyneet tukemaan Kairos-julistusta. Toiset ovat olleet haluttomia ottamaan kantaa pelätessään uskontojen välisen dialogin vaikeutumista juutalaisuuden kanssa (?) mikäli ne asettuisivat vastustamaan Palestiinan miehitystä. Ehkä ne eivät ole pohtineet loppuun asti, mikä tällaisen vuoropuhelun tarkoitus sitten on, jos se auta siihen osallistuvia löytämään yhteistä eettistä pohjaa ja toimimaan moraalisesti oikein ihmisyyden toteuttamiseksi. Jos vuoropuhelu edellyttää että totuus ja oikeudenmukaisuus pitää tukahduttaa ja siitä ei saa puhua, se muuttuu erittäin haitalliseksi ja tekopyhäksi toiminnaksi.
Jotkut länsimaiden kirkkojen johtajat ovat huolestuneet siitä että Pyhän Maan kristityt muuttavat pois kotimaastaan. Lukuisissa seminaareissa ja kokoontumisissa käsitellään selvityksiä ja tutkimuksia, jotka paljastavat tilanteen vakavuuden. Asiaa on kuitenkin tutkittu tarpeeksi: Syy lähtöön on yksiselitteisesti Israelin laiton sotilaallinen miehitys, joka estää kaikilta palestiinalaisilta - sekä muslimeilta että kristityiltä - edes etäisesti normaalia muistuttavan elämän ja tukahduttaa kaiken toivon paremmasta.
Beetlehemin ympäristö, jonka kohtalosta monet kristityt ulkomailla kantavat huolta, on menettänyt suurimman osan maa-alastaan Israelin laittomille siirtokunnille. Sen on eristetty Jerusalemista muurilla joka luikertelee alueen halki. Kirkkojen täytyy uudestaan ja uudestaan kiinnittää ihmisten huomiota siihen miten raakalaismainen miehitysvalta seillä tuhoaa kulttuurin, talouden ja riistä ihmisiltä heidän kaikki perustavanlaatuiset ihmisoikeutensa.
Miehityksen takia sekä kristittyjä että muslimeja muuttaa pois alueelta, mutta koska kristittyjen määrä on niin pieni, heidän lukumääränsä väheneminen tarkoittaa, että Palestiinan yhteisö menettää yhden tärkeän kulttuurisen elementin. Kristityt ovat olleet yhteiskunnassa aktiivinen joukko, jonka ääni on kuulunut ja joka on merkittävästi panostanut yhteisön kehittämiseen ja ylläpitämiseen.
Käännetty referoiden Samia Khoyryn artikkelista, joka on julkaistu mennoniittien keskuskomitean rauhantoimiston uutiskirjeessä. Alkuperäinen lähde.
Israelin miehityksen aikana Länsirannalla heidän osuutensa on kutistunut 2 prosenttiin väestöstä. Syynä on ollut ensisijaisesti kristittyjen muutto muihin maihin paremman elämän toivossa.
Palestiinan kristityt ovat laatineet Kairos Palestiina -vetoomuksen, jossa vaaditaan rauhanprosessin nopeuttamiseksi väkivallattomia painostustoimia Israelia vastaan. Myös ekumeeninen vapautuksen teologian keskus Sabeel on ottanut kantaa eettisiin investointeihin Israelissa ja Pyhässä Maassa 2006 jo ennen Kairos-dokumentin julkaisua. Kirkot ovat jossain määrin kiinnostuneet Palestiinan kristittyjen rauhanaktivismista ja vetoomuksista. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa isoimmat kirkkokunnat ovat käsitelleet Israelin-Palestiinan konfliktia ja tarpeellisia toimia. Tuloksena on ollut kannanottoja ja julkilausumia, näkyvyyttä tiedotusvälineissä sekä suosituksia. Yhdysvaltojen osalta toiminnasta löytyy tietoa FOSNA-verkkosivuilta (Friends of Sabeel North America).
Kristityt ovat osa Palestiinan kansakuntaa ja kamppailevat yhdessä sen kanssa kansan itsemääräämisoikeuden saavuttamiseksi. Muiden tavoin kristityt ovat kärsineet väkivaltaisestä ja häikäilemättömästä miehityksestä. Kristityt kokevat että heidän edessään totuuden hetki - Kairos-hetki.
