Pyhä Maa
  • Pyhä Maa
  • Rauha
  • Ihmisoikeudet
  • Kirkko ja Israel
  • Matkailu
  • Blogit
  • Tietoa palvelusta
  • Postia ylläpidolle

Olimme eläneet toivossa

16/4/2022

 
Picture
Kristus ja opetuslapset Emmauksessa. Pascal Dagnan-Bouveret, 1896. Copyright: Wikimedia Commons, Moira Burke, CC BY-SA 2.0.

Piispa Dr. Munib Younanin pääsiäistervehdys 2022

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo,
Isän Jumalan rakkaus ja
Pyhän Hengen
osallisuus olkoon teidän kanssanne

Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. (Luuk 24:21)
Kertomus Emmauksen tiestä kertoo toivosta ja toivottomuudesta samalla kertaa. Matka alkaa, kun Kleopas ja hänen kumppaninsa jakavat pettymystään kanssaan kävelleelle muukalaiselle.

He eivät ainoastaan purkaneet turhautuneisuuttaan, vaan pohtivat poliittista tilannetta Jerusalemissa. Jeesus oli ristiinnautseminen oli Rooman valtakunnassa mitä suurimmassa määrin poliittinen tapahtuma. Kuten monet omana aikanamme, kaksi opetuslasta olivat menettäneet toivonsa päivän uskonnollisen ja poliittisen todellisuuden edessä. ”Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin,” he valittivat.

Ehkäpä opetuslapset olivat pettyneitä koska olivat panneet toivonsa voimakkaaseen karismaattiseen johtajaan, joka näytti pettäneet heidän odotuksensa. Ehkä hei olivat pettyneet ettei Jumala puuttunut peliin ja pelastanut Jeesusta. On mahdollista, että he olivat toivoneet Jeesuksen muuttavan epäoikeudenmukaisuuden täyttämän maailman. Ehkäpä Jeesus olisi jopa noussut vastustamaan roomalaismiehitystä? Mutta Jeesus oli ristiinnaulittu ja heidän näkökulmastaan hänen aloittamansa liike oli menettänyt poliittisen vaikutusvaltansa.

Kysymys ei ollut siitä, etteivät opetuslapset olisi tienneet Jerusalemin tapahtumista. Heidän keskustelunsa osoittaa, että he olivat kuulleet Jeesuksen pidättämisestä, ristiinnaulitsemisesta ja jopa uutisen hänen ylösnousemuksestaan. He eivät siis olleet epäuskon vallassa tai tietämättömiä. He olivat panneet toivonsa Jeesukseen ja hänen opetuksiinsa, mutta juuri sillä hetkellä näytti, että Jeesus ei ollut sitä mitä he olivat toivoneet.

Heidän kanssaan kävellyt muukalainen osallistui poliittiseen keskusteluun.  Hän selitti kuoleman tarkoituksen – aloittaen aina Mooseksesta ja selostaen mitä profeetat olivat sanoneet. Hän vakuutti, että Jeesuksen Messiaana oli välttämätöntä kärsiä, kuolla ja nousta ylös kunniaan. Silti heidän silmänsä eivät avautuneet totuudelle, eivätkä he tunnistaneet kanssaan kulkevaa.

Minusta tuntuu, että moni meistä kävelee opetuslasten kanssa tuota pettymyksen ja epätoivon tietä. Kleopaksen tavoin huokaamme: “Olimme panneet toivomme häneen!”

Palestiinan kristityt ovat pitkään toivoneet että maailmanvallat luopuisivat oman edun tavoittelusta ja kaksinaismoraalista ja nostaisivat oikeuden kunniaan. Toivoimme, ettei Venäjän hyökkäystä Ukrainaan olisi tapahtunut. Olemme pettyneitä, että pommit ja aseiden tulitus peittävät rauhan äänet. Vielä masentavampaa on, kun jotkut lietsovat pyhää sotaa Googin ja Maagogin välillä Hesekieliin vedoten ja siten koettavat löytää oikeutuksen täysin turhalle sodalle.

Tällainen on palestiinalaisille tuttua taktikointia. Me tähdennämme: Älkää käyttäkö raamattua oikeuttamaan sotaa, miehitystä ja siirtomaavaltaa! Raamattu julistaa ainoastaan oikeudenmukaisuutta.  Pyhien sotien sijaan maailma tarvitsee ainoastaan oikeudenmukaisen rauhan.

Minulle tulee mieleen luterilainen pastori ja teologi Dietrich Bonhoeffer (1905-1945), joka sanoi että kirkon täytyy olla valtion vartijana. Bonhoeffer kannattaa kristittyjen pyrkimyksiä nousta valtioita vastaan silloin kun ne ryhtyvät väkivallan tekoihin, kuten sotimaan, miehittämään alueita ja sortamaan ihmisiä. Barmenin julistus 1934 painotti, että Jumalan Sana on pidettävä erillään poliittisesta ja maallisesta vallasta. Väkivalta ja sotiminen eivät ole yhteensopivia kristinuskon sanoman kanssa.

Tämän päivän Jerusalemista varmasti kuuluu pettymyksen huokauksia. Maailman valtioita ei kiinnosta ratkoa Israelin-Palestiinan konfliktia. Edessä ei häämötä polkua oikeudenmukaiseen rauhaan. Pelkäänpä, että juuri nyt olemme joutumassa uuteen vihan, väkivallan ja ekstremismin kierteeseen.  Pelkäämme tulevaisuutemme puolesta. Emme haluaisi, että lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat sopeutumaan vihan ja toivottomuuden olosuhteisiin. Meidän aikamme Emmauksen tieltä kuuluu kysymys: Missä ovat johtajat? Missä ovat rauhantekijät? Missä ovat profeetat, jotka kertovat, että rauhaa ei saavuteta voimalla, väkivallalla, uhkaamalla ja anastamalla maata ja omaisuutta?
 
Kristittynä uskon yhä rauhan mahdollisuuteen, mutta tiedän että rauha saapuu sitten kun jokainen kansa voi olla turvassa ja toteuttaa kansakuntana oikeuksiaan. Emme koskaan lakkaa saarnaamasta oikeudenmukaisesta rauhasta, toivomasta ja tekemästä työtä sen eteen tässä maassa.

Emmauksen tarinassa opetuslapset kutsuivat muukalaisen pöytäänsä. Heidän istuessaan pöytään, kun leipää murrettiin, he heti tunnistivat muukalaisen Jeesukseksi. Leivän murtaminen muutti heidän toivottomuutensa toivoksi. He muuttuivat epätoivoisten uskomusten levittäjistä uuden toivon ja elämän julistajiksi. ”Me olemme nähneet ylösnousseen Herran!” Taas heidän sydämensä paloivat niin kuin naisten sydämet heidän nähdessään ylösnousseen Herran. Sen sijaan, että olisivat paenneet, he palasivat Jerusalemiin täynnä iloa ja toivoa. He olivat nyt valmiita rohkaisemaan myös toisia opetuslapsia.

Me tämän ajan kristityt saamme tulla kaikkine pelkoinemme, pettymyksinemme ja puutteinemme kohtaamaan ylösnousseen Jeesuksen ehtoollispöydässä. Leivässä ja viinissä on meille toivon merkki, joka aukaisee silmämme, että näemme totuuden: Jeesus ei ole muukalainen vaan opettaja, parantaja, ystävä ja Messias. Hän on itse opettanut: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh 16:33). Hän on myös vakuuttanut meille: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh 14:27).

Ylösnousemus uudistaa uskomme elävään Jumalaan. Meitä ei ole kutsuttu lietsomaan epätoivoa, vaan elämään toivossa. Niin kauan kuin meillä on elävä Jumala, meillä on toivoa. Rohkaisemme siksi toinen toistamme sen Kristuksen voimalla, joka tulee murtamaan leipää kanssamme, että lähtisimme kertomaan ilosanomaa ja rakentamaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden maailmaa.
Kristus nousi kuolleista!
Al Masih kam!
Christ is risen indeed!
Haqan kam!
    Picture

    RSS Feed

    Arkisto

    December 2024
    March 2024
    December 2023
    April 2023
    December 2022
    April 2022
    December 2021
    April 2021
    December 2020
    June 2020
    April 2020
    January 2020
    December 2019
    April 2019
    December 2018
    March 2018
    December 2017
    April 2017
    February 2017
    December 2016
    October 2016
    August 2016
    March 2016
    December 2015
    November 2015
    October 2015
    September 2015
    April 2015
    March 2015
    December 2014
    October 2014
    September 2014
    August 2014
    July 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    January 2014
    December 2013
    November 2013
    March 2013
    December 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    June 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    October 2011
    September 2011
    June 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    November 2010
    October 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010

    Aiheet

    All
    Adventti
    Arabikevät
    Beetlehem
    Boikotti
    Eappi
    Ecot
    Egypti
    Ekstremismi
    Ekumenia
    Elca
    Etelä-Afrikka
    Gaza
    Goldstonen Raportti
    Hamas
    Ihmisoikeudet
    Islam
    Islam Ja Kristinusko
    Israel
    Itsenäisyys
    Jari Jolkkonen
    Jeesus Kristus
    Jerusalem
    Jordania
    Joulu
    Juutalaisuus
    Kairos Palestiina
    Kanada
    Kansalaisyhteiskunta
    Katolinen Kirkko
    Kirkko
    Kirkkojen Maailmanneuvosto
    Kirkot
    Knesset
    Koptit
    Koulutus
    Kristillinen Sionismi
    Kristinusko
    Kuopion Hiippakunta
    Lähi Idän Kristityt
    Lähi Idän Kristityt
    Lähi Itä
    Lähi Itä
    Länsiranta
    Länsiranta
    Luterilainen Maailmanliitto
    Matkailu
    Mitri Raheb
    Munib Younan
    Oecd
    Pääsiäinen
    Pääsiäinen
    Pääsiäinen
    Palestiina
    Palestiinan Kristityt
    Pyhä Maa
    Pyhä Maa
    Pyhiinvaellus
    Rauha
    Rauhankasvatus
    Rauhanneuvottelut
    Rukousviikko
    Ruotsin Kirkko
    Siirtokunnat
    Suomen Kirkko
    Teologia
    Terrorismi
    Uskonnonvapaus
    Uskonnot
    Yhdysvallat
    Yk
    Ylösnousemus
    Ylösnousemus
    Ympäristökasvatus

Powered by Create your own unique website with customizable templates.