Uuden poliittisen aktivismin taustalla on heräämisen siihen että kristittyjen on korotettava äänensä. Myös heidän on vedottava omien verkostojensa kautta, että kansainvälinen yhteisö heräisi. Toimettomina on seurattu yhä uusien julkilausumien ja päätöslauselmien virtaa ilman että mitään muutosta tapahtuu. Kristityt haluavat myös puhua alueen johtajille, kristillisten kirkkojen johtajille ympäri maailman ja vedota palestiinalaisten ja israelilaisten yhteisöihin ja herättää niitä toimimaan.
Vuonna 2009 julkaistua Kairos-julistusta inspiroi toivo ja rakkaus, joka syttyi rukoukseen keskittyneessä maallikoiden ja papiston - miesten ja naisten - ryhmässä. He halusivat todeta selvästi että miehitys on edustaa syntiä ja pahuutta ja sen on päätyttävä. Jokaisella on oikeus ja velvollisuus nousta vastustamaan pahaa; mutta ei pahalla vaan hyvällä. Kairos-julistus oli kutsu rauhan puolustamiseen väkivallattoman vastarinnan keinoin.
Toisen intifadan alkamisesta asti ja sen aiheuttaman kärsimyksen johdosta, monet palestiinalaiset kansalaisjärjestöt ovat kutsuneet palesiinalaisia ja heidän tukijoitaan käyttämään väkivallattoman vastarinnan keinoja. Säännölliset rauhanomaiset mielenosoituksen maan anastamista ja rotuerottelumuuria vastaan alkoivat Bilinissä jo tammikuussa 2005 ja ovat nyt levinneet eri puolille Palestiinalaisaluetta. Niitä tukemaan ovat liittyneet monet israelilaiset ja kansainväliset solidaarisuusliikkeet.
Kirkot, jotka ovat tukeneet tätä rauhantyötä ovat kohdanneet voimakasta kritiikkiä ja vastustusta. Monet kirkot ovat kuitenkin rohkeasti liittyneet tukemaan Kairos-julistusta. Toiset ovat olleet haluttomia ottamaan kantaa pelätessään uskontojen välisen dialogin vaikeutumista juutalaisuuden kanssa (?) mikäli ne asettuisivat vastustamaan Palestiinan miehitystä. Ehkä ne eivät ole pohtineet loppuun asti, mikä tällaisen vuoropuhelun tarkoitus sitten on, jos se auta siihen osallistuvia löytämään yhteistä eettistä pohjaa ja toimimaan moraalisesti oikein ihmisyyden toteuttamiseksi. Jos vuoropuhelu edellyttää että totuus ja oikeudenmukaisuus pitää tukahduttaa ja siitä ei saa puhua, se muuttuu erittäin haitalliseksi ja tekopyhäksi toiminnaksi.
Jotkut länsimaiden kirkkojen johtajat ovat huolestuneet siitä että Pyhän Maan kristityt muuttavat pois kotimaastaan. Lukuisissa seminaareissa ja kokoontumisissa käsitellään selvityksiä ja tutkimuksia, jotka paljastavat tilanteen vakavuuden. Asiaa on kuitenkin tutkittu tarpeeksi: Syy lähtöön on yksiselitteisesti Israelin laiton sotilaallinen miehitys, joka estää kaikilta palestiinalaisilta - sekä muslimeilta että kristityiltä - edes etäisesti normaalia muistuttavan elämän ja tukahduttaa kaiken toivon paremmasta.
Beetlehemin ympäristö, jonka kohtalosta monet kristityt ulkomailla kantavat huolta, on menettänyt suurimman osan maa-alastaan Israelin laittomille siirtokunnille. Sen on eristetty Jerusalemista muurilla joka luikertelee alueen halki. Kirkkojen täytyy uudestaan ja uudestaan kiinnittää ihmisten huomiota siihen miten raakalaismainen miehitysvalta seillä tuhoaa kulttuurin, talouden ja riistä ihmisiltä heidän kaikki perustavanlaatuiset ihmisoikeutensa.
Miehityksen takia sekä kristittyjä että muslimeja muuttaa pois alueelta, mutta koska kristittyjen määrä on niin pieni, heidän lukumääränsä väheneminen tarkoittaa, että Palestiinan yhteisö menettää yhden tärkeän kulttuurisen elementin. Kristityt ovat olleet yhteiskunnassa aktiivinen joukko, jonka ääni on kuulunut ja joka on merkittävästi panostanut yhteisön kehittämiseen ja ylläpitämiseen.
Käännetty referoiden Samia Khoyryn artikkelista, joka on julkaistu mennoniittien keskuskomitean rauhantoimiston uutiskirjeessä. Alkuperäinen lähde.
RSS Feed
